Helloween / Kiske

[AntiSmuli]

^Waiting For The Thunder - ehotonta toppikamaahan tuo on! Pirun tarttuva radiohittimainen viisu. Yksinkertaisuus on rikkautta, tässä asiassa.

[Graphics]

^Waiting For The Thunder - ehotonta toppikamaahan tuo on! Pirun tarttuva radiohittimainen viisu. Yksinkertaisuus on rikkautta, tässä asiassa.

Joo juuri äsken soi ko ralli, ja mietin että onhan tässä potentiaalia nousta toppeihin ehdottomasti. Hieman tuntuu, että kertsissä on vedetty mutkat turhan suoriksi, mutta ehdottomasti hieno kappale.

[Finnish Eddie]

Tämähän tuntuu toimivan oikein sujuvasti ! Ainakin jo ekan kuuntelun perusteella. Nyt pitää hommata ehdottomasti hyllyynkin kun kerkeää ...

[Graphics]

Pakko lisätä Markuksen väsäämä japsibonus No Eternity tuonne Toppeihin. Olisi syrjäyttänyt levyllä paskan Far From The Starsin millon tahansa.

[IndianaJones]

Jaa, eka kuuntelu jätti ainakin itselle vähän väljähtyneen maun suuhun. Jotenkin tuo bändin modernisoitu saundi häikkää itsellä vähän vastaan, vaikka muuten ollaankin menty askel parempaan suuntaan melodisuuden puolesta edelliseen verrattuna. Parissa biisissä oikeasti todella hyvänkuuloinen kertosäe, juurikin tuo Waiting for the Thunder jäi mieleen positiivisena, mutta ei nyt kyllä ihan lähde. 7 Sinnersistä tuli ensimmäisillä kerroilla kyllä inostuttua paljon enemmän, ehkä sen levyn tietty tylsyys ja metallisuus peitti tuon modernimman otteen alleen, eikä se näin päässyt häiritsemään.

Joka tapauksessa vaikuttaisi ettei Sinnersiä edeltäneiden kahden levyn mahtavuuteen olla taaskaan kurkottamassa, puhumattakaan Andin ensimmäisten levyjen suvereenista parhaudesta. Noh, katsellaan ja kuunnellaan, milellään sitä nämä puheet takaisin ottaisi.

[reptile]

Kerran olen levyn kuunnellut läpi ja positiiviset fiilikset siitä jäi. Huteja ei tuntunut olevan joukossa, mitä nyt Assholen lyriikat oli jotain todella omituista. Ei biisi musiikillisestikaan ole kovin kummoinen, mutta minusta ne lyriikat ei sovi Helloweenille yhtään. Lähinnä jonkun Slipknotin levyltä voisin kuvitella löytäväni vastaavaa. Lisää kuunteluita vaan, ehkäpä sanoitukseen alkaa ajan myötä tottumaan.

[WhiteWorm]

Sinkkulohkaisu oli erinomainen ja ihan hyvillä fiiliksillä lähdin tätä albumia tsekkaamaan, vaikken suuri powerin ystävä olekaan. Kostautui ihan hyväksi power metal -levyksi, vaikka kärsiikin hieman ylipituudesta. Loppua kohden väsähtää joko levy tai kuuntelija, mutta joka tapauksessa 60 minuuttia on liian pitkä mitta tälläiselle levylle. Niin ja se Asshole. Kaikkien aikojen huonoin kuulemani poweriveisu. Lyriikat ja kertosäe aiheuttivat välitöntä repeilyä Parin kuuntelun perusteella kuitenkin sellainen 3/5.

[AntiSmuli]

Mulle tuo Asshole oli tosi positiivinen yllätys - lähinnä siksi, että aluksi nimen perusteella odotin jotain Can Do It -biisin kaltaista vasurilla vedettyä rallia, jota ei paria kertaa enemmän jaksa kuunnella.

[Karpaasi]

Hyvä tasainen levy on kyseessä. Kolme ensimmäistä biisiä Live Now'hun asti rokkaavat kovaakin, mutta tämän jälkeen tulee pienoinen suvantovaihe neljän biisin verran. Minuun ei tämä paljon kehuttu Waiting for the Thunder niin kolahtanut, melodiat on toki kivoja ja biisissä on avoimuuden tunnetta, mutta tuo kertsi lässähti meikälle. Loppulevy Wanna Be Godista eteenpäin on sitten hyvää kamaa taas. Levyn paras kappale Nabataen ohella lienee Asshole, jonka kertsi on mainio, eivätkä lyriikatkaan häiritse. Ehkä kappaleessa on parasta, että se on kertsiltään jotain hyvinkin poikkeavaa perinteisestä Helloween-materiaalista. Live Now'ssa on mainiot syntikat, ja alun efekti-skebasoundista tulee mieleen Dream Theaterin Home, mikä ei ole lainkaan väärin.

