Lappis wrote:Toi Jumalhämärä lienee kyllä totaalista scheissea. Demot löytyy hyllystä ja enemmän kuin sanat voi sen selittää, ex-tod.hyvä ystävä soitti siinä ja JH:n jälkeen soitettiin Strymissä 2000-alussa. Itse asiassa tämä yksi frendi on koko bändin perustaja. Ei siis ole ollut enää vuosiin bändissä. Erosi ja perusti Strymin aikoinaan. Ajat, jolloin studioissa oli analogiset vehkeet...
" Puhdas Isänmaa " nostatti legendaarisen " Myrsky lasissa " ilmiön ja itse olin aikoinaan mukana, kun piti keikalla jätkien suuta teipata jesarilla; Yleisö lauloi, bändi ei. Kukkahattutätien sanominen jäi vähäiseksi. ( Samojen tätien takia Lahden kasisalilla ei ole raskaamman musan keikkoja järjestetty enää miesmuistiin! Kukaan ei jaksa tapella tuulimyllyjä vastaan. Puitteet olisivat mitä mahtavimmat! ".
Niin, takaisin JumalHämärään. Kävin kuuntelemassa jostain linkistä ennen Resignaation julkaisua tätä uusinta JH-levyä ja jos jokin musa voi kuulostaa melusaastalta, kaikessa pahassa, niin JH:n uusin. Tai sitten olen liian hölmö heidän korkealentoiselle taiteenluovinnalle.
Pistäppä Siiri linkkiä; Katotaan, meninkö jollain ihan väärillä laduilla?
Eipä ole linkkiä antaa... enkä ole kiekolta nuottiakaan vielä edes kuullut. Ostin sian säkissä sokkona. Levyarvioiden perusteella (tuossa alla esimerkiksi yksi sellainen) tuo vaikuttaa kuitenkin sellaiset noin 14 kertaa kiinnostavammalta ja omaperäisemmältä kuin vaikkapa modernit jämä-"rässit" ja muut toisiaan kierrättävien hevihevihevibändien tuotokset keskimäärin. Olenko oikeassa - sen kuulee vasta sitten, kun pääsee itse kiekkoon käsiksi. Odotukset on kuitenkin korkealla.
http://www.imperiumi.net/index.php?act=albums&id=11123" onclick="window.open(this.href);return false;
Jumalhämärä
Resignaatio
CD
[ Ahdistuksen Aihio Productions ]
( 9 )
01. Ecstasy in Blood - A Ballad
02. Storm in Coming
03. Haul
04. 596
05. Resignaatio
06. Of Enlightenment and Righteousness pt. II
Kesto: 40:45
Sanoin kolmen vuoden takaista Jumalhämärä-miniä lähes kaikki vertailut väistäväksi julkaisuksi. Vaikka bändi on tuoreelle debyyttitäyspitkälleen heittänyt niskaansa Slaughter the Messenger -EP:tä metallisemmat asusteet, sen ilmaisuvarasto ei edelleenkään täyty tai tyhjene yhdestä tai edes useammasta genremääritteestä. Itse asiassa kuuden biisin mittainen täyspitkä tuntuisi samanaikaisesti sekä omalaatuisemmalta, toimivammalta että ennen kaikkea kokonaisvaltaisemmalta Jumalhämärältä.
Levyn avausraita Ecstasy in Blood – A Ballad on rytmisesti armoton mutta sovituksiltaan rikas sävellys, johon hengitetään syvyyttä muun muassa erilaisilla, osittain improvisoidun kuuloisilla kitararaidoilla ja äärimmäiselle metallimusiikille epätyypillisillä taustalauluilla. Kokonaisuudessaan kappale on hengästyttävä ja pituudestaan huolimatta intensiivinen. Seuraavana kuultava Storm Is Coming kuulostaa aluksi todella synkältä Tom Waits -raidalta, jonka tunnelmassa ja kitaranäppäilyissä on samalla myös tiettyä trippailevuutta. Kun biisi minuutin korvilla muuttuu raskaammaksi, tukahdetaan trippailevuus nautinnollisesti tuskaisella laululla ja maukkailla kitaraliideillä. Kaiken kaikkiaan kappaleen rakentuminen osoittaa todella hienoa dynamiikan hallintaa bändiltä!
Kolmosraita Haul on levyn biiseistä ehkä se, joka vähän karkaa bändiltä käsistä. Albumin lyhyin kappale sopii kyllä kitkatta levyn flow'hun, mutta jollain tapaa se ei muihin biiseihin verrattuna ole yhtä moniulotteinen. Haulissa myös kiteytyvät levyllä mielenkiintoisella tavalla esiin tulevat 2000-luvulle päivitetyt (lue: päihdytetyt) Morricone-vibat, mikä positiivisena seikkana biisistä mainittakoon. Itselleni Haul on kuitenkin levyn vähiten mieluisa raita. Kiivas ja lähes riemukas remuaminen vaihtuu 596:n alkaessa kirjaimellisesti virsimäiseen tunnelmaan, jota rakennellaan todella hartaalla sähkökitaranäppäilyllä, urkuharmonilla, hillityllä marssirummutuksella ja antautuvalla kuorolaululla. 596 onkin yksi nerokkaimmista ja tyylitajuisimmin toteutetuista ”lainakappaleista” koskaan.
Levyn nimikappale lienee sen vaikeimmin avautuva sävellys. Biisi tuntuu vajaan viiden minuutin kestossaan ehkä liiankin tiiviiltä ja täyteläiseltä pakkaukselta, ja jotenkin kappaleen lentoa olisi reilun neljän minuutin melko kärsivällisen rakentelun jälkeen kuunnellut pidempäänkin. Todella pahaenteisissä tunnelmissa albumin päättävä Of Enlightenment and Righteousness pt II ei sekään ole helppo kappale, mutta sen moninaiset kitarasovitukset, erilaiset hälyäänet ja idearikas rummutus repivät kuuntelijan lopulta väkisin vorteksin vietäväksi. Vuolaasti virtaavan ikuisen pyörteen mieleen tuova päätösraita onkin jälleen yksi osoitus siitä, että Jumalhämärä lähestyy musiikkiaan huomattavasti metallimusiikkia laajemmasta perspektiivistä. Kun todella sopivilla soundeilla siunattu levy sitten reilun 40 minuutin kohdalla päättyy, huomaan hengästyneeni mutta tahtovani silti lisää.
18.10.2010, Antti Korpinen
Perspiranttihan on ihan ykkönen tuossa roolissa. Yleensäkin kaikki Beckit ja Wallanderit on lusittu useaan kertaan, parasta mitä on. Enkunkielinen riitti 30 minuutin jälkeen, ei todellakaan...
