^^Jos todellakin soitetaan sekä N M 156 että Screaming in Digital (tai edes jompikumpi), niin on kyllä iso harmi, että en pääse keikalle. Mutta toivottavasti vetävät todellisen yllätysvedon ja keikka alkaakin "Warning"-huudolla . Jostain syystä sitä ei ole soitettu Rage for Orderin kiertueen jälkeen.
Hmmm... Unknown on varmaan jokin kappale uudelta levyltä.
Promised Landin suhteen mielipiteet vain muuttuvat.
nickorules wrote:Levy on hyvä, ei ihan Empiren tai The Warningin tasoa, mutta parempi kuin Rage for Order.
Ehdottomasti parempi kuin Empire. Empire on vähän niin kuin varman päälle-veto, ei juurikaan kokeellisuutta. Ja levy kokonaiskesto on liian pitkä.
The Warning pitää paikkansa kakkosena. Rage for Orderin viimeisetkin kappaleet tuli kuunneltua toista kertaa eilen, ja eihän sillä ole yhtään huonoa kappaletta. Chemical Youth (We Are Rebellion) jyrää mukavasti, mutta jää ikävästi jumittamaan outrossa. London on kappale, joka sopisi paremmin talveen. Kappaleen paras osa on kitarasoolo.
nickorules wrote:Hyvä levy, vaikka pientä epätasaisuutta (I Am I, Dis Con Net Ted) onkin.
Ja nämä epätasaisuudet ovat nyt auenneet. I Am Ista en kummempaa sanottavaa keksi, kahden ensimmäisen kuuntelun jälkeen ei jäänyt mitään mieleen kyseisestä kappaleesta, ja ensimmäisen kuuntelun jälkeen tunnelmat olivat lähinnä "voi ei"-luokkaa. Mutta jotenkin se aukesi.
Dis Con Nec Ted groovaa mukavasti (basso!), mutta sen lopun huohotusshufflen olisi kyllä voinut jättää pois.
Nyt levyllä on vain kaksi kappaletta, jotka ovat "ihan jees"-tasoa: Lady Jane ja One More Time. Tuo One More Time taitaa olla levyn pidetyin kappale, mutta toistaiseksi en ole tajunnut kappaleen hienoutta. Kertosäe on toki todella hyvä.
Oi aikoja arkoja,
Aikojen uhriparkoja,
Hyveen kirveitä,
Tekoja hirveitä,
Kun lait luonnon omat
Rikkovat luonnottomat.
Tiivistettynä voisin sanoa, että olisin halunnut pitää keikasta enemmän kuin pidin. Settilista oli paperilla aika toimiva, mitä nyt keikan puoliväliin eksyi aika paljon mitäänsanomattomampia kappaleita. Get Started nimensä puolesta paras starttibiisi ikinä, mutta ei se nyt missään nimessä toiminut. Toisena biisinä tuli ehdoton studiosuosikkini Damaged, jonka slotti setissä oli liian aikainen ja majesteettisuus hukkui ainakin tuolloin paskahkoon miksaukseen. Hit the Blackista ja Dead Man's Wordsista en ole ikänä erityisesti pitänyt, eikä tämä kovin suuri poikkeus ollut.
Setti sen sijaan heräsi eloon loppua kohden. NM156 toimi aika maittavasti, ja oli mukava kuulla Screaming in Dickital livenä, vaikka se ei livenä loistanutkaan niin hyvin kuin olisi toiminut. Lopun hittiputki potki sen sijaan persettä: Silent Luciditylla on paljon sentimentaalista arvoa minulle, ja bändi vetikin sen hyvin. Jet City Womanin yleisöhuudatukset olivat yhtä kurkoja kuin vuonna 2006. Hyvän Empiren jälkeen tuli vielä keikan selvä ykkösveto, Eyes of a Stranger. Jumalauta sitä fiilistä, kun kaiuttimista lähti biisin intro (jota en kyllä tunnistanut kovin hyvin - oliko syy sitten miksauksen, kun Walk in the Shadowsin introkin hukkui samaksi puuroksi kolmosrivissä?), liidikitarat ja puhdas ensimmäinen säkeistö. Helvetin upea biisi, joka ei turhaan ole todennäköisesti Queensrÿchen paras kappale. Lopussa vielä kappale päättyy Anarchy-X-revittelyyn ja taisipa vielä loppuun pamahtaa Revolution ilmaan. Sitä liekeissä olon määrää on vaikea kuvailla tuolla hetkellä. Tunnesiteet yhdistettynä oikeasti liikuttavaan / rokkaavaan kappaleeseen, oli siinä jo silmäkulmat kostumassa itselläni.