Sain suurin piirtein mitä odotinkin. En nykyään odota Helloweenilta mitään maailmaa muuttavia levyjä, vaan sellaisia "ihan mukavia" -levyjä.

[Jussi K]

Mie vissiin sitten odotin, kuten suosikkibändeiltä tuppaa tekemään, tuollaista mielenräjäyttäjää. Ensikuuntelu eilen jäi aika kauaksikin siitä, mutta nyt toisella pyörityksellä tänään alkaa vähän paremmalta näyttämään. Soundeista on toistaiseksi taas tunkkainen kuva, voisi olla vaihtelun vuoksi Bauerfeind vaihtopenkin tarpeessa. Mutta jos parhaita biisejä sanoisin tällä hetkellä, niin ne ovat:

Years
World Of War
Straight Out Of Hell

-ei sen kummemmassa järjestyksessä; seuraavaksi kai todella vahvan vaikutuksen heti ennakkosoitossa tehnyt Nabatea & Live Now. Kaikkien muiden antaisin olla albumilla, mutta edellämainitun sijaan päinvastaisen vaikutuksen BS-sinkulla tehnyt Wanna Be God ja Asshole saisivat tehdä mieluummin tyhjää tilaa kompaktimmalle 11 biisin kokonaisuudelle. Pitää ottaa työreissulle autoon aamulla tietysti mukaan ja soitella lisää, ehkä tästä ei tulekaan Better Than Raw II:sta omalla kohdallani, jos alkavat loputkin tarttumaan pikkuhiljaa.

..odotin jotain Can Do It -biisin kaltaista vasurilla vedettyä rallia, jota ei paria kertaa enemmän jaksa kuunnella.

Mie olen taas näistä päinvastaista, -ja oikeastaan kerrankin- Ossin kanssa samaa, mieltä kuin tämä The Legacyn arviossa aikoinaan:

Kakkoslevyn loppupuolelta eteen pölähtävä Get It Up sen sijaan onnistuu kuulostaamaan liki niin kovasti klassikko-Keepereiltä, että tippa melkein vierähtää silmäkulmaan. Hyväntuulista, melodista ja letkeästi etenevää kurpitsointimusiikkia, josta väkisinkin tulee mieleen Edguyn hulvattomimmat reippailut - sekä tietenkin Rise And Fall sekä Dr. Stein kumppaneineen. Eikä se makea vielä tähän lopu, tuplan viimeistelevä My Life For One More Day nakuttaa tärykalvoille melkeinpä samanlaista hilpeää happy-happy-Helloweenia mitä bändi kulta-aikoinaan takoi. Ikävä kyllä koko albumi ei ole täynnä tätä samaa, vaikka selvästikin sävellyskynästä löytyy potkua myös tällaiseen ilotulitukseen.

[Benjamin Breeg]

Oli tehokuuntelussa uutukainen viikonlopun aikana ja eipä tässä taaskaan muuta voi sanoa, kuin että Helloween ei pettänyt tälläkään kertaa
Taitaa itse asiassa olla ehjin kokonaisuus Deriksen aikakaudella, sillä yhtään skipattavaa biisiä ei löydy. Edellisen levyn parhaimpien biisien tasolle ei
päästä ( World of Fantasy, If the Mountain Could Talk ), mutta esim. Where the Sinners Go ja You Stupid Mankindin kaltaisia fillereitä ei ole yhtään.
Vähän yllättävää itselleni on se että yleensä levyjen parhaimmistosta vastaava Markus on tällä kertaa tehnyt kolmesta heikoimmasta biisistä kaksi
( Nimibiisi, Far from the Stars, Years ), mutta silti ollaan selkeästi plussan puolella. Parhaat biisit suurilta osin Deriksen käsialaa ja mieskin kuulostaa paremmalta,
kuin koskaan aikaisemmin... on se vaan äijä paranee koko ajan levy levyltä ! Toivon todella kun tulevat suomeen, että uskaltaisivat soittaa uusia biisejä enemmän
sen sijaan, että setti ängettäisiin taas täyteen keeper kuraa, siis OIKEASTI maximissaan 2-3 biisiä Kisken ajoilta ja ei yhtään Hansenin ajoilta.

Biisikohtaisesti kouluarvosanoin:

Nabataea 10
World of War 8½
Live Now! 9+
Far from the Stars 7½
Burning Sun 9+
Waiting for the Thunder 10
Hold Me In Your Arms 8
Wonna Be God 9½
Straight Out of Hell 8
Asshole 10
Years 7+
Make Fire Catch the Fly 9+
Church Breaks Down 8+

[Jyyd]

Muutamia kertoja on pyöritelty Straight Out of Hell rauhassa läpi ja heitetäänpä biisit samantien kolmeen kategoriaan. Sulkuihin pistin huvin vuoksi säveltäjät niin näkee että kuka on saanut aikaan laatua ja kuka ei.

