Albumikeskustelua ja äänestys: Seventh Son Of A Seventh Son

[Salamalla ratsastaja]

^Missäs Prophecyn pisteytys?? Hieno arvostelu, mutta en vain tajua miksi CIPWMia pitää aina talloa, siksi koska muut biisit ovat niin ylivoimaisia. Tosin yllä olevassa arvsotelussa oli hienosti laitettu erikseen albumikokonaisuuden kannalta ja yksittäisenä biisinä erikseen.

[nickorules]

Jaksoin eilen kuunnella. Pomppaa pois jumbosijalta, mutta en tiedä minne. Uusi jumbo: Fear of the Dark.

Moonchild
Vitun ärsyttävät koskettimet alussa ja käynnistyy liian hitaasti. Säkeistöt ihan mahtavat. Sanat on aika karseat "Don't you dare to save your son. Kill him now and save the younger ones."
3,75

Infinite Dreams
Mestariteos. Täynnä kaunista kitarointia, loistava C-osa. Yksinkertaisesti: Kaunis. Ei kuitenkaan vitosen biisi.
4,5

Can I Play With Madness
Aika hajuton ja väritön. Hyvää: Kompinvaihdos keskiosassa. Huonoa: Soolo.
3,5

The Evil That Men Do
Tunnelmallisesta introsta siirrytään tehokkaaseen laukkakomppiin, joka kestää koko biisin ajan. Menoa ja meininkiä riittää, ikiklassikko.
4,5

Seventh Son of a Seventh Son
Raskas osa on aika tylsä, paitsi kertosäe. Sitten jumahtaa paikoilleen puoleksitoista minuutiksi. Lopun soolottelut eivät enää sitten pelasta täysin. Upeaa rumputyöskentelyä läpi kappaleen!
2,5

The Prophecy
Unohdettu helmi. Intro on vähän viivyttelevä, mutta sitten lähtee massiivinen raskas riffi. Hieno sointukulku säkeistöissä, hieno C-osa. Lopun rauhallinen kitarointi kruunaa kappaleen. Murrayn paras sävellys?
4,5

The Clairvoyant
Lähtee yksinkertaisella bassokuviolla, johon lähtee kitarat mukaan. Hyvä riffi. Lauluosuudet menevät mollissa, kun taas instrumentaaliosat duurissa. Kertosäe on hyvä ja erilainen. Tämän olisi pitänyt olla levyn ykkössingle!
4,5

Only the Good Die Young
"Devil in your mind will rape you at night in your bed." .Musiikillisesti hyvä. Hyvät säkeistöt, hyvä kertosäe, hyvä lopetussoolo...
4

Ka.3,96...=4!?Ei tasan ole parempi kuin Killers tai X Factor!

[Edward Mannerheim]

Jaksoin eilen kuunnella. Pomppaa pois jumbosijalta, mutta en tiedä minne. Ei tasan ole parempi kuin Killers tai X Factor!

Jannuhan on ihan sekaisin. Makunsa kullakin, ei siinä mitään.

[nickorules]

^Järki kasvaa iän myötä. . Makunsa kullakin, siskoni kuuntelee jotain IYAZia, kumpihan on oudompaa?

[maidenpoker]

^No toivottavasti järki kasvaa nimittäin taas pitää ottaa puheeksi, että mitä outoa noissa mainitsemissasi lyriikoissa on . Jos saan kysyä niin mitkä ovat hyviä sanoituksia, kun koko ajan tulee kyseisestä osa-alueesta miinusta.

[QazKFD]

Jaksoin eilen kuunnella.

No hyvä, että sentään tarkkaan!

"Devil in your mind will rape you at night in your bed."

Joka oikeasti menee siis näin; "The demon in your mind will rape you in your bed at night".

Makunsa kullakin, ei siinä mitään.

Jos joskus sanoisin, että "väärin arvosteltu!", se olisi tämän kohdalla! Mutta tosiaan, makusa kullakin. Eipä tätä itse taida pystyä objektiivisesti lähestymään oikeestaan missään määrin.

[Varjis]

Ka.3,96...=4!?Ei tasan ole parempi kuin Killers tai X Factor!

Onhan se selvästi. Just katoin Infinite Dreamsin livenä ja kyllä se vaan on niin täydellinen biisi sekin... Muuten onko tuo kyseinen videoklippi Maiden Englandilla?

En haluaisi taas sanoa sitä... mutta makunsa kullakin

[Osiris]

Muuten onko tuo kyseinen videoklippi Maiden Englandilla?

Silläpä hyvinkin.

[Varjis]

Muuten onko tuo kyseinen videoklippi Maiden Englandilla?

