Relic wrote:Unholy Terror, jolla kitarassa krediiteistä poiketen Roy Z, sisältää sentään joitakin hyviä kappaleita (Loco-Motive Man, Charisma ja Raven Heart), eikä ole läheskään yhtä huono kuin sitä edeltänyt Helldorado. Dying for the World sen sijaan on myös kokonaisuutena varsin hyvä. Ensimmäisellä The Neon God -albumilla on muutamia hyviä biisejä toisin kuin kakkososalla, molempien soundien ollessa todella karmaisevat.
Parhaat levyt ovat kuitenkin loistava The Crimson Idol.
Hyvä! Aivan samaa mieltä täällä; tuohon TCI:hin asti, hehe.
Lisäisin Unholy Terrorin hyviin biiseihin vielä Let It Roarin & Evermoren. Ykköstila albumilla menee yksinoikeudella Loco-Motive Manille, joka on typerästä nimestään huolimatta huikea näytös vanhasta raivosta.
Dying for the World yllätti tosiaan heti kuullessaan, sillä siihen varautui (varmaan edelleen tod. paskan Helldoradon syytä) niin että sekin olisi taas kehnoa laatua, vaikkakin UT oli tosiaan askel ylös suosta, jokin sen pessimismin sai aikaan. Muttamutta, tuloksena W.A.S.P.in parhaita kokonaisuuksia albumina, ei ehkä ihan top5:een yllä, mutta nipinnapin siinä hollilla Still Not Black Enoughin kanssa.
I'm gonna murder superman
Murder superman
Stone cold killer's what I am
The Neon God -kaksikko on vielä turhan tuore sijoittamiselle discografiassa, mutta kyllä mie laatua löydän molemmilta. Toki ykkösosalta enemmän; Asylum # 9:n
"I saw my father in me" -pätkä riipii kylmiä väreitä kuin koko TCI konsanaan. Part II:sen balladia All My Life olisi kernaasti kuullut vähän pidempänäkin.