Teksti sisältää keikalla soitettuja kappaleita
Joo oli oikeen mukava ilta. Kaikki bändit tuli katsottua, Asia oli ihan ok kamaa, soittoaika oli tarpeeksi pitkä. Heeppiä olisi voinut kuunnella viellä pari biisiä lisää.
Dio oli odotetusti täyttä kultaa, parhaat vedot mielestäni: The eyes, Stand up and shout, Caught in the middle, Don't talk to starngers, Rainbow in the dark ja Heaven and Hell. Holy Diver oli mielestäni jotenki löysä ja onneton veto?
Ronnie James Dio
Moderator: The Killer Krew
Last edited by HuJOs on Fri Dec 09, 2005 20:05, edited 2 times in total.
Ja mä taasen olen täysin eri mieltäHuJOs wrote:Holy Diver oli mielestäni jotenki löysä ja onneton veto?
IMO Holy Diver toimii loistavasti hieman hidastettuna ja raskaampana versiona ja tulkinta oli mielettömän vahvaa.Sikäli jännä keikka, että tuntuu jakavan mielipiteet kahtia aivan täysin moneltakin osin.
Maiden on parsa!!!
- Maanantaitypoilua -
- Maanantaitypoilua -
-
Sugar Daddy
- Taka-ampuja
- Posts: 1170
- Joined: Sat Jun 19, 2004 22:11
- Location: Tampere
Jaa, no mun mielestä Vichy on ihan hyvää.HuJOs wrote:parhaat vedet mielestäni
Arvatkaa vaan millaiset on mun fiilikset nyt kun en keikalle mennytkään? Aivan. Sen siitä saa kun on TYHMÄ!
"Mahtaa ottaa päähän."
"Kyllä ottaa."
(Hannu Karposta joskus bongattu keskusteluntynkä
)"Darkness falls...
Penetrating my balls!"
Penetrating my balls!"
Hyvä ilta oli.
Asia toimii huomattavasti paremmin levyllä, särmä katosi laulajan "viskimmän" äänen ja kosketinsoittajan housujen mukana. Kitaristi oli kyllä aivan helvetin hyvä ja tähän herraan keskityin koko keikan ajan. Kyllä tätä odotellessaan kuunteli ja tulihan se Heat Of The Momentkin sieltä.
Uriah Heep kärsi hieman turhan kovilla olleista koskettimista, mutta muuten varsin tiukka esitys. Niinkin vanhoiksi miehiksi vetivät todella lujaa ja laulaja varsinkin oli kovassa vedossa; mikäli Bill Ward tai Ian Gillan sattuu kupsahtamaan niin täältä löytyy hyviä vaihtomiehiä! Parhaat biisit olivat Sweet Lorraine ja Sunrise sekä tietenkin lopun hittiputki: Gypsy, Easy Livin' ja Lady In Black, jonka yhteislaulut kajahtivat kovaa ja korkealta. Positiivinen veto, varmasti katselisi uudelleenkin.
Ja sitten Dio. Paljonkos niitä vuosikymmeniä olikaan takana? Ei nimittäin näyttänyt tuntuvan missään. Herran ääni on mahtavasa kuosissa, eikä sitä tarvitse pahemmin säästellä. Karismaakin herralta löytyy vaikka muille jakaa, pirunsarvet eivät näytä paremmalta kenenkään muun nyrkeissä!
Dion kohokohdat olivat ehdottomasti Heaven And Hell, Gates Of Babylon, Man On The Silver Mountain ja keikan päättänyt We Rock. Myös kiertueen teeman mukaisesti soitetut klassikot, kuten Holy Diver, Stand Up And Shout, Don't Talk To Strangers ja Rainbow In The Dark tuntuivat räjäyttävän palasen tajuntaa joka sekunnilla. Toisaalta setissä oli paljon korvattavissa olevia biisejä, kuten Voodoo, The Eyes ja Gypsy. The Last In Lne oli mukava ylläri ja Tarot Woman pomputti mukavasti aloituksessa.
Dion taustaryhmä hoiti hommansa ammatti-taidolla ja kokemuksella, mutta intoutuivat välillä ottamaan myös isompaa roolia ja ottamaan lavaa haltuunsa. Varsinkin Sarzo heilui bassonsa kanssa näyttävästi. Soitto siis sujui, mutta soolot olivat turhan pitkiä. Toisaalta sen ymmärtää, sillä Ronnie tarvitsee kuitenkin omat taukonsa.
Kuitenkin: Asia & Uriah Heep: 1 - Dio: 666 . Yleisöstäkin näki, että tätä veteraania oltiin tultu koko joukolla katsomaan. Kentällä oli hyvä meno, mutta katsomossa oli turhan kuollutta. Mutta, jokainen fiilistelee tavallaan, itse moshasin niskani kipeäksi.
Asia toimii huomattavasti paremmin levyllä, särmä katosi laulajan "viskimmän" äänen ja kosketinsoittajan housujen mukana. Kitaristi oli kyllä aivan helvetin hyvä ja tähän herraan keskityin koko keikan ajan. Kyllä tätä odotellessaan kuunteli ja tulihan se Heat Of The Momentkin sieltä.
Uriah Heep kärsi hieman turhan kovilla olleista koskettimista, mutta muuten varsin tiukka esitys. Niinkin vanhoiksi miehiksi vetivät todella lujaa ja laulaja varsinkin oli kovassa vedossa; mikäli Bill Ward tai Ian Gillan sattuu kupsahtamaan niin täältä löytyy hyviä vaihtomiehiä! Parhaat biisit olivat Sweet Lorraine ja Sunrise sekä tietenkin lopun hittiputki: Gypsy, Easy Livin' ja Lady In Black, jonka yhteislaulut kajahtivat kovaa ja korkealta. Positiivinen veto, varmasti katselisi uudelleenkin.
Ja sitten Dio. Paljonkos niitä vuosikymmeniä olikaan takana? Ei nimittäin näyttänyt tuntuvan missään. Herran ääni on mahtavasa kuosissa, eikä sitä tarvitse pahemmin säästellä. Karismaakin herralta löytyy vaikka muille jakaa, pirunsarvet eivät näytä paremmalta kenenkään muun nyrkeissä!
Dion kohokohdat olivat ehdottomasti Heaven And Hell, Gates Of Babylon, Man On The Silver Mountain ja keikan päättänyt We Rock. Myös kiertueen teeman mukaisesti soitetut klassikot, kuten Holy Diver, Stand Up And Shout, Don't Talk To Strangers ja Rainbow In The Dark tuntuivat räjäyttävän palasen tajuntaa joka sekunnilla. Toisaalta setissä oli paljon korvattavissa olevia biisejä, kuten Voodoo, The Eyes ja Gypsy. The Last In Lne oli mukava ylläri ja Tarot Woman pomputti mukavasti aloituksessa.
Dion taustaryhmä hoiti hommansa ammatti-taidolla ja kokemuksella, mutta intoutuivat välillä ottamaan myös isompaa roolia ja ottamaan lavaa haltuunsa. Varsinkin Sarzo heilui bassonsa kanssa näyttävästi. Soitto siis sujui, mutta soolot olivat turhan pitkiä. Toisaalta sen ymmärtää, sillä Ronnie tarvitsee kuitenkin omat taukonsa.
Kuitenkin: Asia & Uriah Heep: 1 - Dio: 666 . Yleisöstäkin näki, että tätä veteraania oltiin tultu koko joukolla katsomaan. Kentällä oli hyvä meno, mutta katsomossa oli turhan kuollutta. Mutta, jokainen fiilistelee tavallaan, itse moshasin niskani kipeäksi.
|Faith No More|Candlemass|
|Tuska Open Air|Korn|
|Ilosaarirock|Kraftwerk||
|Muse|
|Tuska Open Air|Korn|
|Ilosaarirock|Kraftwerk||
|Muse|
SNADIA SPOILERIA!
Ihan järjettömän hieno keikka oli DIOlta! Bändi oli todella kovassa iskussa ja Aldrich sopii sinne kuin nakutettu. Kyllä huomasi, että Dio & kumppanit nauttivat soitosta. Niinkun DIOkin totesi, että haluaisi soittaa pidempäänkin, mutta aikataulusyistä ei tällä kertaa ollut mahdollista. Juuri kuin pahimmat karstat oli saanut kurkusta huudettua, niin keikka oli jo päätöksessä. Toivottavasti saadaan vielä piakkoin sellainen "Evening with DIO" setti tännekin. Piti muuten yleisökin hienosti mekkalaa, vaikka porukkaa ei niin paljoa ollukkaan.
Joo, sooloilut oli vähän tylsiä, mutta ei omaa fiilistä latistanut, sai siinä itsekin samalla hengähtää.
Omalla kohdalla Caught in the Middlesta alkoi aivan järjetön ilopissan roiske, että heikompia hirvittää. Roiskekaari jatkui ihan keikan loppuun saakka, ei sille mitään mahtanut, sitä vaan jatkui ja jatkui. Noh, pakkko myöntää että aavistuksen hengähdystaukoa sai, kun pärähti Catch the Rainbown alkutahdit ja ilopissa muutti muotoaan. VOi luoja sentäs, tässä kohtaa piti poistella harmittavia roskia silmistä. Kyllä nessupaketille tulee käyttöä, kun tämän vielä joskus vetävät alusta loppuun, mutta tuskin tulee koskaan tapahtumaan. Ehkä sit Rainbow reunionin merkeissä.
