Curimus - Absence 14.9.2017

[Hese]

Nyt kun on kerennyt enemmänkin pyörittämään levyä niin kyllähän tästä tulee ihan mieleen Lamb Of God, eikä vähiten laulajan takia. Biisimateriaali on aika samantyylistä kuin LOG:n kahdella viimeisimmällä. Onko tätä haettu, en tiedä mutta hyvä levy edelleen. Suosittelen muillekin ellei LOG vertaus karkoita

[SPD10]

Kyllähän se on nimenomaan tuo Markon lauluääni, joka Lamb of Godin tuo ensimmäisenä mieleen, joku on myös Max Cavaleraan verrannut. Muutenhan Curimus on tyyliltään thrashimpi ja suoraviivaisempi bändi kuin LOG, vaikka kyllähän sieltä toki samantyyppistä groovea löytyy. Jossain arvostelussa nimenomaan laulu nostettiin positiivisessa mielessä esille, kun taas alla lainatussa Suen arvostelussa sitä pidetään levyn pahimpana puutteena. Puute tai ei, monotoninen kähinä ei ehkä kuitenkaan ihan sovi Markon laulutyyliä kuvaamaan. Samassa arvostelussa nostetaan myös Machine Head esiin, viikonloppuna J-M naureskelikin että johan sitä MH-vertausta on muutama vuosi odoteltu Sepultura- ja Lamb of God-vertausten rinnalle

Curimus -Realization
(Freezing Penguin/Inverse Records)
8
Loimaalta ponnistava Curimus on vuonna 2004 perustettu poppoo, joka paiskoo debyyttialbumillaan tiukkaa thrashmetallia moraalikatoa potevan ihmiskunnan korvakäytäviin.

Yhtyeen meininki on nykypäivän standardien mukaista rivakkaa meuhkaamista, jossa groove ja death metal -sävyt komppaavat toisiaan saumattomasti antaen kuitenkin tilaa myös melodisemmille hetkille. Muutamista kohdista tulee hyvin vahvat assosiaatiot Machine Headin uudempaan tuotantoon ja hengenheimolaisuutta on havaittavissa myös toisen kotimaisen rässitulokkaan, Skirmishin kanssa.

Suurimmat sudenkuopat liittyvät vokalistin ulosantiin, joka on sinänsä kelpoa raivoamista mutta samalla junnaavan tasapaksua ja rakenteellisesti köyhää. Tämän genren bändit tuntuvatkin hyvin usein kamppailevan saman ongelman parissa. Suosittelenkin tekemään rohkeita irtiottoja myös mikrofonin takana, sillä monotonisia kähisijöitä on maailma pullollaan.

Kompaktin mittaiselta levyltä ei täytebiisejä onneksi löydy. Parhaiten joukosta erottuvat piinallisesti tylyttävä Addicted sekä rehellistä turpasaunaa edustava Crusade. Vaikka debytanteille tyypillinen persoonallisuuden puute vaivaa hieman myös Curimusta, niin Realization on joka tapauksessa varsin mallikas esikoislevy.

Ville Pekkala

[SPD10]

Pääsiäisen kunniaksi Curimus heittää kolme keikkaa virolaisen Ceremonial Perfectionin kanssa.

Virolainen melodeath-orkesteri Ceremonial Perfection saapuu kiertämään Suomea pääsiäisen pyhinä. Bändin debyyttilevy ”Alone In The End” julkaistiin 2011 ja siltä repäisty musiikkivideo ”Symbols And Processes” on roikkunut Viron musiikkivideolistan kärjessä ilmestymisestään lähtien. Eestin ihmeiden seurana meteliä aiheuttaa loimaalainen thrash metal-pumppu Curimus, jonka äskettäin julkaistu debyyttialbumi ”Realization” kohosi Suomen virallisen albumilistan sijalle 29.

