Albumikeskustelua ja äänestys: Somewhere In Time

[Riivinrauta]

Isäntä teorisoi, että Maiden ei ole soittanut Alexanderia siksi, ettei Bruce muista millään sanoja ulkoa

[QazKFD]

Isäntä teorisoi, että Maiden ei ole soittanut Alexanderia siksi, ettei Bruce muista millään sanoja ulkoa

Daa? Oliko toi nyt joku uutinen? Kyllähän toi seikka on tiedossa ollut jo ties kuinka kauan.

[AntiSmuli]

Daa daa. Ihtelle ainakin oli uutta tietoa. Tiedä sitten oonko joskus jo kuullut kyseisen seikan. Unohtunut kai. Enivei, tiedämpähän nyt.

[Riivinrauta]

Onkohan käyttäjä QazKFD:llä nyt kuukautiset vai vaihdevuodet vai mikä vaivaa, kun viime päivinä suurin osa viesteistä on ollut pelkkää vittuilua ja muiden halventamista?

[asa]

Otappas Jukka nyt rauhallisesti, ja löysää hieman tuota sarkasmi/avautumis-ruuvia. Se on vaan interweppiä.

[nickorules]

Ei se sanojen unohtamisesta voi olla kiinni, miten muka Bruce on muistanut Rime of the Ancient Marinerin sanat, niitä on aika paljon enemmän. Ja jos bändiä vaihdetaan, niin mites Dream Theaterin James LaBrie on muistanut Six Degrees of Inner Turbulencen sanat livenä, kappalehan on kuitenkin päälle 40 minuuttia pitkä ja sanoja on aika helvetisti. Ja onko CMX vetänyt Talvikuningasta livenä?

Oikea syy löytyy täältä: http://www.rautaneito.com/kuvat/artikkelit/sue03.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;

[QazKFD]

Se on vaan interweppiä.

Sori! Liikaa tilaisuuksia vaan viime aikoina, köh.

[Hatebreeder]

Jees, aikamatkailun pariin. Käsittääkseni SiT on aikamatkailu teemalevy, eli kaikki kipaleet käsittelee aikamatkailua. Mutta muutaman biisin kohalla herää kysymys, mitä tekemistä tällä on ajan kanssa? Hieno levy, hienot syntikat, mahtava melodiat. Romaanin pariin:

Caught Somewhere in time:

Syntikät isketään laulamaan, ja heti perään kitarat ujeltavat. Rauhallinen into kaikessa komeudessaan. Hetken jauhamisen jälkeen lähtee nopeampi kohta, jolloin viimeistään taas tulee fiilis, että taas mennään. Vauhti ei rauhoitu säkeistöihin, vaan jatketaan samalla nopealla linjalla. Laulumelodiat on hyvän kuulosia. Säkeistöjä tulee n. miljoona, jonka jälkeen tulee taas uutta riffiä. On mielenkiintoinen biisi soittaa kitaralla. Kertosäe on perus biisen nimen huutamista, mutta jumalauta kun Maiden tekee senkin täydellisesti. Kertsin jälkeen (joka muuten alkaa vasta 3 minuutin kohdalla, El Doradoakin myöhempään) päästään sooloihin. Eka soolo on ihan kiva, itse pidän enemmän jälkimmäisestä. Parin minuutin soolottelujen jälkeen alun nopea riffi, jonka jälkeen taas laulua. Biisi on aivan mahtava. Elämäni nopeimmat 7 minuuttia, alussa olin, että "pitää tämäkin renkutus jaksaa läpi kahlata", mutta tämähän on parempi kuin odotin. Loppuun vielä kunnon rytinät ja se on siinä. 5 pistettä lähtee, mahtava veto.


Wasted Years:

Tämä biisi on sanoituksiltaan hieman mietityttänyt: Eikös Somewhere in timen biisien pitänyt kaikkien kertoa aikamatkailusta, tai muuten vain ajasta? kyllähän tässä toki vuosista lauletaan, mutta ei käsittääkseni samalla lailla kuin muissa biiseissä... noh, tiä sitte. Rautaneito - Somewhere in Kivis House:a odotellessa


Tämä biisi on itselle ollut todella pitkään yli hypätty, tylsä biisi. En tiedä miksi. Se avautui muutama viikko sitten, kun päätin katsoa, miten introriffi nyt soitetaan... ja yhtäkkiä aloin pitämään biisistä. Introriffiähän ei voi ylistää liikaa, hieno se on. Muistuttaa tosiaan hieman Losfer Wordsin soolon jälkeen tulevaa riffiä. Säkeistöt on perus hyviä, ja kertsi nappaa. "Sooo-oooooo, understaaaaand"... Mukava biisi soittaa taas kerran. Säkeistöä ja kertsiä taas kerran, sen jälkeen intron hieno riffi, josta suoraan sooloon. Ja täytyypä ylistää Mr. Smithiä, hienoa työtä. Soolo on hieno, pitää opetella soittamaan. Sen jälkeen vielä kertsi ja alotusriffi. Hieno kipale, pitäisi soittaa keikoilla useammin. Ei ihan yllä viiteen, mutta 5-, eli 4,75.