Verrattuna vuoden 2006 keikkaan, yhtäläistä oli, että minusta tuntui, että tunnelma heräsi eloon loppua kohden. 2006 toki bändi soitti alkuun Operation: Mindcrimen, mutta lopussa bändi tuntui vapautuneemmalta Tatea myöten, ja yleisökin taisi tulla kunnolla mukaan Jet City Womanissa ja Empiressä. Sama taisi olla tällä kertaa, että paremmin tunnetut Empiren kappaleet sytyttivät katon tuleen.
Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen, että näin bändin taas livenä. Helvetin kovia kappaleita soitto-orkesteri on kuitenkin tehnyt, ja kyllä mielelläni näkisin bändin taas jossain Kulttuuritalon laajuisessa mestassa omalla keikallaan.
Mmjoo. Tate lauloi yllättävän hyvin kyllä! Ei tuntunut porukkaan vaan oikeen iskevän Screaming in Digital ja NM156, vaikka levyllä ovatkin aivan timanttisia. Itellenikin keikan kohokohtia olivat juurikin kaikista tutuimmat Mindcrimen ja Empiren kappaleet sekä Walk in the Shadows. Eyes of a Stranger loppuun oli ihan maagista, huhhuh!
Saavuin vähän ennen neljää aloittamaan illan 'Rychen kera. Settilista oli ihan hyvä, vaikka Dead Man's Words tuntuikin vähän junnaavalta alkupuolella settiä. Loppupuolella kun kehiin heitettiin Empiren ja Operation Mindrcimen biisejä niin yleisökin alkoi olla mukana. Omat highlightit tästä setistä oli Walk In the Shadows, Eyes of the Stranger (biisi ei ollut vielä toukokuun festarisetissä mukana), Jet City Woman ja Empire. Yllätyin ihan että miten hyvin Empire toimi livenä.
Here's a message to you my friend: Just search, you'll find the way
Slaughter - Times They Change
- PASKAA. Ensimmäinen 30 min onnistui karkottamaan minut pois lavan edestä syömään evästä ja kuuntelemaan kauempaa. Neljän ekan biisin joukossa kolme uudempaa tuotantoa olevaa bulkkipaskabiisiä ja äärettömän laiska ja haluton versio yhdestä bändin parhaimmista, I Don´t Believe In Love. Taten spiikit olivat onnettomia, "kiva olla täällä blaah blaah, vaikka näki selvästi, että olisi ennemmin ollut syömässä mansikoita omalla kotisohvalla. TOKI keikka parani sen jälkeen kun soitettiin kunnon matskua, mutta kyllä mulle riitti se alun yleisön aliarvioiminen. Bändi oli hevifestareilla täysin väärässä paikassa julistamassa (Taten) uskontoa. Olisihan sitä voinut taas lähestyä lavaa, kun kunnon matskua alkoi tulla, mutta koska suksemme menivät ristiin jo alussa, riitti monitorin tarkkailu, ääni kun kantoi hyvin pidemmällekin. Hattua, homppelinahkatakkia ja laiskaa asennetta lukuunottamatta Tate ja bändi olivat ihan hyvässä kuosissa, mutta EI näin. First Impression, anyone ? Grrrr. Kontrasti esim. seuranneeseen Acceptiin ja heidän suoritukseensa oli aivan valtava...
