^ Kiitos näppärästä avauksesta.
Eppu Normaali on itselleni erittäin tärkeä yhtye, sillä joskus 10-11-vuotiaana pikkunaskalina hurahdin täydellisesti bändin musiikkiin. Eput olivatkin ensimmäinen bändi, jolta hommasin kaikka studiolevyt alta aikayksikön (tai no, en ihan kaikkia niin nopeassa ajassa, kun piti säästää viikkorahoista). Kuitenkin 10-13-vuotiaana tuli kuunneltua lähes pelkästään Eppu Normaalia, kun niitä levyjä levykaupasta kahmalokaupalla kotiin kannoin. Yhtyeen levyjen hinnat olivat silloin markka-aikaan noin 69 markkaa levy, joten 20 markan viikkorahoilla ei pitkälle pötkitty. Lisätienestejä tuli hankittua mainoksia jakamalla ja Veikkauksen peleistä voittamalla. Levyjä tuli aina toivottua myös lahjaksi, joten lopulta sain kaikki levyt haalittua kokoelmiini.
Ensimmäisenä kuulin Valkoinen kupla -levyn, jonka löysin isän C-kasettikokoelmista. Melankolinen startteri
En saa mielestä sinua iski heti kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sen innostamana oli pakko kuunnella levy alusta loppuun. Naapurin setä, joka myöhemmin tutustutti minut Rainbow:n Risingin, Queeniin ja AC/DC-yhtyeeseen, omisti valtaosan Eppujen levyistä, joten häneltä otin joitain pitkäsoittoja lainaan. Valkoisen kuplan jälkeen taisin kuunnella, naapurin sedältä lainaamani Repullinen hittejä tuplakokoelman, jonka jälkeen olin lopullisesti koukussa.
Vieläkin osaan lähes kaikkien Eppu Normaalin kappaleiden sanat ulkomuistista, sillä kuuntelin koko tuotannon puhki ennen kuin innostuin raskaammasta musiikista. Hard rockin ja heavy metalin astuessa kuvioihin jäi Eput vähän syrjään, vaikka joskus 14-15-vuotiaana luinkin yhtyeestä kertovan Tiimalasin santaa -kirjan. Silloin soittimessa soi kuitenkin jo pääasiassa AC/DC, Scorpions, Deep Purple, Rainbow ja vastaavat hard rock -yhtyeet. Kun lopulta Maiden, King Diamond, Judas Priest ja kumppanit veivät täysin sydämeni vuonna 2003, niin jäi Eppu Normaali entistä enemmän unohduksiin. Levyt pölyttyivät hyllyssä pidemmän aikaa, kunnes 2005 näin yhtyeen Jyväskylän Paviljongissa. Keikka oli mainio ja nosti Eput takaisin kartalle. Sen jälkeen olen vielä pari kertaa nähnyt bändin Jyväskylässä (sekä jäähallissa että Veturitalleilla). Kaikki keikat ovat olleet ikimuistoisia kokemuksia. Studiolevyjä en ole kuitenkaan juuri kuunnellut sitten yläasteen alkuaikojen, jolloin ne olivat harva se päivä kuuntelussa. Joskus olen tosin ottanut itsekseni nostalgiahenkiset kalsarikännit ja fiilistellyt useampia Eppujen levyjä. Nykyisin kuuntelen lempparibiisejäni sieltä täältä bändin tuotantoa, mutta kipinä on iskemässä, joten varmasti kohta otan muutamia studiolevyjä muistinvirkistykseksi kuunteluun.
Eppu Normaalin musiikin parhainta antia ovat Mikko "Pantse" Syrjän tyylitajuiset kitaroinnit ja samaisen kaverin melodisen näppärät sävellykset. Yhtyeen sanoituksista löytyy sekä huumorikamaa, junttimeininkiä, mutta myös oikeasti upeita runollisen keksiliäitä sanoituksia. Parhaimmat studiolevyt omaan makuuni ovat Kahdeksas ihme, Valkoinen kupla, Studio Etana, Aku ja köyhät pojat sekä Akun tehdas. Kaikki levyt ovat kuitenkin vähintään hyviä - heikoimmatkin 3/5 -tasoa omassa arvosteluasteikossani. Studio Etana ja Aku ja köyhät pojat ovat levyistä ehdottomasti aliarvostetuimmat, joten niitä pyrin puolustamaan aina viimeiseen asti. Kuitenkin bändiin perehtymättömille suosittelen ekoiksi levyiksi musiikillisesti tasavahvinta Kahdeksatta ihmettä ja huumorimeiningillä höystettyä bändin alkuaikojen rock-levyä Akun tehdasta. Lyyrisesti hienointa antia tarjoaa '90-luvun julkaistu bändin itse vähättelemä Studio Etana.
