The Final Frontier albumikeskustelu

[Vekkuli]

Järkevää jutskaa scorpionsilta, noin omien mielipiteidensä ja perusteluidensa joukossa. Näin levyn julkasun aikoihin on varmasti tunteita pinnassa itse kullakin ja paljon käyttäjiä jotka ei tänne aktiivisesti kirjottele, mutta muistakeepa nyt kuitenkin että saahan sitä olla montaa mieltä. Ei tällä laudalla (periaatteessa) ole mr. Brigatin, scorpparin, vekkulin tai x:n mielipiteet toisiaan parempia. Mitä nyt jokaselle tietty se oma mielipide on tärkein ja saa sen takana seisoa

Enkä halua olla ikärasisti tms. mutta nähdäkseni oon suht laajalla otoksella huomannut, että nuoret ovat ehkä ehdottomampia näissä jutuissa, kun taas iän (ja yököttävän seestymisen?) myötä ihmiset jaksavat nähdä niitä kritisoitaviakin juttuja lempibändeissään. Toki pääsääntöisesti myös iän myötä ihmiset osaavat perustella ne näkemyksensä ehkä vähän paremmin. Kyllähän monet teilasivat noita Blazenkin levyjä lyttyyn ilmestyessään, joten miksi ei joku toinen saisi tehdä niin uudelle? Ja ei se että ei jostain levystä tykkää niiden muiden arvoja vähennä.

Tämä todeten, rauhaa

Tässä vaiheessa käynyt vähän toisin kuin aina ennen Maidenin kanssa, eli mulle levy ei ole kasvanut vaan pikemminkin vähän laskenut ensi-innostuksesta. Eli se vanha kasi olisikin nyt kouluasteikolla, ei 0-10:llä, joten tähtinä puhuttaessa tiputtu 4/5:stä 3:een tai 3,5:een/5. Perustelut on oikeestaan ihan samat kun aiemminkin, mutta nyt on tuntunut että itsellä nuo kritisoimani tekijät ovat alkaneet vaivata vähän enemmän kuin aluksi.

[Lappis]

Pari välimietettä;
Kuuntelin 2-LP:n lävitse ja on jumalauta huikea levy! Kirkkain helmi edelleenkin Daven biisi ( Täydellinen! ) ja muut seuraa vahvassa rintamassa!
Seuraavaksi pyöritän ykkös-LP:n lävitse. Tässä vaiheessa jo voin sanoa, että alkupuolikin on osakkeitaan nostanut huimasti.
Huomenna olisi vapaa, vois oikein rustailla paperille ajatuksia ja jakaa niitä sitten täällä.
Mutta en muista, että olisin edes viime levyn aikaan näin innoissani ollut. Ihan teinifiilikset välillä.
Jatketaan
Edit: tuli tuossa levyä kuunnellessa mieleen, kun täälläkin on kritisoitu Brucen korkeaa äänenkäyttöä...Jos joku vielä muistaa, niin yksi syy Brucen lähdölle Maidenista aikoinaan oli juuri se, että mies ei päässyt vetämään kovaa ja korkealta. Joka biisissä, missä tällä levyllä Bruce kiskoo korkealta, mies on krediiteissä. Päätösbiisi, Harriksen tekemä kokonaan....Eipä vedä Bruce korkealta. Mutu-mietteitä, mutta näin olen ymmärtänyt, että Bruce haluaa laulaa täysillä palkeilla eikä puolitehoilla. Ja näin tehkööt, mulla ei ole mitään valittamista!

[Varjis]

Levyä kuunneltu nyt sen verran monta kertaa että uskaltaa laittaa jo vähän parempia arvioita. Kunnon arvostelut sitten kun tulee levyarvosteluille varsinainen puu.

1. Satellite 15... The Final Frontier
Aika erikoinen avaus kyllä levylle. Vaikka Satellitesta löytyy hyvätkin kohtansa, on kyseessä kuitenkin aika tylsähkö intro. Lisäksi ei sovi yhtään yhteen varsinaisen nimibiisin kanssa.
Nimibiisi onkin paljon parempi kuin Satellite, ja Brucen vokalisointi ei tunnu olevan muuttunut paljon yhtään sitten 80-luvun. Soolot ovat hyvät, (varsinkin jälkimmäisen soolon tillutilu alku ). Nyt ansaitsisi arvosanan 4-.

2. El Dorado
Tuttu ensisinkku, Steven basso kolisee mukavasti ja riffit ovat ihan hyvät. Kertsi on aika räjähtävä. Väliosa muistuttaa paljon These Colours Don't Runia. Soolot ovat ehkä vähän laimeahkot. Varma perusbiisi. 4

3. Mother Of Mercy
Aukesi tämäkin, loistohomma! Bruce laulaa hienosti, ja oikeastaan ne korkeat kiekaisut kertosäkeen rivien alussa kuvaavat jotenkin sodan tuskaa, josta kappaleen sotilastarina kertoo. Introriffi on todella hyvä. 4+

4. Coming Home
Hieno slovari! Pesee Out Of The Shadowsin 6-0, Bruce laulaa häikäisevän hienosti läpi biisin, varsinkin pre-chorus on upea hyvän kitaran sointukulun säestämänä. Intro on muuten tässäkin oikein mainio. Kertsi on myös todella kaunis, puhumattakaan erittäin tunnelmallisista ja hienoista sooloista. Lopussa ehkä vähän turhaa toistoa, mutta ei sitä kyllä juuri huomaa. 4½

5. The Alchemist
Heh, muistuttaa kyllä MOTEa aika paljon, mutta on paljon parempi, mm. hyvän kertsinsä ansiosta, joka MOTEssa vastaa tylsää falling down toistoa. Vauhtia piisaa, ja sanat ovat aika mielenkiintoiset. Tässä myös kertosäkeessä piisaa fiilistä. Soolot ovat aika perukset. Hyvä makupala tähän väliin. 4½

