Jyyd wrote:np: H.E.A.T. - In And Out of Trouble
Tanakka rumpukomppi, hienoa tulkintaa laulujen osalta ja saksofonia = Kyllä toimii! Ensivaikutelmat Heatin uutukaisesta ovat sellaiset että edellislevystä on menty eteenpäin, jatkamme kuunteluja.. Voe kun bändi saataisiin vielä suomeen niin olisi aika tykkiä.
Viikon päästä livenä itämerellä taisivat lopetella perjantai-iltapäivää Enforcerin ja Nocturnal Ritesin päälle (to on BG, sekä Sodom, Krux & Marduk). H.E.A.T. sopii hyvin viimeksimainitun kanssa samalle Sweden Rock Cruiselle! Tämä uusin levynsä idols-laulajan(? rotta-Ari go home!) kanssa tuntuu jo kolmen biisin jälkeenkin kovimmalta kokonaisuudelta kahteen ekaan verrattuna! Hyvä ollakin toisen pvn uudessa nousussa tuolloin 16 maissa kun soittavat... pitääpä kysellä joka tiskiltä josko synttäridrinkkien käsitettä enää tunnetaan, trettiåriga kriget, eikun -år.
ns: H.E.A.T. - Falling Down
edit: #5 - Better Off Alone
jumaliste, tämähän on ihan loistavaa menoa!! Pelottaa ajatellakin 2,4 promillea päälle.
edit2: Heartbreaker
Ei ole tosi, 8. biisi ja oikeastaan kaikki tähän mennessä ovat tuntuneet olevan hittiainesta, onko se vain tämän lookalike-Graham Bonnet jr:n ääni?
^ Kirjoittelin 80sRocksille tällaisen miniarvion parin päivän tuuttauksien jälkeen:
Muutamia kertoja on nyt levy pyörähtänyt kuuntelussa ja pääosin positiiviset fiilikset jäävät kyllä tästä lätystä käteen. Voisiko jopa sanoa että HEAT on kuin uudesti syntynyt Grönwallin bändiin liittymisen myötä?
Suosikkibiiseiksi levyltä ovat nousseet Breaking The Silence, Living on the Run, Falling Down, Better Off Alone, Need Her, Heartbreaker ja hieno Downtown. Ja se timanttisin biisi? No In And Out of Trouble tietysti, ehkäpä minulla on joku saksofonifetissi meneillään nyt mutta en voi kuin diggailla biisistä jossa kaikki palaset tuntuu toimivan. Tiukka komppiosasto, kitarasoolot menee nappiin ja saksofonihan kruunaa kaiken.
Skipattaviin biiseihin laittaisin It's All About Tonightin ja The One and Onlyn, mutta muutenhan homma toimii varsin mainiosti. Kaiken lisäksi levyn miksausessa on käytetty järkeä (ei ihme kun tuottajana on mm. Europen kanssa tekemisissä ollut Tobias Lindell) ja Grönwallin laulu, rummut, kitarat ja koko muu homma soundaa mehevälle niinkuin pitääkin. Olisiko about 8½-9/10 tähden lätty kyseessä AOR/Hard Rock diggarille.
np: H.E.A.T. - Downtown
Ai ai ai. On se vaan niin hienoa kun jampat osaa tehdä tunteella ja taidolla uutta musiikkia mikä toimii mainiosti. Tästä taitaa tulla yksi parhaista tämän vuoden levyjulkaisuista itselleni.
Here's a message to you my friend: Just search, you'll find the way
Slaughter - Times They Change
Hmmm ja hmmm. Kolmas biisi menossa uutukaiselta, eikä tässä ainakaan meikäläisen melodiantajua hellitä. Suht tylyä kommenttia tästä on tullut ja tällä hetkellä mielessä on todellakin se yksi sana: Jöötti.
98 Live Meltdown-versio tässä tapauksessa. Vaikka Ripperin ajan studiolevyt eivät muutamaa biisiä lukuunottamatta itselleni oikein putoa niin molemmat livelevyt tuolta ajalta eli tämä ja Live In London ovat kovaa tavaraa. Live Meltdown on ehkäpä audiopuolella jopa suosikkini Priestin liveistä, kun Halfordin paluun jälkeinen Rising In The East on tarjolla tietääkseni vain dvd-muodossa.
