Albumikeskustelua ja äänestys: Dance Of Death

[maidenpoker]

^En kyllä oikein ymmärrä tuota "kappale olisi hyvä jos se ei olisi Maidenin esittämä"-pointtia. Mielestäni Journeyman on todella hyvä biisi, jokaisella on toki oma mielipide mutta tuo ylempänä oleva lause jäi hieman ihmetyttämään. Kyllä Maidenin rajoissa voi harrastaa välillä myös hieman kokeilua, jos Maiden tekee akustisen biisin on se minulla ihan ok. Toinen juttu olisi sitten jos vaikkapa Beherit tekisi jeesushevi-biisin . Ei kuitenkaan taida olla tuo ihan lähiaikoina tapahtumassa.

[Summerganon]

^Nimenomaan. Mikään ei ole hienompaa, kuin että kokeneet hevihemmot vetäisevät silloin tällöin kunnon balladintapaisen No okei, täytyy yhtyä Varjiksen mielipiteeseen Brucen tulkinnasta albumilla (vaikkei se ihan sieluton ole), mutta Death on the Roadin liveversiosta kuulee ja näkee, että livenä Journeyman pesee lattioita kovan luokan hevibiiseillä. Olisi ihan kiva kuulla Journeyman tässä TFF Tour -setissäkin Sitäpaitsi Bruce jos kuka on kovan luokan hevimies, mutta Tears of the Dragon ja Navigate the Seas of the Sun löytyvät suosikkibiisieni listan kärkipäästä. Ja ne ovat aika rauhallisenpuoleisia biisejä.

[Varjis]

Onkohan Rautaneidon uusi slogan: 'Mielipiteensä kullakin'.

Ei vaan kyllä Journeyman on minusta aivan turhan rauhallinen, en oikein aluksi meinannut uskoakaan, että tämäkö Maidenia, vaikka Brucestahan sen jo kuuleekin. Onhan monilla suurilla hevibändeillä jokin balladinomainen kappale se suurhitti (Nothing Else Matters, Freebird...) mutta niissä on jo sellaista pientä rajuutta mukana, mitä en tästä oikein löydä.

Erilaisuus tietty ok, mutta ei vielä iskenyt. Tulevaisuudessa sitten?

[puolisukeltaja]

Ei vaan kyllä Journeyman on minusta aivan turhan rauhallinen, en oikein aluksi meinannut uskoakaan, että tämäkö Maidenia, vaikka Brucestahan sen jo kuuleekin. Onhan monilla suurilla hevibändeillä jokin balladinomainen kappale se suurhitti (Nothing Else Matters, Freebird...) mutta niissä on jo sellaista pientä rajuutta mukana, mitä en tästä oikein löydä.

Pakko tarttua ja nostaa samalla ikivanha lanka, mutta hevibändeillä? Lynyrd Skynyrdkö hevibändi? Jessus...

Mutta joo, täytyy sanoa, että tuo Journeyman on kyllä nostanut osakkeitaan meikäläisen kohdalla aika roimasti tässä kesän mittaa. Jotenkin oli sellainen kutina, että ko. biisi löytyisi Death on the Roadin tapaan encoresta kesän keikoilla, kun kuulin, että soittavat enimmäkseen uutta materiaalia (settiä en siis etukäteen spoilannut itselleni), mutta harmikseni jouduin pettymään. Loistava biisi anyways ja sopii erityisesti kesäiltojen tunnelmapalaksi parin oluen/lonkeron kera mökillä.

[Imperator]

Dance of Death. Kyllä tämä on hieno levy. Erittäin hyvä, ei läheskään klassikoiden tasolla kokonaisuudessaan, mutta kuitenkin selkeästi tunnistettava, vaikkakin omaperäinen Iron Maiden-albumi. Olin ihan liekeissä 2003 keikoilla. Ehkä yksi parhaista keikoista silloin Helsingissä.

Lempikappaleeni levyltä ovat: Dance of Death (5), Paschendale (5) ja Face in the Sand (4) ja No More Lies (4). Lisäksi erittäin hyviä ovat Rainmaker (4), Wildest dreams (3), Montségur (3) ja Journeyman (3+). Pidän oikeesti melkein kaikista näistä biiseistä. En muista, että levyllä olisi todella huonoa lenkkiä lainkaan. Arvosanaksi napsahtaisi 8 ala-astemittakaavalla, mutta laitetaan sitten 3,5. Tarkempaa arviota jatkossa...

[Hevari]

Onko kenellekään muulle tullut sama mieleen eli se, että no more lies kertoisi Jeesuksesta?Tuli tämä mieleen kun lueskelin noita lyriikoita:
"there's s darkening sky before me,there' no time to prepare..." Jeesus Getsemanen puutarhassa ennen vangitsemistaan."Maybe I'll be back some other day to live again just who can say in what shape or form that I might be just another chance for me" Jeesus ajattelee paluutaan maan päälle kuolemansa jälkeen."They're all sitting at my table talking tall and drinking wine, their time is up just like me..."Jeesus viimeisellä ehtoollisella."So just a word of warning, when you're in your deepest dreams, there's nothing you can hide from,I've got my eye on you" Jeesus tarkkailisi ihmisiä taivaasta.Vaikken olekaan uskonnollinen ihminen niin tämän biisin sanat näyttävät mielestäni inhimillisemmän kuvan Jeesuksesta ihmisenä eikä vain jumalana.Tämä on tietysti vain yksi näkökanta.

Kyllä hyvinkin mahdollista, itse en Jeesuksen kyllä olisi osannut yhdistää. Mutta mites selität tämän?

Wishing all my life away, no one can stop me now.

Itse VEIKKAISIN että tuo "no one can stop me now" perustuu siihen Isoon suunnnitelmaan joka lopulta päättyy ristiinnaulitsemiseen. Että ei voi pysäyttää käynnissä olevaa suunnitelmaa tai jotain...

[Rautapeto]

DoD juuttui soittimeen useammankin rotaation ajaksi. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi kuunnellut tältä muutakin kuin yksittäisiä biisejä.

Dance of Death

Kirjoitan taas levyyn liittyvät aiemmat kokemukset ja ennakkoluulot pois alta. Tähän levyyn ei tosin liity niin vahvoja tunteita tai asennoitumista suuntaan tai toiseen kuin edellisiin kolmeen levyyn, TXF, VXI ja BNW. Brave New Worldin pettymyksen jälkeen koin tämän levyn ilmestyessään askeleena oikeaan suuntaan. Sen lisäksi, että levyllä oli nippu hyviä biisejä ja pari täysosumaa, DoD jätti sellaisen olon, että Maidenilla olisi vielä jatkossakin annettavaa.

Näistä albumiarvosteluketjuista näkee, että joillekin levyjen kannet ovat tärkeitä levyn kokonaisfiiliksen kannalta. Mulle ne ovat lopulta yhden tekeviä. Hyvä kansi on toki hyvä kansi, ja DoD:ssa on tosiaan helvetin typerä keskentekoinen tietokonegrafiikka, mutta se unohtuu saman tien, kun levyn laittaa soimaan. Kannet eivät siis millään tavalla vaikuta siihen, miten arvioin levyjä. Musiikkia tässä kuunnellaan.

On mielenkiintoista nähdä, mihin väliin tämä menee kokonaisrankingissa. DoD:lla on tosiaan jokunen huippubiisi ja muutama vähän heikompi, mutta ei yhtään täydellistä rimanalitusta (a lá The Angel and the Gambler). Keskiarvojen valossa levy pärjännee kohtalaiset.

Wildest Dreams

"Yks-kaks-kol-nel" ja vauhtiin. Levyn avausraita on kevyttä tavaraa, joka on tullut aika monta kertaa skipattua yli. Nyt kun biisiä taas oikein kuuntelee, täytyy myöntää, että onhan se tarttuva ralli. Ei siinä mitään suurta vikaa ole, joskaan ei mitään ylettömän hienoja riffejäkään. Sanoituksessa on positiivinen viba: taas mennään - ja suunta on itse valittu! Minusta ei ole ollenkaan paha, että Maidenkin kiskaisee välillä tällaisen reippaan rallin. 3

Rainmaker

Ja oman elämänsuunnan hallinnalla jatketaan. Kyllähän se sadekin saadaan aikaan, kun vaan tarpeeksi tahtoo. Sanoisin, että tässä biisissä toimii kaikki, mitä tähän on katsottu tarpeelliseksi mukaan laittaa. Sen sijaan on harmi, että laulun aloittava säkeistö kuullaan vain kerran. Siinä on vallan mainio laulusävel. Sitä seuraa pelkkää bridgeä ja kertsiä loppuun saakka. No, onneksi nekin toimivat helvetin hyvin. Mun mielestä vaan johonkin väliin olisi mahtunut toinenkin säkeistö, joka olisi tehnyt biisistä kokonaisuutena tasapainoisemman. Dave pistelee biisiin hyvän soolon ja sitten tulee oikein klassinen kitaramelodia. Hyvä biisi vaan ei ihan huippu. 4

No More Lies

Steve Harrisin parhaita tekstejä aikoihin. Tässäkin ketjussa on käyty debattia, liittyykö teksti Jeesukseen. Näköjään sitä ei tarvitse arvailla: Steve on itse sanonut, että sanoitus liittyy viimeiseen ehtoolliseen ja Jeesukseen (Lähde). Se ei tietenkään tarkoita, että se olisi ainut tapa lukea tätä. Minulle tekstin merkitys jää ainakin tarpeeksi auki. Minusta tekstin suurin ansio on siinä fiiliksessä, minkä se välittää musiikin kanssa. Se herättää hienoja mielikuvia - ja ennen kaikkea toimii hyvin Brucen laulamana.

