Megadeth

[Starstruck]

^ silti, vaikka CTE on kokonaisuutena parempi levy kuin Rust In Peace? (sori, totuus part XIV)

Minäkin rohkenen olla tästä vähän eri mieltä, vaikka vuonna 1992 Megadethista innostuinkin ja CtE on itselleni yksi kaikkien aikojen tärkeimmistä levyistä. Näin jälkikäteen olen kallistunut aina vain enemmän RiP:n puoleen, nimenomaan kokonaisuutena.

Minusta Architecture of Aggression on ylivoimaisesti paras Megadethin biisi ikinä. Ja nimibiisin tai Symphonyn kaltaisia hittejä RiP ei missään nimessä sisällä. Mutta kokonaisuutena RiP on linjakkaampi ja ajan hammasta paremmin kestävä albumi. Lisäksi molempien levyjen b-puolet ovat suhteessa aika heikkoja a-puoliin verrattuna, mutta RiP:llä taso säilyy huomattavasti paremmin.

[IndianaJones]

Ja nimibiisin tai Symphonyn kaltaisia hittejä RiP ei missään nimessä sisällä.

Tornado of Souls? Hangar 18? Holy Wars? Tietenkin jos tarkoittaa hittibiisillä mtv:llä soitettua ja hyvinkin yleisellä tasolla hitiksi noussutta biisiä, niin tämä on ihan totta.

Lisäksi molempien levyjen b-puolet ovat suhteessa aika heikkoja a-puoliin verrattuna, mutta RiP:llä taso säilyy huomattavasti paremmin.

Hmmm, yrität siis sanoa, että Lucretia, Tornado of Souls ja Rust In Peace jäisivät alkupään biiseistä jälkeen? Ei mahdu minun pieneen päähäni moinen ajatus millään tasolla.

Kuten ei Countdownin RIPin yläpuolelle arvostaminen, vaikka ihan hyvä levy sekin on. Vähän laiskemman kuuloinen kokonaisuus vain, erityisesti loppupuolen läpsyttelyt. Mulle on myös RIP ollut aina kirkkaasti Megadethin paras levytys, toiseksi eniten viehättää varmaankin kaksikko Youthanasia ja Peace Sells.

[Starstruck]

Ja nimibiisin tai Symphonyn kaltaisia hittejä RiP ei missään nimessä sisällä.

Tornado of Souls? Hangar 18? Holy Wars? Tietenkin jos tarkoittaa hittibiisillä mtv:llä soitettua ja hyvinkin yleisellä tasolla hitiksi noussutta biisiä, niin tämä on ihan totta.

Tornado of Souls on ainoa noista, joissa on varsinainen kertosäe. Hemmetin kovia biisejä kyllä jokainen, mutta tarkoitin juuri tuollaista yleistä hittiformaattia. Ja kyllä mielestäni Symphony enemmän pysäyttää ja erottuu joukosta CtE:llä kuin yksikään raita RiP:llä.

Lisäksi molempien levyjen b-puolet ovat suhteessa aika heikkoja a-puoliin verrattuna, mutta RiP:llä taso säilyy huomattavasti paremmin.

Hmmm, yrität siis sanoa, että Lucretia, Tornado of Souls ja Rust In Peace jäisivät alkupään biiseistä jälkeen? Ei mahdu minun pieneen päähäni moinen ajatus millään tasolla.

En yritä, vaan sanon. Holy Wars ja Hangar 18 ovat aivan ylivoimaiset raidat levyllä, jopa n. 1000 kuuntelun jälkeen. Itse en voi mitenkään ymmärtää, että tämä olisi edes mielipidekysymys.

[Jussi K]

Tietenkin jos tarkoittaa hittibiisillä mtv:llä soitettua ja hyvinkin yleisellä tasolla hitiksi noussutta biisiä, niin tämä on ihan totta.

Hangar 18 soi itse asiassa aika paljon MTV:llä silloin.

[Starstruck]

Tietenkin jos tarkoittaa hittibiisillä mtv:llä soitettua ja hyvinkin yleisellä tasolla hitiksi noussutta biisiä, niin tämä on ihan totta.

Hangar 18 soi itse asiassa aika paljon MTV:llä silloin.

