Aika, Joka miellyttää eniten?

[Journeyson]

Menestynein jakso Maidenin historiassa on se paras. Reunion jää hiuskarvan verran jälkeen kasarista, mutta kasarilla tuli Maidenin Top 5:n kuuluvat levyt Piece Of Mind, Powerslave, Somewhere In Time ja Seventh Son Of A Seventh Son. Uusi A Matter Of Life And Death on Powerslaven jälkeen paras levy, mutta Dance Of Death ja Brave New World jäävät niukasti pois Top 5:stä. Kasarilevyt vain ovat niin klassisia, nerokkaita ja tunnearvoltaan mahtavia. The Number Of The Beastkin on hyvä mutta jää muista kulta-ajan levyistä ja Reunion levyistä jälkeen.

Kolmanneksi nousee Blaze Bayleyn aika. Vaikka The X Factor onkin Maidenin huonoin levy, suurin syy siihen on The Unbeliever -biisi. Blazen aikana ne Maidenin nerokkaat kitaramelodiat nousivat täyteen kukoistukseensa ja kumpikin levy, varsinkin Virtual XI tarjoaa erittäin mahtavia ja surullisia kitaramelodioita. Tunnetta!

Neljäs on Ysärin alkuvuodet. No Prayer For The Dying ja Fear Of The Dark ovat hyviä levyjä, vaikkakin muihin Brucen laulamiin verrattuna hieman epätasaisia. Brucen raspy-voice ei ollut hirveästi mieleeni, ja turhan yksinkertaista kamaa muutenkin.

Viimeisenä sitten Paul Di'Annon aika. Kumpikin Paulin laulamista levyistä on hyvää laatua, mutta se ei kuulosta siltä Maidenilta mitä olen itse tottunut kuulemaan. Iron Maiden -levyn vika on tukkoiset soundit, ja Killersiä vaivaa toisto. Kitaramelodioiden väjäinen käyttö tämän ajan sitten viimeiseksi tipauttaa.

[maidenisti74]

Itselleni kolahtaa parhaiten tuo menestynein jakso. Silloin tutustuin itse Maideniin Live after deathin ilmestyttyä ja silloin kaikki levyt olivat yhtä parhautta,joista lasken suurimmaksi suosikikseni Seventh son of sevent sonin,koska muistan kun se ilmestyi ja kuinka kovaa se kolahti.

Number of the beast oli hieno levy,jossa on Maidenin paras biisi(Halloved be thy name) mutta ei silti yllä tuon aikakauden tasolle,se oli kuitenkin hieman hakevaa.

Sitten on tuo Brucen paluu.Se oli maidenin uusi nousukiito,joka jatkuu edelleen todella kovaa ja nuo kolme viimeisintä levyä ovat todella hienoja,joista AMOLAD oli hieno osoitus siitä että bändin sävelkynä ei ole tylsynyt,vaan he pystyvät edelleen tekemään hienoa musaa,joka osaa yllättää kuulijansa.

Sitten tulee Di'annon aika. Tutustuin debyyttiin ja Killersiin vasta myöhemmin ja ihmettelin aluksi kun kuulosti niin erilaiselta ja sain vasta tietää kuunneltuani ja kansia tutkittuani että Di'anno oli tuolloin laulaja. Vaikka tyyli olikin aika erilainen kuin mitä se oli Brucen tultua mukaan,pidän kovasti myös näistä levyistä.

Sitten tulee tuo 90-luku. Silloin tuli Maidenin heikoin Brucen aikainen levy NPFD,josta en pidä yhtään.Fear of the dark oli hieman parempi,aikalailla tuon upean nimibiisin takia,joka on klassikko syntyessään.

Viimeisenä tulee tuo Bayleyn aika,josta en pitänyt yhtään.En koskaan pitänyt Blazen äänestä,eikä hän sopinut Maideniin ollenkaan. Aina kun katson Vision of the beast-musavideoita,skippaan nuo Bayleyn biisit.

[nickorules]

Laitoinpa nyt Golden Eran.

Paul Di'anno on punktyylinen laulaja, mutta hän lauloi niin kuin osasi. Ja vielä hyvin. Brucen versiosta (mitä olen kuullut) laulaa Di'annon kappaleita vain Phantom of the Opera (LAD) on mielestäni parempi kuin alkuperäinen. Tuon ajan albumeista... Menevät molemmat kirkkaasti kymmenen parhaan joukkoon, sijoille 5 (Killers) ja 7 (Iron Maiden).

TNotB on paras levy, mutta en äänestänyt sitä, koska en laske vain yhtä albumia.

1983-88: Neljä hienoa levyä, kaikki ehdottomia klassikkoja (vaikka SSoaSS ei koskaan ole iskenyt muiden tavalla).