Erinomaiset/hyvät:
Waiting for the Thunder (Deris) - Toistaiseksi levyn ykkössuosikki itselleni. Pieni määrä pianoa Helloween-biiseissä ei ole ikinä pahitteeksi. Tämä upposi jo ekalla kuuntelulla kuin veitsi sulaan voihin. Erinomaista!

Nabataea (Deris)- Tykkäsin tästä jo ennen itse levyn julkaisua ja kyllä tämä kestää vieläkin kuuntelua, ehdottomasti hyvä startteribiisi levylle.
Straight Out of Hell (Grosskopf) - Luulenpa että tämä kasvaa vielä hieman, mutta ansaitsee jo nyt paikkansa levyn kärkipään biisien joukossa.
Burning Sun (Weikath) - Ekoja kertoja kun tätä kuunteli niin olisin ehkä heittänyt keskikastiin mutta nyt tämä toimii paremmin, on kertsi on kuitenkin sen verran toimiva.
Make Fire Catch The Fly (Deris) - Hyvä powerirallihan tämä on, kertsi kasvaa mukavasti ja muitakin pieniä melodiakoukkuja on mukana.

Keskikasti:
Hold Me In Your Arms (Gerstner) - Melkein nostin jo ylempään kategoriaan mutta ei vielä. Kyllähän tämä tuo jotenkin mieleen Pink Cream 69:n Where The Eagle Learns to Fly:n mutta se ei ole huono juttu. Kertsi kun olisi vielä piirun verran kovempi niin sit olis kärkibiisien joukossa.
Years (Weikath)- Kelpo rallatus kertsissä mutta keskikastiin tämäkin lopulta menee, voi toki olla että vielä uusilla kuuntelukerroilla kasvaa tämäkin.

Far From the Stars (Grosskopf) - Jotenkin tulee Just A Little Sign tästä mieleen, ei tämä välttämättä ole tajunnanräjäyttävä poweriralli mutta ei tätä skipatakaan tarvitse.
World Of War (Gerstner) - Kelpo poweriralli joskin kertsistä puuttuu se todellinen koukku, ei huono mutta myöskään säväytä ihan täysillä.

Church Breaks Down (Gerstner) - Upea kirkkouruilla höystetty intro mutta kertsistä puuttuu taas se viimeinen silaus. Nuo lyriikatkin särähtävät välillä korvaan. Muuten ihan ok veto.
Live Now! (Deris/Gerstner) - Onhan tämäkin ihan ok mutta kertsi ei kyllä ole tässäkään se paras mahdollinen. Pelkkä "Live Now!" tuntuu jotenkin töksähtävältä.
Asshole (Gerstner)- Kaipa tämä sitten kuuluu siihen alempaan keskikastiin. Ihan mukavaa rouhimista mutta tästäkin se täyden kympin koukku puuttuu.

Heikoimmat:
Wanna Be God (Deris) - En olisi valittanut jos tämä olisi jätetty levyltä ulos, lähes aina tulee painettua skip-nappulaa tämän biisin kohdalla.


Kokonaisuutena on jo nyt helppo sanoa että 7 Sinnersista on menty eteenpäin. Miksaus ei ole vieläkään täydellinen mutta on silläkin osa-alueella tapahtunut edistystä. Tosta keskikastista kun sais vielä pari biisiä parhaiden joukkoon niin voitais puhua Rabbit Don't Come Easyn tasoisesta suorituksesta, mutta ei nyt ihan tällä kertaa. 2000-luvun levyistä Straight Out of Hell ohittaa 7 Sinnersin ja The Legacyn näillä näkymin. The Dark Ride, Gambling With the Devil sekä Rabbit Don't Come Easy pysyvät vielä edellä mutta onhan tämä kaikenkaikkiaan hyvä suoritus 'Weenilta. Arvosana: 8- / 10.

[Hammer]

Huteja ei tuntunut olevan joukossa, mitä nyt Assholen lyriikat oli jotain todella omituista. Ei biisi musiikillisestikaan ole kovin kummoinen, mutta minusta ne lyriikat ei sovi Helloweenille yhtään. Lähinnä jonkun Slipknotin levyltä voisin kuvitella löytäväni vastaavaa. Lisää kuunteluita vaan, ehkäpä sanoitukseen alkaa ajan myötä tottumaan.

Niin ja se Asshole. Kaikkien aikojen huonoin kuulemani poweriveisu. Lyriikat ja kertosäe aiheuttivat välitöntä repeilyä Parin kuuntelun perusteella kuitenkin sellainen 3/5.

Ihme kukkahattutätimeininkiä, kun muutamasta kirosanasta nostetaan kauhea haloo.

