Fates Warning

[Jyyd]

Pistetääs tällekin bändille topic pystyyn kun uusi albumi Darkness In a Different Light on tulossa n. kuukauden päästä (30.9.2013) ulos. Unohtakaa siis Dream Theater, täältä tulee kaikkien aikojen kovin progemetallibändi Fates Warning!

Studioalbumit:
Night on Bröcken (1984)
The Spectre Within (1985)
Awaken the Guardian (1986)
No Exit (1988)
Perfect Symmetry (1989)
Parallels (1991)
Inside Out (1994)
A Pleasant Shade of Gray (1997)
Disconnected (2000)
FWX (2004)
Darkness in a Different Light (2013)

Oma suosikkialbumi bändiltä lienee huikea Parallels, mutta Perfect Symmetry, Inside Out ja A Pleasant Shade of Gray ovat mainioita levyjä myös. Lisäksi FWX on pyörinyt viime aikoina kuuntelussa kun odottelee tulevan levyn julkaisua.

Darkness in a Different Lightilta on jo kaksi biisiä ulkona: Firefly sekä Into The Black (kohdasta 26:30 eteenpäin). Hyvältä vaikuttaa, tätä albumia tulee kyllä odoteltua entistäkin suuremmalla mielenkiinnolla nyt.

[Nargrot]

Jumalauta, uusi albumi? Loistavia uutisia, edellisestä onkin jo aikaa. Toisaalta varmaan aika vaikeeta parantaa edellisestä FWX levystä, joka kuitenkin oli aika vitun hyvä.

Yksi suosikkibändeistä kyseessä, melkein kaikki levyt kovia. Vielä puuttuu debyytti ja No Exit hyllystä, joten pitää kai korjata tilanne jossain vaiheessa. Bröcken tosin kuultu kokonaisuudessaan joskus, ei oikein maistunut. Muistan lukeneeni jostain että eihän se Matheos itsekään pidä siitä levystä, heh. Mielestäni Ray Alder matskut huomattavasti parempia kuin John Arch levyt, vaikka Awaken the Guardian onkin todella vahva levy.

Ne mitä on loppuenlopuksi tullut eniten kuunneltua ovat ehkä Disconnected, FWX ja Inside Out.

Pitää kuunnella noi samplet.

[Hammer]

Levyt Awaken the Guardianista A Pleasant Shade of Grayhin asti ovat tuttuja. Niiden perusteella yksi parhaimmista progressiivisen metalin bändeistä, ellei paras. Archin aika ei tosin tuon Awaken the Guardianin perusteella ihan kolahtanut, joten tuli myytyä levy pois, mutta pitänee joskus kuunnella se (ja muut alkuaikojen levyt) uudestaan ajatuksen kanssa. Ehkä Archin äänenkäytössä häiritsi jotkin Kiske-tyyliset sävyt, enkä ole koskaan diggaillut Kisken mieleentuovista korkeista.

Perfect Symmetry on mielestäni bändin levyistä selvästi timanttisin. Levy taistelee jopa omilla listoillani hienoimman progehevi-levyn tittelistä Thresholdin Dead Reckoningia ja muutamaa muuta vastaan. Myös Parallels, Inside Out ja No Exit ovat todella upeita levykokonaisuuksia. Pitänee ottaa joskus kuunteluun nuo bändin pari toistaiseksi uusinta lättyä, kun kerran Nargrot nimenomaan niitä tuossa ylempänä hehkutteli.

Ray Alderin äänessä on sitä jotain, vaikken oikein tarkemmin osaa eritellä, miksi miehen lauluääni kuulostaa niin pirun hyvältä. Tunnelmoivaa laulantaa, josta tulee mahtava fiilis. Jim Matheos on ihan yksi kovimmista kitaristeista.

Tsekkasin tuon uuden Firefly-biisin, joka teki kyllä välittömästi vaikutuksen. Piti kuunnella se neljä kertaa putkeen, vaikkei olisi oikein ollut aikaakaan. Tulevaa levyä innolla odotellessa.

