Primal Fear

[Lappis]

Sorry.
Frendin kanssa tuli eilen otettua olutta ja jostain syystä siinä piti sitten repeillä ja katella " Running in the dust ".
" Dissing a people everywhere ".
Poistun takavasemmalle.

[Iron Constable]

^Meillä jokaisella on luurankomme, paheemme ja sielulliset kolhumme. Kaikki diggailu on hyvästä, vaikka sitten teikäläisen jästipään Running In The Dust-perversio.

Keep up the good work, Lappis.

[Jussi K]

Rafun haastis, miksi noiden hampujen väriä on pitänyt korostaa mulle tulee aina vain Leslie Nielsen (r.i.p.) mieleen tuosta kansikuvasta. Ilmeestä siis, ei hauberista, vaikka Spy Hardissa näemme alkukohtauksessa toisenlaistakin totuutta.

edit: vai on mies akustinen shredderi, tuliko kellekään selväksi? Mutta tässä olemme samoilla linjoilla, pitää ottaa puheeksi kun ensi kerran vertailemme em. lihaksia kännykkäkameraan.

I've always loved “Before the Dawn”.

[Iron Constable]

^Hyvä haastis. Mielenkiintoisin tieto oli, että mies on työskennellyt päivätöissä, teknikkona autotehtaalla 27 vuotta. Kun nyt on 45v, niin tarkoittaa sitä, että 18-kesäisenä aloitti. Jahas. Nyt on sitten oma firma pystyssä ja yrittää elää musiikilla, lopetti ne päivätyöt. Varmaan vähän jännittää... No, tuntuu homma lähteneen hyvin käyntiin, opettaa musaa koulussa ja pitää yksityistunteja ja sen sellaista.

Scheepers-levy on aika hyvin jäsentynyt, erittäin lyhyt oppimäärä.

1-3, Locked In The Dungeon, Remission Of Sin, Cyberfreak:

- Löysät pois, täyttä menoa joka raita, alusta loppuun. Ei mitään spektaakkelimaista, mutta menevää ja hyvää kamaa yhtä kaikki.

4-5, The Fall, Doomsday

- Hiukkasen harkitsevampaa ja eeppisempää. Kumpikin pirun kovia biisejä, Doomsday jotakuinkin levyn paras raita, täysi kymppi. Heti alussa olevan matalat vokaalit saavat kylmät väreet menemään pitkin kehoa, juuri näin. Mukavan monipuolisia veisuja.

6, Saints Of Rock

- Vedenjakaja vaikuttavan alun jälkeen, vanha Tyran Pace viisu. Tavallaan "ihan hauska", mutta loppujen lopuksi jopa vähän ärsyttävä. Olen päättämätön tämän suhteen, ihan ok tässä vaiheessa.

7, Before The Dawn

- Rafu paitsi laulaa, soittaa myös kaiken lukuunottamatta Victor Smolskin vetämään varsinaista sooloa. Hieno versio josta todella kuulee, että tämä biisi on aina merkinnyt Ralfille paljon.

8-9, Back On The Track, Dynasty

- Sinnerin kanssa kynäiltyä tavaraa, alkukolmikkoa hieman rauhallisempaa, mutta melko asenteellista tykitystä silti. Tyydyttävän ja hyvän rajamailla liikutaan, ei mitään fillereitä. Jälkimmäinen on näistä kornimpi ja heikompi, ehkä Saints Of Rockin jälkeen se levyn lähes filleri.

10, The Pain Of The Accused

- Varsinaista soolomatskua, pitkä ja hieno kappale, johon mahtuu laulunkin osalta kaikkea mahdollista. Heti Doomsdayn perässä albumin kohokohtana.

11. Play With Fire

- Tukutukutuku. Levyn häpeilemättömin powerbiisi. Aseistariisuvan perinteinen ja toimiva tykitys, joka ei jätä sarallaan kiveäkään kääntämättä. Yeah !

12. Compassion

- Tässä sitä pehmeää Ralffia, joka kuitenkin aika pieneen osaan tällä levyllä jää. Jos alunperin on ollut tarkoitus julkaista lähes täysin "acoustic shredder"-levy, niin aika vähiin jäi loppujen lopuksi. Aika kiero melodia, eikä mitenkään kovin normaali biisi, mutta parilla kuuntelulla on jo osoittautunut omalla tavallaan hyväksi päätökseksi tälle levylle.