Sea of Madness:

Alkaa räväkällä riffillä, ja mieleeni on syöpynyt ikuisesti koliseva basso. Ai että, tästä tykkään. Mättöriffin päälle sönkätään säkeistöä. Kertosäe on kiva. Taas tokan kertsin jälkeen mennään sooloon. Kivana yllätyksenä biisi hidastuu, ja toista soolon tynkää tulee Brucen jodlatessa. Tempo nousee, ja mieleen jäänyt "On towards, to the sea we go!" huudahdus kuuluu kun muu bändi alkaa jauhamaan mättöriffiä. Säkeistöä ja kertsiä, ja loppuun "of madness" huutoja. Ihan jees veto, en tykkää niin paljon kuin ennen. 4 pistettä.


Heaven Can Wait:

Tämäkin biisi on vähän outo, mihin katosi taas ajasta lauleskelu? Käsittääkseni biisissä lauletaan kuolemasta, ja ateistista aatteista...

Alussa soimaan alkanut syntikka tekee taas tehtänänsä, johon alkaa muut lyödä riffiä ja sooloja. Säkeistöt ovat todellä hyvin vedettyjä, mukavan nopeita. Tidididiidii, tidididiidii... juu, niin, hienon kuuloista. Kertosäe on hienon kuuloinen ja mukaansa tempaava. Levy on onnistuneen nopea tempoinen, ainakin tähän mennessä. Tokan kertsin jälkeen taas sooloa peliin, ei mikään yllätys tässä vaiheessa enään.. Sen jälkeen hidasta laukkaa, ja laulua. Vähän aikaa nylkytetään ja alkaa kylmiä väreitä aiheuttava kohta. "Oo-o-o-o-oo-" huudot. Tämän kun kuulisi livenä, 30 000 ihmisen huutamana. Soololla jatketaan, joiden jälkeen alkaa riffi joka menee aina vain korkeammalle, ja taas säkeistöä. Kertsiä perään ja alun riffillä lopetetaan taas kerran. Kyllä tämä on 4,5 pistettä ansainnut.


Loneliness of a long distance runner:

Itselle vähän tuntemattomampi viisu. Alku ei kuulosta huonolta, perushienoa melodiaa, jonka taustalle toinen kitaristi alkaa taas lykkimään barrejaansa. Yhtäkkiä mennäänkin nopeamapaan säkeistöön. Ainakaan säkeistön riffit ei ole perus "barre sinne ja toinen tänne". Kertsi puolestaan on hieno, tykkään hakkaavista rummuista ja muutenkin. Sen jälkeen vedetään jotain jännän kuuloista riffiä. Toisen säkeistön sijaan mennäänkin instrumentaali osioon. Vaihtelua, ehanaa! Sieltä se toinen säkeistö tuleekin jo, josta lähdetäänkin yhtäkkiä vetämään sooloa. Ei hullumpaa. Tiluttelujen jälkeen uutta säkeistöä, jonka jälkeen taas mainioon kertsiin. Loppuun vielä minuutin instrumentti vetoa. Ei muuten hullumpi biisi ollutkaan, 4+, eli 4,25 pojoa.


Stranger in a strange land:

Taas kerran, käsittääkseni biisi ei käsittele aikaa, vaan nuorta ihmistä ja jossai oudossa paikassa, "no brave new world"... tiä sitte..

Alkaa jännällä basso jumputuksella, johon kitarat tulevat mukaan, syntikoiden tehden biisistä vielä parempaa. Säkeistöt kivan kuulosia, sekä pre-chorukset "no brave new world". Kertosäe on kivan kuuloinen alun riffin jauhaessa taustalla. Toisen kertsin jälkeen tulee hieno, hidas soolo. Kiva soittaa sitä, kuten muutakin biisiä. Toinen soolo hakkaa päälle nopeampana. Taitaa olla ensimmäinen biisi tähän mennessä, jossa on loppuhäivytys. Sinäänsä ihan kiva idea. Aika.. jännä. 4 pistettä.


Déjà Vu:

Tämä edustaa levyn heikointa ja tuntemattominta antia itselleni. Mutta annetaan mahdollisuus, josko olisikin parempi.

Alku on rauhallista, toinen kitaristi puhtaana ja toinen tiluttelee, hetki hiljaista, ja yhtäkkiä mennään. Melodiat kuulostavat ihan kivoilta. Säkeistöt ihan mukavan kuulosia, kertosäkeet kanssa ihan toimivia, ei mitään turhan mielenkiintoisia. Melodiat on kyllä kohdallaan biisissä. Todellakin... ei tämä ole ollenkaan niin huono kuin muistelin. Täytyy tsekata tosiaan tabit levyn kuuntelun jälkeen... Herraisä, kyseessähän on mahtava viisu, kaikki toimii. Sopivan lyhytkin. Jumaliste, 4,5 pistettä.


Alexander the Great:

Tämäkin oli pitkään tuntematon itselle, en jostain syystä jaksanut tutustua. Mutta kannattai tutustua.