Silläpä hyvinkin.

Jup. Kiitoksia.

[nickorules]

^^^Olisi pitänyt jaksaa hakea kansivihko, sorry.

Okei, kyllä tämä on ainakin samaa tasoa kuin Killers, mutta X Factoria ei piekse juuri mikään levy mielestäni, kun on oikeassa mielentilassa.

[nickorules]

^No toivottavasti järki kasvaa nimittäin taas pitää ottaa puheeksi, että mitä outoa noissa mainitsemissasi lyriikoissa on . Jos saan kysyä niin mitkä ovat hyviä sanoituksia, kun koko ajan tulee kyseisestä osa-alueesta miinusta.

Vain esille ottamani lauseet edustavat sitä huonoutta. Etenkin Only the Good Die Youngin sanat ovat hyvät.

Harvemmin suoraan sanoista lähtee miinusta. Jos niitä hyvin sanoitettuja biisejä pitää ottaa esille, niin Hallowed Be Thy Name, Paschendale ja Brighter Than A Thousand Suns tulee mieleen ensimmäisenä.

[Rautapeto]

Jatkan samalla kaavalla kuin viimeksi: ensin pieni johdanto, sitten biisikohtaiset analyysit ja loppuun yhteenveto.

Seventh Son of a Seventh Son

Tutustuin tähän levyyn aikoinaan soittamalla kirjaston venynyttä c-kasettia. Tein siitä vielä itselleni kopion, jota sitten pyöritin kerta toisensa jälkeen. Soundit olivat aika sumeat, ja olin pitkään tuon kasettikopion varassa. Ehkä osittain sen takia tästä levystä on jäänyt mystinen, kuin hiukan usvan peittämä kuva. Osansa on myös sillä, että tämä on musiikillisesti ja lyyrisesti Maidenin siihen astisista levyistä monitasoisin kerroskakku.

Suhtautumistani levyyn värittää myös A Real Live Onen liveversiot. Tuo live oli aivan ensimmäinen Maiden-kiekko, johon tutustuin. Sen takia Can I play, The Evil ja Clairvoyant oli tuttuja biisejä, kun viimein pääsin tähän käsiksi. Muu levy jäikin pitkäksi aikaa vaikeasti hahmotettavaksi usvaksi.

Moonchild

Bruce ei saanut edelliselle levylle (SiT) biisejään mukaan. Jostain lähteestä luin, että ne hänen tarjokkaansa olivat "akustisia". Hmmm... ei kai mikään biisi lähtökohtaisesti ole akustinen, voihan se sovittaa sähköiseksikin... No, joka tapauksessa nyt lähdetään akustisen kitaran ja Brucen äänen voimin liikkeelle. Tunnelma virittyy juuri sopivan kohtalokkaaksi. Mutta sitten unohdetaan akustisuus ja lähdetään varsinaiseen biisiin nostattavalla introlla.

Varsinainen biisi on ihan hemmetin tehokas. Säkeistöt vyöryvät eteenpäin ja kertosäe toimii. Taustat on täynnä upeita kitarajuttuja niin kuin Smithiltä voi vain odottaa. Dickinson ja Smith on hyvä biisintekoparivaljakko. Sanoisin, että Brucen sävellyskynä tuo levylle sopivaa aggressiivisuutta. Tämä biisi on ehkä kovin nousija arvostusasteikollani. Teininä tämä vaikutti liian suoraviivaiselta rökitytykseltä. 5

Infinite Dreams

Vaan ei ole huonossa vedossa Stevekaan. Olisikohan tämä paras Harriksen kirjoittama "keskipitkä" biisi? Aika hemmetin lähellä joka tapauksessa. Eeppinen mutta tiivis teos. Tykkään laulaa mukana erityisesti ensimmäisiä säkeistöjä. Niiden taustalla on todella maukasta, vähän blues-henkistä kitarointia. Tekstikin on hyvä. Biisi kasvaa hienosti osasta toiseen ja siirtymät ovat luontevan kuuloisia, vaikka eri osat poikkeavat suuresti toisistaan. Kitamelodiat ovat niin perus-Maidenia kuin olla voivat, mutta tässä ne ovat vielä sitä tuoreen kuuloisesti. Samat aihiot on kierrätetty loppuun vasta myöhemmin. 5

Can I Play with Madness

Kevyt mutta ihan hyvä biisi. Nickon rumpalointi pitää tätä elossa. Mieleenpainuva kertosäe. Kitarasooloon johdatteleva väliosa on hyvän kuuloinen. Soolo on vähän "hassu", mutta sopii ihan hyvin biisin henkeen. 3

