Kyllä tuo The Greater of Two Evils on ihan-vitun-kovaa-kamaa! Kaikki kappaleet todella mahtavia, ihan kaikkia en vielä tuntenut, mutta paremman vokalistin Bushin kanssa toimivat!
Ja luonnollisesti kaikkien tuttujen kappaleiden "huudot" tuli huudettua mukana .
Mutta perkele, Metal Thrashing Mad, A.I.R., Panic ( ), I Am the Law, N.F.L! On se Anthrax ollut niin hieno bändi, mutta aika turha toivo, että seuraava levy olisi kunnon rässitykitystä.
Mikäs se nurinperin käännetty piiloraita oli? Toisen tiesin jo entuudestaan, ja sehän on Lone Justice, eräs Anthraxin parhaista kappaleista.
Ja kyllä Benante on Äijä .
E:Se väärin päin käännetty piiloraita on pätkä oikein päin tulevasta.
Last edited by nickorules on Mon Jun 20, 2011 13:39, edited 2 times in total.
Oi aikoja arkoja,
Aikojen uhriparkoja,
Hyveen kirveitä,
Tekoja hirveitä,
Kun lait luonnon omat
Rikkovat luonnottomat.
^ Itekin diggaan tosta levystä, jollain tapaa noi tykkibiisit kuullostaa vieläkin kovemmilta kun tolla levyllä on soundit kunnossa. Alkuperäisiin verrattuna äänimaailma on tarpeeks jykevä mun mielestä, ehkä sit olen kuunnellut liikaa tota Greater of two Evils-levyä, mut näin on mun mielestä. Esim. Indians ja Caught In A Mosh jytisee niin saatanan hyvin Ja tosiaan Benante osoittaa tollakin levyllä olevansa vitun kova rumpali.
Here's a message to you my friend: Just search, you'll find the way
Slaughter - Times They Change
nickorules wrote:Kyllä tuo The Greater of Two Evils on ihan-vitun-kovaa-kamaa! Kaikki kappaleet todella mahtavia, ihan kaikkia en vielä tuntenut, mutta paremman vokalistin Bushin kanssa toimivat!
Oho, paras kommenttisi koko laudalla! Täyttä asiaa tämä, Bush oli paljon parempi vokalisti Anthraxissa kuin piipittävä Belladonna.
We've Come For You Allia on tullut nyt aika paljon kuunneltua. Se on parempi levy kuin Stomp 442, vaikka ei Stomp kauas jää. Siitä kirjoitan ehkä sitten, kun on enemmän kuuntelukertoja takana, mielestäni parhaat kappaleet ovat Random Acts of Senseless Violence, Perpetual Motion, In a Zone, Nothing ja American Pompeii.
WCFYA lähtee käyntiin Contactilla, joka alkaa akustisesti, ja muut soittimet tulevat vähitellen mukaan. Taustalla kuuluu ilmeisesti astronautti. Kappale siirtyy suoraan What Doesn't Diehin, ja millä energialla! Raskas sahariffi ja raivoisat tuplapedaalit! Kappale on raskainta ja vihaisinta Anthraxia koskaan, vaikka kappale ei nyt aivan thrashia olekaan. Perinteikäs mosh partkin on saatu mukaan, soolo ei ole mikään erikoinen. Mutta kappaleen loppuosa huipentaa kappaleen upeasti, jos tässä ei letti pyöri, niin siihen voi olla pari syytä:
a)Sinulla ei ole tarpeeksi hiuksia
b)Olet hankkinut väärän levyn, ota se pois soittimesta ja myy eniten tarjoavalle
c)Soittimen äänenvoimakkuus on liian hiljaisella. Nosta sitä ja anna palaa!
d)Kuuntelet tätä kuulokkeilla. Ne päässä on vaikea moshata (t. Oma kokemus)
Huh, Benante painaa lopun sata lasissa. Lisää tälläistä!
Superhero jää vähän keskinkertaiseksi vedoksi, ja keskinkertaisuus korostuu, kun edeltävä kappale on niin upea. Kumma intro, pääriffi on toimiva. Sitä riffiä juntataan taas kertosäkeessä, joka onkin kappaleen parhaita puolia. Bridgessä on ihan kiva lead-kitara (Charlie), mutta soolo on huono. Ei näin.
