Nightwish (sekä Turusen sooloilu)

[AntiSmuli]

Storytime - Joensuu, ihan hyvä pätkä. Saa hyvän käsityksen tulevasta lavashow'sta, joka näyttää todella hyvältä, empä muuta odottanutkaan. Olenko ainoa, jolle Holopaisen syntikat tuovat mieleen Davy Jonesin urut Pirates-trilogiasta?

[THUNDER]

Tuli sitten eilen nähtyä bändi Jyväskylässä. Pirun kova keikka Soundit meinas alussa olla vähän puuroa mutta paranivat huomattavasti keikan edetessä. Kohokohtia kaikki uuden levyn biisit, Song of Myself ja Last Ride of the Day on kyllä hemmetin kova lopetuskaksikko. Niin ja soittivat ekan kerran tällä kiertueella Ghost Riverin!

[Hese]

Tuli sitten eilen nähtyä bändi Jyväskylässä. Pirun kova keikka Soundit meinas alussa olla vähän puuroa mutta paranivat huomattavasti keikan edetessä. Kohokohtia kaikki uuden levyn biisit, Song of Myself ja Last Ride of the Day on kyllä hemmetin kova lopetuskaksikko. Niin ja soittivat ekan kerran tällä kiertueella Ghost Riverin!

Kuulun varmasti siihen harvempaan osastoon joka kyseisestä biisistä pitää joten toivottavasti tulisi tänäänkin, myös Sirenin vaihto Dead To The Worldiin kelpaisi kuten eilen.

[WhiteRabbit]

Kai se on sitten huomenna Tampereen keikalle mentävä, kerran liput löytyy ja pääsee morjestamaan bändiä takahuoneeseen.

[Hese]

^ sanoppa holopaiselle että jatkossa vetää 10th man downin!

Helsingin keikka oli loistava, nyt ei muuta taivu oluen juonnilta.

[AntiSmuli]

Ghost Riverin tuonti settiin on pelkästään hyvä asia! Tuon lisäksi voisi tänään Tampereella tulla jotain muutakin pienen pientä spesiaalia viimeiseksi Suomi-keikaksi.

Nämät sunnuntain keikat on vain semmoisia, ettei oikeen jaksa heti aamusta innostua, mutta pakkohan se on jonku ajan kuluttua alkaa valumaan Tampereelle päin.

[Hammer]

Olipa kova pettymys tuo Imaginaerum; suorastaan ala-arvoista ja kuuntelijaa vähättelevää paskaa. Ihme Disney-musiikkia, jolla ei ole mitään tekemistä oikeasti hienon leffamusiikin kanssa. Useat levyn biiseistä kuulostavat ankeilta lopputekstimusiikeilta, musiikeilta Mikki Hiiri –sarjakuvan taustalta tai musiikeilta kohtauksesta, jossa joku helvetin keiju lentää vetten päällä. Yök.

Yksikään levyn biiseistä ei ole mielestäni oikeasti hyvä, vaan ne paremmatkin hetket ovat hyviä ainoastaan verrattuna valtaosaan levyn Disney-musiikista, jolla ei muuten ole hevin kanssa mitään tekemistä. Onhan se jo saavutus, että jazzahtava biisi on Nightwishin levyn kolmen parhaan esityksen joukossa. Siinä kappaleessa sentään Anetten vokaalit kuulostavat mainioilta, kun muuten hänen laulunsa jäävät vähän puolitiehen ala-arvoisten laulumelodioiden takia. Ei Anette huonosti levyllä laula, mutta sovitus- ja sävellysratkaisujen takia selvästi ponnettomammin kuin Dark Passsion Play -levyllä. Toisaalta, eihän noin ankeita laulumelodioita pysty pelastamaan oikein kukaan oikeasti hyväkään laulaja.