Ei heavy eikä edes power metal ole niin kamalan vakavaa. Power metal -tekstit yleensä ovat kliseisiä fantasiasanoituksia, larppaus-meininkiä, uskonnollissävytteisiä tai muuten vaan mielikuvituksettomia, joten mahtuuhan sinne joukkoon aavistuksen kieli poskessa väännettyjä Asshole-sanoituksiakin. En ole koskaan erityisemmin lämmennyt power-genren lyriikoille, jos nyt vähän yleistetään, ja Assholen sanoitus on siksikin piristävä poikkeus. Jos heavy-sivistystä on vähääkään, niin tekihän Accept jo vuosikymmeniä sitten Son of a Bitch -nimisen kappaleen, jonka sanoituksesta pidän, eikä kiroilu kuulu ainoastaan jollekin new school -osaston Slipknotille. Mä en ole Slipknottia kuullut muutamaa biisiä enempää, eikä erityisesti kiinnosta tutustua tarkemmin niiden kuultujen biisien perusteella, mutta jonkin biisin nimi oli muistaakseni People = Shit, minkä kyllä ajatuksena allekirjoitan. En erityisemmin pidä ihmisistä, joskus tunnen itseni jopa ihmisvihaajaksi. En tarkemmin tiedä Slipknottin sanoituksista, ehkä ne ovat täyttä kurasontaa, mutta se ei tee Assholen sanoituksesta kuraa. Paljon ennemmin mä tuollaisia huumorihenkisiä tekstejä luen kuin niitä Weikin kieliposkessa-biisien sanoituksia. Onneksi tällä levyllä ei ole Weikathin huumoribiisejä – ei lähde, ei sitten ollenkaan, vaikka on niidenkin joukossa toki joitain osumia. Tosin, ei Asshole nyt edes ole sanoituksena kuin puolittain huumoria, lopulta aika asiallista ihmisdissausta, johon kieli poskessa -sävyn tuo lähinnä vain nuo kirosanavalinnat, jotka ovat kuin suoraan South Parkin maailmasta. Mä kyllä diggaan South Parkista.

Se, ettei Helloween ole aiemmin tehnyt tuollaisia kiroilupurkauksia osoittaa, että yhtye on valmis tekemään jotain uutta, mitä ei ole ennen tehnyt. Tällä kertaa mielestäni onnistuneesti, koska tuo sanoitushan on Saschan purkaus ilmeisesti häntä huonoin perustein arvostelleille tai vähätelleille ihmisille, jos oikein tulkitsin (vähän kuin Maidenin Virus, jossa Harris sätti arvostelijoita, vaikkei nyt kirosanoja käyttänytkään). Ei mulle tullut ollenkaan teiniangstiolo tuosta sanoituksesta, vaan se oli hauska ja kaikessa simppeliydessään hyvin kirjoitettu ja muotoiltu – tämä kirjallisuutta ja kirjoittamista opiskelevan näkökulmana asiaan. Levyn sanoituksellista parhaimmistoa mun mielestäni. Epähelloweenmainen sanoitus on yleensä aina vain tosi jees, koska Helloweenin vahvinta aluetta ei ole koskaan olleet lyriikat, vaikka voisin ison määrän hyviä tekstejä luetellakin yhtyeen laajasta tuotannosta poimittuna.

Itse levystä kirjoitan mietteeni vähän myöhemmin. Nyt voin kuitenkin jo sanoa että kolahti kovaa ja oli positiivinen yllätys ala-arvoisen 7 Sinners -ripulin jälkeen. Olen onnellinen, kun kurpitsat ovat palanneet takaisin ja tehneet jopa aika monipuolisen levyn, joka tulee kestämään kuuntelua. 7 Sinners oli kyllä taiteellinen uudistuminen, mutta biisit olivat niin onnettomia räpellyksiä ja soundit surkeimmat ikinä, että parempi vain kun kurpitsat palasivat takaisin siihen musiikkiin, jota osaavat tehdä parhaiten. Jos vertailukohtia pitäisi aiemmasta tuotannosta hakea, niin sanoisin, että löytyy Better Than Raw -henkisiä biisejä sekä sillisalaattimaisuutta hyvässä mielessä tyyliin Rabbit Don't Come Easy. Myös jotain Rabbitin kaltaista henkeä on joissain kappaleissa. Ehkä myös vähän Gambling with the Deviliä mukaan sekoitettuna. Mä pidän paljon Rabbit-levystä, Gambling-levystä (joka aukeni kunnolla vasta vuosien jälkeen nousten kertarysäyksellä yhtyeen tuotannon parhaimmistoon!) sekä Raw-levystä, joten luonnollisesti Straight Out of Hell maistuu myös hienosti.