Refuse to be Deniedissa on aineksia täytebiisiin: yksi riffi, jota käytetään puolet kappaleesta, turhanpäiväinen väliosa, lyhyt kesto. Mutta jokin tässä kappaleessa vain koukuttaa. Syitä ovat kappaleen sellainen jännä fiilis, johon en keksi sopivaa sanaa, mutta siihen vaikuttaa tahtilaji (3/4?) ja kontrasti siinä, kun pääriffiä soittavat välillä akustinen ja clean kitara ja särökitara ja säkeistöt John Bush laulaa puhtaasti ja kertosäkeet karjuu. Kertosäe on todella tarttuva. Alussa on hieno karjaisu, täytyy etsiä tietoa tuosta Anthony Martinista. Livebiisinä toimiva, sillä livenä yleisö vetää alkukarjaisun ja ei ole vaikea kuvitella yleisömassaa heiluttamassa nyrkkiä kappaleen tahtiin.
Seuraava kappale on yksi levyn kärkinimiä, Safe Home. Se on Anthraxille epätyypillinen balladintapainen kappale, mutta hyvin onnistunut. Etenkin kappaleen kertosäe on mahtava. Caggiano soittaa parhaan soolonsa levyllä, vaikka jääkin lyhyeksi. Loppu mennään aika kovassa temmossa, ja kappale loppuu aika yllättäen. Sanoituksissa on haettu ilmeisesti uudenlaista perspektiiviä niin kuluneeseen rakkausaiheeseen, ja oikein hyvinhän siinä on onnistuttu. Kappaleen akustinen veto on myös kovaa valuuttaa, ja todistaa viimeistään, että John Bush on hiton hyvä laulaja.
Sitten alkaakin kahden seuraavan kappaleen ajan kestävä Charlie Benanten show. Any Place But Here jatkuu aika suoraan siitä, mihin edellinen kappale jäi akustisella introlla. Kappale on huomattavasti synkempi kuin edeltäjänsä, ja lähes kuuden minuutin kestonsa takia sitä voi pitää levyn keskeisenä teoksena. Aivan sitä se ei ole, mutta silti todella hyvä kappale. Introa seuraa hyvin synkkä riffi, josta sitten mennäänkin yksinkertaisen väliriffin kautta säkeistöön. Varsin hyviä riffejä kappaleesta löytyykin, vaikka väliosa on jotenkin epäselvä. Hyvä tuplakitaramelodia siinä kuitenkin on. Soolo on ihan hyvä. Charlien soitto läpi kappaleen on loistavaa, ja etenkin tuo kertosäkeen komppi kuulostaa todella hyvältä. Kertosäe on muutenkin loistava ja toimisi hyvin livenä. Käsittääkseni ei ollut vakiokappaleita WCFYA:n kiertueella, mutta on soitettu kuitenkin.
Mutta jos se komppi oli hyvä, niin seuraava kappale, Nobody Knows Anything on täynnä loistavia komppeja. Periaatteessa tämäkin voisi olla täytebiisi, sillä kappaleen soittamiseen kitaralla tarvitaan vain neljä sointua.
Mutta jotain hyötyä rumputunneista on ollut, sillä pääsen pätemään, miten yksi noista kompeista on soitettu. Kaikki "rumpusoolot" pohjautuvat paradiddleen, mikä on yksi yleinen rudimentti. Jos edellinen lause meni yli ymmärryksen, se menee käsijärjestyksenä näin:
O V O O V O V V (O=oikea, V=vasen)
Otan käsittelyyn toisen "rumpusoolon". Sen perusidea menee niin, että kaikki oikean käden iskut soitetaan bassorummulla ja vasemman käden iskut virveliin. Hi-hatiin soitetaan kahdeksasosia. Plus sitten ensimmäinen O soitetaan tuplapedaaleilla, kai siinä tulee neljä iskua hyvin nopeasti.