Melkein eniten levyllä häiritsee miksaus. Miksi ihmeessä syntikat ja kitarat ovat aina soittamassa päällekkäin samaa kuviota niin, ettei kitaraa pysty usein kunnolla erottamaan sen syntikkahutun joukosta? Rumpusoundi on aivan järkyttävä, ihan kuin kaikki rummut olisi tehty koneella ilman oikeaa rumpalia. Rummut menevät valtaosassa biiseissä ihan yksi yhteen muiden soittimien kanssa, miksi ihmeessä? Ei mitään eloa rumpuosastolla, ei mitään pikkukikan puolikastaan, vaan perusvarman ankeaa konemaisilla soundeilla sävytettyä soittoa? Jopa Marco Hietalan bassosoundi on pettymys, ihmeen munattoman soundin on jopa Mr. Hietala saanut miksattua bassoonsa. Koko levyn äänimaailma on oksettavan moderni, eikä missään nimessä moderni hyvällä tavalla. Spinefarm –kirosana toki komeilee levyn takakannessa, pitihän se arvata.

Se aiemmin dissailemani sinkkulohkaisu Storytime on muuten levyn parempaa puoliskoa. Enpä olisi uskonut. Siinä kappaleessa sentään toimivat perussäkeet, mutta kertsi on niin karmeaa rallattelu-disney-huttua, ettei paremmasta väliä. Levyn paras kappale on lienee kuitenkin Marco Hietalan säveltämä The Crow, the Owl and the Dove, joskin sekin on vain perus hyvä veto, eikä yhtään sen enempää. Slow, Love, Slow –jazz-pala tulee hyvänä kakkosena ainoastaan Anetten upean laulusuorituksen ansiosta.

Heikointa antia on lienee Arabesque. Harvoin olen kuullut edes Euroviisuissa yhtä ponnetonta arabiamusiikkia. Tuota edellä mainittua biisiä kuunnellessa tuli jokin yhdentekevä Euroviisujen esitys mieleen, jossa musiikki on sivuroolissa ja pääosassa ovat paljasta pintaa vilauttelevat tanssitytöt.

On Imaginaerumilla hetkensä, mutta ne hetket ovat harvat ja valitut. Levy on helppo ja ennalta-arvattava (vaikka yrittääkin olla muka-vaikea ja taiteellinen), sävellykset ovat sellaisia, joita melkein kuka tahansa amatöörimuusikko voisi vääntää vasemmalla kädellä. Sitä paitsi osa levyn musiikista kuulostaa liikaakin muualta lainatulta; Disneyn piirretyistä, jopa joululauluista lainatuilta. Mitään taiteellisesti upeaa, musiikillisesti haasteellista saati omaperäistä en levyltä löydä. Holopainen ei ole nero – hyvin kaukana nerosta.

P.S. Livenä uuden levyn biisit kuulostivat sentään jossain määrin kuunneltavilta, eikä soundi/miksaus ollut aivan niin ala-arvoinen (tosin huonompia rumpusoundeja en ole kuullut koskaan livetilanteessa - ihme konesoundit!). Jyväskylän keikan kliimaksikohta oli loistava The Poet and the Pendulum. Anette lauloi ja esiintyi paremmin kuin muuan Tarja Turunen ikinä. Ja kyllähän Anettella ihan kohtalaisesti on lavakarismaa, vaikkei neito nyt mikään karismaattisin mahdollinen keulakuva olekaan.

[Make#34]

^ Sinulle lyhyesti. Eli sinä et tykkää siitä selvästikkään ja aika monet muut tykkäävät.
Joten eipä sinun ole sitä mikään pakko kuunnella.

[Hammer]

^ Sinulle lyhyesti. Eli sinä et tykkää siitä selvästikkään ja aika monet muut tykkäävät.
Joten eipä sinun ole sitä mikään pakko kuunnella.

Onneksi minun ei ole pakko kuunnella levyä määräänsä enempää - saan kai silti kertoa rehellisen mielipiteeni siitä? Dark Passion Playsta pidin paljonkin ja tykkäsin myös aikoinaan Century Childista kohtalaisen paljon, mutta jostain syystä bändi on luisumassa auttamattomasti syvemmälle Disney-melodioihinsa. Hyvät kertosäkeetkin puuttuvat nyt aika lailla täysin.

Mutta, hyvä, että muille maistuu. Itse kuuntelen ennemmin Therionia, jos haluan kuunnella oikeasti pätevää sinfonista metal -musiikkia. Enpä tosin ole Nightwishia koskaan oikein symphonic metal -genren alle laskenutkaan kuin korkeintaan hyvin löyhästi.