P.S. Todetaan nyt vielä, että Jussi K.:n parhaimmistoon nostama Years on mun makuuni levyn heikoin lenkki. Levyn munattomin, tylsin ja epäluovin sävellys, joka oli sellaista Weikin b-luokan powerihuttua. Ei nyt huono biisi, sillä ei tällä uudella levyllä yhtään oikeasti huonoa biisiä ole, mutta keskinkertaisin ja puuduttavin nyt kuitenkin. Ihmetyttää siinä mielessä, miksi levyn ’80-lukuhenkisin ja lähes täysin omaa makuhermoani varten tehty Another Shot of Life ei ole levyllä. Mahtava biisi, joka mahtuisi omilla listoillani kolmen kovimman joukkoon… Ehkä tuo Years-kappalekin vielä lisäkuunteluilla avautuu paremmaksi, mitä kyllä vahvasti epäilen. Ei ole vain ihan mun juttu, vaikka perushyvää taustalla kuunneltavaa poweria sinällään onkin.

[reptile]

Hyvä kirjoitus Hammerilta ja paljon hyviä pointteja. En tosin pidä itseäni kukkahatutätinä... Ei se kiroilu niinkään haittaa, se vaan Helloweenin levyllä särähtää korvaan. Sellaista kun en muista Helloweenin levyllä aiemmin olleen. Ymmärrän sen, että Gerstner on halunnut kappaleen muodossa purkaa pahaa oloaan ja tuntojaan, näinhän on tehty musiikin kautta kait suurinpiirtein niin kauan kuin musiikkiakin on ollut olemassa. Nyt kun levyä olen kuunnellut useamman kerran, niin se ei enää häiritse niin paljoa, kuin ensimmäisen kuuntelun jälkeen eli kuten jo aikaisemmassa viestissäni arvelin.

Omalla tavalla kappale tuo levyyn vaihtelua, samoin kuin kaunis Hold Me In Your Arms, vaikka se ei musiikillisesti ole kovin kummoinen. Levy kun on muuten täynnä power-laukkaa, hyvä vaan että on erilaista materiaalia otettu mukaan. Kun Wanna Be God olisi pudotettu pois, niin levyltä ei juuri löytyisi valittamista. Aika turha biisi muuten erinomaisella levyllä.

[Hammer]

Hyvä kirjoitus Hammerilta ja paljon hyviä pointteja. En tosin pidä itseäni kukkahatutätinä...

Ai niin, oho, tarkoitin tietysti kukkahattusetää. Leikki leikkinä, hyvä että muuten pidit tekstistäni.

Ei se kiroilu niinkään haittaa, se vaan Helloweenin levyllä särähtää korvaan. Sellaista kun en muista Helloweenin levyllä aiemmin olleen.

Tietysti mä ymmärrän pointtisi. Odotat Helloweenilta tietynlaista, ja kun saatkin jotain muuta, niin ärsytyskynnys ylittyy. Tulee sellainen what the fuck -olo. Vähän sama kuin jos menisin katsomaan Stallonen leffaa, enkä saisikaan actionia, vaan romanttisen komedian. Kehno vertaus, mutta menköön. Kuitenkin se romanttinen komedia voisi olla elokuvana hyvä, vaikkei olisikaan sitä mitä olen tottunut Syltyn leffoilta saamaan.

Ymmärrän sen, että Gerstner on halunnut kappaleen muodossa purkaa pahaa oloaan ja tuntojaan, näinhän on tehty musiikin kautta kait suurinpiirtein niin kauan kuin musiikkiakin on ollut olemassa. Nyt kun levyä olen kuunnellut useamman kerran, niin se ei enää häiritse niin paljoa, kuin ensimmäisen kuuntelun jälkeen eli kuten jo aikaisemmassa viestissäni arvelin.

Useamman kuuntelun jälkeen olet ehtinyt tottua asiaan ja myöntää, että myös satunnaiset kiroilupurkaukset voivat olla osa Helloweenia...? Vaikka Assholen tekstiä puolustankin, voin sanoa, etten mä yleensä halua kirosanoja heavy-/metal-sanoituksiin, koska useimmiten sellaisista tulee vain myötähäpeäolo tai sellainen olo, että tekstin tehneet ovat jotain keskenkasvuisia angstisia räkänokkia. Raja sen välillä, sopivatko kirosanat teksteihin on aika häilyvä. Hyvin kirjoitettuna ja oikeassa kontekstissa toimivat kuin tauti, mutta paljon useammin mennään metsään. Tällä kertaa itse koin, että Sascha onnistui kirjoittamaan hyvän biisin ja hyvän sanoituksen, vaikka ennen levyn kuulemista epäilinkin, miten kirosanoja sisältävä biisi mahtaisi Helloweenille sopia. Yllätyin positiivisesti, koska biisistä tulee freesi olo myöskin siksi, ettei bändi ole aiemmin tehnyt moisia purkauksia ja nyt teki sellaisen vieläpä onnistuneesti.

