ICED EARTH

[Emeritus]

Yritin hiukan lukea vastauksia tähän kysymykseeni, mutta ainakaan sonosmetallicos ja muutama sivu googlettamallakaan ei antanut vastausta kysymykseeni. Eli Days Of Purgatorylla on kolmelta ekalta levyltä uudelleen äänitettyjä kappaleita, mutta onko levyllä myöskin täysin uusia kappaleita jotka tehtiin pelkästään Days of Purgatory levyä varten? Esimerkkinä kappaleet: "Cast In Stone ja Winter Nights"

Myöskään www.icedearth.com ei toimi

Winter nights, samoin kuin nightmares on demokaudelta, eivät löydy miltään pitkäsoitolta. Cast in stone = Written on the walls (ekalta levyltä) eri lyriikoilla. Syynä sanat värkänneen Gene Adamin lähtö bändistä.

Tuosta Days of purgatorystä vielä sen verran että suosittelisin sen hommaamista debyytin sijaan. (ainakin alkuun, ettei Adamin tulkintojen legendaarisuus ällistytä liikaa. Sonosmetallicosin arvostelun luettuani ihmettelin että ei kai yksi vokalisti voi levyä pilata. Kyllä vaan voi, levy on timanttia, mutta Adamin laulu pilaa sen melko mallikkaasti **1/2 oikea arvosana, John Greelyn kanssa pisteet olisivat varmasti olleet vähintään kolme ja puoli tähteä) Siltä läytyy ekan levyn kaikki biisit Curse the skyta lukuunottamatta (onneksi siinä Adam on huippuvedossa, eli ihan siedettävästi vetää. Spedet maneerit minimissä)

Mitä? Voiko Bonded by bloodia haukkua kukaan tylsäksi? Kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää.

[Ipe]

^ Nyt selvisi viimeistään se asia joka askarutti mieltäni muutaman päivän ajan. Arvostus kyseistä bändiä kohti nousi vieläkin, kun muutamat faktat laitettiin pöydälle. Mielenkiinnolla odotan miltä Iced Earthin esikoisen laulaja kuulostaa, ei se nyt niiiiiin huono voi olla. Days of Purgatory lähtee ostoon, heti kun...

Niin meitä posereitahan tässä maailmassa riittää, Bonded by blood ei missään nimessä tylsä ole, mutta ei mielestäni thrash-genren kulmakiviä sisällöllisessä muodossa. Mut jatketaan Exodus jutuista bändin omassa topicissa.

[Zapper]

Itse omistan bändiltä pelkästään tuon Burnt Offeringsin ja suosittelen ehdottomasti. Levy on täynnä loistavia riffejä ja melodioita ja Barlow todellakin näyttää olevansa loistava laulaja. Levy saattaa tosin kestää hiukan avautuakseen kunnolla. Ensimmäisillä kuunteluilla levy kuulosti ihan ok -tason levyltä, mutta lisäkuuntelun jälkeen levy paljastui todella loistavaksi. Parhaimmat biisit ovat varmaankin Burnt Offerings, Diary, sekä mahtava eepos Dante's Inferno.

Paddylle haluan sanoa vain, että JÅÅ.

[Paddy]

Paddyn dissailuja en ota vakavasti, kun kuitenkin olet kuunnellut levyn kertaalleen waretettuna koneelta ja muodostanut sen perusteella mielipiteesi. Exodusin Bonded By Bloodiakin haukuit tylsäksi, poser.

Jep, koneeltahan tuota olen tosiaan kuunnellut. Mutta kyllä niitä kuuntelukertoja on enemmän takana kuin yksi. Biiseistä ei vaan löydy koukkuja. Sama muuten koskee tuota Exoduksen levyä.

[Sugar Daddy]

Lukaisin tänään Sonos Metallicos sivustolta Burnt Offeringsista Aleksi Ahosen kirjoittaman arvostelun, jonka perusteella alkoi kyseinen levy kiinnostamaan. Kaveri hehkutti arviossaan levyä ja Barlowta niin paljon, että kyseessä olisi sen tekstin perusteella oltava vähintäänkin tajunnan 666 kertaa räjäyttävää materiaalia. Itseäni jäi vaivaamaan, että kuinkakohan paljon levyn ylistyksestä meni ns. fanipoika-ylistyksen piikkiin..? Kysynkin nyt muiden mielipiteitä Burnt Offeringsista. Kertokaahan bändiä enemmän kuunnelleet, millainen mestariteos edellä mainittu albumi on, vai lukeutuuko edes Iced Earthin parhaiden suoritusten joukkoon?

