King Diamond

sq · Post by sq » Thu Sep 29, 2005 15:28

^ Kuhan vitsinä heitin.

En tiedä puhummeko samasta pätkästä, mutta tämä MF:n Eindhoven '83 -kama on kyl jotain uskomatonta. Kunnon ug-kamaa.

P.K. · Post by **P.K.** » Thu Sep 29, 2005 15:31

Ei tainnut olla Kingin sooloa pystyssä noin varhaisessa vaiheessa kun se pisti oman hommansa pystyyn vasta kun Mercyful Fate pistettiin jäihin Oathin jälkeen. Eli kyllä nyt puhutaan tuosta Mercyful Fate Dynamo '83 videosta. Ja todellakin, vitun kovaa kamaa.

Hammer · Post by **Hammer** » Thu Sep 29, 2005 15:35

sq wrote:^ Kuhan vitsinä heitin. En tiedä puhummeko samasta pätkästä, mutta tämä MF:n Eindhoven '83 -kama on kyl jotain uskomatonta. Kunnon ug-kamaa.

Kyllä olen aika varma, että sama tallenne on kyseessä. Kuitenkin ehkä "hieman" laadukkaammalla äänen-ja kuvanlaadulla varustettuna kuin se meikäläisen underground-versio. Tokihan sinäkin ostat tuon Melissan uusintajulkaisun, että pääset taas näkemään sitä Eindhovenin keikan parhautta ? Itsehän otin sen messiin vain puhtaasti markkinointimielessä.

poolrules · Post by **poolrules** » Thu Sep 29, 2005 15:55

Hammer wrote:
Ipe wrote:Abigail ei tullut missään vaiheessa mieleen, korkeintaan nu-metal bändien yritykset sitäkin enemmän.

Ei se nyt sentään NIIN huonolta kuulostanut.
Ihan ok kamaa, mutta Kingin tasolle varsin mitäänsanomaton biisi.

Häh? Mitä täällä oikein purnataan?

Ihan mainio rypisty tuo ainakin minusta oli. Ihan helposti keskiverto tasoa kinkulta.

Ja tuo nu-metal viittaus täytyy olla vain huono vitsi. Kuuntele DT:n Train of Thought, SE kuulostaa nu-metal yritykseltä.

Hammer · Post by **Hammer** » Thu Sep 29, 2005 16:03

poolrules wrote:Ihan mainio rypisty tuo ainakin minusta oli. Ihan helposti keskiverto tasoa kinkulta.:

Valitettavan yllätyksettömältä tuo biisi kuitenkin kuulostaa. Täytyypä kuunnella vielä sen kymmenisen kertaan lisää, sen jälkeen tulen tänne perumaan aiheettoman kritiikkini tai heittämään lisää vettä kiukaalle dissailemalla Kingin vaisua nykykuntoa. Eihän Kingi voi tehdä puolivillaista kamaa, eihän?, joten eiköhän se biisi lisäkuuntelulla avaudu.

Ipe · Post by **Ipe** » Thu Sep 29, 2005 16:42

sq wrote:
ozz3 wrote:Tällainen löytyi imperiumista, kyllä kelpaa lukea...

Live at The Dynamo, Eindhoven, Holland, 1983*
Jos tämä on se MF:n pätkä minkä Hammerilta näin niin onpas tolkutonta kamaa. Kinkku parhaassa vedossa, 12 kameran kuvaus toimii sekä soundit ovat viimeiseen asti hietut. Parhautta.

Lisätään vielä 5.1 soundit.

poolrules wrote:
Hammer wrote:
Ipe wrote:Abigail ei tullut missään vaiheessa mieleen, korkeintaan nu-metal bändien yritykset sitäkin enemmän.

Ei se nyt sentään NIIN huonolta kuulostanut.
Ihan ok kamaa, mutta Kingin tasolle varsin mitäänsanomaton biisi.
Häh? Mitä täällä oikein purnataan? Ihan mainio rypisty tuo ainakin minusta oli. Ihan helposti keskiverto tasoa kinkulta.

Ja tuo nu-metal viittaus täytyy olla vain huono vitsi. Kuuntele DT:n Train of Thought, SE kuulostaa nu-metal yritykseltä.