Illan parhaimmat vedot: Heaven & Hellsinki, Caught in The Middle ja Last in Line.
Kiitoksia seuralle; Jarmila, Weekend Warrior, Ipe, Zapper + MaidenDrifteriä tuli morjestettua. Niin ja keikan lopussa törmäsin Jaakkoon, jonka Prahassa olijat kyllä muistaa. Mauron Maidenin keikalla 27. päivä nähdään.
"We may never never never never never never never never come home!"
EDIT: Ai, katos hittolainen
. Ei sitten raksuttanut, Jarmila taisikin sanoa käsipäivää. No, heissan sullekin!
Ihan järjettömän hieno keikka oli DIOlta! Bändi oli todella kovassa iskussa ja Aldrich sopii sinne kuin nakutettu. Kyllä huomasi, että Dio & kumppanit nauttivat soitosta. Niinkun DIOkin totesi, että haluaisi soittaa pidempäänkin, mutta aikataulusyistä ei tällä kertaa ollut mahdollista. Juuri kuin pahimmat karstat oli saanut kurkusta huudettua, niin keikka oli jo päätöksessä. Toivottavasti saadaan vielä piakkoin sellainen "Evening with DIO" setti tännekin. Piti muuten yleisökin hienosti mekkalaa, vaikka porukkaa ei niin paljoa ollukkaan.
Joo, sooloilut oli vähän tylsiä, mutta ei omaa fiilistä latistanut, sai siinä itsekin samalla hengähtää.
Omalla kohdalla Caught in the Middlesta alkoi aivan järjetön ilopissan roiske, että heikompia hirvittää. Roiskekaari jatkui ihan keikan loppuun saakka, ei sille mitään mahtanut, sitä vaan jatkui ja jatkui. Noh, pakkko myöntää että aavistuksen hengähdystaukoa sai, kun pärähti Catch the Rainbown alkutahdit ja ilopissa muutti muotoaan. VOi luoja sentäs, tässä kohtaa piti poistella harmittavia roskia silmistä. Kyllä nessupaketille tulee käyttöä, kun tämän vielä joskus vetävät alusta loppuun, mutta tuskin tulee koskaan tapahtumaan. Ehkä sit Rainbow reunionin merkeissä.
Illan parhaimmat vedot: Heaven & Hellsinki, Caught in The Middle ja Last in Line.
Kiitoksia seuralle; Jarmila, Weekend Warrior, Ipe, Zapper + MaidenDrifteriä tuli morjestettua. Niin ja keikan lopussa törmäsin Jaakkoon, jonka Prahassa olijat kyllä muistaa. Mauron Maidenin keikalla 27. päivä nähdään.
"We may never never never never never never never never come home!"
EDIT: Ai, katos hittolainen
. Ei sitten raksuttanut, Jarmila taisikin sanoa käsipäivää. No, heissan sullekin!
Last edited by Iivis on Fri Dec 09, 2005 17:40, edited 1 time in total.
"Life goes on....until it doesn't"
maidendrifteriä, palloilin siinä nurkilla. Se punapää siis.-
Petri the great
- Viikonloppusoturi
- Posts: 294
- Joined: Thu Feb 03, 2005 14:37
- Location: Helsinki
Pitää nyt itsekkin tänne hehkutella tuota eilistä parhautta. Itseäni ASIA ja Uriah Heep eivät vakuttaaneet millään tavalla, mutta DIO veti sellasien hittikimaran, että ei rajaa. On kyllä vaikea uskoa miehen ikään, sillä sen verran komeasti lauloi koko setin.
Illan kohokodiksi voisin nostaa: Tarot Woman, Caught in The Middle, Heaven And Hell, Holy Diver ja We rock.
Ja yleisö oli loistavasti mukana ainakin kentällä, varsinkin Heaven And Hell:in aikana yleisö oli upeasti mukana.
Illan kohokodiksi voisin nostaa: Tarot Woman, Caught in The Middle, Heaven And Hell, Holy Diver ja We rock.
Ja yleisö oli loistavasti mukana ainakin kentällä, varsinkin Heaven And Hell:in aikana yleisö oli upeasti mukana.
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
Perkele! Kaikki ovat hehkuttaneet keikkaa. Kyllä vihloo sielua kuin vaarivainaan polvia kun ei ollut rahaa katsastaa Kuninkaan keikkaa. 
Tiedätte varmaan sen rahatilanteen, ettei ole oikeasti rahaa edes viidenkytäsentin kahviin koulussa...
Harmittaa. Ja kun mulla ei ole ikinä rahaa, niin ei kesän SOA:ssakaan miehen laulua kuultu lifenä. Harmittaa niin vietävästi...
Tiedätte varmaan sen rahatilanteen, ettei ole oikeasti rahaa edes viidenkytäsentin kahviin koulussa...
Harmittaa. Ja kun mulla ei ole ikinä rahaa, niin ei kesän SOA:ssakaan miehen laulua kuultu lifenä. Harmittaa niin vietävästi...
Hyvä oli keikka oli, tietty.
Muutama videopätkä ja kuvia tulossa ilmoille huomenissa.
Muutama videopätkä ja kuvia tulossa ilmoille huomenissa.
The Stench of the Burning Death..
http://www.last.fm/user/Gravehill" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.last.fm/user/Gravehill" onclick="window.open(this.href);return false;
Oli kyllä ihan mukava ilta eilen Helsingissä. Asiaa katselin hetken, mutta en jaksanut erityisemmin innostua. Heepin katsoin kokonaan ja kyllähän sitä ihan mielellään kuunteli. Lähinnä eniten jaksoin innostua lopun hittibiiseistä.
Dio oli kyllä hyvä. Keikan alussa meininki oli kyllä aika vaisua, mutta Stand Up And Shout räjäytti sitten meiningin kunnolla päälle yleisössä. Omasta mielestäni Holy Diver oli myös jotenkin hieman vaisu. Joku siinä kuulosti oudolta ja häiritsevältä. Don't Talk To Strangers olikin sitten yksi keikan kohokohtia. Rumpu- ja kitarasoolo olivat ihan ok välipaloja, mutta hiukan liian pitkiä, no kai Ronnie tarvitsee lepoaikaa välissä. Keikka parani huomattavasti loppua kohden ja ehdottomasti paras veto oli Heaven and Hellsinki. Loppu olikin sitten silkkaa juhlaa, Man On The Silver Mountain, pätkä Catch The Rainbowta, Long Live Rock'n Roll, The Last In Line ja We Rock. Ei voi muuta sanoa kuin, että kyllä toimi. Kokonaisuudessaan siis hyvä keikka.
Oli aika hauska yksityiskohta, kun siinä eturivin keskellä joku muija oli ostanut Diolle ruusun (ellei sitten Hese ollut aiemmin ostanut sitä kyseiselle muijalle ), mutta kuitenkin jossain vaiheessa keikkaa tämä muija ojensi ruusun Diolle ja Dio sitten hymyili ja heitteli lentopusuja hänelle loppukeikan ajan. Taisi tämä muija kuitata backstagepassinkin, koska näin, että roudari toi hänelle jonkun kortin, jossa oli jotain numeroita yms., eli luultavasti se oli backstagepassi.
Dio oli kyllä hyvä. Keikan alussa meininki oli kyllä aika vaisua, mutta Stand Up And Shout räjäytti sitten meiningin kunnolla päälle yleisössä. Omasta mielestäni Holy Diver oli myös jotenkin hieman vaisu. Joku siinä kuulosti oudolta ja häiritsevältä. Don't Talk To Strangers olikin sitten yksi keikan kohokohtia. Rumpu- ja kitarasoolo olivat ihan ok välipaloja, mutta hiukan liian pitkiä, no kai Ronnie tarvitsee lepoaikaa välissä. Keikka parani huomattavasti loppua kohden ja ehdottomasti paras veto oli Heaven and Hellsinki. Loppu olikin sitten silkkaa juhlaa, Man On The Silver Mountain, pätkä Catch The Rainbowta, Long Live Rock'n Roll, The Last In Line ja We Rock. Ei voi muuta sanoa kuin, että kyllä toimi. Kokonaisuudessaan siis hyvä keikka.
Oli aika hauska yksityiskohta, kun siinä eturivin keskellä joku muija oli ostanut Diolle ruusun (ellei sitten Hese ollut aiemmin ostanut sitä kyseiselle muijalle
), mutta kuitenkin jossain vaiheessa keikkaa tämä muija ojensi ruusun Diolle ja Dio sitten hymyili ja heitteli lentopusuja hänelle loppukeikan ajan. Taisi tämä muija kuitata backstagepassinkin, koska näin, että roudari toi hänelle jonkun kortin, jossa oli jotain numeroita yms., eli luultavasti se oli backstagepassi.WE ROCK, ja siitä eteenpäin! 
