EDGUY - AGE OF THE JOKER (2011)
EDGUY:
Tobias Sammet - laulu, basso, koskettimet
Jens Ludwig - kitara
Dirk Sauer - kitara
Tobias "Eggi" Exxel - basso
Felix Bohnke - rummut
EDGUYN ALKUVAIHEITA JA LÄPIMURTO:
Edguyn perustivat 14-vuotiaat yläkouluikäiset pojat
Tobias Sammet (laulu, koskettimet) ja
Jens Ludwig (soolokitara) vuonna 1992. Pian bändiin liittyi komppikitaristiksi samassa koulussa opiskelleet
Dirk Sauer ja rumpaliksi
Dominik Storch. Bändi keikkaili ahkerasti 90-luvun alkupuolella ja nauhoitti demot
Evil Minded ja
Children Of Steel vuonna 1994. Surkeasta äänenlaadusta ja heittelevästä soitosta huolimatta demoilta aistii jotain, josta voisi kehittyä musiikillisesti erittäinkin toimiva resepti.
Bändilla ei ollut levytyssopimusta mutta kunnianhimoa riitti ja he päättivät sitten äänittää omakustanteena kokonaisen albumin vuonna 1995, ollessaan 17-vuotiaita.
Savage Poetry nauhoitettiin kahdessa viikossa kesällä 1995, ja huolimatta parantuneesta tuotannosta (soittimet erottuivat nyt toisistaan) soitto ei ollut parasta mahdollista ja Tobias Sammetinkin laulu erosi myöhemmästä oopperamaisemmasta mahtailusta sekä nykyisestä rockraspeilusta paljon, ollen ysärin puolivälissä vielä matalaa ja raakaa, ja vaikutteet etenkin Kai Hansenin laulusta olivat selvästi kuultavissa. Musiikkikin oli vielä enemminkin speedmetallia.
Savage Poetryä lähetettiin musiikkialan medioihin ja levy-yhtiöihin yli sata kappaletta eikä se herättänyt innostusta, ilkeästi sanottuna bändi haukuttiin pystyyn, kaikin mahdollisin kriitikein, mm. "liian vanhanaikaista" ja "tällä bändillä ei ole tulevaisuutta". Loput noin tuhat painettua kappaletta Savage Poetrystä bändi myi keikkojen jälkeen faneilleen. Levylafka irtosi lopulta kesällä 1996 AFM Recordsilta, siihen aikaan vielä pieneltä saksalaiselta levy-yhtiöltä. Yhtiö ei kuitenkaan halunnut julkaista Savage Poetryä bändin ensimmäisenä virallisena levy-yhtiöalbumina vaan halusi aivan uutta matskua. Sammet ja Ludwig kirjoittivat syksyyn 1996 mennessä levyllisen musiikkia, joka pistettiin purkkiin ja julkaistiin tammikuussa 1997 nimellä
Kingdom Of Madness, joka on Edguyn todellinen debyyttialbumi. Tuotanto oli edelleen hieman hapuilevaa etenkin rumpujen osalta, mutta levyn matskussa alkoi olla jo valtavasti potentiaalia. Levy ei menestynyt ja rumpali Dominik Storch erotettiin 1997.
Kesällä 1997 Edguy meni studioon valmistelemaan seuraavaa studioalbumiaan. Sessiorumpalina levyllä toimi
Frank Lindenstahl, ja loppusyksystä albumi
Vain Glory Opera oli purkissa. Loppuvuodesta 1997 Edguyn viralliseksi rumpaliksi liittyi
Felix Bohnke ja seuraavan vuoden alussa Tobias Sammet luopui bassottelusta ja viralliseksi basistiksi liittyi
Tobias "Eggi" Exxel.
Vain Glory Opera oli Edguyn läpimurtolevy ja menestys jo ilmestyessään alkuvuodesta 1998. Vaikka Tobias Sammet ei laulajana vieläkään puhjennut kukkaan, yhtye oli löytänyt musiikillisesti sen kaikkein toimivimman reseptinsä.
Uusi kokoonpano osoitti tehokkuutensa kirjoittamalla varsin nopeasti kiertueen aikana uuden albumin, joka sitten nauhoitettiin kesällä 1998. Tulevalla albumilla yhtye oli saavuttama mahtipontisuuden huipun ja nyt sitä tuki myös täysimiehinen kokoonpano joka antoi Tobias Sammetille mahdollisuuden keskittyä pelkästään laulamiseen.