[Karpaasi]

Miten määritellään, mikä on sinfonista heviä? Onhan Nightwishilla varmasti enemmän kalliilla tehtyä sinfoniaa kuin suurella osalla sinfonisiksi hevibändeiksi itseään tituleeraavilla bändeillä. Hevin rooli ei kuitenkaan ole nykyisellään tietysti kovin suuri, mutta ovathan tyypilliset metallissa käytettävät soittimet siellä, ja särökitara säksättää yksinkertaisia kuvioita. Kyllähän Kotiteollisuuskin on aikoinaan heviksi luokiteltu, vaikka riffit ovatkin yksinkertaista möyrimistä. Tätä riffikaavaa myös Nightwish noudattaa. Myöskään Amorphiksella ei radiohiteissään ole koskaan ollut erityisiä riffejä, vaan ne ovat melodiapainotteisia kappaleita. En kuitenkaan ajattele, että hevin ja epähevin erottaa toisistaan se, onko melodiat soitettu orkesterin vai särökitaran voimin.

Elokuvamusiikkia Nightwish tyylillisesti on aika vahvasti, mutta eihän se poista sitä, että pohjimmiltaan heviä tämä on. Mutta todennäköisesti tämä luokittelu perustuu kuitenkin intuitioon eikä tarkkaan analyysiin instrumenttien luonteesta, biisirakenteista ja soolojen määrästä.

[Hammer]

^ En oikeastaan tarkoittanut sitä, etteikö Nightwish olisi kevyimmilläänkin jossain määrin heviä, vaan sitä, että sinfoniseksi metalliksi lasken itse lähinnä bändit, jotka käyttävät musiikissaan oikeita orkestereita. Ja myös bändejä, joiden musiikki on klassisen musiikin asteikolla jossain määrin pätevää, haastavaa ja monipuolista; siksi käytin esimerkkinä Therionia, jonka sävellyksistä on kuultavissa enemmän klassisen musiikin tietämystä, tuntemusta ja osaamista. Nightwish kierrättää helppoja melodioita levystä ja biisistä toiseen, jopa liian helppoja ja ennalta-arvattavia. Onhan Nightwishilla toki joillain levyillä oikeat orkesterit, en sitä kiistä, mutta tuotanto pitää sisällään myös feikkiorkestraatioita ja liikaa syntikkahuttua, jota en itse miellä kovin sinfoniseksi. Käyttäisivät synajuttujen sijasta välillä ennemmin vaikka urkuja, ihan sama mitä, mutta ei niitä Holopaisen syntikoita, jotka miksausessa syövät Empun kitararaidat, ja näin ollen myös toki sen hevimmän osan Nightwishia, alleen. Sinfonista metallia on toki monenlaista ja virallisesti Nightwish taidetaan siihen lokeroon lukea, vaikka itse en niin ehdottomasti yhtyettä menisi siihen karsinaan tunkemaan. Oli mitä oli, mutta uusi levy ei ole minun korviani varten. Kuuntelen mieluummin Dark Passion Playta, joka on bändin levyistä aika selvästikin paras kokonaisuuden tasolla.

[THUNDER]

Yksikään levyn biiseistä ei ole mielestäni oikeasti hyvä, vaan ne paremmatkin hetket ovat hyviä ainoastaan verrattuna valtaosaan levyn Disney-musiikista, jolla ei muuten ole hevin kanssa mitään tekemistä. Onhan se jo saavutus, että jazzahtava biisi on Nightwishin levyn kolmen parhaan esityksen joukossa. Siinä kappaleessa sentään Anetten vokaalit kuulostavat mainioilta, kun muuten hänen laulunsa jäävät vähän puolitiehen ala-arvoisten laulumelodioiden takia. Ei Anette huonosti levyllä laula, mutta sovitus- ja sävellysratkaisujen takia selvästi ponnettomammin kuin Dark Passsion Play -levyllä. Toisaalta, eihän noin ankeita laulumelodioita pysty pelastamaan oikein kukaan oikeasti hyväkään laulaja.

