Stratocaster wrote:Mikä levy olisi UNHOLY:lta paras ensimmäiseksi hankinnaksi? Kuuntelin myspacesta biisit ja tykkäsin ihan vitusti.
Hieno bändi, itse asiassa parasta omalla alallaan. Erityisesti suosittelen The Second Ring Of Power:ia sekä debyyttiä From The Shadows:sia.
Oman kylän orkesteri joten tuli joskus muutama keikkakin nähtyä ja tottakai porukoita aina silloin tällöin nähtyä ravitsemusliikkeessä.
Ja bändi veti aivan uskomattomia keikkoja
Itsellä soi edelleen taustalla tuo Pink Floydin pitkäsoitto Wish You Were Here. Uskomaton kokonaisuus,taitaa olla meikäläisen top 10:sessä. Melko helposti vielä. Suosittelen!
"You see, pal: Elvis can't read a contract. All he knows is: No Ferrari, no rides with the top down." - James "Sonny" Crockett
^^ Kiitoksia suosittelusta. Täytyy ehdottomasti hankkia, sen verran hyvin bändi kolahti myspacen perusteella.
np PRIEST - A TOUCH OF EVIL
Todellinen mestariteos taas soimassa hiljaisessa myöhäisillassa, eli PAINKILLER. Monia niin vitun elämää suurempia biisejä kuten Touch of Evil, Between the Hammer and the Anvil, Night Crawler ja Leather Rebel...Kuolematonta kamaa.
Kirjastosta lainassa uudehko Chaos Years 1994-06 cd+dvd, jonka jälkimmäinen levy & 2006 Download-festivaalin keikka pyörimässä.
Bändi ei ollut mulle kovinkaan tuttu aikaisemmin, mitä nyt vain pari yksittäistä biisiä ja siksihän mie tämän kokiksen otinkin testiin, mutta yllättävää miten samankaltaista räimettä SYL tämän perustella onkaan. Tokihan Downsend on saanut niillä x:llä projektillaan/soolollaan tehdä kaikennäköistä tavaraa, mutta silti yllätti maineensa huomioiden, miten samasta Hoglandin räimepuusta tätä onkaan veistetty. Mitä nyt industrialin ja melodian suhdemääriä säädellään tuotannon aikajanallisissa ääripäissä jossain määrin. Toki tässä on paljon kaikkea pientä kivaa mukana, mitä en välttämättä heti huomannut.
Imperialin kaltaiset jylhät yksityiskohdat viehättivät ainakin toistaiseksi eniten.
Uskomaton 10½-minuuttinen tuolta esihistorian syövereistä (1971). Silloin oli sitä dramatiikan tajua siitä, miten rakennetaan biisi pitkäksi mutta kiinnostavaksi.
Meillä on PA, meillä on bussi,
niitä ei meiltä kukaan ... vie
^Tuosta olen aikaisemminkin diggaillut, mielenkiintoisen tekevät juurikin nuo torvisektiot. Sitten kun tullaan kertosäkeeseen, joka on enemmän Avengedia ihteään, niin eipä enää toimikaan niin hyvin. Ja onhan tuota venytetty ehkä hieman turhan pitkäksi, ei mielestäni kanna koko kestoaan.
Ehkäpä omakohtainen mielenkiinto tuohon selittyy Grim Fandango-pelin myötä, jota tuli hakattua aikoinaan (ja miksei vieläkin) melko paljonkin. Samaa vibaa kyseisessä pelissä.
Itse taidan pistää illan ratoksi soimaan
Whitesnake - Starkers in Tokyo
Oikein onnistunut akustisointi tunnetuista hiteistä, enköhän tätäkin ole hehkuttanut bändin omassa lirpakkeessa tarpeeksi. Vandenberg on loistava, Coverdale on loistava, biisit ovat loistavia. Kyllä näissä yhden akustisen kitaran kanssa vedetyissä jutuissa tulee esille väkisinkin se, ketkä ovat oikeasti kovia vokalisteja. Esimerkiksi Brucelta ja Coverdalelta onnistuu, kun taas vaikkapa Andi Deris kuulostaa melkoisen surkealta.
Hmmm.... tää taitaa olla nyt sit mun pualest täss...