[tsorl]

Pitää kai tämä uusin levykin testailla vaikka suurin osa FW:n tuotannosta viimeisen 20 vuoden ajalta on mielestäni melko äärimmäistä hissiprogemetallia. Yksi suurimmista syistä on nimenomaan Rayn ääni, joka minun korviini on jotakuinkin niin väritön ja "vanilla" kuin mahdollista. Parallels-levyn nostaisin kuitenkin esille hyvänä kokonaisuutena tältä aikakaudelta ja vanhemmista sitten tietenkin Awaken the Guardian. Matheosin muusta nykymateriaalista OSI:n kaikki albumit kyllä kolisee melko lujaa ja myös Archin kanssa tehdyt levytykset toimii, varsinkin Twist of Fate -EP.

[Jukka]

Vähän kosiskelee liikaa tuo Firefly alavireisine kitaroineen näitä nykypäivän matikkametallibändejä. Tosin mitään uutta Parallelsia kukaan tuskin on odottanutkaan.

APSOG, Parallels ja Disconnected ne omat suosikit.

[Nargrot]

Levyt Awaken the Guardianista A Pleasant Shade of Grayhin asti ovat tuttuja. Niiden perusteella yksi parhaimmista progressiivisen metalin bändeistä, ellei paras. Archin aika ei tosin tuon Awaken the Guardianin perusteella ihan kolahtanut, joten tuli myytyä levy pois, mutta pitänee joskus kuunnella se (ja muut alkuaikojen levyt) uudestaan ajatuksen kanssa. Ehkä Archin äänenkäytössä häiritsi jotkin Kiske-tyyliset sävyt, enkä ole koskaan diggaillut Kisken mieleentuovista korkeista.

Hassua, että mainitsit tuon Kisken, sillä minulla on aina Kiskestä jotenkin tullut Geoff Tate ja nimenomaan varhaiset Queensrÿche levyt mieleen.

Jos diggailee Ray Alderista kannattaa tutustua myös Redemption bändiin, jossa siis kyseinen herra myös laulaa. Varsinkin kaksi uusinta levyä, eli Snowfall on Judgement Day ja This Mortal Coil ovat mainioita progemetal levyjä. Tyyli on ehkä vähän modernimpaa ja osittain hyvinkin paljon rankempaa kuin Fates Warning, mutta hienoa progeheviä kaikinpuolin.

Tässä parit samplet:
http://www.youtube.com/watch?v=WJBBBT9uF4I
http://www.youtube.com/watch?v=vXoKD9cAhhc

[Lappis]

Kova bändi kyllä. Itselläni on muutama kasarikauden vinyyli, en nyt nimiä muista, mutta hyviä levyjä ovat.
Uusi levy tulee hankittua varmastikkin.

[reptile]

Spectre Within, Awaken The Guardian, Perfect Symmetry ja Parallels löytyvät hyllystä ja hyviä ovat kaikki. Spectre Within noista heikoin ja Parallels on noista se oma suosikki. Erinomaista progemetallia! Muita levyjä en ole bändiltä kuullut. Kai noihin bändin muihinkin levyihin voisi tutustua, kunhan saisi sitä jo ennestään mittavaa "tutustu näihin"-listaa ensin pienemmäksi.

[P.K.]

Tällä hetkellä löytyy neljä ekaa. Ja on varsin kovaa heviä. Ilmeisesti nuo ei ole tuota progressiivista osastoa koska mun korviin nuo kuulostavat aika vakiolta 80-luvun heviltä?

Awaken the Guardianin pisteitä nostaisi reilusti jos kitara olisi miksattuna vähän terävämmäksi. Sekä CD:ltä että vinyyliltä kuulostaa harmittavan ohuelta.

[Jukka]

I Am Youtubessa. Nyt kuulostaa jo huomattavasti paremmalta.

[Jyyd]

Ei ollut mulle ihan niin kova mitä Firefly, mutta hyvä biisi tämäkin on ehdottomasti. Toivottavasti koko muukin levy on näin hyvätasoinen.