Liha oli heikko, uus levy "Amaryllis" vuotanu pari päivää sitten...
...ja ei helvetti millainen levy onkin! Jos The Sound Of Madness oli paria hutia vaille täydellinen jenkkihittimetallialbumi, niin tältä uudelta vaikuttais kahen kuuntelun jälkeen ne huditkin puuttuvan tyystin lätyn ollen yhtä hittikimaraa loistavien laulumelodioiden ja korvia hivelevien kertsien muodossa koko vajaan kolmen vartin mittansa. Me likes.
maidenpoker wrote:98 Live Meltdown-versio tässä tapauksessa. Vaikka Ripperin ajan studiolevyt eivät muutamaa biisiä lukuunottamatta itselleni oikein putoa niin molemmat livelevyt tuolta ajalta eli tämä ja Live In London ovat kovaa tavaraa. Live Meltdown on ehkäpä audiopuolella jopa suosikkini Priestin liveistä, kun Halfordin paluun jälkeinen Rising In The East on tarjolla tietääkseni vain dvd-muodossa.
a Touch Of Evil -livellä on aika paljon biisejä tuolta, varsinkin bonusbiiseillä (paras, Worth Fighting For tuolta samalta dvd:ltä) varustetulla versiolla.
Tuli video vastaan ja IC:kös sitä (jeps, alla uudestaan) ed. sivuilla suositteli. Hmmh, olisin onnellisempi kuulija näkemättä tuota videota.. meinasi mennä jotenkin noloksi bändin toiminta. Tilukliseitä myöten; mutta vokalisti on kyllä perinteisen koulukunnan kimittäjä, pitäisi kai arvostaa. Minkämaalaisia nämä oikein ovat? edit: MA kertoi että ausseja, no jopas. Ehkä jotenkin samaa hellyttävää jämähtämistä kuin Pegazoksella aikoinaan. Mutta ei ollenkaan heikkoa materiaalia, kun 3. biisinsä jo soi (The Unknown Horizon).
Iron Constable wrote:Dragonsclaw - Rising Power
Jos joku on perustyypin poweria, niin tämä on. Laulajakin on hurja kiekuja, vetää kuitenkin niin rajoilla ja tosissaan, että kuulostaa oikeastaan aika sympaattiselta. Pääsee ohkaisen kiljuntansa kanssa vielä hattua nostettavan korkeallekin. Eikä todellakaan pidä kynttilää vakan alla
Biisimatsku on kerran kuultua, mutta suhteellisen tasavahvaa. Emmä tiedä, tän pitäisi kai olla täysin tusinatavaraa, mutta poitsut jyräävät niin tosissaan, että menee sittenkin kuunneltavan puolelle. Otetaan tämä vaikka vertailumateriaaliksi kaikelle powerille.
Ei tämä uusin Blaze, The King Of Metal, nyt niin huono ole. Onhan tämä melkoisen paksua jööttiä, esitetty äärimmäisellä paatoksella ja niin tosissaan, ettei välillä tiedä, itkeäkö vai nauraa. MUTTA, tässä on jonkinlaista välitilinpäätöksen makua herran omassa elämässä, joka on puettu äänitteen muotoon. Joku kirjoittaa kirjan, Blaze vetäisee tunnot levylle sydänveren kera, ehkä kornisti, mutta rehellisen tuntuisesti.
Alussa on muutama paskempi veto, Dimebag korniuden huippuna, The Black Country hyvin säestäen. Loppua kohti meno paranee, mukana on melodiaa, sooloissa on ideaa, eivätkä biisit ole loppujen lopuksi hullumpia. Mukana on pari oikein hyvääkin vetoa, parhaimpana ehkä The Rainbow Fades To Black.
Herran oma suoritus vaihtelee kovasti, ihan kuten aina. Tämä tällä hetkellä soiva biisi on "hyvä" esimerkki. Välillä herra laulaa suht hyvin, mutta lopun akustinen vedättely menee enemmän juuri siellä itkun, naurun ja epävireisyyden rajaseutuja koluten.