Totta, mutta vain erikoisohjelmissa. Symphony of Destructionia saattoi nähdä vaikka klo 11 aamupäivällä. Ja tästä saadaan todennäköisesti kiittää Nirvanaa ja kumppaneita.

[Hese]

Bändillä kova luotto uuteen levyyn ku soittivat avauskeikalla peräti kaksi biisiä uudelta levyltä:

Settilista Argentiinasta:

Trust
In My Darkest Hour
Hangar 18
Wake Up Dead
She-Wolf
A Tout Le Monde
Whose Life (Is It Anyways?)
Public Enemy No. 1
Head Crusher
Sweating Bullets
Symphony of Destruction
Peace Sells
Encore:
Holy Wars... The Punishment Due

[Starstruck]

^On kyllä muutenkin aika ankea settilista siinä mielessä, ettei kolmelta edelliseltä albumilta ole kuin yksi biisi yhteensä...

Siis hyvä settilistahan tuo sinänsä on, mutta alkaa olla vähän samanlaista meininkiä kuin jollain Scorpionsilla. Megadeth on vuosikausien harhailun jälkeen julkaissut taas oikeasti kovia levyjä. Miksikään nostalgia-aktiksi ryhtymisen ei siis pitäisi tulla kysymykseen.

[QazKFD]

Itse en voi mitenkään ymmärtää, että tämä olisi edes mielipidekysymys.

Mä en taas ymmärrä, miten joku kehtaa ilmeisesti tosissaan väittää, että joku Symphony of Destruction, joka on ehkä bändin kautta historian turhimpia rallatuksia, olisi jollain tapaa parempi kuin yksikään Rust in Peacen kappale. Eihän tossa nyt ole saatana mitään järkeä!

Ja mitä Countdown to Extinctionin poukkoilevaan biisimateriaaliin tulee, niin kyllähän Ashes in Your Mouth alkaa olla kärkipäätä, eikö?

[Starstruck]

Itse en voi mitenkään ymmärtää, että tämä olisi edes mielipidekysymys.

Mä en taas ymmärrä, miten joku kehtaa ilmeisesti tosissaan väittää, että joku Symphony of Destruction, joka on ehkä bändin kautta historian turhimpia rallatuksia, olisi jollain tapaa parempi kuin yksikään Rust in Peacen kappale. Eihän tossa nyt ole saatana mitään järkeä!

On se nyt selkeästi kovempi biisi kuin Five Magics, Take No Prisoners, Lucretia, Poison Was the Cure, Dawn Patrol tai Rust in Peace...Polaris. Lisätään nyt vielä ne kuuluisat sanat "minun mielestäni", koska sitä täällä eivät kaikki tunnetusti muuten ymmärrä.

Ja voisit ehkä vähän lainatessasi miettiä, millä tavalla lainaus liittyy kommenttiisi. Tässä tapauksessa ei mitenkään. Kysymyshän oli Holy Warsin ja Hangar 18:n ylivoimaisuudesta Rust in Peacellä.

En yhtään ihmettele sitä, että monien metallimusiikin ystävien mielestä Symphony of Destruction on turha rallatus. Onhan se hittihakuinen biisi ja siten ei ehkä putoa kaikille tr00-ihmisille.

[Karpaasi]

Megadeth kyllä pelaa itsensä tehokkaasti siihen bändikastiin, jota ei tarvitse mennä enää katsomaan vitun tylsän ja mielikuvituksettoman settilistan vuoksi. Oikeasti, vuodesta toiseen sama helvetin settilista.

Minulle ei ole itsellenikään täysin auennut Rust in Peacen parhaus, tai ainakaan se, miksi se olisi parempi kuin Peace Sells... But Who's Buying? joka on aivan mieletön ja reilusti monipuolisempi kokonaisuus kuin Rust in Peace. Minulle RIP:n rakenne on hieman powerslavemainen: kovat ensimmäisinä ja viimeisinä (paitsi tylsä Dawn Patrol), ja väliin jää Five Magics, Poison Was the Cure ja Take No Prisoners, joka kuitenkin on ihan okei biisi.