Niin, hehkutus on aina sellainen asia, joka pistää epäilyttämään tietenkin, jos sitä ei tee suomalaisia varten tarpeeksi vaimeasti ja silti mielenkiintoiseksi. Monestihan tuollaiset ajatukset nousevat mieleen, jos joku kehuu vaikkapa juuri jotain albumia ultimaattiseksi loistavuudeksi, vaan onpa sellaisiakin levyjä olemassa vaikka miten, joten en tuota niinkään ihmettelisi. Jos jostain pitää niin sitten pitää, ei sillon aina tarvitse jostain laseista puhua, prkl.

Ja mitä Burnt Offeringsiin tulee, niin antaisin itse albumille 4½/5 tai 5/5, mikä kertonee ihan tarpeeksi rakkaudestani levyä kohtaan. Joskus olen joidenkin harvojen suusta kuullut, että albumilla on muka vain aloitus ja lopetus kappaleet, sekä jotain sillä välillä, mutta aika harvat näin kaiketi ajattelevat. Itselleni tämä yksi Iced Earthin synkimmistä ja taatusti se kaikkein infernaalisin albumi on yksi yhtyeen parhaista levytyksistä ja oma suosikkini The Dark Sagan rinnalla. Albumi on todellakin teemojensa ja syövereidensä veroinen, eli kuten sanoin, tummaa ja infernaalista Iced Earthia parhaimmillaan. Lohdutonta kuultavaa ja riffit juurikin niin perkeleellisiä, kuin Schafferilta parhaimmillaan on kuultu.

Tätä komppaan ja kovaa! Aki kiteytti hyvin minunkin tuntemukseni kyseisestä levystä. Iced Earthin synkin, aggressiivisin ja kaikista "pahin" levytys. Barlow on yksi elämää suuremmista vokalisteista ja bändin soitto on virheetöntä. Sitä paitsi levyn päättää Dante's Inferno, josta kaikki tarpeellinen onkin jo sanottu. Iced Earthin top3-biiseissä helposti. Että kauppaan vaan Hammer, ja nopeasti!

Itse omistan Iced Earthilta levyt Night of the Stormrider, Burnt Offerings, The Dark Saga ja The Glorious Burden. Missään näistä ei voi mennä metsään, hienoja levyjä. The Dark Sagalla on eniten tunnearvoa, sillä olihan se ensimmäinen Iced Earthin levy, jonka ostin. Mutta mä en osaa sanoa, mikä tästä nelikosta olisi se paras. Ähh, kaikki ne on loistavia!

[Paddy]

Itse omistan Iced Earthilta levyt Night of the Stormrider, Burnt Offerings, The Dark Saga ja The Glorious Burden. Missään näistä ei voi mennä metsään, hienoja levyjä. The Dark Sagalla on eniten tunnearvoa, sillä olihan se ensimmäinen Iced Earthin levy, jonka ostin. Mutta mä en osaa sanoa, mikä tästä nelikosta olisi se paras.

Helppo valinta. Night Of The Stormrider ja ylivoimaisesti.

[Hammer]

Että kauppaan vaan Hammer, ja nopeasti!

Katsellaan tilannetta. Kohta tulee tili ja eiköhän saaliiksi tartu melko suurella varmuudella ainakin yksi Iced Earth-merkkinen vonkale. Burnt Offerings kiinnostaa ainakin tällä hetkellä eniten, vaikka myös Glorious Burden erinomaisen Gettysburg-trilogiansa johdosta, polttelee näpeissä, päästäkseen vihdoin aitona kokoelmaan. Ajan myötä tulee varmastikin täydennettyä hyllyä useammallakin IE:n albumilla, sen verran tasokas yhtye on kuitenkin kyseessä.

[Ipe]

^ Mielesihän muuttuu nopeammin, kun kalsarit? Eilen kerroit vielä puhelimessa, että bändi vetelee jokaisessa biisissä samoja riffejä tai riffiä. Tämän olitte Paddyn kanssa kuulemma huomanneet lököissä, kun kuuntelitte Paddyn tietokoneelta waretettua levyä. Tänään taas hehkutellaan ja kerrotaan, että koko tuotanto löytyy kohta levyhyllystä. Päätä jo

Np: Iced Earth - Violate. Mukava tämä lopun Trooper riffi

[Hammer]

^Mikäs siinä, kun ne kyseiset tusinariffit ovat hyviä. Hienoja riffejä kun voi kierrättää taidokkaasti ja saada siltikin aikaan erinomaisia biisejä. Nuo lökömentti-neronleimaukset voi tosin jättää omaan arvoonsa, kunhan on tullut joskus James Potkukelkka vakavuusasteella heitettyä.