Ripper Maiden-klassikon kimpussa. Ei mahkuja alkuperäisen kanssa, mutta melkoisen voimallinen cover ja pätevä osoitus siitä, että Ripper on niitä harvoja hemmoja, joiden kannattaa edes yrittää vetää tätä biisiä.
Oikein onnistunut akustisointi tunnetuista hiteistä, enköhän tätäkin ole hehkuttanut bändin omassa lirpakkeessa tarpeeksi. Vandenberg on loistava, Coverdale on loistava, biisit ovat loistavia. Kyllä näissä yhden akustisen kitaran kanssa vedetyissä jutuissa tulee esille väkisinkin se, ketkä ovat oikeasti kovia vokalisteja. Esimerkiksi Brucelta ja Coverdalelta onnistuu, kun taas vaikkapa Andi Deris kuulostaa melkoisen surkealta.
Deris soitti sitä akustistaan sentään itse samalla (veikkaan että viittaat High Liven In The Middle Of a Heartbeatiin tai MOTR-rundin bootlegien PC69-'coveriin' Where The Eagle Learns To Fly:hyn), Cov vetää vain mallua tuossa Sekä aika epäreilua verrata yhtä biisiä vrt. koko esityksen mittaisiin, ei ne kaikki yksittäiset mene putkeen tuossakaan.
ns: Jorn Lande - Something Real
Mutta kiitos vinkistä, juuri mietin mitä heittää soittolistalle tämän Jörnin Out To Every Nationin jälkeen, DP:n Stormbringer tai Come Taste The Band olivat epäröinnissä, mutta miehän lyön Starkersin! Oikein sulava ja tyylikäs biisi tämä, niitä harvoja joissa panee merkille toisen Jörnin (Viggo Löfstad) kitarasoolonkin.
^Jaah, myönnetään että hieman meni päreiksi Andin haukkuminen, on meinaan hemmetin kova tuo Heartbiitti High Livellä, vaikka ne "Monkey Island-kitaramelodiat" puuttuvatkin. Nuita bootlegeja en ole kuullutkaan, lähinnä mielessä pyörivät If I Could Fly ja Mrs. God Japanista kahden kitaristin avituksella. Youtubesta nuo löytyvät, varmaan olet nähnytkin. Ei ihan iske vasara naulan kantaan Deriksellä, melko säälittävältä kuulostaa.
Tosin mä olen edelleen sitä mieltä, että Deris oli kovimmillaan juurikin tuolloin High Liven aikoihin ja että nykyään ollaan menty pahasti alamäkeen, Coverdale vetelee sensijaan mielestäni hemmetin hyvin vieläkin.
Ja kohta voisikin pistää jotain tuutumusaa, otetaan nyt vaikkapa
Joni Mitchell - Ladies of the Canyon
Tyttöystävän levy, kyllä kuvittelis nukahtavan. No ei, ihan rentouttavaa musaa, mukavan maalailevaa. Ei ihan aina tosin jaksa.
Hmmm.... tää taitaa olla nyt sit mun pualest täss...
Piti hankkia kirjastokortti kun pari kirjaa piti lainata niin huvikseni parit levytkin lähti mukaan.
Obituaryn Xecutioner's Return soi parhaimmillaan. En ole ikinä oikein kunnolla perehtynyt Obituaryyn, mutta jostainhan pitää aloittaa. Ei nyt herätä mitään massiivisia tunteita mutta kieltämättä hyvää death metallia. Toki olen jotain vanhempia irtobiisejä sieltä täältä kuullut, joista nyt tulee mieleen vain Slowly We Rot. Mutta tämä uusi Obituary on hyvää tavaraa ja voisihan sitä jonkun levyn ihan jopa ostaa. Cause Of Death lienee hyvä?
Deiciden The Stench Of Redemption tuli myös lainattua. Ei uusin levy, mutta en ollut tätä kuullutkaan niin lainaan vaan. Huomattavasti meloodisempi kuin edeltäjä Scars Of The Crucifix, mutta ei siinä mitään! Brutaali ja hyvä levy. Pitäisi tuo uusin Deicide levy myös tsekata.
Motörheadin parhaimpia levyjä Sacrificen, Infernon, 1916 ja Ace Of Spadesin ohella. Monipuolisia biisejä ja yksi Motörheadin uran komeimmista biiseistä: God Was Never On Your Side. Sucker, Trigger, Kingdom Of The Worm, Going Down, Living In The Past... kerrassaan mahtavaa kamaa! Ei ole huonoa vetoa tälle levylle eksynyt.
