Slayer

[Sameli]

Nojoo, ei siis ihmekkään ku oli vähän erilainen biisi
Vähän kyllä ihmetyttää, että mitä Mastodon tekee tuolla kiertueella vuodesta toiseen. Slayerin (jumalten) kanssa rundaamisen vielä ymmärtää, mutta mitä ihmettä jotku Triviumit ja Amon Amarthit. Noh, onneksi Suomeen sen takia aina saapuvat.

[Pentelesh]

^Miksi ei, käytännössä illasta toiseen loppuunmyyty jäähalli missä saa skulaa skebaa. Näinhän niitä faneja kalastellaan.

[Saabas]

Tää on varmaan niitä kuuluisia vääriä mielipiteitä, mutta eipä voi mitään, Slayer oli aivan vitun tylsä. Yksinkertasesti vaan niin perusveto, etten tajuu miten kukaan voi tollasta jaksaa hehkuttaa, tai ylipäänsä kehua. Bändistä oikeesti näkee, että ne on soittanut noi biisit jo miljoona kertaa ja se heijastuu esiintymiseen nimenomaan huonolla tavalla. Irtoohan ne biisit varmasti, mutta täysin hajuttomasti. Paska Tuskassa, paska nyt. Kuvittelin, että Tuska -vedon heikkous johtui vain siitä, että olin taaempana ja pohjina oli toiminut Nile, mutta samaa skeidaa se oli hallillakin kentältä katseltuna ja vieläpä hyvältä spotilta. Ei vaan herätä nyky kuntonen Slayer mussa tunnetta mihinkään suntaan. Tom Arayn äänessäkin on nykyisin livenä se pyöreä 0% rässiä. Jätkä on kuin runoja lausumassa jossain eläkeläisten jouluhartaudessa. Onneks ei tarvinnu tästä riemusta pulittaa kuin narikan verran fyrkkaa, muuten vois vituttaa vielä tänäänkin. Mastodon oli sentään jees.

[Chaasrainer]

Jos nyt sitten laittaisin tännekin parempaa analyysiä koko tapahtumasta.

Embreach ei sytyttänyt yhtään. Ajoittain biisit kulki ihan hyvin, mutta hitaammat kohdat ja varsinkin puhtaat laulu-osuudet toimivat helvetin hyvinä tunnelman tappajina. Onneksi vetivät vaan sen vajaan 15 minuuttia. Amon Amarth oli alustavasti illan odotetuin akti Slayerin jälkeen, harmi vaan että kitaroiden totaalinen hukkuminen rumpujen ja laulun alle pilasi koko homman aika tehokkaasti. Nuo kitaramelodiat kun ovat ko. bändin musiikissa omalla kohdallani aika suuressa osassa.

Mastodon olikin sitten aivan saatanan kova. Mukaansatempaava esitys ja settilistaan oli mahdutettu juuri ne biisit jotka mulle oli aikaisemmin jäänyt mieleen. Vasta yksi levy hyllyssä, mutta se asia korjataan ja aika helvetin pian. Olen valmis klubikeikalle milloin vain. Trivium oli juurikin sitä paskaa mitä myös vuosi sitten. Oli se niiden biisi ihan hyvä, mutta miksi helvetissä niiden piti vetää se 10 kertaa putkeen? Olihan poijilla energiaa siellä lavalla mutta kun musiikki ei vain toimi niin ei se paljoa auta. Paremmin kuitenkin toimii livenä kuin levyltä.

Slayeriä oltiinkin sitten odoteltu jonkin aikaa, ja olihan se hieno hetki kun verho viimein laskeutui. Itelleni kun tämä oli ensimmäinen kerta Slayeriä. Vetiväthän pojat parhaan mahdollisen setin, mutta hommassa oli kyllä nähtävissä jotain rutiininomaisuutta. Lisäksi, niinkuin aikaisemmin mainitsin, Hannemanin kitara oli myös aika kuulumattomissa, mistä lie sitten johtuu. Kokonaisuutena keikka oli kuitenkin pirun tiukka, varmasti enemmän tai vähemmän settilistan ansiosta. Oli huvittavaa, kun takana joku huutaa Rebornin jälkeen Bloodlinea

[anthraxx]

Keikassa vitutti paikoin yleisön innostuksen puute. Kun kerrankin kuullaan livenä piece by piece ja altar of sacrifice niin porukka vaan seisoskelee ja pitissä on arviolta viisi ihmistä. Mut setti oli kyllä kova! Erityisesti nappas live undead ja jostain kumman syystä myös uus biisi psychopacy red toimi hyvin. Onhan se Slayer aina hyvä, mutta tää keikka hävis kyllä meiningissä sekä kahden vuoden takaiselle jäähallikeikalle että viime kesän tuska-vedolle.

