Sugar Daddy, my favourite Martian ! On aika johdattaa sinut uusille poluille, Primal Fearin ihmeelliseen maailmaan.
Osta
NUCLEAR FIRE. Siinä on takuuvarma pläjäys. Et pety. Ethän ole pettynyt ennenkään
Primal Fear oli minullekin pitkään vain parin hyvän biisin bändi. Ostin aikoinaan Jaws of Death-levyn kuultuani Final Embrace-biisin, joka iski täysillä. Iskee muuten edelleen. Levy osoittautui kuitenkin kovin epätasaiseksi, puolet hyvää ja loput liian tusinatavaraa. Näin jatkui viisi vuotta, kunnes työkaverini maasutti mulle näitä uudempia Primal Fearin levyjä.
Annoin niille mahdollisuuden ja kappas, yhtäkkiä homma alkoi toimimaan. Tusinariffien ja soolojen seasta alkoi löytyä ideaa ja mitä enemmän kuunteli, sitä paremmalta kuulosti. Onhan niitä originaalimpia bändejä toki, Primal Fear kierrättää vanhoja juttuja ja kuulostaa välillä kovin standardituotteelta, mutta Ralf Scheepersin omintakeinen ja voimakas ääni antaa paljon anteeksi. Lisäksi Mat Sinner on ottanut enemmän ja enemmän vastuuta sävellystyöstä ja vanhan ketun näkemys tuottaa hedelmää.
Muutenkin on sanottava, että varsinkin kitara-osasto on bändissä kohdallaan. Maittavia riffejä viljellään tonneittain ja välillä intoudutaan sooloilemaan oikein mallikkaasti. Bändillä on aina ollut tapana työntää levyilleen paljon musiikkia ja kun paljon tekee, osuu välillä väkisinkin oikeaan. Musiikin luonne on myös muuttunut juuri siitä debyytistä todella paljon, ote on nykyään paljon rankempi ja parilla viimeisimmällä levyllä kokonaisuus on paljon tasaisempi ja paremmin hallussa.
Paikoittain hieman kasvotonta, mutta ehdottoman hyvin tehtyä metallia. Ja sanokoon kuka mitä tahansa, Ralffin ääni on niitä parhaita tässä genressä, äänialaa ja poweria piisaa vaikka parin laulajan tarpeiksi.
Nopeasti pisteytettynä Primal Fearin levyt asettuvat jotakuinkin näin:
Nuclear Fire 9
Devils Ground 9-
Jaws of Death 8+
Primal Fear 7½
Black Sun N/A
Black Sun on mulla vielä vaiheessa, vaikka olen sen pari kertaa kokonaan kuullutkin. Se oli silloin, kun ei vielä oikein pudonnut. Nyt pitää ottaa uusin korvin kuunteluun. Tullee menemään jonnekin Jaws of Deathin ja Devils Groundin välimaastoon. Sllä hinnalla, millä noita kaupataan, kaikki debyyttiä lukuunottamatta ovat hyviä ostoksia. Debyytti oli vielä hieman hiomatonta harjoittelua, hieman tulee mieleen Gamma Rayn debyytti, jolla myös Ralf aukoi suutaan.
Tässä samalla kuuntelen tuota NUCLEAT FIREä ja pistän kohta plussan tonne arvosanan perään. On melkoisen hyvää mättöä, saamarin tasainen levy, jolla ei ole yhtään edes keskinkertaista vetoa, joukosta erottuvat päätään pitempinä etenkin
Now or Never, Nuclear Fire, Bleed for Me, Iron Fist in a Velvet Glove ja Red Rain. Aloituskolmikko on myös todella väkevää vääntöä. Siinähän ne melkein olivatkin.
Sellaista Priest-vaikutteista tusinapoweria. Jos debyytistä on kehitytty, niin voisin jopa vapaaehtoisesti kuunnellakin. Mitään levyjä nyt en sentään ala ostamaan.
