Queensrÿche

[Karpaasi]

Itse vertailin silloin viitisen vuotta sitten, kun tutustuin bändiin biiseillä Last Time in Paris, Queen of the Reich sekä Promised Land -levy, että Tatehan kuulostaa erehdyttävästi Michael Kiskelta. Promised Landilla tämä korostui minusta eniten. Nykyään näitä vertailuja en tee, paitsi korkeintaan toisinpäin, johtuen siitä, että pidän Geoff Tatea yhtenä kovimmista laulajista. Mutta kyllä se on niin, että Tate vetää 80-luvulla korkeammalta kuin Kiske, jos pitää alkaa vertailla.

[Jyyd]

Iron Constable osui kyllä naulan kantaan, juuri noin ajattelen itekkin tästä bändistä. 80-luvulla kuitenkin oli paljon näitä bändejä joiden musiikillinen osaaminen ja kyvyt ei varmaan livenä vetäneet mitään vertoja Queensrychen vetoihin, unohtamatta sit biisien aiheita. Mutta eikös QR ollut jo ennen ensimmäisille rundeille lähtöä hyvin reenattu ja yhteen nivoutunut bändi? Ainakin jotain tällästä olen lukenut.

Ja kuten mainittu, Tate häikäisee kyllä noilla ton aikasilla laulusuorituksilla, mutta olen iloinen kun saan sanoa tän: kyllä hän pääsee melkosen lähelle tuota vieläkin, ja missä iässä, yli viiskymppisenä! Toi viime vuoden veto "Flamesta" on aika uskomaton, olisikin suuri kunnia päästä todistamaan tota bändiä vaikkapa tulevalla rundilla (tulkaa ny suomeen jo!).

Ja pitää muistaa, että mies tupakoi jo 80-luvulla ja silti mätti tuollasia korkeita ääniä, aivan uskomatonta settiä sanon minä. Mutta ehkä 90-luvun puoliväliin tultaessa etenkin kova keikkailu ja varmaan tupakointikin alkoi vaikuttaa; enää Promised Land- tourilla Geoff ei enää ihan niin kirkkaisiin korkeisiin ääniin päässyt, mutta silti kuullosti upealta, en halua kuullostaa valittajalta tässä. Onneksi Geoff on tainnut nyt luopua tupakasta, ja jos näin on, se todella alkaa kuulua laulusuorituksissa.

Itse vertailin silloin viitisen vuotta sitten, kun tutustuin bändiin biiseillä Last Time in Paris, Queen of the Reich sekä Promised Land -levy, että Tatehan kuulostaa erehdyttävästi Michael Kiskelta. Promised Landilla tämä korostui minusta eniten. Nykyään näitä vertailuja en tee, paitsi korkeintaan toisinpäin, johtuen siitä, että pidän Geoff Tatea yhtenä kovimmista laulajista. Mutta kyllä se on niin, että Tate vetää 80-luvulla korkeammalta kuin Kiske, jos pitää alkaa vertailla.

Joo, kyllähän Tate ja Kiske on aika samalla tyylillä luikauttavia jannuja, vaikka etsimällä pieniä eroja voikin löytyä, omasta mielestä Geoffilla on kyky mennä hieman matalemmalle mitä Michaelilla. Silti kummallakin jampalla on vahva ääni ja varmaan toikin on yks syy siihen, miksi nämä pääsee niin hyvin korkeisiin nuotteihin.

Mutta noita yhtäläisyyksiä on esim: kyky vetää livenä aivan kuten levyllä (80-luvulla ja 90-luvun vaihteessa) ja silti taito vetää hyviä tunteikkaitakin paloja (meinaan matalemmalta laulettuja vetoja). Nyt toki tykkään enemmän Geoffin vedoista ja tyylistä, mutta arvostan kyllä Kiskeäkin, kummallekkin tippuu siis propsit. Ehkä Michi ei päässyt Helloweenissä tekemään niin monipuolista kamaa, mitä Geoff on tehnyt QR:n kanssa. Mutta sitten myöhemminhän Kiskekin on tehnyt eri tyylin vetoja.

[Mercyful Mika]

Mindcrime on kyllä täyttä rautaa, soi justiinsa tällä hetkellä. Tuli postissa pari päivää sitten komea, normaalia isompi Mindcrime-pinssikin vuodelta 88! Lempparibiisi on ehdottomasti Needle Lies.