Jumaleisson että veti Dio kovan keikan! Vaikka setti ole lyhyempi kuin Saunassa, niin kyllä sisäkeikka muilta osin kepittää festarivedot kuus - muna. Fiilikset oli itsellä katossa, ja yleisö ainakin siinä missä itse olin (keskellä n. 10-15m lavasta) oli erittäin hyvin messissä, ääntä lähti ja nyrkit pui ilmaa ihan kiitettävästi! Setti tais olla prikuleen sama kuin hesassa, eli myös 'viimeisenä linjassa' soitettiin. Voodoo ja The Eyes oli vähän laimeampia vetoja, mutta muilta osin setti oli sitä kuuluisaa parhautta. Heaven & Hellin ja Rainbow in the Darkin ollessa terävintä kärkeä.
Asialta kerkesin nähdä vain pari viimeistä biisiä. Ihan asialliasta menoa.
. Urea Heppi taas tuli katseltua vähän kauempaa kalja-alueelta. Ok menoa, mutta ei pahemmin jaksanut innostaa. Yleisö kuitenkin tuntui diggailevan molempia.
Skriinillä kun näyttivät eturiviä, niin yhden rautaneito-paidan olin siellä näkevinäni, sekä myös Charlotte taisi olla jossain vaiheessa kuvissa? Muualla ei tullut ketään bongattua, kun sitä populaa riitti ihan tarpeeksi, ja kalja-aitauskin oli about 3/4 osaa hallista niin eipä jaksanut kierrellä.
Pikkaisen muuten pisti huvittamaan, kun tulin paviljongille niin siinä pääovella oli ihan pirullinen jono, mutta Innovan ovea vastapäätä olevalla sisäänkäynnillä ei ketään. Sama pois lähtiessä, eli muilla narikoilla ihan vitunmoiset jonot, mutta sieltä perimmäisessä narikassa minne oman takin jätin, niin pari vaivaista tyyppiä. No tämä kelpasi mulle. Suurin osa ihmisistä vaan taitaa olla niin laumaeläimi', että se menee sinne missä muutkin on, vaikka muualta pääsee nopeammin.
Jumaleisson että veti Dio kovan keikan! Vaikka setti ole lyhyempi kuin Saunassa, niin kyllä sisäkeikka muilta osin kepittää festarivedot kuus - muna. Fiilikset oli itsellä katossa, ja yleisö ainakin siinä missä itse olin (keskellä n. 10-15m lavasta) oli erittäin hyvin messissä, ääntä lähti ja nyrkit pui ilmaa ihan kiitettävästi! Setti tais olla prikuleen sama kuin hesassa, eli myös 'viimeisenä linjassa' soitettiin. Voodoo ja The Eyes oli vähän laimeampia vetoja, mutta muilta osin setti oli sitä kuuluisaa parhautta. Heaven & Hellin ja Rainbow in the Darkin ollessa terävintä kärkeä.
Asialta kerkesin nähdä vain pari viimeistä biisiä. Ihan asialliasta menoa.
. Urea Heppi taas tuli katseltua vähän kauempaa kalja-alueelta. Ok menoa, mutta ei pahemmin jaksanut innostaa. Yleisö kuitenkin tuntui diggailevan molempia.Skriinillä kun näyttivät eturiviä, niin yhden rautaneito-paidan olin siellä näkevinäni, sekä myös Charlotte taisi olla jossain vaiheessa kuvissa? Muualla ei tullut ketään bongattua, kun sitä populaa riitti ihan tarpeeksi, ja kalja-aitauskin oli about 3/4 osaa hallista niin eipä jaksanut kierrellä.
Pikkaisen muuten pisti huvittamaan, kun tulin paviljongille niin siinä pääovella oli ihan pirullinen jono, mutta Innovan ovea vastapäätä olevalla sisäänkäynnillä ei ketään. Sama pois lähtiessä, eli muilla narikoilla ihan vitunmoiset jonot, mutta sieltä perimmäisessä narikassa minne oman takin jätin, niin pari vaivaista tyyppiä. No tämä kelpasi mulle. Suurin osa ihmisistä vaan taitaa olla niin laumaeläimi', että se menee sinne missä muutkin on, vaikka muualta pääsee nopeammin.
Hengissä ollaan täälläkin ja loppujen lopuksi onnellisesti vielä Tampereellakin. Dio oli kyllä aivan helvetin kova. Eturivissähän tuli tuo keikka huudettua ja pompittua ja kyllä toimi! Varsinkin Caught in the middle ja Don't talk to strangers olivat äärettömän kovia. Nyt ei kyllä jaksa enempää, keho tarvitsee unta. Myöhemmin enemmän löpinöitä.
We absolutely ROCK!
EDIT:^^ei Ronnie kyllä ulkonäöllisesti tosiaan mitään pisteitä kerää todellinen hevikääpiö!
We absolutely ROCK!
EDIT:^^ei Ronnie kyllä ulkonäöllisesti tosiaan mitään pisteitä kerää
todellinen hevikääpiö!
Ei muuten ollut Charlotte eturivissä, vaikka näyttikin melkein just prikulleen häneltä. Oli nimittäin meikäläisen vieressä melkein koko keikan ja aluksi itsekin luulin, että siinä oli tämä neitokainen. Ei siinä mitään, tuli se Charlotte kuitenkin rautatieasemalla treffattua, tultiin tietämättämme samalla junalla Nykäskylään.poolrules wrote:
Skriinillä kun näyttivät eturiviä, niin yhden rautaneito-paidan olin siellä näkevinäni, sekä myös Charlotte taisi olla jossain vaiheessa kuvissa?
Mutta joo, keikkahan itsessään oli jumalattoman kova. Aluksi olin vähän skeptinen kovin lyhyehköstä setistä Dion osalta, mutta se toimikin kuin häkä meikäläisen osalta eikä ollenkaan tuntunut paikan päältä lyhyeltä (ehkä kolmen bändin soitolla oli jotain tekemistä siihen, että en olisi kestänyt välttämättä sitä ekstratuntia setissä). Ja jumankauta kun kaikki setissä olleet biisit jyrisivät meikäläiselle täysillä, jopa aiemmin väheksymäni raidat Voodoo ja Caught In The Middle. Soolot olivat ainoot puuduttavat, olisi niitä voinut vähän lyhentää, niin olis voitu heittää vaikkapa Invisible (just se kappale, jota olin eniten odottanut Holy Diver-lätyltä). Noh, kyllä nuokin 6 kappaletta varsin messevästi toimivat, ei siinä mitään. Ironisin puoli keikalla oli se, että tulin melkein kuristetuksi Don't Talk To Strangersissa, kun muuan hemmon käsivarsi oli kurkkuni edessä sen alun tempovaihdoksen aikana (toivottavasti tämä oli vahinko). Tulla kuristetuksi oman lempikappaleensa aikana, juuri näin. Tuli myös vaihdeltua hra Aldrichin kanssa keikan lopussa pirunsarvia ja taispa se Ronnie Jameskin osoittaa meikäläistä jonkun setin alkupuolen kappaleen aikana. I'm not worth it!
Asia ja Uriah Heep olivat molemmat ihan ok, Asialla oli vikkeläsorminen kitaristi ja Heepillä ne pari-kolme klassikkoa, siinä heidän settinsä vahvuudet ihan meikäläisen näkövinkkelistä. Ja viimeistään Dion aikana jyväskyläläinen yleisö oli ihan liekeissä, kiitos kuuluu heille.
Kova keikka tosiaan, hevikääpiö ownas kyl ihan kybällä. Asiaa ei oikein kiinnostanu mitä nyt vähä verhojen välistä kurkittiin, mutta muuten skipattiin kaverin kanssa se kokonaan. Heeppi kyllä käytiin kattomassa, ja ihan kovaa settiähän ne veti.
Se kyl otti vähän päähän ku meille näytettiin ensin väärät paikat ja siihen tuli sitte joku ihme snobipariskunta wineen jotain. Eihän siinä sitte auttanu mikään muu että piti lähtee kesken heepin setin ettiin niitä oikeita paikkoja. Sit ku ne oikeet paikat löyty ni siinähän oli just sellanen korkee kasa vahvistimii peittämässä sen näkymän sinne lavalle.
No siinä vähän aikaa manailtiin ja sitte siihen tuli tää paikannäyttäjä joka sano et me voitais mennä tonne yläkatsomoon taikka kentälle. Tottakai me kentälle mentiin ja päästiinki siihen aika eteen oikeelle puolelle sitä stagee. Kyllä täytyy sano et toi kenttäpaikka on paljon parempi ku katsomo, siellä on paljon parempi tunnelma ku kaikki ei vaan seiso kädet taskuissa (vaikka itse tähän välillä syyllistyin.) Siitä oli aika über-coolia tsiigailla Dion keikkaa ku näki viel kunnolla sinne lavalle. Kaikin puolin mahtava keikka.
Se kyl otti vähän päähän ku meille näytettiin ensin väärät paikat ja siihen tuli sitte joku ihme snobipariskunta wineen jotain. Eihän siinä sitte auttanu mikään muu että piti lähtee kesken heepin setin ettiin niitä oikeita paikkoja. Sit ku ne oikeet paikat löyty ni siinähän oli just sellanen korkee kasa vahvistimii peittämässä sen näkymän sinne lavalle.
