Noh noh, täällhän alkoi runosuoni kukkia kun pisti pikku listauksen framille

Hienoa, kiva lueskella kommentteja pitkästä aikaa, oli toistoa tai ei. Näitä on hyvä vatvoa välillä ja pistää ajatuksia järjestykseen.
Itsellä(kin) ranking perustuu isolta osalta tunteeseen tänä päivänä. Tavallaan esim. I & II Keeppereiden viehätys on tiettyjen hittien hinkkaamisen takia vähentynyt viime vuosina, toisaalta, sain itse kokea tuon mahtavan Helloween-buumin ihan Walls Of Jerichosta lähtien, joka oli ensimmäinen oma hankinta. Sitä fiilistä minkä Kisken mukaantulo ja Keeppereitten uskomaton biisimateriaali silloin tarjosi, ei oikein helposti voi millään enää saavuttaa.
Toisaalta, Pinkin ja Chameleonin surkeus vs. Keepperit oli myös aika surullista, mutta siitä päästiin sitten uuteen laulajaan ja hänen myötään sairaan onnistuneeseen Master Of The Ringsiin, joka nosti fiilikset kattoon taas uudelleen, pitäen ne Time Of The Oathin aikana edelleen siellä katossa.
Sen jälkeen meno on ollut vaihtelevampaa, mutta pohjamutiin ei enää koskaan ole tiputtu ja joka levyllä on ollut nippu ehtaa Helloween-menoa.
Katselin eilen dvd:ltä High Liven pitkästä aikaa ja kauhistus sentään sitä settilistaa. Hittiä hitin perään, eikä ainoatakaan heikkoa lenkkiä. Time Of The Oath-kiertue oli kieltämättä bändille melkoista kulta-aikaa Kiske-eran jälkeen, Grapow & Weikath ja niin edelleen. Deris on parempi nykyään, suoritus on tasaisempi ja mies on teknisesti paaaljon parempi laulaja tänä päivänä, vaikka toki vuodet ovat vähän miestä kuluttaneetkin. Yllättävän vähän kuitenkin. Hiukan sama efekti kuin esim. Dickinsonin kohdalla, etenkin livenä siis.
Siitä tullaankin aasinsillan kautta niihin mielikappaleisiin. Helloweenin kohdalla se on kieltämättä
Keeper Of The Seven Keys, joka on Maidenin Rime Of The Ancient Marinerin lailla täydellinen biisi kestoa ja toteutusta myöden.
High Live palautti myös mieleen sen, miksi biisit kuten Future World, Eagle Fly Free, I Want Out ja Dr.Stein ovat kuitenkin, loppuviimein AINA yhtä kovia. Vaikka mielessä on kuva hieman vuosien varrella käytössä virttyneistä biiseistä, joita ei välttämättä kauhea halua ole (taas kerran) kuunnella, kun ne siellä setin mukana tulevat ja Grapow & Weikath veivaavat kitaroitaan tuplasooloissaan, epäilykset katoavat. Klassikkokamaa, oksat pois ja niin edelleen.
Jos haetaan niitä ultimaattisia kicksejä Helloweenin laajasta tuotannosta ja jätetään se täydellinen Keeper pois laskuista, parhaat sävärit tulevat yllättäen Derisin aikakaudelta.
Poweriin tiivistyy varmaan koko Helloweenin olemus ja olemisen oikeutus. Häikäilemättömän iskevä ja maailmoja nostattava biisi, joka tempaa mukaansa ja saa fiilikset pintaan ynnä korkealle. Täydellinen esimerkki biisistä, joka herättää kuolleita hengistä.
Toinen, hieman rankempi, mutta sitäkin vakuuttavampi veto on
Sole Survivor. Tästä biisistä minulle piirtyy ikuisesti mieleen High Live ja Uli Kusch rumpupallillaan. Ensimmäinen minuutti menee nostatukseen ja peiteltyyn rumpusooloon, voi sitä palikoitten vipellystä ja tarkkaa nakutusta. Loppubiisi on rivakkatempoista ilotulitusta, jossa on kaikki Helloween-trademarkit ja ainoastaan hyvässä. Täydellistä tööttäystä, piste.
Jätän hehkuttelun tähän, ehkäpä joskus toiste lisää. Tällä hetkellä soi World Of Fantasy uusimmalta ja se siivittää sormet näppäimistöllä aika lentoon, tulevaa klassikkokamaa, jota muistelen parin levyn jälkeen samalla intensiteetillä kuin vaikkapa nyt noita kahta edellämainittua.
Long Live The King