Try to hold some faith
in the goodness of humanity...
^ Onko tuo Kiss of Death samantyylinen levy kuin tuore Motörizer? Jos näin on, sitten en kyllä levyä omiin kokoelmiini hommaa. Oli meinaan karu pettymys tuo Motörheadin uusin kiekko. Todella hengetön levy jolla hyvät riffit tunnutaan korvanneen pelkällä ala-E:n junttaamisella. Missä Motörheadmaisen tarttuvat kappaleet ja mieleenpainuvat riffit? Jotenkin Motörizer kuulostaa siltä että bändi on yrittänyt hakea jotain modernia otetta soittoonsa mutta kun Motörheadissa kyse on nimenomaan siitä omasta rock n roll-tyylistä eikä mistään modern metal-mössöstä. The Thousand Names of God on levyn ainoa oikeasti hyvä kappale, eikä sekään pärjää vertailussa edes Motörheadin 90-luvun klassikkobiiseille.
Stratocaster wrote:^ Onko tuo Kiss of Death samantyylinen levy kuin tuore Motörizer? Jos näin on, sitten en kyllä levyä omiin kokoelmiini hommaa. Oli meinaan karu pettymys tuo Motörheadin uusin kiekko. Todella hengetön levy jolla hyvät riffit tunnutaan korvanneen pelkällä ala-E:n junttaamisella. Missä Motörheadmaisen tarttuvat kappaleet ja mieleenpainuvat riffit? Jotenkin Motörizer kuulostaa siltä että bändi on yrittänyt hakea jotain modernia otetta soittoonsa mutta kun Motörheadissa kyse on nimenomaan siitä omasta rock n roll-tyylistä eikä mistään modern metal-mössöstä. The Thousand Names of God on levyn ainoa oikeasti hyvä kappale, eikä sekään pärjää vertailussa edes Motörheadin 90-luvun klassikkobiiseille.
Sanoisin, että KOD on hieman monipuolisempi levy, kuin Motörizer. Motörizer on hieman tasapaksumpi kuin kaksi edellistä, mutta ei minusta missään nimessä ollenkaan huono levy. Mulla ainakin vaati useampia kuunteluita, ennen kuin aukesi kunnolla. Aika jännä juttu, minusta Motörizer on nimenomaan juuri Motörheadia, en minä kuule siinä mitään uuden hakemista. Joillekin uppoaa, toisille ei.
Kannattaa todellakin kokeilla Kiss Of Deathia, tiedä vaikka tykkäisit.
Try to hold some faith
in the goodness of humanity...
Opethin debyytti on kyllä aivan loistava levy ja tämä kappale todella mahtava avaaja sille. Hienoja riffejä kuullaan yllin kyllin ja erikoismaininta todella hienosta tunnelmasta.
Enpä olisi uskonut tästä bändistä tätä sanovani: Ihan v**un kovaa tavaraa! "Vähän" erilaisen kuuloista kamaa kuin bändin myöhempi tuotanto Keeppereineen yms. Me likes!
"I don't trust anyone who doesn't like Slayer."
-Mike Patton
Hulluutta ja parhautta Perusta. Totaalista kaaosta ja aggressiota. Unohtamatta loistavia falsetteja, haha! Täytyis näiltäkin hommata kiireen vilkkaa lisää materiaalia hyllyyn.
Stratocaster wrote:^ Onko tuo Kiss of Death samantyylinen levy kuin tuore Motörizer? Jos näin on, sitten en kyllä levyä omiin kokoelmiini hommaa. Oli meinaan karu pettymys tuo Motörheadin uusin kiekko. Todella hengetön levy jolla hyvät riffit tunnutaan korvanneen pelkällä ala-E:n junttaamisella. Missä Motörheadmaisen tarttuvat kappaleet ja mieleenpainuvat riffit? Jotenkin Motörizer kuulostaa siltä että bändi on yrittänyt hakea jotain modernia otetta soittoonsa mutta kun Motörheadissa kyse on nimenomaan siitä omasta rock n roll-tyylistä eikä mistään modern metal-mössöstä. The Thousand Names of God on levyn ainoa oikeasti hyvä kappale, eikä sekään pärjää vertailussa edes Motörheadin 90-luvun klassikkobiiseille.
