No mutta ei kai siihen mielipiteen muodostamiseen hirveästi tarvita, se joko on tai ei ole. Mielipide toki saattaa muuttua aikain saatossa syystä tai toisesta, mutta se onkin sitten eri juttu.Stratocaster wrote:Omissa mielipiteissä on se, ettei ne välttämättä ole kehittyneet vielä lopulliseen muotoonsa, koska siihen tarvitaan aikaa.
Aika, Joka miellyttää eniten?
Moderator: The Killer Krew
"The nightmare corpse-city of R'lyeh was built in measureless eons behind history by the vast, loathsome shapes that seeped down from the dark stars. There lay great Cthulhu and his hordes, hidden in green slimy vaults."
Dark Days Ahead
DDA@Facebook
Dark Days Ahead
DDA@Facebook
No tänne pitää kyllä tuo menestynein aika vetää ykköseksi. Siihen aikaan tämä isäntä alkoi Maidenia kuunnella ja se bändi sitten veikin mukanaan täydellisesti.
Omasta mielestäni ylivoimaisesti parhaat levyt ovat Somewhere In Time ja Seventh Son.
No Prayer on ok albumi ja Fear Of The Darkista tulee aina Intti mieleen kun levy kulutettiin siellä puhki meikäläisen toimesta ja kiertueen keikka oli intin aikana, jossa oltiinkin eturivissä
Blazen aika oli pikkasen hakemista itselleni, mutta se oli Madeni kuin Maideni. Minä pitelin kovasti bändin puolia, kun kaverini käänsivät takkinsa
Virtualista en hirveesti perusta, mutta X-Factor on helvetin hyvä levy joka aukesi itselleni reilusti myöhemmin ilmestymisensä jälkeen eli noin 6 vuotta sen jälkeen
Brucen paluu nosti ilon kyyneleet itselleni ja jo se, että mestari palasi sorvinsa ääreen, toi itselleni 1000 pientä housuun.
D`iannon aikaisesta matskusta levyt ovat olleet iät ja ajat, mutta todella vähäisessä kuuntelussa ja sai osaltani ansaitsemansa arvostuksen vasta pari vuotta sitten. Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan
Tuskin huippu vuodet palaavat, mutta itselleni kaikki kelpaa kunhan Maidenin juna vain puksuttaa eteenpäin ja toivon mukaan sovussa ilman miehistön vaihdoksia.
Omasta mielestäni ylivoimaisesti parhaat levyt ovat Somewhere In Time ja Seventh Son.
No Prayer on ok albumi ja Fear Of The Darkista tulee aina Intti mieleen kun levy kulutettiin siellä puhki meikäläisen toimesta ja kiertueen keikka oli intin aikana, jossa oltiinkin eturivissä

Blazen aika oli pikkasen hakemista itselleni, mutta se oli Madeni kuin Maideni. Minä pitelin kovasti bändin puolia, kun kaverini käänsivät takkinsa


Brucen paluu nosti ilon kyyneleet itselleni ja jo se, että mestari palasi sorvinsa ääreen, toi itselleni 1000 pientä housuun.
D`iannon aikaisesta matskusta levyt ovat olleet iät ja ajat, mutta todella vähäisessä kuuntelussa ja sai osaltani ansaitsemansa arvostuksen vasta pari vuotta sitten. Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan
Tuskin huippu vuodet palaavat, mutta itselleni kaikki kelpaa kunhan Maidenin juna vain puksuttaa eteenpäin ja toivon mukaan sovussa ilman miehistön vaihdoksia.
Maiden Ukot nähty: -88, -90, -92, -95, -98, -03, -05, -05, (4x)-06, -07, (8x)-08, -09, (5x)-10, (13x)-11, (10x)-13 ja....jatkuu
-
- Lentäjä-Ässä
- Posts: 1279
- Joined: Tue May 01, 2007 16:07
- Location: Kerava
Menestynein aika eli 83-88 on mulle se paras aikakausi Maidenin historiassa. Kaikkien albumien kokonaisuus on hyvä ja myös yksittäiset biisit ovat tosi kovia. Myös liveshowt tuolla aikakaudella olivat todella mahtavia. Kakkoseksi mun listoilla pääsee DiAnnon aika siksi, että on välillä mukava kuunnella Maidenia raan alkuvoimaisena varsinkin ykköslevy on ollut kovassa kuuntelussa.
Brucen paluu ottaa kolmospaikan. Albumit ovat olleet tälläkin kaudella hyviä mutta kokonaisuuden laatu on tippunut selkeästi. Maailmankiertueet ovat kuitenkin säilyttäneet rasonsa.
Blazen aika ja Brucen kanssa tehdyt 90-luvun levyt ovat pohjalla melko tasoissa. Blazen ajan biiseissä minua viehättää tietynlainen mahtipontisuus ja varsinkin X-Factorin kohdalla synkkyys. Kuitenkin pieni tunkkaisuus Virtualin soundeissa laskee pojoja. 90-luvun alun raskas tyyli on myös hyvä mutta levyillä olisi saanut olla hieman enemmän luovuutta.
Brucen paluu ottaa kolmospaikan. Albumit ovat olleet tälläkin kaudella hyviä mutta kokonaisuuden laatu on tippunut selkeästi. Maailmankiertueet ovat kuitenkin säilyttäneet rasonsa.

Blazen aika ja Brucen kanssa tehdyt 90-luvun levyt ovat pohjalla melko tasoissa. Blazen ajan biiseissä minua viehättää tietynlainen mahtipontisuus ja varsinkin X-Factorin kohdalla synkkyys. Kuitenkin pieni tunkkaisuus Virtualin soundeissa laskee pojoja. 90-luvun alun raskas tyyli on myös hyvä mutta levyillä olisi saanut olla hieman enemmän luovuutta.