6. Isle Of Avalon
...ja nyt teemme nojatuolimatkan Avalonin saarelle. näin varmaankin alottaisi historianopettajani, jos esittelisi tätä biisiä . Tosiaan, nyt on aika ottaa kunnon ote tuolista ja antaa upean jännittävän intronäppäilyn viedä, Nickon virvelien soidessa taustalla. Kertsi on aivan loistava, Brucen räjähtävä laulu ja hyvät sanat. Myös lopussa oleva No More Lies -tyyppinen kitaramelodia sopii tähän hienosti. Paras tähän mennessä? Kyllä. 5-

7. Starblind
Jostain syystä tämä ei ole vielä oikein auennut, ei oikein räjäytä tajuntaa missään kohdassa. Introriffi on kyllä todella kaunis, mutta kun se loppuu, Nickon sekava rumpukomppi sotkee jotenkin sen hienouden. Bruce kuulostaa kertsissä vähän väkinäiseltä, vaikka laulaa hienosti. Loppupuolella kuultavat soolot ja melodiat ovat kyllä sitten taas taattua Maidenia! Vähän liian hehkutettu, mutta ei missään nimessä voi kiistää sitä etteikö olisi hieno kipale. 4+

8. The Talisman
Akustinen intro. Kyllähän se luo tunnelmaa, ja kun kappale sitten siinä reilun 2 minuutin jälkeen lähtee käyntiin, niin kyllä maistuu. Nyt kun Brucen korkeaan ääneenkin on tottunut, ei mikään voi estää sitä upeaa fiiliksen tunnetta että jätkät tekee edelleen loistomusaa. Kertosäe on erittäin hyvä, ja varsinkin kun se on toistettu toiseen kertaan, sen jälkeen tuleva kitarafilli. Kakkososa on ihan hyvä myöskin. Ehkä vähän liian tavallinen, jään kaipaamaan vähän enemmän. 4+

9. The Man Who Would Be King
Ja sitten asiaan: levyn 2 viimeistä timanttia. TMWWBK:n intro on upea. Sitten Brucen lopetus hoping he can be saved, viimeiset kitaran kaikkoavat äänet, ja voi taivas. Nickon rummut jysähtävät samanaikaisesti kitaroiden kanssa, ja takana soiva upea kitaratilutus luovat jostain syystä minussa sellaisen fiiliksen että huhhuh. Ja kun perään Nicko alkaa käyttämään koko settiään ja lopulta rummut feidautuvat sisään ja laukka alkaa, Brucen sanat lähtevät upeasti lentämään, olen taivaassa. Kertosäe vähän laskee tunnelmaa, ja Maidenille aika outo väliosa, mutta soolot ovat hyvät, ja väliosan jälkeen laukka jatkuu taas. Biisi huipentuu hienoon finaaliin. Upea biisi, 2000-luvun TOP5:ssä! 5

10. When The Wild Wind Blows
Ja kirsikkana kakussa timanttinen, upea Harrisin WTWWB. Intro on häkellyttävän kaunis, ja sen loputtua tuleva kitaramelodia kuin suoraan jumalien luoma (tai no, onhan se jo). Bruce alkaa laulaa upeasti surullista tarinaa tutusta vanhusparistamme, ja kun lopulta getting ready when the wild wind blows rivit tulevat, biisi kasvaa aivan uusiin mittoihin, ja aivan uskomattomaksi eepokseksi. Kitaroiden sointukulku on loistava, ja Brucen laulu parasta sitten Golden Yearsien. Kakkososa jatkaa samoilla linjoilla kuin edeltäjänsä, ja pian tulevat Nickon kolme kertaa hakkaamat rummut luovat aivan upean tunnelman, kunnes synkkä kitaroiden valli valtaa kaiuttimet, ja Bruce laulaa vielä synkät rivit päälle. Lopuksi vielä introriffit uudestaan ja hiljentävät tuulenvireet. W-A-U. Speechless. 5+++

Nyt pitää mennä morjestamaan Nukkumattia, morjes.

[reptile]

Mutta en muista, että olisin edes viime levyn aikaan näin innoissani ollut. Ihan teinifiilikset välillä.

Samaa on täälläpäin meneillään.

Kuunteluita on jo kertynyt melkoisen paljon, mutta jotenkin tuntuu, että ei tätä oikein osaa analysoida sen tarkemmin (ainakaan vielä). Hyvältä kuulostaa ja mulle kelpaa nämä pidemmät biisit oikein hyvin. Jos taso pysyy tällaisena, antaa tulla vaan. Kaikki levyt Brucen ja Adrianin paluun jälkeen ovat olleet todella hyviä ja vetävät vertoja klassikoille ja tuntuu, että tämäkään ei tee poikkeusta siihen.

[Jukka]

Brittien albumilistan ykköstila lähestyy.

[Flanker]

^Tämä on kyllä aivan totta, vaikka Final on ruvennutkin potkimaan, mutta jos tosiaan ihan rehellisesti sanotaan, niin kyllä nykyään allekirjoittaneen mielestä Metallica pändinä hakkaa Maidenin mennen tullen suurella osalla tuotannollaan ja tietyllä tyylikkyydellä mitä Maidenilta musiikista ei useasti oikein löydy , vaatetuksesta puhumattakaan Ja onhan se Hetfieldin karisma vaan jotain uskomatonta ...mutta nyt puhun taas aivan asian vierestä, joten lopetellaan tähän tältä kertaa.