Keikkapäivät – ja paikat:
5.4.2012 | Monttu | Pori | Finland
6.4.2012 | Darkside Club | Helsinki | Finland + Ruinside
7.4.2012 | Pub Sininen Karhu | Huittinen | Finland + Routakehä

[SPD10]

Infernon sivuilta löytyy arvio taannoisesta Bonebreaker's Ball vol.1-festarista ja Curimus-keikasta samaisessa tapahtumassa: Live: Bonebreakers’ Ball Vol.1 – Hevimesta, Oulu 30. – 31.3.2012

Ansiokkaasti Suomen viralliselle listallekin vastikään itsensä kimmonnut Curimus aloittaa illan viimeisenä settinsä tiukasti ja osoittaa kättelyssä, miksi on listalle päässyt. Erinomaisen kovaa settiä ja erityisesti laulajan saundi on todella kova ja energinen. Curimuksen kohdalla huomaa saman kuin Quake the Earthin ja Skirmishin kohdalla: uskaltaisin väittää, että kaikkien kolmen kohdalla kyseessä on todella kovaa treenava bändi. Nämä kolme bändiä ovat selvästi hitsautuneet todella tiukoiksi yksiköiksi, joissa ei ole mitään liikaa ja kaikki toimii. Curimus on tiukassa livekunnossa ja erityisesti laulaja on ilmaisultaan vihainen kuin perkele. Curimus jyrää thrashvoittoisesti siihen malliin, että viimein saadaan myös pitin tynkää aikaiseksi. Välillä Curimuksesta tulee väkisinkin mieleen saundillisesti länsinaapurin ihme Soilwork. Bändissä erityistä huomiota kiinnittää laulajan lisäksi todella hyvin tonttinsa hoitava basisti. Biiseistä Reset räjäyttää potin ja saa pohjoisen miehet ja naiset villiintymään. Curimus lienee myös ensimmäinen allekirjoittaneen todistama bändi joka soitti lopulta Paranoidin – vastoin yleisön toivetta. Silloin mennäänkin sellaiseen coverjingleen, ettei paremmasta väliä. Läsnä ovat Ozzyn ja ystävien lisäksi ainakin Kiss, Alice Cooper ja Motörhead. Curimuksen omista biiseistä loppupään Addington toimii timanttisesti. Curimuksen meininki muodostuu loppua kohden hillittömäksi, bändin ja yleisön villitessä toisiaan. Hekuma ei ota loppuakseen valomerkistä huolimattakaan.

[SPD10]

Pääsiäisenä remuttiin virolaisten kanssa kolmen keikan verran Suomessa, toukokuussa Ceremonial Perfection isännöi Curimuksen vastavierailun Viroon. Keikkapäivät ja -paikat ovat:
Pe 18.5. Ro-ro Club, Narva ja La 19.5 Rock'n'Roll heaven, Tartu.
Päivitetty keikkalista kokonaisuudessaan topicissa CURIMUS-keikat 2012.

[SPD10]

Curimus tarjoaa kesän kunniaksi suojaa ja jarrua

Alkaneen kesän kunniaksi Curimus kantaa kortensa kekoon rakkauden alttarille nimikkokondomin muodossa.

"Curimus-kondomi toimii kahdella tavalla. Se suojaa ei-toivotuilta raskauksilta ja ikäviltä pöpöiltä, mutta samalla se pidentää kestävyyttä. Kun hekuman huipulla otat kondomin käyttöön, kansikuvan groteskit miesvartalot leikkaavat kiihkosta terävimmän huipun pois, eikä hommat mene heti niin sanotusti reisille", kertoo yhtyeen rumpali Jari Nieminen.

Näitä mainioita varmuusvälineitä jaetaan ilmaiseksi tilausten kaupanpäällisinä yhtyeen omassa nettikaupassa sekä Inverse Storessa niin kauan kuin tavaraa riittää. Jokaista ostamaasi tuotetta kohti saat yhden kondomin.

Curimus toivottaa intohimoista mutta turvallista kesää kaikille!

http://www.curimus.net/shop" onclick="window.open(this.href);return false;

http://www.inverse.fi/store" onclick="window.open(this.href);return false;

[Hese]

^

[SPD10]

Nyt alkaa olemaan jo melkoista SEKSIWAU!-osastoa, kun findance.com uutisoi otsikolla Kotimainen metallibändi yllättää nakukondomilla

[Peksi^^^]

Kai kondomi on tietenkin musta, että ei eritteet näy sisältä?

[SPD10]

No johan nyt on lähtenyt

Seksilehti.fi: Suomalaisyhtyeen kaksivaikutteiset nakukondomit nyt saatavilla

Metrolive.fi: Suomlaisyhtyeelle nimikkokondomi – poseeraa alasti paketin kyljessä

Stara.fi: Suomalaisrokkarit alastomana kondomipaketissa – katso kuva

Radiocity.fi: Metallimiehet yllättävät kondomipaketin kuvassa

Inferno: Kesän hittituote? Curimus-nelikko painatti oman alastonkuvansa kondomipaketteihin!