No siinä vähän aikaa manailtiin ja sitte siihen tuli tää paikannäyttäjä joka sano et me voitais mennä tonne yläkatsomoon taikka kentälle. Tottakai me kentälle mentiin ja päästiinki siihen aika eteen oikeelle puolelle sitä stagee. Kyllä täytyy sano et toi kenttäpaikka on paljon parempi ku katsomo, siellä on paljon parempi tunnelma ku kaikki ei vaan seiso kädet taskuissa (vaikka itse tähän välillä syyllistyin.) Siitä oli aika über-coolia tsiigailla Dion keikkaa ku näki viel kunnolla sinne lavalle. Kaikin puolin mahtava keikka.
"We are content with the "given" in sensation's quest. We have been metamorphosised from a mad body dancing on hillsides to a pair of eyes staring in the dark." -Jim Morrison
Kiitos DIO, aivan helvetin mahtavaa! KIITOS!
Tampereelta päästiin lähtemään aikataulusta myöhässä kiitos isännän Fordin. Bensatankin korkki ihan jäässä. Patalahden Essolla vauhdilla pizzat naamaan ja matka jatku.
Oli vähän meno päällä jo autossa ja sama vauhti jatkui sitten sisällä. Muutaman Rautaneitolaisen tapasin (ennen keikkaa yhden ja keikan jälkeen Charlotten ja miehiä), mutta sattuneesta syystä en muista kenenkään nimiä, joten jos joku tunnistaa tästä itsensä, niin ilmottakoot
Ensimmäisen bongasin hupparista ja menin nyppimään hupparia, että näin paremmin lukea ja sitten rusensin halauksella viattoman uhrin ja huusin tyyliin "Ihanaa Rautaneito-paita".
Oltiin yleisössä varmaan puolessa välissä, mutta sain tarpeeksi siinäkin irti ja siitä kielii jumittuneet niskat, kun piti joka biisi veivata tukkaa ja jalat, jotka eivät nyt kanna. Last In Line tuli reviteltyä niin olan takaa kun pysty.
Tuli keikan jälkeen kiire autolle, kun isännällä oli seuraavana päivänä töitä klo 6. Oli jäänyt kattovalo päälle ja oli akku ihan kuollu, eikä jaksanu pyörittää autoa käyntiin. Siinä sitten veivattiin ja tönättiin jollekkin pihaparkkikselle se auto siitä kadulta. Toisella puolella katua oli joku nuori mies venaamassa ilmeisesti kyytiä ja juoksi sieltä auttamaan. Tönättiin sitten käyntiin se vehje ja päästiin matkaamaan kohti Tamperetta.
Todella suuret kiitokset sille jätkälle. Upeaa nähdä, kuinka vieläkin täysin tuntemattomat tulevat auttamaan.
Tampereelta päästiin lähtemään aikataulusta myöhässä kiitos isännän Fordin. Bensatankin korkki ihan jäässä. Patalahden Essolla vauhdilla pizzat naamaan ja matka jatku.
Oli vähän meno päällä jo autossa ja sama vauhti jatkui sitten sisällä. Muutaman Rautaneitolaisen tapasin (ennen keikkaa yhden ja keikan jälkeen Charlotten ja miehiä), mutta sattuneesta syystä en muista kenenkään nimiä, joten jos joku tunnistaa tästä itsensä, niin ilmottakoot
Ensimmäisen bongasin hupparista ja menin nyppimään hupparia, että näin paremmin lukea ja sitten rusensin halauksella viattoman uhrin ja huusin tyyliin "Ihanaa Rautaneito-paita".
Oltiin yleisössä varmaan puolessa välissä, mutta sain tarpeeksi siinäkin irti ja siitä kielii jumittuneet niskat, kun piti joka biisi veivata tukkaa ja jalat, jotka eivät nyt kanna. Last In Line tuli reviteltyä niin olan takaa kun pysty.
Tuli keikan jälkeen kiire autolle, kun isännällä oli seuraavana päivänä töitä klo 6. Oli jäänyt kattovalo päälle ja oli akku ihan kuollu, eikä jaksanu pyörittää autoa käyntiin. Siinä sitten veivattiin ja tönättiin jollekkin pihaparkkikselle se auto siitä kadulta. Toisella puolella katua oli joku nuori mies venaamassa ilmeisesti kyytiä ja juoksi sieltä auttamaan. Tönättiin sitten käyntiin se vehje ja päästiin matkaamaan kohti Tamperetta.
Todella suuret kiitokset sille jätkälle. Upeaa nähdä, kuinka vieläkin täysin tuntemattomat tulevat auttamaan.
Huh, joopa joo. On se RJD aika äijä vaan. Mahottoman hieno keikka oli eilinen Paviljongissa. Loppua kohden vaan parani kun alko tulemaan Rainbow'n biisejä enemmänkin. Ja Heaven And Hell...ahh! Dion omista jäi eniten mieleen Don't Talk To Strangers, Rainbow In The Dark ja Last in Line. Myös Gypsy on biisi joka on aina kolissut minuun ja niin teki nytkin. En oikein muistanutkaan että Voodoo biisissä on noinkin tarttuva riffi. Kun olin kuskina, niin keikan tulin katsoneeksi aivan täysissä järjissä, vaan tulipahan nuo paikat kipeäksi siitä huolimatta .
Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin yleisössä oli aika paljonkin ilmeisesti firmojen pikkujoulujen myötä, ja muutenkin sellaista VIP-porukkaa jotka ei yksinkertaisesti kuulu tuommoisille keikoille. Suunnilleen pikkutakki päällä ja sormet korvilla "katotaanpa tässä nyt vähän Dioa". Joopa joo.
Voisin jopa sanoa että vuoden toiseksi paras keikka. Priest paras, Dio kakkonen ja Maiden jätettiin Helloweenin kanssa kolmossijalle. Vitun kovia nekin toki. Näin täällä suunnassa.
Matkan tekokin sujui rattoisasti Mercenaryn kanssa höpistessä, hyvää musaa kuunnellessa ja vakkarinopeussäädin päällä.
Tuli Hammer ja Charlotte tutuiksi ja Dantekin ohimennen käteltyä. Missähän Kotkan poijaat luurasivat kun ei nähty? No, olihan tuolta Paviljongista aika vaikea ketään erikseen löytääkkään. Lähinnä säkästä kiinni moisessa hallisokkelossa.
Mahti reissu, tekisin uudestaankin...
P.S. erityiskiitokset vielä Charlotte-The-Ronnie-sedän-vanha-hyvä-ystävä-Harlottelle ukkoloitten nimmareista tiketissä. Näin jäi tuostakin illasta varsin mukava muisto jäljelle.
. Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin yleisössä oli aika paljonkin ilmeisesti firmojen pikkujoulujen myötä, ja muutenkin sellaista VIP-porukkaa jotka ei yksinkertaisesti kuulu tuommoisille keikoille. Suunnilleen pikkutakki päällä ja sormet korvilla "katotaanpa tässä nyt vähän Dioa". Joopa joo.
Voisin jopa sanoa että vuoden toiseksi paras keikka. Priest paras, Dio kakkonen ja Maiden jätettiin Helloweenin kanssa kolmossijalle. Vitun kovia nekin toki. Näin täällä suunnassa.
Matkan tekokin sujui rattoisasti Mercenaryn kanssa höpistessä, hyvää musaa kuunnellessa ja vakkarinopeussäädin päällä.
Tuli Hammer ja Charlotte tutuiksi ja Dantekin ohimennen käteltyä. Missähän Kotkan poijaat luurasivat kun ei nähty? No, olihan tuolta Paviljongista aika vaikea ketään erikseen löytääkkään. Lähinnä säkästä kiinni moisessa hallisokkelossa.
Mahti reissu, tekisin uudestaankin...
P.S. erityiskiitokset vielä Charlotte-The-Ronnie-sedän-vanha-hyvä-ystävä-Harlottelle ukkoloitten nimmareista tiketissä. Näin jäi tuostakin illasta varsin mukava muisto jäljelle.
On olemassa viidenlaista musiikkia; huonoa, keskivertoa, hyvää, helevetin hyvää. Ja sitten on Maiden...
-
Iron Constable
- Crusader
- Posts: 7993
- Joined: Tue Jan 06, 2004 15:13
- Location: Bay Area, Southern Finland
Pienellä viiveellä palataan Hesaan.
ASIA: Ehdin kuulla kaksi viimeistä biisiä ja minulle tuntematon bändi pysyy sellaisena edelleen. AORrää, pehmyttä rokkia. Soittajat olivat kyllä päteviä, varsinkin rumpali oli melkoinen virtuoosi.