Ja tämän vaikeus on hirveän nopea tempo. Vaatii vielä paljon treeniä, että pääsen edes lähelle Charlien vauhtia. Ja tämän soitto kannattaa aloitta hitaasti. Uskomaton kaveri, tosin on soittanut kymmeniä vuosia.
Takaisin kappaleeseen. Menee pitkän kappaleen jälkeen sopivana vauhtipalana, riffit eivät ole mitään erikoisia, vaan pääpaino on rummuissa. Kesto on ihan sopiva.
Seuraava kappale, Strap It On, on yksi levyn synkimmistä. Toistaiseksi ei ole avautunut minulle, vaikka kertosäe onkin toimiva, ja toimisikin hyvin livenä (kappaletta ei kuultu WCFYA:n kiertueella, eikä tulla kuulemaan niin pitkään, kuin Belladonna on bändissä. Tuskin sen jälkeenkään, jos hän edes lähtee). Kappaleen soolon soittaa "Dimebag" Darrell. Huh, edellinen Anthraxin levy on julkaistu silloin, kun Dimebag oli vielä hengissä. Siitä on jo niin pitkä aika. R.I.P.. Soolo ei tosin ole kovin hyvä, kai se on teknisesti haastavampi kuin Caggianon soolot, mutta se ei ole pääasia. Kappale feidautuu ja tilalle tulee junan melu...
...josta alkaa kitaran ja rumpujen vuorottelulla levyn toiseksi raskain kappale ja suuri outolintu, Black Dahlia. Perussäkeistöt ovat hyviä, hyvä riffi, mutta sitten tulee yksi rankimmista WTF:stä koskaan. Mitä vitun pörinää, mikä vitun komppi, miksi laulut on särötetty? Onko tämä S.O.D. vai Anthrax? Kertosäe on ihan asiallinen, mutta kappale on lähestulkoon täytettä. Harmi, että en löytänyt livevideota, se "WTF":n toteutus olisi mukava kuulla.
Puhelinvastaajan viesti ja Cadillac Rock Box. Toinen outolintu, mutta onnistuneempi. Kiva rokkibiisi, ihan slidekitarakin (Charlie) mukana. Toimiva pääriffi, muutenkin vähän duurivoittoisempana vetona paikallaan kahden synkän kappaleen jälkeen. Dimebag soittaa jälleen soolon, joka on paljon parempi. Soolon ajaksi mennään enemmän groove metalin puolelle. Kappale loppuu yleisön hurraukseen, joka johtaa seuraavaan kappaleeseen.
Seuraava kappale, Taking the Music Back, on saanut paljon kuraa niskaan, mutta minä pidän siitä. Hyvä riffi, säkeistöt junnavaat vähän, mutta kertosäe räjäyttää potin. Väliosa on taas aika turha, lukuun ottamatta rumpukomppia. Kappaleessa vierailee Roger Daltrey, ja sitä ei ole koskaan soitettu livenä, vaikka se onkin julkaistu singlenä. Kappaleen sanoitus on aikamoista fuck youta.
Crash = skippaus. Jotain tietokoneella tehtyä ääntä ja Frank Bello laulaa.
Think About an End nousee minun arvoasteikossa levyn kolmanneksi mestariteokseksi. Se on eniten Stomp 442:ta levyllä muistuttava kappale, groove metalia. Raskas jyräriffi, ja omalaatuinen, mutta tarttuva laulumelodia. Kertosäe toimii taas kontrastisuutensa ansiosta, toinen kitara vetää raskasta riffiä ja toinen soittaa duuripohjaista melodiaa päälle. Voi kuulostaa sotkulta tämän perusteella, mutta kuulostaa aika hyvältä. Toisen kertosäkeen jälkeen rytmi muuttuu perinteisemmäksi ja lähtee todella hyvä riffi. Väliosassa Scott ja Charlie vetävät hyviä tuplaliidejä. Tarttuva, vahva kappale.