Omalla tavalla kappale tuo levyyn vaihtelua, samoin kuin kaunis Hold Me In Your Arms, vaikka se ei musiikillisesti ole kovin kummoinen. Levy kun on muuten täynnä power-laukkaa, hyvä vaan että on erilaista materiaalia otettu mukaan. Kun Wanna Be God olisi pudotettu pois, niin levyltä ei juuri löytyisi valittamista. Aika turha biisi muuten erinomaisella levyllä.

Tuo Hold Me in Your Arms ei ole ehkä sävellyksellisesti mitenkään erityinen, vaan melodioiltaan aika kliseinen slovari, mutta sittenkin siinä on sitä jotain, mitä useissa pillunkostuttelukappaleissa ei ole. Derisin matalat ja osin raspiset vokaalit perussäkeistöissä ovat todella upeita. Olen aina pitänyt erityisesti Derisin matalista äänistä, ja A Handful of Pain on muuten yksi koko Helloweenin tuotannon parhaista biiseistä omaan makuuni. Siinähän on paljon matalampaa vokalisointia Andilta. Puhtaasti laulusuorituksena Hold Me in Your Arms on huikaiseva taidonnäyte. Kappale on lopulta ihan viiden parhaan joukossa, koska Andin tunteikas ja monipuolinen laulusuoritus tekee siitä todellisen timantin, vaikkei sävellys itsessään olekaan kuin ihan peruskiva. Uuden levyn mieleenpainuvin vokalisointi on Nabataen kertosäe, todellinen kliimaksi!!!

Derisin raspivokaalit ovat muuten todella huikeita Pink Cream 69 -yhtyeen One Size Fits All -levyllä. Samaa maagisuutta Andi tarjoaa pienen annoksen joissain raspisemmissa äänissään, jopa hetken verran Hold Me in Your Arms -kappaleessa.

Tuo Wanna Be God on omistettu Freddie Mercurylle. Se on vähän sellaista "jämä-Queenia", anthem-tyyppinen kuten joku We Will Rock You, josta en ole koskaan liiemmin pitänyt kuin korkeintaan lätkämatsien aloitusmusiikkina. Queenista pidän muuten paljonkin, mutta Wanna Be Godin henkiset Queenin mieleentuovat biisit eivät ole sitä Queenia, jota minä fanitan. Wanna Be God kestää kuitenkin vain pari minuuttia, enkä mä sitä miellä oikein oikeaksi biisiksi, vaan sellaiseksi väliraidaksi, joka ei ärsytä, mutta ei herätä mitään suuria riemunkiljahdusfiiliksiäkään. Useamman kuuntelun jälkeen olen alkanut jopa pitää siitä, vaikka sen levyn toiseksi vaatimattomimmaksi sävellykseksi sijoittaisinkin.

Sanoituksista vielä tuota Assholea kiinnostavimmiksi nostaisin Nabataean ja Waiting for the Thunderin tekstit. Nuo kaksi ovat muuten mielestäni levyn kaksi parasta biisiäkin. Kolmospaikalle biisivertailussa sijoitan digipackin bonusraita Another Shot of Lifen. Enemmän mietteitä levystä tulossa, jahka ehdin niitä muilta kiireiltäni kirjoittaa. Uskoni Helloweeniin on palannut, joten ties vaikka tämän uuden levyn innostamana alkaisi jonkinasteinen Helloween-kausi, joka huipentuisi kevään keikkareissuun.

[scorpions]

Mahdankohan olla ainoa, jolla tulee Wanna Be Godista ajoittain mieleen Maidenin Satelite 15.

Helloween- Wanna Be God
http://www.youtube.com/watch?v=rcjR64hB9ls

[Hammer]

^ Et ole ainoa, sillä biisin taustasta todellakin tulee mieleen tuo Maidenin intro. Erityisesti siitä ihan alusta ja muistaakseni myös jostain loppupuolen häröilyäänistä. Laulumelodioista ja Derisin joidenkin kohtien äänenkäytöstä tulee enemmän Queen-fiilis.

[pale83]

Parin kolmen kuuntelun perusteella sanoisin että kyseessä on jälleen varsin mallikas Helloween albumi. En juurikaan heittäsisi mitään biisiä ihan toivottomaan kategoriaan. Asshole ja Wanna Be God on ehkä ne heikoimmat esitykset. Silti ei nuo Assholen lyriikat ole niin pahoja kuin Pathfinderin Fith Elementin vastaavat jotka mielenkuvituksen vähäisyydessään söivät bändin tehoa pahasti. Helloween on jälleen onnistunut tekemään varsin toimivan albumin ja mie sanoisin että varsin hyvin tämä uusin puolustaa paikkaansa bändin katalogissa mikä ei oikeastaan ole vielä kovin pahasti pettänyt 17v kuuntelun aikana.

[pale83]

Parhaat biisit tällä uutukaisella on imo: Nabataea, World of War, Far From the Stars, Waiting For The Thunder, Straight Out Of Hell ja Years.