[Hammer]

Lupaavalta kuulosti myös tuo I Am. Puhtaasti soittoteknisesti parempaa ja haastavampaa kuin Firefly, mutta mä jostain syystä sain Fireflysta paremmat kiksit. I Am oli sittenkin vähän kuin joku sellainen perushyvä Dream Theaterin biisi, eikä sen enempää, vaikka saattaa nostaa osakkeitaan useampien kuuntelujen jälkeen. Fireflyn laulumelodioissa oli sitä jotain, biisi oli suorastaan hävyttömän tarttuva, mutta oikealla tavalla. Ne Jukan vierastamat alavireiset kitarat sopivat biisiin, eikä mulle tullut sellaista vitutusta niistä kuin joistain mukaraskaista nykypäivän bändeistä saattaa tulla. Fates Warning ei yrittänyt Fireflylla olla erityisen raskas, vaikka kitarasoundi viittasikin siihen suuntaan. Jos biisi olisi muutenkin yrittänyt olla ns. rankka, niin sitten kyseinen seikka olisi saattanut alkaa ärsyttää.

Levyt Awaken the Guardianista A Pleasant Shade of Grayhin asti ovat tuttuja. Niiden perusteella yksi parhaimmista progressiivisen metalin bändeistä, ellei paras. Archin aika ei tosin tuon Awaken the Guardianin perusteella ihan kolahtanut, joten tuli myytyä levy pois, mutta pitänee joskus kuunnella se (ja muut alkuaikojen levyt) uudestaan ajatuksen kanssa. Ehkä Archin äänenkäytössä häiritsi jotkin Kiske-tyyliset sävyt, enkä ole koskaan diggaillut Kisken mieleentuovista korkeista.

Hassua, että mainitsit tuon Kisken, sillä minulla on aina Kiskestä jotenkin tullut Geoff Tate ja nimenomaan varhaiset Queensrÿche levyt mieleen.

Itse olen aina ihmetellyt, miten Kisken ja Taten äänet muka voisi "sekoittaa" keskenään. Laulutekniikaltaan miehissä voi olla samaa, mutta molemmilla on tunnistettavat omat sävynsä, jotka eroavat merkittävästi toisistaan. Kiskeä arvostan kyllä taitavana vokalistina, mutta miehen laulut jättävät minut useimmiten varsin kylmäksi. Taten äänessä on tunnetta ja fiilistä enemmän, kun Kiske vetää teknisesti hyvin vailla äänestä kuuluvaa draamaa, karismaa ja tunnetta, jotka tekevät Taten äänestä niin mainion. Tämä on tietysti minun mielipiteeni ja tiedän, että jotkut kuulevat juuri Kisken äänessä ihan uskomattoman määrän tunnetta ja eläytymistä. Minä en kuule, en ainakaan samassa määrin kuin vaikka '80-luvun Taten äänessä.

Archille annan mahdollisuuden mahdollisimman pian. Muistaakseni osaava kaveri, vaikken vielä miehen lauluäänelle ole lämmennyt. Ehkä vuosien kuuntelutauko tekee terää, sillä Awaken the Guardian -levyssä oli jotain sellaista omintakeista progemaustetta, joka pakottaa ottamaan sen uudestaan kuunteluun. Aiemmin en ihan päässyt levyyn sisälle, ehkä nyt pääsen.

Jos diggailee Ray Alderista kannattaa tutustua myös Redemption bändiin, jossa siis kyseinen herra myös laulaa. Varsinkin kaksi uusinta levyä, eli Snowfall on Judgement Day ja This Mortal Coil ovat mainioita progemetal levyjä. Tyyli on ehkä vähän modernimpaa ja osittain hyvinkin paljon rankempaa kuin Fates Warning, mutta hienoa progeheviä kaikinpuolin.

Tässä parit samplet:
http://www.youtube.com/watch?v=WJBBBT9uF4I
http://www.youtube.com/watch?v=vXoKD9cAhhc

Kiitti vinkistä. Otan jossain välissä Redemptionin kuunteluun.

