Dream Theater

[Lappis]

Kyllähän joku The Looking Glass kaikessa Rushmaisuudessaan kolahti itselleni ihan välittömästi. Hymyn löi huulille heti. Samoten The Enemy Inside iski heti ja itseasiassa koko levy iski heti.
Paljon hehkutettu Illumination Theory(tai jotenkin noin) ei tosin ole mulle auennut kokonaisuudessaan niin hyvin kuin selvästikkin muille. Se välikohta, jousisektio, on magee ja loppu on magee, mut alku on vielä jättänyt ehkä vähän kylmäksi. Jatketaan tänään kuuntelua.

Pitää hankkia tosiaan hyllyyn vielä toi edellinen tuotos ja todella ankarasti parjattu Falling into Infinity. Aikoinaan skippasin sen kokonaan, koska joka kommentti levyä koskien oli vain pelkkää dissausta. En ole siis muistaakseni kuullut sitä levyä sekuntiakaan. Se pitää korjata. Nykyinen musamakuni tuntuu olevan sen verran perverssi, että FII-platta voi jopa mulle upota. No, katsotaan. Kunhan sen nyt ensin saisi hyllyyn.

[Hammer]

^ The Looking Glass oli tosiaan se kaikkein parhaiten kolahtanut biisi ensimmäisellä kuuntelukerralla. Edelleen yksi kärkibiiseistä, ellei jopa kaikkein paras. On siinä Rush-henkeä, mutta myös Deep Purple -fiilistä. Behind the Veil oli/on toinen instant favorite, mutta oikeastaan itsellekin koko levy kolahti kovaa jo heti alusta lähtien.

Enpä kyllä minäkään oikein löydä tarttumapintaa tältä uudelta. Vähän sama juttu oli myös edellisen levyn kanssa. Periaatteessa ihan hyvän kuuloista musiikkia, mutta jos alkaa keskittyneesti kuuntelemaan, niin tylsistyttää.

Itsellä menee niin, että taustalla toimii hyvin, mutta keskittyneillä kuunteluilla räjäyttää tajunnan. Levy on kuin hieno taideteos, joka paitsi viihdyttää, niin myös vetoaa syvemmälle. Vaikea selittää niitä fiiliksiä, mutta tämä nimikkolevy on noussut ihan yhtyeen parhaimpien tuotosten joukkoon, ja se on paljon sanottu, kun on kyseessä DT:n tasoinen yhtye.

^ Nimikkolevyhän on täynnä tarttumapintaa. Ehkä se on sitten sun korville väärällä tavalla tarttuvaa.

Siis paperillahan tuon levyn pitäisi olla yksi DT:n parhaista, ei liikaa egoilua ja biisitkin enempi melodioihin ja tunnelmaan painottuvia kuin niitä ToT-sekamelskariffijuttuja. Tyyli on ehdottoman oikea, mutta jostain syystä ei vaan ole löytynyt oikein mitään oikeasti mielenkiintoisia juttuja levyltä. Mulla kyllä meni A Dramatic Turn of Eventsinkin kanssa pitkään ennenkuin löytyi ne hyvät jutut sieltä, eli tosiaan täytyy seurailla tilannetta rauhassa ja tasaisin väliajoin yrittää tuota uusinta murtaa. Mutta kyllä nämä ekat pari kuuntelua ovat jättäneet ihmeen kylmäksi.

Täytyykin pistää ADToE soimaan pitkästä aikaa, vähän ylipitkähän tämäkin on, mielestäni jonkun Outcryn ja vaikkapa Lost Not Forgottenin olisi voinut jättää ihan surutta pois, miksei samaan syssyyn melkein Build Me Up, Break Me Downiakin olisi voinut saksia ihan huolella. Hyvä kertsi, mutta muuten ei kyllä oikein parhautta löydy, vaan tuollaista omaan makuun tympeää riffittelyä.