[Jussi K]

En tiedä, pystyikö kukaan vetämään samalla tavalla kuin Tate ? Bruce ei lähellekään, ehkä Halford hyvänä päivänä ja tietenkin Ronnie James Dio, mutta hän on kuitenkin hieman erityyppinen, matalamman tyylin mies. Taten ääniala vaan on sitä luokkaa, että siihen ei tainnut kukaan muu yltää.

no CG:n MIDNIGHT pystyi, ja helposti!

[tsorl]

TONY MOORE kans! Mutta konstaapelin pointti oli kai näiden suoritusten toistaminen livetilanteessa mihin Tate tosiaan kykeni yliluonnollisen hyvin. Esim. Midnight ei niinkään ainakaan kuulemani materiaalin perusteella. "Isoista pojista" eli Dio/Dickinson/Halford/yms -kerhosta Tate oli oikeastaan ihan ylivoimaisesti paras, ainakin teknisesti...

[Iron Constable]

^^ ja ^.

tsorl pysyi mukana, mutta Jussi kadotti pointin Livetilannetta juuri tarkoitin, levyllä ääntään esitteleviä löytyy useampikin, mutta livenä en ole vielä keksinyt toista, joka kykeni yhtä kovaan suoritukseen kuin Tate.

Oikeesti, joku Queen Of The Reich. Kyllä se silloin kauan sitten taisi jäädä tähän yhteen mieheen, joka pystyi vetämään livenä tällä tavalla

-> http://www.youtube.com/watch?v=CG8TmjrHq20

Kuuntelin tuon yllä olevan vedon oikein kriittisesti. Mulla on yleensä tosi herkät korvat laulajien tekemille kompromisseille ja rimanalituksille, mutta tuosta vedosta en löytänyt yhtään ainutta kohtaa, joka eroaisi siitä, mitä levylle on äänitetty. Kaikesta kuulee myös sen, että kyseessä todellakin on live. Se mikä tekee asian mielenkiintoiseksi on, että kyseessä on mitä ilmeisimmin keikan varsinaisen setin päätösbiisi, jossa vaiheessa yleensä tämäntyyppiset laulajat ovat parhaan teränsä nähneet.

Aivan käsittämätön suoritus. Kun oikein asiaa mietin, niin taitaapi olla kovin koskaan kuulemani lauluesitys livenä. Kiinnittäkää huomiota erityisesti kohtiin 0:45-0:56, 2:00, 3:26, 3:52, 4:14, 4:27 ja 4:37-4:41 Sen lisäksi, että nuo korkeimmat kohdat menevät virheettömästi löytyvät myös kaikki matalamman rekisterin nyanssit ja tärpit.

Jokohan on kehuttu tarpeeksi. Aivan sama, kun ei meinaa pystyä korviaan uskomaan, on pakko kehua.

[Jyyd]

Nyt on monia "esikuunteluja" otettu uudesta levystä American Soldier ja keskivertoa parempaahan tämä on, se on varmaan lause mikä kuvaa tätä levyä päällimmäisiltä puolin nyt.

Levyhän pärähtää käyntiin Sliver nimisellä biisillä, joka on tasaista rypistystä, josta ei oikein jää mieleen kuin kiva pääriffi ja "WHATS UP, WELCOME TO THE SHOW" huudahdukset jota joku jannu taustalaulajana viljelee pitkin biisiä, tollasta rankempaa mättöä haettu alkuun. 2/5 tähteä tälle.

Sit Unafraid joka ainakin alkupuolen osalta on parempi kuin Sliver, tää lähte helikopterin äänillä liikkeelle ja nyt on sellasta IrMan The Edge Of Darkness henkeä tässä. Tate heittää jo aika korkeita nuotteja heti kärkeen ja sit taas rypistellään aika rankkojen riffien kera, jälleen ihan keskivertoa menoa. Nyt mukana on paljon enemmän sotilaan puhetta, joka kertoo omaa tarinaansa taustalla, kun riffit pauhaa päälle. Ehkä tota puhetta ois voinu hieman nostaa äänekkäämmäks. Periaatteessa tää on kans aika yksinkertainen veto, jossa ei mitään ihmeellisiä koukkuja ole kehissä. 3/5.

Hundred Mile Stare ei ole sit kovinkaan iskenyt muutaman päivän aikana, jotenkin vähän liian löysä veto, joka muistuttanee näitä viimeisimpiä QR-tuotoksia. Tää on tällänen mukana soljuva biisi, josta ei jää oikein mitään kuitenkaan käteen. 2/5.

