No jopas: tämä Ravelleri kuultu, ja vaikka olen taajaan dissannut viime aikoina (ainakin melodeath-uutuuksia) kertakuuntelun jälkeen, niin pakko myöntää että Jörn yllätti! Odotukset olivat nollassa lopputulemaltaan paskan Bring Heavy Rock To The Landin jälkeen, mutta tämä toimi hyvin. Ei nyt jokainen biisi, tuo videossakin kuultu nimikko ja Carry The Black olivat kai heikoimmat kivan kompaktista kymmenestä. Mutta muutoin kyllä mieluusti kuunteli; joka toinen biisi tuntui melkeinpä kertovan vielä Diosta. Näette kyllä nimistä mitkä. Mutta olisiko sillä joka toinen studiojulkaisu häävi, kun Spirit Black toimi myös, jota edeltänyt Lonely Are The Brave oli myös vähän bleh.
Tracklisting:
1. Overload (5:20)
2. Cancer Demon (4:27)
3. Traveller (5:37)
4. Window Maker (4:25)
5. Make Your Engine Scream (4:11)
6. Legend Man (4:00)
7. Carry The Black (6:08)
8. Rev On (4:43)
9. Monsoon (4:19)
10. The Man Who Was King (5:52)
Produced by Jørn Lande & Trond Holter
THE BAND:
Jørn Lande: Vocals
Trond Holter: Lead Guitar
Jimmy Iversen: Guitar
Willy Bendiksen: Drums
Bernt Jansen: Bass
Timppa on saanut Serafino Peruginolta luottoa, kun ei ole perseillyt Saanan tapaan RR:a (vaikka sekin kai meni vähän riitelyksi, kun kakkoslevyllä olivat Scarlet recordsilla) tai Avalonia.
Ihan hyvä, Karlssonilta olivatkin nämä A + L -ideat aika vähissä viimeksi. Magnuksen keskittyä PF:iin ja muihin projekteihinsa välillä. Tolkilta on aina lupa odottaa hyviä biisejä ja nyt ovat hienot vokalistit vetämässä. Paria astetta korkeammalla kuin Kotipelto tai Sammet, esimerkiksi.
Erittäin hieno uutinen ! Olen pitänyt aikaisemmista todella paljon, enkä usko, että Tolkki pilaa trademarkia, on se sen verran hienoja biisejä pukannut maailmaan viime vuosina(kin).
EDIT: Cancer Demonin kuuntelin tuosta yltä ja olipahan hyvä biisi. Uusi Jorn lähtee heti tilaukseen. Onhan mulla aiemmatkin. Ihan silkkaa Dio-tribuuttia, toki, alkubiisi menee Holy Diver-hengessä, sointukulut tapailevat välillä hyvinkin lähellä, hienon skittasoolon jälkeen riffittely hakee enemmän vanhaa Black Sabbath-muottia ja siinähän se Dio-kokonaisuus onkin. Kyllä tilanne taitaa olla se, että se mitä Diosta on maan päällä jäljellä, ruumiillistuu Jornissa. Hyvä niin, parempaa manttelinperijää en tähän hätään keksi
^Hirveetä itkua kommenteissa Tolkista. Fuck that shit. Kylläpä Sir Russell Allen ja Jorn kuulostivat upeilta tolla trailerilla. Biiseistä kuuli välittömästi Tolkin kädenjäljen, mutta ei mua ainakaan häirinnyt pätkääkään. Pikku vaihtelua Karlssonin trademarkkeihin, ei tee ollenkaan pahaa. Noi samplet kuulostivat about samantasoisilta kuin Tolkin eka Avalon, joka on todella hyvä levy mun mielestäni. Pakkohankinta, vailla sen kummepaa miettimistä.
Pari kertaa tullut kuunneltua uusi levy. Parit huiput, keskinkertaisuudet ja notkahdukset löytyvät tältäkin Tolkin levyltä, mutta kokonaisuus vaikuttaa heti paremmalta kuin Avalonin edellinen osa. Ja laulajat vetävät juuri niin hyvin kuin oli lupa odottaakin.
Mielestäni Tolkki on tavoitellut Straton Visionsin saundimaailmaa mikä ei ole hullumpi juttu. Levyllä on selvästi paremmat rummut ja bassot sekä paksumpi kitarasaundi kuin Tolkin muilla viimeaikaisilla levyillä. Ei kuulosta yhtään pöllömmältä ainakaan mun korviin. Tässä esimerkkiä:
^Tämäkin on tosiaan ilmestynyt, pikkuhiljaa on alkanut kerääntyä hankintojen listaa, mutta ei ole vielä saanut aikaiseksi. Aika samansuuntaista kommenttia kuin sinulla on tuolla arvosteluissakin ollut, muutama huippu, muutama hyvä, muutama keskinkertainen ja pari hutia, mutta Allen & Lande tuottavat vaadittua ääntä alusta loppuun.
Ahkeran kuuntelun jälkeen rankkaisin biisit seuraavasti:
Huiput:
- Lady of winter
- Hymn to the Fallen
- Reaching for the Stars
- Bittersweet
Oookoot:
- Come Dream with Me
- Down From the Mountain
- The Great Divide
- Dream About Tomorrow
Turhakkeet:
- Solid Ground
- In the Hands of Time
Loppujen lopuksi aikas hyvä kokonaisuus! Tolkki on saanut tälle levylle hyvällä prosentilla osumia hutien ollessa selvässä vähemmistössä. Sinänsä harvinainen tapaus, että ns. b-puoli on levyn parempi puolisko.