Täytyy heti kärkeen sanoa että aika vähän oli viestissäsi asioita mistä olen samaa mieltä , mutta tuo kalskahti sen verran korvaan että kommentoinpa nyt sitten vähän. Laulusovitukset -melodiathan on nyt ensi kertaa tehty ajatellen Anetten vahvuuksia ja äänialaa toisin kuin edellisellä levyllä ja sen kyllä kuulee. Laulussa on kyllä ainakin minun korvaan enemmän voimaa eikä tarvitse vetää niin paljon rekisterin ylärajoilla niinkuin DPP:llä, jossa melodiat menee muutamassa biisissä välillä aivan helvetin korkealta. Jyväskylän keikan perusteella livelaulukin on paremmin hanskassa kuin edellisellä kiertueella. Itse laulumelodioista voi tietysti olla montaa mieltä, itse sanoisin jopa että ne nousevat koko levyn kantavaksi voimaksi sen mahtipontisen kuorrutuksen alta.

[Karpaasi]

Laulussa on kyllä ainakin minun korvaan enemmän voimaa eikä tarvitse vetää niin paljon rekisterin ylärajoilla niinkuin DPP:llä, jossa melodiat menee muutamassa biisissä välillä aivan helvetin korkealta. Jyväskylän keikan perusteella livelaulukin on paremmin hanskassa kuin edellisellä kiertueella. Itse laulumelodioista voi tietysti olla montaa mieltä, itse sanoisin jopa että ne nousevat koko levyn kantavaksi voimaksi sen mahtipontisen kuorrutuksen alta.

DPP:llä erityisesti For The Heart I Once Hadin kertsissä oli Anetten laulu meni erityisesti huutamiseksi, ja voinkin kuvitella, minkälainen biisi oli alunperin, jos se oli Tarjalle suunniteltu. Mutta DPP:n ja Imaginaerumin laulumateriaalissa on eroa kuin yöllä ja päivällä, sillä itse ainakin ihmettelin, kuinka helvetin hyvin Anette veti verrattuna DPP:hin. Esimerkkikappaleita mm. I Want My Tears Back, Slow Love Slow, Pöllö-rock, Rest Calm tai Scaretale. Ei tarvitse puhua DPP:sta edes samana päivänä.

[AntiSmuli]

Väitelkää rauhassa kuka veti paremmin ja milloin. Äskeinen show Hakametsässä oli näyttävin vähään aikaan. Settilistassa oli pidetty Ghost River ja Dead To The World. Ja Imaginaerumin biisit vasta aukeskin kunnolla livenä.

[WhiteRabbit]

Hei!

Tuomakselta, Marcolta, Empulta ja Jukalta terkut Treen takahuoneesta. Anette ei paikalla. Helvetin hyvät juomat.

Jatkakkaa.

[Jazz78]

Upea keikka Hakametsässä... todellakin!!!

Kukakohan mahtoi olla se vanhempi laiha kaveri Maiden Finland pipo päässä, AMOLAD cameo fleece päällä sekä joku AMOLAD/Suomi paita...??

[Hese]

Upea keikka Hakametsässä... todellakin!!!

Kukakohan mahtoi olla se vanhempi laiha kaveri Maiden Finland pipo päässä, AMOLAD cameo fleece päällä sekä joku AMOLAD/Suomi paita...??

Enttententten Tipi.

[Hammer]

Mutta DPP:n ja Imaginaerumin laulumateriaalissa on eroa kuin yöllä ja päivällä, sillä itse ainakin ihmettelin, kuinka helvetin hyvin Anette veti verrattuna DPP:hin. Esimerkkikappaleita mm. I Want My Tears Back, Slow Love Slow, Pöllö-rock, Rest Calm tai Scaretale. Ei tarvitse puhua DPP:sta edes samana päivänä.

Tosiaan, laulumateriaaleissa on eroa kuin yöllä ja päivällä, mutta Dark Passion Playn eduksi.
Turhapa tästä on väitellä, vaikka meidän isi onkin vahvempi kuin teidän isi.

[WhiteRabbit]

^Järjetön avautuminen. Meikäläisellä fiilis ihan katossa eiliseltä ja tällaista settiä pitää lukea.

Entä sitten jos Tuomasta ovat Imaginaerumissa innoittaneet Lumiukko, Hans Zimmer ja Disney? Eilen maestro itse kyllä juuri rupesi avautumaan siitä, että mikä ihme siinä on kun ei saa tehdä musiikkia aiheista mitkä ovat toimineet inspiraatioina. Suomessa on niin kova tabu tuo ns. "sisäinen lapsi", että kun ei aikuinen ihminen saa piirretyistä tykätä.