At 30 Thousand Ft on hiukan parempi kuin "Hundred", muttei tääkään mitään timanttia vielä ole. Jälleen ihan hyvää keskivertotasoa, joten taso pienessä nousussa siis tässä vaiheessa. Pointseja ropisee Taten korkeista vedoista ja siitä, ettei tätä biisiä junnata läpi samalla tapaa kuten edellistä, mukana on siis ihan kiva väliosa. 3/5.

A Dead Man's Words alkaa lupaavasti, mukana kivoja riffejä. Mutta tällä tapaa sit biisi mennäänkin pitkälti loppuun astiin, koska ei tosta kertsistäkään paljoa jää mieleen, johonkin tästäkin ois voinu olla. Mukana on kuitenkin Taten saksofoni (?) ja jälleen ääniä sotatantereelta, jotka tuovat omaa tunnelmaansa pitkin biisiä. 2½/5.

The Killer on muuten aika samalla tasolla menevää settiä, mutta ohan tässä ihan jees kertsi, joka sentään jää mieleen, Who would be the killer? Pääasiassa tuonkin avulla tää biisi nappaa 2½/5 tähteä multa.

Middle Of Hell tarjoilee hieman hitaanpaa menoa, ja ajoittain tulee joku Promised Landin vetokin mieleen, etenkin kun lopussa Tate pistää taas tunteikasta saksofonia kehiin. Mutta ohan tää silti omissa papereissa nyt levyn kehnoimpien vetojen joukossa, jotenkin tää vaan on liian löysä ja hidas. 2/5 saksofonista ja tunnelmasta.

If I Were King osoittautuu näiden biisien kehissä keskitasoa paremmaksi, ja on omasta mielestäni top-5 kamaa tämän levyn biiseistä. Alun tunteikas hidas kohta jossa Tate vetää upeasti on ihan mainio. Eikä kertsissäkään ole valittamista, joten ilman muuta tän levyn parhaimmistoa. Nyt on huomannu päässeen tän biisin sisään, koska alussa tää tuntui ehdottomasti aika tyhjältä biisiltä, nyt irtoaa kuitenkin 3/5 tähteä.

Man Down! Kyllä, heti alusta asti rypistellään ihan hyvällä tavalla (keskivertoa), mutta kertsihän nostaa biisin tasoa reippaasti ylemmäs, Tatelle irtoaa jälleen propsit noista hienoista vedoista mitä hän tarjoaa tässäkin. Tää jäi ekana biisinä kyl mieleen parhaiten kun levyä ekoja kertoja kuunteli, pakko antaa 4/5 tähteä.

Remember Me on vähän rauhallisempi veto, ja jälleen ihan hyvällä tasolla ollaan. Biisi tulee siltä pohjalta, että sotilas lähtee sotaan juuri sen jälkeen kun hän on mennyt naimisiin ja perheenlisäystäkin on tullut. Käydään vähän läpi noita tunteita pitkin biisiä, ihan koskettava veto. 3/5.

Home Again jatkaa Remember Me:n tyyliä, mutta paremmalla tavalla. Mukana on myös joku uusi naislaulaja, jonka nimeä en toki tiedä, mutta minusta hän sopii tämän biisin fiilikseen. Mietitään jälleen niitä fiiliksiä, mitä toisesta erossa oleminen tuo. Aika vankka 4/5 tälle tunnelmapalalle, Tate se osaa tehdä näitä koskettavia vetoja (Silent Lucidity, Someone Else? Jne)

It's harder than I thought and you're so far away.
So I thought I'd write this letter to you and explain.

The Voice päättää tämän levyn ja nyt palataan sille keskiverto-puristusta - linjalle, ei tääkään mikään huippubiisi siis ole QR:n mittakaavalla. Ehkä tääkin avautuu ja löytyy lopullisesti viikkojen kuluessa, mut nyt irtoaa vain 2½/5.

Noista tähdistä sain keskiarvoksi 2,75, mikä on tällä hetkellä ihan osuva yhteisarvosana tälle lätylle, saattaa kuitenkin lähteä ostoskärriin parin muun QR-levyn kera.

[Iivis]

^^ Kiitoksia Konstalle! Olipa käsittämättömän kova veto, HUHHH!!

[P.K.]

Joo, toi keikkavideo on vielä sitä aikaa kun QR oli (vielä) ehtaa jenkkiheviä ilman kummempia progressiivisuuksia. Kannattaa katsoa ne muutkin biisit!