Sinulle, joka otat heavysi vakavasti ja jota elämä on viime aikoina tai joskus päähän potkinut. Niin on kuin paksua ankkurikettinkiä kuuntelisi, hyvässä ja pahassa.
np: Blaze Bayley - The King of Metal
Ei tässä muu auta kuin ottaa Blazen uusin lätty kuunteluun, vaikka en olekaan paljoa kuunnellut miehen aiempaa soolotuotantoa. Mutta nyt kun on miehen videopäivityksiä levyn nauhoituksista tullut seurailtua niin pitäähän sitä ne työn hedelmät laittaa kuunteluun. Katsotaan mihin tästä levystä on.
Here's a message to you my friend: Just search, you'll find the way
Slaughter - Times They Change
Lainasin DVD-paletin, olihan tämä spektaakkeli nähtävä. Toinen kierros menossa. Perkele, itseäni ainakin harmittaisi mennä Anthraxin jälkeen lavalle. Tolkuttoman kovaa settiä! Kyllähän tuossa muutkin, varsinkin Slayer heittää helvetin kovat keikat, mutta kyllä Anthrax on näistä vanhoista suurista ehdottomasti parhaiten säilynyt kokoonpano. Slayer pääsee tasoihin omissa kirjoissa, mutta kyllä mä Anthraxin keikalle menisin ehdottomasti ekana!
np: Dokken - Heaven Sent
On tämä vaan helvetinmoinen biisi ja levy myös. Jos Dokkenin aiemmilla levyillä ei miksaus ollut ihan napissa niin Back For Attackillä bändi soundaa erittäin mehukkaalle vielä tänäkin päivänä. Lynchin kitara jyrisee ja sitä on aina upea kuunnella, ja onhan tuo musiikkivideokin vertaansa vailla: täysikuu ja usvaisia katukuvia, mahtavaa! Monet yrittivät kopioida näiden genren ykkösnimien tyyliä 80-luvun loppupuolella mutta Dokken on yksi niistä pitkäaikaisista tekijöistä jotka olivat kehissä jo 80-luvun alussa.
Here's a message to you my friend: Just search, you'll find the way
Slaughter - Times They Change
Täysin uusi tuttavuus mulle, kaveri tänään väkipakolla kuuntelutti. Koukutuinpa hetkessä, helevetti. Miten multa on mennyt aika montaa suosikkiani yhdistelevä bändi täysin sivu suun. No, korjataan. Onhan pirun kova laulaja tällä bändillä. Cam Pipes Todellakin, nice pipes Nimenomaan siis tämä "puhdas" kiljuja.
Täähän on tribuutti Ronnielle, kuunnelkaas linkistä. Kyl maar vaan toimii. Tää uusi Long Live Heavy Metal-lätty menee kyllä hankintaan. Samalla pitää tsekata vanhatkin.
np: FM - That Girl
Onhan se niin että alkuperäistä versiota ei voita mikään, ei edes Maidenin coveri. Nyt kun AOR-sydämmeni sykkii kovasti kevään tuntumassa niin pitänee ottaa FM:n kaksi ensimmäistä levyä (Indiscreet ja Tough It Out) kuunteluun, kyllä tämä bändi näköjään syvemmän tutustumisen ansaitsee.
Here's a message to you my friend: Just search, you'll find the way
Slaughter - Times They Change
Täysin uusi tuttavuus mulle, kaveri tänään väkipakolla kuuntelutti. Koukutuinpa hetkessä, helevetti. Miten multa on mennyt aika montaa suosikkiani yhdistelevä bändi täysin sivu suun. No, korjataan. Onhan pirun kova laulaja tällä bändillä. Cam Pipes Todellakin, nice pipes Nimenomaan siis tämä "puhdas" kiljuja.
Täähän on tribuutti Ronnielle, kuunnelkaas linkistä. Kyl maar vaan toimii. Tää uusi Long Live Heavy Metal-lätty menee kyllä hankintaan. Samalla pitää tsekata vanhatkin.
Otappa seuraavaksi sitten Advance and Vanguish ja sen jälkeen Fire Up the Blades. Toiseksi uusin Here Waits Thy Doom on semmosta kakkendaalia että ehkä kerran kykenee kuuntelemaan, joten varauksella se. Imperiumista toki olet varmasti jo bongannutkin arvostelut lätyistä ala Mape. Bändin debyytti on tainnut omalta kohdalta jäädä väliin jostain syystä, täytynee jossain välissä kuunnella.