Ps: Turha tulla kenenkään sitten huutelemaan St. Angerin "loistavuudesta" versus Maiden, paska levyhän se on, mutta uusin määrää

Monesta asiasta voi olla montaa mieltä mutta että tuotanto?? Mitä tahansa Shirleyn ja Harrisin tuotannosta sitten negatiivista keksiikään, niin ainakaan kitarariffit eivät muutu kajareissa rätinäksi niinkuin Death Magneticin kanssa käy. En ole mikään kultakorva mutta kyllä nämä kaksi Metallican viimeisintä levyä ovat soundeiltaan ihan katastrofaalisen kehnoja. Ja oikeastaan listaa voisi jatkaa Load-ajan albumeilla joiden äänimaailma on tylsä ja vaisu, ja monihan pistää siihen vielä Black Albumin joka on liian viilattu, ja Justicen joka on suttuinen ja basso miksattu kuulumattomiin... Eli kauas menneisyyteen saa mennä ennenkuin löytyy kelvollisesti tuotettu Metallica-levy

Nojoo. Death Magnetic on oikeastaan aika hyvä vertailukohde 2000-luvun Maiden-albumeille. Levyllä on sinänsä montakin hyvää biisiä. Jotenkin se silti kuulostaa hiukan hengettömältä. Lisäksi monet biiseistä tuntuvat keinotekoisesti pitkitetyiltä.

[ploughman]

Itseäni on tässä ihmetyttänyt saundien tasainen huonontuminen Kevin Shirleyn aikana.

Ilmeisesti Shirley on aika lailla Harrisin talutusnuorassa (toisin kuin esim Martin Birch aikanaan) ja toteuttaa aina nää kummalliset päähänpistot, mitä herra saa aikaan. Pahimpina esimerkkeinä nyt tietty tää uuden levyn intro, jonka Adrian oli väsännyt kotidemona ja kuviteellut, että se nauhoitetaan sitten oikeasti studiolla. No Harris päättääkin sitten laittaa sen demon sellaisenaan albumille. Lopputuloksena on kaameasti klipattuja rumpuluuppeja, jotka on vielä huonosti liitetty toisiinsa...

Toinen esimerkki oli sitten se legendaarinen Dance of Deathin masterointi. Levy lähetettiin masteroitavaksi mutta samalla Shirlay teki masteroimattomasta kopiosta sellaisen "kotimasterin", eli ajoi sen vanhan limitteriboksin läpi studiolla. Laittoi vielä vahingossa liian tiukalla säädöllä, että tuli vähän säröäkin kehiin. No mitäpä sitten. Harris päätti että se onkin parempi! Ja nyt saamme kaikki sitten ihmetellä miksi Dance of Death saundaa niin ihmeellisen tukkoisen tunkkaiselta.

Mun mielestä Brave New World oli tosi hyväsoundinen ja siinä oli soittokin ihan eri tavalla kohdillaan. Tuntuu siltä, että kaverit eivät tällä uudelle albumille ole harjoitelleet yhteensoittoa tarpeeksi, sillä monesti siellä soittavat tiukkaa komppaamista vaativissa paikoissa rytmikitarat ihan lepsusti ja miten sattuu. Ollaanko tavoiteltu liikaa livemeininkiä?... Juuri vertailuksi katselin sen vanhan Live at Abbey Road -pätkän, jossa bändi soitti "Brighter than Thousand Suns" -biisin. Aika paljon tiukemmalta kuulosti se saundipaketti mun mielestä edellislevyyn nähden.....

No valitus seis. Uusi levy aukeaa hiljalleen ja vaikuttaa ihan hyvältä. Ei mene kyllä minnekään TOp 5:een, mutta eipä näistä 2000-luvun levyistä niin monella ole sinne asiaa. Itse tykkään edelleen eniten BNW:stä.

Ihmettelen vain sitä, minne ne napakat ja melodisen vetävät biisit on ollut pakko heivata? Vielä Dance of Deathilla niitä oli. Saahan noita progejuttuja olla ja pitääkin, mutta nyt ne ovat koko albumin itse tarkoitus. EI hirve'ästi tule enää sellaisia oksat-pois -kertosäkeitä ja huikeita melodioita....valitettavasti.

[asa]

Todellakin levyltä löytyy häiritsevän paljon epärytmisyyttä, lähinnä kitaroissa ja jopa lauluissa. maiden kaipaisi jämäkkää tuottajaa, jota Shirley ei todellakaan näytä olevan.

Pahimpina esimerkkeinä nyt tietty tää uuden levyn intro, jonka Adrian oli väsännyt kotidemona ja kuviteellut, että se nauhoitetaan sitten oikeasti studiolla. No Harris päättääkin sitten laittaa sen demon sellaisenaan albumille.

Siltähän tuo hieman kuullostaa, mutta onko tämä nyt jotenkin faktatietoa?

[ploughman]

Juu...näin oli Steve ja Adrian sanoneet ainakin noissa viimeisissä haastatteluissa...ja myös siinä bonushaastattelussa, joka tuli missionpackink autta.

[Justice]

Luin eilen ton Briggsin "Minne tuuli kuljettaa" sarjakuvan. Jotkut puhuivat täällä, että se pariskunta ottaisi muka myrkkyä ja kuolisi? No niin ei kyllä siinä sarjakuvassa käynyt.
Aika arvoituksellinen mielestäni ja jää paljon omien tulkintojen varaan, mitä lopulta pariskunnalle tapahtuu. Ihan hyvä sarjakuva, vaikka itse olisin kyllä tehnyt selvän lopun sille tarinalle.

[Karpaasi]

Luin eilen ton Briggsin "Minne tuuli kuljettaa" sarjakuvan. Jotkut puhuivat täällä, että se pariskunta ottaisi muka myrkkyä ja kuolisi? No niin ei kyllä siinä sarjakuvassa käynyt.
Aika arvoituksellinen mielestäni ja jää paljon omien tulkintojen varaan, mitä lopulta pariskunnalle tapahtuu. Ihan hyvä sarjakuva, vaikka itse olisin kyllä tehnyt selvän lopun sille tarinalle.