Summasummarum:

2 melkein filleriä
4 kunnon tykitystä
1 oma balladi + Priest-cover
2 todellista killeriä
2 lähes täydellistä tykitysten ja killerien väliin

Rafun ääni on kovassa kunnossa, siitä täydet pisteet.

Eihän tosta kukaan mitään tajua, mutta sou not. 9.5 / 10

[Jussi K]

Mielenkiintoisin tieto oli, että mies on työskennellyt päivätöissä, teknikkona autotehtaalla 27 vuotta. Kun nyt on 45v, niin tarkoittaa sitä, että 18-kesäisenä aloitti. Jahas. Nyt on sitten oma firma pystyssä ja yrittää elää musiikilla, lopetti ne päivätyöt. Varmaan vähän jännittää... No, tuntuu homma lähteneen hyvin käyntiin, opettaa musaa koulussa ja pitää yksityistunteja ja sen sellaista.

Siitä vaan arvailemaan, missä pajassa työskenteli kun ei halunnut nimetä erikseen. Sehän toisi vain lisäarvoa C-sarjan rassillesi, jos olisi itse Scheepers kytkenyt Meseen sähköt.

[Iron Constable]

^Tunge se C-sarjalainen arseesi Ei ole harhaanjohtotähteä tullut koskaan hankituksi, eikä tule. Tai no, jos lottovoitto, niin sitten voisi kerran kokeilla. Mutta että Rafun kytkemät sähköt, ajatus on toki hieno, joku uran alkupuolen 87-mallinen 200-daisel

[Hese]

PRIMAL FEAR to release new album early 2012


German power metallers PRIMAL FEAR will enter the studio in early July to begin recording their as-yet-untitled new album for an early 2012 release via Frontiers Records. The band states, "The songwriting session was a blast and we've never recorded a better pre-production." PRIMAL FEAR recently asked fans to submit suggestions for the new CD title and has received more than 500 responses.

The band will take a break from the recording sessions for its new album to play at Germany's Wacken Open Air and Geiselwind festivals in early August. Also in the works are three shows in Poland in early September.

PRIMAL FEAR recently extended its deal with Frontiers Records for two more albums after releasing the last two CDs through the label — 2007's "New Religion" and 2009's "16.6 (Before The Devil Knows You're Dead!)". The band says, "Never change a winning team!"

PRIMAL FEAR last year released a live DVD, "16.6 - All Over The World" (recorded in various locations between September and November 2009), and a live CD, aptly titled "Live In The USA". Frontiers Records issued the two products separately and as a limited-edition combo on June 22, 2010 in the USA. The DVD is filled with an abundance of extra materials, such as an entire bootleg section with funny moments on the road, bootleg footage from various festival appearances and other concerts, all of PRIMAL FEAR's most recent promotional videos, plus the making-of footage for "16.6" and a brand new interview section about the past, present and future of PRIMAL FEAR.

[Hammer]

Interesting. Edellinen levy oli sen verran kova paketti, että eiköhän sieltä taas hyvää matskua tule.

Tuo Scheepersin viime keväänä ilmestynyt soololätty pitäisikin hommata jo sen takia, että rummuissa on Mr. Snowy Shaw. Ainakin Konstaapelin mietteiden perusteella luulisi olevan ihan kelvollinen kattaus taattua Ralf-laatua.

[Iron Constable]

http://www.primalfear.de/start.html

Kotisivuilta kivasti infoa. Uusi levy UNBREAKABLE ilmestyy 20.1.2012.

Videoblogia on tarjolla, tyylinäytteitä mm. Ralfilta ja Randylta. Randy on innoissaan uudesta rumpusetistä, mies solmi sopimuksen Pearlin kanssa. Bändi on tehnyt jatkosopparin Warner/Chappelin kanssa, kattaa kolme levyä lisää. Jatkoa siis lienee PF:lle luvassa. Hienoa !

Nautittavaksi löytyy myös Sinnerin 9.9.2011 ilmestyvältä One Bullet Left-lätyltä kappale Back On Trail, videoineen, tietty. On muuten niin Thin Lizzyä, että. Matt kuulostaa ihan Lynottilta ja biisi on suoraan Lizzyn kataloogista...

