Muutaman kuuntelukerran jälkeen uskaltaudun sanomaan seuraavaa Tyranny of Souls albumista:
1 - Mars Within (Intro)
Tunnelman nostattajana ihan paikallaan. Bruce mutisee jotain Marsista, mutta en oikein saa selvää, että mitä asiaa sillä oikein on. Kun joku hokaa tämän intron sanoitusten merkityksen, niin kakaiskoot ilmoille. Minulle ei oikein aukea, että mitä tekemistä Marsilla on vihtahousun kanssa.
"Didn't you come this way before a million years ago?"
2 – Abduction
Tämä ilmeisesti tulee olemaan levyn eka sinkku ja voi veljet, se todellakin on sinkkuainesta. Heti alkuun kiinnittyy huomio kovempiin rumpusoundeihin kuin parilla aikasemmalla levyllä. Seuraavaksi huomion varastaa Brucen ääni. Se on kunnossa. Jos Dance of Deathilla oli muutamissa biiseissä hieman väsymystä mukana, niin nyt kuullaan kirkasta ja kuulasta ääntä. Sanat kidnappauksesta eivät oikein aukea ainakaan heti. Sielua kai tässä viedään...
"What do you want from me?" johtaja kysyy kertosäkeessä kuin tarkoituksella. No tätähän minä juuri halusin. Hyvä rytistys heti alkuun, jolla otetaan luulot pois. Namia. Bruce is back
!
3 - Soul Intruders
Mitäs perkeleen jytinää tämä on? Asiaa! Biisin alku ja loppu vedetään tuplilla sellaisella jytinällä, että tekee gutaa munissa asti. Tätä on toivottu. Perussäkeiden aikana perusjyystöä, ja kertosäe on loistava. ”Me ollaan sielujen kuokkavieraita!” Lopussa maestro vetää pidemmän nuotin todella helpon kuuloisesti. Aijai.
Kaksi neljän minuutin biisiä takana, joista molemmat olisivat loistavia sinkkuja ja molemmat olisivat mahtuneet kevyesti Dance of Deathin parempaan neljännekseen.
4 - Kill Devil Hill
Mahtavaa riffittelyä heti alkuun. Tästä Pera tykkää. Tiukkaa vääntöä. Taustalla kiiboardsit luovat brucemaista tunnelmaa. Kertsi ei aivan tappokamaa, mutta ei ollenkaan huono. Kolmen minuutin jälkeen alkaa instrumentaaliosuus, mikä kestää biisin loppuun asti. Sen aikana voi kuvitella, vaikka sinertävää taivasta, jonne Wrightin veljesten teki mieli. Onko se basso, millä tarkkaan kuunneltuna lopussa vedetään pari kertaa maukkaat koukut?
5 - Navigate The Seas Of The Sun
Edellisen biisin akustisiin maisemiin loppuessa tämän alku sopii hyvin jatkoksi. Herkkää tunnelmaa, mutta jotenkin kertsiä hoetaan liikaa ja mulle tulee tästä jonkinlainen ostoskeskusmusiikki mieleen.
Tämä on kappale sunnuntaiaamuihin. Siis niihin, jolloin ei ole pää kipiä ja okseta. Aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Tämä kappale on niiden päivien soundtrack. Tästä huokuu sellainen huoleton ja avoin meininki.
6 - River Of No Return
Perussäkeet rauhallista menoa, kertseissä Bruce antaa palaa ja juuri näistä hetkistä tulee se olo, että siellä mies laulaa sydämensä kyllyydestä. Pianoa taustoissa, josta plussaa. Väliosassa tummia sävyjä ja hyvää rynkytystä. Biisissä on vähän samaa kuin Stranger in a Strange Landissa. Tämän haluaisi kuulla Steven munakkaasti bassottelemana.
7 - Power Of The Sun
Kenen idea se alun ja lopun OoooOOoo venytys mahtoi olla? Melko nopeasti päästään kertsiin, joka kaikessa yksinkertaisuudessa on hyvin mukana laulettavaa laatua. Kuitenkin hieman valjun tuntuinen biisi, joka saattaa parantua kuuntelukertojen myötä.