NPftD ja FotD ovat sitten synkempiä (mitä nyt Tailgunner, Holy Smoke, Hooks in You, From Here to Eternity jne.). Ihan meneviä, mutta ei missään nimessä klassikkojen tasolla.

The X Factor ja Virtual XI ovat aika erilaiset levyt. Blaze on loistava laulaja (vaikka häviääkin Brucella selvästi). Kummatkin ovat hyviä levyjä, etenkin ensin mainittu, mutta ei taaskaan mennä Golden Eran tasolle.

Brucen paluun jälkeiset levyt ovat kaikki hyviä, keskimmäinen vähän muita heikompi. AMOLAD on näistä paras.

[Varjis]

Kyllä se on se 83-88. Jätkät oli vielä melko nuoria ja intoa täynnä ja teki uskomatonta musiikkia... Lisäksi Powerslaven lavasteet kiehtoo minua jotenkin, ja siitä tulee myös plussaa, minusta ehkä Maidenin hienoimmat lavasteet.

e: Jaah, lisäänpä vielä loputkin ajat järjestykseen kun muillakin näyttäisi olevan...

Kakkosena tulee Paul Di'Annon aika. Maiden perustettiin, ja en oikein tiedä mikä siinä kiehtoo. Kaikki menestys oli vasta edessä päin ja bändi teki hämyisiä pubikeikkoja ja muutaman keikan isommissa paikoissa, ja faneja tuli kuin sieniä sateella. Kun debyyttialbumi ilmestyi niin suoraan listaneloseksi... aika uskomatonta!

Kolmantena Brucen paluu. BNW ja DoD eivät minusta olleet nyt kovin kummoisia, vaikka molemmista muutama helmi löytyykin. AMOLAD on taas aivan omaa luokkaansa, koko albumi kuuluu Maidenin parhaimmistoon.
Lisäksi Brucen paluu on tuonut lavaesiintymiseen energiaa lisää, kun hän hyppii siellä ympäriinsä. Tietty koko muu bändikin esiintyy vielä todella eloisasti.

Neljäs on TNOTB. Nousu kuuluisuuteen, ja tämä se vasta helmi albumi onkin. Legendaariset Hallowed, RTTH ja nimibiisi sekä pari muuta aliarvostettua tekevät tästä hienon kokonaisuuden, ja tämän jälkeen ei bändin nousua huipulle estänyt mikään.

Viidentenä 1990-1992. NPFTD oli hyvin erilainen albumi, jonka sisälle olen päässyt vasta viime aikoina. Seuraaja FOTD jatkaa samaa linjaa, musiikki on paljon aggressiivisempaa. Gersin tulo bändiin nosti positiivisesti live-esiintymisiä.

Viimeisenä Blazen aikakausi. Blaze oli hyvä laulaja, mutta Bruce ja Di'Anno olivat vain parempia. X Factor ja Virtual ovat valitettavasti mielestäni ehkä ne huonoimmat Maiden albumit (ainakin vielä), mutta molemmilta löytyy silti hyvää musiikkia.

[Jerky]

POM on minun suosikkini, mutta kun SIT, Powerslave ja SSOASS eivät yllä NOTB:in tasolle niin annoin ääneni NOTB:lle

Samat sanat. Tosin DiAnno oli ihan hilkulla tulla valituksi näistä tarjolla olevista ajanjaksoista.

POM on paras, mutta SIT taas huonoin, joten ei voinut äänestää sitä.

[Disciple_]

Tottakai tämä menestynein jakso kolahtaa eniten. Elikkä vuodet '82 - '88 + No Prayer For The Dying. Se on muuten aivan helvetin kova levy. Ei löydy tuolta ajanjaksolta yhtäkään paskaa levyä (ei koko Maidenin tuotannostakaan). Ja parhaat levyt tehtiin tuolloin. Ei Fear Of The Dark ole huono, mutta on siellä kyllä niin turhia biisejä. No Prayer vie. Sen jälkeen tuli Blaze, joka jää laulajana aika pahasti Brucen varjoon. 2000-luvun Maiden on aika pirun kovaa tavaraa, nyt vasta olen senkin oppinut ymmärtämään.

[Riivinrauta]

Kyllä minä äänestäisin (jos voisin), että Brucen paluu eli 2000-luvun tuotanto. Iskee ainakin nykyään paljon kovemmin kuin vanha kama, johtuneeko sitten puhki kuuntelemisesta vai mistä...

[Henpp4]

Kyllä se on tuo Brucen paluu parasta aikaa, ja varsinkin BNW levy, aivan ihanaa kamaa! DOD on myös mielestäni lähes täydellistä tykitystä, AMOLADilta löytyy myös uskomattomia kappaleita, jotka saavat kylmät väreet aikaan. Hyvänä kakkosena tulee sitten ns. menestynein aikakausi

[beast in black]

Ääni meni 2000-luvulle. Useat yli kahdeksanminuutiset levyllä ovat juuri sitä mitä minä haluan. TFF on aivan käsittämättömän hieno levy, AMOLAD on samaa tasoa. BNW on vähän heikompi, DOD sitten taas on enemmän heikompi useammalla täytebiisillään.

