Elokuvista, kolmannen kerran

[Karpaasi]

Itsellä viimeinen suomenkielinen kotimainen leffa taisi olla Tyttö sinä olet tähti silloin 2005. Iron Sky oli sitten se viimeisin suomalaisperäinen leffa, tosin kieli oli toinen kotimainen siinäkin. Olen huomannut, että olen tavattoman ennakkoluuloinen kaiken suomenkielisen suhteen niin elokuvissa kuin musiikissakin. Leffat on kyllä ihan laatukamaa, kun ne lopulta vaivautuu katsomaan, mutta suomenkielisessä musiikissa lyriikat ei toimi lainkaan, joten esim. joku Viikate vituttaa niin perkeleesti. Asennevamma, sanoisin.

Jahas, enää pari kuukautta uuteen Hobittiin. Ensimmäinen osa ei ollut kummoinen, mutta pakkohan se on vaivautua tämäkin katsomaan, sopivaa joulunajan lomaviihdettä.

[Lappis]

En tiedä oleksie huomannut, mutta Kickboxer 1:stä meni pyrähtämään tuollainen vuotta vaille neljännesvuosisata -ei se Waynen Johnikaan ollut 1976 enää aivan niin säpäkkä setä liikkumaan, kuin 1952 -leffassaan, junou?

Mitähän sä selität nyt oikein? Jos Van Damme tekee heti alkulämmittelyksi 2 ilmakierrepotkua, niin mistään heikosta fysiikasta ei todellakaan voida puhua eikä missään hiton tapauksessa ole mitenkään vertailukelpoinen minkään John Waynen kanssa, joka oletettavasti ei jalkaansa ole koskaan saanut vyötärön tasoa korkeammalle. Sä voit kattoa Youtubesta pari videota, missä Van Damme treenaa ihan tuota Expendaples-leffaa varten ja voit sen jälkeen sanoa, että ei oikein toi fysiikka toimi. Myöskin Stallonen fysiikka lienee samaa tasoa kuin mitä se oli Rocky IV:n aikana eli eiköhän nyt jätetä tällaiset jutut heti omaan arvoonsa.

Näin ihan vastaavien lajien harrastajana voin sanoa, että ikä ei paljoa noissa lajeissa merkkaa. Toki siellä alkaa nivuset vihoittelemaan jossain vaiheessa(kuten allekirjoittaneella), mutta lämmittelyillä saa ihmeitä aikaan. Van Dammen kohdalla se ei merkitse vielä mitään ja mies ei ole kuin karvan päälle viiskybä. Että se siitä. Ja edelleenkin, puhutaan leffasta, ei mistään oikeasta urheilutapahtumasta. Triviana voin sanoa sulle, että ne taistelukohtaukset eivät ole yhtä samaa ottoa. Toivottavasti ei tullut ihan kauheana shokkina. Eli jos taitoa löytyy a'la Van Damme ja Stallone, niin siellä voidaan koreografioida vaikka kuinka upea taistelukohtaus. Ja miehet voisivat olla vaikka Clint Eastwoodin ikäisiä. Ukemi päivässä ja lyönti/torjunta/heitto seuraavana päivänä.

Junou?

Laiskuutta, ohjaajan heikkoutta, ajan puutetta, rahan puutetta, motivaation puutetta Etc. Lopputaistelu oli todellinen anticlimax eikä siitä mihinkään pääse.

Ja mulla on sama homma, hirvittävä antipatia kotimaiseen. Se on jotenkin aina se "näyttely" pelkkää myötähäpeää. Saa nyt nähdä, mihin ratkaisuun päädyn

[Iron Constable]

^Mene Lappis katsomaan Captain Phillips. Kattelin trailerin läpi äsken ja vaikutti sopivan mielenkiintoiselta, onhan se partainen Hanks nyt kuitenkin äijä ja ne pääsee leffassa vetelemään laihoja somaleita tms. kuonoon, varmaan tähtilippukin nostetaan salkoon jossain taustalla. Mutta "vakavasti", tommonen "piiloudutaan omaan laivaan, koska tunnetaan se ja listitään tunkeutujat yksi kerrallaan"-juoni toimii aina, mietippäs vaikka Suuren Steven Seagallin juna-ja laivahässäköitä

[Lappis]

^ Pari kertaa trailerin nähnyt leffateatterissa ja eihän tuo herättäisi ilman nimekästä pääosaa mitään mielenkiintoa. Tähtilippuripulilta ei voine välttyä ja Hanks nyt ei muutenkaan ole mitenkään erityisen profiloitunut mihinkään mätkeeseen. Mutta se, että kyseessä on true story, kiinnostaa. Kyllähän Pain&Gain-leffakin viihdytti, vaikka lähtökohtaisesti ei juoni kauhean kiinnostavalta vaikuttanut. Based on a true story-herättää mielenkiinnon aina.
Toisaalta Leijonasydän-leffan alkuasetelma on niin herkullinen, että jo se pelkästään kiinnostaisi. Niinhän se kyllä oli Iron Sky-leffassakin ja heikko tekelehän sekin oli. Niin, olenhan mä sen käynyt leffassa katsomassa. Vieläkin harmittaa, että eivät tehneet leffasta ihan rehellistä crazy-komediaa. Sit se olisi toiminut.
Pari päivää olisi aikaa miettiä.