URIAH HEEP: Tuli sitten seistyä muutaman metrin päässä lavasta ja tarkkailtua aika tiukasti menoa. Bernie Shaw on mahdottoman kova ukko laulamaan, hienosti kulki. Return to Fantasy ei sopinut hänen äänelleen, mutta muuten kulki. Äijä on vm.56 ja korkeita kiljaisuja myöden tuli kaikki ihan prikulleen. Bändi on soittotaitojensa puolesta muutenkin aivan käsittämättömän kova. "Maailman tukevin rumpali" Lee Kerslake on ihan legenda, äijä mättää koko pönäkän kehon voimalla, vaikkei kädet paljoa enää liikukaan. Mutta kyllä toimii, ihan legenda koko mies. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin basisti Trevor Bolden. Satuin seisomaan suoraan herran edessä ja voi jessus sitä sormien vipinää. Etenkin kappale Between Two Worlds tarjoili mielettömän bassointron ja koko biisi oli käytännössä yhtä basistin riemujuhlaa, *tu, kuuden minuutin soolo jossa bändi soittaa ja laulaa taustalla.
Setti oli rakennettu siten, että neljä klassikkoa tuli loppuun lämmittäen yleisön sopivasti Diolle. Lämpeninhän siinä minäkin, Lady In Blackissa porukka huusi kiitettävästi ja Easy Livingistä saatiin todella speed-versio. Melkoista laukkaa. Kyllä bändillä on vielä ihailtavasti virtaa. Hyvä setti. Erikseen pitää vielä mainita stemmalaulu. Ei ole millään raskaamman rokin orkesterilla moisia, todella hienoa kuultavaa. Ja ne Bernie Shawn housut. Mistä se keikkaa niitä ?
DIO: Olisinko ollut jossain rivillä 10 tms., eli siis paljon lähempänä lavaa kuin normaalisti viitsin. Johtui pitkälti siitä, että porukka oli melko flegmaattista ja halusin sellaiseen joukkoon, joka sietää "laulamistani" ja yleistä jumppaa. Ensiksi täytyy todeta, että keikka ei päässyt edes kovin lähelle kesän Tampereen Sauna Open Airin vetoa. Ronnien ääni ei ollut aivan täydessä terässä ja jonkinlaisia asennoitusmisvaikeuksia / haluttomuutta / kyllästymistä oli havaittavissa nimenomaan Holy Diverin biisien aikana aina silloin tällöin.
Setin alku toimi juuri päinvastoin kuin ajattelin. Dion ääni oli kolmen ekan biisin aikana todella hyvässä terässä ja Tarot Woman upposi tosi hyvin. Levyllä en liiemmin pidi Voodoosta, mutta nyt tuli livenä erinomainen versio. Yllättäen kolmantena vedetty Master of the Moonin "The Eyes" toimi mahtavasti. Bändi veti tiukan ja raskaan version ja Dio nautti silminnähden kappaleen laulamisesta. Myöskin yleisön meno siinä edessä oli tämän kappaleen aikana parempi kuin edellisissä klassikoissa, intouduimme oikein rytmikkäisiin huudahteluihin ja laulukuoro toimi hyvin.
Holy Diver-levyn osio toimi minulle selvästi huonoimmin. Jotenkin Dion ääni heikkeni kolmen ekan biisin jälkeen selvästi. Esim. juuri Holy Diver ja Don´t Talk To Strangers olivat ponnettomimmat vedot mitä olen noita biisejä koskaan Diolta kuullut, livenä / dvdltä / cdltä. Ensimmäisen kerran sai livenä todistaa Dionkin olevan ihminen ja huomasi hänen oikovan ja säästelevän paikka paikoin. Ei mitään kummempaa, mutta kuitenkin. Tässä kohtaa setissä olivat sitten myös sopivasti rumpu-ja kitarasoolot, jotka kylmettivät ainakin meikäläisen ihan täysin. Okei, taukoja tarvitaan, kuten huomasi kummankin soolot jälkeen. Dio veti sooloja seuraavat biisit selvästi terävämmin. Rainbow In The Dark toimi kyllä erinomaisesti ja siitä eteenpäin keikka olikin yhtä juhlaa.
Vanhat Rainbowt ja Heaven And Hell olivat loistovia vetoja, Diokin löysi jostain ihan uutta pontta ja lauloi upeasti. Etenkin Heaven And Hellsinki oli yksi kaikkien aikojen kappaleista, joita olen livenä nähnyt. Aivan upea esitys, kiitos siitä ! Loppuun tuli vielä mukava yllätys, kun yksi suurista suosikeistani, The Last In Line vedettiin bonuksena ennen pakollista We Rockia. Keikkahan kesti ennakkotiedoista poiketen tasan 1h 45 min, ei huonosti.
Kaikkiaan siis minun mielestäni hieman kolmijakoinen keikka. Aloituskolmikko erinomainen, Holy Diver setin aikana pientä sanomista ja paskat sekä liian pitkät soolot. Loppusetti Rainbow In The Darkista lähtien ihan pelkkää parhautta. Bändi toimi hyvin, Simon Wrightin soittotyylistä olen aina pitänyt, samoin Dough Aldrich on sopivan groove, mutta silti tarkka soittaja. Rudy Sarzo nyt on ihan pelle bassonsa kanssa, mutta onneksi soitto pysyi vanhalla konkarilla kasassa. Teatterikouluun Turkan kanssa koko äijä. Scott Warren on ihan ikoni pitkine takkeineen, iätön ukkeli. Ronniekin oli panostanut asuun vähän enemmän tällä kertaa.
Itsellä oli tällä keikalla ehkä hieman rauhallisempi ja analyyttisempi ote kuin normaalisti, kun on kysymys suuresta "idolistani" Diosta. Mutta tulipahan havainnoitua niidenkin kertojen edestä kun on tullut riehuttua vailla järkeä. Osansa asiassa oli nollalinjalla juomisten suhteen ja ihan v*tun jumissa olevalla niskalla, joka ei tahtonut antaa edes kättä puida. Okei, vasemmalla meni joten kuten, mutta oikea ei toiminut. Alkaa olla äijä heikossa kuosissa, kun ei pysty keikallakaan osallistumaan niin paljon kuin haluaisi.
Jotenkin vaan tuntui siltä keikan jälkeen, että niin minä kuin Ronnie James Dio olemme hieman kyllästyneet niitten selvimpien hittien, kuten Holy Diver & Don´t Talk esittämiseen. Olisiko Dion aika siivota settiä seuraavalle kiertueelle käsittämään enemmän unohdettua materiaalia levyiltä Last In Line, Sacred Heart ja Dream Evil, sekä valittuja paloja uudemmilta ? En tiedä, tiedätkö sinä ?
ASIA: Ehdin kuulla kaksi viimeistä biisiä ja minulle tuntematon bändi pysyy sellaisena edelleen. AORrää, pehmyttä rokkia. Soittajat olivat kyllä päteviä, varsinkin rumpali oli melkoinen virtuoosi.
URIAH HEEP: Tuli sitten seistyä muutaman metrin päässä lavasta ja tarkkailtua aika tiukasti menoa. Bernie Shaw on mahdottoman kova ukko laulamaan, hienosti kulki. Return to Fantasy ei sopinut hänen äänelleen, mutta muuten kulki. Äijä on vm.56 ja korkeita kiljaisuja myöden tuli kaikki ihan prikulleen. Bändi on soittotaitojensa puolesta muutenkin aivan käsittämättömän kova. "Maailman tukevin rumpali" Lee Kerslake on ihan legenda, äijä mättää koko pönäkän kehon voimalla, vaikkei kädet paljoa enää liikukaan. Mutta kyllä toimii, ihan legenda koko mies. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin basisti Trevor Bolden. Satuin seisomaan suoraan herran edessä ja voi jessus sitä sormien vipinää. Etenkin kappale Between Two Worlds tarjoili mielettömän bassointron ja koko biisi oli käytännössä yhtä basistin riemujuhlaa, *tu, kuuden minuutin soolo jossa bändi soittaa ja laulaa taustalla.
Setti oli rakennettu siten, että neljä klassikkoa tuli loppuun lämmittäen yleisön sopivasti Diolle. Lämpeninhän siinä minäkin, Lady In Blackissa porukka huusi kiitettävästi ja Easy Livingistä saatiin todella speed-versio. Melkoista laukkaa. Kyllä bändillä on vielä ihailtavasti virtaa. Hyvä setti. Erikseen pitää vielä mainita stemmalaulu. Ei ole millään raskaamman rokin orkesterilla moisia, todella hienoa kuultavaa. Ja ne Bernie Shawn housut. Mistä se keikkaa niitä ?
DIO: Olisinko ollut jossain rivillä 10 tms., eli siis paljon lähempänä lavaa kuin normaalisti viitsin. Johtui pitkälti siitä, että porukka oli melko flegmaattista ja halusin sellaiseen joukkoon, joka sietää "laulamistani" ja yleistä jumppaa. Ensiksi täytyy todeta, että keikka ei päässyt edes kovin lähelle kesän Tampereen Sauna Open Airin vetoa. Ronnien ääni ei ollut aivan täydessä terässä ja jonkinlaisia asennoitusmisvaikeuksia / haluttomuutta / kyllästymistä oli havaittavissa nimenomaan Holy Diverin biisien aikana aina silloin tällöin.