No eihän kukaan ole sanonutkaan, että sarjakuvassa kitattaisiin myrkkyä. Maidenin kappaleen lopussa kitattiin myrkkyä. Mikäli sarjakuva on yhtään samanlainen kuin animaatioleffa, kuoli pariskunta kellarissa säteilymyrkytykseen. Itsehän en ole sarjakuvaa lukenut.

[Justice]

ÄLÄ LUE JOS ET HALUA TIETÄÄ SARJAKUVASTA:

Luin eilen ton Briggsin "Minne tuuli kuljettaa" sarjakuvan. Jotkut puhuivat täällä, että se pariskunta ottaisi muka myrkkyä ja kuolisi? No niin ei kyllä siinä sarjakuvassa käynyt.
Aika arvoituksellinen mielestäni ja jää paljon omien tulkintojen varaan, mitä lopulta pariskunnalle tapahtuu. Ihan hyvä sarjakuva, vaikka itse olisin kyllä tehnyt selvän lopun sille tarinalle.

No eihän kukaan ole sanonutkaan, että sarjakuvassa kitattaisiin myrkkyä. Maidenin kappaleen lopussa kitattiin myrkkyä. Mikäli sarjakuva on yhtään samanlainen kuin animaatioleffa, kuoli pariskunta kellarissa säteilymyrkytykseen. Itsehän en ole sarjakuvaa lukenut.

Kyllä joku täällä aiemmin puhui, että vetäisivät myrkkyä. Taisi sitten tarkoittaa vertauskuvallisesti sitä sadevettä mitä juovat. Sarjakuva loppuu siihen, kun pariskunta on säteilysuojassaan (joka ei ole kellari) nukkumassa. Molemmat ovat huonossa kunnossa ja alkavat rukoilemaan.

[Jerky]

Pahimpina esimerkkeinä nyt tietty tää uuden levyn intro, jonka Adrian oli väsännyt kotidemona ja kuviteellut, että se nauhoitetaan sitten oikeasti studiolla. No Harris päättääkin sitten laittaa sen demon sellaisenaan albumille. Lopputuloksena on kaameasti klipattuja rumpuluuppeja, jotka on vielä huonosti liitetty toisiinsa...

Tämä selittää paljon. Olisipa H pitänyt päänsä. Olisi varmasti tullut hieno siitä introsta. Samalla tavoinhan kävi DOD levyn kannen kanssa. Taiteilija toi luonnoksen nähtäväksi ja joku päätti että se on hyvä juuri näin.

Toinen esimerkki oli sitten se legendaarinen Dance of Deathin masterointi. Levy lähetettiin masteroitavaksi mutta samalla Shirlay teki masteroimattomasta kopiosta sellaisen "kotimasterin", eli ajoi sen vanhan limitteriboksin läpi studiolla. Laittoi vielä vahingossa liian tiukalla säädöllä, että tuli vähän säröäkin kehiin. No mitäpä sitten. Harris päätti että se onkin parempi! Ja nyt saamme kaikki sitten ihmetellä miksi Dance of Death saundaa niin ihmeellisen tukkoisen tunkkaiselta.

Minusta se oli AMOLAD, jossa ei käytetty sitä ulkopuolisen masteroijan tekemää masterointia...

[Flanker]

Itseäni on tässä ihmetyttänyt saundien tasainen huonontuminen Kevin Shirleyn aikana.

Ilmeisesti Shirley on aika lailla Harrisin talutusnuorassa (toisin kuin esim Martin Birch aikanaan) ja toteuttaa aina nää kummalliset päähänpistot, mitä herra saa aikaan. Pahimpina esimerkkeinä nyt tietty tää uuden levyn intro, jonka Adrian oli väsännyt kotidemona ja kuviteellut, että se nauhoitetaan sitten oikeasti studiolla. No Harris päättääkin sitten laittaa sen demon sellaisenaan albumille. Lopputuloksena on kaameasti klipattuja rumpuluuppeja, jotka on vielä huonosti liitetty toisiinsa...

Kyse on juuri tästä. Levyihin pitäisi merkitä että tuotettu & miksattu by Steve Harris, assisted by Kevin Shirley.

On kuitenkin epäreilua verrata toisiinsa Birchiä ja Shirleytä. Miehet toimivat täysin toisenlaisessa ympäristössä. 2000-luvun Steve ei ole enää pikkuskidi jota iso paha tuottajasetä voisi pelotella. Kyllä kahdelta viimeiseltä Birch-levyltäkin löytyy muutama aika kyseenalainen ratkaisu jotka kertovat siitä että tuottajan valta oli vähenemässä. Lisäksi Birchin ei tarvinnut välittää radio & mp3-soiton laukaisemasta loudness warista. Metallican uusimman levyn tuotti maailman yksi kuuluisimmista tuottajista, silti soundi on aivan kauhea. Maidenin kahdessa viimeisimmässä levyssä on itse asiassa useimpiin tämän päivän valtavirtatuotoksiin verrattuna paljon dynamiikkaa...

90-luvulla Steve rupesi tekemään enemmän juttuja itse, kun kokemusta kertyi ja aikaisempaa avainhenkilöstöä lähti. Kirjoitti suurimman osan biiseistä itse, tuotti itse jne. Nyt 2000-luvulla olisi taas enemmän jengiä kasassa, mutta Stevelle on jäänyt hiukan tuo kontrollivaihe päälle. Ohjasi yhdessä vaiheessa konserttivideotkin itse eikä tulos ollut niitä parhaimpia. Pitäisi uskaltaa antaa muille enemmän vastuuta.