Kertokaahan muuten Parallelsin hehkuttajat, että mikä tekee siitä lätystä paremman kuin Perfect Symmetrysta, kun mä en vaan tajua? Pakko kai ottaa Parallels kuunteluun ja katsella, jos siitäkin kasvaisi todellinen klassikko. Pidän levystä paljon, mutta sittenkään se ei ole mulle vielä NIIN kova kuin monet muut väittävät sen olevan.

[Symbolic]

Awaken the Guardianille tosiaan kannattaa antaa uusi mahdollisuus ja monta kuuntelua taakse ennen kuin sanoo levystä lopullisen mielipiteen. Itellä ehkä kaikkein eniten kuuntelua avautuakseen vaatinut levy mutta samalla myös yksi palkitsevimmista, nykyään se on ihan kovimpia ikinä. Pitää vaan kuunnella ajatuksella, niin paljon erilaisia koukeroisia riffejä, temmonvaihteluita, kummallisia rumpukomppeja ja muita progen tavaramerkkejä löytyy. Ja tietty Archin persoonallinen lauluääni, joka tuntuu jakavan aika 50/50 mielipiteet, omasta mielestäni parhaita "over the top"-vokalisteja. Niin, eikä pidä unohtaa ihan mielettömän hyviä lyriikoita: jos lukee jonkun Valley of the Dollsin sanat niin ei välttämättä ensimmäisenä tule mieleen, että ne kritisoivat sitä kuinka epäaitoa ja säälittävää meininkiä tuon ajan glam metal meikkiheviskene on.

Archin aikaiset kolme levyä on tosiaan tuttuja ja kaikki helvetin hyviä, ekaa tosin tulee kuunneltua paljon harvemmin kuin kahta seuravaa, johtunee siitä että se löytyy vaan c-kasettina... No on se aika reippaasti huonompikin, aika suoraviivaista Iron Maiden meininkiä eikä ollut vielä se oma progempi tyyli löytynyt. No Exitiin on tullut jotenkin tutustuttua ja ihan ok kai sekin. En oikein tykännyt laulajasta. Myöhemmästä tuotannosta jotain irtobiisejä olen kuullut eikä oo mun juttu ollenkaan, pärjään toistaiseksi ihan hyvin noilla kolmella ekalla, varsinkin kun tuntuu että joka kuuntelukerralla löytää biiseistä jotain uutta!

Fates Warningin paras biisi on muuten Spectre Withiniltä löytyvä The Apparition mitä ei voi hehkuttaa liikaa!! Se väliosan laulumelodia voi vittu, joka kerta kylmät väreet.

[Jyyd]

Mulle ei ole noi Archin aikaiset levyt ole kovinkaan tuttuja (paitsi No Exit), mutta tuolta No Exitiltä pitää nostaa Anarchy Divine esiin, tuossa on kyllä VALTAVAT rumpusoundit ja kitariffikin jyrää kuin Metal Churchilla konsanaan.

Kertokaahan muuten Parallelsin hehkuttajat, että mikä tekee siitä lätystä paremman kuin Perfect Symmetrysta, kun mä en vaan tajua? Pakko kai ottaa Parallels kuunteluun ja katsella, jos siitäkin kasvaisi todellinen klassikko. Pidän levystä paljon, mutta sittenkään se ei ole mulle vielä NIIN kova kuin monet muut väittävät sen olevan.

Ehkä Parallels on hitusen "mainstreamimpi" mitä Perfect Symmetry, ja se tuossa levyssä ainakin toimii mulle. Ehkä tuonkin takia Through Different Eyes on yksi suosikeista itselleni Symmetrylta, sillä tuo biisihän voisi aivan hyvin olla Parallelsillakin.