Toisena tulisi sitten 83-88. Paljon hienoja biisejä, tasaisen laadukkaita levyjä kaikki. Kirkkain tähti on varmaankin Somewhere in time.

Kolmantena tulisi joko Blazen tai Paulin vuodet. En osaa valita niiden väliltä.

[myyry]

Kyllä se on tuo menestynein jakso Piece of Mindista levykerrallaan aina Seventh soniin asti.

Sen jälkeisiä levyjä tuli muutama kuunneltua, mutta ne eivät enää iskeneet ja maiden jäi useammaksi vuodeksi, kunnes taas 2005 Suomen keikan myötä tullut kuunneltua näitä kolmea uusinta.

Ensikosketus oli Killersin kannen ällistely t-paitamainoksessa ja koulun levyraatiin jonkun tuoma juuri ilmestynyt The Number Of The Beast, joka piti heti nauhoittaa c-kasetille, samoin kuin sitä edeltäneet Iron maiden ja Killers. 2 ensimmäistä eivät iskeneet ehkä laulajan takia silloin aikoinaan, vaikka vuosien päästä huomaa osaavansa biisien sanat ulkoa muistista. Näitä alkukauden levyjä on tullut kuunneltua nykyään enemmänkin.

[-Victoria-]

Tässä rankingini, joka on tehty nimenomaan Maidenin studiomateriaalin pohjalta. Live-levyjä tai -esiintymisiä en ole ottanut huomioon.

1. 1990 - 1992
Tämä ajanjakso on oikeastaan vähän kaksijakoinen, koska tällä välillä on julkaistu sekä Maidenin huonoin (Fear of the Dark) että paras (No Prayer for the Dying) levy. Tämä aikaväli kiilaa ykköseksi, sillä pidän erityisen paljon juuri Brucen rosoisemmasta vokalisoinnista, NPftD:n hienosta levykokonaisuudesta ja FotD:n parista yksittäisestä hyvästä biisistä.

2. Blazen ajat
Kokonaisuutena pidän Blazen vokaaleista enemmän kuin Brucen, joten siksi nostan tämän ajanjakson jopa kakkoseksi. The X Factor on niin ikään oikein hyvä levy.

3.Brucen paluu
"Brucen paluun" aikakaudella Maiden on julkaissut toiseksi parhaan levynsä, joka on Dance of Death. Ylipäätään levykokonaisuudet toimivat jonkin verran paremmin kuin muilla aikakausilla. Toisaalta jaksolta ei löydy kovin montaa yksittäistä biisiä, joita pitäisin bändin parhaimmistoon kuuluvina. Brucen vokaalit kuulostavat paikoin hyviltä ja paikoin väkinäisiltä. Ja ehkä olen sitten pouseri-hifistikorva, mutta pidän kuitenkin eniten bändin soundista tällä uusimmalla ajanjaksolla.

4. Menestynein jakso Maidenin hissassa
"Menestyneimmällä jaksolla" on tehty useat yksittäiset biisit, jotka kuuluvat Maidenin parhaimmistoon. Toisaalta pidän monia tämän aikakauden biisejä vähän liian puhkisoitettuina hittirenkutuksina. Aikakauden parhaat levyt minun makuuni ovat Somewhere in Time ja Piece of Mind. Kuitenkin tämän kauden vokalisoinneissa ja kitarasooloissa on jotain, joka ei minua kauheasti säväytä.

5. Di'Annon aika
Di'Annon aikakauden Maiden-tuotanto ei mielestäni ole missään mielessä kovin kummoista. Muutamat yksittäiset biisit toimivat, mutta siihen se sitten jääkin.

6. Number of the Beast
Joko mainitsin, että olen kyllästynyt yliarvostettuihin hittirenkutuksiin?

[Tolppanen]

Kaikkien suureksi yllätykseksi päädyn yllättävään ja hämmentävään ratkaisuun.. eli tottakai nuo vuodet 80-luvun alusta loppuun. Jep jep. Suurin osa porukasta täällä on vastannut näin ja niin vastaan minäkin. En todellakaan komppaillakseni suurinta osaa muista, se vaan on fakta, jota ei voi kumota millään ilveellä.

