Tinnitus Brutale, Korvissa Soi...Soi...Soi

[Hese]

(vai fiittasiko Halford näitä vai jotakin muuta hiljan?),

Halford fiittasi Five Finger Death Punchia uudella levyllä, kova sekin.

[Hammer]

Avenged Sevenfold - Coming Home

Nyt kävi eilen sellainen kummallinen tapaus, että istuskelin keittiössä tekemässä (jotain), kun taustalla soivasta radiosta pärähti biisi käyntiin. Korvat rekisteröivät heti maidenmaisen alun ja piti laittaa kovemmalle. Sieltä tulikin sitten niin kova kuusiminuuttinen, että piti oikein odottaa toimittajan sanovan, että mikäs bändi se olikaan ja mikä biisi. No tämähän se. Täyden kympin veto. Ei olekaan miesmuistiin tapahtunut, että radio herättää kiinnostuksen johonkin.

Hyvää, rääkymätöntä laulua, instrumentit omissa lokeroissaan, eli ei täyteen ahdettua taustaa, kaikki toimi erinomaisesti. Bonuksena skeballe kyytiä pitkään ja tyylitajuisesti. Hitsi. Oli pakko kaivella juutuubista esiin Hail To The King ja muutama muu, joutuuko venymään ostoksille tämän kanssa... Tässä taas hyvä esimerkki bändistä, joka alkaa kiinnostaa, kun laulaja alkaa laulaa ja lopettaa turhan rääkymisen.

Mii laiks. https://www.youtube.com/watch?v=i7IPy7kn37U

Kiitti vinkistä! En olisi ikinä uskonut kehuvani yhtäkään Avenged Sevenfoldin kappaletta, mutta perhana miten hienon Maiden-henkisen biisin ovat tehneet. Vokalistikin oli positiivinen yllätys, vaikkei vielä biisin introlauleskeluissa vakuuttanut. Taidanpa joskus tsekata koko uuden Hail to the King -lätyn, jos siellä olisi muitakin Coming Homen tasoisia Maiden-kitarailoittelua sisältäviä biisejä. Ei omaperäistä, mutta joskus tällainen köyhän miehen Iron Maiden vetää suun messingille. Hyvä musa on hyvää musaa oli sitten omaperäistä tai ei (ja edustaa mitä genreä tahansa - tosin nythän Avengedin "genrenä" on tuon biisin perusteella Iron Maiden)

Nyt soi: Avenged Sevenfold - Coming Home
Toista kertaa. Ihan what the fuck -olo, kun kolahtaa niin kovaa.

[Lappis]

Piti itsekkin kuunnella hehkutuksien takia tämä Coming home. Paljon parempaa kuin edelliset modernit setit. Mitään erikoista tässä ei sinällään ole, mutta plussat laulajan raspista ulosannista. Mun makuun soolot aika heikkoja pituuteensa nähden. Ideat ei kantaneet puoleenväliinkään asti. Voi johtua toki siitäkin, että skebaheebojen soittotyyli ei iske muhun. Mutta positiivinen yllätys kaiken kaikkiaan.

[Hese]

^^ Yksi biisi levyllä on yks yhteen Sad But Truen kanssa (jääköön kuuntelijan päätettäväksi onko se hyvä vai huono asia)

[Hammer]

^^ Yksi biisi levyllä on yks yhteen Sad But Truen kanssa (jääköön kuuntelijan päätettäväksi onko se hyvä vai huono asia)

Sad But True on yksi lempibiisejäni 'Tallicalta, joten joko mennään pyhäinhäväistykseksi tai sitten tributointi kolahtaa samalla tavoin kuin tuon Coming Homen Maiden-henkisyys. Enemmän mietteitä sitten joskus, kun on koko levy kahlattu läpi. Aivan kuten Lappis, itsekin pidin siitä, että vokalisti heitti kehiin miehekästä raspia. Mitä sooloihin tulee, niin mulle uppoavat ne Maidenin Wild Wind -iloittelut ja vastaavat pidemmät soolosetit 2000-lukujen levyiltä (vaikkei nyt sentään niin lujaa kuin Somewhere in Time -levyn eeppisemmät kitarahetket), joten tuon tyylin kitarailoittelu kolahtaa.