Noh, ehkä joskus 15 vuoden päästä näistä levyistä julkaistaan "Hyperdigitally Remastered From Original Recordings!" reissuet. Samalla joku tuhertaa DoDiin uuden kansikuvan. Sitä odotellessa...

[Flanker]

Toinen esimerkki oli sitten se legendaarinen Dance of Deathin masterointi. Levy lähetettiin masteroitavaksi mutta samalla Shirlay teki masteroimattomasta kopiosta sellaisen "kotimasterin", eli ajoi sen vanhan limitteriboksin läpi studiolla. Laittoi vielä vahingossa liian tiukalla säädöllä, että tuli vähän säröäkin kehiin. No mitäpä sitten. Harris päätti että se onkin parempi! Ja nyt saamme kaikki sitten ihmetellä miksi Dance of Death saundaa niin ihmeellisen tukkoisen tunkkaiselta.

Minusta se oli AMOLAD, jossa ei käytetty sitä ulkopuolisen masteroijan tekemää masterointia...

Stoori on että tuo DoDin masterointi oli tarkoitettu Stevelle autossa kuunneltavaksi. Steven mielestä sen synkkä tunnelma olikin sitten hieno ja levyyn sopiva. AMOLADista Shirley sanoi muistaakseni että hän masteroi joka biisin erikseen ilman varsinaista master-nauhaa. Liekö tarkoituksena estää juuri tuollaisen fiaskon toistuminen?

[IndianaJones]

Joo, emmie osaa vielä kauhean tarkkoja tunnelmia uudesta levystä huudella, varmaan viides(?) kuuntelukerta menossa, mutta kyllä tämä ihan hyvältä vaikuttaa. Helpompi samaistua tietyllä tapaa noihin kritiikkeihin kuin hehkutuksiin, kun positiivisissa mielipiteissä heiluu nuo Somewhere In Timet ja Seventh Sonit mukana, joita en osaa yhtään yhdistää mihinkään levyllä kuultuun. Ennemmin X-Factor tästä tulee mieleen kaikessa massiivisuudessaan, samaten kuin AMOLAD.

Epätarkkuudesta ja tiukkuuden puutteestahan on tullut aikaisemminkin valitettua, ja sama selkeästi pätee uutukaiseen, niinkuin pari yllä olevaa kommenttiakin väittää. En käsitä mitä viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut, jopa vertailu edelliseen levyyn tuottaa selkeän päätelmän, että jossain on menty päin persettä ja rankasti. Saundit ovat tietyllä tapaa ihan hyvät joissain biiseissä, selkeästi saa selvää soittimista enkä ole itse mitenkään pahasti huomannut että Bruce jäisi jalkoihin. Toisaalta sitten soitannollinen lepsuilu paikoitellen vetää saundin totaalisesti tukkoon eikä mistään meinaa saada selvää. Lisäksi skittasaundit tuntuvat olevan vähän turhan digitaalisen kuuloiset, sooloissa ja puhtaissa tämä itseäni hieman ärsyttää, enemmän mieluisat kitarat olivat parilla edellisellä levyllä.
Harmillisintahan tässä on, että levystä olisi tullut tiukempi jos bändi vaivautuisi treenaamaan ja ottamaan enemmänkin ottoja, eikä tyytyisi menemään mukavuudenhaluisena aidan matalemmista kohdista. Suoraan sanoen vituttaa että sama bändi, joka on tehnyt vielä suhteellisen vähän aikaa sitten Brave New Worldin tapaisen oikeasti tiukasti soitetun levyn voi lepsua näin pahasti. Ja tosiaan Flight 666-livelläkin tämä laiskuus kuuluu läpi tietyissä kohdissa. Ja vaikkei Maiden ole mikään James Hetfield-tason tiukka koskaan ollutkaan, niin kyllähän tuon eron huomaa jo tällainen mattimeikäläinenkin.

Itse biisit maistuvat kyllä hyvin, ensimmäinen josta innostuin olil Isle of Avalon ja erityisesti tuo muidenkin hehkuttama soolo-osio. Yllättävän groovaavaa riffiä on saatu aikaiseksi ja Smithin soolo on, jos ei mikään legendaarinen, niin ainakin hemmetin tunnelmallinen. Päinvastoin sitten Starblind on jäänyt jotenkin etäiseksi, vaikka muille se tuntuu olevan ehdotonta kärkikastia levyllä. Erityisesti biisissä kusee intro, jossa Bruce tosiaan laulaa epätahtiin. Kuvittelisi, että yli 30-vuotta musiikkia tehneet jätkät saisivat laulun sovitettua edes kohtuullisesti, tuosta tulee mieleen vain että yhdellä otolla on vedetty purkkiin eikä ole ollut edes sen verran itsekunnioitusta että homma korjattaisiin kohdilleen. Lisäksi pääriffiä toistetaan ikuisuuden verran. Todella kaukana ollaan 86-88-vuosien biiseistä, joissa ei tällaista puuduttavaa toistamista ole. Toisaalta sitten neljän minuutin kohdalla alkava riffi on jäätävän kova.
Alkupään tutummat biisit ovat nostaneet osakkeita jatkuvasti tasaisen varmasti, El Doradosta saa nykyisellään jo aika hyvätkin fibat päälle. Introkin menee mielestäni ihan hyvän puolelle, vaikka konerummut ja epärytmisyys häiritsee tässäkin aika paljon. Satellite 15 puolesta levyltä olisi voinut odottaa vaikka mitä, sillä se luo mielestäni hienosti avaruuden syövereistä kumpuavaa tuskaisen yksinäistä tunnelmaa, mutta loppulevy onkin sitten aika erilainen. Mother of Mercy, Starblind ja The Talisman ovat oikeastaan ainoat tummasävyisemmät kappaleet, eikä niissäkään ole samanlaista tunnelmaa kuin introssa, joten levyn avaaminen tuollaisella tunnelmanluojalla on vähän turhaa.
Daven biisistä löytyy hemmetin hienoa melodiaa, yllättävää miten moni tätä vähättelee. Keskikohta tulee vähän puskista eikä meinaa oikeen istua kappaleeseen tuolla tavalla sovitettuna. Muutenkin laulumelodiat ovat levyllä se seikka, joka jaksaa kiehtoa uudelleen ja uudelleen. Lähes jokaisesta kappaleesta löytyy erinomainen melodia, joka jää päähän soimaan. Instrumenttiosastolla ollaan aika tylsillä vesillä paria riffiä lukuunottamatta, ja erityisesti kitaramelodiat kuulostavat köyhiltä ja jo parilla edellisellä levyllä käytetyiltä. Sooloista löytyy monta hyvää hetkeä, mutta samanlaisia huippujuttuja ei ole kuin BNW-DoD-kaksikolla, joilla oli mielestäni oikeasti jäätävän kovia sooloja.