Alkaa tuulen ulinalla ja jollain tosiarvoisella lauseella. Lähtee mahtavasti hienosti rakentumaan, kitara tiluttaa, toinen näppäilee barreja, tuuli ujeltaa, syntikat laulaa, rumpukomppi toimii. Biisi lähtee n. 1.40 kohdalla kunnolla käyntiin, hieno melodia ja taustalla laukkaa. Säkeistöt toimii. Kertosäe kaikessa mahtavuudessaan saa kovankin miähen kostumaan ja laulamaan mukana. Säkeistöjä pukkaa, välisoittoja, mahtavaa, hienoa. Ja kertosäe taas, oih.. Ja heti päästään mielenkiintoiseen riffiin, eteenkin "soolokitaristin" puolelta. Todella hienon kuuloista soittamista tässäkin kohtaa. Yhtäkkiä tulee "tyssäävä" kohta, hetken miettii että mitä nyt tapahtuu, mutta alkaakin soimaan hienon kuuloinen tumputus taustalla ja vielä hienompi melodia. Hetken päästä alkaa soolot, ja hienoltahan ne kuulostaa, kuinkas muuten. Pitkää, tunteellista tiluttelua, täydellistä. Ja todella sulavasti muutos takaisin laukkaan ja säkeistöön. Kuuntelijaa kiusataan väliosalla, ja vielä uusi säkeistö ja sitten päästään kertosäkeeseen. Laukesin. Ja taas alun melodian tunnelmiin loppuu, ja hienosti loppuukin. Jumalauta. Vittu. 5 pistettä aivan ehdottomasti, ei tätä turhaan ylistetä.


Keskiarvo: 4,5, tasoissa NOTBin kanssa, tosin NOTBin keskiarvo oli pyöristetty ylöspäin, joten tämä pääsi ykkössijalle. Hetken ehdin jo säikähtää, "Vähemmästäkin on porukkaa bännätty"

Lista tällä hetkellä:

1. Somewhere in time - 4,5
2. Number of the beast - 4,5
3. Powerslave - 4.3
4. Piece of Mind - 4.0
5. Killers - 3,8
6. Iron Maiden - 3,6

Pahoittelut paikoitellen ronskista kielenkäytöstä

[Rautapeto]

Jees, aikamatkailun pariin. Käsittääkseni SiT on aikamatkailu teemalevy, eli kaikki kipaleet käsittelee aikamatkailua. Mutta muutaman biisin kohalla herää kysymys, mitä tekemistä tällä on ajan kanssa?

En tiedä, mistä olet moisen käsityksen saanut, mutta en usko, että juuri kukaan muu ajattelee SiT:ä aikamatkailulevynä. Etkä näköjään sinä itsekään...

Tämä biisi on sanoituksiltaan hieman mietityttänyt: Eikös Somewhere in timen biisien pitänyt kaikkien kertoa aikamatkailusta, tai muuten vain ajasta?

Jos näyttää siltä, että aineisto ei sovi olettamukseesi, eikö olettamusta kannattaisi muuttaa?

Somewhere in Timen voi ajatella käsittelevän aikamatkailua, jos ajatuksen käsittää laajasti. Aika on jossain määrin levyllä toistuva teema, mutta ei sitä nyt ehkä ihan teemalevyksi voi kutsua. Esimerkiksi Loneliness of a Long Distance Runner kertoo, niin kuin biisin nimi jo sen sanoo, pitkän matkan juoksijan koetuksesta. Siinä sitä kamppaillaan aikaa vastaan mitä suurimmassa määrin. Biisihän kertoo siitä, kuinka ajantaju katoaa ja matka muuttuu loputtoman tuntuiseksi - "kuin mailit eivät koskaan loppuisi". Myös Wasted Yearsissa ollaan matkalla - kaupungista toiseen - ja "tuhlataan vuosia".

[Hatebreeder]

Jees, aikamatkailun pariin. Käsittääkseni SiT on aikamatkailu teemalevy, eli kaikki kipaleet käsittelee aikamatkailua. Mutta muutaman biisin kohalla herää kysymys, mitä tekemistä tällä on ajan kanssa?

En tiedä, mistä olet moisen käsityksen saanut, mutta en usko, että juuri kukaan muu ajattelee SiT:ä aikamatkailulevynä. Etkä näköjään sinä itsekään...

Joo, jostain olin vain kuullut, että SiT olisi joku aika(matkailu?) teemalevy, josta tollasen johtopäätöksen vetäsin. Mutta tosissaan teema taisi jäädä yhtälyhyeksi kuin avaruusteema TFF:ssä.

Mutta pisteisiin ei vaikuttanut se, että ne eivät liittyneet aikamatkailuun, kuten olin olettanut.

[Metal Heart]

Stranger in a strange land:

Taas kerran, käsittääkseni biisi ei käsittele aikaa, vaan nuorta ihmistä ja jossai oudossa paikassa, "no brave new world"... tiä sitte..

ITSE ASIASSA tässä taitaa olla kysymyksessä yksi levyn AINOITA oikeasti aikamatkailusta kertovia kappaleita:

Kyseessähän on tarina vuorikiipeilijästä, joka jäätyy, ja sulattuaan huomaa heränneensä 100 vuoden jälkeen, siis tulevaisuudessa. Mutta voihan tuon käsittää ihan nuorisokertomuksenakin, vaikka tämä ei todellakaan ole ollut Adrianilla tarkoituksena.