[nickorules]

^Näinhän sitä nimeä saa näköjään hyvin hankittua .

Suhteellisen originelli fanituote.

[SPD10]

^Näinhän se. Youtubesta löytyy pari epävirallisempaa kautta ladattua biisiä, linkataan ne nyt tähän vielä kun linjoilla ovat jos jotain kiinnostaa. Alla lisäksi muutama sananen bändiltä biiseihin liittyen, lainattu osoitteesta http://kaaoszine.fi/ennakkokuuntelu-cur ... alization/.

Inhuman Nature
"Alkuhuudolla starttaava sekasikiö. Sisältää mm. diesel-blästiä ja varsin vittumaisen trioliriffin kitaralle ja bassolle (takuuvarma tärppi rokkipoliiseille keikkoja varten). Epäinhimillistä lyriikkaa."

Hall of Insane
"Basarit polkee ja uho on kova. Veri maistuu suussa, mutta periksi ei anneta."

[SPD10]

Curimus-rumpali Jari Niemisen facebook-päivitys:

Eilen Tampereella oli C-keikkaa seuraamassa vakavasti kehitysvammainen mies joka kulki sähkökäyttöisellä pyörätuolilla. Ennen keikkaa hän asetti tuolinsa jo parhaille paikoilla eturiviin, vaikkei ollut bändistä ikinä aikaisemmin kuullutkaan. Keikan alkaessa hän silminnähden innostui musiikista. Huikeinta oli, kun lopulta hän innostui pitämään yhden miehen moshpittiä. Ajeli "aggressiivisesti" tuolillaan ja heilutti päätään musan tahdissa.

Tämä mies vammastaan huolimatta heittäytyi musiikin mukaan ja nautti hetkestä ja elämästä täysillä. Voitaisiin kaikki ottaa tästä kaverista esimerkkiä

[Peksi^^^]

^Viime vuoden Stratovarius-keikalla Lutakossa oli rullatuolissa toinen henkilö ja toinen taisi olla näkövammainen. Oli mahtavaa nähdä miekkosten nauttivan musiikista suurella fiiliksellä ja antaamuksella. Ehkä koviten koko yleisöstä. Heiluttivat päitään ja käsiään niin maan perkeleesti. Siinähän itselläkin fiilis nousi ainakin 10% lisää.

[Vekkuli]

Joo, ne on kanssa kivoja ihmisiä jotka tuhannen tuubassa ajelevat keikoilla rullatuoleillaan takaapäin ihmisten nilkoille/päälle. Ei voi edes puhua yksittäistapauksista, kun sen verran usein on itse kokenut ja nähnyt. Toki valtaosa silti esim. festareilla käyttäytyy korrektisti, pikkuklubeilla noita usein eniten esiintyy.

Noin muuten on tietysti hienoa, jos ei anna pyörätuolin hidastaa menoa, edes (tai jopa etenkään) pikkukeikkojen yhteydessä. Mutta jos tavan kansan tulisi pitää joku tolkku juomisessaan niin rullatuolissaolijoilta edellyttäisi vielä parempaa pelisilmää. Eihän edes polkupyörälläkään saa ajaa vaarallisesti humalassa, joten vaadin asiaan puuttumista ja linjan vetojen tekoa! Pyörätuolijuoppous - rikos vai oikeus?

[SPD10]

Viikon päästä on vuorossa maaliskuussa startanneen Realization-julkkarirundin viimeinen keikka Dark River Festien jatkoklubilla Kotkassa. Kevään/kesän kokonaissaldoksi tulee näköjään 22 keikkaa.

[SPD10]

Dark River-jatkot eivät jääkään kesän viimeiseksi vedoksi, juuri varmistui keikka Chilifestien yhteydessä järjestettävässä Chilirockissa perjantaina 24.8. Tampereen Yo-talolla mukana myös Poisonblack, Suicide Love Boat, White Flame ja Mekanism. Lisätietoa tapahtumasta: https://www.facebook.com/events/475806069098823/

[SPD10]

Varsinaisia Curimus-uutisia ei juuri tähän hätään ole, mutta kerrottakoon että Puumakallet soittavat huomenna debyyttikeikkansa Loimaalla, Bar Edgarissa. Kyseessä on siis Hateform- ja Curimus-muusikoista koostuva "terapiabändi", joka soittaa limaisimmat ja juustoisimmat hitit 80-luvulta, akustisesti.