Sävel menee Steven keltti-innostuksen viitoittamia raiteita, mutta kuulostaa ihan hyvältä. Tykkään itse veivata biisin melodiajuttuja kitaralla, joten ei niitä kai kauheasti parane arvostella. No More Lies -huuto on sellaista, johon on täytynyt tottua - vuosia. Se kuulosti etenkin aluksi aika pahalta - että tämäkö on nyt sitten kertosäe? Biisin kuuleminen livenä on auttanut. Biisillä on mittaa se 7:20, johon voisi mahtua vähän jotain lisäjippoakin, mutta kyllähän sekin tietysti aikansa ottaa, kun kaikki kitaristit tempovat soolot. 3,5

Montségur

Jos joku kysyisi, mikä on Maidenin 2000-luvun paras biisi, useimmiten vastaukseni olisi Montségur. Miksi? No, biisihän on mainio, mutta se mikä tämän nostaa lopullisesti muiden yläpuolelle, on tämä levylle tallennettu veto. Tässähän on vimmattu meininki. En tiedä, kuinka monesta eri otosta tämä on liimattu kokoon, mutta biisi kuulostaa yhtenäiseltä livevedolta alusta loppuun. Ei nyt tule mieleen, missä muussa Maiden-biisissä olisi tällainen meininki levyllä.

Toinen pointti, minkä haluan nostaa erikseen esiin, on se duurivetoinen kohta, joka alkaa ekalla kerralla: "As we kill them all..." Monet pitävät sitä liian kevyenä tai iloisena. Mulle ei mene jakeluun, miksi duuriin menevä kohta olisi automaattisesti huono. "No kun se kuulostaa niin hilpeältä..." Paskat se miltään hilpeältä kuulostaa. Kun Bruce laulaa siihen säveleen "The innocents died for the pope on his throne", se ei kuulosta hilpeältä vaan rujolta ja pirulliselta. Sanoituksen ja melodian välinen ristiriita lisää tämän kohdan voimaa. Se on helvetin hieno tehokeino.

Instrumentaaliosa on Maidenin kitaransoiton juhlaa. Biisin kertosäe on aika yksioikoinen ja toistetaan taatusti riittävän monta kertaa, mutta Nickon soitto pitää tämän elävänä. Kuunnelkaa, miten hän lyö peltejä ja vaihtaa iskuja peräkkäisissä säkeissä. 5

Dance of Death

Tämä oli aluksi suosikki-inhokkini. Sittemmin biisi on hiljalleen alkanut voittaa minua puolelleen. Ei voi mitään, kuulostihan tämä ihan toismaailmalliselta Porin Sonispheren sumussa.

Suurin valituksen aihe nousee siitä kohdasta, joka kai jo niin laajalti tunnetaan "kansanmusiikkikohtana", ettei mun tarvitse sen enempää selostaa, mistä on kyse. Se kuulostaa mielestäni jonkin progemetallibändin biisin osalta, jonka Maiden on päättänyt suoristaa omaan käyttöönsä niin, että alkuperäinen idea on kadonnut jonnekin matkan varrelle. Jokin siinä melodiassa vain etoo minua ja olen usein miettinyt, että eikö sitä olisi voinut soittaa edes vähän eri tavalla. Tosin täytyy myöntää, että kun koskettimet tuplaa sen ja etenkin kun sitä lopussa toistetaan riittävän monta kertaa, siihen tulee sellainen "dervissimäinen" efekti kuten bändin jäsenet ovat tainneet sitä kuvata. Tulee mieleen Bruce kieppumassa mustassa kaavussa lavalla tämän tahtiin...

Se mikä biisissä todella toimii, on alkuosa, jossa Bruce kutoo hyvin käsinkosketeltavaa tunnelmaa Steven kirjoittamasta kauhutarinasta. Myös koko instrumentaalinen osa kaikkine sooloineen on aivan timanttinen. Kaikki kolme soittajaa ovat liekeissä. Soolojen taustat toimivat myös kuin tauti. Myös se kitaramelodia, joka tulee ensimmäisen kerran kahden ensimmäisen soolon jälkeen, toimii niin kuin vain Maidenin kitaramelodian kuuluu. Jokseenkin ristiriitaisia mietteitä siis, mutta positiivisia puolia painottaen täytyy myöntää, että onhan tällä biisillä ansionsa. 4

Gates of Tomorrow

Lähtee käyntiin kuin köyhän miehen Tailgunner. Tämähän on muuten mukaansa tempaava ralli, vaikka mitään kovin mielenkiintoista tarjottavaa bändillä ei tässä olekaan. Kertosäe on vain vailla mitään koukkua. Kitarasoolo on aika hirveää räimimistä Janickilta. Brucen sanoitus on ihan mielenkiintoinen, vaikka vaikea tulkittava. 2,5

New Frontier

Nickon kirjoittama kitarariffihän on ihan näppärä - samoin hänen Stevelle opettamansa bassokuvio. Kelpo säkeistöt, bridge ja kertosäe. Soolon jälkeinen kitaraväliosa on hauska, vaikkakin vähän hätäinen. Kyllä tätä mielikseen kuuntelee. Sanoitukset sen sijaan ovat hiukan ala-arvoiset lähinnä asenteensa vuoksi. Paistaa läpi tylsimyskristillinen "ihmisen ei pitäisi leikkiä jumalaa ja tehdä tiedettä" -asenne. 3

Paschendale

Tässä biisissä musiikki ja teksti lyövät kättä niin kuin pitääkin. Biisi tosiaan kuulostaa suurelta sodalta. Adrianin kitaranäppäily luo alussa huikean tunnelman. Näen edessäni juoksuhautoja, piikkilankaa ja taistelukentän, jossa lojuu ruumiita sikin sokin. Tekstissä on mieleen painuvia kielikuvia: "Cruelty has a human heart" ja "Blood is falling like a rain". Toimii. Steve onnistuu taas.

Kuten levyn nimibiisissä, tässä on huikeat kitarasoolot joka ukolta - ja jälleen taustat antavat sopivasti sooloille tilaa, mutta pitävät samalla homman liikkeessä. Kertosäe on yhtä aikaa eeppisen suuri ja mukaansa tempaava. Jos tässä biisissä on jotain, joka vähääkään arveluttaa, niin ehkä nuo pari siirtymää, joissa tulee tauko ja sitten kitara starttaa seuraavan osan. Joillakin kerroilla tulee sellainen olo, että onko tuo nyt vähän kömpelö ja olisiko sen voinut hoitaa toisin - ja välillä sitä ei taas mieti ollenkaan.

Olisi kiinnostavaa kuulla, miksi tämä putosi pois tämän vuoden amerikan kiertueen ohjelmasta. Jotkut sanoivat, ettei bändi saanut biisiä oikein toimimaan. Mistä kiikasti? Joka tapauksessa levyllä tämä on ensimmäinen kauttaaltaan onnistunut tämän vuosituhannen Maiden-eepos. 5

Face in the Sand

Alku lähtee kovin tutussa Steve Harris -sävelkulussa liikkeelle, rytmikin on tuttu. Kun tuosta intro-osasta selvitään, tunnelma tihenee eri tasolle. Alkaa yllättäen kuulostaa poikkeukselliselta Maiden-biisiltä. Tämä alkaa kasvaa jylhällä tavalla, ja tuplabasarikin on jotain ennen kuulematonta Maiden-levyllä.

Brucen laulumelodia ei kuulosta kovin ihmeelliseltä, mutta kitaramelodia taustalla on hieno. Kertosäe on aikamoista kiskomista, mutta sen jälkeinen "Can the end be at hand?" -osa (vai onko tämä vain kertosäkeen toinen puoli) kuulostaa hyvältä. Sitten tulee hieno breikki, josta lähdetään kitarasooloon. Soolon jälkeinen melodia koskettimilla tuplattuna kuulostaa oudolta. Steven basso kolisee biisissä hienosti. Lopussa tulee tyypillistä melodian jollotusta, jonka olisi voinut jättää poiskin. Hidas lopetus on hieno. Etenkin Nickon viimeinen lyönti.