Brucen paluu sai ääneni. Levyt olivat toki tasokkaampia tuolloin 80-luvulla, mutta Maiden on juuri nyt niin käsittämättömän kovassa vedossa livenä ja elää aivan ehdottomasti toista kultakauttaan. Asiaan vaikuttaa myös se, että itse olen kuitenkin näitä "uuden sukupolven" faneja ja seurannut bändin edesottamuksia noin viitisen vuotta, niin tämä aikakausi on tavallaan lähempänä sydäntä.
Kuten jo mainitsinkin, niin viiden suora 666-Seventh Son on tuotannollisesti ylivoimaisesti parasta aikaa ja sen aikakauden levyt eksyvät soittimeen useimmiten. Nykyäänkin on tullut tosi kovia biisejä, mutta kokonaisuudet eivät ole niin hyviä. AMOLAD on kyllä todella tasainen, mutta siellä ei ole yhtään sellaista todellista tajunnanräjäyttäjää vaikka Brighter Than A Thousand Suns lähelle pääseekin.
Varmastikin 80-luku pääsisi ykköseski, jos olisin itse elänyt silloin, mutta tämä henkilökohtainen asioiden kokeminen ja näkeminen nostaa kyllä nykyhetken kärkeen.
Kuten jo mainitsinkin, niin viiden suora 666-Seventh Son on tuotannollisesti ylivoimaisesti parasta aikaa ja sen aikakauden levyt eksyvät soittimeen useimmiten. Nykyäänkin on tullut tosi kovia biisejä, mutta kokonaisuudet eivät ole niin hyviä. AMOLAD on kyllä todella tasainen, mutta siellä ei ole yhtään sellaista todellista tajunnanräjäyttäjää vaikka Brighter Than A Thousand Suns lähelle pääseekin.
Varmastikin 80-luku pääsisi ykköseski, jos olisin itse elänyt silloin, mutta tämä henkilökohtainen asioiden kokeminen ja näkeminen nostaa kyllä nykyhetken kärkeen.
-
- Hang-Around
- Posts: 187
- Joined: Sun Jan 06, 2008 23:50
- Location: Kotka
Kyllä vuosien 83-88 materiaali miellyttää korvaani eniten. Tuolle ajalle ei minun "mittarin" mukaan mahdu yhtäkään huonoa biisiä, vain muutama hassu vähän keskinkertaisempi veto. Silloin oli myös ulkomusiikilliset seikat kohdillaan (esim. Brucen vaatteet Somewhere on tourilla 86-87). Promokuvissa on vähän huumoriakin mukana. Lavat olivat myös hienoja. Harmi kun en tuolloin elänyt...
-
- Berserkki
- Posts: 822
- Joined: Fri Oct 06, 2006 13:41
- Location: Helsinki
Miksei tossa oo ruoka-aikaa?
Joka tapauksessa kultainen aika miellyttää eniten, ne klassisimmat levyt ja Brucen otsatukka. Bayleyn levyihin en oikeen edes tutustunut joten niita en osaa kommentoida, mutta Maiden on kautta linjan pysynyt erittäin timminä. Ihan käsittämätöntä miten bändi voi saada aikaan noin kovaa materiaalia läpi uran, lipsumatta linjastaan.
Joka tapauksessa kultainen aika miellyttää eniten, ne klassisimmat levyt ja Brucen otsatukka. Bayleyn levyihin en oikeen edes tutustunut joten niita en osaa kommentoida, mutta Maiden on kautta linjan pysynyt erittäin timminä. Ihan käsittämätöntä miten bändi voi saada aikaan noin kovaa materiaalia läpi uran, lipsumatta linjastaan.
On this night, in this hour
We call upon the ancient power
Now swallow his demons semen stream
From the realms where Satan reigns supreme
We call upon the ancient power
Now swallow his demons semen stream
From the realms where Satan reigns supreme
-
- Wimp
- Posts: 27
- Joined: Mon Apr 14, 2008 14:01
- Location: Vaasa
Vastasin että ''brucen paluu'' ,koska sen jälkeen Maiden on vaan vakuuttanut mut LUJAA!A matter of life and death voisi pelkästään melkeen olla riittävä syy äänestää tätä '' toista kultakautta''.Maiden on yksinkertaisesti Andrianin ja Brucen paluun jälkeen ovat tulleet taitavimmaksi live vetäjiksi ja soittotaito on huomattavasti parempaa(vaikka Tosi hyvin he vetivät ennenkin
)Unohtamatta brucen ääntä!Aah
Rock in riot,death on the roadit ja kaikki ullevit ja nää siitä hetkestä lähtien.Brave New World,Dance of death,AMOLAD todella hyviä,vaikka DoD:ista löytyy pari vähemmän hyvä biisi mutta sei haittaa
Brave New Worldin kokonaisuudesta on hieman vaikeempi mennä arvioimaan,kun en ole sulatellut vielä riittävästi niitä paria vähemmän kuunneltuja biisejä
Itse asiassa tää ei ollut Läheskään helppo vastaus,kun Maidenillä ei ole yhtään huonoa albumia mitä omistan.Rakastan näitä SIT:tejä ja SSOASSO:neja ja POM...
Johtunee mielentilasta ja kun kuuntelin äskenkin tään kauden biisejä ja esityksiä.Myös vaikuttaa hieman se kun elän tätä kautta




Johtunee mielentilasta ja kun kuuntelin äskenkin tään kauden biisejä ja esityksiä.Myös vaikuttaa hieman se kun elän tätä kautta

Kyllä se on aika kevyesti jakso 1983-1988.