Countdown to Extinctionia on vähän vaikeampi arvioida sen moninaisuuden vuoksi. Sanotaan nyt, että tursakkeita ei pahemmin löydy paitsi tylsä This Was My Life, ja vähän hapuileva Foreclosure of a Dream. Bändin parhaimmistoa joka tapauksessa PSBWB:n, RIP:n ja TSHF:n rinnalla.

Youthanasiasta on pakko sanoa, että mielipide on muuttunut. Onhan kyseessä aika helvetin tylsä albumi suureksi osaksi, mitä nyt Train of Consequences, Reckoning Day, A Tout Le Monde, Victory ja vielä muutama muu laittavat kampoihin. Noin puolet tai vähän ylikin sellaista aika harmaata sakkaa.

[QazKFD]

Ja voisit ehkä vähän lainatessasi miettiä, millä tavalla lainaus liittyy kommenttiisi. Tässä tapauksessa ei mitenkään. Kysymyshän oli Holy Warsin ja Hangar 18:n ylivoimaisuudesta Rust in Peacellä.

Juu, tahdoin vaan alleviivata sitä, että itse en voi ymmärtää kyseisen seikan olevan mielipidekysymys ja lainauksesi sopi siihen paremmin kuin hyvin.

[IndianaJones]

Youthanasiasta on pakko sanoa, että mielipide on muuttunut. Onhan kyseessä aika helvetin tylsä albumi suureksi osaksi, mitä nyt Train of Consequences, Reckoning Day, A Tout Le Monde, Victory ja vielä muutama muu laittavat kampoihin. Noin puolet tai vähän ylikin sellaista aika harmaata sakkaa.

Onhan Youthanasia hieman ylipitkä ja parilla heikommalla biisillä varustettu. Loppupuolella on havaittavissa pientä tasonlaskua ja tempo on albumilla lähes poikkeuksetta sama, joka luo kovin monotonisen kuvan levystä. Loppujen lopuksi levyllä on kuitenkin mielestäni selkeästi suurin osa hyviä biisejä parilla erinomaisella vedolla höystettynä, mitä nyt tosiaan loppupuoli vähän tylsistyy ennen Victoryä. En oikeastaan tiedä mikä Countdownissa mättää, jotenkin yleisfiilis levystä on aina jäänyt hieman negatiiviseksi. Ja onhan silläkin levyllä omat hutinsa, joku Psychotron esimerkiksi häviää 10-1 kaikille RIPin biiseille.

Ja itse olen pitänyt myös Powerslavea ihan tasaisena vetona kaikinpuolin, turhaan jäävät ne keskivaiheen biisit paitsioon.

[nickorules]

En oikeastaan tiedä mikä Countdownissa mättää, jotenkin yleisfiilis levystä on aina jäänyt hieman negatiiviseksi.

Sama juttu.

Ja mitä Countdown to Extinctionin poukkoilevaan biisimateriaaliin tulee, niin kyllähän Ashes in Your Mouth alkaa olla kärkipäätä, eikö?

Levyn paras biisi, tosin studiossa soitettu hieman liian hitaassa temmossa. Sävellyksenä hyvin nerokas.

Onhan Youthanasia hieman ylipitkä ja parilla heikommalla biisillä varustettu. Loppupuolella on havaittavissa pientä tasonlaskua ja tempo on albumilla lähes poikkeuksetta sama, joka luo kovin monotonisen kuvan levystä. Loppujen lopuksi levyllä on kuitenkin mielestäni selkeästi suurin osa hyviä biisejä parilla erinomaisella vedolla höystettynä, mitä nyt tosiaan loppupuoli vähän tylsistyy ennen Victoryä.

Minusta se on bändin tasaisin tuotos, mutta niinkin tasainen, että menee jo hiukan tasapaksuuden puolelle. Helmistä olen samaa mieltä kuin Karpaasi ja siihen mukaan vielä Family Tree.

Levyn suuremmat ongelmat ovat Nick Menzan mielikuvitukseton soitto ja liian vähäinen määrä kitarasooloja. Jos kitaristikaksikko on Mustaine/Friedman, niin kyllä niitä dueleita saisi 12 kappaleeseen mahtua enemmän kuin yksi.