[Jyyd]

Hmm, joutuukohan tässä itsekin sit tsekkaamaan tuon A7Foldin levyn läpi, jospa viikonlopun aikana kokeilisi.



np: Newman - Feel Her Again
Newmanin viime kuussa julkaistu Siren-albumi on ollut tänään kuuntelussa. W.E.T:istakin tuttu Robert Säll vierailee tällä biisillä, ja Feel Her Again on yksi albumin parhaimmista vedoista yhdessä Had Enoughin ja Scar of Loven kera. Arvioissa tätä on kehuttu Newmanin uran kovimmaksi levyksi, mutta siihen ei ilmeisesti paljoa vaadita kun tällä levyllä on parista hyvästä biisistä huolimatta aivan liikaa filleribiisejä.

[SPD10]

^^ Yksi biisi levyllä on yks yhteen Sad But Truen kanssa (jääköön kuuntelijan päätettäväksi onko se hyvä vai huono asia)

Avenged Sevenfold - This Means War

Ei nyt ehkä ihan yks yhteen, mutta huomattavaa samankaltaisuutta kuitenkin. Levyn parhaimmistoa mielestäni.

[Jussi K]

^^ Yksi biisi levyllä on yks yhteen Sad But Truen kanssa (jääköön kuuntelijan päätettäväksi onko se hyvä vai huono asia)

Avenged Sevenfold - This Means War

Ei nyt ehkä ihan yks yhteen, mutta huomattavaa samankaltaisuutta kuitenkin. Levyn parhaimmistoa mielestäni.

Löytää kai etsivä vähän vaikka mitä, kuten alta katkelmaa poimien (St. James ei kuitenkaan ollut Hetfieldille ):

Nimikkobiisi kuulosti, kuten jo sinkkuarviossa todettua, tribuutilta Dion Dungeons & Dragons -heville, mutta se ei olekaan läheskään albumin pastissimaisin kappale, vaan ko. titteli menee This Means Warille jonka kuurokin tunnistaisi Sad But Trueksi. Doing Time puolestaan on aina narisevaa laulutapaa ja yhtä suorastaan sormella osoittavaa fraasia myöten alleviivatusti Guns N' Roses -tribuutti. Shepherd of Firessä ja Requiemissa yhtye kokeilee kohtuullisella menestyksellä Metallica-riffien liittämistä jousi- ja torvisoittimien hallitsemaan puolisinfoniseen äänimaisemaan. Crimson Day on voimaballadeistaan tunnetun yhtyeen perinteiden velvoittama styge, joka ei kuitenkaan yllä lajissaan A7X:n parhaimmistoon. Päätösslovari Acid Rain sen sijaan yltää, vaikka edustaakin pianoineen, mahtipontisine jousineen ja taivaankantta syleilevine kitarasooloineen tyyliltään osastoa, joka olisi mennyt Use Your Illusioneilla täydestä kuin väärä raha. Heretic on levyn ensimmäinen ei-slovari, joka ei kuulosta tehdyltä tribuutti- tai pastissimielessä. Coming Home on levyn parempaa tarjontaa, mutta se taas puolestaan kuulostaa kuin joltakin Angran täyteviisulta. Päämäärätön, melodiaköyhä ja suorastaan kehnolla kertosäkeellä nakattu Planets on levyn synkintä settiä, eikä tarjoa kuulijalle muita mielenkiinnon kohteita kuin torviorkestroinnit. Biisi joutaisi takaisin pöytälaatikkoon.