Taisi olla eka kerta ikinä, kun menin vartavasten jotain katsomaan ja homma alkoi ottamaan koppaan siinä määrin, että oli pakko lähteä kävelemään toiseen suuntaan. Mitäpä, jos ne lopun yleisönkin herättäneet biisit olisivat tulleen alkupuolella ja sopivasti sekoittaen. Varmasti ihan hyvä keikka. En tiedä, onko se jääräpäisyyttä vai mitä, mutta ei kai bändi voi olla huomaamatta, että kun veivaavat niitä hassuja uusia hienoja ja sofistikoituneita biisejään, voi yleisön joukosta kuulla vähän kireämmän pierunkin, muuten meno on täysin kuollutta ja loppuun kohteliaat 15 sekunnin aplodit...
Mutta joo, tällä esityksellä ei meikäläistä saa lähellekään bändiä enää koskaan.
Iron Constable wrote:First Impression, anyone ? Grrrr. Kontrasti esim. seuranneeseen Acceptiin ja heidän suoritukseensa oli aivan valtava...
Enpä voi allekirjoittaa. Acceptin setin alku laittoi hienosta kitarasoundista huolimatta haukotuttamaan. Pari yhdentekevää biisiä alkuun + Breaker totaalisesti raiskattuna. Olin jo kyllästyä koko menoon, mutta Metal Heartista alkanut hittikavalkaadi ja Tornillon äänen vapautuminen saivat minut valtaansa. Sittenhän keikka oli aivan pirullisen kova. Hoffman oli loistava ja Tornillokin Brian Johnson -karismoineen aika äijä.
Queensrÿche oli vaatimattomasta alusta huolimatta myös ihan pirteä yllätys. En odottanut nyky-rÿcheltä paljoa, mutta sain oikein maistuvan setin. Vaikka olin ihan vesilinjalla, niin kyllähän viimeistään I Don't Believe in Loven ja Walk in the Shadowsin aikana olin kuin seitsemännessä taivaassa. Tate lauloi paremmin kuin olisin etukäteen uskonut. Niitä kaikista korkeimpia screameja herra ei edes yrittänyt, mutta muutoin korkeat laulut olivat mannaa korville.
Kyllä mielestäni Geoff Tate oli ihan läsnä, eikä "ei-voisi-vähempää-kiinnostaa-asenteella". Mies näytti ihan erilaiselta kuin vielä muutama vuosi sitten otetuissa kuvissa. Laihtunut, ruvennut käyttämään miltei King Diamond -mallin hattua... Kyllä minä ainakin tykkäsin sekä Taten laulusta että ulkoisesta habituksesta. Legenda, jota lähden varmasti katsomaan toistekin. Peukkua bändin show:lle, vaikka Priestin (ja pienellä varauksella Acceptin) varjoon odotetusti jäikin.
^Mitä näistä kiistelemään, mutta 100% eri linjalla. Meitä oli viisi jätkää katsomassa Queensrÿcheä ja kaikki ovat jonkin sortin faneja. Täsmälleen sama reaktio ja heido. Harvemmin olen nähnyt noin laimeaa menoa millään keikalla, mitä tuossa alussa oli. Yhtä ponnettomia ja tarkoituksettomia välispiikkejä en ole kuullut ikinä. Accept otti homman heti haltuun valtavalla draivilla ja tunteella, soundeista viis. Eikä setissä ollut yhtään yhdentekevää biisiä, sitävastoin Rÿchellä niitä oli.
Mutta joo, itselleni bändi kuitenkin levyllä kuoli jo 21 vuotta sitten, joten lienee ymmärrettävää, että myöhempien aikojen yhdentekevän aikuisrokin esittäminen bändin nimen alla ei oikein uponnut. Onhan Empiren jälkeisellä ajallakin kourallinen hyviä biisejä, mutta tuohon settiin juuri niitä ei mahtunut yhtään.
Tate on yksi vanhoista vokalistisuosikeistani ja sellaisena pysyy, mutta tällä keikalla herran henkinen läsnäolo ei vakuuttanut. Tylsä on tylsää, vaikka sen knalliin pukisi. Jos mietin Saunan keikkaa ja vaikkapa tuolla hyllyssä olevia Mindcrime-kiertueen keikkoja tai vuoden 2001 livetallennetta kysyn vain: Mitä on tapahtunut, keitä te olette...