Ehkä pientä värikynää oli havaittavissa, ei se nyt sentään mitään nu-metallia ole. Mut ei myöskään Abigailin tasoista kamaa. Odotas vaan, kun hankin oheisen DT:n levyn. Sit kuuntelen onko havaittavissa nu-metal meininkiä vai oliko sekin vain irvailua.

Makal · Post by **Makal** » Thu Sep 29, 2005 16:47

Ja Kinkku teki tuohon kappaleeseen vain sanat, joten häntä ei voi syyttää tuon kappaleen paskuudesta

P.K. · Post by **P.K.** » Thu Sep 29, 2005 16:48

^^ Menee kyllä rajusti taas offtopicin puolelle mutta kyllä nyt PoolRules on narrin roolissa, tuosta hymiöstä nyt voi sen päätelläkin. TOT on kyllä raskain DT levy, kaikista eniten Metallica/Pantera-vaikutteinen lätty minkä ovat tehneet.

Noniin ja nyt tästä eteenpäin sitten vaikka DT-topiciin jos tarvitsee vielä jatkaa...

Hammer · Post by **Hammer** » Fri Sep 30, 2005 15:25

Eilen kuuntelin tuota In The Fire-biisiä enemmänkin, eikä se vieläkään suuremmin säväyttänyt. Tuossa biisissähän ei siis ole mukana muita KD-bändin jäseniä, kuin Kingi itse laulamassa vokaalit.

In The Fire tehtiin ilmeisesti sekalaisesti valitulla bändillä, jossa soittivat, King Diamond-foorumilta lukemani mukaan:

King Diamond (KING DIAMOND, MERCYFUL FATE)- vocals
Matthew K. Heafy (TRIVIUM)- lead, rhythm and acoustic guitars
Cory Beaulieu (TRIVIUM) - lead and rhythm guitars
Mike D'Antonio (KILLSWITCH ENGAGE) - bass
Dave Chavarri (ILL NINO) - drums

Maso · Post by **Maso** » Sat Oct 01, 2005 2:17

Look grandma....

I bet you are dying for a cup of tea

-Iron- · Post by **-Iron-** » Sat Oct 01, 2005 18:37

On tullut tässä viimeaikoina mieleen että voisi tehdä pienen sijoituksen ja ostaa jonkin Kingin levyn, kun tällä hetkellä ei löydy kuin pari mp3:sta. Joten mikähän levy se nyt olisi sellainen niin sanottu pakkohankinta kyseiseltä bändiltä?

Late · Post by **Late** » Sat Oct 01, 2005 18:45

-Iron- wrote:On tullut tässä viimeaikoina mieleen että voisi tehdä pienen sijoituksen ja ostaa jonkin Kingin levyn, kun tällä hetkellä ei löydy kuin pari mp3:sta. Joten mikähän levy se nyt olisi sellainen niin sanottu pakkohankinta kyseiseltä bändiltä?

Hommaa Abigail ekana. Itselleni oli se ensimmäinen enkä päivääkään ole katunut. Arrivalin ensimmäisten rytmien aikana saat jo ettiä leukaasi lattialta. Kingin paras lätty on kuitenkin "THEM", mutta se ei aukene läheskään yhtä nopeasti kuin Abigail. Jos et 'Bigailia löydä kaupasta, niin nappaa kouraan Puppet Master, täyttä laatua sekin. Mutta oikeastaan, millään levyllä et voi mennä harhaan.

poolrules · Post by **poolrules** » Sat Oct 01, 2005 19:30

Late wrote:Jos et 'Bigailia löydä kaupasta, niin nappaa kouraan Puppet Master, täyttä laatua sekin. Mutta oikeastaan, millään levyllä et voi mennä harhaan.

Tuota on aika helppo kompata. Ehkä kaksi parasta Kingin albumia. Kunhan pysyt alkuun erossa ainakin Voodosta ja ehkä myös The Graveyardista, niin pitäisi homman toimia.

-Iron- · Post by **-Iron-** » Sat Oct 01, 2005 19:38

Asia selvä!Kiitti vinkeistä. Pistetäänpä levyt ostoslistalle...