Setin alku toimi juuri päinvastoin kuin ajattelin. Dion ääni oli kolmen ekan biisin aikana todella hyvässä terässä ja Tarot Woman upposi tosi hyvin. Levyllä en liiemmin pidi Voodoosta, mutta nyt tuli livenä erinomainen versio. Yllättäen kolmantena vedetty Master of the Moonin "The Eyes" toimi mahtavasti. Bändi veti tiukan ja raskaan version ja Dio nautti silminnähden kappaleen laulamisesta. Myöskin yleisön meno siinä edessä oli tämän kappaleen aikana parempi kuin edellisissä klassikoissa, intouduimme oikein rytmikkäisiin huudahteluihin ja laulukuoro toimi hyvin.
Holy Diver-levyn osio toimi minulle selvästi huonoimmin. Jotenkin Dion ääni heikkeni kolmen ekan biisin jälkeen selvästi. Esim. juuri Holy Diver ja Don´t Talk To Strangers olivat ponnettomimmat vedot mitä olen noita biisejä koskaan Diolta kuullut, livenä / dvdltä / cdltä. Ensimmäisen kerran sai livenä todistaa Dionkin olevan ihminen ja huomasi hänen oikovan ja säästelevän paikka paikoin. Ei mitään kummempaa, mutta kuitenkin. Tässä kohtaa setissä olivat sitten myös sopivasti rumpu-ja kitarasoolot, jotka kylmettivät ainakin meikäläisen ihan täysin. Okei, taukoja tarvitaan, kuten huomasi kummankin soolot jälkeen. Dio veti sooloja seuraavat biisit selvästi terävämmin. Rainbow In The Dark toimi kyllä erinomaisesti ja siitä eteenpäin keikka olikin yhtä juhlaa.
Vanhat Rainbowt ja Heaven And Hell olivat loistovia vetoja, Diokin löysi jostain ihan uutta pontta ja lauloi upeasti. Etenkin Heaven And Hellsinki oli yksi kaikkien aikojen kappaleista, joita olen livenä nähnyt. Aivan upea esitys, kiitos siitä ! Loppuun tuli vielä mukava yllätys, kun yksi suurista suosikeistani, The Last In Line vedettiin bonuksena ennen pakollista We Rockia. Keikkahan kesti ennakkotiedoista poiketen tasan 1h 45 min, ei huonosti.
Kaikkiaan siis minun mielestäni hieman kolmijakoinen keikka. Aloituskolmikko erinomainen, Holy Diver setin aikana pientä sanomista ja paskat sekä liian pitkät soolot. Loppusetti Rainbow In The Darkista lähtien ihan pelkkää parhautta. Bändi toimi hyvin, Simon Wrightin soittotyylistä olen aina pitänyt, samoin Dough Aldrich on sopivan groove, mutta silti tarkka soittaja. Rudy Sarzo nyt on ihan pelle bassonsa kanssa, mutta onneksi soitto pysyi vanhalla konkarilla kasassa. Teatterikouluun Turkan kanssa koko äijä. Scott Warren on ihan ikoni pitkine takkeineen, iätön ukkeli. Ronniekin oli panostanut asuun vähän enemmän tällä kertaa.
Itsellä oli tällä keikalla ehkä hieman rauhallisempi ja analyyttisempi ote kuin normaalisti, kun on kysymys suuresta "idolistani" Diosta. Mutta tulipahan havainnoitua niidenkin kertojen edestä kun on tullut riehuttua vailla järkeä. Osansa asiassa oli nollalinjalla juomisten suhteen ja ihan v*tun jumissa olevalla niskalla, joka ei tahtonut antaa edes kättä puida. Okei, vasemmalla meni joten kuten, mutta oikea ei toiminut. Alkaa olla äijä heikossa kuosissa, kun ei pysty keikallakaan osallistumaan niin paljon kuin haluaisi.
Jotenkin vaan tuntui siltä keikan jälkeen, että niin minä kuin Ronnie James Dio olemme hieman kyllästyneet niitten selvimpien hittien, kuten Holy Diver & Don´t Talk esittämiseen. Olisiko Dion aika siivota settiä seuraavalle kiertueelle käsittämään enemmän unohdettua materiaalia levyiltä Last In Line, Sacred Heart ja Dream Evil, sekä valittuja paloja uudemmilta ? En tiedä, tiedätkö sinä ?
Nykyään melkein kaikki on jännää.
Keikkarapula päällä, mutta loistava reissu oli. Keikka oli aivan mahtava, kaikki olennainen on siitä jo sanottu, enkä ala vanhoja viestejä kopiomaan, tyydyn ainoastaan komppaamaan.
Kuinka perkele yli 60 vuotias äijä voi olla lavalla kuin kaksikymmpinen?!
Joitain neitolaisia tuli tavattua, eniten aikaa meni Charloten, Hammerin ja luonnollisesti kuski-Sentinelin kanssa. Dante tuli morjenstettua ohimennen ja lisäksi vielä pari muuta tyyppiä, joita en tietenkään muista. Karhulan poijaat pysyi piilossa, vaikka luulinkin nähneeni Peken kaljajonossa.
Kiitos Dion parhaalle kaverille Charlotelle nimmareista lipussa. Sentinelille kiitos, että jaksoi kuunnella humalaisia Maiden-fiilistelyjäni yli sadan kilometrin ajan non-stoppina.
Kuinka perkele yli 60 vuotias äijä voi olla lavalla kuin kaksikymmpinen?!
Joitain neitolaisia tuli tavattua, eniten aikaa meni Charloten, Hammerin ja luonnollisesti kuski-Sentinelin kanssa. Dante tuli morjenstettua ohimennen ja lisäksi vielä pari muuta tyyppiä, joita en tietenkään muista. Karhulan poijaat pysyi piilossa, vaikka luulinkin nähneeni Peken kaljajonossa.
Kiitos Dion parhaalle kaverille Charlotelle nimmareista lipussa. Sentinelille kiitos, että jaksoi kuunnella humalaisia Maiden-fiilistelyjäni yli sadan kilometrin ajan non-stoppina.
"Voi ärkyläpärkylä jumaluisa suitana!"
"Tarooooooot Womaaaaaaaaan!" Aivan sairaan kova keikka DIO:n osalta, ja ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaimmista. Voitti mielestäni kesän mainion Saunan esityksen jopa selvästikin. Ääni oli aamulla pahasti kateissa (lähes kaikkia biisejä tuli hoilattua äänekkäästi messissä), mutta alkaa pikkuhiljaa taas palaamaan. Ronnie James DIO on livenä yksi parhaimmista heavy vokalisteista koskaan, sillä mies laulaa biisit lähes tulkoon täydellisesti ja herran livesuorituksia kuuntelee melkeinpä mieluummin kuin studiolevyjen versioita. Se kertoo jo paljon kaverin uskomattoman monipuolisesta ja vahvasta äänestä, joka ei murru hetkeksikään edes tosi paikassa, tuhansien fanien edessä. Tunnetta DIO:n äänessä on myös valtavasti, eli hän ei käy vain vetämässä ne biisit läpi, vaan eläytyy ihan selvästi jokaiseen kappaleeseen antaumuksella. Vaikka RJD ei liikkuisi keikalla paria askelta enempää, niin saa hän karismallaan ja elämää suuremmalla äänellään kuulijan suun auki hämmästyksestä. Enempää en ala hehkuttamaan miehen vokalisointia ja esiintymistä, koska loppuu ylistyssanat tätä menoa kohta kesken. Aivan perkeleellisen loistava laulaja ja showmies, lyhyemmin tiivistettynä. Olin itse myös todella innoissani nähtyäni kitaran varressa Doug Aldrichin, joka on mielestäni kovempi kepittäjä kuin yleisesti arvostetumpi Craig Goldy. Hienostihan Aldrich kitaransa kanssa leikkikin ja soitto kulki pääasiassa erinomaisesti. Rumpali Wright hakkasi rumpujaan totutun voimakkaasti, tosin liiankin perinteisen oloisesti. Rumpusoolo olikin keikan tylsintä antia, koska se oli liian samanlainen Sauna Open Airissa soitetun rutiinisuorituksen kanssa.
