Viisi ekaa biisiä kuunneltu 13 levyä ja kuulostaahan tämä pirun

hyvältä. Rouheat ja murskaavat soundit, askellus sopivan laiska tämänikäisille soittajille ja tämänikäiselle kuuntelijalle, tunnelmat aika 70-lukulaiset siellä missä pitää. Jos tätä vertaa vaikkapa Dion kanssa väännettyyn viimeiseen Heaven & Hell-levyyn, oli se paljon modernimpi ja samalla myös "kuivempi" ja kliinisempi, vaikka siitäkin pidän. Tässä on enemmän ilmaa hengittää ja kuunnella, soitossa juurevuutta ja, niin, bluesia
Olen viime aikoina hieman loitontunut powermetallista, nykyhevistä, jossa tausta on ns. täynnä tavaraa. Mieltymys on vaihteeksi kääntynyt kohti levyjä ja artisteja, joissa tausta on tyhjempi, ilmaisu ilmavampaa ja soittimet omissa lokeroissaan. Yleensä on kysymys hieman vanhemmista levytyksistä, yllätys, yllätys. Siihen saumaan tämä osuu aika hyvin.
Eipä silti, kyllä powermeteli jne. edelleen uppoaa, mutta pienempinä annoksina. Mulla on juureva kausi menossa, hehee.