[reptile]

Itse kävin viime viikonloppuna katsomassa Leijonasydämen ja pidin näkemästäni. Juoni oli toimiva, aihe mielenkiintoinen ja näyttelijät olivat myös kelvollisia. Jasper Pääkkösen hahmo oli minulle leffan mielenkiintoisin. Ei muutkaan huonoja olleet. Tokihan se leffan slogan Rakkaus voittaa vihan kertoo leffasta oleellisen (tunteisiin vetoavaa draamaa), mutta jos kotimainen draama kiinnostaa yhtään, niin kannattaa katsoa.

[Jussi K]

En tiedä oleksie huomannut, mutta Kickboxer 1:stä meni pyrähtämään tuollainen vuotta vaille neljännesvuosisata -ei se Waynen Johnikaan ollut 1976 enää aivan niin säpäkkä setä liikkumaan, kuin 1952 -leffassaan, junou?

Mitähän sä selität nyt oikein? Jos Van Damme tekee heti alkulämmittelyksi 2 ilmakierrepotkua, niin mistään heikosta fysiikasta ei todellakaan voida puhua eikä missään hiton tapauksessa ole mitenkään vertailukelpoinen minkään John Waynen kanssa, joka oletettavasti ei jalkaansa ole koskaan saanut vyötärön tasoa korkeammalle. Sä voit kattoa Youtubesta pari videota, missä Van Damme treenaa ihan tuota Expendaples-leffaa varten ja voit sen jälkeen sanoa, että ei oikein toi fysiikka toimi. Myöskin Stallonen fysiikka lienee samaa tasoa kuin mitä se oli Rocky IV:n aikana eli eiköhän nyt jätetä tällaiset jutut heti omaan arvoonsa.

Näin ihan vastaavien lajien harrastajana voin sanoa, että ikä ei paljoa noissa lajeissa merkkaa. Toki siellä alkaa nivuset vihoittelemaan jossain vaiheessa(kuten allekirjoittaneella), mutta lämmittelyillä saa ihmeitä aikaan. Van Dammen kohdalla se ei merkitse vielä mitään ja mies ei ole kuin karvan päälle viiskybä. Että se siitä. Ja edelleenkin, puhutaan leffasta, ei mistään oikeasta urheilutapahtumasta. Triviana voin sanoa sulle, että ne taistelukohtaukset eivät ole yhtä samaa ottoa. Toivottavasti ei tullut ihan kauheana shokkina. Eli jos taitoa löytyy a'la Van Damme ja Stallone, niin siellä voidaan koreografioida vaikka kuinka upea taistelukohtaus. Ja miehet voisivat olla vaikka Clint Eastwoodin ikäisiä. Ukemi päivässä ja lyönti/torjunta/heitto seuraavana päivänä.

Junou?

Laiskuutta, ohjaajan heikkoutta, ajan puutetta, rahan puutetta, motivaation puutetta Etc. Lopputaistelu oli todellinen anticlimax eikä siitä mihinkään pääse.

Noo, pointti oli kuitenkin että on vähän epäreilua verrata monta vuosikymmentä vanhempaan suoritukseen, olit sitten vaikka Selänteen Teemu. JW oli turhan ääripään esimerkki, my bad.

Ja tokihan meillä on kaikenlainen trikkikuvaus (kuulostaapa vanhanaikaiselta nykyään) ollut olemassa, mutta kyllähän sitä on huvittavaa kauhean ikämiehen hyppiä mitään pyörremyrskypotkuja jo visuaalisesti. Tulee ne C-luokan hongkongilaiset taistelufilmit seiskytluvulta mieleen välittömästi -kuten niille tribuuttia tehnyt Kill Billien koulutusjakso by Pai Mei. Joka sekin taisi olla se nuorempi kaveri, sama setä parran kanssa kuin naamariniilo siitä 'Massacre at the House of Blue Leaves' -jaksosta. Niin iäkäs ei sentään helpolla hypi

Mulle nyrkkitaistelut ovat muutenkin anticlimax-sohlaamista melkeinpä leffassa kuin leffassa. Suosikki-kaksintaisteluni ikinä missään leffassa? Ekassa Indy Jonesissa sen sapelinheiluttelijan kohtaaminen Egyptissä, reukun rento nostoliike ja pam.

ps. Muistakaa katsoa tänään ysiltä Forgetting Sarah Marshall, starring Jason Segel, Kristen Bell, Mila Kunis, Bill Hader & Russell Brand. Yksi tämän vuosituhannen parhaista elokuvista!

[Lappis]

Toi Indyn kohtaaminen sapelimiehen kanssa on muuten totaaliklassikko. Oikein haastaa Indyn sapelin kanssa, Indy tsiigaa jäbän, on äärimmäisen kyllästynyt ja ampuu koko tyypin .