Se on semmonen homma, että tässä kitaroita ja melodioita juoksutetaan ihan meikän makuun, karjuva toinen laulaja ei häiritse liikaa, koska vuorottelu/yhtä aikaa laulaminen Pipesin kanssa toimii yllättävän hyvin. Äkkiseltään vaikuttaa siltä, että levyistään Advance And Vanquish ja Fire Up The Blades on kovia vetoja, uusin Long Live Heavy Metal sitten se kovin, koskapa siinä liikutaan hieman enemmän kasarin ja perinteisen suuntaan, poispäin metalcore tms. vaikutteista.
Ei sillä, kyllähän tämä tippuu todella hyvin. Kiva se on olla myöhäisherännäinen joskus
Sepultura: Stronger Than Hate & Inner Self
Näitä kahta vuorotellen maanantai-aamun kipulääkkeeksi. Maailman parasta (death) thrashia erityisesti tämä Beneath the Remains -levy. Ja murisijana se maailman karismaattisin ja paras: Max Cavalera. Vanhaa Sepulturaa parempaa äärimetallia nyt ei vaan ole olemassa. All Hail Brazil - the land of the best football and Sepultura!
Iron Constable wrote:3 Inches Of Blood - Deadly Sinners
Se on semmonen homma, että tässä kitaroita ja melodioita juoksutetaan ihan meikän makuun, karjuva toinen laulaja ei häiritse liikaa, koska vuorottelu/yhtä aikaa laulaminen Pipesin kanssa toimii yllättävän hyvin. Äkkiseltään vaikuttaa siltä, että levyistään Advance And Vanquish ja Fire Up The Blades on kovia vetoja, uusin Long Live Heavy Metal sitten se kovin, koskapa siinä liikutaan hieman enemmän kasarin ja perinteisen suuntaan, poispäin metalcore tms. vaikutteista.
Ei sillä, kyllähän tämä tippuu todella hyvin. Kiva se on olla myöhäisherännäinen joskus
Mitenhän sulla on mennyt tuolloin joskus (piti scrollata itsekin lunttaamaan: 5 v. sitten!) tuon edelleen mainion A&V:in kehut ohitse seurannut FUTB oli pettymys ja kuten Hese sanoi, Here Waits Thy Doom aivan läpipaska. Yksi huonoimmista levyistä esim. uusimman Angran (maksoi vitosen EMP:ltä kun tsorlin kanssa läjätilausta tehtiin, olisi voinut jäädä koneelle tuo..) kanssa, mitä hyllystä löytyy.
ns: Axel Rudi Pell - I Will Survive
1991 lätty #2 & ainokainen Rob Rockin kanssa. Ihme että sillä on ääni vieläkin loistavassa kunnossa, kun pistelee mm. tällä avaajalla sellaisella voimalla, kurkkuaan säästelemättä, rääkäisyjään että melkein kuulijaakin sattuu. Ammattilainenhan RR on tuolloin jo ollut eikä mikään rookie, mutta silti väittäisin että hallitummin ottein päästelee vaikkapa seuranneilla Impellitteri-levyillä tai edeltäneellä M.A.R.S.illa.
np: Hardline - When Love Leads the Way
On se vaan käsittämätöntä miten näin kova helmi jäi Hardlinen debyyttilevyltä ulkopuolelle, onneksi sentään japsibonariksi kelpuuttivat tämän. Ehkä tämä kertoo vain Double Eclipsen kovuudesta, eihän tuolla levyllä ole kuin 1-2 heikompaa vetoa ja muut ~10 biisiä ovat tiukkaakin tiukempia AOR/Hard Rock helmiä joita on helppo diggailla. Jos Dr. Love ja Life's A Bitch poistettaisiin levyltä ja tämä heitettäisiin kehiin niin siinähän olisi varmaankin yksi genren tiukimmista 10 biisin kokonaisuuksista. Bändihän palaa sorvin ääreen kun uuden levyn (Danger Zone) olisi tarkoitus tulla ulos toukokuun 18. päivä, Frontiersilta of course. Saa nähdä mitä jannut saa aikaiseksi, vaikka Journey-konkari Neal Schon pitäisi varmaankin olla mukana jotta Double Eclipsen kaltainen ihme toistuisi.
Here's a message to you my friend: Just search, you'll find the way
Slaughter - Times They Change