Akseli Rasva, vocals
Antero Pussailija, Guitar
Jortikka Ruless, Keyboards
Ben Dover, Bass
Rape the Rumpali, Drums

Puumakallet goes Bar Edgar!

Hyvät naiset ja herrat: Puumakallet!

[SPD10]

Vielä pari keikkaa tälle vuodelle:

Pe 23.11. Pelikenttä, Hyvinkää + Letters From The Colony (SWE), Retaliatory Measures
La 24.11. Monttu, Pori + Letters From The Colony (SWE), Retaliatory Measures

[SPD10]

Niin vaan koittaa sekin päivä, jolloin Curimus esiintyy Turku-Tukholma-Turku- risteilyllä. Ja tämähän tapahtuu 21.12. Viking Isabellalla, Rock The Boat 3- tapahtumassa. Kodittomat ja Blazing Wasteland lämppäävät, Curimus pääesiintyjänä.

Myös seuraavanlaista retkeä tapahtumaan järkätään: JÄMSÄ - TRE - TURKU - TUKHOLMA - TURKU - TRE (PUBIKIERROS) - JÄMSÄ ja koko lysti (bussit, laivat, keikat, snacksit) 66 euroa. Lisätiedot: Tomi Lempinen, 045 6317752

https://www.facebook.com/events/1671715 ... ts&fref=ts

[SPD10]

Jos joku lautalaisista on halukas ostamaan Curimuksen Realization-albumin, mutta kokee esim. Levykauppa Äxän hinnan 11,95 e + postit liian kalliiksi, niin meikäläiseltä saa levyä hintaan 10 e, sisältäen postikulut. Yhteydenotot vaikkapa yksityisviestillä.

[SPD10]

Curimus-joulukalenteri tekee joulun odotuksesta hivenen helpompaa! Official Curimus Xmas Calendar 2012

[SPD10]

Jari has started a cooperation with Levytukku Oy and is now endorsing / using exclusively Meinl cymbals.

[SPD10]

Perjantaina 15.2. Lahden Torvessa vuoden ensimmäinen keikka. Mukana menossa levynjulkkarikeikallaan 1.2. uuden albumin julkaissut Scarecrow ja 22.2. debyyttinsä julkaiseva Sawhill Sacrifice.
Facebook-event: https://www.facebook.com/events/119728948197193/

[Hammer]

Tässäpä analyysia/arviontynkää Curimuksen Realization-levystä:

Curimus: Realization (2012)

Vocals: Marko Silvennoinen
Guitars: Juha-Matti Helmi
Drums: Jari Nieminen
Bass: Juho Manninen



Loimaalta kajahtaa levyllinen vihaista metallia. Curimuksen viime vuonna ilmestynyt Realization-debyytti osoittaa, että bändi on musiikkinsa kanssa tosissaan, vaikka yhtyeen äijät välillä poseeraavatkin puolialastomina mainostamassa kondemeitaan, minkä metallin soittamiseltaan ehtivät. Musiikki ei ole kuitenkaan huumorikamaa, vaan rehellisesti kuulijan korville hyökkäävää ja posereiden tärykalvoja raiskaavaa thrash metalia, jonka seasta löytyy paljon myös death metalin ja grindin aineksia. Kai tätä voisi death-thrashiksi kutsua.

Vokalisti Marko Silvennoisen murinoissa häiritsevät ajoittain core-sävyt, joihin pikkuhiljaa kuunnellessa alkaa tottua, mutta jotka välillä pilaavat muuten maistuvan keitoksen. Murinat eivät kuitenkaan ole huonoja, sillä monin paikoin ne ovat varsin äijämäisiä ja hienoja, joten vain vokalistin äänien vaihtelu loistavasta ärsyttävään on seikka, joka ottaa korviin. Välillä ne paremmat murinaosaston laulut ovat jotakuinkin kuin sekoittaisi Rotten Soundin vokalisointeja Axegressorin vokalisointeihin ja lisäisi mausteeksi vielä hieman Max Cavaleraa, joten ei Silvennoinen mikään turha suun aukoja sittenkään ole.