The Exorcist · Post by **The Exorcist** » Sun Oct 02, 2005 12:18

poolrules wrote:
Late wrote:Jos et 'Bigailia löydä kaupasta, niin nappaa kouraan Puppet Master, täyttä laatua sekin. Mutta oikeastaan, millään levyllä et voi mennä harhaan.
Tuota on aika helppo kompata. Ehkä kaksi parasta Kingin albumia. Kunhan pysyt alkuun erossa ainakin Voodosta ja ehkä myös The Graveyardista, niin pitäisi homman toimia.

Mielestäni Voodoo ja The Graveyard ovat ehdottomasti ostonarvoisia levyjä, loistolättyjä nekin.

poolrules · Post by **poolrules** » Sun Oct 02, 2005 12:21

^Tottakai ne ostaa kannattaa, mutta pointti oli, että ei ihan ensimmäisenä. Ei kuitenkaan kumpikaan ole sieltä helpoimmasta päästä avautuvaa kinkkua.

The Exorcist · Post by **The Exorcist** » Sun Oct 02, 2005 12:33

poolrules wrote:^Tottakai ne ostaa kannattaa, mutta pointti oli, että ei ihan ensimmäisenä. Ei kuitenkaan kumpikaan ole sieltä helpoimmasta päästä avautuvaa kinkkua.

Totta, vaikka itselleni ainakin Voodoo on auennut helpoimmiten, koska se tuli sen ilmestyttyä ostettua ja oli eka King Diamond levyni. Kuten jo totesitte niin Abigailista kannattaa aloittaa, sen jälkeen alkaa olla ihan sama minkä ostaa, tosin The Spiders Lullabyesta en suuremmin pidä.

poolrules · Post by **poolrules** » Sun Oct 02, 2005 12:36

^Jatketaan "kaksinpuhelua", ja todetaan, että näin ne musiikkimaut eroaa. Sillä mulle tuo Spider's Lullabye on ollut yksi helpoiten avautuvia Kingin levyjä. Ja tuo Voodoo se ehdottomasti vaikein.

Hammer · Post by **Hammer** » Sun Oct 02, 2005 13:54

Late wrote:Hommaa Abigail ekana. Itselleni oli se ensimmäinen enkä päivääkään ole katunut. Arrivalin ensimmäisten rytmien aikana saat jo ettiä leukaasi lattialta. Kingin paras lätty on kuitenkin "THEM", mutta se ei aukene läheskään yhtä nopeasti kuin Abigail. Jos et 'Bigailia löydä kaupasta, niin nappaa kouraan Puppet Master, täyttä laatua sekin. Mutta oikeastaan, millään levyllä et voi mennä harhaan.

Tuota tekstiä pystyn komppailemaan itsekin, tosin sillä erotuksella, että "THEM" ei ole mielestäni se paras albumi (vaikka parhaimmistoon kuuluukin). Abigail on se Kingin kuningaslätty niin biisimateriaaliltaan, tunnelmaltaan ja ennen kaikkea kitaratyöskentelynsä osalta. The Puppet Master saattaa kuitenkin olla monille helpoiten aukeavinta Kingi-materiaalia. Se ei sisällä niin paljoa falsetti-laulantaa, vaan Kingi laulaa paljon matalammaltakin rekisteriltä ja Livia Zita hoitelee upealla lähes enkelimäisellä äänellään niitä korkeampia vokaaleita. Myös levyn tarina kaikessa dramaattisuudessaan, rankkuudessaan ja melankolisuudessaan on järisyttävän toimiva. Digipack versiossa King kertoo itse tarinan omin sanoin bonus-DVD:llä, joten mitään ei pitäisi stoorin suhteen jäädä arvailujen varaan, jos vähänkään hallitsee englannin kieltä.

Vaikeimmin aukeavinta KD-matskua löytyy omasta mielestäni Conspiracylta ja Abigail II:lta. Voodoo toimi heti ensikuulemalta, sillä se on musiikillisesti Kingin raskainta antia. Omalla tavallaan aika omituinen albumi, mutta uhkaavan tunnelmansa ansiosta aivan silkkaa parhautta. Spider's Lullabyeta voisin suositella, koska se on mielestäni myös ihan Kingin parhaiden kokonaisuuksien joukossa. Helposti avautuvaa kamaa on ainakin alun yksittäiset biisit (6 ensimmäistä), lopun hämähäkkistoorin ollessa jo melko teatraalisen kuuloista, useampia kuunteluja vaativaa tavaraa. Muut mainitsematta jääneet Kingi albumit ovat kaikki myös vähintäänkin hyviä. Aluksi kannattanee aloittaa ostamalla jotain nelikosta Abigail-"Them"-The Spider's Lullabye-The Puppet Master. Abigail II sekä Conspiracy kannattaa mielestäni hankkia vasta kun muut levyt löytyvät jo hyllystä. Eikä tähän nyt kaivata 10-sivuista väittelyä Hammer vs. Conspiracyn fanisakki. Nimittäin löytyy niitäkin KD-faneja, joiden mielestä "Salaliitto-levy" on Kinkun kovin.