W.C.F.Y.A.:lla on sama ongelma kuin Superherolla: keskinkertaisuus korostuu, kun edeltävä kappale on levyn parhaimmistoa. Intro on rasittava, ja säkeistö aika tylsä. Kertosäe jyrää kuitenkin mukavasti ja viimeisessä sellaisessa tapahtuva temmonnosto on hyvä veto. Loppujen lopuksi, heikoin varsinainen kappale.
Levyn kansitaide on tyylikästä, ja nuo kappaleiden "logot" ovat pääosin tyylikkäitä.
Bändi on huippuvedossa, kaikki hoitavat hommansa asiallisesti, tosin basso saisi olla lujemmalla.
Jos Stomp 442 toimii, niin luultavasti tämäkin.
4/5
Oi aikoja arkoja,
Aikojen uhriparkoja,
Hyveen kirveitä,
Tekoja hirveitä,
Kun lait luonnon omat
Rikkovat luonnottomat.
Spreading The Disease on ainoa levy joka hyllystä löytyy ja on kyllä uskomattoman hyvä levykokonaisuus! Among The Living on koneella ja sekin erittäin hyvä. Kaikki kuulemani Belladonna -eran matsku on ollut erittäin toimivaa + debyytti Fistful Of Metal, mutta jostain syystä Bushin ajan Anthrax ei nappaa. Bush ei vokalistina ole lainkaan edeltäjänsä tasoa ja biisit ei läheskään kasariAnthraxin tasoa.
Belladonnasta minulla taas on pelkkää hyvää sanottavaa. Tolkuttoman kova vokalisti, thrash -osastolla ehkäpä se paras! Miehen soolokeikka Saunassa oli helvetin hyvä ja tulihan äijä tavattuakin Tampereen kadulla viikonlopun alla Tosi mukava mies ja hänen ansioistaan Anthraxin uudelle levylle kehtaa asettaa jo jotain odotuksiakin!
Journeyson wrote:Belladonnasta minulla taas on pelkkää hyvää sanottavaa. Tolkuttoman kova vokalisti, thrash -osastolla ehkäpä se paras!
Max Cavalera.
Minulle Belladonna ei kummemmin nappaa, mutta täällä on joitain, jotka eivät ilmeisesti voi edes sietää häntä. Ja minusta Belladonna ei ole edes thrash-vokalisti, enemmänkin speed metal.
Oi aikoja arkoja,
Aikojen uhriparkoja,
Hyveen kirveitä,
Tekoja hirveitä,
Kun lait luonnon omat
Rikkovat luonnottomat.
Journeyson wrote:Belladonnasta minulla taas on pelkkää hyvää sanottavaa. Tolkuttoman kova vokalisti, thrash -osastolla ehkäpä se paras!
Max Cavalera.
Hehheh, itse taas vihaan Cavaleraa vokalistina Nojaa, enpä kuuntele pahemmin rässiä muutenkaan, joten pahapa minun on mennä thrashmetal -vokalisteja arvioimaan.
Viddu että oli kyllä oli ihan priceless-kamaa kun Belladonna marssi kaikkien yllätykseksi bändeineen mansessa Jack the roostersin lavalle.
Vieläkin tulee kylmänväreitä kun muistelee.
Biisit mitä veti oli muistaakseni Indians,Medusa ja I am the law.
Voi olla kyllä että humala-asteestani johtuen muistan väärinkin.
Belladonna-the one and only voice of Anthrax!!
When the time is up you'll know
Not just one power runs the show
Hanged man wrote:Viddu että oli kyllä oli ihan priceless-kamaa kun Belladonna marssi kaikkien yllätykseksi bändeineen mansessa Jack the roostersin lavalle.
Vieläkin tulee kylmänväreitä kun muistelee.
Biisit mitä veti oli muistaakseni Indians,Medusa ja I am the law.
Voi olla kyllä että humala-asteestani johtuen muistan väärinkin.
Belladonna-the one and only voice of Anthrax!!
Sen verran muistat väärin ettei I am the lawta tullut ollenkaan. Nuo kaksi kyllä.
Lauantai-iltanahan tämä tapahtui Roosterissa uudelleen. Silloin biisejä tuli enemmän: muistaakseni Indians, NFL, Madhouse, Antisocial ja Caught in a mosh sekä Man on the silver mountain akustisemmin. Yllätysmomentti oli nyt pienempi, varsinkin kun tämän tiesi etukäteen, mutta oli hienoa kun vetivät enempi biisejä.