[Jussi K]

^ kovin samaa, kovin samaa.. mitä nyt Live Now:ia tuon FFTS:in paikalle sovitin aiemmin mutta aika tasoissahan ne alkavat olla.
Yleensä mie en tykkää saman viestin pommittamisesta useammille foorumille ollenkaan, mutta laitetaan nyt tähänkin äskettäinen messulaudan sepustus mukailtuna alle, ei se mieli ole vielä ehtinyt siitä muuttumaan ja tuntui että tähänkin ketjuun voisi ensipettymyksen jälkeen kommentoida taas. Ja onhan se Straight Out Of Hell siitä parantunut, kuten veikkasinkin.
---------------

Church Breaks Down on kuivahko. Mie aloin miettimään onko Mission Motherlandin, mistä olen aina pitänyt, jälkeen Helloween tehnyt kovinkaan montaa hyvää eeppistä biisiä. No, jos* Revelation lasketaan niin se ehkä, mutta King For a 1000 Years & The Dark Ride ovat mulle ainoat. Jopa Weikin Nothing To Say on turha, Deriksen Occasion Avenue ja Far In The Future myös, tämän Gerstnerin uuden tapaan.
*mutta mikä on rajana? Seitsemän minuuttia, jolloin ei tarvitse ynnätä mainiota Heaven Tells No Liesia?

Paria, omalta osaltani aikaisemmissa viestissä mainitsematta jäänyttä biisiä voisin kommentoida:

Make Fire Catch The Fly - mikähän Andilla on noihin kärpäsiin mielenkiintona, tulee muutoinkin kuin tekijän ja lyriikan puolesta Listen To The Flies mieleen Rabbit Don't Come Easylta, sekä Sun 4 The World samaiselta. Kuitenkin paremmassa puolikkaassa tältä.

Hold Me In Your Arms - aika neutraaliksi jättävä hituri, jota sellainen ei saisi koskaan tehdä, tarkoittaa omalla kohdallani yleensä hylkiömäiseksi skippailubiisiksi joutumista (esimerkiksi '96 ansiosta b-puoleksi joutunut Time Goes By). Mutta katsotaan nyt vielä.

Far From The Stars - en ymmärrä mollausta, mitä olen lukenut, että 'albumin paskin & hyi vitu kun olisikin skraapattu veke'. Kaikki toimii säkeistöjen osalta, melodiat siinä missä pitääkin, mutta kertsi on liian simppeli että helmeksi olisi. Aivan jees biisi kuiten.

Waiting For The Thunder - kiva että monet näyttävät tykkäävän, muttei mulle iske niin paljoa. Matala laulutapa on jees, mutta muutoin tuntuu If I Could Flyn ja As Long As I Fallin heikommalta versiolta. Kas kun ei ollut sinkku niiden tapaan! Tai sitten juuri siitä syystä, vähän erilaisempia biisejä. Vaikka Nabatea-videota edeltänyt BS oli juurikin rankempi rypistys Are You Metalin tapaan... äh.

Burning Sun - ei napannut ensisinkkuna yhtään, mutta kuten usein asia on täällä ollut, niin puhkeaa niin-usein-sanotusti kukkaan itse levyllä sitten. Hyvä näin; taas Weikin kaksi kontribuutiota olivat laadun puolesta kohdallaan!

Joista voisikin jatkaa bändin nestorin saamaan kritiikkiin, että ei minusta esimerkiksi muutoin paikkapaikoin ontuvalla Gambling With The Devilillä ollut niiden suhteen mitään valittamista. The Saints on juuri sellainen Helloweenin tunnelman definivoiva puristus, kuin Legacyn Get It Upkin, täynnä klassisinta soundiaan minkä Weikath hyvin tietää ja toisintaa aina vain. Kuten Raise The Noise & The Sage... edellisellä, vielä pahemmin kokonaisuutena kompuroivalla!

edit: No Eternity - Markus Grosskopfin japsibonukseksi päätynyt on tosiaankin yksi SOOH-sessioiden helmistä, menisi kyllä parhaimpaan kolmannekseen jos olisi levyllä jommankumman am. roskaraidan sijaan.

[Hammer]

^ If I Could Fly ja As Long As I Fall ovat niin kovia biisejä, että vaikka Waiting for The Thunder olisikin niiden heikompi versio, niin se ei olisi mikään moite. Omasta mielestäni Waiting for The Thunder on vähintään yhtä kovaa kamaa kuin nuo edellä mainitut, vaikka kaikista kolmesta tosi paljon pidänkin. Helloweenin tuolla tavoin hard rockimmat biisit ovat aina kolahtaneet kovaa. Samoin pidän melkein aina biiseistä, joissa on mukana pianoa. Burning Sun tosiaan on biisi, joka aukeaa pikkuhiljaa kuunteluilla. Nyt olen jo ihan koukussa.