Omakin Maiden-innostus alkoi tuona aikana ja samalla tiellä ollaan. Tuona aikana ilmestyneet levyt olivat kauttaaltaan mestariteoksia eikä oikein luokattomia/keskinkertaisia (vrt. NOTB:n pari viisua) piisejäkään päässyt syntymään.Parhaat levyt itselle ovat aika selkeästi olleet jo hyvän aikaa Somewhere In Time, Piece Of Mind ja Seventh Son Of A Seventh Son. Että näin.
Omakin Maiden-innostus alkoi tuona aikana ja samalla tiellä ollaan. Tuona aikana ilmestyneet levyt olivat kauttaaltaan mestariteoksia eikä oikein luokattomia/keskinkertaisia (vrt. NOTB:n pari viisua) piisejäkään päässyt syntymään.Parhaat levyt itselle ovat aika selkeästi olleet jo hyvän aikaa Somewhere In Time, Piece Of Mind ja Seventh Son Of A Seventh Son. Että näin.
"You see, pal: Elvis can't read a contract. All he knows is: No Ferrari, no rides with the top down." - James "Sonny" Crockett
-
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
Hienoin kausi Maidenin historiassa minulle henkilökohtaisesti on ehdottomasti "synakausi" eli vuodet 1986-1988. Kaksi loistavaa levyä, joista toinen on minulle maailman paras albumi. Seventh Son of a Seventh Son, jonka kansikuvan Eddien aion ikuistaa tatuointina ihooni.
Top-Maiden-kaudet:
1. 1986-1988. Adrianilla vahva rooli bändin sisällä, loistavia sävellyksiä miehen kynästä ja ennenkaikkea päätähuimaavaa kitarataituruutta, maailman tyylikkäintä soittoa ja hienoimpia sooloja kautta aikain. Bändi aivan uskomattomassa terässä, kappaleet hipovat täydellisyyttä ja soundimaailma on molemmilla levyillä enemmän kuin kohdallaan.
2. Nykypäivän Maiden. Brucen ja Adrianin paluun jälkeiset ajat ovat olleet hienoa seurattavaa, kulminoituen loistavaan A Matter of Life and Deathiin. Kaikenkaikkiaan, AMOLAD:lla Maiden todisti että paukkuja löytyy vielä vanhoillakin päivillä, ja itseasiassa niin vahvoja sellaisia että bändi lyö tuoreimmalla täyspitkällään melkein kaikki aiemmat levynsä. Livenä Iron Maiden nykypäivänä on myös melkeinpä parhaimmillaan, Brucen lauluääni on loistavassa kondiksessa ja bändikin on vielä terävä kuin partaveitsi.
3. Blaze Bayley johtohahmona 1995-1998. Sanokaa mitä sanotte; minulle The X Factor on parasta Iron Maidenia SSOASS/SIT/AMOLAD-kolmikon jälkeen. Eikä Virtualkaan ole heikko, ei edes keskinkertainen. Toki miehen livetulkinnassa oli puutteensa (vanhan materiaalin esittäminen), mutta suotakoon tämä anteeksi koska levyllä lähtee loistavasti. The X Factoria ei voi tarpeeksi ylistää. Se levy antaa joka kuuntelukerralla jotain uutta. Todella henkilökohtainen albumi; kanava, jonka kautta Steve pääsi purkamaan tuntojaan. Depressiivistä, pahaenteisen hiljaa etenevää, vain hetkittäin täyteen murskaavaan voimaansa nousevaa täydellisyyttä. I worship!
Tämän jälkeen meneekin sitten hajanaisemmaksi. Heikoin Maiden-kausi on minusta 1990-1993 vuodet, mutta siltikin No Prayer on yksi eniten kuuntelemistani levyistä bändiltä ja sisältää yhden elämää suuremman suosikkibiisin, eli levyn nimikkokappaleen.
Maiden for life my friends.
Top-Maiden-kaudet:
1. 1986-1988. Adrianilla vahva rooli bändin sisällä, loistavia sävellyksiä miehen kynästä ja ennenkaikkea päätähuimaavaa kitarataituruutta, maailman tyylikkäintä soittoa ja hienoimpia sooloja kautta aikain. Bändi aivan uskomattomassa terässä, kappaleet hipovat täydellisyyttä ja soundimaailma on molemmilla levyillä enemmän kuin kohdallaan.
2. Nykypäivän Maiden. Brucen ja Adrianin paluun jälkeiset ajat ovat olleet hienoa seurattavaa, kulminoituen loistavaan A Matter of Life and Deathiin. Kaikenkaikkiaan, AMOLAD:lla Maiden todisti että paukkuja löytyy vielä vanhoillakin päivillä, ja itseasiassa niin vahvoja sellaisia että bändi lyö tuoreimmalla täyspitkällään melkein kaikki aiemmat levynsä. Livenä Iron Maiden nykypäivänä on myös melkeinpä parhaimmillaan, Brucen lauluääni on loistavassa kondiksessa ja bändikin on vielä terävä kuin partaveitsi.
3. Blaze Bayley johtohahmona 1995-1998. Sanokaa mitä sanotte; minulle The X Factor on parasta Iron Maidenia SSOASS/SIT/AMOLAD-kolmikon jälkeen. Eikä Virtualkaan ole heikko, ei edes keskinkertainen. Toki miehen livetulkinnassa oli puutteensa (vanhan materiaalin esittäminen), mutta suotakoon tämä anteeksi koska levyllä lähtee loistavasti. The X Factoria ei voi tarpeeksi ylistää. Se levy antaa joka kuuntelukerralla jotain uutta. Todella henkilökohtainen albumi; kanava, jonka kautta Steve pääsi purkamaan tuntojaan. Depressiivistä, pahaenteisen hiljaa etenevää, vain hetkittäin täyteen murskaavaan voimaansa nousevaa täydellisyyttä. I worship!