Up The PF

[Iron Constable]

Tässäpä rumpukameran kuvaa ja ääntä tämän vuoden Wackenista. Olen aina arvostanut Randy Blackin korkealle, eikä tämän perusteella tarvitse mielipidettä muuttaa. Todella kiva seurata tätä seitsemään minuuttia, johon on kerätty medleyn muotoon useampi kappale keikalta. Hyvin kuuluu myös muu bändi ja Ralf. Tiukkaa settiä. Alta voivat tulevat ja nykyisetkin rumpalit tsekata, miten onnistuu pikku show työn lomassa. Palikat pyörimään

Enjoy -> http://www.youtube.com/watch?v=989BNtvz7Qs

[Jussi K]

Videoblogia on tarjolla, tyylinäytteitä mm. Ralfilta ja Randylta. Randy on innoissaan uudesta rumpusetistä, mies solmi sopimuksen Pearlin kanssa. Bändi on tehnyt jatkosopparin Warner/Chappelin kanssa, kattaa kolme levyä lisää. Jatkoa siis lienee PF:lle luvassa. Hienoa !

Nautittavaksi löytyy myös Sinnerin 9.9.2011 ilmestyvältä One Bullet Left-lätyltä kappale Back On Trail, videoineen, tietty. On muuten niin Thin Lizzyä, että. Matt kuulostaa ihan Lynottilta ja biisi on suoraan Lizzyn kataloogista...

Kummakos se, että Rafu niin korostikin kaksi viikkoa sitten bändiesittelyssä, ..Randy Black on Pearl drums! -harvemmin merkkejä kuulee, heh.

& niinpä vain oli; tuosta Lizzymäisyydestä, oleksie kahta edellistä (tuskin, mie olen varmaan maan ainoa kuuntelija) Sinneriä tsekannut? Mask Of Sanity (2007)* ja Crash & Burn (2008)** olivat myös varsin laadukkaita, juurikin nuo vaikutteet pinnassa. Mitäs, KOLME kitaristiako Matilla pitää nyt tässä bändissään sitten olla, just ehkä Beyrodt riittäisi vain PF:ssä, oli se taas oma itsensä lavalla, Magnus meinaa vähäeleisenä (ihan hyvä vain) jäädä melkein varjoon!

* videobiisit Black & Diary Of Evil, ensimmäinen on varsinkin sopivaa hevirokkivideota näin kylmän Bitterin kera -lisäksi että Venäjän suunnalla on halvempaa tehdä videoita, myös muotoja löytyy varmastikin, hmm, halvemmalla.
Ja kuten kitaran suunnasta näkee, niin Tom Naumann oli ruodussa Sinnerissä tällä toissalevyllä vielä, PF-piiri se aina pyörii.. Klaus Sperling (nyttemmin myös Freedom Callissa) on tuolla myös ollut pitkään.
** toistaiseksi uusimman levyn video, Revolution

[IndianaJones]

Tässäpä rumpukameran kuvaa ja ääntä tämän vuoden Wackenista. Olen aina arvostanut Randy Blackin korkealle, eikä tämän perusteella tarvitse mielipidettä muuttaa. Todella kiva seurata tätä seitsemään minuuttia, johon on kerätty medleyn muotoon useampi kappale keikalta. Hyvin kuuluu myös muu bändi ja Ralf. Tiukkaa settiä. Alta voivat tulevat ja nykyisetkin rumpalit tsekata, miten onnistuu pikku show työn lomassa. Palikat pyörimään

Enjoy -> http://www.youtube.com/watch?v=989BNtvz7Qs

Onhan tarkkaa soitantaa, vaan hivenen turhakkeina tuossa on ylimääräiset toinen haikka ja ride, kun ei niillä ole muuta käyttöä kuin tuo jo hehkutettu showpuoli. No, onhan tuo hauskaa seurattavaa, eikä todellakaan ihan helpoimmasta päästä vaihtaa liidikättä miltei jokaisen fillin jälkeen

Jahka sitä joskus vielä jaksaisi ihan Primal Feariin tutustua? Jäänyt jotenkin karvas maku, kun ei tuo Ralf ole kiekujana ihan sieltä mieleisimmästä päästä. Jos vaikka jonkun plätyn kokeeksi kirjastosta lainaisi, tai sitten se iänikuinen spotify-kuuntelu...

[Jussi K]

Ne on ehtineet pian jo miksaushommiin; eikö tuo nimi ole aika mielikuvitukseton? Olisi kannen puolesta sopinut Rafun soololevynkin titteliksi.

German power metallers PRIMAL FEAR have finished recording their new album, "Unbreakable", and will begin mixing the effort on Monday, September 12. The CD, which is scheduled for a January 20, 2012 release via Frontiers Records, was tracked at House Of Music studios in Winterbach, Germany with producer/bassist Mat Sinner and engineer Achim Köhler (EDGUY, MASTERPLAN).