Hammer · Post by **Hammer** » Mon Oct 24, 2005 23:48

Lupasin aiemmin tässä topicissa kirjoitella Voodoo-levystä omia ajatuksiani ihan biisikohtaisesti ylös, kun Black Adderin levyn suomennusurakka ja Iron Constablen arvio saivat innostumaan levystä ihan uudella tavalla. Useaan otteeseen levyn loppukesästä kuuntelinkin, mutta vasta nyt jaksoin kaivaa levyn pienen tauon jälkeen hyllystä ja kirjoitella siitä jotain ylöskin. Pitkälti tunnelmansa ja kiehtovan tarinansa varassa oleva kokonaisuus Voodoo on, muttei musiikillisestikaan toki mitään vaatimatonta jälkeä. Itse puhun Voodoon kohdalla King Diamond-bändin musiikillisesti raskaimmasta albumista, ja tuskin olen kovin pahasti väärässäkään.

King Diamond: Voodoo (1998)

1. Louisiana Darkness
Intro, joka käynnistyy heti painostavalla tunnelmalla. Infernaalisen täydellinen alustus mustanpuhuvalle ja raskaalle albumikokonaisuudelle.

2. "Loa" House
Raskaampaa King Diamondia heti alkuun. King laulaa paljon vihaiselta, matalammalta rekisteriltä ja falsetit lähtevät tarpeen tullen upean kirkkaasti. Intron painostava tunnelma jatkuu ja kehittyy entisestään biisin edetessä. Rumpali John Luke Hebert paukuttaa paikoin rumpujaan varsin raskaasti, mikä sopii biisiin kuin nakutettu. Melodisempi soolo-osuus johdattaa tyylikkäästi komeaan osioon:
”They never should have come, no no no
They never should have come to the "Loa" House”, joka tiivistää biisin lyriikallisen sanoman lyhykäisyydessään. Levyn päähenkilöt Lafayettet eivät tiedä, mitä heitä tulee tässä pahuuden kartanossa odottamaan. Enempää en tarinasta kuitenkaan ala kertomaan, koska Musta Kyy sitä suomenteli jo joitain sivuja takaperin.

3. Life After Death
Biisi alkaa Kingin jopa suhteellisen ärsyttävällä ääntelyllä, joka sopii levyn maagiseen tunnelmaan kuitenkin varsin hyvin. Jälleen raskaampaa kamaa niin musiikillisesti, kuin tunnelmansakin puolesta. Kingin ääniala on pitkälti matalampaa perussäkeiden osalta, mutta kertosäettä lähestyessä alkaa tavaramerkiksi muodostuneet falsetit nostamaan kuunteluelämystä aivan uudelle tasolle. Musiikillisesti ei tarjoile todellakaan mitään ihmeitä tämä biisi, mutta erityisen painostavan tunnelmansa ja Kingin upean laulusuorituksen jälkeen nousee varsin hyvälle tasolle. Hitaalla tempolla edetään koko biisi läpi, eli ei toimi ainakaan ns. ”pikaruokana”.

4. Voodoo
Voodoo-rummut hakkaavat pahaenteisesti taustalla ja levyn salamyhkäinen nimikkobiisi käynnistyy. Tämä oli itselleni aluksi niitä levyn vaikeampia tapauksia, mutta osoittautui lisäkuunteluiden jälkeen todelliseksi timantiksi. Vieläkään ei nojata juurikaan nopeuteen, vaan biisi on lähinnä hidastempoista tunnelmointia synkässä hengessä. Edesmennyt Pantera kitaristi Dimebag Darrell soittaa lyhyen ja ihan kelvollisen soolon levyn vierailevana tähtenä. Sitten biisin kiehtovampi loppupuolisko lähtee käyntiin ja nopeuttakin tulee paikoin lisää aika tavalla. Tämäkin biisi on pitkälti tunnelmansa ja Kingin vokaaleiden varassa, mitään maailmanvalloitus riffejä tai Richard Christy rumpalointia on turha odottaa. Kovaa valuuttaa, joka tapauksessa.