8 - Devil On A Hog
Rockia ja ehkä keskinkertaisinta antia tällä lätyllä. Yksinkertaisesti liian helppo pala. Kyllähän tätä kuuntelee mielellään ja etenkin autoillessa toimii varmasti, mutta liian happy go meininki, kun pitäisi olla ilkeää, synkkää ja palvoa perkelettä samalla kun näppäilee enkelin klitorista.
9 – Believil
Rumpusoundista alussa miinusta. Kuulostaa elektroniselta tarkoituksella varmasti, mutta täysin väärä soundi minusta. Tunnelmassa palataan äskeisen rallatuksen jälkeen oikealle tasolle ja tässä on vähän sellaista halfordmaista uhoa. Myös Psycho Motel tulee mieleen. Tässä voisi olla Adrianin sormet pelissä. Basso pinnassa ja tulee sieltä vähän sooloiluakin. Kukahan sitä soittaa? Kolmen minuutin kohdalla todella hyvää riffittelyä. Vittumaiset naurut lopuksi kirkonkellojen soidessa = asiaa!
I believe
You and me
I believe
Evil
Aikamoinen tunnustus.
10 - A Tyranny Of Souls
Onneksi levyn päättää kappale parhaasta päästä. Kertsi täyttä namia, joka jää heti ekasta kerrasta soimaan mieleen. Myös jytinää tarjoillaan kiitettävästi lopuksi. Ensimmäinen säkeistö on suoraan Shakespearen Macbethista:
When shall we three meet again?
In thunder lightning pouring rain?
When the hurlyburly's done?
When the battle's lost not won?
Kertosäettä ei voi liikaa kehua. Mitä muuten tarkoittaa pentacost?
Summa summarum:
Tältä levyltä puuttuu Adrian Smith. Hänen tunnelmallisia sooloja tässä jää kaipaamaan. Roy kyllä sooloilee ihan kiitettävällä tasolla, mutta jotenkin vastapainoa teknisille tilulilusooloille hieman kaipasin. Kokonaisuus on vielä hahmottamatta, mutta alkuvaikutelmat ovat kovasti positiiviset parista heikommasta vedosta huolimatta. Muutamissa kohdissa tulee mieleen, että Brucella olisi paljon enemmän annettavaa Maidenille kuin mitä tällä hetkellä hänestä otetaan irti.
Brucen sanoitukset ovat Pertin pientä mieltä kiehtovia taas. On deviliä ja vihtahousua, oman sielun syövereiden tutkiskelua. Ja onhan se niin, että se mitä ei oikein kunnolla ymmärrä, joko kiinnostaa aivan saatanasti tai sitten se ei kiinnosta ollenkaan. Jos Maiden ottaisi muutaman aiheen tältä saralta, ja yhdistäisi Montsegurin ja Paschendalen tapaiset sanoitukset ja jättäisi Out of the Silent Planetit pois, niin oltaisiin aika lähellä totuutta. Hieman pirullisuutta kehiin, kun kerran laulumiehellä niitä on pää täynnä. Kyllähän tämän tasoinen levy vaikuttaa aivan halpamaiselta poltettuna CD:nä ilman kansia ja sanoituksia. Tämä ei ole oikeassa arvossaan näin. Minulle ei ainakaan tulisi mieleenikään jättää tätä ostamatta, vaikka osaisin (ja todennäköissti osaankin) sanat ulkoa jo silloin, kun albumi kauppaan ilmestyy.
Soundipuolelta tulee viimeinen sana vasta, kun oikea levy on käsissä.
Tuolta muuten löytyy lyriikat:
http://kaulback57.tripod.com/tyrannyofsouls.html
EDIT: Toinen kierros menossa tänä aamuna. Hienoa huomata, että biisien avautuessa edelleen koko ajan vain paranee. Lisäilin arviooni muutamia uusia huomioita.
)