Itselläni on ehkä vähän sama juttu A Dramatic Turn of Eventsin kanssa, eli hyvältä kuulostaa, mutta en ole vielä oikein kunnolla saanut otetta kokonaisuudesta. Black Clouds & Silver Liningsiin verrattuna tuntuu tuo ADToE vähäsen pettymykseltä, mutta ehkä se on sitten ensin mainitun hyvyyttä.

Pitää hankkia tosiaan hyllyyn vielä toi edellinen tuotos ja todella ankarasti parjattu Falling into Infinity. Aikoinaan skippasin sen kokonaan, koska joka kommentti levyä koskien oli vain pelkkää dissausta. En ole siis muistaakseni kuullut sitä levyä sekuntiakaan. Se pitää korjata. Nykyinen musamakuni tuntuu olevan sen verran perverssi, että FII-platta voi jopa mulle upota. No, katsotaan. Kunhan sen nyt ensin saisi hyllyyn.

Falling Into Infinityä en ole kuunnellut aikoihin. Omistin levyn joskus '05-'06, mutta myin sittemmin pois. Ei se muistaakseni ihan niin onneton levy ollut, mutta Theateriksi pettymys. Taisin mä pitää sitä ihan kelpona 3/5-tähden lättynä, joten siinä mielessä kaduttaa vähäsen että laitoin levyn niin nopeasti kiertoon, enkä antanut sille kovin montaa kuuntelua. Vähän liian pitkä levy ainakin 1 h 18 min (siis aineksiinsa nähden liian pitkä, ei yleisesti progelevyksi), ja muistan kuinka levyltä olisi voinut surutta saksia paljonkin turhia hetkiä pois. Saattaa olla, että nyt vuosien tauon jälkeen ja musiikkimaun hieman muututtua tuo Falling Into Infinity maistuisi paremmin. Pitänee ostaa se takaisin hyllyyn.

[IndianaJones]

Pitää hankkia tosiaan hyllyyn vielä toi edellinen tuotos ja todella ankarasti parjattu Falling into Infinity. Aikoinaan skippasin sen kokonaan, koska joka kommentti levyä koskien oli vain pelkkää dissausta. En ole siis muistaakseni kuullut sitä levyä sekuntiakaan. Se pitää korjata. Nykyinen musamakuni tuntuu olevan sen verran perverssi, että FII-platta voi jopa mulle upota. No, katsotaan. Kunhan sen nyt ensin saisi hyllyyn.

Falling on kyllä mielestäni törkeän aliarvostettu levy. Liekö ollut aikoinaan liian kova pala faneille, kun kaikki levyn biisit eivät olleetkaan sitä 7+minuutin progea, vaan mukana on paljon lyhyempiäkin, popahtavampia biisejä. Heikoimmat vedot ovat mielestäni You Not Me ja Just Let Me Breathe , joissa jotain ihan kivoja juttuja kuitenkin, Burning My Soul, joka on ihan turhake, ja Trial of Tears, joka on yksinkertaisesti tylsä. Eli taaskaan ei maistu nuo ns. rankat biisit (+ se yksi pitkä siellä lopussa). Hell's Kitchen ja Lines in the Sand ovatkin sitten melkeinpä sellaisia vetoja, jotka eivät Images & Wordsilläkään jäisi jälkeen, bändin parhaita. Monelle tosiaan nuo popimmat Anna Leet ja Take Away My Painit tuntuvat olevan se kompastuskivi, mutta omaan korvaan ovat yksinkertaisesti hyviä sävellyksiä hyvillä melodioilla.

I&W ja Awaken kanssa ehkä jopa sitä parasta Dream Theateria mun makuun.

Ja A Dramatic Turn of Eventsin eilen pyöräyttäneenä: oli sekin kyllä hyvä. Outcry ehkä se tympein veto, jännä että monelle se taitaa olla yksi levyn parhaista. Ei vaan iske se perusosuus, ja siitä yhdestä kamalimmista soitinmasturbaatio-osuudesta olen varmaan jo tarpeeksi usein valittanutkin.