”Drink, drink girl, drink the chicken’s blood
Drink, drink girl, drink and feed the God”
Tuossa tiivistettynä biisin varsin sairaan puoleista sanomaa.

Varoitus: "Voodoo, Voodoo, Voodoo.." hokeminen jää aika tehokkaasti pyörimään päässä.

5. A Secret
Levyn suoraviivaisempaa antia ja nyt edetäänkin nopeammalla tempolla. Helposti omaksuttava ”hitti-kertsikin” löytyy. Andyn kitarasoolo on taattua laatua, yhtään Kingin vokaaleita tässäkään vähättelemättä. Ensimmäisen kertosäkeen jälkeen tuleva Hebertin rummutus biisin raskainta ja mieleenpainuvinta antia. Lopulta biisi jättää itselleni hieman tyhjän olon, vaikka rullaakin sulavasti eteenpäin ja tarjoilee tasaisen vahvaa kinkku-materiaalia. Uskoisin, että tämä kuitenkin on niitä biisejä, joka jää ensimmäisen kuuntelun jälkeen päähän. Omalla kohdallani Secret on aika kertakäyttökamaa, verrattaessa levyn kiehtovimpiin ja parempiin tekeleisiin.

6. Salem
Tässä onkin varsinainen helmi biisiksi. Kingi käyttää ääntään todella monipuolisesti ja laulaa uskomattoman hienosti korkealta. Ehdottomasti levyn parhaimpia laulusuorituksia Kim Bendixiltä, ellei jopa se kaikkein paras. Biisi sisältää useita hienoja yksityiskohtia, raskaammat osiot ovat tyylikkäästi tasapainossa melodisempien kohtien kanssa. Addiktoivia riffejä löytyy ja rummut ovat hienosti esillä. Tempo vaihtelee, välillä pysähdytään tunnelmoimaan riffin soidessa taustalla ja Kingin tulkitessa biisiä eteenpäin.

”My my my my my God, Salem tell me the secret
My my my my my God, this makes me feel uneasy”
Ei pysty sanoin kuvailemaan Kingin laulusuorituksen mahtavuutta edellä mainitussa kohdassa, silkkaa parhautta sanoisin.

7. One Down Two To Go
Yksi pitkäaikaisista lemppareistani tältä levyltä. Biisi käynnistyy rauhallisesti, alku on jopa varsin kaunista kuunneltavaa (harvinaista Kingin levyllä). Lähes unenomaisesta tunnelmoinnista lähdetäänkin sitten helvetillisellä raivolla viemään biisiä eteenpäin. Biisi etenee raskaasti ja nopeasti Kingin laulaessa kuin raivopäinen perussäkeissä, välissä tulkiten upean tunnelmallisesti kertosäkeen alun: ”You used to be so beautiful”, josta jatkuu raskaampaan rääkäisyyn ”but now you’re gonna die”. Kertsin lopussa hoetaankin paikoin Die-sanaa riittävän monta kertaa, sopii levyn fiilikseen ja toimii pään räjäyttävänä elementtinä. Jos pitäisi yksi biisi valita tutustumistarkoitukseen tai ostopäätöksen tekemiseen, niin tämän levyn biiseistä suosittelisin tätä ensimmäisenä. Biisi, jossa paljastuu Kingin raskaampi puoli, mutta myös osaltaan rauhallisempi antikin pääsee esille alun tunnelmallisessa johdattelussa.

8. Sending of Dead
Pitkälti tarinaa johdatteleva biisi, mutta omaa tarpeeksi koukkuja toimiakseen myös omana yksilönään. Itselleni tämä oli osittaisen sekavuutensa takia aika vaikeasti avautuva tunnelmapala, mutta tajutessani biisin hienoudet, nousi se oitis suurempaan arvostukseen. Andyn kitarasoolo säväyttää, Kingin korkeat vokaalit ovat totutusti timanttista kuultavaa. Lohduton tunnelma pitää kuuntelijan otteessaan, vaikkei musiikillisesti koko ajan niin paljoa tapahtuisikaan. Tohtori Le Croixin kirous kuulostaa karmivan pahaa enteilevältä ja maaniset ”Baron Samedi, Samedi, Samedi” huudahdukset saavat kylmät väreet aikaan takuuvarmasti.