Tässäpä Keskisuomalaiseen raapustelemani lyhyt arvionpätkä Helloweenin uutukaisesta.
Arvosanaksi annoin 4/5, joka näkyy lehteen painetussa versiossa, mutta ei netissä julkaistussa arviossa. Noin lyhyessä (vähän yli tuhannen merkin pituisessa) tekstissä ei ehdi levystä vielä oikein mitään sanoa, hyvä jos ehtii vitsiäkään kertoa, joten kirjoittelen kyllä pidemmät mietteet tänne vähän myöhemmin.

[Wasted]

Tässä sitten settilistaa sekä Helloweenilta että Gamma Raylta.

Helloweenin settilista
Gamma Rayn settilista

Molemmat bändit painottavat näemmä tällä kertaa reilusti uudempaa tuotantoa. Hyvää vaihtelua. Kyllähän sitä kelpaakin, kun Straight out of Hellin tasoista materiaalia julkaisevat.

Straight out of Hell on erittäin hyvä levy. Parasta Helloweenia sitten The Dark Riden. Juuri tältä Helloweenin nykyään pitääkin kuulostaa. Koviten iskevät Straight out of Hell, Nabataea, Burning Sun ja Wanna Be God. Hyviä ovat myös Asshole, World of War, Church Breaks Down, Another Shot of Life sekä Far from the Stars ja miksei myös Live Now! kertosäettä lukuunottamatta. Heikompaa tai keskinkertaisempaa materiaalia taas edustavat Waiting for the Thunder, Hold me in Your Arms, Years ja Make Fire Catch the Fly. Ei siis sentään mikään täydellinen kokonaisuus. Noista olisi muutaman voinut karsia. Mutta tosiaan pääpiirteittään erittäin positiivinen yllätys tämä levy.

Nimikkobiisi on puhdasta mahtavuutta. Tarttuvampia melodioita saa hakea. Melkein täydellinen kappale tällaisten iloisten hittirallien sarjassa. Kyllä tämä olisi ehdottomasti pitänyt laittaa videobiisiksi Nabataeaa väheksymättä.

Nabataea on oikeastaan aika tasatarkkaan sitä Helloweenia, josta minä pidän eniten. Mutta toisaalta biisi kuulostaa ehkä vähän liiankin ilmeiseltä, tutulta ja turvalliselta, että aivan täysillä alkaisin hehkuttaa. Mukana on ainakin suosikkejani Keeper of the Seven Keysia ja Halloweenia sekä hieman yllättävämmin ripaus Hanoi Rocksin parasta biisiä.

Burning Sunin kertosäe kuuluu myös albumin parhaisiin hetkiin. Wanna Be God taas loistaa tunnelmallaan ja omaperäisyydellään (ainakin Helloweenin normi-linjaan verrattuna), erityisesti kertosäkeessä. Sanoituksista tulee myös hauskasti aina mieleen Simpsoneiden Monty Burns.

[Jussi K]

Men, Martians And Machines & The Spirit GR-setissä? <3 (meniköhän 1. tuollainen kirjoittamani oikein ) !!!

Myös Helloweenin valinnat aika jees Madman on kiva lisä ja Falling Higher + Power kokonaan mahtia. Hansenin vierailumedley on kahdella jälkikolmanneksellaan hyvä myös. Kuukausi keikkaan!

[Karpaasi]

Gamma Ray: Men, Martians and Machine on loistavuutta, ja Anywhere in the Galaxy ihan mukava homma. Uusista biiseistä on paha sanoa, mutta tekisi kyllä mieli kuulla. Viimeisten kahden levyn jälkeen odotukset ovat tosin minimaaliset, joten saldo jää noihin kahteen ekaan biisiin.

Helloween: Luojan kiitos ne kahden ensimmäisen Keeperin väsyneet ripulikeitokset jäivät lopulta aika vähäisiksi, ja Gamma Ray hoitaa jämäsetillään tuon Future Worldin pois kuvioista. Uusi levy on hyvä ja sitä kelpaa soitella, eivätkä nuo valitut kappaleet lainkaan huonoja ole. Vanhempien biisien osalta harvinaisuudet jää vähän latteiksi, lähinnä Fallin' Higher edustaa noita mainioita vähemmän soitettuja kappaleita, joista kukaan ei livenä kuitenkaan innostu. Hassua, meinasin myös mainita Hell Was Made in Heavenin vanhemmaksi biisiksi. Niin se aika vain menee.

Kiva, että kundit tekevät näitä yhteiskiertueita joka tapauksessa, jotta fanit saavat nähdä tämän powerin pyhän kaksinaisuuden samalla reissulla.

[Hese]

Helloweenin setti on kyllä mainio, aina voi napista muutamasta biisistä mutta erittäin hyvä tuokin. Gamma Ray voisi heivata Future Worldin helvettiin setistään ja vetää jonkun GR biisin tilalla.