Bändin jäsenet olivat kyllä oikeita herrasmiehiä. Tunnin verran hengailtiin bändin kanssa, saatiin kaverin kanssa nimmarit ja kuvat poikineen. Eniten tuli Tuomaksen, Marcon ja Jukan kanssa juteltua, Anette oli jostain syystä päättänyt jäädä kokonaan takahuoneesta pois.
Lopuksi poistuttiin seurueen kanssa takaovesta pois, missä odottanut fanilauma pisti hymyn huulille.

Illasta jäänyttä fiilistä ei voi sanoin kuvailla. Parasta ikinä.

[darealjyra]

^Järjetön avautuminen.

Mitäs järjetöntä tuossa oli? Mun mielestä Hammerilla oli ihan hyviä ja kohteeseen osuvia pointteja tuosta levystä, joista osan allekirjoitan itsekin (etenkin kitaroiden osalta). Loppuja en vielä uskalla, sillä levy on vieläkin kokonaan kuulematta siellä jossain puolivälissä iskeneen totaalisen puudutuksen takia. Ja tuskin tulee pikkukummassa kuunneltuakaan.

Mut ei siinä, ne kuuntelee jotka diggaa, mie heitän soimaan mieluummin vaikka Theocracyn uusimman vaikka jeesustelu onkin hevimaailmassa "tabu".

Tai vaikkapa Dark Passion Playn.

[Karpaasi]

Loppuja en vielä uskalla, sillä levy on vieläkin kokonaan kuulematta siellä jossain puolivälissä iskeneen totaalisen puudutuksen takia. Ja tuskin tulee pikkukummassa kuunneltuakaan.

Kannattaa uskaltaa, sillä Imaginaerum on kuin The Final Frontier: aluksi tasapaksusta, paikoittain tuperruttavan tylsästä, ylipitkästä ja aiempaa kierrättävästä levystä saa kuunneltua hyvän muutamalla soitannolla. Sitä paitsi, jos Dark Passion Play nähtävästi toimi, niin ei tämänkään pitäisi susihuono olla.

Jahas, tämä meni taas pro- ja contra-jutteluksi, mutta se nyt varmaan johtuu siitä, että pidän tätä levyä tosiaan Nightwishin Jeesus-levynä, verrattuna aiempiin tasapainottomiin kokonaisuuksiin. Yritänpä nyt napata sen takkini narikasta, ja poistua. I'll get my goat.

[WhiteRabbit]

^Järjetön avautuminen.

Mitäs järjetöntä tuossa oli? Mun mielestä Hammerilla oli ihan hyviä ja kohteeseen osuvia pointteja tuosta levystä, joista osan allekirjoitan itsekin (etenkin kitaroiden osalta). Loppuja en vielä uskalla, sillä levy on vieläkin kokonaan kuulematta siellä jossain puolivälissä iskeneen totaalisen puudutuksen takia.

Järjettömällä, tässä tapauksessa, tarkoitin lähinnä avautumisen määrää. Huono sanavalinta, myönnän.

Meikäläisen fanipoikalasit on niin tiukasti silmillä, että voin myönnän pitäneeni Imaginaerumista alusta asti. Ei se tietenkään Paras levy ikinä -paikkaa vie, mutta tuli tarpeeseen ja biisit avautuu jatkuvasti uudella tavalla. En ymmärrä vittuakaan musiikista, mutta kuuntelen mikä omaan korvaan osuu parhaiten - kuten kuka muu tahansa.
Sen kyllä myönnän että soundit voisivat olla paremmat, kuten monella muullakin levyllä.

[Hammer]

^Järjetön avautuminen. Meikäläisellä fiilis ihan katossa eiliseltä ja tällaista settiä pitää lukea.

Entä sitten jos Tuomasta ovat Imaginaerumissa innoittaneet Lumiukko, Hans Zimmer ja Disney? Eilen maestro itse kyllä juuri rupesi avautumaan siitä, että mikä ihme siinä on kun ei saa tehdä musiikkia aiheista mitkä ovat toimineet inspiraatioina. Suomessa on niin kova tabu tuo ns. "sisäinen lapsi", että kun ei aikuinen ihminen saa piirretyistä tykätä.