"Unbreakable" will feature the following songs:

* Blaze Of Glory
* Marching Again
* And There Was Silence
* Night Of The Jumps
* Give 'Em Hell
* Born Again
* Where Angels Die
* Bad Guys Wear Black
* Strike
* Metal Nation
* Conviction
* Raise Some Hell

Regarding the musical direction of the new PRIMAL FEAR album, vocalist Ralf Scheepers told Greece's Rock Overdose, "You can really expect an album which is somehow skipping back again to the very basics of PRIMAL FEAR, with very rough metal riffs and screaming vocals and good melodies on it. So people can really expect a pure PRIMAL FEAR album with melody and beating drums and very harsh guitars."

He added, "Of course, every musician will somehow advertise his own album, but I'm really convinced that people will like this one, because it's got very catchy hooklines and it's a really 'bang-your-head' metal album.

"When you look back on the [PRIMAL FEAR] back catalog, from the very first album to this album now, I think there were quite some changes — on 'Seven Seals', for instance, and also when we came [out with] 'New Religion'. We somehow now have a combination in between a good, bombastic sound with more back-to-the-basics guitar riffing stuff. Also we have two ballads on it, which are not [really] ballads. There's one mid-tempo song with some acoustic guitars in it and one song which has a little bit more keyboards. It's still not an acoustic-guitar ballad— it's still with drums and stuff — so I think it's a pretty tough album [overall]."

Bad Guys Wear Black = da fav -edelliseltä kuusitoistaseltakin oli kliseisenmahtavinta lyriikkaa tarjoava Smith & Wesson (mikä pettymys, ettei tullut vuosi sitten livenä nyk. Domissa) palttiarallaa parhain.

[Iron Constable]

^Night Of The Jumps Odotan mielenkiinnolla. Tarjolla on myös Metal Nation, joten uutta anthemia pukkaa ? Että takaisin alkuun ja kovaa kamaa. Ans kattoo ny, aika sliipattuahan tuo matsku on ollut sanotaan vaikka viimeiset kolme levyä. Käsi on jo lompakolla valmiina.

[Jussi K]

^ päätyi digipak-bonariksi. Siellä lupaillaan Less experiments, more rock!, mutta silti löytyy 9-minuuttinenkin biisi. Voi olla aivan hyvä palata perinteisemmän PF:n pariin (vaikka oma toiveeni olisikin parhaan, Seven Sealsin tyyli), kansikin muistuttaa väreiltään Jaws Of Deathia:

Frontiers Records is pleased to announce the release of Primal Fear new studio album entitled “Unbreakable” on January 20th 2012 in Europe and January 24th in North America.
After a sensational tour through South America in spring 2011, more dates in Europe plus an outstanding appearance on the 2011 edition of the Wacken Open Air, the band was fired up to enter the recording studio to start tracking their ninth studio album. The target was crystal clear - producer & bassist Mat Sinner: “After touring for two years without breaks, the guys realized the fan favourites very well and we wrote an untamed, powerful and crushing album together”.

“Unbreakable” combines the skills of the strongest Primal Fear line-up ever, with a well-balanced “back to the roots” vibe and an ambitious learning process during their longest tour so far. Classic and ultra-fresh Primal Fear riff-rockers like “Strike”, “Give Em Hell” or the high speed track “And There Was Silence” will hit the bulls-eye, like the rhythm paced metal anthem, first single and new video clip “Bad Guys Wear Black”. Less experiments, more rock! But there will be a nine-minute epic journey with a lot prog approach named “Where Angels Die”, a classic wonderful ballad “Born Again” and the melodic power bomb “Metal Nation”. Singer Ralf Scheepers adds: “the plan was to record an album for the fans with rough metal riffs, screaming vocals and good melodies ...... and finally it became a monster – a tough 'bang-your-head' metal album called “Unbreakable”.
Magnus Karlsson and Alex Beyrodt are worldwide respected guitarists – together they are unbeatable! Ralf Scheepers vocal performance shines bright on a new level on all new songs. And what can go wrong if you’re backed by one of the best rhythm sections in metal with Randy Black and Mat Sinner? Plus backing vocals by the “Fantastic Four”: Ralf Scheepers, Mat Sinner, Erik Martensson and Oliver Hartmann. You can hear the result on Primal Fears new statement called “Unbreakable”!