Silti, pakko sanoa että mielellään tätä kuuntelee vieläkin. AMOLAD-tuntui iskevämmältä levyltä alkuunsa, mutta tämä kasvaa pikkuhiljaa samaan tapaan X-Factorin kanssa. Saa nähdä miten kovaksi tämän saa taottua ajan kanssa, mutta jotenkin sitä odotti ihan erilaista levyä.

Edit: Niiiin tuli mieleen tuosta Metallica-hehkuttelusta, että mitäs jos kyseinen orkesteri tekisi nyt Maidenit ja soittaisi vain 2000-luvulla tehtyä musiikkia livenä? Tai otetaan nyt vaikka 90-luku mukaan Hetfieldin alkoholiongelmien selvittelyiden vuoksi. Oma mielipiteeni on, ettei Metallica tuolla konseptilla saisi millään yhtä timanttista settilistaa aikaiseksi kuin Maiden. Noh, taidan kuulua siihen kliseiseen kastiin, jolle toimii bändin neljä ensimmäistä levyä ja loput ovat suhteellisen yhdentekeviä.

[Fender]

ÄLÄ LUE JOS ET HALUA TIETÄÄ SARJAKUVASTA:

Luin eilen ton Briggsin "Minne tuuli kuljettaa" sarjakuvan. Jotkut puhuivat täällä, että se pariskunta ottaisi muka myrkkyä ja kuolisi? No niin ei kyllä siinä sarjakuvassa käynyt.
Aika arvoituksellinen mielestäni ja jää paljon omien tulkintojen varaan, mitä lopulta pariskunnalle tapahtuu. Ihan hyvä sarjakuva, vaikka itse olisin kyllä tehnyt selvän lopun sille tarinalle.

No eihän kukaan ole sanonutkaan, että sarjakuvassa kitattaisiin myrkkyä. Maidenin kappaleen lopussa kitattiin myrkkyä. Mikäli sarjakuva on yhtään samanlainen kuin animaatioleffa, kuoli pariskunta kellarissa säteilymyrkytykseen. Itsehän en ole sarjakuvaa lukenut.

Kyllä joku täällä aiemmin puhui, että vetäisivät myrkkyä. Taisi sitten tarkoittaa vertauskuvallisesti sitä sadevettä mitä juovat. Sarjakuva loppuu siihen, kun pariskunta on säteilysuojassaan (joka ei ole kellari) nukkumassa. Molemmat ovat huonossa kunnossa ja alkavat rukoilemaan.

Luulisi, että biisin viimeinen säkeistö on ihan Harriksen omaa väritystä. Siitä saa sellaisen kuvan, että joivat myrkkyä, mutta erehtyivät luulemaan maanjäristystä fall outiksi. Tiedä sitten, tarkoittiko Harris myrkyksi juuri sitä fall out -sadetta jota pariskunta keräili "maanjäristyksen" takia vai oliko myrkky jonkinlainen epätoivoinen itsemurha. Veikkaisin ekaa.

[ploughman]

Toinen esimerkki oli sitten se legendaarinen Dance of Deathin masterointi. Levy lähetettiin masteroitavaksi mutta samalla Shirlay teki masteroimattomasta kopiosta sellaisen "kotimasterin", eli ajoi sen vanhan limitteriboksin läpi studiolla. Laittoi vielä vahingossa liian tiukalla säädöllä, että tuli vähän säröäkin kehiin. No mitäpä sitten. Harris päätti että se onkin parempi! Ja nyt saamme kaikki sitten ihmetellä miksi Dance of Death saundaa niin ihmeellisen tukkoisen tunkkaiselta.

Minusta se oli AMOLAD, jossa ei käytetty sitä ulkopuolisen masteroijan tekemää masterointia...

Stoori on että tuo DoDin masterointi oli tarkoitettu Stevelle autossa kuunneltavaksi. Steven mielestä sen synkkä tunnelma olikin sitten hieno ja levyyn sopiva. AMOLADista Shirley sanoi muistaakseni että hän masteroi joka biisin erikseen ilman varsinaista master-nauhaa. Liekö tarkoituksena estää juuri tuollaisen fiaskon toistuminen?

No siinäpä se fiasko sitten syntyikin juuri AMOLADIN, kun ei miksaajan pitäisi koskaan omaa tuotostaan masteroida.

Masterointi on juuri se kohta, kun projektiin tuodaan uudet korvat ja tekotavaltaan ihan eri juttu kuin miksaus.

Mun mielestä sekä DODilla että AMOLADilla onpaljon BNW:tä käpysemmät saundit....valitettavasti.