Belladonnan ääni on muuten loistavassa kuosissa tätä nykyä.
Anthraxiin liittyen mainitsi että 6 biisiä on purkissa uutta levyä varten. Omasta mielestään niissä on Persistence of time vibaa mukana.
Journeyson wrote:Belladonnasta minulla taas on pelkkää hyvää sanottavaa. Tolkuttoman kova vokalisti, thrash -osastolla ehkäpä se paras!
Ja minusta Belladonna ei ole edes thrash-vokalisti, enemmänkin speed metal.
Ja Anthraxko ei ole sitä perinteisintä trasselia? Taisin missata jotain 80-luvulla.
Kyllä minä tuossa kommentoin Belladonnan ääntä enkä bändin musiikkia yleensä.
Eli trash-yhtyeen laulaja ei ole trash- vaan speed metal-vokalisti (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan)? Vähintäänkin melko mielenkiintoinen väite kun Belladonna on kenties maailman kuuluisimman trasselibändin se kuuluisampi ja monien mielestä ainoa oikea vokalisti. Vastaavasti Di'Anno on maailman paras punk-laulaja?
Voi asiaa toki toltakin kantilta lähestyä... I'll get me coat.
^Niin, no jos vaikka päätän, että mies, joka lauloi maailman toiseksi kovimman thrash-bändin (kovin on S.O.D. ) kahdella parhaalla levyllä, vaikka ei mikään maailman thrashein laulaja olekaan.
Mutta mitä tätä aluetta olen lueskellut, niin lievä enemmistö tuntuu olevan sitä mieltä, että Bush on parempi laulaja, mutta Belladonnan aikaiset levyt parempia.
En ole Di'Annon soololevyjä kuunnellut, mutta kyllä hän minusta hyvin metallibändin laulajaksi sopi. Ja punkista minulle tulee ensimmäisenä mieleen Pelle Miljoona ja Joey Ramone.
ps. thrash
Oi aikoja arkoja,
Aikojen uhriparkoja,
Hyveen kirveitä,
Tekoja hirveitä,
Kun lait luonnon omat
Rikkovat luonnottomat.
Tuo FETYC oli ihan hyvä biisi, tai ainakin parempi kuin odotin. Ei se kuitenkaan ole Belladonnan ansiota, joka muuten tuossa teurastaa Onlyn viime kesänä.
Tuossa taas on Nothing livenä Conan O'Brienissä 1995! Those were the days, vaikka mulla menikin vielä 8 vuotta ymmärtää bändin mahtavuus tuosta.
Johan oli kyllä hyvä toi uus biisi. Oon toki kuullut sen live-versiona mutta nyt " oikeilla " saundeilla niin kyllä lähtee. Ja kuten aina Anthraxin tapauksessa, saundit on tosiaankin kunnossa. Jessus mitkä saundit. Basso rämisee juuri kuten Bello sitä rämisyttää ja Benante...No, mies osaa edelleen. Olihan siellä tuttua meininkiä, Gridlock-biisi tuli mieleen avausriffistä ja muutenkin kaikkea vanhaa Thraxia siellä tuntui olevan sopivasti.
Kovat odotukset kyllä levyä kohtaan.
Kyllä toimii meikäläisenkin korvaan tuo Fight´em ´til You Can´t. Kertosäe on varsin yllättävä, melodisuudessaan tuo meikäläiselle mieleen jopa Stratovariuksen tms. Mutta paskaako siitä kun on hyvä.
Soundit on kohdillaan, myös livenä toimi tuo uutukainen mainiosti. On pari oikein mukavaa riffiä mahtunut mukaan. Odotukset nousi hyvin levyä ajatellen.
.
Tosi mukava mies ja hänen ansioistaan Anthraxin uudelle levylle kehtaa asettaa jo jotain odotuksiakin!
) kahdella parhaalla levyllä, vaikka ei mikään maailman thrashein laulaja olekaan.