E: Eilisellä keikalla soitettiin myös Dawn Patrol ja Angry Again. Mutta keikkapaikka olikin sama.

http://www.setlist.fm/setlist/megadeth/ ... 18a4d.html" onclick="window.open(this.href);return false;

E2: Etelä-Amerikan legi vedetään nyt varmaan tuolla Hesen laittamalla settilistalla. Ja jos settilista ei Gigantourille vaihdu, niin on kyllä harvinaisen paska luotto materiaaliin. Jos näin käy, niin laulan Train of Consequensesin oikealta sävelkorkeudelta ja postaan lopputuloksen tänne.

[Jeeves]

^Hurraa, Megadeth-Metallica -väittelyä!!!

Aika käppäinen settilista kyllä. Pakolliset hitit ja pakolliset pari uudelta levyltä. No, eipä Thirteeniltä enempää tarvitsekaan soittaa.

[Starstruck]

Levyn suuremmat ongelmat ovat Nick Menzan mielikuvitukseton soitto ja liian vähäinen määrä kitarasooloja. Jos kitaristikaksikko on Mustaine/Friedman, niin kyllä niitä dueleita saisi 12 kappaleeseen mahtua enemmän kuin yksi.

Nick Menzan mielikuvitukseton soitto ei rajoittunut vain Youthanasialle, vaan pysyi mielestäni ennemminkin vakiona koko ajan. Rust in Peace ainoa positiivinen yllätys, jos ei nyt sekään aivan nappisuoritus ole. No, ainakin Menza oli huomattava parannus Chuck Behleriin nähden...

Cryptic Writingsin aikaan muistan, kun Mustaine sanoi jossain haastattelussa: "tällä kertaa keskityimme Martyn kanssa sooloihin". Ja tulos oli vielä ankeampi kuin Youthanasialla.

Youthanasiasta vielä sen verran, että mun suosikit kyseisellä levyllä sotivat jälleen kerran yleistä linjaa vastaan aika lailla.
Top 3: Blood of Heroes, Elysian Fields & A Tout le Monde.

Kyseinen albumi kokonaisuudessaan oli suurimpia pettymyksiä koskaan. Itse innostuin kunnolla Megadethista CtE:n johdosta ja hankin heti kaikki aikaisemmat levyt, joista pidin myös kovasti. Sitä jotenkin odotti, että CtE:n pehmeämmän linjan jälkeen palattaisiin raskaampaan ilmaisuun tai tehtäisiin toinen melodisesti ylivertainen albumi. Kumpikin jäi toteutumatta. Ja alaspäin vain mentiin, jonka johdosta Riskin ilmestyessä olin jo täysin vieraantunut bändistä. Sitä seuraavan levyn ostinkin jostain alekorista vuosien päästä hintaan 4,90 € ja laitoin vain muodollisesti hyllyyn kokoelman jatkoksi. Vasta kuullessani The System Has Failediä eräässä edesmenneessä Hullin levykaupassa, aloin harkitsemaan, josko Megadethia taas uskaltaisi kuunnella.

[Hepulis]

Oli muuten kökkö settilista. Heivakkaas nyt pojat se Trust sieltä alotuspaikalta manalan syvimpään kolkaan niin ei ala heti kyrpiin kun bändi astuu lavalle.

[Starstruck]

Tuli näiden Megadeth-keskustelujen innostamana kuunneltua (ilmeisesti toisen kerran koskaan) The World Needs a Hero.
Ja oli kyllä takuulla viimeinen kerta!

Levyllä ei ole ainuttakaan hyvää tai oikeastaan edes välttävää biisiä. Esim. Cryptic Writingsin kaikki raidat ovat mielestäni parempia kuin yksikään näistä ankeuksista. Jopa Riskillä valtaosa pieksee nämä sävellykset mennen tullen.

Ainoat potentiaalisesti hyvää keskitasoa olevat biisitkin vesitetään viittaamalla vanhoihin klassikkoihin. Ei liene vaikea päätellä, mitkä nämä kaksi ovat. Ja kaupan päälle vielä sen yhden biisin samaan tapaan ideoitu otsikko kaupan päälle. Ei voi muuta kuin nauraa...tai itkeä.