Aikoinaan rähinälaulajana aloittanut M. Shadows tuntuu laulavan levy levyltä voimakkaammin ja paremmin. Myös bändin soundimaailma kasvaa aina vain jyhkeämmäksi, mutta se minua kyllä rassaa, että Hail To The Kingillä sitä Metallicaa voi kuulla muodossa tai toisessa tributoituna lähes puolessa levyn kappaleista ja Gunnareitakin pikkuisen liikaa. Bändit saavat totta kai tehdä mitä haluavat, eikä Hail To The King ole pastissimaisuudestaan huolimatta varsinaisesti huono, mutta minä nyt en vain kerta kaikkiaan tajua miksi jo omanlaisensa ja ehdottoman tunnistettavan soundin kehittänyt ja sillä nimensä tehnyt bändi alleviivaa vaikutteitaan näin voimakkaasti. Eikö moiseen olisi riittänyt esimerkiksi cover-kappaleista kasattu EP?

Hassua muuten tuo Angra, eikä Maiden, mikä tullut hra pt:lle mieleen.

Enemmän mietteitä tuoreimmastaan tuolla.

Edit: Näköjään ollaan Mapen kanssa samoilla linjoilla Hail to the Kingin suhteen. Ja äkkiseltään tsekattuna myös vanhempien levyjen.

ns: Black Sabbath - God Is Dead?

Kyllä tämä on hieno levy, suurimmaksi osaksi kiitos Iommin jonka kitara on paljon paremmassa terässä kuin Heaven And Hellin kanssa 2009. Tästä sinkkubiisin lauseesta Geezerille grammy:

give me the wine you keep the bread

(vai fiittasiko Halford näitä vai jotakin muuta hiljan?),

Halford fiittasi Five Finger Death Punchia uudella levyllä, kova sekin.

Kas, mie sotkin (mulle) kasvottomat amerikaanot. My bad.

[Jussi K]

The Jeff Healey Band - When Night Comes Falling From The Sky

upeaa, kenties parasta mahdollista Bob Dylan-coveria 1989 kulttileffan soundtrackilta. Kas kun vasta näin semi-iäkkäänä isikikin lujaa Jeff Healey-vainaan musiikki, kun kersana sitä Patrick Swayzen ja Sam Elliotin koukkulyöntejä odottaessa vain otti kuriositeettina "sen sokean, kitaraa sylissä lappeeltaan soittavan jannun" joka näyttelee housebändissä (melkeinpä vain itseään).

Tuolla soundtrackilla kaikki 4 biisiä (leffassa 8 ) ovat covereita, mutta aivan älytöntä sooloilua lisää mukaan silti ja bluesrockin leima tähän on kai lyöty. Hieno artisti kyllä ja pari ensimmäistään See The Light & Hell To Pay 1988-90 + coverlevy nyt voimasoittoon!

[Hese]

Kiuas - Kiuassault

Viimeiselle keikalle lähti tänään aamulla liput tilaukseen. Harmi että pistävät pillit pussiin

[Jyyd]

np: Reckless Love - Runaway Love
En vielä vuonna 2010 lämmennyt Reckless Lovelle (vaikka onhan debyyttilevyllä hyvä biisejä), enkä oikeastaan Animal Attractioninkaan aikaan. Ehkä se oli tuo Night on Fire joka sai minut vihdoin toteamaan, että kyllä nämä jampat tarttuvia biisejä osaavat tehdä. So Happy I Could Die oli tosin kehno valinta tämän levyn kakkossinkuksi, olisihan täällä ollut monia parempiakin vetoja, kuten vaikkapa tämä tunnelmallinen Runaway Love. Heti kun biisin ensimelodiat kajahtava ilmoille, niin tietää että ollaan asian ytimessä on tästä genrestä puhutaan. Tämäkin biisi olisi kyllä ollut vuonna 1986 MEGAhitti, huh!