[Hatebreeder]

Stranger in a strange land:

Taas kerran, käsittääkseni biisi ei käsittele aikaa, vaan nuorta ihmistä ja jossai oudossa paikassa, "no brave new world"... tiä sitte..

ITSE ASIASSA tässä taitaa olla kysymyksessä yksi levyn AINOITA oikeasti aikamatkailusta kertovia kappaleita:

Kyseessähän on tarina vuorikiipeilijästä, joka jäätyy, ja sulattuaan huomaa heränneensä 100 vuoden jälkeen, siis tulevaisuudessa. Mutta voihan tuon käsittää ihan nuorisokertomuksenakin, vaikka tämä ei todellakaan ole ollut Adrianilla tarkoituksena.

No voi sun jumalauta. Tämän takia en huomio pisteissä juurikaan sanotuksia, kun en niitä osaa kunnolla tulkita.

"I was a young man, full of hopes and dreams" tuosta pätkästä olin päätellyt jotenkin, että se on tosiaan nuori mies, täynnä unelmia menossa jonnekkin uuteen paikkaan, mutta ei tullutkaan "uutta uljasta mailmaa". Mjooh, täytyy NPFTD:ssä jättää nää tulkinnat pois kokonaan

[Tolppanen]

http://www.facebook.com/notes/jani-havu ... 7438206284

Tuli sitten kirjotettua tuollanen vähän erityyppinen arvostelu, kun mitä täällä on tapana nähdä. Erityyppisellä meinaan nimenomaan tota yleistä höpinää Maidenin muusta urasta, sehän ei täällä palvele ketään, koska kaikki ovat enemmäin tai vähemmän perillä Maidenin vuosista ja uran vaiheista. Sen sijaan tollasella yleisellä sivustolla se varmaan on ihan hyvä lisä.

Käytän varmaan pitkälti samaa tekstiä pohjana aikanaan kun täälläkin arvostelen kyseisen kiekon. Pitää vaan noi turhat jorina pyyhkiä ainakin pois ja lisätä mahdollisesti kappaleisiin vielä vähän lisäanalyysia.

[asa]

http://www.facebook.com/notes/jani-havu ... 7438206284

Tuli sitten kirjotettua tuollanen vähän erityyppinen arvostelu, kun mitä täällä on tapana nähdä. Erityyppisellä meinaan nimenomaan tota yleistä höpinää Maidenin muusta urasta, sehän ei täällä palvele ketään, koska kaikki ovat enemmäin tai vähemmän perillä Maidenin vuosista ja uran vaiheista. Sen sijaan tollasella yleisellä sivustolla se varmaan on ihan hyvä lisä.

Käytän varmaan pitkälti samaa tekstiä pohjana aikanaan kun täälläkin arvostelen kyseisen kiekon. Pitää vaan noi turhat jorina pyyhkiä ainakin pois ja lisätä mahdollisesti kappaleisiin vielä vähän lisäanalyysia.

Hienoa ja analyyttistä tekstiä sä kirjoitat, siksi sulle onkin palkinnoksi myönnetty erikoistitteli KLAUS JÄRVINEN. Jos et tiedä kuka hän on ja miksi juuri tämä herra, niin katso wikipediasta. KEEP UP THE GOOD WORK!

[Imperator]

En jaksa tehdä biisikohtaista analyysia, mutta...Kuuntelen nyt Dejavuuta! 2,49-> melodinen kohta on todella mehevä

Edit: ja Alexander the Greatin progekohta 3.53.

Pakko myöntää yksi mielenkiintoinen asia: Mä en pienenä edes varsinaisesti huomannut noita keyboardeja ja syntikkakitaroita tällä Iron Maiden-levyllä!!! Tai en ainakaan kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Sinänsä on siistiä kuunnella levyä nykyisin aivan uusin aikuisin korvin. Kuulee todella paljon juttuja, joihin ei ennen ollut lainkaan kiinnittänyt huomiota.
Voi olla, että en osannut niin tarkkaan erotella eri instrumentteja noihin aikoihin. Kitarajutut on kyllä aivan mielettömiä alusta loppuun. Parasta levyllä on minulle Steve Harris ja Nicko McBrain, koska bassojen ja rumpujen yhteensoitto on aivan käsittämättömän kovaa tällä levyllä. Bruce Dicinsonin äänikin on jotenkin parhaimmillaan tällä levyllä omaan makuuni. Enkä edelleenkään ole kuullut minkään muun bändin kuin Arian vetävän läheskään näin kovaa settiä näin joka suhteessa. Ja en nyt puhu todellakaan vain soittotaidosta, kyllä siinä täytyy olla muutakin. Ideaa/luovuutta/groovea/you name it. Lähes samalla viivalla on minun kirjoissani ainoastaan Manowar "Kings of Metal" (1988) ja Scorpions "Blackout" (1982) [Acceptin "Metal Heart" on aika lähellä]. Arialta on mainittava albumit "Geroj asfalta", "Igra s ognem" ja "Krov za krov", joissa on melko paljon "Somewhere in timen" henkeä.

Iätön Maiden-klassikko 100/100 (( 1000/1000 )). Paras Iron Maiden-levy. Yksi parhaista levyistä ikinä? Ei tarvitse kaukaa hakea.