Itse settilista oli tappavan toimiva, eikä biisit hellittäneet otteestaan hetkeksikään. Omalla kohdallani uudelta levyltä settiin poimittu The Eyes oli keikan vähiten loisteliasta antia, vaikkei huono ollut sekään. Mieluummin olisin kuullut sen oman suosikkibiisini Master Of The Moonilta, eli jo Sauna Openissakin pirun hienosti rokanneen Shiversin. Keikan alettua henkilökohtaisella lempparillani Tarot Womanilla, olin vähällä kuolla pelkästä innostuksesta. Siinä vaiheessa oli jo selvää, että aloitusbiisistä on äärimmäisen hankalaa pistää enää paremmaksi. Voodoo oli mielenkiintoinen valinta seuraavaksi ja kiehtoi mystisessä tunnelmassaan, vaikkei pystynyt tajuntaa räjäyttämään ihan setin aloittaneen Rainbow-klassikon tavoin. The Eyes biisissä tyydyin lähinnä kuuntelemaan DIO:n maan mainiota tulkintaa ja hengähdin vähän ennen Holy Diver-maratoonia. Ronnie spiikkasi Holy Diverin olevan vuorossa, mutta yllättäen Stand Up And Shout lähti soimaan varsin humoristisen nerokkaan, screeniltä näytetyn videon jälkeen. Kyllä sitä sitten nostettiin pirun sarvet taivaisiin ja huudettiin aivan jumalattomasti, kuten biisissä kehoitetaan. Holy Diver sai Nykäskylän yleisön tietenkin aivan pähkinöiksi, enkä itsekään löytänyt biisistä mitään valitettavaa. Ainahan Pyhä Sukeltaja tykittää livenä kuin miljoona volttia. Gypsyn aikana meno jatkui villinä (vaikka suuri osa yleisöstä ei biisiin juurikaan innostunut), kunnes päästiin/jouduttiin hetkeksi hengähtämään rumpusoolon ajaksi. Wrightin sooloilun jälkeen olikin vuorossa yksi keikan toimivimmista biiseistä, nimittäin Caught In The Middle oli parhautta sanan varsinaisessa merkityksessä. Kertsin aikana olin jälleen kuolemaisillani, karjuessani mukana kuin yleinen syyttäjä. Vaarallisia nämä DIO:n keikat, koska koko ajan on tajunnan ja pään lopullinen räjähtäminen lähellä. Don't Talk To Strangers ja Rainbow In The Dark jatkoivat hittilinjalla ja rokkasivat nekin taas kerran niin perkeleellisesti. Kitarasoolo-tilutuksia kuunteli paljon mieluummin kuin sitä varsin mitäänsanomatonta rumpusooloa, vaikkei mitään maailman kovinta kitaraleikittelyä nähtykään. Kyllä Aldrich on kuitenkin kova kaveri. Gates Of Babylon sai taas tämän Rainbow-diggarin hurmioon. Siinä on biisi, jossa on sitä kiehtovaa tunnelmaa aivan järkyttävästi ja biisin rakenne on vallan mainio. Livenäkin olen nyt kahdesti todennut biisin mahtavuuden. Heaven And Hell oli vähintäänkin yhtä kova sana, eikä jättänyt taaskaan mitään arvailujen varaan. Yleisö taputti jo ennen loppukliimaksin alkamista ja hevimmän vaihteen rullatessa käyntiin olin jo myytyä miestä. Ehdottomasti Black Sabbathin koko tuotannon kovinta antia ja jättää suurimman osan Ozzyn aikaisista klassikoista kevyesti taakseen. Man On The Silver Mountain ja Long Live Rock 'n' Roll saivat rokkivaihteen päälle ja innostivat meidän äänekästä kolmen miehen ja yhden naisen fanisakkia puimaan nyrkkiä ilmassa, kuten DIO:n keikalla kuuluukin. Catch The Rainbowsta soitettu pätkä taas oli upeaa fiilistelyä Rainbow hengessä. Rehellisesti sanottuna kaikki Rainbown biisit upposivat kuin juoppo heikoille jäille, joten jossiteltavaa perinteisistä valinnoistakaan ei jäänyt. Olihan se Tarot Woman siellä alussa tarjoilemassa juuri sitä harvinaisempaa herkkua, mitä halusin eniten livenä kuulla. Last In Line-levyltä oltiin valittu ne perinteiset hittibiisit loppuun, enkä kyseisen levyn fanina voinut muuta kuin nauttia kuulemastani. The Last In Line oli yhtä kova kuin aina ja We Rock rullasi odotetun tehokkaasti, joten jossiteltavaa ei juuri jäänyt biisien eikä koko keikankaan suhteen. Olisin toki enemmänkin ollut valmis kuulemaan, koska eihän DIO:a koskaan kuule liikaa. Arvosanaksi keikalle voisin antaa lähes sen täyden kympin.
Uriah Heepin setti oli pienoinen pettymys, vaikka siellä ne klassikot loppupuolella kuultiinkin. Harvemmin livenä soitetuista Heep-klassikoista ei ollut tietoakaan, koska bändi veivasi itselleni tuntemattomampaa uudempaa kamaa ja ne tunnetuimmat hitit. Tosin eihän bändille annetussa lyhyessä soittoajassa kerkeäsi juuri muuta soittamaankaan. Myönnetään, Lady In Black ja Easy Livin' tuli fanaattisesti tuoleilla seisoen huudettua mukana, vaikka niihin muuten olenkin jo alkanut viimeaikoina hieman kyllästymään. Livenä ne toimivat aina hyvin, vaikkei bändi pystyisi niitä 100% oikein vetämäänkään. Gypsy on yksi parhaista Uriah Heep biiseistä ja nostatti sekin fiiliksen kattoon, vaikkei saanutkaan nousemaan vielä olut-alueen penkille seisomaan. Kokonaisuutena Heeppi oli perushyvä, vaikka Deep Purplen lämppärinä (vai yhteiskeikkahan se taisikin olla) toissa vuonna bändi oli huomattavasti energisempi ja esitti muutenkin huomattavasti onnistuneemman shown, aina biisivalintoja myöten. Asia oli puolestaan korvaani melkoista tuubaa, Charlotelle tokaisin bändistä ohimennen "melkein yhtä huono kuin Whitesnake" tjs. Tosi asiassahan Valkoinen Käärmekin kyykyttää Asian milloin tahansa. Heat Of The Moment oli ainut biisi, jonka bändiltä tunnistin ja sen ainoastaan keskittyneemmin yritin kuunnellakin. Kaljan juonti ja pöytämme mielenkiintoiset keskustelut veivät kuitenkin siitäkin lopulta voiton.
Jätetään Charloten kerrottavaksi ne meidän nerokkaat suunnitelmat vessan etsimisen suhteen. Eipä löytynyt baarialueelta vessaa, joten aiemmin K-18 puolelle livahtaneella lautamme kaunottarella olivat vaihtoehdot vähissä. Lopulta kaikki tai ei mitään strategia onnistui ja pääsimme pian takaisin pöytään Uriah Heepin juuri aloitettua. Ihmeen vähän tuli yleisesti ottaen rautaneitolaisia bongattua, sillä Karhulan lökömentti-mestareitakaan ei näkynyt missään vaiheessa. Rockangel saapui sopivaan aikaan juna-asemalle ennen keikkaa, joten otimme Suomen fanaattisimman Tobias Sammet fanin matkaan ja aloittelemaan tänne meikäläisen 666:ssa kerroksessa sijaitsevaan luksuskämppään. Running Wildia kuunneltiin lämmittelybändinä ja muutamat Karhut korkattiin, ennen kuin lähdimme kiireellä katsomaan Asian showta (tai siis baarialueelle jatkamaan ohrapirtelöiden kurkusta kumoamista). Rokkienkeli ei baariin päässyt sisään, joten jätimme hänet pikkuveljeni seuraan. (Sorry, kun ei tultu sieltä missään vaiheessa sinne eturiviin, kuten lupailtiin!) Danteen törmättiin keikan jälkeen ja neiti vaikutti varsin tyytyväiseltä (ilmeisesti keikan näkemisen ansiosta, eikä minun bongaamisen johdosta, vai?). Itse olin siis se Mercyful Fate paitaan sonnustautunut klanipää, jos nyt Tampereen tytöllä mitään muistikuvia tapaamisesta enää on.
Vielä kerran suuri kiitos DIO:lle mahtavasta showsta, rautaneitolaisille tasapuolisesti hyvästä seurasta ja erityisesti Charlotelle siitä Ronnie Jamesin nimmarista. We Rock!