[Hammer]

np: Circle II Circle - Killing Death
Yhtyeen uusimman Seasons Will Fall -levyn kirkkain timantti. Hieno levy tuo Seasons Will Fall muutenkin, selkeä tasonnosto edeltäneistä Consequence of Powerista ja Delusions of Grandeurista. Yhtyeen tuotannon paras lätty on kuitenkin Burden of Truth. Zak Stevensin käheän karismaattinen ääni on aina kolahtanut erittäin kovaa.

[makkeus97]

Deep Purple - Out of hand mahtavaa kuulla tätä levyä livenä ensi vuonna !! aivan loistava levy!!

[SPD10]

Avenged Sevenfold - Waking the Fallen
Nyt kun tuosta uusimmastaan on ollut juttua, niin otin tämän 2003 ilmestyneen levyn kuunteluun. Muistelin, ettei aikanaan oikein kolahtanut, eikä kyllä vieläkään. Periaatteessa tässä on paljon hyviä juttuja, Maiden/Helloween-tyyppistä kitarailoitteluakin vaikka kuinka. Mutta M. Shadowsin laulut ovat vielä tällä levyllä suureksi osaksi sitä todella keskinkertaista metalcore-rääkymistä, joten kokonaisuus jää vaisuksi. Kaverin kehittyminen laulajana ja rääkymisestä luopuminen on kyllä nostanut bändin aivan uudelle tasolle. Tässä yksi hyvä esimerkki:

Second Heartbeat, alkuperäinen studioversio vuodelta 2003 vs. sama biisi livenä vuodelta 2008.

Rääkyä on toki mukana jälkimmäisessäkin, mutta kovasti on monipuolisempaa ulosantinsa, kun on tuota puhtaampaakin osastoa seassa.

[Jussi K]

GammaRay - Empire Of The Undead

Kevään tehokuuntelun jälkeen MOC EP taas soimassa, vaikka sillä varjolla että tämä avausbiisi on myös (talvella?) tulevan albumin nimikappale. Hyvä veto, parempi kuin eepeen nimikko itse asiassa. Ja bändin perinteet tulevat mieleen, sillä myös Valley Of The Kings EP:llä oli tulevan levyn nimikappale SOIS jo mukana -tosin siinä vaiheessa '97-vuotta levyn nimeksi oli tulossa Men, Martians And Machines.

[Iron Constable]

Mukavaa, että Avenged Sevenfold aiheutti täällä a)kuuntelua ja b)keskustelua. Minun mielestäni näin Iron Maiden-foorumille osuu aika hyvin, vaikka miten päin kuuntelisi. Tuo Sad But True-vertailu on ihan oikeutettu, biisi nojaa kieltämättä kiivaasti sinnepäin, mutta mitään ripoffia en siitä löytänyt, hyvä biisi, kuten vertailukohtansakin.

[SPD10]

^Hauskaan saumaan osui Konstaapelin parin päivän takainen nosto siinä mielessä, että itse olin jo alkuviikosta perustamassa bändille omaa ketjua. Tovin asiaa pähkäiltyäni ajattelin sen saavan samanlaisen "tatuoidut mammanpoikahinttarit!"- vastaanoton kuin bändin julkistaminen Iron Maidenin lämppäriksi, että annoin asian jäädä muhimaan. Mukava huomata, että joku edes jossain määrin antaa bändille ansaitsemaansa tunnustusta, itse olen meiningeistä tosiaan diggaillut jo sieltä alkuvuodesta 2008, kun bändin materiaaliin tutustuin. Ja kuinka ollakaan, nyt soi:

Avenged Sevenfold - Seize the Day (Live in the LBC)

Erinomainen slovari, kerta kaikkiaan. M. Shadowsin raspisoundi saa komeasti tukea kolmelta muulta jannulta ja biisin kruununa mahtava kitarasoolo. Biisin musiikkivideossa tuo soolokohta on yksi mauttomimmista/hienoimmista mitä rock-videoissa on nähty; Synyster Gates vinguttaa hautaan laskettavan arkun päällä, haihtuen lopulta savuna ilmaan

[Hammer]

Sir Elwoodin hiljaiset värit: Elisa (live)

Loistava livetulkitsija tuo Sir Elwoodin hiljaisten värien Juha Lehti. Biisikin on oman tyylinsä ehdotonta parhaimmistoa. Pitäisi tutustua yhtyeen tuotantoon tarkemminkin, sillä toistaiseksi olen kuunnellut aika lailla vain best of -settejä.