[Risto Malinen]

No, Geoff Tate: En tiedä, pystyikö kukaan vetämään samalla tavalla kuin Tate ? Bruce ei lähellekään, ehkä Halford hyvänä päivänä ja tietenkin Ronnie James Dio, mutta hän on kuitenkin hieman erityyppinen, matalamman tyylin mies. Taten ääniala vaan on sitä luokkaa, että siihen ei tainnut kukaan muu yltää. Joku Queen Of The Reich ja The Warning olivat livenäkin niin hurjaa tavaraa, ettei melkein voi korvia uskoa nykypäivänäkään. Miten hemmetissä Tate pystyi sellaisiin virheettömiin korkeuksiin livenä ?

Ja aina jaksan miettiä, missä bändi olisi nyt, jos se ei olisi lakannut tekemästä erinomaista musiikkia Empiren jälkeen ? Onneksi voi aina palata ajassa taaksepäin.

Kyllä Promised Landillä vielä jotakin hyvääkin on, ainakin nimibiisi.

Mutta muistan kyllä vieläkin 15.10.1985 Helsingin jäähallin kun odoteltiin DIOn vetoa Last In Line-kiertueella. No mikähän bändi tämä Queensrÿche oikein on, oli siitä kyllä lukenut juttuja ulkolaisista lehdistä, mutta en ollut vielä kuullut koko yhtyeeltä mitään. Mutta kun ämyreistä kajahti "VAROITUS" ja vajaat puoli minuuttia oltiin menty, oli erittäin selvää, minkä bändin levyä lähdetään seuraavana päivänä etsimään.

[Jyyd]

No, Geoff Tate: En tiedä, pystyikö kukaan vetämään samalla tavalla kuin Tate ? Bruce ei lähellekään, ehkä Halford hyvänä päivänä ja tietenkin Ronnie James Dio, mutta hän on kuitenkin hieman erityyppinen, matalamman tyylin mies. Taten ääniala vaan on sitä luokkaa, että siihen ei tainnut kukaan muu yltää. Joku Queen Of The Reich ja The Warning olivat livenäkin niin hurjaa tavaraa, ettei melkein voi korvia uskoa nykypäivänäkään. Miten hemmetissä Tate pystyi sellaisiin virheettömiin korkeuksiin livenä ?

Ja aina jaksan miettiä, missä bändi olisi nyt, jos se ei olisi lakannut tekemästä erinomaista musiikkia Empiren jälkeen ? Onneksi voi aina palata ajassa taaksepäin.

Kyllä Promised Landillä vielä jotakin hyvääkin on, ainakin nimibiisi.

Mutta muistan kyllä vieläkin 15.10.1985 Helsingin jäähallin kun odoteltiin DIOn vetoa Last In Line-kiertueella. No mikähän bändi tämä Queensrÿche oikein on, oli siitä kyllä lukenut juttuja ulkolaisista lehdistä, mutta en ollut vielä kuullut koko yhtyeeltä mitään. Mutta kun ämyreistä kajahti "VAROITUS" ja vajaat puoli minuuttia oltiin menty, oli erittäin selvää, minkä bändin levyä lähdetään seuraavana päivänä etsimään.

Juu, kyllä Promised Landilla on omat vibansa, se vain pitää löytää. Tuo levy jakaa mielipiteitä varmaan jo aika paljon ja jotkin rakastaa varmasti syvästi tuota ja taas toisille se ei ole niin tärkeä levy. Omasta mielestä kuitenkin siinä on upeita sanoituksia ja tunnelmia, joita ois kiva nähdä nyt livenäkin.

Pitää vain kadehtia tuota lämppäreiden tasoa tuolloin, silloin tosiaan on saattanu löytyä uusia lempparibändejä ihan sieltäkin, ja ne ovat voineet lopulta mennä silloisen headlinerinkin ohi omissa tilastoissa. Nykypäivänä en ainakaan itte sanois että tuollasia bändejä löytys enää lämppäribändeistä, tai edes uusia lemppariyhtyeitä. Ennen tuokin asia tais olla paremmin

[Risto Malinen]

Pitää vain kadehtia tuota lämppäreiden tasoa tuolloin, silloin tosiaan on saattanu löytyä uusia lempparibändejä ihan sieltäkin, ja ne ovat voineet lopulta mennä silloisen headlinerinkin ohi omissa tilastoissa. Nykypäivänä en ainakaan itte sanois että tuollasia bändejä löytys enää lämppäribändeistä, tai edes uusia lemppariyhtyeitä. Ennen tuokin asia tais olla paremmin

Silloin oli ihan normaalia, että se lämppäri kierti koko sen Euroopan-kiertueen mukana ja levy-yhtiö maksoi. Ei oltu vielä menty siihen, että joka maassa on paikallinen levy-yhtiön maksama orkesteri, joka saa kuraa niskaansa. Tuossa kun yritän muistella joitakin kombinaatioita ekana tulee mieleen tuo mainitsemani Dio+Queensrÿche, joka muuten oli 1984 eikä 1985. No olihan 1988 Metallican mukana Queensrÿche, Maidenin mukana oli -88 Helloween ja -90 Anthrax -93 Aerosmithillä Mr. Big ja esim Faith No More oli joskus myös lämppärinä jollekin isommalle staralle.