Mutta sä hyvin selititkin sen, mikä meidän leffakatselussa on erona. Tai jos tarkennetaan, niin näissä fighting-leffoissa ainakin. Mä olen pennusta asti diggaillut yli kaiken kung fu/karate/whatever-juttuja ja varsinkin sitä, miten ne on toteutettu. Van Damme on itseasiassa suuri syy, ellei jopa ainoa, minkä takia pentuna lähdin harrastamaan lajeja. Bloodsport tarkalleen ottaen. Sitten tuli Steven Frederick Senegal ja innostuin myös aikidosta. Mutta siis, takaisin pointtiin; Mä odotan tollaisilta tekijämiehiltä aina paljon. Jokainen tietää, että JCVD osaa hommansa ja Stallone myös(Katsoo vaikka Cobran pari taistelukohtausta tai Rocky V:sta katutappelukohtauksen...Stallone on häijy!.
Noilta miehiltä ei voi odottaa muuta kuin A-luokan mättämistä. Sitä en kokenut saaneeni E-kakkosessa ja se pilasi koko leffan. Sulle se oli (ehkä?) vaan kiva trippi takaisin kasarille ja muistoihin, mä odotin saavani enemmän siitä. Siinä se ero ehkä äkkiseltään mietittynä.
Ja mä muuten just diggasin E-ykkösessä siitä, että siinä oli sitä vakavuutta. Mickey Rourken puhe siitä, miten hän EHKÄ olisi saanut sielunsa pelastettua aikoinaan oli ihan tolkuttoman kova kohtaus. Tippaa iski leffassa linssiin ja vaimolla kuulemma kanssa. En hiffaa, miksei ns. kieli poskessa tehdyssä actionleffassa voisi olla kohtauksia, jotka toisivat myös sitä vakavuutta kehiin?! Van Dammen leffoistakin joku Wake of Death ja In Hell ovat ihan jäätävän kovia, juurikin sen takia, että siellä on sitä syvällisyyttäkin ja vakavuutta mukana.

Pitää muuten ostaa tämä E-kakkonen, katsoa uudestaan ja tsiigata, menikö Jason Stathamin ja Scott Adkinsin kohtaus paremmin kuin tämä main event. Muistaakseni se oli hyvä, parempi kuin "mainfight", mutta leffaa katsoessa odotti, että päästäisiin siihen samaiseen Mainfightiin.
Ja toki katsoa koko leffa ja antaa uusi mahdollisuus.

[Hatebreeder]

Katsoinpa tossa taas leffan. Tällä kertaa vuorossa Requiem for a Dream

4/5, ei masentanu.

Spoilerivaroitus!
Eli tosissaan, taas oli maasta taivaaseen ylistetty että olis hirveen masentavaa katottavaa ja dramaattinen loppu. Paskanvitut Kyllä Reindeerspotting onnistu paremmin tässä. Missään vaiheessa leffaa ei edes ollut mitään epätoivoista tunnelmaa niiden huumeiden kanssa. Rahaa näytti olevan huumeisiin koko ajan. No okei, lopussa se nainen pääty myymään itteään, mutta ei siihenkään oikeen osannut samaistua, varsinkin kun esimerkiksi lopun bilekohtaus oli lähempänä pornoa kuin mitään ahdistavaa Muutenkin vähän hutaistu muutamat kohdat; Yhtäkkiä se yön Timo on jossain jengissä ja aletaan ampumaan ja sitten ei koko jengistä puhuta yhtään mitään. Eikä sitä ennenkään. Tai sitten se kauppasuunnitelma: Perustiko ne edes sitä kauppaa missään vaiheessa? Loppuratkaisukaan ei jaksanut "järkyttää" sitten millään tasolla. Itseään myyvään naiseen on tosiaan hieman vaikea samaistua, mummot taas ovat viittä vaille vainaita (ainakin tämän ikäisen näkökulmasta). Ainoa mihin vähän pysty samaistumaan, oli käden amputointi. Ja tietysti erossa oleminen siitä naisesta. Odotin että oisivat ees itsemurhan tehneet. Tosin ei sekään olisi mitenkään erityisen dramaattista ollut.

Mutta, leffa oli silti mielettömän hyvin tehty. Esimerkiksi nopeutukset tai ne huumeiden otot. Tai vaikka se aamupala missä ruoat katoaa. Tai jaettu ruutu kahdelle kameralle. En tiedä onko tää joku yleinen tyyli tällasissa leffoissa, mutta itselle oli eka kerta kun näin paljon kikkailua näkee tällä osa-alueella Ja tietysti leffan tunnari on hieno. Sopi yllättävän hyvin leffaan; odotin että ei sovi ollenkaan, kun on tottunut biisin kuulemaan mitä eeppisimmissä yhteyksissä (LOTR traileri esim.), mutta hyvinhän se sopi.

Ihan hieno leffa siis tosiaan, mutta en sitä kyllä masentavaksi lähtisi hehkuttamaan

[Lappis]

^ Se, miten Jennifer Connelly myy itseään pikku rahasummaa vastaan, millä ostaa seuraava annos...se on surullista ja liikuttavaa. Se, miten muistaakseni iso mieskööri ottaa "maksamansa" naisen eli Jenniferin poikakaverin katsoessa vieressä ja rakastaen enemmän sitä rahatukkoa kädessään kuin naistansa...Voi hohhoijaa.
Hieno leffa kyllä. Mutta kauttaaltaan kauhean surullinen ja masentava. Herää kysymys, miksi joku oikeasti tieten tahtoen laittaa itsensä asemaan, että ei ole muuta vaihtoehtoa? Että kaikki on menetetty? Ja se menetys johtuu vain omista ratkaisuista?
Kaikista surullisinta tietty on se, että sehän on jokapäiväistä elämää around us.