[Karpaasi]

Tänne Outcry toimii ihan kohtuu hyvin, kenties suureksi osaksi loistavan kertsin ja hiljaisten osuuksien vuoksi. Naaman sulattajana täällä taas toimii Lost Not Forgottenin alun pilipaliosasto, jossa ei ole oikein mitään järkeä. Loppukappale on ihan OK.

[Hammer]

Tuli annettua Falling Into Infinitylle uusi mahdollisuus vuosien tauon jälkeen. Positiivinen yllätyshän se oli, paljon parempi kuin muistin. IndianaJonesin kanssa olen hyvin eri linjoilla parhaista biiseistä, sillä miehen tylsäksi lyttäämä Trial of Tears (It's Raining - Deep in Heaven - The Wasteland) on ehdottomasti levyn upein sävellys. Oikeastaan menee ihan koko DT:n tuotannon parempaan puoliskoon tuo reilu 13-minuuttinen päätösbiisi. Myös You Not Me on hieno biisi, vaikka sitä tuossa yllä oltiin tiputtamassa levyn divariosastoon. Sen sijaan Anna Lee on ihan turhake, levynsä heikoin biisi. Take Away My Painista diggaan kyllä paljon. Tarkempia mietteitä, jahka levyä on tullut kuunneltua pari kertaa lisää. Pitää ostaa joskus tuokin lätty takaisin hyllyyn. Nyt voisin sanoa, että sellainen 3½/5-tähden kokonaisuus, ja vaikkei ole mitenkään tajuntaa räjäyttävä DT-asteikolla, niin kaiken musan tasolla oikein hyvä lätty.

[Lappis]

Itse myös just kuuntelemassa tätä Falling into Infinity-levyä. Ongelmana tällä levyllä on se, että musiikillisesti levyllä ei tapahdu yhtikäs mitään. Kaikki DT-elementit huutavat poissaolollaan. Taustamusana menee kyllä, mutta ei tämä heikon levyn mainettaan ole turhaan saanut. Ainoa, mikä jäi mieleen, oli Hell's Kitchenin lopussa oleva magee melodia, mikä kuulosti levyn ainoana kohtana oikealta Dream Theaterilta. Mikäli tarina, minkä mukaan tässä haettiin jotain mainstream-läpimurtoa Desmond Childin avustuksella pitää paikkaansa(biisien perusteella en ihmettelisi), niin mönkään meni tämä yritelmä ja rankasti. Ei asiaa levyhyllyyn.

2/5

[IndianaJones]

Tuli annettua Falling Into Infinitylle uusi mahdollisuus vuosien tauon jälkeen. Positiivinen yllätyshän se oli, paljon parempi kuin muistin. IndianaJonesin kanssa olen hyvin eri linjoilla parhaista biiseistä, sillä miehen tylsäksi lyttäämä Trial of Tears (It's Raining - Deep in Heaven - The Wasteland) on ehdottomasti levyn upein sävellys. Oikeastaan menee ihan koko DT:n tuotannon parempaan puoliskoon tuo reilu 13-minuuttinen päätösbiisi. Myös You Not Me on hieno biisi, vaikka sitä tuossa yllä oltiin tiputtamassa levyn divariosastoon. Sen sijaan Anna Lee on ihan turhake, levynsä heikoin biisi. Take Away My Painista diggaan kyllä paljon.