Välillä musiikin rässähtävistä jutuista tulee mieleen Turun ylpeys Axegressor, eikä ihme, sillä Curimus on kotoisin lähes Turun naapurista, Loimaalta. Jotain vesijohtovedessä sielläpäin varmasti on, koska bändit ovat vihaisia ja homman nimi on turpaanveto thrash metalin muodossa toteutettuna. Ehkä yhtäläisyys johtuu kuitenkin vain siitä, että molemmat edellä mainitut yhtyeet ovat kuunnelleet Slayerinsa niin moneen kertaan. Slayer-henkeä Realization-levyllä on ainakin riittävästi, joten bändi voisi kolahtaa useille tapporiffien parissa kasvaneille. Levyn melodisempi puoli on lähempänä Diabloa, mikä ei sekään ole hullumpi juttu.

Curimus on niitä bändejä, joista kovin moni metallifanikaan ei tiedä, mikä on sääli, sillä bändi hallitsee ihailtavalla ammattitaidolla instrumenttinsa. Tätä kamaa ei ole helppoa soittaa, vaan se vaatii oikeasti jo raudanlujaa osaamista. Yhtye tarjoilee taitavasti soitettua, paikoin melkein jazzahtelevan monipuolista äärimetallia, mutta kuitenkin samaan aikaan vaikeudestaan huolimatta pysytään myös suoremmalla Slayer-sektorilla, mikä osoittaa kuinka Curimuksen musiikkia on vaikea kuvata sanoin.

Rumpali Jari Niemisen soitolle tekee erityisesti mieli antaa kiitosta, sillä miehen rumputykitystä on mukava kuunnella, vaikka ihan vain pelkästään siihen keskittyen, sillä niin sopivasti kaveri heittää kikkaa ja variaatiota sekaan. Mitään jazzahtavaa progea ei tarvitse sentään pelätä rumpusektorilta, vaikka välillä eksytään liki niihinkin maisemiin, mutta vain hetkeksi. Kaveri maustaa rumputultaan juuri sopivasti, soittaa biisien ehdoilla, mutta kiehtovasti, eikä lähde suotta turhille sivuraiteille.

Aloitusraita Resetin antaman selkäsaunan jälkeen kuulija ei ehdi toipua, kun kehiin hyökkää Force-Fed. Vimmaisella tempolla etenevä kappale lyö turpaan astetta kiehtovammin kuin aloitusraita, niin, että hymy alkaa irrota veren lentämisestä huolimatta. Joka osa-alue toimii niin mahtavasti, että draivia on kuin radiohitissä konsanaan. Meininki jatkuu turpaanvetävällä ja musiikillisesti taiturimaisilla kappaleilla, mutta vasta kuudentena kuulijan yllättävä Addicted saa aikaan seuraavat suuremmat riemunkiljahdukset.

Addicted alkaa melkein liiankin tutun kuuloisella riffillä. Mikä biisi tulee mieleen, jotain Slayeria kenties, vai sittenkin kotimaista Nowenia? Biisi tykittää niin pirusti ja svengaa kuin kiimainen hirvi moottoritiellä, että mukana moshatessa pitää varoa, ettei telo itseään sairaalakuntoon. Riffit laittavat väkisin niskat heilumaan, joskus yksinkertainen on kaunista, sillä musiikillisesti Addicted ei ole levyn monipuolisimpia biisejä, mutta ehdottomasti sen parhaimmistoa. Addictedin laulumelodiat saavat aikaan nimen lupaileman addiktion, ja biisissä on myös sopiva tasapaino rauhallisempia rässikomppi-/moshaus-osioita nopeamman paahdon seassa, kun osa levyn biiseistä on liian turpaanvedon dominoimaa.