Näin tuon leffan silloin, kun se ilmestyi. Mutta vahva teos se muistaakseni oli ja on edelleenkin. Ei kyllä tainnut munkaan leffasuoneen ihan satanolla kuitenkaan iskeä.

[Hatebreeder]

^ Se, miten Jennifer Connelly myy itseään pikku rahasummaa vastaan, millä ostaa seuraava annos...se on surullista ja liikuttavaa. Se, miten muistaakseni iso mieskööri ottaa "maksamansa" naisen eli Jenniferin poikakaverin katsoessa vieressä ja rakastaen enemmän sitä rahatukkoa kädessään kuin naistansa...Voi hohhoijaa.
Hieno leffa kyllä. Mutta kauttaaltaan kauhean surullinen ja masentava. Herää kysymys, miksi joku oikeasti tieten tahtoen laittaa itsensä asemaan, että ei ole muuta vaihtoehtoa? Että kaikki on menetetty? Ja se menetys johtuu vain omista ratkaisuista?
Kaikista surullisinta tietty on se, että sehän on jokapäiväistä elämää around us.

Joo, mutta ei vaan jotenkaan pysty samaistumaan tuohon itsensämyyntiin. Se poikakaveri oli kylläkin sellissä siinä vaiheessa. Lähtivät toiseen osavaltioon hakemaan huumeita kun omasta loppui, ja sen takia se Jennifer joutukin myymään itteään, kun ei ollut muutakaan keinoa. Tosin mistä se ne huumeet osti kun ne loppu sieltä? Hieman epälooginen leffa.

Hieno leffa oli toki, mutta en kyllä surullinen ollut missään välissä. Lienee jo syytä epäillä, että tunne-elämässä on jotain vialla Tai sitten se on tätä, kun on kasvanut netti aikakaudella ja lehdestä voi lukea vastaavaa juttua jatkuvasti (esimerkiksi eihän se Hohdon perheentappojuttukaan mikään järkyttävä ollut, on niitä jo jokunen tullut lehdestä luettua kummenkin).

Mutta eikös leffan pointtina enemmänkin ollut, että tollaseen tilanteeseen ajaudutaan haluamattaan, vähän missä tahansa asiassa. Esimerkiksi se äidin laihdutus. Eihän ne huumeiden käyttäjätkään mitään himonarkkareita alussa olleet.

[Lappis]

^ Ainiin, se äidin suhteellisen epäterve suhde tositelkkariin...
Nytku sanoit, niin eikö se just toi ollut pointtina koko leffassa? Ajaudutaan tilanteisiin, mihin elämä sut heittää?

Tai taas toisaalta, eihän leffoista välttämättä tarvitse mitään pointtia hakea? Eikä sellaista välttämäti olekkaan? Ihan kuten musiikki, leffatkin on tehty vain ja ainoastaan sen takia, että ne viihdyttäisivät. Eri asia sitten dokkarit, tositarinat Etc. Toisaalta edellämainitutkin leffamuodot ovat vain ja ainoastaan viihdyttämistä varten.

Viimeisin leffa, mistä en löytänyt mitään pointtia, oli Only God Forgives. Oliko se taideleffa vai raakalaismainen, brutaali leffa, en tiedä. Kovasti se mua ja vaimoa hämmensi kyllä teatterissa. Mutta en mä siitä mitään pointtia ole löytänyt vieläkään, vaikka kuinka mietin.

[Hatebreeder]

^ Ainiin, se äidin suhteellisen epäterve suhde tositelkkariin...
Nytku sanoit, niin eikö se just toi ollut pointtina koko leffassa? Ajaudutaan tilanteisiin, mihin elämä sut heittää?

Tai taas toisaalta, eihän leffoista välttämättä tarvitse mitään pointtia hakea? Eikä sellaista välttämäti olekkaan? Ihan kuten musiikki, leffatkin on tehty vain ja ainoastaan sen takia, että ne viihdyttäisivät. Eri asia sitten dokkarit, tositarinat Etc. Toisaalta edellämainitutkin leffamuodot ovat vain ja ainoastaan viihdyttämistä varten.

Niin, ja laihdutuspillereihin varsinkin. Riippuvuudet yleensäkin aiheena, olisivat tosin voineet jonkun omaperäsemmän aiheen valita, kuin huumeet.

Jälkimmäiseen yhdyn. Itse oon aina kelannu, että kuuntelen ja teen musiikkia ensisijasesti sen takia, että mikä kuulostaa hyvältä ja näin ollen viihdyttää, enkä niinkään minkään tunteen tai pointin tai muun "taiteellisen" syyn takia. Kitarasoolot parhaimpana esimerkkinä; aina joku vetää soolon "tunteella" tai "sielulla". Näin muusikon näkökulmasta se vaan heitti vibraaton ja/tai bendin siihen koska kuulosti hyvältä Mutta saa niitä ihmisiä noinkin huijattua.