Tämän jälkeen meneekin sitten hajanaisemmaksi. Heikoin Maiden-kausi on minusta 1990-1993 vuodet, mutta siltikin No Prayer on yksi eniten kuuntelemistani levyistä bändiltä ja sisältää yhden elämää suuremman suosikkibiisin, eli levyn nimikkokappaleen.
Maiden for life my friends.
1. Nykypäivän Maiden.
Aikoinaan kuunneltuani Brave New Worldin olin aivan myyty. Nykyään kuuntelen kyseistä levyä hieman kriittisemmin, mutta kyllä jonkun Ghost of the Navigatorin ja Brave New Worldin kuuleminen saa kyynelet kihoamaan. Sen verran tärkeitä muistoja liittyy näihin oman hevi-innostukseni aloittajiin, että kyllä ne pysyy vain aina henk.koht. suosikkeihini. Dance of Death oli myös ensimmäinen levy ikinä, jota odotin suu vaahdossa, ja olihan se hieno fiilis saada käteen ilmestymispäivänä uusin suosikkibändin levy. Nykyään sen asema on melko samalainen kuin Brave New Worldin: loistavaa biisi materiaalia, josta ne huonommatkin ovat itselläni arvossa nostalgian vuoksi.
Mielenkiintoisesti en odottanut pätkääkään uusinta A Matter of Life and Deathia. Sen hankin ilmestymispäivän tienoilla, mutta vain siksi, että kävelin vahingossa levykauppaan. Näytteet Brighterin kaltaisista biiseistä, joissa Bruce kähisee tuskaisesti henkitoreissaan ei oikein innostaneet. Nykyään levyllä on kahta viimeistä kappaletta lukuun ottamatta hyvin vahvaa materiaalia, mutta pidän silti enemmän kahdesta ensimmäisestä reunion-levystä. Vieläkin ajattelen myös, että Brucen pitäisi laulaa matalammalta suurimman osan aikaa, koska jätkä on vanha. Muuten olisi rahkeita parempaankin pisteytykseen. Ensi levyä luultavasti odotan varsin innoissani.
2. Number of the Beast - Seventh Son of a Seventh Son
Sanomattakin selvää, klassikoita piisaa. Levyillä on omat erheensä, kuten osa Seventh Sonin ja Powerslaven matskusta (PS:n neljä filleriä keskellä levyä), mutta myös tämä täydellinen levy, SIT, löytyy. Piece of Mindilla on myös täytematskunsa, mutta mielestäni sekin on onnistunutta rokkikamaa, tosin Tame a Land on kehnohko eeposyritys.
3. No Prayer for the Dying - Fear of the Dark
Vähän väliinputoajalevyjä. Ihan kivaksi voisin luonnehtia, mutta kun Maidenilla se ei riitä. 4-5 kurkoa biisiä per levy. Brucen ääni on kova molemmilla.
4. Iron Maiden - Killers
Ihan kivaa tämäkin, mutta punk-meno ei ole koskaan napannut. Muutamat kivat hitit. Prowler/Phantom/Killers, ja sen sellasta.
5. Balze Baileysin aika.
Sign of the Cross, Futureal, Clansman, Man on the Edge ja Lord of the Flies. Se siitä, morjes.
Aikoinaan kuunneltuani Brave New Worldin olin aivan myyty. Nykyään kuuntelen kyseistä levyä hieman kriittisemmin, mutta kyllä jonkun Ghost of the Navigatorin ja Brave New Worldin kuuleminen saa kyynelet kihoamaan. Sen verran tärkeitä muistoja liittyy näihin oman hevi-innostukseni aloittajiin, että kyllä ne pysyy vain aina henk.koht. suosikkeihini. Dance of Death oli myös ensimmäinen levy ikinä, jota odotin suu vaahdossa, ja olihan se hieno fiilis saada käteen ilmestymispäivänä uusin suosikkibändin levy. Nykyään sen asema on melko samalainen kuin Brave New Worldin: loistavaa biisi materiaalia, josta ne huonommatkin ovat itselläni arvossa nostalgian vuoksi.
Mielenkiintoisesti en odottanut pätkääkään uusinta A Matter of Life and Deathia. Sen hankin ilmestymispäivän tienoilla, mutta vain siksi, että kävelin vahingossa levykauppaan. Näytteet Brighterin kaltaisista biiseistä, joissa Bruce kähisee tuskaisesti henkitoreissaan ei oikein innostaneet. Nykyään levyllä on kahta viimeistä kappaletta lukuun ottamatta hyvin vahvaa materiaalia, mutta pidän silti enemmän kahdesta ensimmäisestä reunion-levystä. Vieläkin ajattelen myös, että Brucen pitäisi laulaa matalammalta suurimman osan aikaa, koska jätkä on vanha. Muuten olisi rahkeita parempaankin pisteytykseen. Ensi levyä luultavasti odotan varsin innoissani.
2. Number of the Beast - Seventh Son of a Seventh Son
Sanomattakin selvää, klassikoita piisaa. Levyillä on omat erheensä, kuten osa Seventh Sonin ja Powerslaven matskusta (PS:n neljä filleriä keskellä levyä), mutta myös tämä täydellinen levy, SIT, löytyy. Piece of Mindilla on myös täytematskunsa, mutta mielestäni sekin on onnistunutta rokkikamaa, tosin Tame a Land on kehnohko eeposyritys.