[Jeeves]

Onpahan muuten aivan uskomatonta jöötiä tämä uusi levy American Soldier.

Ei oikeastaan jäänyt mitään päähän ensimmäisen kuuntelun jälkeen. Kappaleet eivät varsinaisesti ole poikkeuksellisen huonoja, mutta 100% mitäänsanomattomia ja puuduttavia kylläkin. Ja tuosta bändin nykyisestä saundipolitiikastakaan en oikein välitä, aika lussu yleistunnelma vaivaa koko levyä.

Onneksi ei ollut mitään ennakko-odotuksia, niin en pettynyt. Oikeastaan aika odotusten kaltainen levy kaikin puolin. Eipähän tarvitse tätäkään ostaa (latasin siis levyn, mahtaakohan vielä olla kaupoissa asti?).

[Peke]

Heheh.. hassua
Jotenkin elin koko kasarin hevihurmoksen ilman Queenrychea. Myöhemmätkin vuosikymmenet menivät ilman suurempaan Geoff Taten poppoon palvontaa.

Pari vuotta hyllyssä kuuntelematta olleen Operation: Livecrime DVD:n otin sitten viimein katseluun ja kuunteluun viime viikolla. Ihan mallikasta settiä, animaatiota, tarinaa, taitavaa soittoa, upeeta laulua jne, mutta ei avautunut mulle ihan sillä herkkyydellä, jota tämän topisikin vuodatuksista voisi luulla, uskoa ja toivoa. Tsekkasin tallenteen abouttirallaa 3 kertaa läpi, samalla tuli tosin selailtua kannettava sylissä myös tämä lanka läpi alusta loppuun.

Anyways.. tämä nyt oli oikeastaan ensi kunnon kosketukseni koko pumppuun ja otan seuraavan kuuntelun/katselun ihan pelkästään keikkaan keskittyen.

Pitäiskö tämä Mindcrime huttu kuitenkin ottaa ensin haltuun CD:ltä ilman kuvaa?

Mittari on kuitenkin vahvasti lupaavan puolella... samalla heräsi mielenkiinto The Warning ja Rage for Order lättyjen suuntaan. Ootte tyä perskutarallaa melkosii kirjureit....

[AntiSmuli]

Vähän joka puolelta saanut melko jäisen vastaanoton tää uusin kiekko. Uskaltaiskohan sitä huomenna postista hakea omani pois, kun ei tänäänkään kerennyt. Tässä nyt kuitenkin If I Were King-sinkkua kuunneltu paljon utubesta, ja alkaa kuulostamaan jo paljon paremmalta mitä vielä jokunen aika sitten. Kahtotaan huomenna.

Pitäiskö tämä Mindcrime huttu kuitenkin ottaa ensin haltuun CD:ltä ilman kuvaa?

Sama se onko kuvaa vai ei, parhautta se on kaikissa muodoissa. Kuitenkin levyn nyt tietty saa parhaiten avautumaan ihan lyriikoita kansilehtisistä selaillen, ja varsinkin tässä tapauksessa, kun levyn teema ja tarina tekee jo osan tästä koko levyn mahtavuudesta.

[Wasted]

On nyt tullut tuota American Soldier -levyä muutaman kerran pyöriteltyä. Vähän on siis vielä aikaista mitään kovin suuria johtopäätöksiä albumista vetää, koska tällaiset totutusta (heavy/hard rock) linjasta poikkeavat levyt yleensä vaativat enemmän kuuntelua avautuakseen. Mutta kommentoidaan nyt kuitenkin vähän.

Jotenkin oletin, että bändi olisi Mindcrime 2:n myötä palannut tekemään vähän raskaampaa musiikkia (vaikka en kyllä sitä edeltäviä levyjä ole kuullutkaan). Mutta näin ei asia ollutkaan, vaan tämä American Soldier edustaa lähinnä edeltäjänsä kevyempää puolta. Murderer ja I'm American -biisien tyylistä tykitystä ei tällä levyllä kuulla. Kyllähän siellä jotain vähän raskaampia riffejä on mukana, mutta kokonaisuus on kuitenkin pääosin vähän löysän puoleinen.