“Unbreakable” was produced by Mat Sinner, engineered and mixed by Achim Koehler & the House Of Music studios and some more studios in Germany & Sweden between summer and autumn 2011 and will include the following tracks: Unbreakable (Part1); Strike; Give 'Em Hell; Bad Guys Wear Black; And There Was Silence; Metal Nation; Where Angels Die; Unbreakable (Part 2); Marching Again; Born Again; Blaze Of Glory; Conviction; Night Of The Jumps (Bonus Track)*; Bad Guys Wear Black (Video)*
* Only available in the first pressing in digipak

“Unbreakable” will be anticipated by the digital only release of the single “Bad Guys Wear Black” which will be available for download and streaming on December 5th 2011. The single will also include “Metal Nation” in an exclusive single mix.

Don’t miss the German Metal Commando when they’re coming to your town!

Primal Fear
Ralf Scheepers – Vocals
Alex Beyrodt – Guitars
Magnus Karlsson – Guitar, Keyboards
Randy Black – Drums
Mat Sinner – Bass & Vocals

[Hese]

Primal Fear - Bad Guys Wear Black (Official video)

[Iron Constable]

^Johan vaan saatana oli hieno veto.

Pyörää ei keksitty uudelleen, mutta näinhän se homma pitää julkaisun edellä hoitaa. Napakka 3½ minuutin puristus juuri sellaista matskua, mikä tältä bändiltä lähtee. Ralf kuulosti hyvältä, kitarat vähän särisivät, pikkusen tilua ja nätit tuplat. Basistille ja rumpalille annettiin pienet piristävät tähtihetket. Hyvä perusmelodia, parempi kertsi. Kaikki tasapainossa.

Joku sanoo, että perusvarmaa junttaa, minä sanon, että perus"helvetinhyvää"PFscheissea.

Lappis kuulolle, täähän on ihan sun matskua

PS. Tilatkaa, ettei Rafun tartte enää mennä Mersulle töihin.

[Jussi K]

Hmm, Hmm & Hmm Hmm Hmm... ei tuo oikein yhden katselukerran perustella kuultuna lähtenyt. Liian löysä, liian tylsä kappalerakenne ja liian heikko kertsi toki jos levy on paluuta tiukempaan (prkl kun aikoinaan samaan tapaan pettänyt Armageddon kuulosti 20 x paremmalta, kun sen katsoi tuosta uuden videon vierestä seuraavaksi!) PF:iin niin ehkä sitten albumiyhteydessä tällainen perusmeno kuulostaa oikein sopivalta? Vuoden optimisti (& oikeasti vain heikko biisi)?

[Jussi K]

Tuplat; ja siinä missä saman viestin postaaminen useammalle foorumille on kyllä perseestä, niin tässä 10 min vanhassa lainauksessani on nyt tekosyynä hyvä komppaus messulaudan viesteilijään, kirjoittaa monet jutut paremmin kuin mie.

Suorastaan häiritsevän paljon olen samaa mieltä, komppausta luvassa; eritoten tästä levyn alkupään heikkoudesta:

2. Strike: Eka biisi lähtee käyntiin Chainbreakerin hengessä ja kitaravalli on tälläkin levyllä erittäin tuhti. Soundit ja Scheepersin ääni on kohdallaan mutta jokin mättää: kertosäe on aivan liian pliisu, etenkin aloitusbiisin kertsiksi. Ihan menevä raita kuitenkin, vaikka aloitus olisi voinut olla kovempikin.

3. Give 'Em Hell: Melko identtinen aloitusbiisin kanssa, mutta kertsi on nyt huomattavasti parempi. Vaikka ruutia ei tässäkään keksitä, niin raaka kertsi ja riffit saavat nostettua odotukset levyn suhteen huomattavasti korkeammalle ekan biisin antikliimaksin jälkeen.

Eli tästä bändin kertomasta 'paluusta alkupään PF:iin' tuli heti uutisoinneista sellainen pelko mieleen, että suurin osa ekasta levystähän oli paskaa (joista pahimpia, Battalions Of Fear & Running In The Dust soittavat joka ainoa kerta livenä, mikähän siinäkin on..) -onneksi tilanne ei ole ihan niin paha, vaan enemmänkin #2:en, Jaws Of Deathin enemmistö-fillerilinjalle mennään.