Parallelsilla on paljon huikeita melodioita (ja näissä Fates Warning on erityisen kova!), mutta myös tarttuvia koukkuja löytyy paljon. Mielestäni Inside Out oli suoraa jatkumoa Parallelsille, ja siksi pidänkin noita kahta levyä Fatesin kovimpina. Nyt kun miettii esim. Parallelsin biisilistaa, niin en löydä sieltä yhtään biisiä jonka tarvitsisin skipata kun levyä kuuntelen, aikalailla sama juttu pätee myös Inside Outin kohdalla. Se helvetin upea tunnelma mikä noiden levyjen biiseissä vallitsee on juuri sitä mistä itse pidän. Esim. The Eleventh Hour, Don't Follow Me, Island in the Stream, Monument, Pale Fire ja vaikkapa Shelter Me.

[Symbolic]

Mulle ei ole noi Archin aikaiset levyt ole kovinkaan tuttuja (paitsi No Exit), mutta tuolta No Exitiltä pitää nostaa Anarchy Divine esiin, tuossa on kyllä VALTAVAT rumpusoundit ja kitariffikin jyrää kuin Metal Churchilla konsanaan.

Niin No Exitillähän ei enää Arch laula. Tolla levyllä vokaaleissa Ray Alder, joka ei ainakaan ton levyn perusteella vakuuttanut itseäni, kuulostaa vähän siltä, että yrittää kovasti laulaa korkealta ja kovaa niin kuin edeltäjänsä, muttei ääni millään riitä. Linkkaamasi Anarchy Divine on kyllä hyvä biisi tästä huolimatta!

Tsekkaa toi The Apparition Spectre Withiniltä! Vaikka onkin suoraviivaisinta ja helpoiten lähestyttävää kamaa bändin tuolta aikakaudelta niin saa silti hyvän kokonaiskuvan minkälaista meininkiä noilla tokalla ja kolmannella levyllä on. Mun mielestä Arch on just tässä biisissä parhaimmillaan, introsta tuohon edellisessä viestissä mainitsemaani väliosaan minkä laulumelodiat on ihan käsittämättömän hienot. Eipä tällä levykaksikolla ole yhtään huonoa biisiä, ainostaan yli 10 minuutin pituinen Epitaph on jäänyt vähän etäisemmäksi jostain syystä!

[Hammer]

Awaken the Guardianille tosiaan kannattaa antaa uusi mahdollisuus ja monta kuuntelua taakse ennen kuin sanoo levystä lopullisen mielipiteen. Itellä ehkä kaikkein eniten kuuntelua avautuakseen vaatinut levy mutta samalla myös yksi palkitsevimmista, nykyään se on ihan kovimpia ikinä. Pitää vaan kuunnella ajatuksella, niin paljon erilaisia koukeroisia riffejä, temmonvaihteluita, kummallisia rumpukomppeja ja muita progen tavaramerkkejä löytyy.

Nuoruuden tyhmyyksissäni luovutin levyn suhteen liian helpolla, vaikkei tapanani olekaan antaa niin helposti periksi progressiivisten levyjen kanssa. Archin ääni tökki eniten silloin, mutta siihen aikaan en ollut vielä lämmennyt edes Crimson Gloryn Midnightille, josta on vuosien saatossa kasvanut yksi suosikkilaulajiani. Muistan kyllä Awaken the Guardianin kuulostaneen musiikillisesti taiturimaiselta ja omaperäiseltä, joten oli paha virhe myydä levy pois. Onneksi ei koskaan ole liian myöhäistä antaa Archille ja Awaken the Guardianille uutta mahdollisuutta. Saattoi olla, että armeijan takia koko Awaken the Guardian unohtui, enkä sitten ole kotiutumisen jälkeen (seitsemään vuoteen! ) oikein edes muistanut koko levyn olemassaoloa. Kaikkien hehkutusten jälkeen levy on ehdottomasti tsekattava ajatuksen kanssa.

Kertokaahan muuten Parallelsin hehkuttajat, että mikä tekee siitä lätystä paremman kuin Perfect Symmetrysta, kun mä en vaan tajua? Pakko kai ottaa Parallels kuunteluun ja katsella, jos siitäkin kasvaisi todellinen klassikko. Pidän levystä paljon, mutta sittenkään se ei ole mulle vielä NIIN kova kuin monet muut väittävät sen olevan.