[maidenpoker]

Slayer veti todella hienon keikan, varsinkin setti oli paras mahdollinen.Myös lavasysteemi oli komea mutta silti keikasta jäi hieman ruutiininomainen fiilis.Yleisö oli myös ihan jäässä suurimman osan setistä.

Amon Amarth heitti hienon keikan, tosin odotin ehkä hieman enemmän.Loput bändit olivatkin sitten täysin sietämätöntä kuraa.

[AntiSmuli]

Uutta hyvää haastista Kingiltä tulevalta levyltä.

[Emeritus]

Katos vaan, heittävät Megadethin kanssa keikkaa. Vanhojen kaunojen tomut on kai sitten laskeutuneet?

Kunhan ei vaan Fidelmanin jannu ryssi mitään...

[Jukka]

Bisnes on bisnes, ei siinä enää kavereita tarvitse olla.

[Joonasmän]

Kerrassaan loistava bändi! Kyllä se ehdoton suosikki on Reign Blood ehdottomasti. Bändi on ollut vuosia jo meikäläisen suosiossa ja innostus oli kyllä välillä tosin niukka mutta nyt taas on alkanut uppoamaan.

[Paha-Lurkki]

Tässä just alkaneen "kesäloman" kunniaksi pyörittelin soittimessa God Hates Us All- albumia. Täytyy kyllä sanoa että Slayer on vaan niin perkeleen kova ja edelleen jaksaa äijät runtata! Omia suosikkilevyjä on tietenkin Reign In Blood, Seasons In The Abyss ja God Hates Us All, joka tuo jotenkin mieleen Reign In Bloodin. Samanlaista vimmasta raatelua on meiningissä. Tais Kerry "The King" King tuossa haastattelussa mainita että seuraava levy ois Seasonsin tyyppinen... Se kyllä saattais toimia pirun hyvin! Ja nyt lähti pyörimään Here Comes The Pain- biisi...

[Journeyson]

Jos tuleva levy Seasons In The Abyssin tyylinen kerran on, niin takuuvarmasti ostan! nuo edelliset Slayer -levyt eivät ole minuun kolahtaneet, mutta viisi ensimmäistä ovat silkkaa rautaa, etenkin mahtava Reign In Blood!

[Jukka]

Uuden levyn nimeksi on varmistunut World Painted Blood. Löytyy mm. Blabbermouthista, jos kiinnostaa.

[AntiSmuli]

Hyvä nimi, ulos vaan niin pian kuin mahdollista. Toivottavasti levyprosessia ei hidasta se, että Tomin sisko kuoli vähän aikaa sitten munasarjasyöpään. Tästäkin lisää mm. blabbermouthista, jos kiinnostaa.

[Salamalla ratsastaja]

Kertokaas mielipiteitänne Slayerin ysärilevyistä. Kaveri on tutustuttanut Raining bloodiin ja South of heaveniin mutta onko nuo ysärilevyt hankkimisen arvoisia? Kyllä noi klassikot varmaan ainakinpitää hankkia.

[S.R.]

Kertokaas mielipiteitänne Slayerin ysärilevyistä. Kaveri on tutustuttanut Raining bloodiin ja South of heaveniin mutta onko nuo ysärilevyt hankkimisen arvoisia? Kyllä noi klassikot varmaan ainakinpitää hankkia.

Ainakin Seasons In The Abyss on pakko-ostos.

[P.K.]

Decade of Aggression live nyt totta kai aivan ensimmäiseksi. Divine Intervention on aika kova levy kanssa, vaikka se jakaakin mielipiteitä. Diabolus in Musica on sitten jo aika hirveätä paskaa, varmaan huonoin Slayerin levy.