[Tolppanen]

^^Kyllä tiedän kenestä puhutaan, legendaarinen mies kyseessä. Kiitoksia vaan, toihan on ihan hauska tunnustus, tuollainen pikku mukava yksityiskohta.

[Krugbit]

Sitä voisi sitten sunnuntai-illan kuluksi arvostella yhden Maidenin hienoimmista levyistä.

Caught Somewhere in Time

Todella vahva avausbiisi. Intro lähtee rauhallisesti liikkeelle ja kiihtyy vähän, kun rummut tulevat mukaan mutta kohdassa 0:52 räjähtää ja sen jälkeen kuulijalle ei armoa anneta. Pääriffi on loistava ja muutenkin kappaleessa on hienoa riffittelyä. Laulumelodiat ovat hyvät ja Bruce rääkkää taas äänijänteitään kunnolla. Soolokohta on pisimpiä Maidenin tuotannossa ja Smith vetää hienon soolon, mutta Murrayn soolo on vähän niin ja näin. Kuulostaa vähän siltä että on soitettu kerralla purkkiin mitä vain mieleen tulee. Se on kuitenkin niin pieni särö hyvässä kokonaisuudessa, että ei estä kappaletta saamasta täysiä pisteitä. Tiukkaa menoa loppuun asti. 5

Wasted Years

Hyvä meno on tässäkin kappaleessa, vaikka tempoa hiukan pudotetaankin. Varsin tunteisiin vetoava kappale, biisissä on ehkä kertsiä lukuun ottamatta hienot sanat ja kitaristit luovat säkeistöissä melankoliaa hienoilla kuvioillaan. Ei ole pelkkää tasaista voimasoinnun rämpytystä. Tuplalauluraidat kertosäkeissä kuulostavat tosi hyviltä. Toisen kertosäkeen jälkeen vedetään taas introriffiä, mutta tällä kertaa tulee komppi taustalle, mikä saa hyvän riffin kuulostamaan vielä paremmalta. Soolo on Smithin oma, ja hyvä soolo onkin. Jälleen osoitus siitä että miehellä on sekä tekniikka että tyylitaju. Sen jälkeen vielä kolmas kertsi ja tyylikäs lopetus. Upea biisi, ei voi muuta sanoa. 5

Sea of Madness

Kappale käynnistyy astetta monimutkaisemmalla mutta ihan toimivalla riffillä. Sama riffi jatkuu säkeistöön, jossa onkin aika iloinen tunnelma. Pre-choruksessa ja kertsissä tuleekin sitten täydellinen suunnanvaihdos, Bruce laulaa melankolista melodiaa ja kitaristit soittavat taas kuvioitaan taustalla. Mielenkiintoinen mielialanmuutos. Soolokohta ei pärjää kahden edellisen kappaleen vastaaville mutta ajaa asiansa. Soolon jälkeinen suvantovaihe onkin sitten upea ja biisin paras kohta. Lopetus on vähän tarpeettoman pitkä mutta ei mitenkään häiritsevästi. Tämän kappaleen avautuminen kesti itselläni aika kauan mutta nyt ihmettelen miten en aiemmin tykännyt noin hienosta kertosäkeestä. 4,5

Heaven Can Wait

Vähän samantyylinen "nouseva" aloitus kuin avausbiisissäkin. Ensin pitkä bassoääni, johon päälle riffiä, pieni introsoolo ja sitten mennään. Pääriffi on hyvä ja aloitus onkin ehkä kappaleen parasta antia. Hyvä meno on tässäkin mutta sävellyksenä ei pärjää edellisille. Soolot eivät tällä kertaa ole kaikkein onnistuneimpia. Väliosan huudatuskohta on tietysti tehty livesoittoa silmällä pitäen ja on levyllä ehkä vähän ylipitkä. Toisaalta huudatusten kestäessä kitaristit alkavat taas elää omaa elämäänsä, mikä tuo lisää mielenkiintoa. Ja vaikka tämä voikin olla ylisoitettu niin on se hienoa kun 40000 fania huutaa kuorossa "wo-o-oota". Mielestäni jokaisen fanin pitäisi päästä kokemaan tämä livenä ainakin kerran. Kappale loppuu samaan riffiin kuin alkaa, mikä on tällä kertaa toimiva ratkaisu. 4

The Loneliness of the Long Distance Runner

Erikoinen aihe kappaleella. Ei tule mieleen kovin monta "vakavasti otettavaa" kappaletta jotka liittyisivät urheiluun. Biisi alkaa hienolla kitaramelodialla , jonka jälkeen ensimmäinen säkeistö rysähtää kerralla päälle. Laulumelodiat eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla, voisiko siinä olla syy miksi tämä "ei toiminut livenä"? Toisaalta kertosäkeessä ei kyllä ole mitään vikaa. Biisin parasta antia ovat instrumentaaliosuudet, erityisesti väliosan ja lopun kitaramelodiat ovat hienot. Soolot ovat ok. Hyvä biisi on tämäkin mutta aika kovassa seurassa eikä jaksa sytyttää niin paljoa kuin levyn muut biisit. 4