Tässä biisissä on kovin eripariset ainekset: on toisaalta paljon hyvin kuluneita Maiden-työkaluja ja toisaalta kokeillaan rohkeasti uusiakin juttuja. Mutta yhteenlyötynä ne lässähtävät tällä kertaa pannukakuksi. Vai olisiko sillisalaatti parempi vertaus? Biisin sanoituksessa ei ole mitään kiinnostavaa - paitsi ehkä nimi. 2,5

Age of Innocence

Biisin sanoitus on tuttua nykymaailman mädännäisyyden ruotimista. Jotenkin jännän sävyn tuo se, kun Steve heti alussa tuo esiin, että nyt on pinna palanut. Sen jälkeen ruoditaan oikein perikonservatiiseen tyyliin lepsuja lakeja ja rikollisten onnen päiviä. Biisi itsessään on aika hyvä, melodinen pala Davelta ja Stevelta.

Kertosäe kuulostaakin juuri siltä mainitulta viattomuuden ajalta, joka sitten taas kertsin lopussa murenee säkeistöjen kuvaamaan turmelukseen. Onko säkeistöjen rytmi silti kankean kuuloinen? Ehkä vähän. Dave tempaisee taas hienon soolon, jota seuraa tuttuun tyyliin hyvä melodia. Sen jälkeinen tiukka vokaaliosa on jopa vähän hupaisan kuuloinen. Sitten tulee melodisemmat pari säettä, joista palataan perussäkeistöön. Tulee sellainen olo, että jumalaut tässä biisissähän tapahtuu! Biisi oli alkujaan suosikkejani, mutta teho on sittemmin vähän himmennyt ja biisin heikkoudet paljastuneet. 3,5

Journeyman

Basson sävelkulku on jotenkin kummallinen: Steve on vetänyt progekortin hihastaan. Ei siinä mitään, mutta ei jotenkin ihan istu kohdilleen... Ihan hyvät säkeistöt, joskaan ei mitään legendaarista. Kertosäkeessä Bruce kiskoo aavistuksen turhan korkealta. Brucen ääni kuulostaisi paremmalta hiukan matalammalta. Biisi kasvaa hienosti koskettimien tukemana loppua kohti. Sanoituksessa palataan ensimmäisten biisien tunnelmiin: taas julistetaan, että kukin on oman itsensä herra. Akustisuus ei kuulosta minusta mitenkään tavattomalta. Kyllä tällainen Maidenille sopii. 3

Yhteenveto

Toisin kuin jotkut muut Maidenin levyt, DoD ei herättele mitään kauhean suuria tunteita - paria täysosumaa, Montséguria ja Paschendalea lukuun ottamatta. Tämä on lopultakin vain hyvä Maiden-levy - ja se on hyvä se! Mukavaa, että Maidenilta tuli parin levyn ohilyöntien jälkeen taas kiekko, jolla mikään biisi ei pistä vihaksi. Numeerisesti oli aika hakemista arvosanojen lyöminen etenkin välille 2,5-3,5 sijaitseville biiseille, mutta eihän tämä mitään tarkkaa tiedettä ole.

Kuulostaa siltä kuin kuusikkokokoonpanon yhteistyön suunta olisi vahvasti hahmottumassa. Kitaristit ovat alkaneet löytää toimivan yhteistyön. Adrian Smith näyttää Paschendalella olevansa yhä varteen otettava säveltäjä. Tuntuu siltä kuin pahin hokeminen olisi jäänyt tällä levyllä ainakin taka-alalle. Ainakaan toistot kertosäkeissä eivät häiritse yhtä paljon kuin parilla edellisellä levyllä.

Tämä on varmaankin No Prayerin jälkeen miellyttävimmän kuuloinen Maiden-levy. Soundeissa on mukavaa maanläheisyyttä. Samaan hengenvetoon täytyy mainita, että äänikuvassa on silti jotain häikkääkin. Joku valitteli aikaisemmin, että kuulokkeilla kuunnellessa rätisee monessa kohtaa. Jep, huomasin saman. Samoin äänikuva alkaa puuroutua aika nopeasti, jos vääntää stereoista tavallista enemmän kierroksia. En ole mikään hifi-mies, vaikka mielestäni ihan hyvällä kokoonpanolla musiikkia kuuntelen, joten tarkempaa raporttia en osaa antaa. Kuulisin mielelläni, jos jollakulla on vahvempaa näkemystä levyn soundeista. Mutta sellaisella meikäläisen peruskuunteluvolyymilla äänipaketti pysyy vielä kohtalaisesti kuosissa ja kuulostaa jykevältä.

Keskiarvo on 3,545454545... Jos tuosta olisi jättänyt pari biisiä pois - mitta olisi kyllä jälleen antanut myöden - niin tiukempihan levy olisi. Pyöristän jälleen kerran alaspäin, kun tuo 3,5 tuntuu vastaavan yleisfiilistäni levystä.

Kaikki kiekot:

Seventh Son 4,5
Somewhere in Time 4,5
Powerslave 4,4
Piece of Mind 4,1
The X Factor 4

TNotB 3,6
Dance of Death 3,5
Iron Maiden 3,3
No Prayer 3,3
Fear of the Dark 3,2
Virtual XI 3
Brave New World 3

Killers 2,9

[Varjis]

^ Hieno arvostelu jälleen kerran, ja oli mukava saada selville että No More Lies tosiaan kertoo Jeesuksen viimeisestä ehtoollisesta.

Innolla odotan arvostelujasi AMOLADista ja tietysti TFF:stä!

[Rautapeto]

^ Täällä soi parasta aikaa Lord of Lies, mutta arvostelun valmistumiseen mennee jokunen päivä. En tiedä, koska ehdin/jaksan kirjoittaa. AMoLaD vaatii paneutumista; levyllä on niin pirusti mahtavaa kamaa. Vähän jo pelottaa se, kun nuo arviotekstini ovat päässeet melkein kerta kerralta pitenemään, että paljonkohan tästä joutuu kirjoittamaan...

[Icarus666]

Paschendale5+
+Hevi-Helmi!!
+soundeissa on munaa enemmän kuin keskiverto kanalassa

Petri Nygård lukee rautaneitoa?

[Tolppanen]

Paschendale5+
+Hevi-Helmi!!
+soundeissa on munaa enemmän kuin keskiverto kanalassa

On kyllä legendaarinen kommentti. Ja vielä niin oikeassa, kuvaa täydellisesti biisiä.

[Krugbit]

Jälleen uutta arvostelua kehiin. Urakka alkaakin jo lähestyä loppua.

Wildest Dreams

Kunnon kliseinen kappaleen aloitus, ja aika peruskamaa on itse kappalekin. Tämä on tällaista keskitien rokkia, ihan hauska ja harmiton mutta vähän pliisu levynavaaja. Alkuriffi on aika mitätön kun vertaa millaisilla riffeillä Maiden on aiemmin aloittanut levynsä. On kappaleella myös hetkensä, soolo ja varsinkin sen jälkeinen kohta ovat hyviä. Muuten tämä avaus jättää vähän kylmäksi, vaikka ei nyt mikään huono kappale olekaan. 3

Rainmaker

Toinen lyhyt ja yksinkertainen rocker heti perään, mutta nyt kuulostaa paljon paremmalta. Heti alusta on selvää että nyt on luvassa jotain muuta kuin äsken. Sävellyksenä tämä on kaikin puolin onnistunut, soolokohta toimii ja kitarafillit tuovat oman hienon lisänsä kappaleeseen. Miinuspuolena on tosin se, että kappaleessa on lyhyestä kestosta huolimatta vähän liikaa toistoa. Mutta se mitä toistetaan kuulostaa kuitenkin hyvältä. 4,5

No More Lies

Kappale alkaa rauhallisesti hienoilla melodioilla ja myös ensimmäinen säkeistö lauletaan rauhallisesti. Alku onkin ehkä paras osuus kappaleesta. Kertosäe vähän tökkii. Jälleen tätä nyky-Maidenin toistotautia. Livetilanteessa tuo toimiikin sitten jo paremmin. Raskaampi säkeistö taas rullaa hyvin eteenpäin ja meininki on kohdillaan. Toisen kertosäkeen jälkeen kaikki intron melodiat toistetaan, mikä on vähän erikoinen ratkaisu, kun kyseinen kohta ei kuitenkaan ole ihan lyhyt. Mutta hyvin ne toimivat tässäkin kohtaa. Soolokohta on ok, mutta ei mitään elämää suurempaa. Tällä kertaa Gers taitaa vetää parhaan soolon. Tässä vaiheessa kaikki onkin kuultu ja loppu tuntuu tarpeettoman pitkältä. Kappaleessa on muuten jälleen kaikki kohdillaan mutta se on jonkin verran ylipitkä ja loppupuolella alkaa kyllästyttää. Tämä kyllä pääsee livenä vähän paremmin oikeuksiinsa kuin levyllä. 4