Tai no, tarkennetaan hieman; Kyllä on tunnetta, mutta ei ihan sillä tavalla kun väitetään. Mutta nämä että "osasi valita juuri oikeat äänet" ja muu Ei musiikin teorian tuntemisella ole mitään tekemistä asian kanssa. Saati sitten nämä "tilutuksessa ei ole tunnetta".

[The_Air_Raid_Siren]

Ja mä muuten just diggasin E-ykkösessä siitä, että siinä oli sitä vakavuutta. Mickey Rourken puhe siitä, miten hän EHKÄ olisi saanut sielunsa pelastettua aikoinaan oli ihan tolkuttoman kova kohtaus. Tippaa iski leffassa linssiin ja vaimolla kuulemma kanssa. En hiffaa, miksei ns. kieli poskessa tehdyssä actionleffassa voisi olla kohtauksia, jotka toisivat myös sitä vakavuutta kehiin?!

On muuten aivan tolkuttoman hieno kohtaus. Rourke & Stallone, ei perkele kun on karismaa ruudussa!

Tänään firman virkistysretkelle ja huomenna olisi darrapäivänä tarkoitus kaverin kanssa pitää leffailtaa katsellen molemmat Expendaplesit kotitekoisia burgereita mussuttaen. Tuli Discshopin syysalesta hommattua nuo blu-rayna hyllyyn kun oli paljon leffoja 9,99€. Hirveästi ei loppujen lopuksi enää ole kummastakaan enää muistikuvia vaikka molemmat tuli leffassa tsekattua, että saas nähdä miten toimii uusintakatseluna teräväpiirrolla.

[IndianaJones]

Jälkimmäiseen yhdyn. Itse oon aina kelannu, että kuuntelen ja teen musiikkia ensisijasesti sen takia, että mikä kuulostaa hyvältä ja näin ollen viihdyttää, enkä niinkään minkään tunteen tai pointin tai muun "taiteellisen" syyn takia. Kitarasoolot parhaimpana esimerkkinä; aina joku vetää soolon "tunteella" tai "sielulla". Näin muusikon näkökulmasta se vaan heitti vibraaton ja/tai bendin siihen koska kuulosti hyvältä Mutta saa niitä ihmisiä noinkin huijattua.

Tai no, tarkennetaan hieman; Kyllä on tunnetta, mutta ei ihan sillä tavalla kun väitetään. Mutta nämä että "osasi valita juuri oikeat äänet" ja muu Ei musiikin teorian tuntemisella ole mitään tekemistä asian kanssa. Saati sitten nämä "tilutuksessa ei ole tunnetta".

En nyt ihan ymmärrä mitä haet tällä tekstillä, mutta totta helvetissä on musassa ihan pirusti "tunteella" ja "sielulla" vaikutusta, vaikka se vaikutus olisikin sitten vain välillistä ja näkyy esimerkiksi niissä valituissa äänissä, saundeissa ja muissa raktaisuissa. "Osasi valita oikeat äänet" on mielestäni todella kovan muusikon merkki, jolla ei tosiaan kyllä musiikin teorian tuntemisen kanssa ole välttämättä mitään tekemistä, mutta on yksi tärkeimmistä jutuista kitarasooloissa. Musiikki on kuitenkin vielä enemmän itseilmaisua ja tunteiden peilaamista kuin vaikka elokuvat, ja ihan tutkitusti herättää kovastikin aivoissa tunnereaktioita. Itse ainakin olen oppinut entistä enemmän arvostamaan tiettyjä yksinkertaisempia juttuja sitä mukaa mitä enemmän sitä on oppinut kitaraa (ja vähän muitakin instrumentteja) soittamaan: jotkut Adrian Smithin jutut ovat vain yksinkertaisesti mun korvaan todella musikaalisia ja mies on todellakin osannut valita ne "oikeat äänet" niihin tiettyihin sooloihin, ja kyllä, vetää todellakin tunteella ja antaumuksella ne jutut. Onhan miehen vibrato nyt esimerkiksi ihan uskomattoman vivahteikas ja bluesiin pohjautuvat soolot vähän eri kamaa kuin jonkun tusinakepittäjän.

Muttajoo menee ohi aiheesta.

[Hatebreeder]

Jälkimmäiseen yhdyn. Itse oon aina kelannu, että kuuntelen ja teen musiikkia ensisijasesti sen takia, että mikä kuulostaa hyvältä ja näin ollen viihdyttää, enkä niinkään minkään tunteen tai pointin tai muun "taiteellisen" syyn takia. Kitarasoolot parhaimpana esimerkkinä; aina joku vetää soolon "tunteella" tai "sielulla". Näin muusikon näkökulmasta se vaan heitti vibraaton ja/tai bendin siihen koska kuulosti hyvältä Mutta saa niitä ihmisiä noinkin huijattua.

Tai no, tarkennetaan hieman; Kyllä on tunnetta, mutta ei ihan sillä tavalla kun väitetään. Mutta nämä että "osasi valita juuri oikeat äänet" ja muu Ei musiikin teorian tuntemisella ole mitään tekemistä asian kanssa. Saati sitten nämä "tilutuksessa ei ole tunnetta".