Theater Of Salvationiksi ristitty albumi julkaistiin helmikuun 1. päivänä 1999. Levy oli valtava menestys: se myi ilmestymisvuonnaan yli 300 000 kappaletta ja sinkosi Edguyn kuuluisuuteen. Yhtye pääsi esiintymään Wacken Open Airin kaltaisille suurille festareille.
Voittoputki jatkui Savage Poetry -albumin uudelleenäänityksellä (2000) ja
Mandrake -studioalbumilla (2001) sekä
Burning Down The Opera -livealbumi (2003). Bändin mainetta kasvatti huippumittoihin myös ensimmäinen headliner -kiertue vuonna 2001-2002 sekä Tobias Sammetin Avantasia -projektin kunnianhimoiset
The Metal Opera albumit
I ja
II vuosina 2001 ja 2002.
Yhtyeen musiikki koki tyylinmuutoksen vuonna 2004. Alkuvuodesta ilmestyi
King Of Fools -niminen sinkku-EP ja noin kuukautta myöhemmin huikean menestyksekäs
Hellfire Club -alnumi, jossa perinteinen powermetal sai väistyä raskaamman, enemmän perinteiseen heavy metalliin viittaavan materiaalin tieltä. Albumi oli yhtyeen monipuolisin siihen asti: vanhat powermetal -vaikutteet (
We Don't Need A Hero,
Rise of the Morning Glory) yhdistyvät sulassa sovussa rankemman speedmetallin (
Mysteria,
Under The Moon), perinteisen vanhakantaisen heavyn (
King Of Fools,
The Piper Never Dies,
Navigator), kauniiden balladien (
Forever ja
The Spirit Will Remain) sekä jopa tulevasta enteilevän hard rockin (
Lavatory Love Machine) kanssa.
Lisää muutoksia oli luvassa syksyllä 2005 julkaistun
Superheroes -EP:n myötä jonka myötä Edguy muutti tyyliään 80-lukulaisen rockin/heavyn suuntaan, ja tästähän minä tykkään!
Rocket Ride -albumi julkaistiin alkuvuodesta 2006 ja se menestyi hyvin. Valtavan
Rocket Ride World Tour 2006-2008in aikana Tobias elvytti Avantasia- projektinsa julkaisten hienon
The Scarecrow -albumin vuonna 2008.
Edguyn seuraava albumi, marraskuussa 2008 julkaistu, yhä enemmän hard rockin suuntaan siirtynyt ja powermetal -vaikutteet hylännyt
Tinnitus Sanctus oli menestys, joskaan monissa maissa ei yhtä suuri menestys mitä kaksi edellistä albumia.
Avantasia julkaisi albumit
The Wicked Symphony ja
Angel Of Babylon vuonna 2010 ja kyseiset kaksi albumia olivat menestyksekkäimmät Tobias Sammetin uralla siihen mennessä.
Age Of The Joker, Edguyn 9. studioalbumi, julkaistiin alkusyksystä 2011, ja huolimatta ristiriitaisesta kritiikistä, monia eri vaikutteita yhdistelevä albumi on maailmanlaajuisesti selvästi Edguyn menestynein levy tähän mennessä. Levy saavutti Suomessakin listapyykin 15., mikä on ylivoimaisesti bändin paras Suomessa tähän asti.
ARVIO:
Robin Hood, joka julkaistiin myös singlenä ja musiikkivideona, aloittaa levyn. Kyseessä on nopeatempoinen, perusEdguymaisilla velmuilla lyriikoilla varustettu albuminavaus. Kestoa peräti kahdeksan minuuttia, mutta mielestäni kappale ei aivan kanna koko kestoaan, noin 5-minuuttisena olisi ollut parempi. Huolimatta hyvästä kertosäkeestä ja toimivasta väliosasta tämä jää vähän ontoksi ja hajanaiseksi, eikä onnistu aivan saavuttamaan samanlaista taikaa mitä albumin muut kappaleet.