Montsegur

Kappale alkaa hyvällä raskaalla riffillä, josta siirrytään erinomaiseen ensimmäiseen säkeistöön. Kertosäe kuulostaa toistosta huolimatta vielä hyvältä, mutta sen jälkeinen kohta pilaa tunnelman. Yhtäkkiä synkkyys ja uhkaavuus vaihtuukin iloiseen menoon, joka ei sovi yhteen kappaleen sanoitusten kanssa. Ja sitä kohtaa hierotaankin sitten ihan antaumuksella, mistä tulee miinusta. Soolokohta ei iske alkuunkaan mutta sen jälkeinen kohta on hyvä. Loppupuoli ei hirveästi innosta, kertosäekin on muutettu lopussa huonommaksi. Loppurevitys ei oikein toimi. Valituksista huolimatta tämä on kohtuuhyvä kappale, mutta tässä olisi ollut ainekset parempaankin. 3,5

Dance of Death

Ensimmäinen levyn ”kahdesta suuresta”. Ja suuri on tällä kertaa kaunista. Kahdeksan ja puolen minuutin kestosta huolimatta ei tunnu liian pitkältä. Tähän on selvästi panostettu. Kappale alkaa hiipivällä introlla, josta sitten lisätään höyryä vähitellen. Itselläni kohokohdiksi nousevat nopean osuuden säkeistöt, jotka Bruce tulkitsee raivoisasti. Myös soolokohta toimii tällä kertaa, jokainen kitaristi suoriutuu omasta osuudestaan hyvin. Sanoituksetkin ovat hyvät, ne kertovat onnistuneesti kokonaisen tarinan. Ainoa mikä tässä vähän tökkii on ”by luck the a skirmish started” -kohta, jossa laulu ei oikein sovi yhteen taustojen kanssa. Pikkuvikoja. Onnistunut ja ehjä kokonaisuus. 5

Gates of Tomorrow

Alku on ihan hauska, vaikka onkin liian pitkä ja riffi muistuttaa vähän turhan paljon Lord of the Fliesia. Itse asiassa paras kohta on siinä vaiheessa kun koko bändi tulee mukaan taustalle. Säkeistössä meno on jälleen aika hilpeää, mikähän herroihin on levyä tehtäessä oikein mennyt? Pre-chorus muuttaakin sitten kaiken ja on kappaleen paras kohta. Kertosäe on muuten hyvä mutta… Saman toistamiseksihan se taas menee. Soolo on aika turha mutta soolon keskellä oleva lyhyt melodiapätkä on hyvä, vähän samaan tyyliin kuin Weekend Warriorilla. Jälleen liikaa toistoa mutta muuten ei hassumpi biisi. 3,5

New Frontier

Raskas alku. Ja intro on sopivan mittainen, vaikuttaa lupaavalta. Heti ensimmäisen säkeistön alkaessa taso kuitenkin laskee. Oikeastaan tästä eteenpäin kappale on sellaista perushyvää tasoa, ei erityisen sykähdyttävää mutta täysin kuuntelukelpoista. Soolon taustariffi on hyvä. Soolo itsessään ei ole niin ihmeellinen. Sama riffi toistuu vielä kappaleen lopussa, johon se sopii hyvin. 3,5

Paschendale

Levyn kahdesta keskeisestä kappaleesta jälkimmäinen ja parempi. Nimikkokappalekin on loistava mutta tämä hipoo jo täydellisyyttä. Todella synkkä ja dramaattinen kappale kuvaa hyvin taistelutantereen toivotonta tunnelmaa. Heti alun tapping-osuudet ovat painostavia ja riffit ovat raivokkaita. Kappaleessa on paljon hyviä laulumelodioita, esimerkiksi kertosäe ja ”cruelty has a human heart” -kohta saavat aina kylmät väreet nousemaan pintaan. Dramaattisuutta lisäävät pysähdykset, jotka on toteutettu hienosti. Erityisesti soolokohdan aloitus on tyrmäävä. Rauhallisten hi-hat-iskujen jälkeen soolon taustariffi vyöryy voimalla päälle ja sitten kitaristit pääsevät valloilleen. Kappaleessa tarjoillaan levyn parhaita sooloja. Jälleen mielenkiinto säilyy loppuun asti pitkästä kestosta huolimatta. En löydä kappaleesta mitään valitettavaa. Korppikotkan kiljaisu ennen soolokohtaa kruunaa kaiken. 5

Face in the Sand

Kappale on sijoitettu levylle hyvin, sillä edellisen spektaakkelin jälkeen tämä tarjoaa pienen hengähdystauon, vaikka ei tunnelmaltaan paljoa edellistä kevyempi ole. Kappale alkaa pitkällä rauhallisella introlla, joka itse asiassa toimii hienosti ja on mielestäni kappaleen paras kohta. Intron aikana tunnelma tihenee sopivasti ja sitä odottaa tulevalta enemmän kuin mitä lopulta saa. Säkeistö on pieni pettymys. Muuten kappaleessa ei mitään suuria ongelmia olekaan. Pre-chorus ja kertosäe ovat hyviä ja soolokin ok. Lopetus on toimiva. Sanoitukset ovat aina ajankohtaiset: ”maailmanloppu lähestyy”. 4

Age of Innocence

Enimmäkseen melko mitäänsanomaton kappale, jolla on joitakin hyviä hetkiä. Kertosäe on hyvä, aloitus ja lopetuskin kohtalaisen hyviä. Muuten ei erityisemmin ole aihetta hurraa-huutoihin. Varsinkin säkeistöt ovat jotenkin vaivalloisia ja väkinäisiä. Soolossa on joitakin hyviä ideoita mutta on enimmäkseen perustilutusta. Soolon jälkeisessä kohdassa on vähän yritystä mutta sekään ei lopulta kanna pitkälle. Muutamat valopilkut eivät riitä nostamaan arvosanaa kovin korkeaksi. 2,5

Journeyman

Levyn loppuun saadaan vielä jotain erilaista, mikä on positiivista. Hieno veto bändiltä tehdä vaihtelun vuoksi kokonaan akustinen kappale. Ja ihan mukavasti siinä on onnistuttu. Parasta kappaleessa on mielestäni sen hieman kaihoisa tunnelma mutta on tämä sävellyksenäkin mukiin menevä. Lauletut osuudet ovat onnistuneet, mutta instrumentaaliosuuksissa on jonkin verran tyhjäkäyntiä. Tämä on mielestäni parempi livenä, Death on the Road -versio on hieno. Mutta kyllä tämä levylläkin toimii ja sopii hyvin albumin päätöskappaleeksi. 4

Ja keskiarvoksi tulee 3,86. Odotin itse asiassa vähän parempaa. Nyt kävi niin että levy ei ollutkaan ihan yhtä hyvä kuin muistin. Kaksi kappaletta on selvästi ylitse muiden, mutta muuten levy on hiukan tasapaksu, vaikka suurin osa kappaleista on toki hyviä. Mitään loistokkuutta tässä ei kuitenkaan tarjoilla. Noh, ei nyt saa olla liian ankara, keskiarvohan on oikeasti hyvä, mutta Maiden-asteikolla tämä on sellainen keskitason levy.

Tilanne:
Seventh Son of a Seventh Son 4,63
Somewhere in Time 4,56
Powerslave 4,13
Piece of Mind 4,11
Iron Maiden 4,06
TNOTB & The X Factor 4
Dance of Death 3,86
Killers 3,85
Brave New World 3,7
Virtual XI 3,56
No Prayer for the Dying 3,55
Fear of the Dark 3,38

[Leit]

Levy on tullut kuunneltua varmaan sen 68 kertaa, ja nyt vasta , eilen autolla ajellessa kohti Vantaan lakeuksia, huomasin että Journeyman on ihan helvatan kova ralli. Aina ennen se on tullut jotenkin ignorattua, mutta nyt. Jumalauta ku iskee. Huh huh.

[Euronymous]

Dance of Death on yllättävän tasainen kokonaisuus nykymaideniksi. Mikään ei pahasti nypi, mutta ei myöskään ole täydellisiä biisiä yhtä helmeä lukuunottamatta. Tykkään erityisen paljon siitä seikasta, että tällä levyllä on paljon tiukkoja 4-5 minuutin biisejä, joka on aika harvinaista uudemmalle Maidenille. Soundeista joutuu antamaan kritiikkiä, sillä ne kärsivät paljon 2000-luvun alun loudness warista ja esimerkiksi virvelirumpu on pahasti säröllä useammassa biisissä. Kyllä tämä silti menee 2000-luvun top 3:n.

Aloitusbiisi Wildest Dreams lähtee Nickon laskulla käyntiin ja pääriffi jyrähtää eetteriin. Menopala, joka toimii livenä oikein mukavasti, mutta levyllä ei herätä suurempia tunteita. Kertsi on varmaan muistettavin osa tässä biisissä. 2,5

Rainmaker on oikein mallikas biisi, Murrayn säveltämä tietenkin. Tykkään, että levy lähtee käyntiin parilla lyhyemmällä ja jämptimmällä biisillä käyntiin. Tämä on kyllä huomattavasti parempi biisi, kuin edellinen. Tämä on vahva 4.