5. And There Was Silence: Biisin nimestä päätellen odotin jotain slovaria, mutta tämähän on kahden markan Nuclear Fire. Tuplabassari-power-tunnelmissa siis mennään. Kertsi on ihan ok, mutta jää hiukan ”kuivaksi”. Kun kerran tehdään melodinen kertsi, niin sen olisi voinut kuorruttaa vielä kitaraharmonioilla, synalla tms. Pelkän kitarariffin päällä muuten niin tarttuva kertsi ei oikein pääse oikeuksiinsa. Levyn paremmalle puolelle tämä biisi kuitenkin menee.

6. Metal Nation: No niin, levyn ehdottomasti paras biisi on tässä. Perusbiitillä mennään ja sanoitukset ovat tuttua ja turvallista ”kaikki yhtyy metallin nimessä” yms. huttua. Kertsi on kuitenkin tajuttoman kova ja muutenkin biisi on tyypillisestä PF-repertuaarista poikkeava.

Melkein (-Then) BG-kaimasta prikulleen samat aatteet, pliisuksi jää mutta sellainen 7- / OK fiilis kuitenkin jäi. MN:sta en ihan noin ylistuslauluun lähtisi, vaikka tuntuukin että livenä olisi Rafun kanssa mitä mainioin biisi honottaa yhteislaulun merkeissä. wöööööööööörd!

7. Where Angels Die: Biisi alkaa hienolla, melankolisella melodialla ja jostain syystä siitä tulee hieman Sentenced mieleen. Hmm. Kertsi voisi olla parempikin, ainakin siihen nähden mitä biisin alku lupailee. Ihan kelpo biisi kuitenkin, tosin hieman liian pitkä antiinsa nähden.

8. Unbreakable (Part 2): Biisi alkaa epämääräisellä rumpufillillä ja tässä on vanha kunnon PF-tuplabasariläpytys. Alku ei lupaile ihmeitä mutta kertsi onkin sitten timanttinen. Ehdottomasti levyn parhaimmistosta puhutaan tässäkin. Tosin, tämäkin ralli on hiukan liian pitkä materiaaliin nähden, eli pienellä sovituksella tästä biisistä olisi tullut täsmäisku.

Todellakin; WAD:n ylipituus slovarina jäi heti ensikuuntelulla Born Againin jalkoihin, kun kahta hitaampaa katsotaan.
Vars. nimibiisi (intron voi unohtaa tosiaan kertakuulemalta) oli mulle se levyn -uudelleen- varsinainen startti, kun materiaali koveni kummasti, alkaen juurikin tästä perinteisestä parhaimman Primal Fearin tyylisestä kertsistä! Ai, kun pääsisi keikalle taas kiljumaan mukana.

9. Marching Again: Rankka riffi heti alkuun ja tuplabasarihyökkäyksellä mennään. Levyn nopein ralli on sekoitus poweria ja trashiä, ainakin riffien osalta. Näin ollen kertsi yllättää täysin, sillä tämähän on täysin Kisken aikaista Helloweeniä! Biisin sanoma on vaihteeksi metallin hienous, yhteisöllisyys, fanit jne. Ihan positiivinen yllätys, ei tällaistakaan taida aikaisemmasta PF-repertuaarista löytyä.

10. Born Again: Tulihan se pakollinen balladi. Kaikki on kohdallaan paitsi se olennaisin, eli tarttuva kertsi. On kliiniä kitaranäppäilyä, Scheepers hempeilee yms. mutta kertsi ei oikein lähde lentoon. Keskiverto suoritus.

Jälkimmäisestä toistan taas itteäni, mutta todella hyvä slovari on kyseessä, kuten yllä sanottua. Marching Again oli nimikon jälkeen sellainen hymynrepijä, että melkein unohtui koko alkupuoliskon puiseva kappalemateriaali samointein, helmi!!

11. Blaze Of Glory: Jämäbiisi. Riffit ja sanoitukset on tehty varmaan vartissa. Laulusovitukset tuntuu väkisin ympätyiltä ja kun kertsissä toistetaan ”Blaze of glory, the world is my destiny”, niin ei saatana.

12. Conviction: Melko samantyypinen töpötöpö-tuplabasari –väkerrys mutta huomattavasti parempi! Biisi kertoo ilmeisesti jostain kusettaja-bisnesäijistä ja lyriikat ovat Primal Feariksi jopa suhteellisen järkevät. Kertsikin on iainakaan näin han ok ja biisin alussa on hieman Painkiller-henkeä, yllätys yllätys.