The Evil that Men Do

Tässä biisissä on taas tuplakitarahyökkäys kohdillaan niin melodioissa kuin säkeistöjen pohjalla. Sävellys toimii ja Bruce on kynäillyt hienot sanat: tässä ollaan neitsyiden viattomuutta uhraamassa kuten sitten seuraavallakin levyllä... Lähtö kitarasooloon johtavaan väliosaan on aivan täydellinen; siinä on fillit kohdallaan - samoin kitarasoolo osuu kohdilleen. Kertosäe kuulostaa hiukan kuluneelta näin tsiljoonanteen kertaan kuultuna. Täydet pisteet ovat lähellä, mutta ehkä tämä on sitten vain jo hiukan väljähtänyt kun niitä ei ihan irtoa. 4,5

Seventh Son of a Seventh Son

Voiko tätä edes pitää biisinä? Tämä on musiikillinen järkäle, itse asiassa tarkasti veistetty patsas. Suosikkikohtani on alun säkeistöjen jälkeinen hiljaisempi osa. Siinä on pirullista jännitettä, joka kasvaa hitaasti koko ajan. Kaikki instrumentit luovat tässä tunnelmaa, mutta tärkeinpänä pidän Nickon yksinkertaista kasvavaa rytmiä. Jännite purkautuu, kun koko bändi lyö täysillä sisään. Loppu on kuin villisti laukkaava ja muotoaan muuttava painajaisuni. 5

The Prophecy

Levyn kokonaiskertomuksessa tämän biisin teksti tuntuu ratkaisevan tärkeältä lenkiltä - ehkä erityisesti siksi, että tämä on helppo ymmärtää, koska Harriksen teksti on suorasanaisen kertovaa. Biisissä on nätti intro, jonka jälkeen sisään lyövissä kitaroissa on todella jylhä soundi. Itse perussäkeistöt ja etenkin kertosäe eivät tarjoa mitään täysin unohtumatonta. Pidän kuitenkin siitä, miten bridgessä Brucen säkeet on vahvasti panoroitu. Niistä tulee mielipuolinen, kaoottinen tunnelma.

Pidän myös pienestä rytmisesti progesta kohdasta kertosäkeen jälkeen, josta suoriudutaan eteenpäin tuplakitaramelodioihin. Erityismaininnan ansaitsee myös akustinen outro. Taitaa olla ainutkertainen Maidenin tuotannossa. Vaikkei biisi omillaan nouse helmeksi, se palvelee albumikokonaisuutta täydellisesti. Näenkin sen enemmän linkkinä levyn perusteoksesta Seventh Sonista levyn kliimaksiin Clairvoyanttiin kuin omilla jaloillaan seisovana biisinä. Toisin sanoen: jos tämä ei olisi osa tätä kokonaisuutta, tämä ei varmaan saisi biisinä näin hyvää arvosanaa. 4

The Clairvoyant

Harriksen neljäminuuttisista biiseistä tämä on varmaan paras. Upeat kitaramelodiat. Pidän kovasti siitä, miten kertosäe erottuu niin selkeästi temponvaihdoksen ansiosta. Hetkittäin biisi on yllättävän "iloisen" kuuloinen, esimerkiksi kitarasoolo-osiossa ja biisin lopetuksessa. Minulle se kuvastaa sitä, kuinka päähenkilö humaltuu yliluonnollisista voimistaan. Hän on euforisessa tilassa tietäessään niin paljon enemmän kuin tavalliset kuolevaiset. Säkeistöt ja kertosäe antavat sitten kontrastia tähän ja kertovat, kuinka "hilpeiden" voimien kanssa oikeastaan ollaankaan tekemisissä - ja mikä niiden kääntöpuoli on. Mielestäni tämä on niin täydellinen Maiden-biisi kuin vain voi olla. 5

Only the Good Die Young

Levy saa arvoisensa päätöksen. Brucen tekstissä ovat kielikuvat kohdillaan: esimerkiksi "The moon is red and bleeding / The sun is burned and black" luovat vahvoja mielikuvia. Tässä on paljon muitakin ihan suosikkisäkeitäni kuten "Is death another birthday?"