No More Lies lähtee aika verkkaisesti käyntiin, mutta kyllähän tässä pienoinen draamankaari on. Tykkään erityisesti, kun raskaat kitarat ja rumpukomppi iskee ja biisi lähtee kunnolla käyntiin. Hieman tyhjäkäyntiä tässä on, mutta ideoita kyllä käytetään ihan mukavasti. Biisi saa 3.

Montségur on jälleen menopala ja tämä biisi on nostanut osakkeitaan vuosien varrella. Etenkin Viikonloppusoturit podcastin analyysi biisistä avasi silmiä Biisissä on lisäksi melko raskasta riffittelyä, mikä on mukavaa vaihtelua Maidenin tuotannossa. 4 pistettä.

Sitten tuleekin tämän levyn toinen pääteos, Dance of Death. Tätä piti nuorempana loistavana teoksena, mutta ei tätä nykyisin oikein jaksa kuunnella. Väliosan haukuttu "hilipatihippaa"-riffi on alkanut ärsyttämään melko suunnattomasti. Sinänsä ihan dramaattista nyky-Maidenia, mutta ehkä aika on ajanut hieman tämän biisin ohi. 3+

Loppulevy alkaa hieman muuttumaan tasapaksuksi, mutta valopilkkujakin löytyy. Seuraavat kaksi biisiä ovat lyhyempiä, joista toinen on jopa McBrainin säveltämä! Gates of Tomorrow lähtee menevällä, ehkä hieman deeppurplemaisella riffillä ja etenee tehokkaasti. Ei kuitenkaan ole levyn huippuhetkiä. 2,5.

New Frontier on rumpali McBrainin kynästä, mikä on ainoa kerta bändin historiassa. Biisi lähtee varsin yksinkertaisella riffillä, jota rummut ajavat eteenpäin. Ei tässä kamalasti tapahdu, mutta kertsin melodiat ja sanat ovat toimivat. Biisi saa kelvollisen 3.

Paschendale on tämän levyn ainoa napakymppi. Smithin majestetttinen teos täydellinen niin sävellykseltään, lyriikoiltaan kuin melodioiltaan. Tässä löytyy hienoja kitarastemmoja ja -sooloja. Ei mitään valittamista. Tämä on varmasti lähimpänä progressiivista metallia, mitä bändi on tehnyt. Täysi 5!

Mahtavan eepoksen jälkeen siirrytään hieman "huttu"-osastolle. Face in the Sand on hyvin tasapaksu sävellys, jota alleviivaa McBrainin ainutkertainen, mutta tappavan yksinkertainen tuplapedaalitykytys. Tässäkin biisissä on ihan kiva kertsi ja loppupuolen hoilaus on kuin tehty livetilannetta varten. Ei tästä nyt kovin korkeita pisteitä voi kuitenkaan antaa. 2,5

Age of Innocencesta mielenkiintoisin versio on Nickon häröilemä sinkun b-puoli -hupailu. Tämänkin biisin suurin synti on paikallaan junnaavat riffit, mutta väliosan kitarastemmat toimivat sekä Daven soolo. Annetaan tälle perushyvä 3.

Levyn päättävä Journeyman on poikkeuksellinen sävellys, sillä se on täysin akustinen biisi. Tässä on kivoja melodioita ja kertsi on erittäin tarttuva, mutta ei tästä oikeen saa otetta. Livenä varmasti toimii paremmin fiilistelyvetona. 3-

KA: 3.22

EDIT: päivitetäämpä tämäkin kirjoitus 2020-luvulle

[Varjis]

Nostetaan vanhaa threadia ylös uuden levyn tuoman innostuksen mukana. IrMa ollut taas pari päivää kovassa kuuntelussa tiedon TBOS:stä tulleen julki.

Muutama biisi albumilta on nostanut osakkeitaan, oikeastaan erottunut muista ihan eri tavalla. Otetaan ensimmäisenä käsittelyyn Paschendale, josta varsinkin Dortmundin live-versio on ollut kovassa kuuntelussa. Sanat ovat todella loistavat, "home far away"-toistatukset tulevat kuin suoraan sotilaan suusta, jonka pää ei kestä sodan julmuutta, hänen samalla miettiessä koska tämä hulluus loppuu. Lisäksi varsinkin "the bodies of ours and our foes - the sea of dead it overflows" -kohta tuo mieleeni taistelijan suojassa mättään takana, joka tovereineen repii itseään seuraavaan asemaan konekivääritulen keskellä. Jatkuva Nickon ja kitaroiden takova yhteistyö luo upean vaikutelman tykistötulesta.
Tuliko liikaa inttihonoria vasta kotiutuneelta? piti oikein tarkistaa, että kk oli jo käytössä 1.MS:ssa. Voivoi sentään. Kuitenkin, eeppisimpiä Maidenin yli 7-minuuttisista. Jos samaa on lupa odottaa uutukaiselta kusen hunajaa.

Toinen live-veto kuuntelussani on ollut Dance of Death. Alun hissuttelu nostaa upeasti tunnelmaa kohti grande finalea, jonka Janick kajauttaa ilmoille huikean julman kuuloisella kelttiriffillään. Kun Nicko ottaa muut mukaan kelkkaan, on kuulija jo niin pahasti keskellä kuolemantanssia, ettei siihen auta muu kuin vastata samalla mitalla. Suorastaan maagista olla tanssin lumoissa. Melodiat soolojen välissä vielä Chilen yleisön säestämänä (jep, En Vivo) ovat kuin pieni hengähdystauko viikatemiehen viedessä kohti päätyovea. Kaiken kruunaa vielä Janickin paras soolotykitys G-kielen hammer-oneineen. Bruce vielä kertoo tarinansa loppuun, miten selvisi tanssista finaaliin saakka. Kerrassaan mainio esitys, etenkin livenä aina keikan herkkupaloja. Lupaisin, jos uskaltaisin, että tämä kuullaan taas uuden levyn julkaisukiertueella.

Viimeisenä nostan esille vielä Face in the Sandin, joka on avautunut minulle näistä eniten ja ollut eniten kuuntelussa. Alussa Nicko tahdittaa valssimaisesti upeat alkusoitot, jotka tapaillaan ilmeisesti a-kieleltä alaspäin. Tunnelma on kuin kesäisellä niityllä, jossa tuuli hyväilee heinää ja heittää hiekkaa sekä hienoa maa-ainesta. Sitten tapahtuu jotain, mitä ei kovin monella bändin kappaleista huomaa, ei tule heti edes mieleen muita yhtyeitäkään, jotka olisivat onnistuneet seuraavassa näin dramaattisesti. Maiden vaihtaa taivaanrannan värin yhtäkkiä vaaleansinisestä sysimustaksi, koko kappaleen väri muuttuu kertaheitolla. Kaiken keskelle nousee myrsky, kaikki elämä lakkaa. Upeat harmoniat kitaralla, soitettuna mitä hienoimmilla tekniikoilla ja vibratoilla tuovat tähän mestariteokseen upean soinnin, ja kun Nicko aloittaa tuplabasarijyskytyksensä, on sade jo hakannut heinät kovaan lakoon. Pidän koskettimien tuomasta väristä myös todella paljon, kuten Brucen paikoitellen NPFTD-mäisestä tulkinnasta. Soolo on H:n hienoimpia uusimmista tuotoksista. Vaikka kappaleen kesto on yli 6 minuuttia, menee se yllättävänkin nopeasti. Ainakin itsellä, kun kuuntelee Brucen tulkitessa "can the end be at hand", katsellessa myrskyn luomia tuhoja.


Upeaa huomata, miten kappaleet tuovat mieleen uusia ajatuksia, kun ne oikein uppoavat. Ehkä se on merkki onnistuneesta levystä, koko tämän hienon taiteenlajin idea.

[BlackBart]

Hieman on aikaa vierähtänyt edellisestä analyysistä, joten hypätään uuden pariin. Tällä kertaa otan käsittelyyn Dance Of Deathin, joka on itselleni tärkeä albumi sen ollessa ensimmäisiä diskografiasta, jonka hankin. Omissa muistikuvissani levyllä on paljon huippukamaa ja sellaisia vetoja, joita saisi useamminkin settilistassa pyörittää.

Kansitaide on varmaan huonoin osuus koko levyssä. Ymmärrän idean täysin, mitä on haettu ja miksi kanteen Eddien kaveriksi on lyöty muutama 3D-ukkoa, mutta on tämä hirveä. Keskeneräisyys paistaa läpi. Isommalla panostuksella olisi paljon hienompi. Ei siis mikään ihme, ettei tätä kantta juurikaan paidoissa näy.