^ Ehkä teillä oli odotukset taivaissa. Itse en odottanut 'rÿcheltä suuria, sillä kaikki uudemmat levyt ovat olleet suuria pettymyksiä. Uusin American Soldier oli kaiken huippu: niin huono, että sattui oikein fyysisesti sitä kuunnellessa. Pessimistisiin ennakko-odotuksiin nähden keikka oli ihan killeri. Luulin, ettei Tate pystyy yhtään vetämään korkealta, mutta yllätyksekseni mies lauloi paremmin kuin Mindcrime II:lla, jonka korkeat laulut olivat vain ok-tavaraa.
Itse pidin Taten esiintymisestä. En onnekseni verrannut sitä Operation: Livecrimen esiintymiseen, sillä silloin olisin luultavasti pitänyt miehen liikehdintää laiskemmanpuoleisena. Karismaa Tatella kuitenkin oli, jos silmäni eivät pahasti valehdelleet. Olihan se setin alkupuolisko aika tuubaa, mutta sen jälkeen ne Walk in the Shadowsit ja muut kuningasbiisit kuulostivatkin liki maailman parhailta.
^Jep. Kyllä mulle tuli mieleen, että vaeltaisi takaisin mestoille kun setti siirtyi hienoihin laatubiiseihin, mutta sen haahuilevan alun aiheuttama pettymyksen tunne voitti sen tarpeen. Kun fiilis lässähtää totaalisesti, sitä on vaikea (mahdoton) saada takaisin.
O:M II:n lainasin kirjastosta, ja eihän se mikään kovin hyvä levy ole. Huomattavasti parempi kuin Tribe, mutta ei silti yllä edes lähelle 1984-1994-tasoa.
Toki niitä hyviä kappaleita on: I'm American (ainoa 'Rÿche-kappale, johon olen moshannut), The Hands, Signs Say Go (huono kertosäe), The Chase, Murderer?, Fear City Slide ja All the Promises. Hyvä, että Pamela Moorella on isompi rooli kuin ykkösosassa.
Katson vielä vähän tarkemmin tuon juonen, mutta en usko, että on ykkösosan tasoa.
Oi aikoja arkoja,
Aikojen uhriparkoja,
Hyveen kirveitä,
Tekoja hirveitä,
Kun lait luonnon omat
Rikkovat luonnottomat.
No johan sitä on lytätty monen toimesta, mulle QR oli "paras tähänastisista, Ozzyn kanssa" SOA:ssa kun keikkansa loppui lauantaina. Toki Priest ja Dreamtale sitten ylittivät nämä, mutta sehän onkin toinen juttu
Mutta vaikka uuden levyn biisi + American Soldierin raita fagotteineen, sekä Damaged (sori Olli) olivatkin kuraa, niin johan tuollainen helmiputki ja loistavat muutokset (mieluummin Eyes Of a Stranger kuin Breaking The Silence) toimivat. Eddie Jacksonin plekunkin nappasin, jolla soitti Jet City Womanin intron, ennen näpeillä jatkamista. Todella yllättävänkin loistavasti ääntään käyttänyt Tate spiikissään: "he love's a big bottom!" tämä paraikaa päälläoleva Empire-paitansakin on vallan nätti, piru vain kun menee selän vuosiluku yhdellä pieleen omakohtaisesti, building empires since...
Melkoista häröilyä tuo biisi, ja kyllä tuo ainakin minusta on ihan järjetöntä kuraa. Ei iskenyt sitten millään lailla. Taitaa olla huonoin Queensryche -kappale minkä ikinä olen kuullut.
nickorules wrote:Näköjään saksofoni tekee paluun. Vai onko sitä kuulunut Promised Landin jälkeen?
Eipä taida sittenkään olla, A Dead Man's Wordsissa ollaan varmaan lähimpänä. En muista mikä tuo soitin oli joka soi 05:37-05:50 välillä (tais olla Sauna openissaki Tatella mukana).