[Saabas]

Eilen tuli pitkästä aikaa heitettyä tämä uusin soittimeen ja johan tusautti oikein kunnon banaanipotkun persauksille tämä levy. Aikoinaan kun tämän ostin niin toimi ihan kohtalaisesti, muttei koskaan ollut mitään sen suurempaa. Nyt oli kyllä pitkä tauko tehnyt levylle todella suuren palveluksen ja tästä edespäin levy tulee vierailemaan soittimessa kyllä 666 kertaa aktiivisemmin. Samantein lähti koko IE:n tuotanto elämää pidemmän ostoslistani jatkoksi.

[Peke]

Mulla tämä Iced Earth on ihan tutustumisvaiheessa. Kokoelma The Blessed And The Damned on ollut kohteena 2-3 päivää Tribuzyn ohella.

Yleisesti vielä tuntuu tasapaksulta kamalta. Tämä on kai nyt se tusinariffitehdas

Tietyst kiiparikohdat tekee upeita säväreitä.... tässä niitä käytetään sopivasti ja tyylillä.

On upeitakin riffeja tietyst. Ite diggaan mm Burning Times ja Iced Earth biisistä.
Myös Paul Stanley tyylinen vocalisointi I Died For You biisissä upposi meikäläiseen.

Jatkakaa.... niin minäkin ja palaan myöhemmin, enemmän valveutuneena.

[Ipe]

Horrow Show ollut kuuntelussa peräti viidettä kertaan putkeen. Eli biisillistä mielenkiintoa kyllä löytyy. Mahtavia riffejä, tarinoita, laulantaa, sovituksia ja biisin rakenteita pistetty päälle 60 minuttia pitkään levyyn. Tajuttoman kovaa kamaa tämä on!

Eräässä topicissa oli puhetta Schafferin ja DiGiorgion musiikillisista erimielisyyksistä. Onhan se toki kumma, kun on saanut maailman kovimman bassotaiturin soittamaan levylle, mutta ei silti kelpaa tietyt bassokuviot. Ties sitten mikä oli syy tähän erimielisyyksiin niin levyä kuunellessa olen aivan helvetin tyytyväinen lopputulokseen. Ne kohdat missä basso kuuluu, se kuuluu hyvin. Bassokuviot mitkä levyltä kuuluu niin selvästi DiGiorgiolla on sormet niissä pelissä, ehkä sitten ne riffien alle jääneet kuviot on Schaffer vetänyt uudestaan? Mutta muuten bassottelu on jäänyt järkälemäisten riffien varjoon, riffithän ja kierot biisinrakenteet ovat Iced Earthin tavaramerkki. Christyn soitto on parhaimmillaan ehkäkä levyn avausraidassa (Wolf), toki muissakin biiseissä löytyy sitä Christyn tapaista oivallisuutta, mutta jotenkin kokonaisuutena jää muun musiikin varjoon tässä. Ei voita Control Deniedin esikoisen työskentelyä koskaan.

Biiseistä nyt sen verran, että melkeenpä jokainen biisi toimii yksilönä täyden kympin tavoin. Okei ei tämäkään ole maailman täydellisin levy, niitä tiettyjä tasaisuuksia löytyy joistakin biiseistä. Yhtään alle kasin biisiä en kuitenkaan ole tehokuuntelullani löytänyt, biisit paranevat jokaisen kuuntelun jälkeen aivan eritavalla. Taitaapa Im-Ho-Tep jäädä levyin "tasaisimmaksi" biisiksi, kasin tai ysin arvosanalla, sen aika näyttää. Mut laitetaampa omat suosikkini hiukan järjestykseen näiden viiden kuuntelun perusteella. Ei järjestyksessä.

Elämää suuremmat biisit: Damien, Dracula ja The Phantom Opera Ghost

Helvetin kovat biisit: Wolf, Ghost of Freedom, Jekyll & Hyde, Frankenstein, Transylvania (Kyllä on Maidenin coveri), Dragon's Child

8-9/10 biisit: Jack ja Im-Ho-Tep

EDIT: Arvosanaksi levylle 10-/10

[Jukka]

Eräässä topicissa oli puhetta Schafferin ja DiGiorgion musiikillisista erimielisyyksistä. Onhan se toki kumma, kun on saanut maailman kovimman bassotaiturin soittamaan levylle, mutta ei silti kelpaa tietyt bassokuviot. Ties sitten mikä oli syy tähän erimielisyyksiin niin levyä kuunellessa olen aivan helvetin tyytyväinen lopputulokseen. Ne kohdat missä basso kuuluu, se kuuluu hyvin. Bassokuviot mitkä levyltä kuuluu niin selvästi DiGiorgiolla on sormet niissä pelissä, ehkä sitten ne riffien alle jääneet kuviot on Schaffer vetänyt uudestaan? Mutta muuten bassottelu on jäänyt järkälemäisten riffien varjoon, riffithän ja kierot biisinrakenteet ovat Iced Earthin tavaramerkki. Christyn soitto on parhaimmillaan ehkäkä levyn avausraidassa (Wolf), toki muissakin biiseissä löytyy sitä Christyn tapaista oivallisuutta, mutta jotenkin kokonaisuutena jää muun musiikin varjoon tässä. Ei voita Control Deniedin esikoisen työskentelyä koskaan.