Sitten itse musaan. Wildest Dreams aloittaa 2000-luvun Maidenille ominaiseen tapaan rockerilla, tällä kertaa hyvin duurivoittoisena. Nicko laskee käyntiin ja peruspoljento alkaa. Bruce vetää komeasti heti kärkeen. Soundit ovat oikein maukkaat. Vielä ei Kevin Shirley ole kussut soundeja tai Steve Harrisia ei ole päästetty namikoita vääntelemään. Kertsin yksinkertainen ’’I’m on my way’’-toimii ja herättelee yleisöä hyvin. Biisi on kokonaisuudessaan kelpo aloitus, muttei mikään ikiklassikko. 2000-luvun Maidenin ehkä heikoin aloituskappale, muttei silti mikään surkea. 3

Rainmaker on hyvin epätyypillinen Maiden-biisi mielestäni, mutta jumalauti, kun minulle kolahtelee! Intron upea kitarakuvio on tarttuva ja Bruce tulkitsee oivasti. Tämä voisi olla vaikka Brucen soololevyltä tai vaikka Machine Menin (muistaako joku tämän upean bändin?) tuotannosta. Säkeistö on tappavan toimiva, kunnes kertsi vaihtaa tunnelman. Upeaa työtä kaikin puolin ja yksi suosikki deep cut-veisu Maidenilta. 5-

Ensimmäinen eeppinen biisi No More Lies aloittaa kevyesti rakennellen hyvin tyypilliseen tapaan upeilla melodioilla. Jousitausta, jotka on luultavasti jälleen koskettimilla tehty, tukee kappaleen tunnelmaa ja kuulostavat aidoilta. Ensimmäisessä säkeistössä Brucelta jälleen upeaa tulkintaa ja nostatusta, kunnes pärähtää yleisöhuudatus ’’No More Lies!’’. Viimeistään tässä vaiheessa olen täysillä messissä. Toinen säkeistö rullaa rokkaavammin, mutta pitää energian vielä hyvin varautuneesti, kunnes jälleen kertsi pärähtää. 4.10 jälleen oikein makoisa kohta. Alkaa palautumaan mieleen, miksi tästä albumista tykkää niin paljon. Tyylikkäät soolot jälleen. Loistava biisi kaikin puolin ja onneksi tämän pääsi kuulemaan 2010 Porissa Sonispheressä. Toivottavasti otetaan uudestaan settiin tulevaisuudessa. 4,5

Montségur pahtaa tosi metallisella otteella, jopa epätyylisesti Maidenin mittapuulla. Tämä iski teinihevarina oikein kovaan ja toimii vieläkin. Säkeistö onkin jo perinteinen Maidenille. Kertsi toistavuudessaan toimii erinomaisesti, etenkin Brucen ollessa korkealla rekisterissään. Nickon kertsikomppi on myös erittäin upeaa kuunneltavaa. Sooloissa on hieman pohdittu ja etenkin tuplaleadit ovat maukkaita. Kertosäkeen jälkeinen duurimeininki tuo kontrastia hyvin muuhun biisin ja toimii. Biisi rullaa oikein mukavasti. Viimeisen kertsin duuriversio on hyvä muutos biisin tunnelmaan. Jälleen älyttömän aliarvostettu biisi mielestäni ja todella kova. 4,5

Dance Of Death on moderni Maiden-klassikko, jota on soitettukin albumikiertueen jälkeen vielä. Todella kova biisi, jota rakennellaan upeasti koko mittansa ajan. Tämä on ensimmäisiä biisejä, joita opettelin korvakuulolta soittamaan, joten senkin puolesta kappale on hyvin tärkeä minulle. Sanat ovat upeat, jotka Bruce tulkitsee hyvin. Tällä (ja muilla 2000-luvun) Maiden-levyillä Bruce tulkitsee paljon monieleisemmin ja taidokkaammin mielestäni. Yksi parhaimpia tällä levyllä ja koko Maidenin katalogissa. Kaikki biisissä kaikkine irkkuviboineen (3.00 lähtien) ja sooloineen on rautaa. 5

Levyn keskinkertaisuutta edustava Gates Of Tomorrow aloittaa Lord Of The Fliesia muistuttavalla riffillä. Jälleen liikutaan duurimaastossa. Alun rakentelu kestää hieman turhan kauan tarjoamatta sen kummempia. Säkeistö on hyvin rakenneltu etenkin Brucen tuplavokaaleilla, tuo moniuloitteisuutta. Väliosa on perinteistä Maidenia ja kertsi jatkaa rakentelua. Biisissä on paljon hyviä osia, mutta hieman jää valju maku. Biisi kuulostaa enemmän Brucen soolomatskulta, kuin Maidenilta. Ei ihan lähde täysillä. Edellisten biisien ollessa rautaa tämän keskinkertaisuus nousee hieman enemmän. Biisi on ok, muttei sen erikoisempi. 3-

New Frontier jatkaa edellisen rockerin linjaa keskinkertaisella biisillä, joka on ihan ok biisi, muttei mikään hulppea. Ihan hyviä osia löytyy, mutta mitään erityisen kovaa ei löydy. Soolot toimivat biisissä varmaan parhaiten. Biisi on tainnut päästä sen takia levylle, jotta Nicko saisi ensimmäisen biisikrediittinsä. Levy ei tosin olisi kärsinyt, jos olisi jätetty pois. 2+

Ja sitten pärähtää taas täydellisyyttä pöytään. Paschendale on eeppinen, täynnä loistavia riffejä ja sooloja sekä upeasti rakennettu biisi huudatuskertseineen. Eli kaikkea sitä, mitä Maidenissa rakastan. Intron tapping-riffi on upea ja olen sen omaan työkalupakkiini ottanutkin vahvasti käyttöön. Kappale rakentelee kevyesti, kunnes sotamaisella melskeellä muu bändi pärähtää sisään rauhoittuakseen jälleen. Biisi on niin upeasti sovitettu ja kirjoitettu, että kateeksi käy. Harmi, että tämä jäi 2010 kiertueen alussa pois, sillä tämän olisin mielelläni kuullut livenä. Toivottavasti tämä palaa vielä, sillä tämän on yksi suosikeistani. 5

Face In The Sand aloittaa jälleen kevyellä tempolla ja upealla kitaramelodialla. Nickon haikkaiskut tässä ovat nerokkaat. Tunnelma on synkkää ja rakentelevaa. Kuunnellessani tätä biisiä nyt tulee mieleen teinivuodet vahvasti. Upeat jouset ja tuplabasari-meininki toimivat upeasti. Kappale rakentelee hyvin apokalyptista tunnelmaa ja sanoitukset tukevat tätä ajatusta. Biisi on jälleen hulppea, mutta jää hieman edellisen varjoon. Kertsi on upea, vaikka mitään suurta nostatus ei tule. Soolot jälleen oikein kovaa timanttia! Unohdettu helmi. 4+

Age Of Innocence jatkaa edellisen biisin eeppistä linjaa hyvin duurivoittoisesti kertsissä tosin. Kappale rakentuu samalla tavalla rauhallisesti ja upeilla kitaramelodioilla. Brucen tulkinta jälleen kympin arvoista settiä. Nostatus säkeistöön ja riffi paahtaa hyvin menemään. Paljon riffejä ja melodiakulkuja, jotka ovat timanttista tavaraa. Biisi on kaikin puolin loistava, joka jää tosin hieman muiden vahvojen biisien varjoon. 4-

Journeyman on ensimmäinen Maidenin akustinen biisi ja onneksi se jätettiin akustiseksi versioksi. Säröversio ei ole läheskään yhtä hyvä versio. Todella eeppistä menoa jälleen. Tässä biisissä jälleen toimii kaikki aina sanoista ja melodioista kirjoitukseen, soittamiseen ja sovitukseen. Jouset tuovat hyvän lisän biisiin. Koko biisin tunnelmointi on suorastaan luotu kesäiltaan tai täyteen pimeään halliin laulettavaksi, kuten Death On The Road-versiolla. Mahtava lopetus yhdelle vahvimmista Maidenin levyistä ja yksi oma suosikkini. 5

Dance Of Death kokonaisuutena todella vahva levy ja yksi itselleni tärkeimmistä edelleen. Tätä levyä oli vaikea objektiivisesti arvioida. Täyden kympin levy tämä ei ole, mutta vahva kuitenkin kaikin puolin ja väkevä taidonnäyte bändiltä.

KA: 4,07

Tämänhetkinen ranking:
The Number Of The Beast 4,31
Dance Of Death 4,07
Iron Maiden 3,69
Fear Of The Dark 3,44
Killers 3,23
The X Factor 3,09
No Prayer For The Dying 3

[On the worlds hands]

Hyvää iltaa, arvon neitolaiset! On aika arvioida seuraava albumi, jota olen jo jonkin aikaa kypsytellyt mielessäni. Albumin kukin arvannee ottaen huomioon missä topicissa ollaan. Alunperin tarkoitus oli arvioida levyt kronologisessa järjestyksessä, mutta ajattelin kokeilla jotain erilaista ja nyt mennäänkin sellaisessa "random" järjestyksessä. Viimeksi arvioitiin Fear of the Dark, ja tällä aasinsillalla haluankin kiittää hienoista kommenteista kyseiseen arviooni liittyen, mitä en tuolloin parisen kuukautta sitten tehnyt

Mutta mennäänpä asiaan. Kotiläksyjä ei olla sen kummemmin tehty biisien taustojen osalta, mutta albumi on tässä sanotaan kuukauden sisään kuunneltu tuollaisen puolen tusinaa kertaa, joten itse musiikin ruosteisuus on jossain määrin saatu hiottua pois. Toki se syö ehkä hieman spontaania arvostelua, mutta näillä mennään. Lätinät sikseen, pari olutta (valitettasti ei Trooper, korjataan asia ensi kerralla!) naamariin lauantai-illan kunniaksi ja lätty soimaan.

