Hää? Enhän mie muuta sanonutkaan. Sabbathin biisit kun olivat toisellakin Heaven And Hell keikalla (lähes muuttumattomalla setlistillä)* osaksi jo lähes ZZZ-kamaa. Pois se minusta että niitä haluaisin; Rainbow-tavarakin kelpaisi jonkin spesial-hienon, esim. kokonaisen Catch The Rainbowin tai Rainbow Eyesin muodossa. Toki Gates Of Babylonin bridge/kertsi on jotain ihan pirun upeaa, mutta onhan se jo kuultu.
Lähinnä mulla ei Dio välttämättä kiinnostaisi 5. kertaa (silläkin) muuttumattomilla biiseillä, kalliilla lipunhinnalla ja staattisella meiningillä, mutta pitää katsella sitten lähempänä.. Alicen seur. pv:n keikan aikaan on vaimon pikkusiskon häät, joten jäänee välistä.
edit: *laitetaan tähänkin
keikkaraportti-tuumaus männä kesältä, kun kerran Rageltakin
..Tässä välissä ehti jo sadekin yllättämään festivaalikansan, ja kertakäyttösadetakit näyttivät onnekseen tehneen kauppansa. Omaksi onnekseni Tuska Festivaalien 2004 harvinaisen epäilyttäneeseen keliin turhaan hankittu sellainen oli säilynyt repun sivutaskussa tähän tarpeeseen saakka.
Heaven And Hell marssi pimenevään iltaan lavalle suorastaan arvolleen sopivan majesteettisesti. Bändin jäsenet ilmestyivät yksitellen näkyviin. Pakko on kuitenkin ihmetellä vaivalla mukana roudattua taustascreeniä, sillä niin noloa 1990-luvun alun tietokoneanimaatioiden repeat-sarjaa se biisi biisiltä lykkäsi muutaman sekunnin sarjoissa. Mutta ehkei siihen kiinnittänyt huomiotakaan kuin setin valjumpien valintojen aikana. Niitä mielestäni edustivat varsinkin kaksi paraikaa promotoitavan The Devil You Know -levyn kolmesta keikan aikana soitetusta kappaleesta. Bible Black oli siis kaikessa keikkatoimivuudessaankin selvästi oikea singlevalinta. Se kuultiin kahden mainion Dehumanizer-valinnan I:n ja Wayne’s Worldin soundtrackilläkin julkaisunsa aikaan kuullun Time Machinen sekä yleisön suorastaan Dion kouraan napanneen Children Of The Sea -klassikon jälkeen.
Loistava oli myös liian tuntemattomaksi jäänyt ja kuitenkin Iommin parhainta tavaramerkkikitaratyöskentelyä sisältävä Falling Off The Edge Of The World ja upeus nimeltään Die Young tälle ’Dio-Black Sabbathille’ uusionimen tarjonneelta henkiseltä debyyttialbumilta. Levyn ja bändin nimibiisi tarjosi Oulun edustan lähisaarille suorastaan Iron Maiden -hengessä kajahtanutta yhteislaulua jopa kitaramelodiaa myöten. Sitä sitten piisasikin hoilattavaksi jamisoolot mukaan luettuna yli 15 minuuttia. Ronnien laulusuoritukset kaikuivat myös monessa kohdin turhankin pitkään, jos miksaaja ei malttanut pitää näppejään kurissa, mutta pääpiirteissään suoritus oli oikein pätevä.
Keikan ja omalta osaltani myös tämänvuotisen festivaalin lopettaneesta valinnasta on pakko tuoda esille, miten kurjaa voikaan olla kuulla omaa suosikkikappalettaan. Nimittäin Country Girlistä soitetaan tällä kiertueella ensimmäinen säkeistö ennen Neon Knightsia, enkä tiedä onko se pätkä edellisen, kahden vuoden takaisen reunion-rundin tyhjää parempi. Kuten monet muutkin kautta historian ovat joutuneet toteamaan, pettymys jonka medley-käsite livenä tuottaa, on useimmiten ensi sointujen alkuriemua suurempi. Lisäksi voisin spekuloida, olkoonkin että herrat ovat jo iäkkäitä, ettei tällä kokoonpanolla kuulla enää uusia levyjä. Jotenkin olin aistivani yksityiskohdista hivenen epämiellyttäviä, virkamiesmäisiä pakkosävyjä keikan aikana. Eivät ne puskeneet esiin ammattimaisuuden ja upeiden kappaleiden keskeltä, mutta tällaisen kuvan itse sain esimerkiksi virtuoosi Geezer Butlerin esiintymisilosta ja Dion ja Iommin keikan aikaisesta kanssakäymisestä verrattuna aiemmin näkemääni. Sehän ei ollut edellisiltana yllättävää, miten vanha kahtiajako lähes kolmenkymmenen vuoden takaa pätee yhä, mutta niinhän me kaikki toivottavasti teemme ja valitsemme itse, kenen kanssa vapaa-aikanamme viihdymme. (JK)
Setti: E5150 (intro) / Mob Rules / Children Of The Sea / I / Bible Black / Time Machine / Fear / Falling Off The Edge Of The World / Follow The Tears / Die Young / Heaven And Hell / Country Girl-Neon Knights