[Journeyson]

Seasons In The Abyss on täydellisyyttä hipova levy joka kannattaa ehdottomasti ostaa. Decade -live on myös kovaa kamaa. Divine Intervention onkin sitten kolmea biisiä (nimikko, Dittohead, 213) lukuunottamatta hirveää kuraa. Diabolus In Musica on täyttä tuubaa alusta loppuun. Ei uudetkaan levyt mitään kummosia ole: God Hates Us All sisältää kolme huippubiisiä (Disciple, God Send Death ja Bloodline) ja hirveän määrän kuraa ja Christ Illusionilta löytyy tasan neljä biisiä joita jaksaa kunnella: Flesh Storm, Skeleton Christ, Eyes Of The Insane ja Jihad. Syy noiden levyjen huonoudelle löytyy suurimmilta osin biisien samankaltaisuudesta ja Tom Arayan huutolaulusta, jota ei jaksa kuunnella. Divinella, Diabolusilla ja GHUA:a oli myös tuotanto todella puuroista ja nu metallmaista. Christ Illusionilla oli sentään soundit kunnossa taas.

Toivon että World Painted Blood on se Slayerin viimeinen timantti jonka yhtye ansaitsisi. Psycopathy Red lupasi paljon, toivottavasti yhtye onnistuu. Show No Mercy, Hell Awaits, Reign In Blood, South Of Heaven ja Seasons In The Abyss olivat sen luokan viisikko, että Slayer on yksi kovimpia thrash-bändejä koskaan.

[AntiSmuli]

^No jos 2 viimeistä ei iskenyt teikäläiseen, niin turha asettaa juuri mitään ihmeellisiä odotuksia WPB:lle. Slayer kun ei tuosta enään tule muuttumaan, eikä tarvikkaan. Tämän hetken Slayerin taso on kova, ja hakkaa niin monet yrittäjät suohon lähes millä tahansa levyllään. God Hates Us All on keskitasoa oleva levy, Christ Illusion paikkapaikoin jopa v*tun kova. Turpaanvetoa löytyy alusta loppuun. Tätä nyky-Slayer kuuluukin olla.

Ja Psychopathy Red on kova biisi, mutta ei anna vielä mitään lopputulosta tuolle levylle. Samanlaisia ralleja löytyy kahdelta viimeiseltäkin tarpeeksi, God Hatesilta esim Payback.

[P.K.]

Decade -live on myös kovaa kamaa.

Ei vaan pelkästään kovaa kamaa vaan TOP3 livejä ikinä. Niin soundien puolesta kuin välittyvän fiiliksen osalta. Harvalla livellä lähtee yhtä intensiivinen meno kuin Decade of Aggressionilla Hell Awaitsin lähtiessä. Johan on kumma jos ei tule mielenvikaista tunnetta daivata ikkunan läpi ulos! SU NIOJ! SU NIOJ! SU NIOJ!

Divine Intervention onkin sitten kolmea biisiä (nimikko, Dittohead, 213) lukuunottamatta hirveää kuraa.

Höpö höpö, Dittohead on ehtaa parhautta. Ja niin myös nimiraita. Vetäisivät vaan tältä levyltä enemmänkin biisejä livenä.

[Jussi K]

Tämä puhtaasti ei-Slayer-fanin suusta: Seasons In The Abyss on ainoa, jonka katson (4,99€ hintaan) hyllyssä asti omistamisen arvoiseksi. Mutta näitä "oikeiden" mielien dissaamia Divine Interventionia & Diabolus In Musicaa kuuntelen harvakseltaan koneelta ihan mielelläni; tiedä sitten ollenkaan miksi.

Alkuaikojen kohkaukset, SE metallimaailman yliarvostetuin puolituntinen tai luvattoman epätasainen South Of Heaven kun eivät ikinä ole napanneet lähellekään noiden vertaa, God Hates Us Allilla on minunkin mielestäni Journeysonin mainitsemaan tyyliin vain pari hääviä, kuten myös uusimmalla. Mutta eivät ne ole oikein mistään kotoisin, todella tylsää. Mutta pitää olla tyytyväinen että edes jokin toimii omalla kohdalla näiltäkin.