Martti Syrjä ei ole loistava laulaja, mutta miehen ääni on kuitenkin omaperäinen. Jotenkin olen kasvanut Martin laulujen parissa siinä määrin, että osaan nauttia herran äänenkäytöstä. Nykyisin mies laulaa mielestäni livenä jopa paremmin kuin levyillä, sillä hän käyttää enemmän äänensä matalampia sävyjä.
Se, miksi Eput mielletään usein junttikamaksi johtunee osittain siitä, että bändiä todellakin kuuntelee valtaosa traktorissa istuvissa maalaisjunteista. Yhtye on "Tampereen landelta" Ylöjärveltä ja on elänyt aika pitkälti perinteistä suomalaista rock-juntti-örvellyselämää. Useissa hittibiisien sanoituksissa luodaan lisäksi sitä kuvaa yhtyeestä suomalaisina perusjuntteina. Kuitenkin pääasiassa tuo junttistatus johtuu siitä, että yhtye on suosittua koko kansan musiikkia, joka on soinut radiossa jo vuosikymmeniä. Lisäksi bändi laulaa suomeksi, jolloin sanoituksien ajoittainen kornius korostuu suomalaisten korvissa entisestään. Ei kuitenkaan kannata tuomita bändiä niiden joidenkin junttifanien ja/tai yhtyeen joidenkin junttimaisten sanoitusten/sävellysten perusteella. Kaikkien ennakkoluulojen ja junttikliseiden takaa löytyy erinomainen yhtye, jolla on tyylitajua, sävellysvaistoa ja iso nippu oikeasti loistavia lyriikoita. Itse pidän Pantse Syrjää yhtenä maamme parhaimmista kitaristeista; Pantsen melodiatajua on vaikea tarpeeksi hehkuttaa.
Viimeksi kun näin bändin livenä, veti Martti Syrjän alkuaikojen hieman punkahtavat biisit sellaisella draivilla, että hetkittäin näytti kuin lavalla olisi ollut grind metal -vokalisti. Siksi odottelen suurella mielenkiinnolla, että miltä meininki näyttää hiljattain hommaamallani Klubiotteella-DVD:n keikalla.
Kirjoittelen joskus myöhemmin ehtiessäni pienet mietteet jokaisesta bändin pitkäsoitosta.
Loppuun vielä parit biisisuositukset (en mainitse kaikkien tuntemia hittibiisejä). Nämä biisit eivät ole niitä Eppu Normaalin tunnetuimpia, mutta omasta mielestäni kuitenkin bändin pitkän uran ehdotonta parhaimmistoa:
Teen sinusta muusia (levyltä Aknepop, 1978)
Vanha poika (levyltä Akun tehdas, 1980)
Vanha kellarissa valittaa (levyltä Akun tehdas, 1980)
Pahan puun metsä (levyltä Tie vie, 1982)
Mekin tehtiin rakkautta (ilmeisesti sinkun b-puoli - löytyy esim. kokoelma-levyltä Pop pop pop, 1982)
Rakkaus on KuuMaa (levyltä Aku ja köydät pojat, 1983)
Balladi kaiken turhuudesta (levyltä Aku ja köyhät pojat, 1983) -
tämä tosin taitaa olla jo noussut radiohitiksi. Silloin kun minä olin nuori ko. biisi oli vielä todella aliarvostettu.
Rakastavaiset (levyltä Aku ja köyhät pojat, 1983)
Vaikerrus d-mollissa (levyltä Aku ja köyhät pojat, 1983)
Kiirastule kerubi (levyltä Aku ja köyhät pojat, 1983)
Tähdenlennon tiellä (levyltä Rupisia riimejä, karmeita tarinoita, 1984)
Tien päällä taas (levyltä Kahdeksas ihme, 1985)
Kultaista sadetta (levyltä Valkoinen kupla, 1986)
Kaikki häipyy, on vain nyt (levyltä Valkoinen kupla, 1986)
Kalkkiviivoilla (levyltä Imperiumin vastaisku, 1988)
Näissä sanoissa (levyltä Historian suurmiehiä, 1990)
Kivenä kengässä (singlen B-puoli, löytyy kokoelmalevyltä Paskahatun paluu, 1991)
Elossa taas (levyltä Studio Etana, 1993)
Talviunta (levyltä Studio Etana, 1993)
Löydän ja menetän (levyltä Studio Etana, 1993)
Maailmani kahva (levyltä Studio Etana, 1993)
Lajinsa viimeinen (levyltä Sadan vuoden päästäkin, 2004)
Lennä mun luo (levyltä Syvään päähän, 2007)
Lisäksi puhtaasti huumoriosastolta on nostettava esiin. Hatullinen paskaa + soolot -kokoelmalevyltä löytyvät Nipa (kulkee myös nimellä Niilo Yli-Mainio) ja Ruba. Myös kitaristi Juha Torvisen Maximum Jee & Jee -levylle laulama John Fogerty on erittäinkin legendaarinen. Nipa on sanoituksellisesti sen verran rankkaa antijeesustelua, että sen vuoksi taidettiin jättää suosiolla pois pitkäsoitoilta.
).