Anna Lee lähestyy jo jotain Beatles-juttuja siistin pianosovituksensa ansiosta, ja melodiat ovat jees. En tiedä tosiaan miten paljon porukalla tuon levyn kanssa painaa se, etteivät kaikki biisit olleetkaan sitä 7+ minuutin soitinhumppaa, mutta kuten aiemmin totesin, niin mulle levy edustaa sitä melodisempaa puolta DT:stä, mistä oikeastaan eniten bändissä diggaan, ja edustaa sitä todella hyvin. Ei kait Fallingilta löydy kuin parit perinteisemmät vedot (New Millenium, Peruvian Skies, Lines in the Sand ja Trial of Tears), joten ehkä se tosiaan ihmisiä ärsyttää, mä kun en levyn biiseistä sävellyksellisesti keksi paljoakaan huonoa sanottavaa. Ei levy mitenkään 10/10-kamaa ole, mutta mainettaan tosiaan paaaljon parempi, enemmän mie tuota olen kuunnellut kuin vaikkapa Scenes From a Memoryä, joka nyt vaan sisältää liikaa sitä bändin perisynniksi muodostunutta soitinegoilua.

Itse myös just kuuntelemassa tätä Falling into Infinity-levyä. Ongelmana tällä levyllä on se, että musiikillisesti levyllä ei tapahdu yhtikäs mitään. Kaikki DT-elementit huutavat poissaolollaan. Taustamusana menee kyllä, mutta ei tämä heikon levyn mainettaan ole turhaan saanut. Ainoa, mikä jäi mieleen, oli Hell's Kitchenin lopussa oleva magee melodia, mikä kuulosti levyn ainoana kohtana oikealta Dream Theaterilta.

Tässähän se normaali lähestymistapa levyyn onkin hyvin tuotu esiin. Tietyllä tapaa allekirjoitan tuon ettei levy ihan sitä tavanomaisinta DT:tä ole, vaan jotkut jutut loistavat poissaolollaan. Mun mielestä bändin saundin kuulee levyltä kuitenkin aika helposti, vaikka esimerkiksi niitä hurjimpia soitinakrobatioita ei mukana olekaan. Melodiat ja tunnelmien luonti on kuitenin melkeinpä I&W-touhuja lähenteleviä, joka mulle tosiaan on se kruununjalokivi bändin tuotannossa, kuten monille muillekin. Awake hyvä, samoin Scenes, mutta näillä sitä melodisuutta ja tarttuvuutta on hieman vähennetty ja tilalle on sysätty sitä muhjumpaa poljentaa ja kikkailua. FII tarjoilee mielestäni enemmän juurikin näitä, samaten esimerkiksi 6 Degreesin kakkoslevy, eli ehkä oma makuni on hieman enemmän painottunut enemmän tämän tyyliseen Dream Theateriin.

Mitä tulee väitteeseen ettei levyllä tapahdu musiikillisesti mitään: olen yksinkertaisesti eri mieltä. Mulle esimerkiksi Hell's Kitchen ja Lines in the Sand ovat Dream Theateria parhaimmillaan.

Mikäli tarina, minkä mukaan tässä haettiin jotain mainstream-läpimurtoa Desmond Childin avustuksella pitää paikkaansa(biisien perusteella en ihmettelisi), niin mönkään meni tämä yritelmä ja rankasti. Ei asiaa levyhyllyyn.

Tämä lienee melko yleisesti tunnustettu tarina, levy-yhtiö painosti bändiä kaupallisempaan suuntaan ja Desmond otettiin tuottajaksi tätä hommaa avittamaan. Tästä syystä bändillä itselläänkin on huonot vibat koko ajankohtaa koskien, kun luovuutta rajoitettiin. Kuuluuhan tämä aika selkeästi levyllä tietynlaisena siloiteltuna ja mutkia hieman suoristavana DT:nä, mutta omasta mielestäni tosiaan suurin osa sävellyksistä on oikein hyviä, joten ei haittaa. Scenesillä bändi sitten haistatti pitkät ja teki mitä lystäsi, jonka takia Metropolis pt.2 onkin saanut Rushin 2112:sta hieman vastaavan aseman bändin tuotannossa. Omaan makuun tämä kuuluu turhina instrumenttiräpellyksinä, jotka sitten pahenivat pikkuhiljaa uran edetessä. Onneksi bändi on aina osannut tehdä niitä meikäläisen makuhermoihin kolahtavia juttuja myös.