[Hammer]

Jatketaan hetki yksinpuhelua.

Angra: Waiting Silence

Hämmentävän hyvää poweria suoraan maailman parhaan futismaan, Brasilian viidakoista. Temple of Shadows on muuten ainoa Angran levy, jonka olen kuullut. Muistaakseni ei kokonaisuutena tehnyt suuren suurta vaikutusta, mutta tämä Waiting Silence on kuulunut suosikkeihini jo jostain vuodesta 2005 lähtien. Biisin eeppisen hieno kertosäe on se tämän biisin ehdoton koukku. Myöskin vokalistin äänessä on jotain sellaista omanlaistaan kiehtovuutta, ettei ole ihan tusinapower-kiekuja kuitenkaan.

Kannattaisikohan muihin Angran lättyihin tutustua, mitä sanotte laudan power metal -asiantuntijat?

[Finnish Eddie]

Black Sabbath-Methademic

On muuten uuden levyn parhaimmistoa tämä . Toivottavasti tulisi vielä livenä Hesassakin ...

[poolrules]

Kannattaisikohan muihin Angran lättyihin tutustua, mitä sanotte laudan power metal -asiantuntijat?

Kannattaa.

Tosin jos alkupään levyihin tarttuu, niin kannattanee varmistaa ennakkoon, että Andre Matosin ääni putoaa.

[Hammer]

^ Otetaan testiin.

np: Uriah Heep: Why
Yksi bändin parhaista biiseistä, vaikka ei päätynyt millekään studioalbumille, vaan jäi b-puoleksi/bonusbiisiksi. Tämä yli kymmenen minuuttia kellottava eepos osoittaa, miten upea bändi Uriah Heep oli parhaimmillaan '70-luvun alkupuolella. Huikeaa musiikillista osaamista.

[Sir]

Tämä bändi on edelleenkin yksi kovimmista kaikkien aikojen suosikeistani, ja tämä albumi on yksi parhaita 80-luvun lopun "techno thrash"-ajan levyistä. Aikanaan ostin CD:n (hopeakiekolla oli yksi biisi enemmän kuin älppärillä), ja lähes heti perään vaivaiset 23 vuotta myöhemmin (tänään) tämä ilmestyi kotiini myös vinyylinä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

[Hese]

Ashes Of Ares - Punishment

Kyllähän tämä toimii kuin junan vessa!

[Jyyd]

np: Labyrinth - Moonlight
Tämä levy tuntuu yleensä pyörivän minulla syksyisin kuuntelussa, kuten tänäkin vuonna. Jotain sanoinkuvaamattoman hienoa taikaa tässä levyssä on, ehkäpä se on tuo Rob Tyrantin ääni, Ken Taylorin kiipparit tai Rain-Thorsen -kaksikon kitarointi.. enpä tiedä. Pidän kuitenkin Return to Heaven Deniedia edelleen yhtenä kovimmista power metal-levyistä mitä on ikinä tehty. Tätä tämä hieno genre on parhaimmillaan: helvetin upeita melodioita ja kaunista mutta myös jylhää tunnelmaa. Harmi vain että tämä jäi Labyrinthin ainoaksi todella ehjäksi albumikokonaisuudeksi. Muilla levyillä on kyllä yksittäisiä kovia hetkiä, mutta tämä on italialaisyhtyeen uran ehdoton huippuhetki.