Kitarasoolo on sopivan ilkeän kuuloinen tähän biisiin. Sitten mennäänkin bassonlirutukseen, joka oli teininä mulle koko biisin kohokohta. Ei ole enää, vaikkei siinä mitään vikaa olekaan. Sitten mennään taas todella hienon kuuloiseen tuplakitaramelodiaan. Biisi päättyy vähän yllättäen, mutta tekee sitten sitäkin selvemmäksi kauhealla rytinällä, että tässä se loppu tosiaan on. Onneksi perään tulee vielä Brucen "seven deadly sins" -hoilotus, joka on hyvä kontrasti rytinälle ja päättää levyn sopivan syklisesti siihen, mistä se alkoikin. Ei muuta kuin alusta uuden kerran pyörimään! 4,5

Kokonaisarvio:

Seventh Son on jälleen vahva levykokonaisuus, jossa on yhtenäinen, omanlaisensa tunnelma alusta loppuun. Se on sekoitus mystiikkaa, pimeyttä ja euforiaa. Siihen vaikuttavat soundit, joissa on lisää rujoutta ja säröä verrattuna SiT:een. Kokonaissoundi on täyteläinen kiitos niin synien, koskettimien, perinteisemmän kitarasärön kuin akustisen kitaran käytön. Brucen teksti- ja sävellyskynä tuo biiseihin tälle levylle sopivaa särmää.

Tämä on helppo levy kuunnella, mutta vaikea sisäistää. On helppo antaa sen soida ja mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Silloin siitä ei kuitenkaan saa paljon irti. Mutta kun oikein istuu kuuntelemaan, tästä löytyy paljon musiikillisia kerroksia.

Kokonaisarvosana on tasan 4,5. Se pesee SiT:n arvosanan 4,4375, jonka tosin rohkeasti pyöristin samaan 4,5:een. Sanoisin, että Seventh on tosiaan ehkä aavistuksen vahvempi kuin SiT, mutta sen yleisfiilis miellyttää minua silti ehkä vielä aavistuksen enemmän kuin tämän Seventhin. Jätän nämä siis tasatilanteeseen. Mutta jos vaikka kierroksen loputtua teen kokonaisrankingin, niin Seventh nousee listassa samalla arvosanalla joka tapauksessa SiT:n yläpuolelle.

Tämän jälkeen alkaakin mielenkiintoinen vaihe arvostelukierroksessa, kun levyjen sisältö alkaa ailahtelemaan ylä rajummin. No Prayer... on näillä näkymillä aika haastava kiekko analysoitavaksi.

Kierros järjestyksessä tähän mennessä:

Seventh Son 4,5
Somewhere in Time 4,5
Powerslave 4,4
Piece of Mind 4,1
TNotB 3,6
Killers 2,9
Iron Maiden 3,3

Edit: hioin vähän viestin ulkoasua.

[asa]

Hienoa tekstiä. Tähän asti ollaan ihan samaa mieltä ainakin TOP 3 levyistä Odotan innolla lisää.

ps. Omat arvionikin ovat muistaakseni vaiheessa, ehkä joskus saan tehtyä kaikista levyistä arvion.

[Rautapeto]

^ Hyvä että maistuu. Täytyy myöntää, että olen täysin koukussa tähän levyarviokierrokseen. Heti kun olen saanut yhden kirjoitettua, tekee mieli työntää uutta putkeen. No Prayer... on jo kuunneltu ja teksti työn alla. Mutta on tämä vaan mielenkiintoista selvittää itselleen näin järjestelmällisesti, mitä mieltä oikeastaan onkaan kustakin Maiden-kiekosta. Hyvää tässä on sekin, että Final Frontier saa vähän levätä välillä.

[Metal Heart]

Levy oli joskus suosikin paikasta kisaamassa Piece of Mindin kanssa, mutta lopulta vakiintui sijalle kaksi. Viime kesän levyostokset (mm. nuo allekirjoituksessa näkyvät Queensrÿchen Operation: Mindcrime, W.A.S.P:in The Crimson Idol sekä Acceptin Balls to the Wall) nousivat siitä ohi, mutta sijalla kaksi se yhä on Maiden- levyjen järjestyksessä.

Miksi levy putosi järjestyksessä, sanoisin, että ongelmana on soundin pehmeys, jos vertaatte esim. Piece of Mindiin tai ehkä Killers. Vaikka Somewhere in Time onkin vielä paljon tarkemmin tuotettu, niin sillä ollaan silti pysytty jonkin asteisessa raakuudessa.

Moonchild - 4/5

Ihan hyvä, hienosti järjestelty kappale. Ei mitään erikoista, mutta toisaalta nuo amerikkalaiset "popahtavuus"- puheet ovat itselle aika vieraita tätä kuunnellessa ("Be the devil's own, Lucifer's my name!").

Infinite Dreams - 5/5

Tästä on vaikea sanoa mitään. Tai siis onhan tässä aivan käsittämättömän hieno tunnelma! Ja Bruce on myöskin aivan loistava.