[Jussi K]

Mikäli tarina, minkä mukaan tässä haettiin jotain mainstream-läpimurtoa Desmond Childin avustuksella pitää paikkaansa(biisien perusteella en ihmettelisi), niin mönkään meni tämä yritelmä ja rankasti. Ei asiaa levyhyllyyn.

Tämä lienee melko yleisesti tunnustettu tarina, levy-yhtiö painosti bändiä kaupallisempaan suuntaan ja Desmond otettiin tuottajaksi tätä hommaa avittamaan.

En tiedä mitä teen inhoamani bändin ketjussa, mutta eikö ko. levyn tuottaja ole Kevin Shirley? DC on ollut kirjoittamassa yhtä (demo) biisiä (uusiksi).

[IndianaJones]

^ Oho, niinpä näkyisi olevan, parista muustakin paikasta piti tarkistaa, tähän asti luulin tosiaan ihan muuta. Kuvittelin että Shirley olisi ollut tosiaan tuota FIItä seuraavaa albumia tuottamassa, mutta sehän onkin Portnoyn ja Petruccin itsensä tuottama, ja Live Scenes sitten vielä Shirleyn hommia (tämän nyt sentään muistin oikein). Eli tosiaankin I stand corrected, olisin kovaa väittänyt toisin. Fallingin saundit jostain syystä kyllä toimivat, lienee ainoa kerta kun Shirleystä on oikeasti hyvää sanottavaa, vaikka esimerkiksi Maidenin nykysaundeja pidin uusimpaan levyyn asti ihan kelvollisina. Noh, tuottajia lukuunottamatta tuota albumin syntytarinaa on toitotettu suurinpiirtein tuollaisena kuin edellä kirjoitin

[Edward Mannerheim]

Teatterin joululahja. Imuroituahan tuo tuli.

[Lappis]

Voi jumaliste mikä settilista. Encore, voi herrajumala?! The Mirror?!

http://www.setlist.fm/setlist/dream-the ... 58c50.html#

[Karpaasi]

No niin, nyt nousi iho kananlihalle, viimeistään encorea lukiessa.

[Lappis]

Kerrankin pitää toivoa, että EIVÄT muuta encorea Suomeen saapuessaan

[Emeritus]

Ja Space-Dye Vest! Olikohan sitten vain ollut Portnoyn juttu olla soittamatta biisiä ilman Moorea?

[Karpaasi]

Kerrankin pitää toivoa, että EIVÄT muuta encorea Suomeen saapuessaan

Veikkaan, että Act 2:n ja encoren teemat pysyvät samoina, johtuen pyöreistä vuosista, mutta todellakin itsekin toivon että juurikin encoren biisit pysyvät juuri tuollaisina. Ja olisihan se nyt tyylirikos aloittaa encorea mitenkään muuten kuin tuolla biisillä.

Kiva, että tuoreet biisit myös ovat edustettuina, sillä uudet kaksi levyä toimivat helvetin kovaa. Black Cloudsin paskaa riippakiveä en sen sijaan oikein jaksaisi.

Nälkähän tässä kasvaa.

[Finnish Eddie]

Jaahas tänään sitten keikalle ... Saas nähdä elääkö settilista vai ei.

[Karpaasi]

Ehdottoman kova keikka, joka toimi jotakuinkin kaikilta osin. Soundit toimivat ja parhaat kappaleet sijoittuivat ehdottomasti setin loppuun, vaikkin muita kohokohtia oli mm. Lie ja The Looking Glass. Illumination Theory toimi ihan mukavasti, ja se väliosa oli aika näppärästi ja nätisti tehty videoskriinillä.