Sanoisin, että KOD on hieman monipuolisempi levy, kuin Motörizer. Motörizer on hieman tasapaksumpi kuin kaksi edellistä, mutta ei minusta missään nimessä ollenkaan huono levy. Mulla ainakin vaati useampia kuunteluita, ennen kuin aukesi kunnolla. Aika jännä juttu, minusta Motörizer on nimenomaan juuri Motörheadia, en minä kuule siinä mitään uuden hakemista. Joillekin uppoaa, toisille ei.
Kannattaa todellakin kokeilla Kiss Of Deathia, tiedä vaikka tykkäisit.
Kiss Of Death on oikeasti aivan mielettömän kova levy!!! Straton kannattaa ehdottomasti hankkia kyseinen rieska, jos Motörhead kolahtelee edes jollain asteella.
Np. Queensrÿche - Operation: Mindcrime
"Killing two birds with one stone, it’s particularly violent but it works in metal." - Rob Halford
Eli tämä surullisenkuuluisa, virallisesti vain LP:nä olemassaoleva Stronger Than Ever soimassa. Kaameaa kuraa tämä parin muun aikalaisensa (esim. Celtic Frost tai Raven) kaltainen soundin kaupallistamispäivitys kyllä on, tässäkin paksusti kuuluva basso & pumppaava rytmi pitämässä kamalaa biisintekelettä kuuluvilla.
Chris Boltendahl sentään kuulostaa omalta itseltään, vaikka yrittääkin ihan "laulaa" eri tavalla
Mikähän idea tuossa bändin nimenkin lyhentämisessä oli; helvetin Kaivaja..
WhiteRabbit wrote:
Kiss Of Death on oikeasti aivan mielettömän kova levy!!! Straton kannattaa ehdottomasti hankkia kyseinen rieska, jos Motörhead kolahtelee edes jollain asteella.
Np. Queensrÿche - Operation: Mindcrime
Täytynee ilmeisesti tsekata sitten Kiss of Death. Tokihan Motörhead kolahtelee - ja kovaa, kyseessä on yksi tärkeimmistä bändeistä musiikillisen historiani kannalta. Motörhead oli niitä ensimmäisiä metallibändejä mistä tuli diggailtua kun koko homma oli aluillaan. Livenä Motörhead on parhaimmillaan, ja paras tuotos diskografiassa on No Sleep 'til Hammersmith IMO.
np. BLASPHEMY - Live Ritual
Livehäpäisy jälleen soimassa. Parhaita elävän musiikin tallenteita metallin historiassa.
Kiss of Death on todellakin helvetin hyvä levy, suosittelen! Motörizer nyt on mun mielestä niin kaukana modernista metallista ja modernista metalli saundista kuin vaan voi olla, levyhän on silkkaa rockia, niin kuin Motörheadilta sopiiki odottaa. Kolme uusinta Motörheadia ovat kyllä osoittaneet, että Lemmy ja bändi pystyvät edelleen tekemän klassikkolevyjen tasoisia kokonaisuuksia. Vielä kun soittaisivat noita uusia biisejä enempi keikoillakin.
NP:Aria - "noz koroze dnja"
Harvalla bändillä on näin omalaatuinen soundi tässä genressä.
Sekä aika epäreilua verrata yhtä biisiä vrt. koko esityksen mittaisiin, ei ne kaikki yksittäiset mene putkeen tuossakaan.
Oli meinaan karu pettymys tuo Motörheadin uusin kiekko. Todella hengetön levy jolla hyvät riffit tunnutaan korvanneen pelkällä ala-E:n junttaamisella. Missä Motörheadmaisen tarttuvat kappaleet ja mieleenpainuvat riffit? Jotenkin Motörizer kuulostaa siltä että bändi on yrittänyt hakea jotain modernia otetta soittoonsa mutta kun Motörheadissa kyse on nimenomaan siitä omasta rock n roll-tyylistä eikä mistään modern metal-mössöstä. The Thousand Names of God on levyn ainoa oikeasti hyvä kappale, eikä sekään pärjää vertailussa edes Motörheadin 90-luvun klassikkobiiseille.