En nyt ihan ymmärrä mitä haet tällä tekstillä, mutta totta helvetissä on musassa ihan pirusti "tunteella" ja "sielulla" vaikutusta, vaikka se vaikutus olisikin sitten vain välillistä ja näkyy esimerkiksi niissä valituissa äänissä, saundeissa ja muissa raktaisuissa. "Osasi valita oikeat äänet" on mielestäni todella kovan muusikon merkki, jolla ei tosiaan kyllä musiikin teorian tuntemisen kanssa ole välttämättä mitään tekemistä, mutta on yksi tärkeimmistä jutuista kitarasooloissa. Musiikki on kuitenkin vielä enemmän itseilmaisua ja tunteiden peilaamista kuin vaikka elokuvat, ja ihan tutkitusti herättää kovastikin aivoissa tunnereaktioita. Itse ainakin olen oppinut entistä enemmän arvostamaan tiettyjä yksinkertaisempia juttuja sitä mukaa mitä enemmän sitä on oppinut kitaraa (ja vähän muitakin instrumentteja) soittamaan: jotkut Adrian Smithin jutut ovat vain yksinkertaisesti mun korvaan todella musikaalisia ja mies on todellakin osannut valita ne "oikeat äänet" niihin tiettyihin sooloihin, ja kyllä, vetää todellakin tunteella ja antaumuksella ne jutut. Onhan miehen vibrato nyt esimerkiksi ihan uskomattoman vivahteikas ja bluesiin pohjautuvat soolot vähän eri kamaa kuin jonkun tusinakepittäjän.

Muttajoo menee ohi aiheesta.

Joo, kelasin että pitänee ottaa se pois siitä kun en osaa selittää Siis joo, tottakai on tunnetta. Vähintään sen verran, että lähteekö biisistä tekemään synkkää, ilosta, jne. Oikeat äänet löytyy kyllä teorian avulla, sen takiahan se teoria on keskittykkin. Joihinkin sointuihin jotkut äänet kuulostaa paremmilta kuin toiset, ei siihen mitään nirvanan tasosta tunnetilaa tarvita että ne löytää. Enemmänkin voisin kritisoida sitä, miten porukka "päättää" missä ei ole tunnetta. Esimerkiksi Ynkän, tai vielä enemmän Laihon soitossa ei ole tunnetta koska... Eivät soita tarpeeksi hitaasti ja junnaa vibraattoa?

Mutta kait nämä on myös hyvin mielipide asioita. En oo koskaan tajunnu, että mikä siitä hitaati ja korkealta soitetust pianomusiikista tekee surullista. Mutta ilmeisesti se joillekkin on. Toisaalta taas moni voi ihmetellä mitä tunnetta jossain metallihakkaamisessa on Mutta joo, offtopiciksi menee, ja en osaa edes kunnolla selittää ajatustani Ei turhaan jatketa.

On topic:

Katsoin Antikristuksen.

Pisteiksi: 2deep4me/5

Ei. Ihan pimeä leffa Leffahan oli ilmeisesti tarkotettu taiteeksi ja herättämään jotain ajatuksia, mutta ei nyt itselle toiminut kumpanakaan. Tiedä sitten olenko tyhmä Perus kauhuleffana toimi ja ei toiminut; oli muutama hetki että juuri se pelkäämisen pelko oli mieletöntä, mutta toisaalta taas se jatkuva paneminen (oikeasti, ainakin 20 panokohtausta leffassa ;_;) latisti sitä tunnelmaa kyllä hieman. Eli jos nyt ihan perusleffanna mietitään, niin jotain 2/5 tasoa. Taiteellisena leffana en osaa sanoa, meni ohi sen verran rankasti. Ei kyllä mitään järin kummosta vaikutusta jättänyt.

Seuraavaksi varmaan se Manaaja, ja Manaaja 3, Jyydin suosituksesta Maailma on pieni paikka.

[WhiteRabbit]

^Antichristin aiheenahan on miehen ja naisen välinen suhde. Yleisten stereotypioiden mukaan mies nähdään järjen ja rationaalisuuden äänenä kun taas nainen on tunteidensa vallassa. Tästä syntyvä epätasapaino miehen ja naisen välillä johtaa väistämättä siihen, että mies nostaa itsensä naisen yläpuolelle. Tästä johtuu naisen alistaminen, joka ei ole maailmanhistoriassakaan mikään uusi asia.
Lisäksi Antichrist sisältää monta viittausta siihen kuinka esim. uskonto näkee seksin luonnollisuuden "luonnottomana", rumana ja vastenmielisenä. Jeesuksen äiti Neitsyt Maria on se hyvyyden ja puhtauden esikuva, johon naisten tulisi pyrkiä.

Lars Von Trier on yksi lempiohjaajistani ja viimeeksi taisin juuri nähdä tuon Antichristin. Lisäksi suosittelen elokuvia Dogville ja Dancer In The Dark. Etenkin jälkimmäinen on niin murskaavaa settiä etten suosittele tekemään samaa virhettä kuin minä: katsomaan sitä krapulassa.