Käsittääkseni se homma meni niin, että herrojen käskettiin soittaa kuten Jon itse halusi. Sitten kun jätkät yrittivät heitellä omia juttujaan, niin Jon taas väliin, että ei näin. Itseltäni tuo levy löytyy myös ja sanottava on, että minkä helvetin takia hommata levylle jätkät soittamaan kuvioita jotka pystyy itsekin soittamaan? Jos ei kerran miellytä, niin miksi vaivautua.

Basistina voin sanoa, että tuolla levyllä ei ole ENSIMMÄISTÄKÄÄN bassokuviota joka vaatisi jotenkin poikkeuksellista huomiota. Ihan hyvin olisin voinut vaikka itse käydä ne vetämässä, ei todellakaan ylivoimainen tehtävä.

Ja vielä vittumaisuuttani väitän, että Christyn ja DiGiorgion mukanaoloon liittyvät syyt ovat ihan muualla, kuin soittotaidossa.

Rob Halford and Judas Priest had just announced their plans for a reunion tour and a new studio album, which is something that was probably decided upon long before the official announcement was made. So why is this relevant to the Iced Earth camp? Jon has long shared his admiration for Rob Halford as a vocalist and as a performer. So when Priest started talking about a Halford reunion, that would ultimately leave someone jobless. And that someone is none other than Halford wannabe Tim “Ripper” Owens. I believe that Jon had knowledge of this before most of the rest of us and when Matt expressed concerns about Iced Earth's current situation, Jon basically encouraged him to leave. Some hints that Jon had advance warning of Tim’s departure from Priest was given exactly a year before Matt left. In an interview with MetalReview Jon said, “I've worked with Matt and coached him through every single thing. Matt doesn't have the kind of personality that he would have done this if it wouldn't have been with someone behind him. I can do that with anybody. Take [Judas Priest frontman] Tim Owens, if we did a project together, I'll show you something that dude didn't even know he had inside of him, that's the way I work. I can pull shit out of people they don't even know they had. I'll push you to the limit. As far as that goes, everybody is replaceable including Matt and he knows that.”

Vai miten on?

[Eebo]

Eipä ole Jon kai koskaan ollut helpon työkaverin maineessa.

[Ipe]

Luettu on paljon juttua Schafferin kusipäisyydestä, ehkäpä onkin maailman kusipäisin tyyppi, mutta ainakin musiikki puhuu puolestaan. Olen IE:tä 5 levyn verran kuullut niin yhtään huonoa biisiä ei ole tullut eteen eli vaikka kusipääkin onkin niin biisit puhuvat puolestaan. Schaffer = ICED EARTH joten kyllähän kaveri määrää kaikki mitä musiikin sisällä tehdään, eräänlainen Schafferin omaprojekti bändihän tämä IE on. "Vierailevia" jäseniä löytyy jokaiselta levyltä. Randall Shawver, Larry Tarnowski, Dave Abell ja Matt Barlow taisivat olla ainoat jotka olivat bändissä pidempään, kun kaksi levyä? Schaffer varmasti haluaa saada aivan omanlaisen kädenjäljen biiseihin siksi tekee melkeenpä kaiken yksin. Tämä ei kaikkia hymyilytä vaan heitä rupeaa vituttamaan tämä Schafferin diktatuuri ja he jättävät bändin, tai saavat saamattomuudesta potkut? Barlow taisi olla ainut joka pystyi "uhmaamaan" tätä Schafferin diktatuuria. Nimittäin tekihän Barlow yhdessä Schafferin kanssa monet biisit, yhtään omaa biisiä kuitenkaan kaveri ei ole tehnyt?