*

[Jussi K]

En yhtään ihmettele sitä, että monien metallimusiikin ystävien mielestä Symphony of Destruction on turha rallatus. Onhan se hittihakuinen biisi ja siten ei ehkä putoa kaikille tr00-ihmisille.

Mutta ennenkaikkea täyttä paskaa verrattuna Countdown To Extinction -kappaleen hyvyyteen! Siitä olisi pitänyt tulla se hittisinkku, saatana.

[Starstruck]

En yhtään ihmettele sitä, että monien metallimusiikin ystävien mielestä Symphony of Destruction on turha rallatus. Onhan se hittihakuinen biisi ja siten ei ehkä putoa kaikille tr00-ihmisille.

Mutta ennenkaikkea täyttä paskaa verrattuna Countdown To Extinction -kappaleen hyvyyteen! Siitä olisi pitänyt tulla se hittisinkku, saatana.

En nyt täysin yhdy tuohon kovin radikaaliin näkemykseen, mutta kyllä itsekin pidän jonkin verran enemmän nimibiisistä kuin Symphonysta. Pelkästään CtE:n alun bassokuvio jyrää monen biisin maanrakoon, puhumattakaan siitä kertosäkeestä. Mutta paras kertosäe levyllä on ylivoimaisesti Architecture of Aggressionissa. Itse asiassa se on yksi parhaista kertosäkeistä musiikin historiassa. Magic!

[scorpions]

Tuli näiden Megadeth-keskustelujen innostamana kuunneltua (ilmeisesti toisen kerran koskaan) The World Needs a Hero.
Ja oli kyllä takuulla viimeinen kerta!

Levyllä ei ole ainuttakaan hyvää tai oikeastaan edes välttävää biisiä. Esim. Cryptic Writingsin kaikki raidat ovat mielestäni parempia kuin yksikään näistä ankeuksista. Jopa Riskillä valtaosa pieksee nämä sävellykset mennen tullen.

Ainoat potentiaalisesti hyvää keskitasoa olevat biisitkin vesitetään viittaamalla vanhoihin klassikkoihin. Ei liene vaikea päätellä, mitkä nämä kaksi ovat. Ja kaupan päälle vielä sen yhden biisin samaan tapaan ideoitu otsikko kaupan päälle. Ei voi muuta kuin nauraa...tai itkeä.

*

Tässä puhuu mies niin pelkkää asiaa, kuin mies vain voi! Täysin vitsi levy ja armoton petymys ilmestyessään. Käsittämättömän rupisia sävellyksiä ja köyhät saundit. Sieltä täältä läytyy joitain hyviä idean pätkiä, mutta kun ne on haudattu armottomaan lantakasaan, niin ei paljon hurrata. Ja mikä humoristisinta tähän levyyn liittyen on se, että SUE lehden Jussi Lahtonen antoi tälle aikoinaa 10/10, en ole yksinkertaisesti tuon jälkeen voinut ottaa tosissaan tuon kaverin levyarvioita Suessa. Kyseessähän on armoton Megadeth fani ja sen kyllä huomaa...tosin hivenen on lasit tainnut haalistua kun uusin sai 8/10. Kaveri onnistuu myös 99% jokaisessa kolumnissaan mainita Megadethin tai Metallican nimen, taitaa olla hivenen suppea musiikkimaku

[Starstruck]

^10/10!!! Ei ole todellista. Levy, jonka ensimmäinen singlelohkaisu on Moto Psycho!!?!

Näillä jo pitäisi pudota automaattisesti muutama pinna:

- "military intelligence is still two words that can't make sense"
- "let me introduce myself..."

ja loput pisteet lähtevät siitä, ettei levyllä ole yhtään hyvää riffiä...

[Varjis]

Jospa uskaltaisin tähänkin topicciin kirjoittaa.

Muistan silloin alkuaikoina kun tänne liityin, haukuin Mustainen pystyyn vielä silloisena kovana Metallica-fanina (olen toki edelleenkin, mutta tämä Lulu-pelleily järkyttää taas mieltä) ja kovaa kritiikkiä tuli isoilta pampuilta mielipiteitäni kohtaan. Väitin muistaakseni jotain että ei Megadeth oikein itselle ole oikein auennut ja että pidin Mustainea jonkin sortin idioottiina.