Ainiin, yksi mainitsemisen arvoinen asia suollettakoon vielä. DoD on Maidenin ensimmäinen levy sitten vuoden 1982 Beastin, joka on kirjoitettu ja äänitetty talviaikaan Englannissa. Albumin teostahan löytyy mainio noin puolen tunnin dokkari Death on the Road -DVD:n muodossa, jossa siis tuo puolisen tuntia käsittellään itse albumin tekoa ja loput sitten kiertuetta ja lavan rakennusta jne, mutta se nyt ei tähän liity..

Wildest Dreams

Yksinkertainen ja räväkkä rokkeri maiden-twistillä höystettynä, mikäpäs siinä! Biisi on varsin energinen ja positiivinen käskien elää elämää täysillä. Aikoinaan Dortmundin livetaltioinnilla yksi suosikkikappaleistani johtuen nimenomaan biisin energisyydestä, sekä Adrianin livetilanteisiin kehittämästä ylimääräisestä huudatusosion soolosta. Studioversio on vähän laahaavampi, mutta menettelee. Humppakomppiin ehkä olisi jotain muuta voinut kehitellä, mutta meneehän se näinkin. Livenä biisi toimii aika paljon paremmin kuin studiossa, mutta annetaan 3. Yksinkertaisuus on usein kaunista. Maidenin levynavausten tasosta tosin kertoo se, ettei tämä mahdu top-kymppiin.

Rainmaker

Toinen singlelohkaisu joka käsittääkseni menestyi ihan hyvin. Biisin nimi toi kappaleen kirjoittajille mieleen sateen ropinan. Itse en tällaista yhteyttä huomaa, mutta ehkä siksi minä soittelenkin vain porukoiden kämpillä siellä käydessä ja Maiden on myynyt sata miljooonaa lättyä. Rainmakerin erikoisuus on se, että varsinaisia säkeitä on ainoastaan yksi, ja loput sanat koostuvat bridgestä ja kertsistä joita toistetaan. Toisteisuus ei tosin ihan kamalasti haittaa sillä olen aina tykännyt tästä biisistä, vaikken ikinä mitään tuntien toistomaratoneita olekaan pitänyt. Mukavan lyhyt ralli joka soljuu jouhevasti eteenpäin junan lailla. Murray on kehitellyt loistavan soolon. Ehkä ainoa miinuspuoli kappaleessa on tuo melodia soolon jälkeen, siitä en pahemmin perusta. Parempi biisi kuitenkin kuin edellinen kappale, enemmän Maidenin tyylinen. 3,5 on nousuhumala-lautakunnan virallinen tuomio.

No More Lies

Kahden alle neliminuuttisen rallin jälkeen on aika hiljentyä pidemmän eepoksen parissa. Ymmärtääkseni Jeesuksesta kertova kappale alkaa rauhallisesti tunteikkailla melodioilla kehittyen hiljalleen eteenpäin. Bruce tulee mukaan kaunilla ja soljuvalla laululla. Jousiorkesterin sekä delayn käyttö sopivat tähän kappaleeseen loistavasti ollen omiaan tunnelman luomiseen. Reilun kahden minuutin jälkeen on aika kiskaista keskustelua herättänyt kertosäe, johon itsellä ei oikein koskaan ole muodostunut kunnollista mielipidettä. Jotkut vihaavat, jotkut rakastavat, itse en osaa sanoa juuta taikka jaata. Kertsin jälkeen rummut tulevat säkeistöön mukaan ja biisi laukkaa voimalla eteenpäin. Toisen kertsin jälkeen intro oikeastaan toistuu rummuilla ja särökitaroilla höystettynä, tästä ratkaisusta tavallaan tykkään vaikka olisi hieman mielikuvituksellisempi voinut olla, mutta koska melodiat ovat niin kauniiita niin ei se minua häiritse. Kitarakolmikko näppäilee kelvolliset soolot mieheen, mennen minusta oikeastaan parhausjärjestyksessä tämän biisin osalta, eli Murray-Smith-Gers. Loppu sitten 2000-luvun Maidenille tyypillisesti bridge-kertsi x2 pienellä twistillä-outro. Biisi on kohtalaisen pitkä, mutta en ole ikinä tylsistynyt tämän parissa. Hieman aliarvostettu. 4.

Montségur

Aivan hemmetin kova biisi. En voi käsittää miksei tämä mahtunut Dance of Death -kiertueen ohjelmistoon, jota muutenkin on kritisoitu noin puolentoista tunnin mittaisena varsin lyhyeksi. Tätä on päivitelty paljon Maiden-fanien keskuudessa, mutta Harriksen ajatuksenjuoksua ei tunnetusti ole aina helppo lukea. Lisäksi kiertueen lavasteen teema on linnoitus, joka olisi myös puoltanut tämän kipaleen soittoa. No, aina ei voi voittaa. Biisi lähtee käyntiin, en osaa paremmin kuvailla, matalalla murinalla sisältäen koukkuisen riffin ja lätisevää bassoa. Sanoitukset, jotka kertovat Maidenille tyypilliseen tapaan (Ranskassa keskiajalla käydystä) sodasta, ovat pirun onnistuneet ihan sanan varsinaisesssa merkityksessä. Bruce loistaa tässä laulullaan. Sanoitukset ovat poikkeuksellisen pahuutta hehkuvat jopa Maidenin standardilla, ja ukot näyttävät keskaria kriitikoille, joiden mielestä Maiden näyttää pehmoilta thrash-metal bändien rinnalla.

Myös tuo duuriosa... "As we kill them all so God will know his own
The innocents died for the pope on his throne
Catholic greed and It`s paranoid zeal
Curse of the grail and the blood of the cross"

...korostaa sitä, että raskas voisi olla, vaikka musiikki kuulostaisi hilpeältä. Mitenkäs tommosta sanoitusta voisi sanoa pehmoksi 4,5.

Dance of Death

Tervetuloa kuoleman tanssiin. Tämä kappale on ottanut paikkansa Maidenin 2000-luvun kiistattomissa klassikoissa, ja jälleen osoitus Janick Gersin huikaisevasta sävellystaidosta. Melko yksinkertainen mutta toimiva akustinen näppäily yhtyy Steven pohjattoman mielikuvituksen syövereihin. Tarina oli varsinkin nuorempana varsin pelottavan tuntuinen, ja sehän vain kertoo Steven onnistuneesta tarinankerronnasta. No, eipä sitä näin aikuisiälläkään mitään koviksia olla, enkä häpeile lainkaan sitä että teksti herättää vieläkin tietynlaisia väristyksiä.

Transsissa olevien elävien kuolleiden, tai minkälie kuolonkatseisten perkeileiden saatua tarinan päähenkilön nalkkiin, alkaa folkmainen tiluttelu, josta itse pidän nimenomaan siitä syystä, että se sopii hemmetin hyvin kappaleen kontekstiin. En tiedä onko tässä perusteessa mitään järkeä, mutta ymmärrettävästi mielipiteitä jakava rallattelu sopii minun mielstäni tähän kappaleeseen erinomaisesti. Biisin lopussahan tuo efekti vielä kertautuu kun tempo nopeutuu.

Palataksemme biisin lopusta tähän hetkeen, on sanottava että suorastaan rakastan biisin tunnelmaa tuossa varsinaisen säkeistön alkaessa "As I danced with the dead,
My free spirit was laughing and howling down at me.
Below my undead body just danced the circle of dead."

Jotenkin aivan saakelin jäätävä meininki niin musiikillisesti kuin sanoituksellisesti ja laulullisesti. Lopulta kaveri kuitenkin onnistuu irtautumaan saatanallisesta kultista hien säestämänä. Täytyy muuten todeta että Brucen lauluääni on tällä levyllä mielestäni ainakin näistä tämän vuosituhannen tuotoksista parhaissa kantimissa. Ehkä osatekijä on se, että alla oli käytännössä vajaan parin vuoden tauko laulupuuhista jos nyt ei lasketa noin kolmenkymmentä keikkaa käsittänyttä soolofestarikiertuetta kesällä 2002. Lepo tekee ihmeitä, myös lauluäänelle.