9. Sarah’s Night
Kingin 90-luvun levyille kuului aina sitä teatraalisempaakin meininkiä ja Sarah’s Night edustaa Voodoo levyllä sitä puolta. King eläytyy niin suurella antaumuksella ja vaihtelee ääntään ihailtavan uskottavasti, että elokuvanäyttelijähän miehestä pitäisi tulla. Nimittäin tämä biisi livenä olisi kuin yksi suuri teatteri-esitys Kingin kunnianhimoisen live-esiintymisen tietäen. Jos haluaa kokea kauhuleffan reilussa kolmessa minuutissa ja musiikillisessa muodossa, tämä biisi on varma valinta. Oikeastaan niin erikoinen veto, ettei tästä voi olla pitämättä. Kingin suoritus vokaaleissa on loistelias, vaikka joidenkin mielestä tämä on ihan turhaa ajan täytettä ja tarinan johdattelua musiikillisen puolen kärsiessä. Itse en allekirjoita, vaan pidän tätä varsin mielenkiintoisena spektaakkelina.

10. The Exorcist
Alkuriffi suoraan sanoen jyrää ja levyn yksi tunnetuimmista biiseistä alkaa. Tunnelma on koko ajan kuin toiselta planeetalta ja saa kuuntelijan uppoutumaan syvälle Voodoo-maailmaan. Levyn musiikillisesti helpointa antia omaksuttavasti ja avautuukin heti ensimmäisillä kuuntelukerroilla.
”Father Malone.. The Exorcist.. Father Malone.. The Exorcist”
Kingin vokaalit käyvät upeasti korkeuksissa ja kitarat säestävät tyylillä taustalla. Pidemmän päälle silti mielestäni hieman liian hittibiisi- ainesta ja jää levyn parhaiden suoritusten varjoon.

11. Unclean Spirits
Father Malone yrittää manata pahoja henkiä ulos Sarah LaFayetten ruumiista, tietenkin onnistumatta. Ei varsinainen biisi, mutta hyvin tehty teatterimainen manaus-kohtaus. Tästä tulee Manaaja-leffa joka kerta mieleen. Lopussa helvetillinen demonin ääntely kuulostaa samaan aikaan niin kiehtovalta kuin petolliseltakin.

12. Cross Of Baron Samedi
Aina olen pitänyt erityisen paljon tästä biisistä, vaikkei tätä yleensä tunnuta juurikaan huomioivan. Biisi etenee helpon oloisesti, aika peruskaavalla eteenpäin. Välillä kuullaan Kingin mahtavia huudahduksia ja kitaristien tyylitaitoista melodista kitarointia saadaan todistaa mm. lyhyiden, mutta ytimekkäiden soolojen muodossa. Tunnelmaltaan hieno, levyn viimeiseksi jäävä varsinainen biisi paranee loppua kohden, jossa Kingi päästää viimeisetkin höyryt suustaan. Biisi päättyy mystisiin ”Samedi..Samedi..Samedi”-huutoihin.

13. If They Only Knew
Tämä puhe osuus onkin sisällöltään varsin mielenkiintoinen tarinansa kannalta, ei muuten. Otan vapauden lainata tuosta Mustan Kyyn suomennoksesta:
”Kuulin poliisin sanovan isoisälle:" Täällä "LOA"-talossa oli joskus palvelija nimeltä Salem, mutta hän kuoli jo vuosia sitten. Itseasissa hänet on haudattu tänne tiluksille."

Jos he vain tietäisivät.”

14. Aftermath
Tarinan jälkipuinti jatkuu kertojan (yllättäen Salemin) toimesta… Enpäs kerrokaan enempää. Kuunnelkaa itse levy läpi ja tutkikaa tarinaa. Black Adderin tämän topicin 7 sivulta löytyvästä suomennuksesta on apua, jos ei ala muuten aukenemaan. Itselleni levyn kuuntelu pitkästä aikaa oli mielenkiintoinen kokemus ja tarina jäi kiehtomaan kaikessa nerokkuudessaan.
Kyllä King Diamond on mestari, mitä konseptialbumien kirjoittamiseen tulee.