American Soldierilta löytyy kuitenkin ihan kohtuullinen nippu hyviä sävellyksiä, joten mitenkään huono kokonaisuus albumi ei ole. Tässä vaiheessa biisimateriaali tuntuisi jakautuvan aikalailla kahtia: puolet hyvää, puolet keskinkertaista. Geoff Taten ääni on kyllä edelleen todella hyvässä kunnossa, mutta laulusuorituksissa (kuten biiseissäkin) saisi olla mukana vähän enemmän rypistystä. Kappaleista parhaiten toimii loppupuolen biisit If I Were Kingistä alkaen. Myös aloituskaksikko vaikutti toisella kuuntelulla ihan hyvältä. Levyn raskain biisi Man Down! otti, oivallisen kertosäkeensä turvin, heti ensimmäisellä kuuntelulla ykkösbiisin paikan haltuunsa.

Jos nyt joku pohtii, että onko tämä levy ostamisen arvoinen, niin sanoisin, että ne, jotka eivät pitäneet Mindcrime 2:sta, eivät hyvin suurella todennäköisyydellä pidä tästäkään levystä. Muut puolestaan voivat avoimin mielin ottaa tämän albumin kuunteluun, jos siltä tuntuu.

[Jyyd]

Vähän samoilla linjoilla oon itekkin uuden levyn kannalta. Eniten soitetuimmiksi biiseiksi uusimmalta on muodustunut mm. Man Down! ja Home Again. Mutta on tuolta noussut esim. At 30 Thousand Ft. hyvin ylemmäksi.

Lähinnä odottelen uutta rundia ja settilistaa, ainakin 5 biisiä per levy sais olla, siitähän tulis jo 20 biisin setti mikä on ihan mahdollinen setin pituus tälle yhtyeelle.

Periaatteessa rundia starttailtiin jo akustisella setillä Best Buyssä Thousand Oaksissa:
Part 1: http://www.youtube.com/watch?v=L10vRuQKFlc" onclick="window.open(this.href);return false;
Part 2: http://www.youtube.com/watch?v=5tTnFJAUZu4" onclick="window.open(this.href);return false;
Part 3: http://www.youtube.com/watch?v=Z6ezvmdTZ4E" onclick="window.open(this.href);return false;
Part 4: http://www.youtube.com/watch?v=trnPbq-eAAk" onclick="window.open(this.href);return false;
Part 5: http://www.youtube.com/watch?v=bcaxoVpDkYI" onclick="window.open(this.href);return false;

+ kuvia: http://www.queensryche.com/2009/04/03/i ... nd-oak-ca/" onclick="window.open(this.href);return false;

Settilista siis tällänen tosta:
01. Sliver
02. If I Were King
03. Home Again (feat. Emily Tate)
04. Nimppareiden kirjoittelua

Selvisipähän tosta että on tosiaan Geoffin tyttö tossa Home Againissa laulamassa, propsit siitä.

Bändihän oli myös rocklinellä haastattelussa ja esittivät muutaman biisinkin, vedossa ovat kyllä: http://www.rocklineradio.com/replay/replay.php" onclick="window.open(this.href);return false;

Ja toki bändillä on paljon muutakin menossa nyt, ihan mielenkiintoinen kevät varmaan tulossa, ja kesästä puhumattakaan jos jopa suomeen tulisivat. Mm. Saksaan, Ranskaan ja Sveitsiin on näköjään jo keikkoja festivaaleille ja klubikeikoille buukattu.

[Jussi K]

iso M tyrmää:

Queensrÿche
American Soldier
CD
[ Rhino / Warner ]
3 (/ 10 )

Queensrÿchen tuore teema-albumi American Soldier kertoo amerikkalaisten sotaveteraanien tositarinoita ja tuntoja aina toisesta maailmansodasta näihin päiviin ja Irakin sotaan saakka. Albumin aihepiirin valinnalla yhtye eksyy niin syvälle amerikkalaisuutensa ja "patriotismiinsa", että se saattaa saavuttaa kohdistettuine markkinointeineen armeijan harmaista muutaman uuden faninkin. Kaikki kunnia toki sodastaan hengissä selvinneille, mutta en varmaankaan erehdy, jos arvaan, että levyn aihepiiri ei useimpia siviilejä kiinnosta ollenkaan. Seattlelaisyhtye jättää uusimmalla albumillaan seuraajansa Atlantin tällä puolen paitsioon, mutta välikö tuolla - veikkaanpa, että eurooppalaiset puolestaan viittaavat albumin aiheella kollektiivisella kintaalla, sillä yhtyeeltä joka joskus tunnettiin "älykkään miehen metalliyhtyeenä" albumillinen sotilaiden ylistyslauluja on typerryttävän juntti veto.