Kitaristikolmikko vetää aivan tajuttomat soolot, mielestäni tässä biisissä on reunionin aikaisen Maidenin parhaat soolot. Adrian luukuttaa kuin Accident of Birthillä konsanaan, Dave vetää pirun tunteikkaan, kyynelkanavia koettelevan tremolon täyteisen rallattelun, jota seuraa jumalainen melodia. Myös Janick hoitaa oman ruutunsa moitteettomasti.

Sooloja seuraa huikea melodia, joka on eittämättä yksi bändin tunnelmallisimpia ja tuo Kuoleman Tanssin fiiliksen kuulijan korviin.

Lisätään näin jälkikäteen oma oivallus, että ehkä biisissä kehotetaan tarttumaan hetkeen eikä vain odottamaan kuolemaa. Ja ymmärtämään se, että kuolla voi koska tahansa, joten elää kannattaa joka päivä.

Biisin lopussa päähenkilö vannoo ettei ikinä enää tanssi, enkä rehellisyyden nimissä tanssisi minäkään. Youtubesta ja DOTR-DVD:ltä kun katsoo tämän kiertueen taltiointeja, niin välittyy sellainen teatterimainen tunnelma jota tuskin ollaan koskaan ennen nähty ennen taikka jälkeen. Magiikkaa, magiikkaa. 5.

Gates of Tomorrow

Oikea valinta laittaa tälläinen rock n roll rypistys edellisen eepoksen kyytipojaksi, mitä nyt intro on turhan pitkä ja hieman väkinäinen. Sanoituksesta ja etenkin bridgestä pidän kuitenkin suunnattomasti. Biisi on ihan hyvää vaihtelua kahdeksan-yhdeksän minuuttia kestäville eepoksille, ja osoitus siitä, että turha venytys on turhaa. Ironisesti juuri mainittu intro on turhan pitkä, eli biisistä olisi voinut saada vielä kompaktimman paketin aikaan. Brucen kaksoistetusta laulusta tykkään aivan hemmetisti, ja korkealta se bridgekin kajahtaa. Sävellyksellisesti sellainen tasapaksu, en inhoa mutta ei tätä biisiä olla loopillakaan ikinä kuunneltu. Soolosta en tässä oikein pidä aivan loppua lukuunottamatta. Jotenkin väkäinäisesti laitettu mukaan, koska "on pakko": Ei tämä missään nimessä mikään huonokaan ole, vähintään Wildest Dreamsin tasoa. 3.

New Frontier

Kohta neljä vuosikymmentä Maidenissa kannuja paukutelleen rumpali Nicko McBrainin ensimmäinen ja todennäköisesti ainoa sävellystyö, höystettynä kaksikon Adrian & Bruce suosiollisella avustuksella, on sellaista "ihan kiva" kamaa. Biisi on lyhyt ja energinen, pohtien geenimanipulaation eettisyyttä. Ei voi täytebiisiksi sanoa, muttei miksikään klassikoksikaan. Ei kuitenkaan suuremmin järkytä keskiarvoa vaan niinsanotusti tekee mitä pitääkin ja hoitaa oman osuutensa. 2,5.

Paschendale

Järkyttävä sodan helvetti on irti. Levyn paras biisi ja kiistaton klassikko. Kahdeksan minuuttia tuntuu kahdelta. Herra H "päätti kokeilla kerrankin säveltää eeppistä kappaletta", eikä tuota päätöstä tarvinnut katua. Päinvastoin kysyä, olisiko kannattanut kokeilla jo aiemmin? Kappale alkaa aavemaisella, pahaenteisellä rauhallisuudella, joka yhtyy Brucen murheelliseen sanomaan. Salama kirkkaalta taivaalta, iIlmahälytys, pommit paukkuu, Nicko lyö peltejä kuin parikymppinen kaiffari ja raskas sähköinen kuusikielinen tuo mieleen Black Sabbathin synkän jylinän. Bruce eläytyy rintamataisteluihin tunteella eikä moshaamiselta voi millään välttyä täällä kotisohvallakaan. Kertosäe on aivan jäätävä, vaikka ei sodasta kertovasta biisistä uskoisi. Home, far away... ah, mitä parhautta. Tätä on kuulkaa kelattu jo puuduksiin asti jo mainitulta DOTR-liveltä. Synkkä sanoma jatkuu ja kiväärit laulaa hoosiannaa. Nickon näppäilyt haitsuun ja Adrian johtaa muun joukon tantereelle. Steven basso murisee, Janick maustaa epätoivoa huokuvalla demppauksella. Ihmisyys on koetuksella, mutta on jatkettava eteenpäin. Elä tai kuole. Kotkan kirkaisu kuvaa verilöylyn vääjäämätöntä hetkeä.

Sitten jäätävä riffi joka jatkuu onnistuneilla ja tunnelmallisilla, joskin yllättävänkin ilahduttavilla sooloilla. Ehkä toivoa vielä on. Sodan on kuitenkin jatkuttava eikä sille yksittäinen sotilas mitään voi. Tuonpuoleisessa tavataan taas. 5.

Face in the Sand

Upota pää hiekkaan, munat turpeeseen, ja sitä rataa. Aiheena tosin taitaa tällä kertaa olla maailmanloppu sodan sijaan. No, ei kai niillä loppupeleissä niin suurta eroa ole. Intron melodia on kaunis jota oivasti säestää pian mukaan tuleva särökitara sekä jouset. Myös kuuluisasti ainoa Maiden-kappale, jossa käytetään tuplabasaria. Edes Nicko tuskin olisikaan tästä suoriutunut ainoastaan yhdellä. Taitaa myös olla osasyy siihen, miksei biisiä olla kuultu livenä, vaikka eipä kuultu albumin neljättäkään kappaletta, joka on kuitenkin tämän yläpuolella. Biisi on sinänsä ihan kuunneltava, mutta jotenkin en saa tästä sitä ratkaisevaa kunnon otetta. Hieman on liikaa saippuaa kitkan riesana. En ole mikään maailmanlopun fantasian ystävä, eikä tämä ehkä juuri siksi minulle avaudu niin hyvin. Mutta se ei poista sitä, että Bruce suorittaa jälleen ihan v*tun maagisella tasolla. Instrumentaali-osio sooloineen puolestaan jättää minut hieman kylmäksi. Tässä on vähän jotain Powerslaven "välibiisien" tapaista, ihan kivaa, mutta se jokin puuttuu. Ei huono, mutta ei tässä sellaista magiikkaa ole millä saisi arvosanan paremmaksi kuin 3,5, joka sekin toki on oikein hyvä.

Age of Innocence

Tää on mielestäni levyn heikoin biisi. Vähän lapsellisen tuntuiset sanat, tai jos poliitikkoja täytyy solvata, niin tehtäköön se tyylillä
àla Be Quick or be Dead. Vähän semmosta tylsää junnaavaa "perusmetallia". Kertsi on oikeastaan ainoa kuunneltava osio. Muuten riffit ja soolot jotenkin irrallisia ja päälleliimatun tuntuisia. Aikalailla täytebiisin makua minulle. 2.

Journeyman

Maidenin ainoa täysin akustinen biisi. Hyvä kokeilu ja mielestäni ihan kelvollinen päätös levylle. Albumi loppuu vähän samaan tyyliin kuin alkoi, eli rohkaistaan kuulijaa elämään elämäänsä positiivisesti. Akustinen ratkaisu toimii, mutta minusta jotenkin turhan synkkä sävellys biisin sanomaan nähden, ehkä tietynlaista käänteisefektiä nelosbiisin duurirallatteluun saatanallisilla sanoilla höystettynä. En tykkää varsinkaan toisen kertsin jälkeisestä osiosta. On tässä kuitenkin jotain tiettyä fiilistä. Kesäilta, sauna, pari kolme olutta, laituri, auringonlasku. Toimii myös varsin hyvin livenä, vaikken itse olekaan kokenut. 3.

Summa summarum: Tasainen levy, kaksi ylitse muiden, yksi floppi ja muut hyvällä tasolla. Jotenkin olen hieman aina vierastanut tätä levyä, lähinnä DOTR-liven kautta kuunneltu, ehkä osin kansikuvasta johtuen. Mutta onhan tämä pirun kova kuitenkin. Olen pitänyt Bravea ja Matteria aina kovempina, mutta saa nähdä kuinka niiden käy. Tämä levy keräsi pisteitä yhteensä 3,5. Tasaisen tappava kokonaisuus siis. Kansikuvan mitalla tosin jää kahden ensimmäisen levyn taakse. Lisätään nyt vielä sen verran, että kun Bruce vuonna 2003 sanoi, että jos levy on täyttä paskaa, niin ei tarvitse ostaa. No, kyllä tähän mieluummin sen 12 euroa laittaa kuin neljään olueen

edit: muutamia kirjoitusvirheitä korjailtu
edit 2: kaikki kirjoitusvirheet (ehkä) korjailtu, en ole äidinkielen lehtori


1.The Number of the Beast: 4
2.Killers: 3,5
3.Iron Maiden: 3,5
4. Dance of Death 3,5
5. Fear of the Dark 3,25