Can I Play With Madness - 3/5

Nykyään olen oppinut pitämään tästäkin, vaikka alunperin inhosin. Kertsikin on ihan hieno, Davella aivan helevetin hieno riffi taustalla. Ja kyllähän Maidenilla näitä "ärsyttäviä" kertosäkeitä riittää, esim. "Sun And Steel", "Flash of the Blade"...

The Evil That Men Do - 5/5

Kuulin ensimmäisen kerran Idolsissa Ari Koivusen vetämänä, ihan hyvinhän tuo meni. Serkku (silloin vähän reilut kaksi vuotta vanha) pomppi ja taputti käsiään Arin laulaessa tätä (ei tehnyt niin kenenkään muun esityksille)

Seventh Son of a Seventh Son - 5/5

Onhan tämä mestariteos. Syntikat, Brucen laulu, miksaus, välivaiheen basso/rumpu/syna- kuviot...

The Prophecy - 3,5/5

Ihme järjestys kappaleessa. Alun perin suosikkeja hienojen melodioiden takia, mutta jotenkin tuo on vain jotakin niin sekalaista...

The Clairvoyant - 3,5/5

Mulle ei vain mene nämä duurisointu- biisit niin hyvin. Siinähän se Maidenin taikuus onkin, että yksinään iloisia juttuja soitetaan synkälle ja surulliselle taustalle! Lauluosuuksien tausta taas on juuri hieno, mistä pisteitä.

Only the Good Die Young - 5/5

Melodiat, tunnelmat, riffit, kertsin sävellajinvaihdos... täydellisyyttä! Nyt tämmöinen outo kysymys: aina kun mä kuuntelen tätä, mä kuulen heti kertsin jälkeen puhelimen soivan! Siis erittäin pienellä, sillä tavalla kuin jos puhelin olisi viereisessä huoneessa, suljetun oven takana, samalla kun huudatat stereoita todella kovalla. Sillä lailla, että alkaa miettimään sitä, että kuuluko tuolla jotain? Jospa studiossa on soinut puhelin aina kertsin jälkeen?

Keskiarvo jälleen kerran = 4,25 eli jos haluatte niin se on tasan 4,3

Levyt tähän mennessä:

Piece of Mind 4,6
Brave New World 4,4
Seventh Son of a Seventh Son/Somewhere in Time 4,3
Killers 4
The Number of the Beast

Suosikkijärjestyksessä:

Piece of Mind
Seventh Son of a Seventh Son
The Number of the Beast
Somewhere in Time
Killers

[Hatebreeder]

Kiusaan teitä vielä yhdellä arvostelulla tänään. Arvosanat aika tasapaksuja, mutta minkäs teet. Alan vähän toistamaan itteäni

Moonchild:

Alkaa runolla, jota säestää akustinen kitara. Todella hyvä valinta alkuun. Sen jälkeen alkaa kitara voimistua... "here we go again, motherfuckers!". Syntikka alkaa soittaa melodiaa, joka on myös hyvän kuuloine livenä skittoilla soitettuna, ja kitarat paukuttaa taustalle voimasointuja. Tum.. tum.. tum, tum, tum, tahti nopeutuu ja päästään säkeistöön. Sanoituksiin en ole paljoa perehtynyt, vähän pimeiltä vaikuttavat; "Be the devils own, Lucifer's my name". Kertosäe on taas toimiva, eteenkin kitarointi taustalla. Bridge on hienon kuulonen, ja sitä seuraava soolo toimii. Vähän aikaa voimasointua, ja Dave alkaa riluttelemaan, puoliksi tapatun soolon nimissä. Uudestaan bridgen riffi ja kertsi, ja kunnolla kiihtyvä lopetus. Hieno alotus levylle, kiva biisi soittaa, Harris ja Dickinson "yllättävät" taas positiivisesti. 4 pistettä.


Infinite Dreams:

Ja taas kerran itselleni tuntematon biisi (kyllä vain..). Alun kitarointi ja soolottelu ainakin kuulostaa hienolta, ja Harrison on todellakin osannut asiansa syntikoiden kanssa. Eka säkeistö on mukavan rauhallinen, kunnes alkaa sähkökitara mättö, joka silti pysyy suht' rauhallisena. Kolmannessa säkeistössä soitto muuttuu vähän rankemmaksi. Vähän aikaa riffittelyä, ja jumaliste Bruce osaa silti karjua. Nopea riffi lähtee kehiin äsken mainitun mylväsyn saattelemana. Instrumentaalia taas parhaimmillaan, melodiaa lykkää. 6 säkeistö alkaa. Biisissä selkeästi lauletaan joistain unista mitkä vaivaa tyyppiä. Niin tai näin, sooloa pukkaa. Seitsemäs (!) ja viimeinen säkeistö alkaa, vähän rauhallisimissa tunnelmissa ja biisi loppuu "kuin seinään". Ihan kiva biisi, 4 pistettä.