Niin, meinasi melkein unohtua se piiloraita, joka on kätketty Aftermathin jälkeen, useiden minuuttien hiljaisuuden päästä. Olin unohtanut sen olemassaolon ja meinasin säikähtää varsin pahaenteisesti.

Black_Adder · Post by **Black_Adder** » Tue Oct 25, 2005 0:14

^Hienoa Vasara, tuossa tarinoinnissa kiteytyvät aika hyvin myös omat aatokseni Voodoosta. Kuten mainitsit levy on melko raskas, mutta itse tahtoisin nostaa esiin tuon valtavan koukkujen määrän, jotka Voodooseen on sijoitettu. Voodoo on levy joka on lähes aina kuunneltava kokonaisuudessaan, monet biisit eivät välttämättä toimi konseptista irrotettuna, poislukien Salem, One Down... ja COBS. Täytyy myös yhtyä tuohon varoitukseen nimikkobiisin kohdalta, Voodoo -huudot jäävät todellaki pääkoppaan pyörimään. Niin ja varokaa piilobiisiä, sitä on todellakin moni säikähtänyt, myös allekirjoittanut.

...total emptiness inside...

Hammer · Post by **Hammer** » Tue Oct 25, 2005 9:58

Black_Adder wrote:^Hienoa Vasara, tuossa tarinoinnissa kiteytyvät aika hyvin myös omat aatokseni Voodoosta. Kuten mainitsit levy on melko raskas, mutta itse tahtoisin nostaa esiin tuon valtavan koukkujen määrän, jotka Voodooseen on sijoitettu. Voodoo on levy joka on lähes aina kuunneltava kokonaisuudessaan, monet biisit eivät välttämättä toimi konseptista irrotettuna, poislukien Salem, One Down... ja COBS. Täytyy myös yhtyä tuohon varoitukseen nimikkobiisin kohdalta, Voodoo -huudot jäävät todellaki pääkoppaan pyörimään. Niin ja varokaa piilobiisiä, sitä on todellakin moni säikähtänyt, myös allekirjoittanut.

...total emptiness inside...

Olet oikeassa noiden levyn koukkujen suhteen. Voodoo ei ollut mitään kaikista simppeleintä kuunneltavaa alkuun, mutta jokin siinä aina kiehtoi ja se oli lähes pakko kuunnella yhä uudestaan. Levyltä löytyy mielenkiintoisia tempon-vaihdoksia, Kingin monipuolista äänenkäyttöä, raskasta rumputyöskentelyä ja osittain biiseissä hieman piilossakin olevia, äärimmäisen kiehtovia kitarariffejä. Edellä mainitut ominaisuudet yhdistettynä mahtavaan tarinaan takaavat kuuntelunautinnon. Niin kuin mainitsit, levy on pitkälti kokonaisuus ja toimii parhaiten nimenomaan alusta loppuun asti keskittyneesti kuunneltuna.

Tarinan erinomaisuus on tulosta Kingin antaumuksellisesta perehtymisestä Voodoo-aiheita käsittelevään kirjallisuuteen. Kuulemma miehellä ei ollut tuolloin selvää ideaa levyn tarinaa varten, kunnes hänelle ehdotettiin tutustumaan Voodoosta kertovaan kirjallisuuteen ja mies kiinnostui asiasta niin paljon, että päätti työstää kokonaisen albumin tämän mystisen teeman ympärille. Hyytävä kauhuleffamainen "käsikirjoitus" siitä syntyikin, joka olisi mielenkiintoista nähdä joskus elokuvankin muodossa.

Late · Post by **Late** » Thu Oct 27, 2005 21:39

No kun juuri laitoin tuosta Melissasta, niin laitetaan sitten tännekin vastaavanlainen kirjoitus, kun huomenna en ole koneen äärellä kirjoittelemassa. Kuten tuli tuolla MF-topiskissa hehkuteltua, niin varsin oivia paketteja ovat kumpainenkin niin ulkonäöksellisesti kuin sisällöllisestikin.