Stranger in a Strange Land

Ei aivan tyypillinen Maiden-biisi, tosin onhan koko levykin vähän kokeellinen. Säkeistöt ovat harvinaisen minimalistisia, mutta perkule kun toimii. Hieno tunnelma syntyy kun Bruce laulaa säkeistöä, Harris vetää yhden nuotin bassokuviota ja kitaristitkin soittavat hyvin maltillisesti. Kyllä Maideniltakin onnistuu less is more jos vain haluavat. Enimmäkseen kaikki toimii, kertosäkeestä tulee vähän miinusta. Smith soittaa jälleen upean soolon. Mies on todella iskussa tällä albumilla. Parempi kappale kuin pari edellistä mutta ei aivan kärkikastia. 4,5

Déjà Vu

Kappale alkaa rauhallisella puolen minuutin introsoololla, joka sitten hiljenee jättäen kuulijan pariksi sekunniksi miettimään, mitä sieltä tulee. No, eihän sitä kovin vaikea ole arvata, menevä pääriffihän sieltä tulee. Edellisen hieman hitaamman biisin jälkeen on taas aika kunnon vauhtipalalle. Kitarat ovat tässä kappaleessa pääosassa. Intron jälkeen varsinaisia sooloja ei tule mutta erilaisia kitarariffejä ja -melodioita riittää. Ja kaikki ovat hyviä. Myös lauluosuudet toimivat erittäin hyvin, pre-chorus ja kertsi tulevat ylhäältä ja lujaa. Kaiken kaikkiaan loistobiisi, todella sääli ettei tätä ole soitettu livenä, mistä syystä tämä on jäänyt vähän tuntemattomaksi. 5

Alexander the Great (356-323 B.C.)

Albumeiden päätösbiiseissä jatketaan entiseen malliin. Tällä kertaa myös introa kehitellään pitkään ja hartaasti. Ehkä vähän liiankin pitkään, mutta ei anneta sen haitata, kyseessä on kuitenkin hyvä intro. Sanoitukset ovat jälleen epätavalliset, mutta mikäpä estää kertomasta historian suurmiehen elämäntarinaa jos kerran tahtoo. Eivät ole Maidenin parhaita sanoituksia mutta ainakin aiheeseen on perehdytty. Lauluosuudet eivät oikeastaan tarjoa mitään ihmeellistä, vaan kappaleen paras anti löytyy väliosasta. Kitaristit antavat palaa ja tällä kertaa myös Murray on iskussa ja soittaa parhaan soolonsa tällä levyllä. Onhan tämä hieno biisi mutta mielestäni kuitenkin heikoimpia Maidenin "eeppisten mestariteosten" sarjassa (älkää ampuko). Tämä ei kuitenkaan ole samanlaista täydellisyyttä alusta loppuun kuin vaikkapa Ancient Mariner. Mutta joka tapauksessa hieno ja sopiva päätös levylle. 4,5

Keskiarvoksi saadaan 4,5625 eli pyöreästi 4,56. Selvästi kovin tähän mennessä. Keskiarvo onkin Killersistä lähtien noussut jatkuvasti. Kun albumilla on muutama mestariteos eikä yhtään heikkoa lenkkiä niin kokonaisuus on aika murhaava. Synasounditkaan eivät oikeastaan haittaa vaan jopa sopivat tällaiselle kokeellisemmalle albumille. Joku Trooper näillä soundeilla ei sitten ehkä olisikaan niin mukavaa kuultavaa.

Loppuun vielä tilanne

Somewhere in Time 4,56
Powerslave 4,13
Piece of Mind 4,11
Iron Maiden 4,06
The Number of the Beast 4
Killers 3,85

[Planeettapää]

Tekosyy löytyy täältä: http://www.rautaneito.com/kuvat/artikkelit/sue03.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;

Loppujenlopuks toi biisihän nyt ei ole rakenteeltaan mitenkään erityisen monimutkanen, musta tuntuu että ne ei vaan viitsi/halua/jne. opetella niitä väliosan rytmikikkailuja.

[Euronymous]

Tai ehkä ne haluaa jättää koko asian legendaksi.

[IndianaJones]

Loppujenlopuks toi biisihän nyt ei ole rakenteeltaan mitenkään erityisen monimutkanen, musta tuntuu että ne ei vaan viitsi/halua/jne. opetella niitä väliosan rytmikikkailuja.

Yllättääköhän tämä ketään, milloin Maiden on viimeksi jaksanut treenata jotain biisiä? Paschendale vedetään kerran pari, huomataan ettei mennyt ihan nappiin niin vaihdetaan Wrathchildiin? Mielestäni kertoo jo aika paljon bändin vetelästä asenteesta soittotouhuja kohtaan. Paljon on lepsuiltu Brave New Worldin tiukoista livevedoista ja jopa studiossa soitettu tavara alkaa lipsua löysän läpsyttelyn puolelle. Onhan se selvää, ettei enää kuuskymppisenä lähde samalla tavalla etenkään rumpuosastolla kikat kuin vaikkapa tällä otsikon mukaisella levyllä vuonna '86, mutta kyllä tuo treenauksen puutettakin paljolti on.

Ja myönnetään, en tiedä uuden kiertueen settilistasta juurikaan mitään, joten siellähän voi olla vaikka kaikki biisit uusia ja vähän harjoittelemistakin vaativia, mutta ei mennä siihen sen enempää.