3. No Prayer for the Dying - Fear of the Dark
Vähän väliinputoajalevyjä. Ihan kivaksi voisin luonnehtia, mutta kun Maidenilla se ei riitä. 4-5 kurkoa biisiä per levy. Brucen ääni on kova molemmilla.
4. Iron Maiden - Killers
Ihan kivaa tämäkin, mutta punk-meno ei ole koskaan napannut. Muutamat kivat hitit. Prowler/Phantom/Killers, ja sen sellasta.
5. Balze Baileysin aika.
Sign of the Cross, Futureal, Clansman, Man on the Edge ja Lord of the Flies. Se siitä, morjes.
Re-union materiaali on viime aikoina ainakin itselläni pyörinyt soittimessa kaikkein tiuhimpaan mutta sen verran tuoreilla teillä vielä ollaan että en sitä ihan suosikiksenikaan uskalla sanoa. Laitetaan kuitenkin vähän kommenttia jokaisesta.
Re-Union
Vaikka kaikkia kolmea kitaraa ei ole saatua ihan sataprosenttisesti hyödynnettyä, kuulostaa Maiden tänä päivänä kenties täyteläisemmältä kuin koskaan. Jokainen jäsen on skarpannut kovasti niin biisinteossa kuin laulu- ja soitinsuorituksissa. Dance Of Deathilla oli pienoista inflaatiota havaittavissa, mutta aivan pienoista. Brave New World ja A Matter Of Life And Death molemmat sitten ovat melkoisen täydellisiä suorituksia. Tästä on oikein hyvä sitten jatkaa.
Bayley - era
Kaksi levyä tässäkin, toinen loistava, toinen vähemmän loistava mutta ei nyt ihan susipaskakaaan. X-Factor on myös itselläni pikkuhiljaa kohoillut omien Maiden-suosikkieni joukkoon. Tunnelmaltaan ja sanoituksiltaan yhtyeen selkeää kärkikastia, ja Bayley vetää tällä levyllä aivan helvetin hyvin, edes Dickinson ei kaikessa ylijumaluudessaankaan saa tämän levyn biisejä kuulostamaan paremmalta kuin Blaze. Sooloihin ja kitarasoundiin olisin kaivannut vähän enemmän munaa mutta oikein hyvä näinkin. X-Factor olisi voinut olla mainio albumi mutta sortuu epätasaiseen kappalemateriaaliin ja etenkin McBrain on helvetin väsynyt tällä levyllä.
NPFTD - FOTD
Pidän molemmista levyistä kovasti ja näiltä kahdelta löytyykin helvetinmoinen läjä Maidenin surullisesti unohdettuja klassikoita: Childhood's End, Judas My Guide, Running Silent Running Deep, Public Enema Number One.. Myös yhtyeen uran isoimpia pohjanoteerauksia on valitettavasti mukaan mahtunut mutta ei häiritsevyyteen asti. Tiedä sitten olisiko H:n läsnäolo parantanut linjaa suuntaan tai toiseen mutta tämä hetkellinen muodonmuutos oli aivan terveellistä ja tervetullutta vaihtelua bändin ilmaisuun. Pahimmassa tapauksessa synat olisivat voineet saada yliotteen SSOASS:n jälkeen.
Klassisk - era NOTB - SSOASS
Tästä tuskin löytyy enää mitään uutta sanottavaa.
Tämän aikavälin ainakin jotkin levyt ovat kyllä pahasti kärsineet ylisoitosta, mutta pienen tauon jälkeen on aina taas maistunut. Oma ykkössuosikkini tältä ajalta on luonnollisesti äärimmäisen rautainen kaksikko Piece Of Mind/Powerslave. SSOASS/SIT-kaksikko, joista jälkimmäiseksi mainittu on itselleni vielä se mieluisempi, on ehdottomasti myös timanttinen pari, tosin Seitsemännen Pojan yletöntä parhaimmuuden ylistystä en aina pysty käsittämään.Bändi nyt on selvästi elämänsä vireessä ja levykokonaisuuksista ei muutamaa kömmähdystä lukuunottamatta löydy pahemmin valitettavaa.
Di'Anno - era
Pari levyä, harmillisen epätasaisia kokonaisuuksia mutta pidän kuitenkin siitä räkäisestä fiiliksestä joka tästä parivaljakosta huokuu, olematta kuitenkaan liian punk. Ei näistä kuitenkaan sen enempää.
Re-Union
Vaikka kaikkia kolmea kitaraa ei ole saatua ihan sataprosenttisesti hyödynnettyä, kuulostaa Maiden tänä päivänä kenties täyteläisemmältä kuin koskaan. Jokainen jäsen on skarpannut kovasti niin biisinteossa kuin laulu- ja soitinsuorituksissa. Dance Of Deathilla oli pienoista inflaatiota havaittavissa, mutta aivan pienoista. Brave New World ja A Matter Of Life And Death molemmat sitten ovat melkoisen täydellisiä suorituksia. Tästä on oikein hyvä sitten jatkaa.
Bayley - era
Kaksi levyä tässäkin, toinen loistava, toinen vähemmän loistava mutta ei nyt ihan susipaskakaaan. X-Factor on myös itselläni pikkuhiljaa kohoillut omien Maiden-suosikkieni joukkoon. Tunnelmaltaan ja sanoituksiltaan yhtyeen selkeää kärkikastia, ja Bayley vetää tällä levyllä aivan helvetin hyvin, edes Dickinson ei kaikessa ylijumaluudessaankaan saa tämän levyn biisejä kuulostamaan paremmalta kuin Blaze. Sooloihin ja kitarasoundiin olisin kaivannut vähän enemmän munaa mutta oikein hyvä näinkin. X-Factor olisi voinut olla mainio albumi mutta sortuu epätasaiseen kappalemateriaaliin ja etenkin McBrain on helvetin väsynyt tällä levyllä.