Pistän myöhemmin mietteitä tästä the Glorius Burden:sta. Ensimmäinen kuuntelukerta menossa, vielä en aukaise suutani, kun erään rumpalin johdosta. Jotenkaan ei ihmetytä yhtään miksi kaveri pisti pillit pussiin ja lähti homoilemaan radio-ohjelmaan. Rumpuraidat ovat ihan "perus-settiä" tässä, vieläkin tavanomaisempaa soitantaa, kun Horrow Show:lla oli. Tämäkin varmaan johtui Schafferin kusipäisyydestä jolloin ei antanut kaverin soittaa mitä oikeasti osaa? Eli kaveria rupes vituttamaan ja rupesi homoksi. Ehkäpä kuitenkin juttu piilee siinä, että yleensä DiGiorgio & Christy akseli pystyvät sellaiseen soittoon mihin monet maailman soittajista ei pysty? Myöskin kaverit eivät oikeen istu bändissä kauhean kauaa, vierailevat levyillä sitäkin enemmän. Ehkäpä Schaffer pelkäsi tätä bändin jättämistä joten ei antanut kummankaan luovuuden tulla esille? Okei pelkkä oma arvio, ei todellakaan fakta. Edelleenkään en sulata tätä DiGiorgion bassoraitojen uudelleen äänittämistä omin käsin, mutta tietyllä tavalla täytyy ymmärtää Schafferia, hänen bändihän tämä on, mutmut...

Mut oli miten oli, fakta on siinä et Richard Christy soittaa tuhat kertasesti ali soittotaitonsa tässä.

[nero9000]

Edelleenkään en sulata tätä DiGiorgion bassoraitojen uudelleen äänittämistä omin käsin, mutta tietyllä tavalla täytyy ymmärtää Schafferia, hänen bändihän tämä on, mutmut...

Tietääkseni tämä jäi pelkäksi uhkaukseksi? Schaffer kertoi, että olisi nauhoittanut uudestaan mikäli aikaa olisi ollut. Tietääkö joku paremmin?

[Jukka]

Edelleenkään en sulata tätä DiGiorgion bassoraitojen uudelleen äänittämistä omin käsin, mutta tietyllä tavalla täytyy ymmärtää Schafferia, hänen bändihän tämä on, mutmut...

Tietääkseni tämä jäi pelkäksi uhkaukseksi? Schaffer kertoi, että olisi nauhoittanut uudestaan mikäli aikaa olisi ollut. Tietääkö joku paremmin?

Jon even went so far as to re-record some of Steve’s bass lines himself.

Ja myös toteutti uhkauksensa. Tuo koko artikkeli on tuolla muutama sivu taaksepäin.

[Pentelesh]

Ei schaffer mikään tyhmä mies ole, tosin ei pitäisi olla kovin vaikeaa tajuta, ettei IE:n biisit ole koskaan olleetkaan mitään basso-sooloja! Luulen itse että DiGiorgio on soittanut levylle vain sellaiset kuviot, jotka eivät sopineet Schäfferin mielestä musiikkiin -> pois ja uusi tilalle. Mun kuulon perusteella IE:n bassot eivät ole koskaan olleet mitään kovin kummoisia, mutta ei niiden tarvitsekkaan olla.

Ehkäpä Schaffer pelkäsi tätä bändin jättämistä joten ei antanut kummankaan luovuuden tulla esille?

Luulempa Digiorgion jättäneen bändin sen takia, että ei saanut soittaa niinkuin halusi. Eikä tuon Christynkään fillit olleet Deathissä aina ihan maksimaalisella tekniikalla vedettyjä. Ei perushevimetalliin (kuten IE) sovi mun mielestä mitkään Christy-tyyliset fillit. Luulempa muutenkin itse, että Christy on aika vapaat kädet komppeihin, kuitenkin niin, että Schäffer on sanonut että tälläistä tuplaa tähän kohtaan.

Bobby Jarcombeck (mikä olikaan) on hyvä esimerkki. Mies soitti Halfordin liveorkesterissa ja soitti myös Live-lätyllä. Ei se Halfordissa vetänyt mitään ihmeellistä kikkakuutos komppia tai vastaavaa, mutta nykyään mies soittaa 5 miljoonaa/500 -osakomppia jossain Jazz-orkassa ja soitto on niin helvetin "sairaankuuloista" (lue ihan kilipää rumpali)

Ja en tosiaankaan väitä ettei Digiorgio ja Christy osaa soittaa, päinvastoin. Mutta otetaan ne Death-lasit pois päästä

[Ipe]