^Omaan makuun Down From The Mountain varmaan levyn paras biisi (varmaan eniten Stratosävytteitä tuossa). Kaikin puolin hyvä levy kyllä, varmaan tulee viihtymään paremmin kuuntelussa kuin aiemmat Allen/Lande tuotokset.
Hyvältä kuulostaa. Kolme ekaa biisiä osui ja upposi loistavasti, nyt nelonen, eli Solid Ground vähän notkautti tasoa, mutta onhan se vaan niin, että hyvä Tolkin sävellys ja Lande & Allen tosissaan aukomassa suutaan, on vähintään yhtä hyvä yhdistelmä kuin Karlssonin luomukset. Down From The Mountain oli sen verran kova veisu, että olen iloisesti yllättynyt, jos loppulevyltä löytyy joku parempi tai edes yhtä hyvä !
Karlssonin triosta mulle on keskimmäinen, Revenge ollut ylitse muiden ja kyllähän tämä uusi tuntui äkkiseltäänkin menevän sen kanssa samalle tasolle. Ainakin näin ensi alkuun!
Mä en niin hirveästi näitten Allen & Lande -levyjen välille osaa, enkä halua tehdä eroa. Okei, The Showdown on selkeästi heikoin, joten siinä mielessä säveltäjän vaihto oli perusteltu. Kaksi ekaa ovat kumpikin loistavia, en osaa erottaa niitä sitten millään.
Tämä uusin istuu aika kivasti noiden kahden ekan perään, vaikka Tolkki & Strato läpi puskevatkin. Siinähän ei siis sinällään ole mitään vikaa. Minusta Tolkki onnistuu ihan hyvin, yhtään selkeästi skipattavaa kipaletta ei ole mukaan sattunut.
Useamman kuuntelun jälkeen korva on erotellut parhaiksi biiseiksi:
Down From The Mountain
In The Hands Of Time
Reaching For The Stars
Bittersweet
Tuo viimoinen Bittersweet on todella hieno balladi, samalla myös levyn biiseistä se eniten Magnus Karlssonin sävellyksiä muistuttava.
Loput biisit ovat hyviä, ainoastaan hieman erilainen Solid Ground erottuu joukosta hieman heikompana, sekin on alkanut putoilla paremmin kuunteluiden myötä. Pakko taas todeta, että ilman Timo Tolkkia, melodisen heavyn maailma olisi aika montaa hienoa levyä ja kappaletta köyhempi.
^ kovin samoja mietteitä ja viimeistä tunnelmapalaa myöten samoja mietteitä oli itellä, kun kaverille vastasin facessa, että
mie viime pe wrote:..mutta kyllä tuo tulee olemaan eka Allen/Lande, minkä ostan täyteen hintaan. Tähän asti suosikki on ollut Magnus Karlssonin tekemän kolmikon keskimmäinen, Revenge, mutta kyllä tämä uusi kiilasi heti vähintäänkin sen rinnalle. Onkohan sir Russell Allen ikinä kuulostanut noin hyvältä? Nyt vetää sopivan smoothisti, että Jörn Landen puhkuminen on hyvässä balanssissa sen suhteen.
En tiedä tuosta biisistä vielä kun kertsimelodioita osaan vain verrata, muiden ollessa liian vaikeita. Mutta jonkun biisin vastaavasta tuli mieleen Heavenlyn ranskisten Destiny (2001, straton kaimaa parempi biisi btw), vaan vähän hidastettua versiona. Parhaiden top-3 voisi olla Dream About Tomorrow (jo kompilla ylitse muiden), Down From The Mountain & Russellin upea päätössoolo Bittersweet.
Nyt soiva Lady Of Winter muuten sopii hyvin tämänpv keliin, kun vaakatasossa tulee lunta "there's something in the air, like hailstorm everywhere", hyvä Timo!
Landen uusi Dracula nostaa kyllä odotuksia, tuo sinkkubiisi Walking On Water on liki kuusiminuuttisenakin todella hieno sävellys, mietin kolmen minuutin kohdalla, että miten ne venyttää tämän sinne kuuteen, mutta kitaristin parin minuutin kelttisävytteiset vedot siinä keskellä vetivät meikältä suun suppuun ja sitten virneeseen. Kylläpä toimii. Hyvin tehtynä nuo kelttihommelit, ihan sieltä Gary Mooren ajoista lähtien, ovat mulle toimineet erinomaisesti, niin nytkin. Jorn on jos mahdollista, rumempi kuin koskaan, mutta hyvä niin, sillä jos lauluäänen perusteella pitäisi tuomita ja olisi nainen, olisin ollut myyty jo kauan sitten.
Mulle melkeen tänä päivänä riittää se, mitä Kiskeltä ja kumppaneilta ynnä Jornilta tulee ulos. Muut on sitten kivoja bonuksia
Jaahas, Jorn & Scorpparit tulevat naapurikuntaan esiintymään heinäkuun lopussa. Scorpparit on nähty pariinkin kertaan muutaman vuoden sisällä, mutta Jörkan mukanaolo saa meikäläisen lippuostoksille, harvemmin äijään törmää varsinkaan omilla kotinurkilla. Eikä Güntinkään näkeminen haittaa.
Edward Mannerheim wrote:Jaahas, Jorn & Scorpparit tulevat naapurikuntaan esiintymään heinäkuun lopussa. Scorpparit on nähty pariinkin kertaan muutaman vuoden sisällä, mutta Jörkan mukanaolo saa meikäläisen lippuostoksille, harvemmin äijään törmää varsinkaan omilla kotinurkilla. Eikä Güntinkään näkeminen haittaa.
Eikö Eclipsekin ollut? Suosittelen tsekkaamaan vaikka Battlegrounds tai I Don't Want To Say I'm Sorry -biisit referenssiksi jos ei ollut tuttu!