[Jyyd]

Katsoin eilen vihdoinkin Jason Becker: Not Dead Yet -dokkarin läpi kun se oli vielä eilen Yle Areenassa katsottavissa. Täytyy todeta että kyllä kannatti tsekata, olihan tuo musadokkari sieltä hienoimmasta päästä. En itse ollut aiemmin kuunnellut paljoakaan Beckerin soolomatskua (tai Cacophonyn levyjä), mutta toki David Lee Rothin A Little Ain't Enough soololevyn kautta olin Beckerin kitarointia kuullut. Kaikenkaikkiaan dokkarin tarina on helvetin koskettava, jopa niin koskettava että siinä kohtaa meinasi tulla roska silmään kun Beckerin uusia sävellyksiä kuunneltiin. Tälle dokkarille on helppo antaa täydet 5 tähteä.

[Iron Constable]

^Ai MEINASI Ole nyt mies ja tunnusta, että ei vaan meinannut, vaan jouduit rätin hakemaan. Mä olen sen verran kova jätkä, että voin tunnustaa ainakin kahdesti silmäkulmaa pyyhkineeni, osittain ajatuksesta, että miksi jotkut k*usipäät saavat vaan porskuttaa ja niiltä joilla on annettavaa, vedetään matto jalkojen alta kysymättä, osittain siksi, että perhe/Jason-kokonaisuus oli niin hienossa kuosissa, on kiva, kun ihmiset välittävät, sitä toista laitaa saa töissä kauhoa niin pirusti, että ehkä se herkistää tälle puolelle, jossa oikeasti lähimmäinen on lähimmäinen.

[Lappis]

Selänne-dokkari tuli käytyä tsiigaamassa näin saikun "kunniaksi" ja tekemisen vuoksi. En odottanut mitään mutta tämähän olikin ihan jees-osastoa. Ei tosin ole paljon vertailukohtia, mut kyl mä diggasin. Pari kertaa joutui jopa roskien takia silmiään hieromaan. Suositeltava pätkä muillekkin kuin lätkäfaneille.

edit:

Katsoin tuon Expendables II:n nyt toistamiseen teatterin jälkeen. Ei se nyt niin paha ollut himassa kuin se oli paikoitellen leffassa. Ainoastaan ne toisten legendaaristen onlinereiden tunkeminen toisten suuhun oli hivenen liikaa. Ei kaikkea tarvitse noin allekirjoittaa, mut toisaalta jenkkileffa, niin sitähän ne tekee Simpsoneita/Family Guyta/American Dadia lukuunottamatta.
Tuollainen Actionkama ripauksella huumoria vaikuttaa olevan todella vaikea taiteenlaji. Helposti menee täysin vitsin ja överin puolelle ja sitä kautta päästään niihin myötähäpeän tunnelmiin. Ei Beverly Hillsin Kyttä suotta ole alansa ykkönen vielä tänäkin päivänä.

Van Damme oli kyl leffan parasta antia pahiksena. Jotenkin vaikutti, että mies nautti saadessaan pitkästä aikaa näytellä pahista ainaisten hyvishahmojen sijaan. Ymmärrettävää. Jos olisin näyttelijä, olisin mieluusti aina pahis. Van Dammen 2000-luvun omat leffat ovat olleet pääsääntöisesti aika tummanpuhuvia, joten miehen nykypäivän kasvot ja ilmeet sopivat pahishommiin loistavasti. Ja upeastihan se ilmakierre lähtee. Kuten mies itse jossain viime vuoden haastiksessa sanoi: "Olen harrastanut lajeja 11-
vuotiaasta asti. Ilmakierrepotku on minulle yhtä luontevaa ja helppoa kuin veden juonti.". Ilme peruslukemilla koko ajan. Meinasi hymyilyttää, mutta vaatimattomuus on yleensä aika berberistä.

Statham myös vakuutti taisteluissaan ja muutenkin. Edelleenkin ihmettelen sitä tönkköä tyylïä, millä Jet Li alun jälkeen suorastaan heitetään leffasta ulos. Ei mitenkään selitetä, mihin mies häipyy. Jäi Kiinaan vai? Ymmärrän, että rahat loppuvat kesken palkanmaksun muodossa, mutta tuollaista älyttömän surkeaa miehen, tai puolimiehen, ulosheittoa en ymmärrä. Jotain taisi sanoa koneessa ennen hyppyä kiinaan, mutta en muistanut sitä teatterin jälkeen enkä muista sitä nytkään.
Ja miksei Jackie Chan ole saanut roolïa tässä leffassa/leffasarjassa? Jumaliste sitä koreografioiden ilotulitusta?! Wesley Snipesia huhuilevat kovasti jatko-osaan, toivotaan, että tulee ja toivotaan, että miehen potentiaali saadaan käytettyä. Ehkä tyylikkäin kaikista taistelukohtauksissa

[The_Air_Raid_Siren]

Jotain taisi sanoa koneessa ennen hyppyä kiinaan, mutta en muistanut sitä teatterin jälkeen enkä muista sitä nytkään.

"Maybe soon, maybe never" tokaisi kun Dolp Lundgren kysyi milloin palaa takaisin.

Katseltiin parin kaverin kanssa nuo molemmat Expendaplesit blu-rayna tuossa pari iltaa takaperin. Kyllä tuo kakkonen ainakin itseäni jaksaa viihdyttää. Toki tuossa one-linereiden korostamisessa mennään siinä rajalla onko se hauskaa vai tökeröä.