^ Kyllä olisin mieluusti kuullut samanlaista soitantaa Christylta, kuin Wolf biisissä. Siinä kaveri soittaa hyvin, muilla kappaleilla sitten soitanta on tavanomaisempaa ja "yksinkertaisempaa". The Fragile Art Of Existence ei todellakaan ole raskaimpia levyjä ja siihen Christyn sointanta sopii todella hyvin, hänen soitannollinen puolensa on hillitympää, kuin Deathin viimeisellä, mutta varsinkin Christyn ja DiGiorgion yhteensoitanta levyllä on kyllä todella mauskasta kuunneltavaa. Parhaimmin Christy ehkäpä tunnetaan filleistä ja peltien käytöstä, kunhan nyt edes Wolfin tasoista soitantaa olisi jatkunut levyjen läpi niin ei olisi tarvinnut avata suutani. Shafferhan tämän loppupeleissä varmasti päätti. Tämänhän on pakko olla fakta, että DiGiorgio jätti bändin musiikkillisista erimielisyystä. Iced Earth ei ole mikään paras bändi basistille kun bassot jäävät massiivisten riffien alle.

Mitkä Death lasit?

[Ipe]

Päivän tehokuuntelun mietteitä hiukan the Glorius Burden:sta. Mielenkiinnolla odotin miten Ripper hoitaa korvaamattoman paikan, no loppujen lopuksi hoiti hommansa ihan hyvällä tavalla, positiivisia hetkiä on levyllä mukavanlaisesti, mutta myöskin todellisia kauhukarjuntoja on tullut mukaan. Barlow teki kaiken jotenkin niin luonnostaan, ääni toimi jokaisella osa-alueella loistavalla tavalla. Ripperillä taas on yli-yrittämistä tietyissä biiseissä ja joissakin kohdissa ääntä venytetään todella karmivasti. Saappaat olivat järjettömän isot, sanotaan et huonomminkin olisi voinut mennä. Varsinkin korkeat kiljaisut menevät välillä todella yli hilseen. (Red Baron/Blue Max:n kertosäe) Toisaalta balladi kohdat onnistuvat hyvin jos ei yritetä liikoja tai venytetä ääntä ärstyttävällä tavalla kuten Valley Forge:n säkeistöissä.

Biiseistä sen verran, että todellisia helmiä on saatu mukaan jo totuttuun tapaan, sanoituksiin en ole vielä kauhean paljon keskittynyt mutta "Amerikka on paras" viesti on mennyt perille. Mukaan on saatu myöskin hiukan tasaisempia kappaleita, jotka olisivat varmasti toimineet paremmin Barlown äänellä, jotenkin niin yksi-ulotteisia ovat Ripperin tulkinnat. Toki mietteet voivat muuttua vielä, mutta näillä näkyvin Ripper osaa pilata yli-yrittämisellä tasaisemmatkin kappaleet. John Bush on vapailla markkinoilla, täytyypi soittaa Schafferille . Schaffer hoitaa riffittelyt ja biisit taas taatulla tavalla, on kierompia yhdistemiä ja sitten perus biisin tapaisia ralleja. Tunnelman lisäyskohdat toimivat levyillä todella hyvin, orkesterit, aseiden kilinät ovat oiva lisä. Albumin parhaimmisto biisejä on melkeenpä levy täynnä, mutta ainakin Gettysburg (1863) on ansainnut parhaimman sota spektaakkeli biisin maineen. Albumilla on mittaa päälle 78 minuuttia, skippausbiisit loistavat totaallisella poissaolollaan eli tämäkin albumi kuuluu niihin mielenkiintoisiin tapauksiin, kuuntelukertoja ei voi jättää yhteen vaan pakko on kuunella lisää. Edes Ripperin huonot kohdat ja hiukan tasaisemmat kappaleet eivät voi laskea albumin kokonaisarvosanaa, kun toteutus yli 78 minuttiin on saatu muuten erinomaisella tavalla. Jos nyt jotain kokonaisarvosanaa täytyy sanoa niin kyllä täysi kymppi tärähtää.

Albumin biisit voitaisiin jakaa kahteen kategoriaan. On helvetin upeat kappaleet ja tasaisemmat kappaleet. Parhaita kappaleita edustaa: Reclaration Day, When the Eagle Cries, The Reckoning, Attila, Hollow Man, Waterloo ja tietysti Gettysburg (1863)

Tasaisempia ehdustaa loput eli: Greenface, Ded Baron/Blue Max ja Valley Forge. Yleisesti ottaen Ripperin tulkinta hiukan vieroksuttaa. Biisitkään eivät kyllä yllä musiikillisestikkaan parhaiden kappaleiden joukkoon. Mut Barlow olisi....