Ja kyllähän tuo tuleva Dedicated to Chaos on luultavasti Queensrychen toistaiseksi heikoin levy, biisit kuten Wot We Do, Got it Bad ja I Believe ovat sellaista kuraa mitä 'Ryche ei ole aiemmin tehnyt, ikävä kyllä. Nuokin biisit olisivat voineet jäädä jollekin Geoff Taten soololevylle, sillä Queensrycheä ne eivät ole. Nyt kun tätä vertailee aiempaan American Soldier -lättyyn, niin jopa näiden välillä on eroa.
On tulevalla levyllä yksi pienoinen helmikin, nimittäin At The Edge niminen veto kannattaa etsiä käsiin uudelta levyltä, muuhun levyyn nähden kyseessä on yllättävän hyvä veto. Muuta ihan kelvollista matskua tolta levyltä on sit Hot Spot Junkie (vaikka onkin hirvetä sanat), Around the World, Retail Therapy ja Drive. Myös Get Startedia pystyn itse kuuntelemaan. Muuten tolta lätyltä on vaikea löytää maininnan arvoisia vetoja.
nickorules wrote:Näköjään saksofoni tekee paluun. Vai onko sitä kuulunut Promised Landin jälkeen?
Eipä taida sittenkään olla, A Dead Man's Wordsissa ollaan varmaan lähimpänä. En muista mikä tuo soitin oli joka soi 05:37-05:50 välillä (tais olla Sauna openissaki Tatella mukana).
Kyllä se ihan saksofoni taitaa olla, joka tuossa Dead Man's Wordsissa soi.
Kyllä tämä uutukainen piti ottaa kerran kuunteluun, kun onnistuu ilmaiseksi ihan laillisia teitä. Kommenttia sitten kun taival on takana, toista biisiä mennään vasta. Vähän pisti kauhistuttamaan nuo levyn nettisivut, kun kuuntelijoiden mielipiteitä ja palautetta levyn tasosta udellaan noinkin innokaasti. Varmaan aika rankkaa palautetta tulossa bändiä seuraavilta.
nickorules wrote:Näköjään saksofoni tekee paluun. Vai onko sitä kuulunut Promised Landin jälkeen?
Eipä taida sittenkään olla, A Dead Man's Wordsissa ollaan varmaan lähimpänä. En muista mikä tuo soitin oli joka soi 05:37-05:50 välillä (tais olla Sauna openissaki Tatella mukana).
Kyllä se ihan saksofoni taitaa olla, joka tuossa Dead Man's Wordsissa soi.
American Soldier on vielä kuulematta (ja voi jäädäkin). Taitaa olla yksi kaikkien aikojen lytätyimmistä levyistä metal-archivesissa.
Journeyson wrote:Taitaa olla huonoin Queensryche -kappale minkä ikinä olen kuullut.
Joku Triben mitäänsanomattomuuksista menee tämänkin edelle, mutta tämä on kyllä ihan taustamusiikkia.
Jeeves wrote:Vähän pisti kauhistuttamaan nuo levyn nettisivut, kun kuuntelijoiden mielipiteitä ja palautetta levyn tasosta udellaan noinkin innokaasti. Varmaan aika rankkaa palautetta tulossa bändiä seuraavilta.
DEDICATED TO CHAOS is absolutely abysmal; a sad collection of tunes from a group that should be able to listen to it and know that this doesn't even come close to the standard they have set for anything with the name "Queensryche" on it.
Chris Akin
Huhhuh. Ilmeisesti todellista rapaa.
Minkäs mittaisia kappaleita on? Oliko edes yhtään introkappaletta?
E:Kiitos, olisihan se tuolta Dedicated to Chaos-sivultakin löytynyt, mutta kun jotenkin jätin sen yläpalkin lukematta. Epätarkalla laskutavalla sain albumin kestoksi noin 65:30, eli taidan jättää kuuntelematta kokonaan. Tosin tuon At the Edgen voisin kyllä tarkistaa, mahtaakohan yltää Triben parhaan kappaleen The Art of Lifen tasolle.
Last edited by nickorules on Sat Jun 18, 2011 13:43, edited 1 time in total.
Oi aikoja arkoja,
Aikojen uhriparkoja,
Hyveen kirveitä,
Tekoja hirveitä,
Kun lait luonnon omat
Rikkovat luonnottomat.
n. 3:30-6:30 näyttäisi olevan pituudet, ei introbiisejä.