Hall of Insane on vain kohtalaisen tiukka vihanpurkaus, joka kuluu lähinnä Addictedista toipuessa sopivasti niskalihaksia liikkeellä pitäen. Shepherd-kappale jää levyn heikoimmaksi lenkiksi, koska biisin coremainen vokalisointi ei vain kerta kaikkiaan miellytä korviani. Crusade käynnistyy pirullisen tiukalla riffillä, ehkä koko levyn kovimmalla. Kappale tarjoilee hitaampaa ja melodisempaakin osiota, jopa Diablo-yhtyeen mieleentuovin melodioin. Crusade on paitsi yksi omista suosikeistani, niin se myös tuo kaivattua monipuolisuutta levylle. Welcome and Goodbye pistää melkein vielä Crusadesta paremmaksi ollen biisi, joka kasvaa kuuntelu kuuntelulta nousten levyn timanttisempien hetkien joukkoon. Laulumelodioissa ja sanoituksissa on jotain vastustamatonta, mikä yhdessä musiikin kanssa saa kuulijan jonkinlaiseen huumekoukkuun, eikä biisiä vain pysty unohtamaan, vaan se on kuunneltava toisen kerran ja mielellään kolmannenkin. Resigned Eyes lopettaa levyn ihan tyylikkäästi, mutta kappaleen aikana on lähinnä ikävä edeltänyttä Welcome and Goodbye -killeriä, johon levyn olisi aivan hyvin voinut lopettaa.

Realization tekee tehtävänsä, poistaa vitutuksen – ainakin hetkeksi. Levyn musiikki laittaa pään heilumaan, nostaa nyrkin ilmaan ja saa paikoin ilmakitaroimaan ylinopeudella, joten ei ollenkaan hullumpi suoritus Loimaan ylpeydeltä. Melkein sain kuunnellessani aikaan yhden miehen moshpitin, mutta luovutin, kun ei sohvan töniminen suuremmin kiinnostanut. Pitää ensi kerralla ottaa kavereita mukaan levyä kuunnellessa.

Kaikesta ylistyksestä huolimatta levy jätti myös aavistuksen hampaankoloon. Tuli mieleen ajatus, että ehkä bändillä olisi potentiaalia tehdä vieläkin parempia sävellyksiä, kun nyt napakymppiin osutaan vain hetkittäin. Soittotaitoon tai osaamisen puutteeseen homma ei kaadu. Jotain koukkuja biisit kaipaisivat, ehkä enemmän hitaampia rässikomppiosuuksia vimmaista paahtoa tasapainottamaan. Suurin osa biiseistä on sittenkin hieman liian samasta puusta veistetyn oloisia, mikä ei tosin haittaa suuremmin, koska homma toimii, eikä levy ole kuin vajaa 35-minuuttinen vihanpurkaus. En nyt ole kaipailemassa levylle kiintiöslovaria, vaan jotain metallisempaa monipuolisuutta, mitä en levyltä riittävästi löytänyt. Ehkä jo bändin seuraava levy lunastaa debyytin asettamat suuret odotukset. Kyllä Realizationia siihen asti mielellään kuuntelee, koska onhan tämä lopulta aika pirun tiukkaa matskua, jopa kiitettävää arvosanaa hätyyttelevää tykitystä. On selvää, että Curimuksen pitäisi saada palstatilaa soittotaidollaan ja musiikillaan, eikä pelkillä kondomeillaan ja muilla tuiki tarpeellisilla fanituotteillaan, joten mars kauppaan hakemaan levyä niiden äijäilykondomeiden seuraksi.

Vielä tiivistettynä: Omaan makuuni levyllä ehkä liikaa paahdetaan ylinopeutta, mutta jos äkkivimmaisen nopea turpaanveto on sitä ominta aluetta, niin kannattaa ehdottomasti poistaa Realization kaupan hyllyltä. Jos et vielä syystä tai toisesta omista Reign in Bloodia, hommaa se kuitenkin ensin. Suurin kritiikki Curimuksen debyyttilevylle tulee siitä, etten ole täysin ilmeisintä kohderyhmää, vaikka thrash metalin ystävä olenkin. Pitää omata myös musta grind-sydän sekä pitää ylinopeutetusta ulosannista, jotta levy voi antaa sen täydellisen musiikillisen nautinnon. Jyväskyläläisenä tulee mieleen, että kun keskisuomalainen ja demoaikoinaan hurmannut ylpeys, Reprisal Scars on kuopattu, niin Curimuksen kaltaisille ryhmille on tilausta. Curimuksessa on ikään kuin läsnä se "Reppanoiden" miehekkäämpi rässipuoli, mutta ei niinkään sitä melodödistä, josta tosin itse melodeath-poserina yhtä lailla pidin.

Parhaat biisit: Welcome and Goodbye, Addicted, Force-Fed ja Crusade.

Arvosana levylle: 4-/5