Nyt varttuneempana ja musiikillisesti 'lahjakkaampana' täytyy sanoa että tämä uusi 13-lätty on kolahtanut itselle aivan eri tavalla kuin mikään muu Megadeth-levy. Vaikka mahtuu biisien joukkoon pari heikompaakin esitystä, niin pääosin joka biisissä on hyvä meininki ja 80-luvun Megadethin saundit. Varsinkin Public Enemy, Black Swan, nimibiisi sekä Whose Life ovat iskeneet. Endgame ei iskenyt läheskään samalla tavalla.

[Peksi^^^]

Itse en voi mitenkään ymmärtää, että tämä olisi edes mielipidekysymys.

Mä en taas ymmärrä, miten joku kehtaa ilmeisesti tosissaan väittää, että joku Symphony of Destruction, joka on ehkä bändin kautta historian turhimpia rallatuksia, olisi jollain tapaa parempi kuin yksikään Rust in Peacen kappale. Eihän tossa nyt ole saatana mitään järkeä!

Ja mitä Countdown to Extinctionin poukkoilevaan biisimateriaaliin tulee, niin kyllähän Ashes in Your Mouth alkaa olla kärkipäätä, eikö?

Ashes In Your Mouth on ehdottomasti Countdown to Extinctionin terävin biisi. Soitannollisesti ja myöskin sanoituksellisesti.
Ei tekisi yhtään pahaa, vaikka se biisi korvaisi keikoilla Symphony of Destructionin tai Sweating Bulletsin.

[nickorules]

En yhtään ihmettele sitä, että monien metallimusiikin ystävien mielestä Symphony of Destruction on turha rallatus. Onhan se hittihakuinen biisi ja siten ei ehkä putoa kaikille tr00-ihmisille.

Mutta ennenkaikkea täyttä paskaa verrattuna Countdown To Extinction -kappaleen hyvyyteen! Siitä olisi pitänyt tulla se hittisinkku, saatana.

Ei siitä Symphony of Destructionin tasoista hittiä olisi tullut, vaikka hyvä biisi onkin kyseessä. Korkeintaan Foreclosure of a Dreamin tasoinen.

^10/10!!! Ei ole todellista. Levy, jonka ensimmäinen singlelohkaisu on Moto Psycho!!?!

Näillä jo pitäisi pudota automaattisesti muutama pinna:

- "military intelligence is still two words that can't make sense"
- "let me introduce myself..."

ja loput pisteet lähtevät siitä, ettei levyllä ole yhtään hyvää riffiä...

Moto Psycho olisi parempi, mikäli siinä ei olisi niitä robottiääniä. Kuitenkin Disconnect olisi ollut aika paljon napakampi avaussinkku.

Losing My Sensesin ja Am I Evi... Whenin olisi voinut pudottaa tuosta vaan, mutta muu materiaali toimii ja kokoonpano DeGrasso-Ellefson-Pitrelli-Mustaine on todella hyvä, minkä voi viimeistään todeta Rude Awakeningilla.

Mutta Dave Mustainen soololevy The System Has Failedilla biisimateriaali on keskimäärin parempaa kuin TWNAH:lla, ja uskon, että seuraava levy tuolla kokoonpanolla ei olisi toiminut niin hyvin kuin TSHF.

Pitrellin soolo Dread & the Fugitive Mindissa <3.

[reptile]

Losing My Sensesin ja Am I Evi... Whenin olisi voinut pudottaa tuosta vaan, mutta muu materiaali toimii ja kokoonpano DeGrasso-Ellefson-Pitrelli-Mustaine on todella hyvä, minkä voi viimeistään todeta Rude Awakeningilla.

Tuo TWNAH on ihan ok-tason levy. Kyllä sitä kuuntelee, mutta parempaakin on tarjolla. Ei se ihan ansioton ole, muutamia hyviä biisejä löytyy, mutta pääasiassa aika harmaata massaa. Tuosta kokoonpano-asiasta olen nickorulesin kanssa samaa mieltä. Hyvä kokoonpano ja DeGrasso on oikein hyvä rumpali, minua ainakin hänen tyylinsä miellyttää.