Oli kyllä erittäin puuduttavaa kuunnella koko albumi putkeen. Käteen ei jäänyt oikeastaan yhtään mitään. Tasaista harmaata massaa oikeastaan koko levy, ehkä pari biisiä nousi hiukan positiivisempina esiin.
Surullista, mutta näin se vaan menee. Hankala arvioida, onko tämä mikään pohjanoteeraus, mutta samaa paskaa joka tapauksessa kuin ennenkin.
Älkää nyt viitsikö. Te vain ette ole ymmärtänyt levyn hienoutta. Sehän on selkeästi uusi teemalevy, jossa Geoff kertoo valehtelevasta, maailmalla seikkailevasta huumeisiin seonneesta entisestä tyttöystävästään hänen uudelle räppärikaverilleen, jolla menee huonosti ja joka on terapian tarpeessa. Kaverin artistinimi on ulkomuodosta ja intiaanitaustasta johtuen murtunut isonenä kirjoitettuna tietysti jengityyliin. Tarinan lopussa he ovat valmiita lähtemään terapiaan, jolloin Geoff käskee kaveria käynnistämään auton ja ajamaan.
Hot Spot Junkie, Luvnu ”The Lie”, Got It Bad Around The World.
I Believe Wot We Do, Broken Big Noize.
I Take You Higher Hard Times Retail Therapy At The Edge. Get Started ! Drive !
Näillä mennään, valitettavasti
Meillä on PA, meillä on bussi,
niitä ei meiltä kukaan ... vie
Viikon paras. Tuohan pyörittää Operation: Mindcrimeakin juonellisesti.
E:Jotta tähän viestiin tulisi vähän sisältöäkin, kerron teille samaan tyyliin Q2K:n juonen.
Tarina tapahtuu Taten mielessä, kun hän makaa vaimonsa vieressä, ja päähenkilö on palava mies. Kun alkaa sataa, taivas muuttuu nestemäiseksi, maa murtuu ja mies putoaa. Lopuksi Tate miettii, miten hän voi keksiä tuollaista.
The Right Side of My Mind Beside You
Wot Kinda Man? Burning Man
When the Rain Comes... Sacred Ground Breakdown One Life Falling Down
How Could I?
Näitä voisi joskus keksiä lisää.
Oi aikoja arkoja,
Aikojen uhriparkoja,
Hyveen kirveitä,
Tekoja hirveitä,
Kun lait luonnon omat
Rikkovat luonnottomat.
En kyllä jaksa tuota levyä kuunnella vaikka ilmaiseksi ja laillisesti saisikin. Tosin kyllä meikä tykkäs jollain erittäin pervolla tavalla tosta Wot We Dosta. Hyvää hissuttelua.
Hear in the Now Frontier jakaa mielipiteitä, eikä ihme, sillä se on kahteen puolikkaaseen jakautuva levy mielestäni. Puolet materiaalista on toimivaa, ja toinen puolikas omaa potentiaalia, mutta jokin tökkää. Oikeastaan levyllä ei ole yhtään huonoa kappaletta, mutta keskinkertaisia riittää.
Hyvään puolikkaaseen menevät Sign of the Times, Some People Fly, Saved, You, Reach, Hit the Black ja spOOL. Näistä helpoiten omaksuttavissa olevat Sign of the Times ja You. Sign of the Times on keskitempoinen kappale, joka vaan omaa paljon koukkua ja sitä tulee vaan kuunneltua uudelleen. Kertosäe on upea, yllättävä vaihto akustisiin kitaroihin. Soolon tausta menee täsmälleen samoilla soinnuilla kuin yksi kohta Megadethin Use the Manissa (Cryptic writings on the wall...). Mielenkiintoista, miten kappaleiden tunnelmat saavat ne kuulostamaan niin erilaisilta. Lopun viulun olisi kyllä voinut jättää pois.
You on yksi levyn kolmesta metallibiisistä, ja kuten edellämainittukin, on äärimmäisen tarttuva. Kertosäe on todella mukanalaulettava.