Ja taas kerran, kuten Melissan kohdalla, itse en jaksa kappaleita taaskaan hirveemmin hehkutella. Eiköhän tässäkin langassa ole jo tarpeeksi näitä "oi kun se Mansion In Darkness on niin ihQ" (kuten onkin, toim. huom.) luikautuksia, joten en aio ulostaa niitä lisää. Albumi on kuitenkin sitä samaa taattua laatua ja bonuskappaleet ovat täysin samat kuin remasterilla, joten ei mitään uutta auringon alla CD:n osalta.

Mutta DVD onkin jo asia erikseen. Loistavaa matskua kerta kaikkiaan. Saundilaadultaan kama on aika lähellä In Concert 1987-äänitettä, eli bootlegmaista raakuutta siltä osalta, tällä kertaa kuvan kanssa. Kuva tosin lisää nautintoa noin kymmenenkertaisesti, meinasi tältä pojalta loksahtaa leuka lattiaan katellessa intron aikana tapahtuvaa toimintaa lavalla. Muutenkin show'n teatraalisuus ja todella energinen lavakäyttäytyminen pääsevät suurempiin oikeuksiinsa tällä pätkällä. Erikseen on mainittava myös jumalaiset Andy LaRocquen tilutukset, ei kiesavita mikä äijä kitaran varressa! Kyllähän mä aina hänen taitonsa olen tiedostanut, mutta näkemällä sen totaalisesti uskoo, loistavaa kamaa! Mutta sitten toisaalta Michael Moon ärsyttää välillä Gersmäisine temppuineen lavalla. Tosin hänen energisyytensä on suurimmaksi osaksi positiivista ja hän hoitaa leiviskänsä varsin mainiosti, olematta kuitenkaan mikään Michael Denner tai Pete Blakk. Mikkey Deekin paukuttelee jumalaisesti ja Timi Hansen hoitaa bassovelvollisuudet kunnialla. Myös lavashowsta on annettava plussaa, suhteellisen pienellä lavastuksella on saatu kunnon atmosfääriä luotua. Valitettavasti tässä ei ole kommenttiraitaa mukana kuten Melissassa, mutta sen sijaan löytyy kaikki bändin musavideot (The Family Ghost, Welcome Home ja Sleepless Nights), joita onkin mukavaa kattella bonuksena.

Lopuksi haluaisin vielä kiittää Roadrunneria näiden lättyjen hienoista uudelleenjulkaisusta, vaikka tuskin he minua tulevat kuulemaan.

poolrules · Post by **poolrules** » Thu Oct 27, 2005 21:53

^Ihan hienoilta nuo vaikuttais, mutta pakko todeta, että ei tälläinen perus diggari viitsi täyttähintaa maksaa muutaman biisin dvd:stä. Midi-price hintaa vaan kehiin, niin johan alkaa kiinnostus nousemaan.

edit: tai tietenkin kunnon dvd kehiin, niin juoksen muna kolmantena jalkana kauppaan.

The Exorcist · Post by **The Exorcist** » Thu Oct 27, 2005 22:56

On noita Kinkun livevideoita odoteltu kohta vuosikymmen. Nyt kiertue ja asiallinen konserttitaltiointi, Remasterit kasvattivat vain nälkää

On muuten jäätävän kova levy tuo Voodoo ja ensimmäinen King Diamond levy jonka aikoinaan ostin. Tästä alkoi bändin lopullinen kannatus. Raskaita riffejä, loistava tarina sekä timanttiset soolot. Samassa kastissa The Graveyardin kanssa mutta kaksi piirua vielä kovempi. Olen aikalailla samaa mieltä Hammerin kanssa levystä, vaikea valita kovinta vetoa kun koko levy niin helvetin hyvä.

Spiders Lullabye, vaikein King Diamond levy mutta silti loistava ja kovin erilainen. Levy on tasaisen hyvä eikä selviä "hittejä" lukuuntottamatta "Moonlight":ia ole. Soolot poikkeavat muista levyistä ehkä eniten eikä tuotantokaan ole kaikkien mieleen. Parasta antia ehdottomasti "Room 17", "Killer" sekä "Dreams". Toimii nukkumatti levynä yhtä rankasti kuin Voodoo.

Taisin puhua aiemmin levystä ohi suuni.