Hmm, mie en ensi alkuun lähtisi tuohon lyttäykseen nron 11. kohdalla, mahti + ponsi kun ovat toimineet etenkin yhdistelmänä aina tälle kliseille kovin persolle jampalle. Cheesefactor on kyllä korkealla, kuten jotkut jenkit saattaisivat sanoa, mutta mistä ne mitään tietävät... Conviction oli näihin jalkipuoliskon melodiapommeihin nähden kivan rankka heidän biisikseen, tilusoolokin nostaa aina pisteitä, mutta silti eniten tuonne alun pliisupuolelle menevä näistä vimpoista.
Olihan vain pelko persiissä ekojen biisien jälkeen että näinkö metsään mentiin, mutta ei sentään, toivottavasti muutkin jaksavat kuunnella albumin loppuun saakka.

Pakko todeta, että tämä menee sinne Black sunin ja Jaws of deathin väliseen tasoluokkaan, eli ei huonoimpiin mutta ei kyllä piikkipaikallekaan.

Sama juttu sijoittelussakin; noillakin kun on älyttömän kovia ralleja tyyliin Lightyears From Home tai Final Embrace mutta n. 60% fillereitäkin... melkein kuten tällä Unbreakablella. Sori peesaus

[Jyyd]

Aikalailla samoilla linjoilla olen itsekin. Mulle levyn kärkikolmikoksi on muodostunut tuo Metal Nation-Where Angels Die-Unbreakable (part 2). Sattumalta löytyvät vielä peräkkäin levyltäkin. Jokaisessa noissa on mielenkiintoisia juttuja (pääkitaramelodiat kunnossa, esim. Where Angels Die:n hieno intro jne.), ja Unbreakable yllätti kyllä minutkin alun jälkeen. Vaikka tämän levyn alkupuolisko ei ihan heti lähde toimimaan niin onneksi täällä keskivaiheilla on sitten näitä helmibiisejä. Levyn heikoinpiin vetoihin kuuluvat varmaankin Strike ja Blaze of Glory. Kumpikin biisi tarjoaa hyvää rymistelyä mutta se olennainen tarttumapinta biisistä puuttuu ja kuuntelun jälkeen huomaa ettei mitään jäänyt käteen.

[Iron Constable]

Useamman kuuntelukerran jälkeen voi todeta, että kyseessä on hyvä levy, vahva hyvä. Pienellä tiivistämisellä tästä olisi saatu erinomainen. Nyt on mukana pari hieman hennompaa perusbiisiä, jotka olisi aivan hyvin voinut jättää b-puoliksi tai muussa yhteydessä julkaistaviksi.

1. Unbreakable Part 1
- elokuvamainen intro, ei mitään uutta, mutta toimii hyvänä alustuksena

2-3.
- Näistä kahdesta Strike vetää pidemmän korren, Give 'Em Hell on hyvin samankaltainen, mutta hieman vaisumpi esitys, pidän myös Ralfista enemmän Strikella. Perusbiisejä, mutta tarpeeksi hyviä puolustaakseen paikkaansa levyllä-

4. Bad Guys Wear Black
- Sinkkubiisi, todellakin. Iskevyydessään edellisten yläpuolella ja kokonaisuutta ajatellen täysin oikea valinta sinkuksi, toimii !

5. And There Was Silence
- Hämäävä nimi. Todellinen tuplabasarihölkkä, ripeä powerralli, jossa mainio kertosäe.

6. Metal Nation
- Pelkäsin nimen perusteella normihuttua, mutta mitä vielä, täyden kympin biisi, täydellinen kokonaisuus. Peukut ylös !!!

7. Where Angels Die
- Takuuvarmasti Karlssonin kynästä. Herran fanina tunnistan välittömästi samat sävelkulut, joita on viljelty taajasti Allen/Lande ym. kiekoilla, jotka herra on säveltänyt. Sopivasti PF:n suuntaan väännetty kokonaisuus toimii pituudestaan huolimatta mahtavasti, loistava biisi.

8. Unbreakable Part 2
- Pieniä tyylirikkoja siellä täällä, mutta kokonaisuutena toimiva biisi, jonka kertosäe on hirvittävä korvakarkki, siitä ei pääse eroon millään...

9. Marching Again
- Hieman enemmän äänijänteiden venyttelyä, korkealla ujeltava biisi, joka jatkaa numerosta 4 alkanutta erinomaisten biisien rallia.

10. Born Again
- Levyn hituri, ei kuitenkaan mikään etana. Keskitasoa parempi kokonaisuus, joka jää kuitenkin jonkin verran tämän tyylin parhaista tuotoksista. Ralf rulettaa jälleen kerran, kuten läpi levyn. Ikinuori varsa koko mies.