Some People Fly on levyn kahdesta balladista parempi, jossa on mukavaa kesäfiilistä ja taas hyvin tarttuva kertosäe. Kappaletta seuraava Saved on melko agressiivinen veto, rauhallinen säkeistöissä, ja kertosäe jyrää hurjalla energialla. Tate kuulostaa raspimmalta kuin koskaan, muutenkin levyn muut korkeat nuotit ovat aika räkäisen kuuloisia. Tupakointi alkoi syödä ääntä. Hieno pre-chorus ja lopun riffi tekevät kappaleesta yhden levyn parhaista.
Reach on kesäinen kappale, joka tosin kaipaisi vielä agressiivisempaa otetta. Mutta taas kerran: hieno kertosäe. Hit the Black meni ensin huonojen listalle, mutta parin kuuntelun jälkeen on noussut paljon. Tate kuulostaa kappaleessa aika paljon James LaBrielta (!), ja pre-chorusta lukuun ottamatta laulut ovat efektoituja. Soolo on luokaton.
Päätöskappale spOOLia olen tainnut ennenkin hehkuttaa. Säkeistöt menevät basson ja koskettimien varassa, ensimmäiset riffit kuullaan vasta säkeistön lopulla. Pre-chorus oli minusta ennen kappaleen heikoin osa, mutta sekin avautui. Kappaleen outrossa oleva yksi melodia muistuttaa minua vähän Deathin Crystal Mountainista (vaikka tämä ei todellakaan ole death metalia). Se on vaan sellainen lyhyt melodian pätkä (Focus on a strategy tilulitilulitilulitiluli). Minusta kappaleessa on jonkinlaista Rage for Order-Promised Land-tyylisyyttä (spOOL-spOOL-spOOL-spOOL) ja juuri lievän progemaisuutensa takia nousee muiden kappaleiden yli.
Cuckoo's Nest on OK-tasoa, mutta ei yllä edeltävien seitsemän kappaleen tasolle. Ei kuitenkaan ole ihan loppujen kuuden turhuuden tasolla.
Siihen siis jäivät Get a Life, The Voice Inside, Hero, Miles Away, All I Want ja Anytime/Anywhere.
Get a Life on levyn synkin kappale, joka voisi olla ihan hyvä (loistava pre-chorus), mutta kertosäe on hirveä.
Hero on kevyempi versio Some People Flysta, ja vaikka kertosäe onkin ihan hyvä, kappale jää kuitenkin vellomaan Della Brown-tyyppiseen fiilistelyyn (ja Della Brown on paljon parempi).
The Voice Inside ja Anytime/Anywhere ovat keskinkertaisuuksia, jotka menettelevät, mutta niissä ei kuitenkaan ole kummempaa syytä kuunnella usein.
Sitten jäikin jäljelle levyn kaksi heikointa kappaletta. Miles Awayssa on joitain ihan hyviä juttuja, mutta kertosäe on HIRVEINTÄ KURAA MITÄ CHRIS DEGARMON AJALTA LÖYTYY! Bryärgh!
All I Wantin ainoa hienous on se, että Chris DeGarmo laulaa. Hyvin laulaakin, mutta puuttuu omaperäisyys. Sama juttu leimaa muutakin kappaletta. Ei minkäännäköistä omaperäisyyttä, ei Queensrÿchea.
Hyvä puolikas on kuitenkin sen verran hyvä, että annan arvosanaksi 7+
Ranking:
1.Operation: Mindcrime 10-
2.The Warning 9
3.Promised Land 9
4.Rage for Order 9
5.Empire 8+
6.Hear in the Now Frontier 7+
7.Operation: Mindcrime II 7-
8.Dedicated to Chaos 6
9.Tribe 5,5
Last edited by nickorules on Thu Jun 30, 2011 15:23, edited 1 time in total.
Oi aikoja arkoja,
Aikojen uhriparkoja,
Hyveen kirveitä,
Tekoja hirveitä,
Kun lait luonnon omat
Rikkovat luonnottomat.
. Jostain syystä sitä ei ole soitettu Rage for Orderin kiertueen jälkeen.
