Jos miettii aivan viime aikoja (pari viikkoa, ehkä jopa vajaa kuukausi), on Maiden levyistä keskimäärin ylivoimaisesti suurimmassa soitossa olleet albumit, joilla laulaa veikkonen nimeltä
Blaze Bailey. Tuosta ihan muutaman viestin päästä voi löytää edellisen postaukseni, jossa kehuin Virtual XI:tä. Nyt on kuitenkin pakko nimetä se toinen, suorastaan pelottavan vaikea suuruus..
The X Factor. Olen huomannut, että etenkin öisin koneella ollessani tämä on soinut lähes taukoamatta. Nyt voin vihdoinkin omaksikin ilokseni ilmoittaa, että tämä albumi toimii todella loistavasti lähes alusta loppuun asti. Mutta sen viimeisimmän, sen ratkaisevan läpimurtavan herätyksen olen tainnut kokea vasta parina viime päivänä. Vai sanottakoon, että myöhäisillasta.
Olin heittänyt kaverin kotiin ja lähtenyt sitten yksikseni ajamaan autollani kohti kotia. X Factor oli juuri sillä hetkellä soimassa, olin laittanut sen kyseisenä päivänä cd-vaihtajaan yhdeksi levyksi. En ajanutkaan kotiin vaan lähdin ilman minkäänlaista päämäärää harhailemaan pimeälle, sorapäällysteiselle metsätielle, vailla asutusta. Ja levy soi.. Koskaan ei ole tämä levy kuulostanut tällaiselle, näin mahtavalle, jotenkin myös aivan uudelle, ikään kuin olisin löytänyt vielä sen puuttuvan kerroksen, johon lopultakin pääsin. Voin kai sanoa olleeni oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ympäristö ja hetki tuntuivat lähes kliseisen täydellisiltä. Mitään muuta ei sillä hetkellä päähän mahtunut kuin X Factor. Kuuntelin levyn kaksi kertaa alusta loppuun, kunnes lopulta olinkin huomannut joutuneeni lähes 30 km:n päähän kotikylästä.

Olin ollut niin uppoutunut ja sisällä levyssä, että enpä ollut kiinnittänyt reittivalintoihini mitään huomiota. No onneksi bensasta ei sattunut olemaan pulaa, "järkiini" tullessani ajoinkin suoraa päätä himaan ja soitin vielä menomatkallakin valikoidusti X Factorin kappaleita ja mielipide levystä vain vahvistui.
Levy on toki hyvin tuttu ja aiempaa kuuntelua on runsaasti takana, mutta näköjään se viimeinen niitti on sitten vielä puuttunut. Se mielipide, että
Sign Of The Cross on levyn ylivoimaisesti paras kappale, ei ole muokkaantunut miksikään, mutta etenkin
Fortunes Of War,
Look For The Truth,
The Aftermath,
The Edge Of Darkness ja
2 A.M. ovat nousseet aivan uudelle, loistavalle tasolle. Hieman yksinkertaisempaa linjaa edustavat
Lord Of The Flies ja
Man On The Edge ovat auenneet jo aiemmin.
Judgement Of Heavenissä on levyn ehdottomasti parhaat lyriikat, tässä liikutaan jo niin henkilökohtaisella tasolla, että kaikki kunnioitus ja myötäsympatia Harrisille (tietenkin rapiat 15 vuotta jäljessä).
Jäljelle jääneistä kahdesta kappaleesta
Blood On The World's Hands proggressiivisine bassointroineen on myös vallan hyvä biisi, mutta jää jostain syystä aavistuksen heikommaksi kuin edellämainitut. Jokin siinä hieman tökkii, muttei paljoa. Sen sijaan tuntuu, että minulle ikuiseksi mysteeriksi on jäävä
The Unbeliever. Rehellisesti sanottuna Maidenin uran todellinen outolintu, yksi harvoista ellei ainoa kappale, josta en osaa muodostaa mitään painavaa mielipidettä. Toisin sanoen, en osaa sanoa onko se huono vai hyvä. Biisissä on paljon hyvää, mutta on myös heikkoakin. Korvia raastaa Baileyn
"All My Life!" kiekaisut, mihen ääni särkyy pahemman kerran, enkä minä ainakaan pidä ollenkaan. Sääli, koska pidän Blazesta ja hän on tehnyt monia hienoja lauluosuuksia kahdelle tekemälleen Maiden-levylle, vaikkakin vasta soolourallaan hän näytti mihin todella äänellään kykenee.