Arvosana: 3½/5
Nobody's Hero sen sijaan on puristettu sievään 4 minuutin kestoon ja tälläisenään aivan täydellinen veto. Muistan miten olin ällistynyt kappaleen Mysteria -vaikutteisen nopean riffin ja Superheroes -tyylisen törkeän tarttuvan kertosäkeen yhteensopivuudesta. Kertosäe tässä on kuitenkin parasta, yksi parhaista Edguy -kertseistä ikinä! Ja jos edelliskappaleen kitarasoolot kuulostivat jokseenkin väkinäisiltä, tässä ne rokkaavaat täysillä! Mielestäni tämän olisi ehkä voinut pistää albumin aloitukseksi, lyö suorastaan luun kurkkuun!
Arvosana: 5/5
Rock Of Cashel on varsin mielenkiintoinen, kuusi minuuttia kestävä keskiajalta aiheensa ammentava hienosti rakennettu epic. Kertosäe on jälleen kerran ihan törkeän hyvä venytyksineen ja kertsiä edeltävän osan junttariffi on mainio. Väliosassa on hyvin mielenkiintoinen pitkä folk -osuus kelttiläismelodioineen, joka tuo omaperäisen mausteensa tähän.
Arvosana: 4½/5
Pandora's Box lienee yksi erikoisimmista Edguy -kappaleista ikinä. Country -tyylisillä steelkitaroilla leikittelevä kappale sisältää myös runsaasti blues -vaikutteita ja Tobiaksen laulussa kuulee välillä sävyjä jopa Aerosmith -yhtyeen
Steven Tylerin laulusta. Rento ja menevä kappale, ja ehdottomasti omaperäinen, kukaan ei oikein tällä voi väittää että Edguy olisi jäänyt junnaamaan paikoilleen. Kertsi on todella hyvä, tykkään! Kitarasoolossa tuota wahwahin käyttöä olisi saanut vähän hillitä, vaikka kyseessä onkin aika bluesuskollinen soolo, se kuulostaa myös ällöttävän niljakkaalta.
Arvosana: 4/5
Breathe edustaa vastapainoksi perinteisempää Edguyta ja ampuu jalkaan heti kättelyssä. Melodinen ja nopea powerpala, jossa Tobiaksen mainiot ja painottavat vokaalit loistavat, liikkuu hienosti eteenpäin, kasvatellen biisiä koko ajan loistavaan, hiukan ehkä agressiiviseenkin, mutta melodiseen kertosäkeeseensä. Silti, biisissä parasta on väliosan kitarasoolot ja etenkin rauhallinen osuus, mistä kappale todella yllättäen räjähtää jälleen liikkeelle. Asiaa, loustava Edguy -biisi!
Arvosana: 5/5
Two Out Of Seven on albumin toinen sinkkujulkaisu ja juuri oikea valinta singleksi. Tarttuva rockpala kritisoi lyriikoissaan musiikkiteollisuutta ehkä jopa hieman kierompaan sävyyn mitä samaa aihetta käsittelevä
King Of Fools 7 vuotta sitten. Kertosäe on suorastaan synonyymi käsitteelle "tarttuva". Täyttä Tobia, jää pyörimään päähän pitkäksi aikaa. Lopun huumoriosat ovat hervottomia ja syntikkakuvio vie ajatukset kasarille. Tobias tietää täsmälleen mikä on minun mieleeni
.
Arvosana: 5/5
Faces In The Darkness on yksinkertaista edelliskappaletta synkempi ja moniulotteisempi. Yllätyin kappaleen pääriffin raskaudesta, varmasti yksi raskaimpia tällä levyllä. Biisi kasvaa hienosti ja sisältää mielenkiintoisia laulumelodioita hyvin paljon. Kertosäe on huippu: korkealta kulkevat lauluosat ja matala, möyrivä riffi sopivat tässä tapauksessa täydellisesti yhteen. Lyriikat ovat vaanivat. Todella tarttuva biisi millä meni kauan avautua, jatkaa levyn loistavaa linjaa.
Arvosana: 5/5
The Arcane Guild edustaa vielä
Breatheakin paremmin perinteistä powermetallia ja on levyn ainoa biisi mitä tuplabasarit tahdittavat. Biisi ei ole yhtä nopea ja julistavat kuin vaikkapa
Babylon, mutta kypsempi, omaperäisempi ja hallitumpi tämä kyllä on. Kertosäe on täydellinen yhteislauluun ja yllätyksellistä tässä on hyvin paljon King Diamondin
Eye Of The Witch -kappaleen syntikkariffiä muistuttava kosketinkuvio väliosassa. Omaperäinen ratkaisu! Soolossa Jens kurittaa kitaraansa oikein kunnolla ja kappale rullaa kertosäkeen kautta päätökseensä hienosti.