(Biisien järjestys saattaa heittää vähän, koska palautin setin mieleeni katsomalla tuota Ruotsin keikan settilistaa)
Itse settilista oli tappavan toimiva, eikä biisit hellittäneet otteestaan hetkeksikään. Omalla kohdallani uudelta levyltä settiin poimittu The Eyes oli keikan vähiten loisteliasta antia, vaikkei huono ollut sekään. Mieluummin olisin kuullut sen oman suosikkibiisini Master Of The Moonilta, eli jo Sauna Openissakin pirun hienosti rokanneen Shiversin. Keikan alettua henkilökohtaisella lempparillani Tarot Womanilla, olin vähällä kuolla pelkästä innostuksesta. Siinä vaiheessa oli jo selvää, että aloitusbiisistä on äärimmäisen hankalaa pistää enää paremmaksi. Voodoo oli mielenkiintoinen valinta seuraavaksi ja kiehtoi mystisessä tunnelmassaan, vaikkei pystynyt tajuntaa räjäyttämään ihan setin aloittaneen Rainbow-klassikon tavoin. The Eyes biisissä tyydyin lähinnä kuuntelemaan DIO:n maan mainiota tulkintaa ja hengähdin vähän ennen Holy Diver-maratoonia. Ronnie spiikkasi Holy Diverin olevan vuorossa, mutta yllättäen Stand Up And Shout lähti soimaan varsin humoristisen nerokkaan, screeniltä näytetyn videon jälkeen. Kyllä sitä sitten nostettiin pirun sarvet taivaisiin ja huudettiin aivan jumalattomasti, kuten biisissä kehoitetaan. Holy Diver sai Nykäskylän yleisön tietenkin aivan pähkinöiksi, enkä itsekään löytänyt biisistä mitään valitettavaa. Ainahan Pyhä Sukeltaja tykittää livenä kuin miljoona volttia. Gypsyn aikana meno jatkui villinä (vaikka suuri osa yleisöstä ei biisiin juurikaan innostunut), kunnes päästiin/jouduttiin hetkeksi hengähtämään rumpusoolon ajaksi. Wrightin sooloilun jälkeen olikin vuorossa yksi keikan toimivimmista biiseistä, nimittäin Caught In The Middle oli parhautta sanan varsinaisessa merkityksessä. Kertsin aikana olin jälleen kuolemaisillani, karjuessani mukana kuin yleinen syyttäjä. Vaarallisia nämä DIO:n keikat, koska koko ajan on tajunnan ja pään lopullinen räjähtäminen lähellä. Don't Talk To Strangers ja Rainbow In The Dark jatkoivat hittilinjalla ja rokkasivat nekin taas kerran niin perkeleellisesti. Kitarasoolo-tilutuksia kuunteli paljon mieluummin kuin sitä varsin mitäänsanomatonta rumpusooloa, vaikkei mitään maailman kovinta kitaraleikittelyä nähtykään. Kyllä Aldrich on kuitenkin kova kaveri. Gates Of Babylon sai taas tämän Rainbow-diggarin hurmioon. Siinä on biisi, jossa on sitä kiehtovaa tunnelmaa aivan järkyttävästi ja biisin rakenne on vallan mainio. Livenäkin olen nyt kahdesti todennut biisin mahtavuuden. Heaven And Hell oli vähintäänkin yhtä kova sana, eikä jättänyt taaskaan mitään arvailujen varaan. Yleisö taputti jo ennen loppukliimaksin alkamista ja hevimmän vaihteen rullatessa käyntiin olin jo myytyä miestä. Ehdottomasti Black Sabbathin koko tuotannon kovinta antia ja jättää suurimman osan Ozzyn aikaisista klassikoista kevyesti taakseen. Man On The Silver Mountain ja Long Live Rock 'n' Roll saivat rokkivaihteen päälle ja innostivat meidän äänekästä kolmen miehen ja yhden naisen fanisakkia puimaan nyrkkiä ilmassa, kuten DIO:n keikalla kuuluukin. Catch The Rainbowsta soitettu pätkä taas oli upeaa fiilistelyä Rainbow hengessä. Rehellisesti sanottuna kaikki Rainbown biisit upposivat kuin juoppo heikoille jäille, joten jossiteltavaa perinteisistä valinnoistakaan ei jäänyt. Olihan se Tarot Woman siellä alussa tarjoilemassa juuri sitä harvinaisempaa herkkua, mitä halusin eniten livenä kuulla. Last In Line-levyltä oltiin valittu ne perinteiset hittibiisit loppuun, enkä kyseisen levyn fanina voinut muuta kuin nauttia kuulemastani. The Last In Line oli yhtä kova kuin aina ja We Rock rullasi odotetun tehokkaasti, joten jossiteltavaa ei juuri jäänyt biisien eikä koko keikankaan suhteen. Olisin toki enemmänkin ollut valmis kuulemaan, koska eihän DIO:a koskaan kuule liikaa. Arvosanaksi keikalle voisin antaa lähes sen täyden kympin.
Uriah Heepin setti oli pienoinen pettymys, vaikka siellä ne klassikot loppupuolella kuultiinkin. Harvemmin livenä soitetuista Heep-klassikoista ei ollut tietoakaan, koska bändi veivasi itselleni tuntemattomampaa uudempaa kamaa ja ne tunnetuimmat hitit. Tosin eihän bändille annetussa lyhyessä soittoajassa kerkeäsi juuri muuta soittamaankaan. Myönnetään, Lady In Black ja Easy Livin' tuli fanaattisesti tuoleilla seisoen huudettua mukana, vaikka niihin muuten olenkin jo alkanut viimeaikoina hieman kyllästymään. Livenä ne toimivat aina hyvin, vaikkei bändi pystyisi niitä 100% oikein vetämäänkään. Gypsy on yksi parhaista Uriah Heep biiseistä ja nostatti sekin fiiliksen kattoon, vaikkei saanutkaan nousemaan vielä olut-alueen penkille seisomaan. Kokonaisuutena Heeppi oli perushyvä, vaikka Deep Purplen lämppärinä (vai yhteiskeikkahan se taisikin olla) toissa vuonna bändi oli huomattavasti energisempi ja esitti muutenkin huomattavasti onnistuneemman shown, aina biisivalintoja myöten. Asia oli puolestaan korvaani melkoista tuubaa, Charlotelle tokaisin bändistä ohimennen "melkein yhtä huono kuin Whitesnake" tjs. Tosi asiassahan Valkoinen Käärmekin kyykyttää Asian milloin tahansa. Heat Of The Moment oli ainut biisi, jonka bändiltä tunnistin ja sen ainoastaan keskittyneemmin yritin kuunnellakin. Kaljan juonti ja pöytämme mielenkiintoiset keskustelut veivät kuitenkin siitäkin lopulta voiton.
Ehei, Charlottehan oli koko keikan baarialueen "eturivissä" riehumassa minun, Sentinelin ja Mercenaryn kanssa. Ei tullut itseasiassa anniskelualueelta poistuttua missään vaiheessa, koska sieltäkin näki ja ennen kaikkea kuuli musiikin loistavasti. Edellä mainitun kolmikon kanssa tuli siis tuopit kumottua ja keikka katsottua. Vaasan kavereiden seurassa tuli lähdettyä parille jatkobisselle keikan jälkeen, jossa pilailu-Elvis ilmeisesti aloitteli omaa showtaan. Ei suuremmin liikuttanut tämä "haudasta noussut Elvis", Kuningas DIO:n keikan jälkeen, joten tuli puhuttua kaverin esityksen päälle aika taidokkaasti. Maiden keskusteluissa jälleen huomattiin, kuinka paljon suosikkibiisit vaihtelevat saman bändin fanien sisällä. Mercenaryn No Prayer dissailuita en ota edelleenkään vakavasti, kuten ei Charlottekaan ottanut, niistä myöhemmin kuultuaan. Charlottehan oli keikan jälkeen DIO:n huomion kohteena backstagella, jonne meitä rumemman sukupuolen edustajia ei kirveelläkään päästetty. RJD ilmeisesti oli hyvinkin innoissaan lautamme Miss Nedvedin tapaamisesta, mutta palkinnoksihan sieltä saatiin itse Ronnien nimmarit. Rainbown Rising levyn sivulla komeilee nyt DIO:n nimikirjoitus ja kaiken kruunuksi hän kirjoitti siihen vielä 'magic'. Kyllä nyt kelpaa, joten TOSI suuret kiitokset Charlotelle. Ilmeisesti se on meikäläisen vuoro tarjota ensimmäinen tuoppi seuraavalla keikkareissulla.Late wrote:Ei muuten ollut Charlotte eturivissä, vaikka näyttikin melkein just prikulleen häneltä. Oli nimittäin meikäläisen vieressä melkein koko keikan ja aluksi itsekin luulin, että siinä oli tämä neitokainen.
Jätetään Charloten kerrottavaksi ne meidän nerokkaat suunnitelmat vessan etsimisen suhteen. Eipä löytynyt baarialueelta vessaa, joten aiemmin K-18 puolelle livahtaneella lautamme kaunottarella olivat vaihtoehdot vähissä. Lopulta kaikki tai ei mitään strategia onnistui ja pääsimme pian takaisin pöytään Uriah Heepin juuri aloitettua. Ihmeen vähän tuli yleisesti ottaen rautaneitolaisia bongattua, sillä Karhulan lökömentti-mestareitakaan ei näkynyt missään vaiheessa. Rockangel saapui sopivaan aikaan juna-asemalle ennen keikkaa, joten otimme Suomen fanaattisimman Tobias Sammet fanin matkaan ja aloittelemaan tänne meikäläisen 666:ssa kerroksessa sijaitsevaan luksuskämppään. Running Wildia kuunneltiin lämmittelybändinä ja muutamat Karhut korkattiin, ennen kuin lähdimme kiireellä katsomaan Asian showta (tai siis baarialueelle jatkamaan ohrapirtelöiden kurkusta kumoamista). Rokkienkeli ei baariin päässyt sisään, joten jätimme hänet pikkuveljeni seuraan. (Sorry, kun ei tultu sieltä missään vaiheessa sinne eturiviin, kuten lupailtiin!) Danteen törmättiin keikan jälkeen ja neiti vaikutti varsin tyytyväiseltä (ilmeisesti keikan näkemisen ansiosta, eikä minun bongaamisen johdosta, vai?
). Itse olin siis se Mercyful Fate paitaan sonnustautunut klanipää, jos nyt Tampereen tytöllä mitään muistikuvia tapaamisesta enää on.Vielä kerran suuri kiitos DIO:lle mahtavasta showsta, rautaneitolaisille tasapuolisesti hyvästä seurasta ja erityisesti Charlotelle siitä Ronnie Jamesin nimmarista. We Rock!
(Biisien järjestys saattaa heittää vähän, koska palautin setin mieleeni katsomalla tuota Ruotsin keikan settilistaa)