Can I play with madness:

"KHEN AI PLEI WIV MADNEEES" ja Dave alkaa jauhamaan d kieltä Adrianin vedellessä mitä oudoimpia sointuja. Säkeistöt on toimivia, ja kertosäe on mukavaa myös. Välisoitto on simppeliä mutta hyvää. Soolo aika yksinkertanen, ei yhtään tilutusta. Mutta ei aina tarvitsekkaan. Sopivan lyhyt biisi, vähän tosiaan humoristinen fiilis tulee, mutta ei tämä mielestäni huono ole. Tääkin olisi kiva kuulla stadionilla. 4 pistettä.


The evil that men do:

Alkaa rauhallisella, mutta hyvällä riffillä syntikoiden säestämä. Kolme lautasen iskua, aina päässä kuuluu Brucen huuto "rock in rio!" tai jotain sen tapaista, Live dead onelta. Laukka ei petä koskaan, ja sitä pääsemmekin kuulemaan. Pre-chorus on hieno alun riffin säestäessä. Kertosäe on taas kerran tarttuvaa kamaa. Tokan kertosäkeen jälkeen ei kuullakkaan hentoa melodiaa, vaan jysäytetään barret ja vedetään nopeaa riffiä. Siitä lähtee hieno, taas ei tilutusta sisältävään sooloon. Toimii taas. Alun riffiä vielä ja vika kertosäe. Hienon kuulonen kappale, loppuu vielä napakasti. 4,5 pistettä.


Seventh son of a seventh son:

Nyt itse eepoksen kimppuun. Alkaa jämäkällä soitolla, taustalla olevien kitaroiden tiluttaessa, ja syntikan tehdessä biisistä entistä mahtipontisemman kuuloisen. Sitten alkaa säkeistön komppi, Bruce "astuu esiin". Sanoitukset ovat todella hienot, ja säkeistöt toimivat mahtavasti. Kertosäe on perus biisin nimen laulua kitaroiden säestäessä. Toimii ihan kohtuullisen hyvin. Syntikat luovat sitä monta kertaa kehuttua tunnelmaa täydellisesti. N. 4 minuutin kohdalla tulee kehiin nopeampi riffi, jota vähän aikaa soitettuaan kaikki hiljenee. Ei vaan hetkonen, sieltä kuuluu jotain. Voluuminappulat kaakkoon, sitä vartenhan ne on. Akustinen näppäily alkaa, ja taustalla kuuluu kitaran ulinaa. Tulee mieleen Rime. Syntikat alkavat soida, ja Bruce puhuu uhkaavalla äänellä.. "today is born the seventh one, born of woman, the seventh son".. vau. Hetken päästä alkaa kuulua sähkökitaran soittelua.. Syntikat tekevät kohdasta aivan täydellisen. Sähkökitarat alkavat jauhaa entistä enemmän, ja syntikat luovat vielä parempaa tunnelmaa. Rumpu voimistuu ja TA TA TAAA, jos ne voluumit oli kaakossa, niin saattaapi enkelikuoro kotiutua korvaan. Yhtäkkiä mennään nopeatempoiseen sooloon. Välillä melodiaa, ja taas sooloa. Tyylikäs instrumentaali. Loppuu myös napakasti "hakaten". Hieno kappale, siitä ei pääse mihinkään. Kyllä tämä sen 5 ansaitsee.


The Prophecy:

Rauhallisesta introsta taas lähdetään, mutta se muuttu aika nopeasti nopea tempoisempaan riffiin ja turhia kyselemättä ensimmäiseen säkeistöön. Säkeistöt on perus jorinaa, plussaa hienoista efekteistä, välillä kuuluu puhetta vasemmalta ja oikealta. Instrumentaaleja ja sooloja. Melodiaa perään. Eikä kertosäettä. Vikan säkeen jälkeen riffiä jka häivytetään ulos ja biisin paras kohta: Akustinen loppu. Tämä nostaa pisteitä todellakin. Todella, todella hieno akustinen lopetus biisille. Parasta akustista mitä Maiden on tehnyt, voisi ehkä sopia lopettamaan koko levyn. 3,5 pistettä, ei oikein iskenyt, muuta kuin lopetus. Starcraft 2:ssa on muuten The Prophecy niminen kenttä, olisikohan viittaus (blizzard nimittäin harrastaa paljon näitä viittauksia)


The Clairvoyant:

Taas kerran vanha kunnon bassointro. Siihen heti kitarat mukaan ja toinen melodiaa soittamaan. Melodiaa vielä vähän korkeammalta. Säkeistöt kuulostaa hienolta vaihteeksi, ja melodiat kruunaavat koko nautinnon. Kertosäkeestä tykkään, ja sisältää hienoa mietiskelyä, kuten aiemmin mainittu, "but isn't it strange, that as soon as you born, you're dying". Sooloja pukkaa taas väliin, ja uutta säkeistöä. Syntikat osuu taas kohdilleen. Mukavan nopea ja lyhyt veto, ja loppuun vielä hieno vingutteluriffi. 4 pistettä


Only the good die young:

Ja nyt nähdään, että viimeisen biisin ei tarvitse olla 10 minuuttinen eepos. Nopetempoinen laukkabiisi, joka alkaa mukaansa tempaavalla melodialla. Toimii. Koko biisi on laukkaa, muutamaa kohtaa lukuun ottamatta. Kertosäe on taas miljoonannen kerran hyvä. Alan jo toistamaa itseäni... mutta ei sille voi mitään. Soolottelua, jonka perään säkeistö ja kertsi, ja uusi soolo ja rytinällä loppuun. Hiljaisuuden rikkoo vielä kerran "seven deadly sins" runo. Täydellinen veto aloittaa ja lopettaa levy runolla. Ympyrä on sulkeutunut. Levy on kuunneltu. Hieno levy kyseesäs, Prophecy nyt vähän heikko veto. Tälle 4,5 pistettä.


Keskiarvo: 4,1875, eli 4,2. Jäi kyllä pahemman kerran NOTB ja SiT:sta jälkeen, mutta ei tämäkään huono levy ollut.

Ja levylistahan on:

1. Somewhere in time - 4,5
2. Number of the beast - 4,5
3. Powerslave - 4.3
5. Seventh son - 4.1
6. Piece of Mind - 4.0
7. Killers - 3,8
6. Iron Maiden - 3,6

[Karpaasi]

Itse listailin huvikseni (kun ei ole mitään muutakaan huoneen ulkopuolista elämää) Maidenin levyjä, ja pohdin, miksi olen levyn laittanut niinkin matalalle sijoitukselle klassikoiden joukossa. Levyllä ei ole biisimateriaalissa varsinaisesti puutteita, Infinite Dreams, Can I Play with Madness, The Evil that Men Do, Clairvoyant ja päätösbiisi ovat täyttä rautaa, eivätkä loputkaan huonoja ole. Havahduin siihen, että levyllä on jumalattoman munattomat soundit. Kitarat ovat ohutta surinaa, ja jotakuinkin Somewhere in Timen helvetin hyvä tatsi on täysin hukassa: kitarat eivät murise ja bassot eivät pömise. Martin Birch on kuitenkin levyn tuottanut, ja miestä pidetään kovassakin valuutassa täällä ja fanien piirissä. Miten yleensä täällä suhtaudutaan Seventh Sonin soundeihin?

[Roskisdyykkari]

Maidenin levyissä jokaisella on täysin ainutlaatuinen äänimaailmansa, ja luonnollisesti joitakin tuotannollisia huteja mahtuu mukaan, vaikka Birch legendaarinen tuottaja olikin. Seventh Sonin soundeja en ole ikinä kokenut mitenkään häiritsevän huonoiksi, vaikka nyt kun asiaa pohtii niin ovathan ne kitarat hieman liian ohuet. Vähän saisi olla munaa ja toisaalta myös enemmän Piece of Mindin kaltaista kirkkautta.

Somewhere in Timen soundeja puolestaan en voi nykyään sietää lainkaan, aivan liian kasarit minun makuuni, luojan kiitos että tämän "kasarimmaksi" Maiden ei koskaan mennyt. Onhan niissä tietysti semmosta "avaruutta", mutta toisaalta noin ylituotetuilla soundeilla lopputulos on enemmänkin epäselvä kuin hieno.

Jos parhaita soundeja hakee, niin itse kallistuisin Piece of Mindin puoleen. Siitä ei hevilevyn soundit kyllä paljoa parane. Vielä kun tämä tajuttaisiin 2000-luvullakin, sen sijaan että raskautta haetaan triggeroiduilla lätinärummuilla, olemattomiin miksatulla pörinäbassolla ja ylisäröisillä kitaroilla.

[reptile]

Jos parhaita soundeja hakee, niin itse kallistuisin Piece of Mindin puoleen. Siitä ei hevilevyn soundit kyllä paljoa parane.