[Necromancer]

Avausraita on juuri sitä Maidenia mikä on minulle rakkainta, tämä hipoo täydellisyyttä, Brucen ääni tekee kertosäkeistä uskomattoman eeppisiä. Muutenkin tällä levyllä Bruce vie joissain biiseissä tunnelman aivan uusiin sfääreihin. Biiseissä kuten Sea Of Madness voi aistia sekä jotenkin häijyn pelottavan tunnelman sekä saada kylmät väreet Brucen viedessä juurikin noissa upeissa kertosäkeissä äänenkäyttönsä lähes yliluonnollisiin ulottuvuuksiin.

Wasted Years on minulle ollut aina eräänlainen hyvän fiiliksen biisi, mutta se on silti tiukka biisi, joka ei sorru liian pehmoksi missään vaiheessa. Sanoja kuunnellessa tulee viimeistään kertosäkeessä jokaisella kuuntelukerralla jollain tapaa haikea mieli. Stranger In A Strange Land luo aika pitkälti samanlaisia fiiliksiä.

1. Caught Somewhere in Time: 5
2. Wasted Years: 4.5
3. Sea of Madness: 5
4. Heaven Can Wait: 3.5
5. The Loneliness of the Long Distance Runner: 5
6. Stranger in a Strange Land: 5
7. Déjà-Vu: 3.5
8. Alexander the Great: 5

KA: 4.5625

Iron Maiden: 4.10
Killers: 3.80
The Number Of The Beast: 4.25
Piece Of Mind: 3.45
Powerslave: 3.85
Somewhere In Time: 4.55
Seventh Son Of A Seventh Son: 4.25
No Prayer For The Dying: 3.35

[Viper]

Tuossa aikaisemmin oli puhetta tämän kyseisen levyn luonteesta: onko se teemalevy? Yleisin mielipide tuntuu olevan tätä vastaan, mutta itse olen kyllä aina kokenut levyn selkeästi tiettyä samaa teemaa toistavana. Älkää ymmärtäkö väärin, ei Somewhere In Time missään nimessä samalla lailla ole teemalevy kuin esimerkiksi Seventh Son of a Seventh Son, joka kertoo tarinan alusta loppuun. Mutta vertaus esimerkiksi Final Frontieriin on mielestäni epäreilu, kyllä SIT on selkeästi enemmän teeman mukainen kuin Final Frontierin "avaruudellisuus", joka jäi ensimmäiseen biisiin.

Aikamatkustuksesta tällä levyllä ei niinkään nähdäkseni ole kysymys, vaikka aika, avaruus ja paikan vaihto näiden välillä sillä toistuvat eri tavoin. Soundit esimerkiksi ovat hyvin kliinit ja "futuristiset", luomalla hyvin avaruudellisen tunnelman vahvoilla kitara- ja bassosyntheilla (hieman samaan tapaan kuin esimerkiksi Hawkwindin varhaistuotannossa).

Sanoituksellisesti aika ja paikka ovat puolestaan jokaisessa biisissä aiheena, tavalla tai toisella.

Caught Somewhere in Time käsittelee kappaleista eniten sitä varsinaista aikamatkailua. Wasted Years taasen ajan kulumista ja paikanvaihtumista niin nopeasti, että ihminen ei tahdo enää perässä pysyä ja alkaa helposti haikailemaan vanhoja aivan turhaan (edellinen kiertue ja sen tuoma rasitus ja stressi näkyvät tässä selkeästi). Sea of Madnessin olen aina ymmärtänyt kuvaavan juuri aikaa eräänlaisena hulluuden merenä, joka vain jatkuu äärettömänä ja kahlitsemattomana. Heaven Can Wait on tietenkin kuolemasta ja out of body experiencesta, mutta myös ajasta tai tarkemmin sen loppumisesta, kertova biisi. Loneliness of the Long Distance Runner kuvaa metaforisesti pitkiä matkoja ja ajan tajun katoamista, kun on aina liikuttava paikasta toiseen (jälleen kiertuelämän kaiut kuuluvat biisissä). Stranger In A Strange Land on kuvaus ilmeisestikin napajääyikölle eksyvästä tutkimusmatkaajasta, jonka jäänteet myöhempi retkikunta löytää säilyneinä (preserved in time) 100 vuotta myöhemmin,näin myös täyttäen aikateemaa. Deja-Vu tietenkin kuvaa kyseistä ilmiötä ja sen aikakäsityksen rikkovaa vaikutusta (feels like I've been here before) ja Alexander The Greatin kohdalla matkaamme ajassa ja paikassa entiseen Makedoniaan Kristusta edeltävään aikaan.

Levyn nimi on siis todella osuva. Jokainen kappale on jollain tavoin (vaikkakin sitten löyhästi) aikaan liittyvä, heittäen kuuntelijan "jonnekin päin aikaa". Kyseessä on siis teema samaan tapaan kuin Metallican Ride The Lightningin kohdalla, jolla jokainen kappale kertoo kuolemasta jollain tavalla. Teema voi olla löysä ja enemmän aiheellinen, musiikillinen ja tuotannollinen, mutta silti se on mielestäni levyltä löydettävissä.

[Euronymous]

^ Juuri näin olen SiT:in aina ymmärtänyt!