On pyhäinhäväistys puhua samassa lauseessa Hans Zimmeristä ja Imaginaerumista. Eihän niillä oikeasti ole mitään yhteistä, vaikka Tuomas kuinka yrittäisi inspiraatiota sieltä suunnasta hakea - ei ainakaan kuulu Imaginaerumilla Tottakai taiteilijan pitää saada tehdä musiikkia juuri siitä, mistä pitää, eikä minulla ole mitään fobiaa piirrettyjä kohtaan. Yleensä kaiken maailman Aku Ankkojen ja muiden Disney-satujen taustalla soineet musiikit eivät vain ole meikäläistä kiehtoneet.

Pitäisi varmaan pyydellä anteeksi, että avauduin paria riviä pidemmin, mutta enpä sitä tee, sillä esitin vain oman mielipiteeni. En tarkoittanut hyökätä mitenkään henkilökohtaisesti levystä pitäviä vastaan. Ei vain ole mun juttu. Pitäisi varmaan tsekata tuo useiden kehuma Theocracyn uusin jeesustelu-levy, sillä tykkäsin aika paljon Mirror of Soulsista.

P.S. Vain vaikeista ja sen vuoksi aluksi etäisiksi jääneistä levyistä voi saada "kuunneltua hyvän", mutta Imaginaerumin tyyppiset helpot pop-levyt yleensä vain heikkenevät lisäkuunteluilla. Tai pysyvät yhtä haukotuttavina. Progressiivinen ja tekninen musiikki (tai muut vaikeat musatyylit metallin ulkopuolelta) ovat sitten eri juttu kuin Nightwish - niiden tyylien levyjä kuuntelen enemmän ja yritän saada kiinni punaisesta langasta. Kyllä oikeastaan kaikista levyistä kuulee jo ekalla tai viimeistään tokalla kuuntelulla, että onko levyn musiikissa ylipäätään potentiaalia, ja että kiinnostaako yrittää väkisin saada levyn musaa aukeamaan.

[IndianaJones]

Joo, elkää tosiaan heti vetäkö herneitä nenään jos joku (ehkä tässä tapauksessa vähän katkeran kärkkäästi) esittää eriävän mielipiteensä. Omasta mielestä uudelta Nightwish-levyltä löytyi hetkensä, mutta kyllä se minunkin korvaan kuulosti vähän väljähtyneeltä, eikä sitä bändin vahvuutta, eli huikeita melodioita ollut ehkä saatu hiottua niin hyvään terään kuin viime levyllä. Täytyisi toki kuunnella "vähän" enemmän kuin tuo yksi kerta, mitä itse olen levyä pyöräytellyt, mutta parista edellisestä levystä jäi vähän positiivisempi maku suuhun heti alkuunsa. Ja juu, Once oli mielestäni paljon parempi kuin mitä siitä annetaan yleisesti ottaen ymmärtää, todella mainioita biisejä ja hienoja melodioita.

Muttajoo, katsellaan jos tätä vielä joskus kuulostelisi, ei ihan suurimpia suosikkeja bändi kuitenkaan ole koskaan ollut. Parhaimmillaan vaan jumalaisen mahtavaa pömpöösiä paisuttelua, etenkin näillä uudemmilla. Taidan olla niitä harvoja, joita tämä orkestraatioiden lisääminen ja "heviyden" vähentyminen ei juurikaan haittaa. Musa siellä on pääpointtina, mulle Nightwishin rankimmat rypistykset vaikkapa Dark Passion Playllä olivat niitä levyn huonoimpia vetoja, kun taas joku Eva toimii kuin häkä. Ei se kitaran pinnalle miksaaminen ole mikään itseisarvo sekään.

[WhiteRabbit]

^&^^ Ehkä turhan äkäisesti hyökkäsin, kun sehän ei tosiaan ole meikäläiseltä pois jos jotakuta ei nappaa.
En aio tehdä tästä mitään omaa henkilökohtaista, eikä Hammer siun tarvitse mitään anteeksipyytääkään. Hyviä pointteja tuli esille puolen ja toisin. Olin vain itse liian hunajissani keikan jälkeen, jotta olisin hiukan lievemmin niihin suhtautunut, kuten aiemmin sanoinkin.