Petrucci kädetti ainakin On the Back of Angelsissa muuten sen toista kertsiä edeltäneen juoksutuksen aikana yhden nuotin.

[Finnish Eddie]

Kova oli taas kerran . Ainut miinus soundeista ekan setin aikana. Meni aikas diskanttivoittoiseksi puuroksi nopeissa biiseissä ... Näin ainakin katsomosta kuultuna. Liekö syynä Jäähalli vai kuuro(?) miksaaja. LaBrien äänen kestävyydestä/hienoista laulusuorituksista kunniamaininta . Siis melkein 3 h lähes yhtäsoittoa lauloi (okei olihan instrumentaali Enigma Machinen aikana tauon paikka). Muut äijät hoitivat tonttinsa taattuun DT-tyyliin. Mangini tuntuu olevan aikas passeli rumpali Portnoyn tilalle ...

[Lappis]

On the back of angels ja Breaking all illusions= Bongasin virheet Petruccilta
Tämä jos joku antaa uskoa omiin soittohommiin! Myös Manginilla taisi kapula lentää jossain kohti, en muista biisiä. Nopeasti uutta kehiin vaan.
Nojoo, soittohommista nyt on tämän bändin kohdalla puhua mitään. Kuin rasvattu koneisto koko bändi.

Ensimmäinen DT-keikka itselleni ja täytyy myöntää, hieman lyhyemmälläkin kattauksella pärjäisi. Myös noi tietyt biisit aikaväliltä 2002-2007 pitäisi kieltää setistä ihan lailla. Eli noi alaviremoderniheavyscheisse-rynkytykset.(The Count of Tuscanya ja Witheria lukuunottamatta.) The Shattered Fortress ei toiminut sekunnin vertaa setissä ja oli siellä pari muutakin, mitä en tunnistanut ja vaikuttivat aika väsyneiltä ratkaisuilta. The Mirror on ihan jees, tosin sen pitäisi olla lyhyempi. Alkaa haukotuttamaan levylläkn loppua kohdn mentäessä. Tässä tapauksessa siihen oli ympätty käsittääkseni Lie-biisi vielä mukaan, mitä en äkkiseltään tunnistanut. Tosin en kauheammin diggaile Awake-levystä, joten mistään lempibiiseistä ei puhuta muutenkaan.

Scenes-levyltä tulleet encorebiisit olivat parhautta ja yllämainittuja kosmeettisia virheitä lukuunottamatta keikka oli mitä kovin. Breaking all Illusions yksi kohokohdista, samoten The Looking glass. Mangini ei myöskään soittanut täysin orjallisesti vanhempia biisejä, vaan oli niihin laittanut jotain omaa. Tai jättänyt laittamatta. Encoren biiseissä huomasin kaipaavani Portnoyta rumpuihin, koska mielestäni tärkeitä fillivyörytyksiä ei tullut oikeille paikoilleen. Illumination Theoryn erinomaisuutta en tajunnut vieläkään. Suhteellisen köyhillä riffeillä varustettu ylipitkä biisi mun korvaan. Ainoastaan loppu toimii biisistä, alku ennen leffaosuutta ei kyllä kovin korkeille kierroksille nouse missään vaiheessa. Keskitason biisi Theater-asteikolla. Myös se uuden levyn instrumentaali, Enigma jotain, ei kyllä hätyyttele Erotomanian päänahkaa missään tapauksessa. Ehkä senkin tilalle olisi voinut jotain kovempaa biisiä harkita.
Mangini vaikuttaisi sitten olevan Boston Bruinsin miehiä...

[Karpaasi]

Kyllä minun on myönnettävä, että Illumination Theory on 20 minuutin kappaleeksi aika köykäinen kyllä, mutta jokin siinä silti kiehtoo meikäläistä. Count of Tuscanysta ei kannata samana päivänä puhuakaan. Enigma Machine toimi kyllä kummin hyvin eilen - piirretty sen aikana oli ihan hyvin toteutettu ja hauska. Vaikka olenkin sitä mieltä, että video vei huomion bändiltä ehkä turhankin kanssa, oli se yksi niistä keikan kohdista, jossa huomio vietiin pois instrumentaalitaituruudesta, jota kyllä keikalla tarjottiin lähikuvien kera.