[Unbeliever]

Päinvastoin sitten Starblind on jäänyt jotenkin etäiseksi, vaikka muille se tuntuu olevan ehdotonta kärkikastia levyllä. Erityisesti biisissä kusee intro, jossa Bruce tosiaan laulaa epätahtiin. Kuvittelisi, että yli 30-vuotta musiikkia tehneet jätkät saisivat laulun sovitettua edes kohtuullisesti, tuosta tulee mieleen vain että yhdellä otolla on vedetty purkkiin eikä ole ollut edes sen verran itsekunnioitusta että homma korjattaisiin kohdilleen.

Kitara ja laulu muodostavat tuossa polyrytmin. Ei se kyllä mielestäni mene hitustakaan epätahtiin.

[Unbeliever]

Edit: tuli tuossa levyä kuunnellessa mieleen, kun täälläkin on kritisoitu Brucen korkeaa äänenkäyttöä...Jos joku vielä muistaa, niin yksi syy Brucen lähdölle Maidenista aikoinaan oli juuri se, että mies ei päässyt vetämään kovaa ja korkealta. Joka biisissä, missä tällä levyllä Bruce kiskoo korkealta, mies on krediiteissä. Päätösbiisi, Harriksen tekemä kokonaan....Eipä vedä Bruce korkealta. Mutu-mietteitä, mutta näin olen ymmärtänyt, että Bruce haluaa laulaa täysillä palkeilla eikä puolitehoilla. Ja näin tehkööt, mulla ei ole mitään valittamista!

Uskon, että tässä oli kyse ennemminkin siitä, että Maidenin prikulleen sävelletyt ja täyteen ahdetut laulumelodiat pakottavat laulajan naputtamaan, kuin kone konsanaan. Tällöin laulaja ei voi hirveästi käyttää tulkinnan vapautta ja omia taiteellisia inspiraatioitaan. Ei Dickinsonin soololevyilläkään niin korkealta mennä koko aikaa, mutta melodiat ovat huomattavasti ilmavampia.

Tällä uudella levyllä ei kyllä pistä korkeat kohdat ollenkaan omaan korvaani, toisin kuin parilla edellisellä, joissa oli kireän tuntuista ylärekisteriä enemmänkin.

[asa]

Päinvastoin sitten Starblind on jäänyt jotenkin etäiseksi, vaikka muille se tuntuu olevan ehdotonta kärkikastia levyllä. Erityisesti biisissä kusee intro, jossa Bruce tosiaan laulaa epätahtiin. Kuvittelisi, että yli 30-vuotta musiikkia tehneet jätkät saisivat laulun sovitettua edes kohtuullisesti, tuosta tulee mieleen vain että yhdellä otolla on vedetty purkkiin eikä ole ollut edes sen verran itsekunnioitusta että homma korjattaisiin kohdilleen.

Kitara ja laulu muodostavat tuossa polyrytmin. Ei se kyllä mielestäni mene hitustakaan epätahtiin.

Siinä tosiaan laulut ja kitarat menevät takoituksella eri rytmissä. Kai se on sitten sitä progea. Kuullostaa ihan hyvälle IMO.

[Finnarry]

Huhhuh, onpas melkoinen jööti kuunneltavaksi. melkein viikko meni ennenkuin uskaltaa mitään levystä raapustaa. Tämäkin vain sellaista alkutunnelmaa.. Tää vaatii kyllä paljon kuuntelua ennenkuin nuo varsinkin pidemmät kappaleet aukeavat kunnolla. Nyt on jo päässyt vähän jyvälle kun niitä on kuunnellut erikseen. Putkeen vedettynä tuntuu välillä yhdeltä saatanan pitkältä biisiltä.. Niinkuin aiemmin on kirjoiteltu täällä, ehkä pitkät biisit on kärsinyt nykyaikana liiallisesta määrästä. Ennen se oli erikoistapaus, nyt 7-8 min tuntuu olevan normikipale. Kuulijalle raskasta vaikka suloja täynnä olisikin.

Mä olen samaa mieltä tuosta tuottajapuolesta ploughmanin ja asan kanssa. Munakkaampi tuottaja saisi tästä matskusta vielä enempi irti ja varsinkin laulupuolen jutuissa olisi säätämistä. Esim. Talisman kuulostaa Brucen osalta välillä todella pahalta. Olihan Somewhere in timellakin Brucella vaikeaa ja kun oikein tarkkaan kuuntelee niin vaikealta se välillä kuulostaa sielläkin, mutta jotenkin Birch loi sinne sellaisen soundimaailmaan ettei niitä vaikeuksia sieltä niinkään kuule. Se nyt tietty oli lähes ylituotettu levy muutenkin. Mutta hyvältä kuulostaa.
FF:llä mennään ehkä siitä mistä aita on matalin (tai ainakin toiseks matalin) ja kaikkea ei ole hiottu ihan viimeiseen asti, vaikkakin täytyy sanoa että paikoin on niin järkyttävän hienoja kohtia että lähtee jalat maasta. Soundimaailma aika linjassa 2000-luvun levyihin, olisko rumpusoundit karvan verran selkeämmät kuin aiemmin. Pahvitomit ei ainakaan ole niin pahat kuin ennen.

Intro on omituinen, joskin keikalla varmaan toimii (jos käytetään). Luultavasti näin tehdään ja silloinhan varmaan Final Frontier avaa keikat. Mulle ei kyllä uppoa ja vaikea kuvitella toimivaksi keikan avaajaksi. Vähän liian leppoisa meininki ja kovin mitäänsanomaton biisi. Kamppailee Wildest dreamsin kanssa huonoimman avaajan tittelistä kovasti.