NPFTD - FOTD
Pidän molemmista levyistä kovasti ja näiltä kahdelta löytyykin helvetinmoinen läjä Maidenin surullisesti unohdettuja klassikoita: Childhood's End, Judas My Guide, Running Silent Running Deep, Public Enema Number One.. Myös yhtyeen uran isoimpia pohjanoteerauksia on valitettavasti mukaan mahtunut mutta ei häiritsevyyteen asti. Tiedä sitten olisiko H:n läsnäolo parantanut linjaa suuntaan tai toiseen mutta tämä hetkellinen muodonmuutos oli aivan terveellistä ja tervetullutta vaihtelua bändin ilmaisuun. Pahimmassa tapauksessa synat olisivat voineet saada yliotteen SSOASS:n jälkeen.
Klassisk - era NOTB - SSOASS
Tästä tuskin löytyy enää mitään uutta sanottavaa.
Tämän aikavälin ainakin jotkin levyt ovat kyllä pahasti kärsineet ylisoitosta, mutta pienen tauon jälkeen on aina taas maistunut. Oma ykkössuosikkini tältä ajalta on luonnollisesti äärimmäisen rautainen kaksikko Piece Of Mind/Powerslave. SSOASS/SIT-kaksikko, joista jälkimmäiseksi mainittu on itselleni vielä se mieluisempi, on ehdottomasti myös timanttinen pari, tosin Seitsemännen Pojan yletöntä parhaimmuuden ylistystä en aina pysty käsittämään.Bändi nyt on selvästi elämänsä vireessä ja levykokonaisuuksista ei muutamaa kömmähdystä lukuunottamatta löydy pahemmin valitettavaa.
Di'Anno - era
Pari levyä, harmillisen epätasaisia kokonaisuuksia mutta pidän kuitenkin siitä räkäisestä fiiliksestä joka tästä parivaljakosta huokuu, olematta kuitenkaan liian punk. Ei näistä kuitenkaan sen enempää.
Pienen empimisen jälkeen on todettava, että kyllä se "kultakausi" (jonka minä siis käsitän TNotB - SSoaSS-välisenä aikana) on lähinnä sydäntä. Klassikkolevyä pukkasi toisen perään, täynnä loistavia sävellyksiä. Di'Annon aikainen materiaali ei ole juurikaan mieleeni, mutta onhan tämä vähän erilaista Maidenia. Smithin lähdön jälkeisistä kahdesta levystä en juurikaan perusta, löytyy niiltä muutamat hyvät kipaleet, enkä nyt ole ihan varma tuosta Brucen tuskaisen kuuloisesta raspi-tulkinnastakaan. Bayleyn aikaiset levyt ovat mielestäni varsin surkeita, varsinkin se jälkimmäinen eli Virtual XI. Tämän levyn sijaan olisin mielummin kuunnellut tunnin verran Harrisin ulostamista (no joo, ehkä vähän kärjistettynä...). Brucen ja Adrianin paluun jälkeen levyt taas ovat olleet huomattavasti parempia, väliinputoajana Dance of Death, jolla on pari täytebiisiä liikaa. A Matter of Life and Death ja Brave New World sen sijaan ovat erinomaisia julkaisuja.
Pientä listaa:
1. The Number of the Beast - Seventh Son of a Seventh Son
2. Brave New World - A Matter of Life and Death
3. No Prayer for the Dying - Fear of the Dark
4. Iron Maiden - Killers
5. The X-Factor - Virtual XI
Pientä listaa:
1. The Number of the Beast - Seventh Son of a Seventh Son
2. Brave New World - A Matter of Life and Death
3. No Prayer for the Dying - Fear of the Dark
4. Iron Maiden - Killers
5. The X-Factor - Virtual XI
-
- Hell Rat
- Posts: 323
- Joined: Thu Aug 30, 2007 16:23
-
- Wimp
- Posts: 47
- Joined: Sun May 11, 2008 12:54
- Location: Espoo
Tässäpä oma listani:
1. Golden Era
Silloin kaikki vain naksahti kohdalleen, hienoja sävellyksiä ja ’’timanttialbumeita’’ ilmestyi kerta toisensa jälkeen. Parhaimmat tuon ajan albumit ovat varmaankin PoM, Powerslave ja SSoaSS. Joku Somewhere in Time on sinänsä hieno albumi ja kaikki kunnia sille, mutta minun korvaani se kuulostaa jotenkin niin täyteen ahdetulta ja hengettömältä riffittelyltä, jossa Bruce välillä ähisee väkinäisen kuuloisesti. SSoaSS taas on paljon parempi albumi täynnä sitä kuuluisaa ''henkeä'', kun Bruce sai vaihteeksi omaa näkemystänsä kipaleisiin tauon jälkeen. Aivan uskomaton hittialbumien litania, ei varmaankaan enää nykypäivänä toistu ellei Maiden saa seuraavalla albumillaan jotain uutta ja mullistavaa aikaiseksi.