Ehkä Parallels on hitusen "mainstreamimpi" mitä Perfect Symmetry, ja se tuossa levyssä ainakin toimii mulle. Ehkä tuonkin takia Through Different Eyes on yksi suosikeista itselleni Symmetrylta, sillä tuo biisihän voisi aivan hyvin olla Parallelsillakin.

Parallelsilla on paljon huikeita melodioita (ja näissä Fates Warning on erityisen kova!), mutta myös tarttuvia koukkuja löytyy paljon. Mielestäni Inside Out oli suoraa jatkumoa Parallelsille, ja siksi pidänkin noita kahta levyä Fatesin kovimpina. Nyt kun miettii esim. Parallelsin biisilistaa, niin en löydä sieltä yhtään biisiä jonka tarvitsisin skipata kun levyä kuuntelen, aikalailla sama juttu pätee myös Inside Outin kohdalla. Se helvetin upea tunnelma mikä noiden levyjen biiseissä vallitsee on juuri sitä mistä itse pidän. Esim. The Eleventh Hour, Don't Follow Me, Island in the Stream, Monument, Pale Fire ja vaikkapa Shelter Me.

Muistelen kyllä itsekin levyn olleen hyvin tarttuva ja heti ensimmäisellä kuuntelulla vaikutuksen tekevä, mutta ehkä juuri siksi Perfect Symmetry kolahtaa kovempaa, että löydän siitä aina pienia uusia jippoja ja yllätyn bändin musiikillisesta osaamisesta aina uudestaan. Through Different Eyes on kyllä hieno tunnelmapala, vaikka levynsä suoraviivaisin ja simppelein sävellys onkin. Parallelsille kaipaisin ehkä jotain sellaista tajunnanräjäyttävää biisiä, kun materiaali on muistaakseni liiankin tasaisen hyvää vailla sitä the kliimaksia. Ehkä moinen tajunnanräjäyttävä vielä lisäkuunteluilla löytyy.

Inside Out on myös hieno levy. Aivan Parallels-hengessä mennään, kuten mainitsit, ja sehän on hyvä juttu. Silti, Perfect Symmerylla bändi on mielestäni luovempi, kiehtovampi ja parempi, mutta se ei vie yhtään pois Parallelsilta ja Inside Outilta, joiden melodioista ja tunnelmista pidän myös erittäin paljon.

[Jyyd]

Tosta uusi levy Spotifysta kuunteluun: http://open.spotify.com/album/2dzJYR2LtV4XCR7UwcesB1

Parin kuuntelun jälkeen on jo positiiviset fiilikset tästä. Firefly, I Am, One Thousand Flies, Lighthouse, Into the Black ja Kneel and Obey nyt nousevat ainakin esille. Levyn päättävä eeppinen And Yet It Moves vaatii vielä lisäkuunteluja (ja esim. O Chloroform myös). Firefly on ollut alusta asti yksisuosikeistani, I Am paranee kuuntelu kuuntelulta. One Thousand Flies on tiukka avausbiisi tälle levylle, Lighthouse voisi käynnistyä ehkä hitusen nopeammin, mutta toisaalta tossa biisissä on aivan upea tunnelma. Into the Black ja Kneel and Obey parantelevat koko ajan asemiaan myös.

Kyllä tämä omilla listoillani menee jo nyt ainakin FWX:n ohi, joten sikäli eteenpäin ollaan menty hienosti.

[Jukka]

Herranen aika, kuuntelin kerran läpi Spotifysta ja saman tien vilahti 2LP tilaukseen.

[Jukka]

On kyllä kova albumi. Toi päätösraita And Yet It Moves on heittämällä yksi parhaita biisejä, mitä bändi on koskaan julkaissut. Ehkä pienenä miinuksena on mainittava nuo modernisoitumisyritykset satunnaisten djent-riffittelyjen muodossa, ne eivät oikein istu bändin pirtaan. Muutoin todella vahva esitys kymmenen vuoden tauon jälkeen.