Arvosana: 4½/5
Fire On The Downline on todellinen timantti, mikä ei ainoastaan käy loistavasta kappaleesta vaan on kertalyömältä klassikko. Rauhallinen alku on kaunis ja sitä seuraava Tobiaksen venytys ja hyvin melodinen käyntiinlähtö kuulostavat korvia hivelevän upealta ja kauniilta, suorastaan taivaalliselta. Säkeistö liikkuu eteenpäin mainiosti mutta sitten räjähtää taivaallisen upea kasarityylinen AOR -kertosäe ja tämä jos mikä on täysin keikkoja varten! Tämä todellakin muistuttaa miksi fanitan Edguyta niin kovasti; täyttä kappaleenteollista ammattitaitoa ja tunnetta, jota tässä pursuaa! Kitarasoolokin upea. Tämä on jo ihan taivaallista kamaa, ja ensimmäinen levyn lopun kolmesta täydellisyydestä.
Arvosana: 5+/5
Behind The Gates To The Midnight World on täysipainoinen kokonaisuus; takuuvarmasti Edguyn synkin biisi ikinä, ja alkupuolella kappale heittää jopa aivan kunnon mosh -riffin kehiin, mikä tuo kylmät väreet joka kerta kun sen kuulee! Jopa progehtavan kappaleen aikana kuulee monenlaisia, sekä rauhallisimpia että rankempia osuuksia ja todella tunnelmallisen kertsin. Parasta tässä kuitenkin on Väliosan lopussa tuleva todella ilkeä ja murhaava Painkiller -tyylinen tapporiffi jonka päälle Tobi laulaa kuin paholainen ja karjaisee lopuksi todella upeasti ja miehekkäästi. Muutenkin yhtä Tobiaksen näytöstä tämä biisi, laulu häkellyttävää kuultavaa! Murhaavaa kamaa, bändin voi sanoa olevan huipulla tälläisten huippukappaleiden ansiosta!
Arvosana: 5++/5
Every Night Without You oli aluksi biisi mitä en rankannut miksikään erityisen komeaksi balladiksi, hyväksi perushitaaksi vain. Kappaleen lyriikoiden todellinen merkitys tuli esille vasta kun erosin todella kivuliaiden tapahtumien seurauksena paljon rakastamastani tyttöystävästäni syyskuun alussa, juuri samoihin aikoihin kun Age of the Joker ilmestyi. Nykyään tätä kappaletta kuullessani hiljenen aina ja kolmen kuukauden aikaiset tapahtumat vierivät mieleeni ja tämä on niitä harvoja kappaleita mitkä todella ovat saaneet minut itkemään, varsinkin kertosäe ja lun pehmeät akustiset kitarat. Tämä kappale toimii myös surullisten tapahtumien lisäksi mainiona muistutuksena vanhoista ajoista kyseisen tytön kanssa, ja on sillä tasolla todella tärkeä kappale minulle ja nykyään laskettavissa yhdeksi levyn napakympeistä. Voitte sanoa biisin lyriikoita rauhassa yli-imeliksi, mutta kokeekaapa itse ensin jotain vastaavaa kuin minä, kuten juurikin hyvin kivulias ero jostain mitä todella paljon rakastatte, ja sen jälkeen kuunnelkaa tätä tarkalla korvalla ja käyttäkää mielikuvitustanne, niin ymmärrätte mitä biisi voisi yrittää kertoa.
Päättää levyn täydellisesti.
Arvosana: 5+/5
YHTEENVETO
Huolimatta ristiriitaisista arvosteluista,
Age of the Joker on klassikkoleiman arvoinen levy omassa rankingissani. Alussa ehkä parissa kappaleessa havaittavissa pientä hapuilua, mutta puolivälin vaiheilla paranee ja levy päättyy kolmeen musiikilliseen napakymppiin. Tästä bändin on hyvä jatkaa, ja tämän saama menestyshän on täysin ansaittua.
Arvosanaksi
5-/5
Itsekin pidän parisuhdelyriikoita hyvänä aiheena, mutta kaikenkaikkiaan itseeni iskee varsin monenlaiset lyriikat, en niiden suhteen ole turhan ronkeli 
? On Sammet sen verran kova lavaesiintyjä ja showmies... Tuli todistettua silloin aikoinaan kun vetivät Tuskassa ekan kerran.