11. Blaze Of Glory
- Edelliseen olisi levyn voinutkin päättää. Tämä on samaa perushuttua kuin nro 2-3, sillä erotuksella, että on huonompi. Nousee kokonaisuutena kuitenkin juuri ja juuri pinnan yläpuolelle.

12. Conviction
- Aika hajuton, väritön ja mauton. Ei herätä oikeastaan mitään intohimoja, täytebiisi.

Omalla versiollani on bonarina vielä nro 13, Night Of The Jumps, joka menee valitettavasti tasan samaan sarjaan kahden edellisen kanssa.

Yhteenveto:

- Erinomainen miksaus ja äänenlaatu, kuten PF:n levyissä yleensäkin
- Ralf ei ole antanut periksi yhtään, erinomaista työtä kautta levyn, 10p ja papukaijamerkki
- Tiivistystä olisi tarvittu, intro + 9 biisiä ja se olisi ollut siinä, siten, että Unbreakable Part 2 olisi päättänyt levyn ykkösen aloittaessa, Strike ja Give 'Em Hell olisi ripoteltu eri paikoille levyä ja pakolliseksi bonariksi olisi voinut siirtää Blaze Of Gloryn, Convictionin olisi voinut heivata huis hittoon kokonaan.

Kokonaisuutena kuitenkin mainio jatkumo hyvien levyjen sarjalle, jolle ei näytä tulevan loppua. Takuuvarma bändi, johon voi aina luottaa. Pysyy yhtenä suosikeista tämänkin jälkeen.

Ja kaikki, mukaanlukien se Imperiumin heppu, jotka kehtaavat heittää bändin päälle sitä ikuista "B-luokkaa" tai "wannabe-Priest"-viittaa, voivat vetää v***n päähänsä, koska eivät nähtävästi tiedä musiikista hevon kakkaa.

Ei ole makuasia vaan fakta, että Primal Fear on yksi kovimmista, ikinä, koskaan. Onneksi myös joku muu ymmärtää tämän, kotimaassaan, vaikka sitten hiipuvilla markkinoilla, saivat uutukaiselle korkeimman listadebyytin ikinä, kiitos siitä PF-veljille

PS: Äänestys muokattu ja uutta ääntä kehiin vaan, kaikki 100 fania tältäkin foorumilta...

[Jussi K]

No jo mie mietinkin että onko Unbreakable ollut pahakin pettymys siellä etelärannalla kun ei ole kommentteja näkynyt

Mutta periaatteessa samaa mieltä ollaan niin hiteistä kuin hudeistakin suurimmaksi osaksi, mitä nyt tämän bändin fanituskerrointa voi vähentää pari piirua omalla kohdallani, mutta sitten toisten kanssa lisätä vähintään saman verran. Niinhän nämä menevät.

[Iron Constable]

^Joo, minä nyt aina vähän revittelen, en ehkä kuitenkaan ole noin tosissani. Mutta kuitenkin. Onhan se kiva, että jotain pikku intohimoa tähän musan diggailuunkin vielä kuuluu, otetaan nyt esimerkkeinä vaikkapa Pharaoh, Primal Fear ja Cage. Onhan niitä muitakin, mutta nuo tällä hetkellä ajankohtaisimpina.

[Iron Constable]

Lueskelin Unbreakablen saamia arvosteluja ja ilokseni totesin, että "kriitikot" ovat tykänneet paljon tai erittäin paljon. Viime aikoina on tullut luettua Angry Metal Guy:n arvosteluja, mies on itselleni jonkin sortin hengenheimolainen. Herran arvostelu uudesta PF-lätystä on aika lailla 100% kuin omasta kynästä englanniksi. Tosin, mies dissaa Tim Owensia, mitä ei hyvällä katsota, mutta kun vertailuksi ylistää Ralfia, niin annan melkein anteeksi.

Tosta -> http://www.angrymetalguy.com/primal-fea ... le-review/

[Jussi K]

Tässä on tullut youtube-iltaa vietettyä napit läppärissä (kiitos Pathfinderin koko Belgian keikan kuvanneelle), ja hokattua että PF & Rafu on ollut edelleen hyvässä tikissä tässä kuussa:

kekseliäs Angels-medley (Where Angels Die / Demons And Angels / Angel In Black)
Seven Seals -on tämä SS:n kaksikko aina vain ihan loistavia, paras levynsä niiin helposti.