[Deathrace King]

Itsekin liityn tämän enemmistön joukkoon, joka pitää ExP2:stä edeltäjäänsä kovempana. Ykkönen jäi kaikinpuolin mielestäni vähän vajaaksi ja kakkonen paikkasi asian täydellisesti. Tästä on jo jauhettu monet kerrat, eipä siitä sen enempiä. Kolmosessa tosiaan Snipes, Gibson ja Ford messissä näiden entisten konkarien rinnalla. Mahtavuutta

Jotain tuoretta: Escape Plan nähty Night Visions -leffafestareilla ja todella kova ja onnistunut elokuva kyseessä. Piinaavaa jännitystä, hyvää toimintaa, toimiva juoni ja väliin hyvää huumoria rikkomaan sopivasti ahdistavaa ja paikoitellen raakaa meininkiä. Slyn ja Arskan kemiat toimivat hienosti yhdessä ja koko muu sakki jää vähän statistin rooliin. Lääkäriä näyttelevä Jurassic Park-hemmo oli mukava yllätys, mutta hänkin on näiden kahden konkarin rinnalla vain partiopoika.

Viittauksia vanhoihin leffoihin oli sopivasti ja Arska parodioi itseään kiroilemalla saksaksi eristyskopissa hämäämällä vartijoita. Tämä kohtaus pisti koko elokuvateatterin hillittömään nauruun. Kokonaisuudessaan elokuva oli kuitenkin totisempi ja thrillerimäisempi kuin vaikkapa Expendablesit ja se toimi. Odotin leffalta paljon ja silti se onnistui yllättämään positiivisesti.

Hyvää kannattaa odottaa, tällä kertaa yli 25 vuotta.

5/5

[WhiteRabbit]

.Statham myös vakuutti taisteluissaan ja muutenkin. Edelleenkin ihmettelen sitä tönkköä tyylïä, millä Jet Li alun jälkeen suorastaan heitetään leffasta ulos. Ei mitenkään selitetä, mihin mies häipyy. Jäi Kiinaan vai? Ymmärrän, että rahat loppuvat kesken palkanmaksun muodossa, mutta tuollaista älyttömän surkeaa miehen, tai puolimiehen, ulosheittoa en ymmärrä. Jotain taisi sanoa koneessa ennen hyppyä kiinaan, mutta en muistanut sitä teatterin jälkeen enkä muista sitä nytkään.
Ja miksei Jackie Chan ole saanut roolïa tässä leffassa/leffasarjassa? Jumaliste sitä koreografioiden ilotulitusta?! Wesley Snipesia huhuilevat kovasti jatko-osaan, toivotaan, että tulee ja toivotaan, että miehen potentiaali saadaan käytettyä. Ehkä tyylikkäin kaikista taistelukohtauksissa

Jackie oli itse tuolloin tekemässä "The Chinese Zodiac" -unelmaprojektiaan, joka ihan äskettäin saapui Jenkkilän kierrokselle. Samanlaista JackieChan -hömppää kuin muutkin miehen tuotokset, mutta jälleen kerran lopputaistelun koreografia muistuttaa miksi Jackie on loistava. Pelkästään tuon lopun takia kannatti katsoa filmi.

Itsekin odotan minkälainen rooli Jackiellä on Exp3:ssa, toivottavasti tekee omat koreografinsa ja stunttinsa. Jet Li mukaan myös pidemmäksi aikaan ja on aikamoiset kinkerit kasassa.

Harmi ettei Bruce "Olen-nykyään-Kusipää-isolla-K:lla" Willis ole mukana. Mutta jos ei motivaatiota ole, niin ehkä parempi niin.

[Deathrace King]

Itsekin odotan minkälainen rooli Jackiellä on Exp3:ssa, toivottavasti tekee omat koreografinsa ja stunttinsa.

? Ei se tuossa näyttele.

[Lappis]

^ Ei munkaan käsittääkseni. Mutta sittenhän se nähdään, ketkä näyttelee, jahka leffaan toi tulee.

Eilen käytiin tsiigaamassa Jackassin Bad Granpa eli Paha Pappa. Noloja tilanteita, pappa sikailee ja ihmisten reaktiot kuvataan. Paremmin olisi toiminut JackAss-tyylisenä irtovitsikavalkaadina. Leffan muodossa se itse tarinan kuljettaminen eteenpäin vei aikaa vitseiltä ja repeilyiltä. Pieni pettymys.
Kohta sitten katsomaan Thor II: The Dark World 3D. Kommentit myöhemmin. Gravity tulee myös leffaan kohta, se on mentävä katsomaan. Eiköhän se 20 kertaa teatterissa saada tälle vuodelle rikki, kun se Hobittikin tulee Joulukuussa.

[Deathrace King]

^ Ei munkaan käsittääkseni. Mutta sittenhän se nähdään, ketkä näyttelee, jahka leffaan toi tulee.

Leffa on kuvattu ja post-production vaiheessa. Kyllä ne näyttelijät ovat jo nyt selvillä.

http://www.imdb.com/title/tt2333784/