[Hammer]

^Tuo Gettysburg trilogiahan sisältää kolme kappaletta, ja ne kaikki ovat mielestäni levyn ehdotonta parhaimmistoa. Valley Forge on omasta mielestäni, tuon trilogian jälkeen, yksi levyn kovimmista vedoista ja Owensin tulkinta on erittäin onnistunut. Ei mene meikäläiselle jakeluun tuo Ripperin dissailu, äijähän laulaa levyllä lähes elämää suuremmin. Oikeastaan ainoa juttu, mikä Glorious Burdenilla ärsyttää on tuo liika Amerikan ylistys. When The Eagle Cries puolestaan biiseistä laukaisee lievän ärsytysefektin päälle toisinaan. Kokonaisuutena kuitenkin loistava levy ja Ripper hoitaa vokaalisuoritukset paremmin kuin hyvin. Barlow:iin en ala vertailemaan, mutta hienosti Ripper suuret saappaansa, ensimmäisellä Iced Earth-levyllään täytti.

[Pentelesh]

Albumilla on mittaa päälle 115 minuuttia,

Siis mikä ihmeen albumi on noin pitkä?!? Mun Glorious Burden (2cd) ei ole nimittäin noin pitkä, katoin just että 1cd on 46 minsaa ja 2 cd on 32 minsaa.

[Ipe]

^ Ei itkuja turhista lasku virheistä.

46min + 32min = 78min, eikä 115 min, mutta sinnepäin. Paljonko mulla oli matikka? Tai ehkäpä omistan sittenkin erikoisen paketin.

Tai toisinaan 1h 18min.

[Ipe]

^Tuo Gettysburg trilogiahan sisältää kolme kappaletta, ja ne kaikki ovat mielestäni levyn ehdotonta parhaimmistoa. Valley Forge on omasta mielestäni, tuon trilogian jälkeen, yksi levyn kovimmista vedoista ja Owensin tulkinta on erittäin onnistunut. Ei mene meikäläiselle jakeluun tuo Ripperin dissailu, äijähän laulaa levyllä lähes elämää suuremmin. Oikeastaan ainoa juttu, mikä Glorious Burdenilla ärsyttää on tuo liika Amerikan ylistys. When The Eagle Cries puolestaan biiseistä laukaisee lievän ärsytysefektin päälle toisinaan. Kokonaisuutena kuitenkin loistava levy ja Ripper hoitaa vokaalisuoritukset paremmin kuin hyvin. Barlow:iin en ala vertailemaan, mutta hienosti Ripper suuret saappaansa, ensimmäisellä Iced Earth-levyllään täytti.

Kompataan hiukan. Gettysburg trilogia edustaa itselleni sitä parasta sotabiisiä, Paschendale kakkosena. Melkeenpä 32 minuuttinen sotakappale. Biisi kasvaa jokaisen uuden kuuntelun ohella käsittämättön suuriin mittasuhteisiin, orkesterit ja pommien räjähtelyt biisin aikana tuovat kuuntelijan suoraan sotatantereelle. Kertosäkeet, suvantovaiheet ja lyriikkapuoli myöskin kunnossa. Vieläkun Schaffer on kirjoittanut mietteitä instrumentaali osuuksien väliin mitä haki tunnelmalla, arvosanaksi huono 12+/10. Valley Forge edustaa loppujen lopuksi myöskin levyn parhaimmistoa, mutta minua häirtsee hiukan Ripperin jotkut ylivenytetyt tulkinnat säkeistöissä, mutta kokonaisuutena todella onnistunut sota-aiheinen kappale, kuin koko levykin. Erinlaisia materiaaleja on saatu jälleenkerran mukaan, on tiukkoja sotaralleja, balladeja ja Gettysburg trilogian tapaisia mahtavia sotabiisejä. Yhdistävä tekijänä on mahtavat riffit ja upeat kertosäkeet. Liika Amerikan ylistys on ymmärrettävää, Schaffer on isänmaallinen ja todellinen sotadiggari. Kyllähän mekin ylistäisimme omaa kotimaatamme! Vai ylistätkö sinä mielummin länsi tai itä-naapuriamme? When the Eagle Cries edustaa myöskin albumin ehdotonta eliittia, lyriikkapuoli otettu suoraan WTC:n tapahtumista. Mahtava ballaadi ja kertosäe pistää ihon kananlihalle. Pakkohan tässä on verrata hiukan Barlown ja Tim "Ripper" Ownsin ääniä, kuitenkin samassa bändissä ollaan työskennelty. Ripper on ehdottomasti parhaimmillaan Gettysburg trilogiassa, Barlow taas olisi tuonut aivan uuden ulottuvuuden jokaiseen kappaleisiin, ehkäpä oma suosikkini laulajana. Barlow omaa käsittämättömän mahtavan ja monipuolisen äänen, karismaa ja livetouhut hoitaa kaveri myöskin erinomaisella tavalla. Kaveri vaan halusi seurata sydäntään ja päätti liittyä Poliisikouluun, siitä ropsit kaverille.