El dorado kolahti kympillä livetilanteessa ja biisi onkin parantunut alkukankeudesta roimasti. Ihan jees ralli, joskaan sekään ei kylmiä väreitä vedä missään vaiheessa.

Mother of mercyn alku on ehkä pari kertaa jo kuultu mutta siisti on. Muuten kelpo biisi ja erilaista Maidenia muutoin. Brucen laulu ei uppoa kertsissä sitten ollenkaan. Kissaa tapetaan. Livenä varmaan toimiva kipale.

Coming home on ehkä hieman parempi versio Out of the shadowsista. Kertosäkeessä vähän Paschendaleakin tavallaan. Joku tästä puuttuu ollakseen ihan napakymppi. Kliimaksi, missä on?

The alchemist alkumelodiat jopa loistavat ja hyvä meno muutenkin tälle levylle välipalaksi. Säkeistöjen laulumelodiat on kyllä huonot, olisi pirun kova biisi jos ne olisi paremmat. Ehkä kuitenkin väliinputoaja vaikka alku lupasikin muuta. Kertsi on hieno kun kitaraleadit tulee taustalle. Ehkä liikaa sanoja tuohon kertosäkeeseen..

Isle of avalonissa on kyllä huikea tunnelma. Tämä oli alkuun melkoinen sillisalaatti mutta vähän aukeaa jo. Ehkä olisi paikkoja ollut lyhentää tätä biisiä hieman. Mother earth.. kohdat on ihan saatanan hienoja. Karvat pystyssä. Siisti biisi kaikkine osinensa kuitenkin. Progeilutkin toimii mulle. Ja keltti toimii aina. Bonukset myös siitä ettei lähdetty loppuun vetämään hidasta alkua uudelleen niinkuin monesti turhaan ollut tapana..

Starblind pitkälti sama tarina kuin yllä olevaan, joskin kokonaisuutena ei taida olla niin kova, eikä tunnelmaltakaan. Bruce kuulostaa taas vaikealta välillä. 5:05:stä alkaa oikeastaan tämän biisin juhlakohdat kunnes laulu taas jatkuu. Skebasoolo melko poikkeuksellinen Maidenille. Ei paras biisi tällä lätyllä.

Talisman on ihan hyvä sävellys Gersiltä ja muistuttelee Legacystä välillä. Brucen laulu on vaan pahimman kuuloista varmaan ikinä, siis nuo korkeat kohdat. Kissaa tapetaan nyt hitaasti kiduttamalla. Matalammat laulut toimii kyllä. Ei tämäkään ihokarvoja kohota, lyhennystä tällekin olisi tarvittu. Legacy vie tätä biisiä aika selvästi.

Man who would be kingissä sitten pankki räjähtää. Ihan ylivoimaisesti kovin biisi tällä levyllä. Dave on vaan elefantti. Kaikki osat natsaa kohilleen, jäätäviä melodioita, kertosäe huikea. Tämä biisi pomppasi eka kuuntelulla tästä möhkäleestä ja ajan kanssa vaan vahvistunut. 2000-luvun kärkeä jo tällä kuuntelulla. Tällä hetkellä ainoa biisi joka vetää ihan täydet pinnat.

Wind blows ihan mukavasti mutta ei tämä mulle ihan kaikkien hehkutusten arvoinen veto ole. Upeita juttuja on paljon. Jollakin tapaa liian junnaava biisi kuitenkin ja sellaista kliimaksia tässäkin olisi odottanut. Olisi tästäkin lyhyemmällä selvinnyt. Toisaalta se oliskin ollut normi-Maiden kaavan mukaista jos tää biisi olisi lähtenyt kunnon tempolla rullaamaan joten siinä mielessä erilaista Maidenia.

Yleisesti mainittakoon että näin kolmea kitaraa olisi pitänyt käyttää jo 10 vuotta sitten. Kitarapuolelta vielä, killerisoolot on melko vähissä, muutoin kitaratyöskentely on hienoa. Brucelle ei enää käy tuo korkealta veto niinkuin ennen, ikä tehnyt tehtävänsä. Nicko vetää aika perussettiä ja tutut fillithän sieltä vielä kuuluu.. Steve jatkaa myös tutuksi tulleilla 2000-luvun kaavoilla. Kaukana on Powerslaven bassohulluttelut mutta jämäkkää soitto on.
Raskas paketti sisäistettäväksi mutta potentiaalia on. Olisi näitä ehkä vielä voinut tosiaan hioa enemmän ja Shirleyltä enemmän pokkaa/näkemystä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Tainnut Steven ehdoilla mennä… Merkille pantavaa myös sanojen runsas määrä lähes joka biisissä. Välillä sovituksessa vaikeuksia sen takia.. Alkuun tämä levy oli melkein järkytys niinkuin BNW:kin oli, mutta näköjään se sieltä alkaa taas aukeneen..

Mutta täytyypä kunnolla arvostella kun pääsee kunnolla levyyn sisälle ensin..

[QazKFD]

Tiedä sitten, tarkoittiko Harris myrkyksi juuri sitä fall out -sadetta jota pariskunta keräili "maanjäristyksen" takia vai oliko myrkky jonkinlainen epätoivoinen itsemurha. Veikkaisin ekaa.

Mitä fall out -sadetta kaverit olisivat juoneet, jos Harrisin tarinassa sitä laskeumaa ei edes tule?

[nickorules]

WTWWB kuunneltu. Ei oikein iskenyt täysillä. 4/5. Vaatii varmasti hurjasti kuuntelua.

Toisaalta. DoD ja Paschendalekin vaativat minulta ja nyt pidän paljon molemmista.

[AntiSmuli]

^Ei iske täysin, mutta pisteet silti 4/5? Vaatimaton jätkä, täytyy myöntää.