Vaikka olen vuosien varrella sisimmässäni antanut vanhalle suosikkiyhtyeelleni jokaisen mahdollisuuden näyttää pystyvänsä vielä johonkin, nyt taitaa Queensrÿchen peli alkaa olla lopullisesti pelattu. En pysty kiinnostumaan American Soldierista sitten niin palaakaan, ja valitettavasti albumin sisäänpäinkääntynyt amerikkalaisuus ja homeelta maistuva aihe ovat vain osa levyn huonoutta. Suurempi ja tärkeämpi syy on levyn täydellinen mitäänsanomattomuus. Yhtye saa Goeff Taten suulla puhua veteraanien kanssa käymistään keskusteluista heränneestä inspiroitumisestaan vaikka maailman tappiin saakka, se on fakta, että väsähtäneempää sävellystyötä Queensrÿchen albumeilla ei ole kuultu sitten läpipaskan Q2K:n. Valitettavasti erittäin lähelle yhtä mätä American Soldier nuokkuu puoliunessa läpi 12 tympeän ja laimean sävellyksen, joista kenenkään päähän ei jää mitään muuta kuin valju köykäisen taiderockin lemahdus.


18.04.2009, Mape Ollila

[Jyyd]

Jau, kiertue avattiin eilen tällä setillä:

-- Rage For Order:
01. Neue Regel
02. The Whisper
03. Screaming In Digital
04. I Dream In Infrared
05. Walk In The Shadows
06. Surgical {Chemical Youth original song}
07. I Will Remember
-- American Soldier
08. Sliver
09. The Killer
10. If I Were King
11. Man Down!
12. A Dead Man's Words
13. Home Again
14. The Voice
-- Empire
15. Best I Can
16. The Thin Line
17. One And Only
18. Hand On Heart
19. Silent Lucidity
20. Jet City Woman
21. Anybody Listening?
---Encore---
22. Empire
23. Take Hold Of The Flame

Kylläpä vaan on kova settilista, ainakin Rage-Empire biisien osalta, American Soldieriltä ois voinu ottaa 30 thousand ft.:n mukaan ja paikata sillä vaikka dead man's wordsin. Propsit biiseistä I Will Remember, Hand On Heart (soitettiin ekaa kertaa livenä QR:n kanssa, kuten myös One and Only) ja Anybody Listening?. Eikä toi uuden kitaristin Parker Lundgrenin kitarointi kuullosta hullummalta, ja soundihan on DeGarmon tyylinen oikeastaan täydellisesti, sitähän hän on tarkoituksella hakenut. Tatekin tuntuu totutusti vetävän tyylillä noi vedot, One and Only kuulostaa vieläkin lähes samalta kuin levyllä.

Videoitakin tuntuu jo löytyvän, tuolta ton listankin nappasin.

The Killer - http://www.youtube.com/watch?v=I2kQcqLDjFE" onclick="window.open(this.href);return false;
Home Again - http://www.youtube.com/watch?v=7j3Uek9ngAY" onclick="window.open(this.href);return false;
One And Only - http://www.youtube.com/watch?v=NlmGv3hO_pc" onclick="window.open(this.href);return false;
Sliver - http://www.youtube.com/watch?v=4Nah1FBWMII" onclick="window.open(this.href);return false;
Silent Lucidity - http://www.youtube.com/watch?v=to7TqwaiFqg" onclick="window.open(this.href);return false;
Man Down! - http://www.youtube.com/watch?v=m_vfpJgqyjo" onclick="window.open(this.href);return false;

[Jussi K]

Heh, paremmalla (RFO:ia väheksymättä, Mindcrimea parempi levy kuitenkin tai vähintään samalla viivalla imo) pidetään porukka loppuun saakka tai voisi sanoa parhaimmalla. Mutta ei siinä, tyylikäs setti jota voisi sopivalla lähietäisyydellä mennäkin katsomaan.