2. Re-Union
Kun Bruce palasi, niin Maiden sai taas miellyttävyytensä takaisin. BNW ja DoD eivät ole vielä oikein tuttuja minulle niin kuin jotkin muut albumit, mutta hyvältä ne parin maistiaisen perusteella ovat kuulostaneet. Kuitenkin, Maiden teki viimeiseksi AMoLaD:in, pirun hienon albumin. Uskonnolliset teemat ja muut eivät ehkä ole niin hirveästi mieleeni kuin jotkut 80-luvun biisien käsitteet (Egypti, historia, mystiikka jne.), mutta hyvin nämäkin kolahtavat. Bändi soittaa nykyäänkin erinomaisesti, vaikka Bruce ei aivan sataprosenttisesti suorituksillaan ole perässä pysynyt. Aika outoa, esim. omalla soolo-Tyranny of Soulsillaan mies kuulostaa uskomattomalta ja sitten AMoLaD:lla ääni silloin tällöin pihisee korvaan pistävästi. Ehkä miehellä oli joku flunssa nauhoitus-sessioissa. Eipä silti, kyllä mieheltä varmasti nykyäänkin ääntä löytyy (kuten vaikkapa Abbey Roadin '07 esityksistä voi päätellä), kunhan Bruce vain pysyisi oman rekisterinsä sisällä eikä laulaisi sen yläpuolella, kuten monet ovat sanoneet. Mutta, myönnän että Maideniin uudelleen liittymisensä jälkeen miehen ääni on tasaisesti taas heikentynyt, ei paljon mutta jotain on havaittavissa. Toivottavasti Bruce tekisi taas kohta puoliin soolon ja laulaisi biisejä jotka sopisivat hänen rekisterilleen, eikä muiden Maidenistien pakottamana falsetissa. Tai siis... you get the point.
Mutta noin yleensä, bändi on pysynyt hienossa kunnossa ja odotan innolla seuraavaa albumia. Ehkä hemmot palaavat 80-luvun aikojensa mystiikkaan (idea, anyone?), tai sitten he jatkavat nykyisella linjallaan. Tai... tekevät paluun ''juurilleen'' ja Bruce rupeaa rääkymään raspiäänellään pitkästä aikaa. Hopefully not.
3. 1990-1992
Tämä aikakausi on alkanut viime aikoina kuulostamaan yllättävän hyvältä. NPFTD on FotD:ia paljon parempi, autotallimaiset äänet miellyttävät minuakin (sinänsä) ja Brucen äänessä oli vielä jotain 80-luvun kulta-ajoista jäljellä, ja raspi kuulosti vielä, itse asiassa, aika hyvältä. Oli joukossa vähän eeppisempääkin materiaalia Mother Russian muodossa, mutta muuten pudotus oli entiseen verrattuna vaikea sulateltava noin aluksi. NPFTD:ssä on toki hienoja biisejä mutta pari kalkkunaakin. FotD:stä en liiemmin piittaa, pari hienoa biisiä mutta muuten edeltäjäänsä verrattuna heikohko esitys. Brucen raspi meni jo yli ymmärryksen ja tämä varmasti tuntui äänijänteissä, ja biisit eivät yleensäkään pärjää vertailussa edeltäjän toimituksiin. Ainakin X-Factor hakkaa parin kuulemani biisin perusteella FotD:n sata-nolla.
Olisikin kiva kuvitella mitä näiden kahden albumin jälkeen olisi tehty ellei Bruce olisi lähtenyt. Luultavasti lisää tiluttelu- ja raspikamaa, mutta tiedä häntä. Kuvittelu on silti aina kivaa.
Muut
Blazen aikaan en ole syventynyt vielä täysin (pahoitteluni), joten siitä en osaa kokonaiskuvaa muodostaa. X-Factor kuulostaa hienolta synkistelyltä ja Blazella on keskialueella jopa osittain parempi ääni kuin Brucella. Virtual XI:stä en tiedä Futurealia lukuun ottamatta oikeastaan mitään. Palataan astialle myöhemmin, jos niikseen tulee.
Di'Annon aikakaudella tehtiin pari mukavaa ja joskus rankkaa punkbiisiä, mutta ei kolahda ei. Suurimmaksi osin itseään toistavaa perussäettä ja muuta tylsyyttä. Jopa NPFTD:in kalkkunavedot hakkaavat kaikki Di'Annon ajan biisit.
1. Golden Era
Silloin kaikki vain naksahti kohdalleen, hienoja sävellyksiä ja ’’timanttialbumeita’’ ilmestyi kerta toisensa jälkeen. Parhaimmat tuon ajan albumit ovat varmaankin PoM, Powerslave ja SSoaSS. Joku Somewhere in Time on sinänsä hieno albumi ja kaikki kunnia sille, mutta minun korvaani se kuulostaa jotenkin niin täyteen ahdetulta ja hengettömältä riffittelyltä, jossa Bruce välillä ähisee väkinäisen kuuloisesti. SSoaSS taas on paljon parempi albumi täynnä sitä kuuluisaa ''henkeä'', kun Bruce sai vaihteeksi omaa näkemystänsä kipaleisiin tauon jälkeen. Aivan uskomaton hittialbumien litania, ei varmaankaan enää nykypäivänä toistu ellei Maiden saa seuraavalla albumillaan jotain uutta ja mullistavaa aikaiseksi.