[Jyyd]

Viperilta mainio analyysi, kutakuinkin noin olen itsekin tämän levyn idean ymmärtänyt. Somewhere In Time tulee aina olemaan mulle Maidenin top-3 levyjen joukossa.

[Euronymous]

Miksenhän ole arvostellut tätä Maidenin melkeimpä parasta albumia? Kumma juttu...

Niin, kuten jo monesti on sanottu, Somewhere in Time on yksi parhaimmista Maiden-albumeista. Syynä mainitaan usein levyn futuristiset ja suhteellisen pehmeät ja kokeilevat soundit. Myös soiton tarkkuus on ilmiömäistä ja sävellykset ovat tarkkaan mietittynä. Sovitukset eivät kuitenkaan yllä aivan Seventh Sonin tasolle, mutta lähellä ollaan. Levyn koen itse siis löyhäksi teemalevyksi. Teemana siis aika, sen kulku ja avaruus. Soundit alleviivaavat teemaa.

Levyn aloittaa vahva ja nopeatempoinen Caught Somewhere in Time, syntikat ovat heti läsnä, mutta ei häiritsevän paljon. Lyriikat hieman ontuvat, mutta silti Brucen ääni ja melodiat tasapainoittavat asiaa. Soolot ovat melkoista nannaa, varsinki H:n soolo. Sooloista siirtyminen perusriffiin on maaginen hetki, kylmät väreet kulkevat pitkin selkäpiitä.

Palataampas jostain päin aikaa menneisyyden haikailemiseen, elikkäs Wasted Years! Tämä biisi on eniten soitetuin Heaven Can Waitin ohella. Biisi on loistava! Säkeet ovat taianomaisen hienoja ja kertsi on haikea. H:n tekemä biisi, joten hänen soolonsa myös! Soolo on hieno, harkittu. Viimeisen kertsin ja alkuriffin jälkeen isketään vielä viimeinen sointu ja sen häivyttyä ilmoille pärähtää Sea of Madness.

Sea of Madness on vauhdikas biisi, josta ei puutu juurikaan mitään, joskin biisi saattaa jossain määrin hieman juntata paikoillaan. Väliosa on mahtava, jopa kaunis! Tämän vauhtipalan jälkeen tuleekin jo uutta biisiä kehiin, nimittäin paljon parjattu Heaven Can Wait. HCW kehottaa elämään nykyisyydessä ja nimen mukaisesti taivas voi odottaa toiseen päivään. Biisi on mukavan nopea, mutta säkeistöt kärsivät hieman siitä. Väliosan huudatusosio on liian pitkä, mutta kitarat saavatkin nyt häröillä mitä haluavat, ja siitä tulee iso plussa!

Seuraavaksi ilmoille kajahtaa aliarvostettu Loneliness of the Long Distance Runner. Biisi kertoo ilmeisesti hieman vertauskuvallisesti ajan kulumisesta ja yksinäisyydestä. Alku on todella kaunis ja loppu biisin on oikein mainio. Soolot ovat todella hyviä tässäkin biisissä. Väliosasta iso plussa.

Seuraavaksi jälleen Smithin yksin tekemä biisi, nimittäin Stranger in a Strange Land. Tämä biisi on hieman poikkeuksellinen Maiden-biisi. Alku lupailee jo hieman jotain muuta alkupuolen nopeiden biisien sekaan. Alkuriffi on kekseliäs ja se kuulostaa todella hienolta. Säkeistöt ovat minimaaliset, mutta se on vain hieno juttu! Soolo on Smithin parhaita ja on biisin paras kohta.

Nyt alkaakin levyn ainoa Murrayn tekemä biisi, eli Déjá Vu. Biisi on oudon aliarvostettu ja unohdettu, mutta biisi on mielestäni levyn parhaita! Melodisuutta ei puutu tästä biisistä, oikeastaan rakastan tätä biisiä! Sooloja tässä ei varsinaisesti ole, mutta twin-kitarointi peittää sen. En keksi tästä mitään parjattavaa, paitsi ehkä lyriikat ja Brucen laulun, mutta ei se pisteitä alenna.

Lopuksi mennään Makedoniaan, aikaa ennen ajanlaskua. Alexander the Great liittyy myös teemaan, sillä historiahan on tärkeä osa aikaa. Lyriikkapuoli ontuu hieman, ja ei tämä muutenkaan ole parhaimpia eepoksia, mutta kelpo biisi! Väliosa on mahtava ja se on paras osa biisissä.
Levy loppuu syntikan, basson ja kitaroiden sustainiin, ja sen hälvettyä levy on lopussa. Somewhere in Time on hyvin jämpti 50-minuuttinen. Tämä levy kuuluu kiistatta omiin suosikeihini. Sävellys- ja soittopuoli on tällä levyllä kunnossa. Oletteko muuten koskaan ajatellut, että tämä levy taitaa olla Maidenin yksi nopeatempoisimmista levyistä? Ja nyt pisteet:

1. Caught Somewhere in Time 5
2. Wasted Years 5
3. Sea of Madness 5
4. Heaven Can Wait 4
5. Loneliness of the Long Distance Runner 5
6. Stranger in a Strange Land 5
7. Déjá Vu 5
8. Alexander the Great 4

KA: 4.75