Kuten aiemmin mainitsinkin. Levy on maailman paras sotalevy, myöskin muussakin merityksessään parhaimpia tuotoksia mitä eteen on tullut.

[Hammer]

Kompataan hiukan. Gettysburg trilogia edustaa itselleni sitä parasta sotabiisiä, Paschendale kakkosena. Melkeenpä 32 minuuttinen sotakappale. Biisi kasvaa jokaisen uuden kuuntelun ohella käsittämättön suuriin mittasuhteisiin, orkesterit ja pommien räjähtelyt biisin aikana tuovat kuuntelijan suoraan sotatantereelle. Kertosäkeet, suvantovaiheet ja lyriikkapuoli myöskin kunnossa.

Parhaimpien sotabiisien joukkoon itsekin tuon Gettysburg-trilogian ilman muuta nostaisin, muttei se kuitenkaan välttämättä Paschendalelle pärjää. (okei, otetaan ne Maiden-lasit hetkeksi pois päästä ja myönnetään, että vähintään yhtä hyvä Iced Earthin tekele on)

Valley Forge edustaa loppujen lopuksi myöskin levyn parhaimmistoa, mutta minua häirtsee hiukan Ripperin jotkut ylivenytetyt tulkinnat säkeistöissä, mutta kokonaisuutena todella onnistunut sota-aiheinen kappale, kuin koko levykin..

Oikeassa olet, että muutamissa paikoin hieman Ripperin vokaalit ottavat korvaan, juurikin tuon venytyksen takia. Kertosäe on vaan niin pirun toimiva rallatus, että nostaa biisin osakkeita aimoharppauksen ylöspäin. Siihen vielä hienoa tunnelmallista kitarointia päälle, niin uppoaa meikäläiseen kuin veitsi Voimariini-pakettiin.

Liika Amerikan ylistys on ymmärrettävää, Schaffer on isänmaallinen ja todellinen sotadiggari. Kyllähän mekin ylistäisimme omaa kotimaatamme! Vai ylistätkö sinä mielummin länsi tai itä-naapuriamme? When the Eagle Cries edustaa myöskin albumin ehdotonta eliittia, lyriikkapuoli otettu suoraan WTC:n tapahtumista. Mahtava ballaadi ja kertosäe pistää ihon kananlihalle.

Kyllähän se toki on hyvinkin ymmärrettävää, että amerikkalaiset ylistävät omaa maataan. Kuitenkin rajansa kaikella ja paikoin mennään lyriikoiden osalta niin siirappiselle tasolle, että on melkein norjankurssit lähellä. Edellä mainitulla tarkoitan pitkälti When The Eagle Criesia, koska itselläni ei tee mieli suuremmin itkeskellä jenkkien ja maan tapahtumien takia. Kertosäe ei When The Eagle Criesissa toimi alkuunkaan, melkoiselta tusina-radiosoitto-tuubalta kuulostaa.

Pakkohan tässä on verrata hiukan Barlown ja Tim "Ripper" Ownsin ääniä, kuitenkin samassa bändissä ollaan työskennelty. Ripper on ehdottomasti parhaimmillaan Gettysburg trilogiassa, Barlow taas olisi tuonut aivan uuden ulottuvuuden jokaiseen kappaleisiin, ehkäpä oma suosikkini laulajana. Barlow omaa käsittämättömän mahtavan ja monipuolisen äänen, karismaa ja livetouhut hoitaa kaveri myöskin erinomaisella tavalla. Kaveri vaan halusi seurata sydäntään ja päätti liittyä Poliisikouluun, siitä ropsit kaverille.

Jos tätä laulajien vertailua pitäisi ase ohimolla tehdä, päätyisi valintani ehdottomasti Barlow:iin. Se ei kuitenkaan himmennä yhtään Ripperin laulusuorituksen arvoa Glorious Burdenilla. Oikeastaan levy sopii helkkarin hyvin Ripper Owensin laulettavaksi. Eli välttämättä edes Barlown vokaalit eivät tekisi levystä entistä parempaa. Yleisesti laulajana Barlow voittaa Owensin lähinnä monipuolisuutensa ansiosta. Mies pystyy laulamaan lähes minkätyyliseltä äänialalta tahansa, ja hänen äänensä muovautuu lähes kaikenlaisiin biiseihin sopivaksi. Se, jos mikä on loistavan laulajan merkki. Owens kuitenkin parhaimmillaan on todella pätevä kaveri, joten ihan tusinalaulaja ei Iced Earthissa nykyisinkään vaikuta.