Itse pidän soundien puolesta Maidenin parhaimpana Powerslavea. Siinä on kaikki sopivasti tasapainossa. Seventh Sonin soundit eivät ole minua ikinä häirinneet, minusta ne ovat levyn musiikkiin aika hyvin sopivat. Ihan ei kuitenkaan Powerslaven parhauteen ylletä.

[Summerganon]

^Samaa mieltä Seventh Sonin suhteen. Eivät paperilla lähelläkään Maidenin parasta soundia, mutta sopivat albumille täydellisesti. Toinen hyvä esimerkki tästä jutusta on mielestäni The X-Factor; eiväthän ne soundit (tai tuotantopuoli yleensä) itsessään mitään erikoisia ole, mutta kummasti kyllä sopii albumille!

[Karpaasi]

Seventh Sonista olen sikäli mieltä, että erityisesti vahvat syntikat leimaavat albumia omalla tavallaan, muuten on kuitenkin petrattavaa. Sen sijaan The X-Factor on aika lol-kamaa, josta olen ainakin sen omassa topikissa valittanut.

[Riivattu]

Ihimeellistä herjaa tästä levystä ylempänä. Ite en millään viitsisi rokottaa kappaleen arvosanaa sanoitusten vuoksi, ellei ne ole sitten ihan helevetin paskat tai ärsyttävät ja tällä albumilla Maiden on (minun mielestä) parhaimmillaan sanoituksiensa kanssa. Plussaa siitä saisi vain antaa. Enkä nyt ymmärrä, miksi mm. piti tuota "paholaisen raiskaamista" sanastoissa korostaa.

No joo. Kaikki maistelee erillä tavoin. Meikä tykkää Seventhistä iha perkeleesti ja se on täydellinen levytys. Soundeissa olisi ehkä vähä parantamista.

[nickorules]

Ihimeellistä herjaa tästä levystä ylempänä. Ite en millään viitsisi rokottaa kappaleen arvosanaa sanoitusten vuoksi, ellei ne ole sitten ihan helevetin paskat tai ärsyttävät ja tällä albumilla Maiden on (minun mielestä) parhaimmillaan sanoituksiensa kanssa. Plussaa siitä saisi vain antaa. Enkä nyt ymmärrä, miksi mm. piti tuota "paholaisen raiskaamista" sanastoissa korostaa.

No joo. Kaikki maistelee erillä tavoin. Meikä tykkää Seventhistä iha perkeleesti ja se on täydellinen levytys. Soundeissa olisi ehkä vähä parantamista.

Ota ny huomioon, että olin yli vuoden nuorempi. Ei Maidenilla nyt oikeastaan ole huonoja sanoituksia.

Voisi toki arvostella uudestaan, lähes kaikki arvosanat nousisivat. Tosin levyllä on Iron Maidenin historian ainoa huono kappale, Can I Play With Madness.

Soundit ovat hyvät.

[Karpaasi]

Ota ny huomioon, että olin yli vuoden nuorempi. Ei Maidenilla nyt oikeastaan ole huonoja sanoituksia.

Kyllä Alexander the Great vie tätä kategoriaa. Sanoitukset ovat luokkaa "kiva yläasteen historiankokeen essee vastaus, mutta hirveä lyriikka."

Mitä tulee taas Seventh Sonin lyriikoihin, kyllä meikäläiseltä kesti jokusen aikaa solmia langanpäät yhteen ja hoksata, että tässä on tosiaan konseptilevy kyseessä. Kertooko jotain lyriikoista tai konseptista, ken tietää, mutta tämäkin käsiteltiin joskus tässä ketjussa paskamyrskyn säestämänä. Henkilökohtaisesti olisin kaivannut kaikkien rakastamia välisoittoja sitomaan konseptia yhteen, jos ne olisi vaan toteutettu yhtä hyvin kuin Queensrÿchen Operation: Mindcrimella. Tai vaihtoehtoisesti Waspin Crimson Idolin kaltaista teemojen kierrätystä. Nyt jäädään vain köykäisen Seven deadly sins -litanian varaan.

I'll get me coat...

[Summerganon]

Tosin levyllä on Iron Maidenin historian ainoa huono kappale, Can I Play With Madness.

Joo. Onneksi asia korjaantui myöhemmillä levyillä, jotka eivät sisällä yhtään huonoa kappaletta... The Apparition..? Taino, ehkä silläkin biisillä on faninsa. Tai sitten se on joutunut monien ignoroimaksi, en ihmettelisi yhtään.

Jos Maidenin huonointa/huonoimpia biisejä etsitään, niin omasta mielestäni löytyy pari Can I Play With Madnessia mitättömämpääkin, mutta makunsa kullakin toki. Kunhan otin asian esille.