Awake ei ole itselleni bändiltä mikään suosikkilevy, vaan se on kenties vielä siinä avautumisvaiheessa, jossa levyn pistää kivutta soimaan, mutta jotkin kappaleet aina jäävät vähän sellaiseen häilyvään tilaan avautumisen kannalta. Eilen oli ehkä ensimmäinen kerta, kun The Mirror todella toimi, varsinkin Lien yhteydessä. Levyn jippo onkin minusta biisien sulautuminen yhteen isompaan kokonaisuuteen.

Mutta Petruccinkin virheistä huolimatta (En huomannut Breaking All Illusionsissa olevaa virhettä, vaan olin bongaavinani jossa Awaken biisissä jonkun kämmin myös ) kova ensi keikka minulle. Saas nähdä, muuttavatko kesäksi settiä, jos tänne saapuvat. Mikäli tarjoiltaisiin lisää kappaleita Scenesiltä, niin ehdottomasti pitäisi käydä katsomassa. Strange Deja Vun viimeisessä kertsissä nousi itselle sen verta tippa linssiin, ettei pystynyt laulamaan enää. Finally Free myös herkisti mukavasti. Upea levy.

[Wasted]

Vähän kaksijakoinen keikka, kuten moni muukin keikka on sattunut olemaan viimeisen vuoden aikana. Encoret menevät ehdottomasti parhaimpien keikkakokemusteni joukkoon. Samoin The Mirror, Lie, Space-Dye Vest, Breaking All Illusions ja Illumination Theory toimivat hyvin ja väliaika-videon aikana sai nauraa kunnolla. Toisaalta keikkaan sisältyi myös paljon tylsiä hetkiä. Bändin soitto oli tietysti huikealla tasolla, josta nyt vaikka The Dance of Eternityn kikkailut käyvät mainiona esimerkkinä. LaBrie ei mielestäni ollut ihan yhtä hyvä kuin kahdella edellisellä kerralla, mutta pääosin laulu kulki ihan kelvollisesti.

[Lappis]

Pitikin mainita tuosta LaBriestä; Paljon on vuosien saatossa tullut luettua kommentteja siitä, että mies ei livenä oikein vakuuta. Minut kyllä vakuutti tällä keikalla. Ääni soi kauniisti ja heleästi, vibra oli hienon kuuloinen ja sävel pysyi koko ajan just eikä melkein. Vertailukohtaa kun ei muihin koikkoihin itsellä ole, niin vaikea sen enempää kommentoida. Mutta hyvinhän mies veti tuolla pitkän setin ka kiertuettakin alkaa olemaan jo jonkin verran takana.

[darealjyra]

Kuudes DT ja neljäs kiertue oli itselle, ja kyllähän nuo jätkät on settilistojen mestareita. 18 soitetusta kappaleesta 10 oli sellaisia, joita en ollu ennen kuullu - jos uuden levyn biisejä ei oteta edes huomioon. Trial of Tears oli ehkä setin kohokohta, huimat kylmät väreet kun intro lähti soimaan. Samoin Lifting Shadows Off a Dream oli loistava, kuten myös koko encore. Space-Dye Vest nyt oli samaa kuin levyllä, eli todella tylsä.

Ei tuo nyt kovin keikka koskaan ollut, mutta siitä huolimatta aivan helvetin hyvä.

Sent from my GT-I9505 using Tapatalk

[Hese]

Tämmöinenkin tulossa kuun lopussa.

[Finnish Eddie]

Ja tuosta maistiksi Strange Dejavu:

http://www.dreamtheater.net/preorder