Maidenin Golden Era oli 80-luvulla. Yleisesti sen katsotaan olevan 1983-1988, mutta minä olen jotenkin aina laskenut siihen mukaan The Number Of The Beastin. Maiden nousi silloin todellisesti ryminällä huipulle, ensimmäistä kertaa levymyynnistä kertyi todellista voittoa ja kiertueet alkoivat kattaa pelkän brittien ja Euroopan lisäksi koko maailman. Maidenista tuli megaluokan yhtye. Eikä syyttä. Itse olen aina pitänyt Beast-levystä. Levy toimii jokaisella osa-alueella, biisit ovat kautta linjan loistavia, paljon parjatut soundit kuulostavat omaan korvaan juuri siltä miltä pitääkin, tuollaista se heavy metal oli silloin 1982. Perkele, loistava levy! Jopa vuosia dissaamani Gangland on alkanut kuulostamaan viime aikoina "ihan ok"-biisiltä (vaikka totuuden nimissä alkuperäiselle levylle olisi pitänyt nostaa paljon parempi Total Eclipse). Ei levy nyt ihan täydellinen ole, mutta mun papereissa ihan Maidenin kärkikastia, toki on pari mestariteosta, jotka menevät heittämällä ohitse (SIT, SSOASS). Levyllä on yksi ainoa surkea osa-alue.. Invadersin kertosäe. Sori nyt vaan jos joku sattuu pitämään siitä, mutta itse ainakin repeän nauruun joka kerta kun sen kuulen. En vaan tänäkään päivänä voi uskoa, että tuollaista paskaa on ihan tosissaan väännetty muuten ihan hyvään biisiin. Tähän sopiikin jo puhkikulutettu sanonta: "Vittu mitä paskaa!"

No mutta, asiasta seitsemänteen.. En nyt noita muita aikakausia jaksa ruveta listailemaan mihinkään järjestykseen sen enempää, itseasiassa en ole edes pahemmin tietoinen miten ne sijoittuisivat. Asiaa vaan ei ole oikein tältä kantilta tullut mietittyä. Jos nyt ehkä jotain sanoakseni, pakko todeta, että 2000-luvun Maiden taitaa sen kakkospaikan viedä. Neljä levyä ja kaikki vähintäänkin hyviä. Ei yhtään heikkoa tekelettä. Heikommanpuoleisia biisejä löytyy muutama, mutta jokainen levy kokonaisuutena toimii. Jopa Dance Of Death on viime aikoina auennut oikein kunnolla ja nykyään ajattelen, että kyseessä on loistava tekele. Ennen pidin aika keskinkertaisena, mutta eipä silläkään levyllä yhtään heikkoa tekelettä ole (no, Wildest Dreams nyt ei niin paljon sytytä).

Fear ja No Prayer ovat kunnolla auenneet vasta viime aikoina. Mutta kunnolla tosiaan ovatkin. Molemmat levyt kärsivät niistä parista väliinputoajasta. Olisi vaan yksinkertaisesti jätetty ne biisit levytettämättä. Tuskin ketään olisi liiemmin haitannut jos joku The Apparition olisi jätetty levyttämättä(?).

Paulin aikainen kama iskee kovaa. Siis "vaan" kovaa, ei helvetin kovaa. Pidän debyyttilevystä paljon, paljon nuoruuden energiaa, todella punk-maiset ja rosoiset soundit vaikkakaan eivät kovin hyvin tuotetut ja biisimateriaali on suhteellisen laadukas. Jotain Running Freetä nyt ei syystäkään jaksa juuri levyltä kuunnella, mutta kyllä tuo live-versiona toimii. Klassikko-ainesta monessa biisissä. Killers on tasoltaan hieman epätasaisempi. Hienoja biisejä on jokunen, mutta jotkin kieltämättä ovat melko keskinkertaisia. Silti loppujen lopuksi ihan hyvä levy. Ei mitään Maidenin klassikkokamaa, mutta kuten sanottua "ihan hyvä".

Blazen levyt ne sitten vasta kinkkisiä ovatkin.. The X-Factor ei ole koskaan kauhean paljon levysoittimessa viihtynyt. Viime aikoina kuitenkin hieman enemmän. Levyllä on paljon hienoja juttuja. Paljon hienoja kohtia ja jopa muuta todella hieno biisikin. Muuten levy on aika vaikea tapaus. Ei voi nostaa todellisten Maiden-klassikkojen joukkoon. Ei tämänhetkisillä mielipiteillä. Plussaa tulee monista todella hienoista lyriikoista. Niitä tällä levyllä riittää. Virtual sitten.. on ihan ok levy. Futuereal on aina iskenyt. The Clansman nousee allekirjoittaneen papereissa Maiden-klassikkojen joukkoon. Hieno biisi! Mutta muuten sitten.. Noh, tasapaksua menoa. Täytyy myöntää, että Como Estais Amigos on viime aikoina iskenyt. Hieno fiilistelybiisi. Mutta joka tapauksessa aika tasapaksu levy. Ei surkea, mutta ei loistavakaan.