[Iron Constable]

Nyky-Slayer on aikamoista sontaa omalla asteikollani. Kohkaamista ja kovaa tykitystä on maailma pullollaan, miksi Slayerin pitää olla siinä mukana ? Piakkoin postista saapuu viimeinen kolmikosta, jota arvostan tämän bändin kohdalla ja oikeastaan mihin tahansa pumppuun verrattuna hyvinkin korkealle.

1. South Of Heaven
2. Seasons In The Abyss
3. Reign In Blood

Noitten levyjen musiikissa on näkemystä ja ideaa, jota on enää nykyisin bändistä ole löytänyt. Hell Awaits oli itselle aikoinaan se levy ja biisi, joka innosti bändin pariin. Alkuperäinen, räkäinen video kyseisestä biisistä on jäänyt ikuisiksi ajoiksi verkkokalvoille, se intro on vaan jotain elämää suurempaa. Ehkä ongelma on siinä, että sen kaltainen ja noilla kolmella korostamallani levyllä oleva musiikki ei riitä enää mihinkään, kaiken pitää olla suurempaa, ilkeämpää, brutaalimpaa jne, varsinkin sen kaltaisen musatyylin saralla, mitä Slayer edustaa.

Mielipiteeni olisivat luultavasti hyvinkin erilaisia jos olisin innostunut bändistä jonkun viimeisen vuosikymmenen aikana ilmestyneen levyn ansiosta, mutta kun vastaanotin on viritetty vuosille 1984-1990 Slayerin osalta, on nykytyylistä kovin vaikea innostua. Mutta onneksi se on kokonaan minun ongelmani

[Journeyson]

Decade -live on myös kovaa kamaa.

Ei vaan pelkästään kovaa kamaa vaan TOP3 livejä ikinä. Niin soundien puolesta kuin välittyvän fiiliksen osalta. Harvalla livellä lähtee yhtä intensiivinen meno kuin Decade of Aggressionilla Hell Awaitsin lähtiessä. Johan on kumma jos ei tule mielenvikaista tunnetta daivata ikkunan läpi ulos! SU NIOJ! SU NIOJ! SU NIOJ!

Divine Intervention onkin sitten kolmea biisiä (nimikko, Dittohead, 213) lukuunottamatta hirveää kuraa.

Höpö höpö, Dittohead on ehtaa parhautta. Ja niin myös nimiraita. Vetäisivät vaan tältä levyltä enemmänkin biisejä livenä.

Siis nuo kolme kappaletta ovat ainoat jotka iskee. Mikään muu ei iske. Dittohead ja nimikko seka 213 ovat kovia vetoja. Selitinkö liian sekavasti?

[KTULU]

Nyky-Slayer on aikamoista sontaa omalla asteikollani. Kohkaamista ja kovaa tykitystä on maailma pullollaan, miksi Slayerin pitää olla siinä mukana ?

Jep, toivottavasti Slayer palaisi seuraavalla levyllään taas siihen kasarin progerock-tyyliin.

...Eli siis mitä ihmettä? Eiköhän Slayer nyt ole aina ollut sitä "kohkaamista ja kovaa tykitystä". Mieti nyt vaikka Show No Mercya. Se nyt varmaan on aikanaan ollut sitä kaikista pahinta "kohkaamista", ja on se edelleenkin erittäin PAHA levy.

Mutta siis niin. Slayer ei IMO ole tehnyt kun yhden huonon levyn, joka on tietysti Diabolus. Tylsempää kuraa saa hakea. Jopa God Hates Us Allilla on hetkensä ja uusin levy taas on jo oikeasti aika hyvä. Parhaat levyt on kuitenkin Hell Awaits, Reign In Blood ja Show No Mercy, just tossa järjestyksessä.

[Iron Constable]

^Vaikeahan sitä on selittää, mutta noiden vanhojen levyjen kohkaamisessa oli taustalla ajatusta ja järkeä, näissä uudemmissa... Niin, vain sitä kohkaamista. Mutta *tuuks siitä, hinkkaan noita alkuaikojen levyjä onnessani ja jätän uudemmat muille. Mmmmkay.