[Karpaasi]

Empire-setissä on pari ylläriä, nimittäin nuo Hand on Heart ja One and Only. One and Only ei kuulu levyn parhaimmistoon mielestäni, mutta sitä vastoin Hand on Heart kolahtaa ja kovaa. Another Rainy Night sekä Della Brown loistavat poissaolollaan, mutta enpä valita, vaikka ensimmäinen onkin levyn paras biisi. RfO-setissä onkin kaikki paikoillaan, vaikka Unplugged Killing Words olisikin tajuton veto.

Tulisivat nyt vain Suomeen!

[AntiSmuli]

Jep, Suomeen vaan.

Kaikinpuolin setti näyttää hyvältä pienistä kauneusvirheistä huolimatta. American Soldieriltä The Killer pois ja tilalle Hundred Mile Stare. Empire-osastossa ei juuri valittamista, mutta Another Rainy Night sais kyllä olla messissä kans, ehkäpä jopa Silent Lucidityn tilalla. Rage For Orderilta puolestaan kelpais kuunnella mitä tahansa (paitsi sitä kauheaa coveria). Pelkkä Walk In The Shadows olis jo kova sana.

Jos tämän setin todistais, se oliskin ihtelle eka kerta. Hullua vielä, että Mindcrimen biisit ei jäis paljoa vaivaamaan näitten biisien jälkeen vaikka sitä ekalla keikalla mahdollisesti haluiskin kuulla sitä Mindcrime-osastoa paljonkin. Tietty siksi, että tutustuminen tapahtunu kyseisen levyn parissa, ja edelleen kovin ikinä.

[Jyyd]

Joop, tollasta settiä ois kyl mainio päästä todistamaan, mutta saas ny nähdä tulevatko suomeen. Toki kalenterissa ois tilaa kesäkuun alkupuolella (7.6 - 15.6) ja 28.6 - 28.7 välillä. Jos johonkin sen keikan suomeen vois haalia ni se on varmaan tolle välille, en tiiä sit syksystä, luultavasti sillon mennään ainakin amerikassa. Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan tai Suomeenhan keikkoja ei ole vielä yhtään merkattu, joten sikäli olen luottavaisin mielin, ja kävihän bändi 12.06.2006 viimeksi kulttuuritalolla keikalla suomessa, joten miksipä ei. Joku tollanen keikka ois parhautta, festivaalisetissä kun bändi ei voi esittää koko settiä kuitenkaan.

[Wasted]

iso M tyrmää:

Queensrÿche
American Soldier
CD
[ Rhino / Warner ]
3 (/ 10 )

18.04.2009, Mape Ollila

Huh huh, mikä arvostelu. Itse en ainakaan tuolta levyltä hirveästi patriotismia löydä. Lähinnä siinä vain keskitytään kuvailemaan sotilaiden tuntemuksia. Ei kai sitä vielä voi kovin räikeänä patriotismina pitää, jos kyseiset sotilaat sattuvat olemaan amerikkalaisia? Myöskään en huomaa biisien ylistävän sotilaita mitenkään erityisesti. Enemmänkin siinä vain tuodaan sodan raadollisuutta esiin. Myönnettäköön, että en lyriikoihin ole juuri yhtään perehtynyt, kun ne ei pahemmin minuakaan kiinnosta, eli lähinnä kommentoin saamani yleisvaikutelman perusteella. Toki Home Again ja Remember Me on sanoitustensa puolesta ihan hienoja, mutta ei niitäkään tarvitse lyriikkalehtisen kanssa läpi kahlata. Ihmeen paljon tuossa arvostelussa korostetaan sanoitusten merkitystä. Itse en ole koskaan ollut juuri yhtään kiinnostunut bändin muista kuin Mindcrime-sanoituksista. Mutta hyvinpä ne muutkin levyt silti toimivat.

Mielestäni American Soldier on ihan hyvä albumi. Sisältää muutaman erittäin hyvän biisin ja vastaavasti muutaman keskinkertaisen kappaleen. Loput on jotain siltä väliltä.

Settilista on ihan ok. Kyllähän tuokin kelpaisi, vaikka bändin tuotannosta paljon kovemmankin setin saisi kasaan. Teemaan kuuluvien levyjen biisivalinnoista ei ole juuri valittamista. Uudelta levyltä voisi The Killerin ja The Voicen korvata paremmilla, esim. Remember Me ja At 30,000 FT. Lähinnä tuo rakenne ihmetyttää. Luulisi jo bändin Mindcrime-kirtueesta oppineen, ettei kannata soittaa noin paljon uusia biisejä putkeen.

[Jussi K]

Mielipide on aina ko. henkilön sellainen. Eiväthän kaikki pidä IE:n When The Eagle Criesistakaan, vaan syyttävät patriotismista!