2. Re-Union
Kun Bruce palasi, niin Maiden sai taas miellyttävyytensä takaisin. BNW ja DoD eivät ole vielä oikein tuttuja minulle niin kuin jotkin muut albumit, mutta hyvältä ne parin maistiaisen perusteella ovat kuulostaneet. Kuitenkin, Maiden teki viimeiseksi AMoLaD:in, pirun hienon albumin. Uskonnolliset teemat ja muut eivät ehkä ole niin hirveästi mieleeni kuin jotkut 80-luvun biisien käsitteet (Egypti, historia, mystiikka jne.), mutta hyvin nämäkin kolahtavat. Bändi soittaa nykyäänkin erinomaisesti, vaikka Bruce ei aivan sataprosenttisesti suorituksillaan ole perässä pysynyt. Aika outoa, esim. omalla soolo-Tyranny of Soulsillaan mies kuulostaa uskomattomalta ja sitten AMoLaD:lla ääni silloin tällöin pihisee korvaan pistävästi. Ehkä miehellä oli joku flunssa nauhoitus-sessioissa. Eipä silti, kyllä mieheltä varmasti nykyäänkin ääntä löytyy (kuten vaikkapa Abbey Roadin '07 esityksistä voi päätellä), kunhan Bruce vain pysyisi oman rekisterinsä sisällä eikä laulaisi sen yläpuolella, kuten monet ovat sanoneet. Mutta, myönnän että Maideniin uudelleen liittymisensä jälkeen miehen ääni on tasaisesti taas heikentynyt, ei paljon mutta jotain on havaittavissa. Toivottavasti Bruce tekisi taas kohta puoliin soolon ja laulaisi biisejä jotka sopisivat hänen rekisterilleen, eikä muiden Maidenistien pakottamana falsetissa. Tai siis... you get the point.
Mutta noin yleensä, bändi on pysynyt hienossa kunnossa ja odotan innolla seuraavaa albumia. Ehkä hemmot palaavat 80-luvun aikojensa mystiikkaan (idea, anyone?), tai sitten he jatkavat nykyisella linjallaan. Tai... tekevät paluun ''juurilleen'' ja Bruce rupeaa rääkymään raspiäänellään pitkästä aikaa. Hopefully not.
3. 1990-1992
Tämä aikakausi on alkanut viime aikoina kuulostamaan yllättävän hyvältä. NPFTD on FotD:ia paljon parempi, autotallimaiset äänet miellyttävät minuakin (sinänsä) ja Brucen äänessä oli vielä jotain 80-luvun kulta-ajoista jäljellä, ja raspi kuulosti vielä, itse asiassa, aika hyvältä. Oli joukossa vähän eeppisempääkin materiaalia Mother Russian muodossa, mutta muuten pudotus oli entiseen verrattuna vaikea sulateltava noin aluksi. NPFTD:ssä on toki hienoja biisejä mutta pari kalkkunaakin. FotD:stä en liiemmin piittaa, pari hienoa biisiä mutta muuten edeltäjäänsä verrattuna heikohko esitys. Brucen raspi meni jo yli ymmärryksen ja tämä varmasti tuntui äänijänteissä, ja biisit eivät yleensäkään pärjää vertailussa edeltäjän toimituksiin. Ainakin X-Factor hakkaa parin kuulemani biisin perusteella FotD:n sata-nolla.
Olisikin kiva kuvitella mitä näiden kahden albumin jälkeen olisi tehty ellei Bruce olisi lähtenyt. Luultavasti lisää tiluttelu- ja raspikamaa, mutta tiedä häntä. Kuvittelu on silti aina kivaa.
Muut
Blazen aikaan en ole syventynyt vielä täysin (pahoitteluni), joten siitä en osaa kokonaiskuvaa muodostaa. X-Factor kuulostaa hienolta synkistelyltä ja Blazella on keskialueella jopa osittain parempi ääni kuin Brucella. Virtual XI:stä en tiedä Futurealia lukuun ottamatta oikeastaan mitään. Palataan astialle myöhemmin, jos niikseen tulee.
Di'Annon aikakaudella tehtiin pari mukavaa ja joskus rankkaa punkbiisiä, mutta ei kolahda ei. Suurimmaksi osin itseään toistavaa perussäettä ja muuta tylsyyttä. Jopa NPFTD:in kalkkunavedot hakkaavat kaikki Di'Annon ajan biisit.
-
- Roudari
- Posts: 401
- Joined: Mon Nov 13, 2006 17:04
- Location: Captain Edward's Casino
^Joissakin asioissa olen kannssasi samaa mieltä, mutta yksi kohta pisti silmään.
Meinaatko, että NPFTD:in biiseille ei pärjää esim: Phantom of the Opera:n/Remember Tomorrow:n kaltaiset biisit? Jokaisella oma mielipide, mutta itsellä ainakin Phantom of the Opera lukeutuu Maidenin parhaisiin biiseihin. Ja muutenkin Di'annon aikakaudelta on monia loistavia biisejä, näin esimerkiksi Killers, Strange World ja Murders in the Rue Morgue.Xolair wrote:Di'Annon aikakaudella tehtiin pari mukavaa ja joskus rankkaa punkbiisiä, mutta ei kolahda ei. Suurimmaksi osin itseään toistavaa perussäettä ja muuta tylsyyttä. Jopa NPFTD:in kalkkunavedot hakkaavat kaikki Di'Annon ajan biisit.
"My son ask for thyself another Kingdom,
for that which I leave is too small for thee"
for that which I leave is too small for thee"
Aika kovaa tekstiä ja tulee lähinnä mieleen että oletko niitä kahta ensimmäistä edes kuullut? Ainakin mun mielestä aika koomista kehua reunionin aikaisia levyjä ja samalla haukkua alkupään levyjä itseään toistaviksi.Xolair wrote:Di'Annon aikakaudella tehtiin pari mukavaa ja joskus rankkaa punkbiisiä, mutta ei kolahda ei. Suurimmaksi osin itseään toistavaa perussäettä ja muuta tylsyyttä.
-
- Kärpästen Herra
- Posts: 4785
- Joined: Fri Jan 16, 2004 10:41
- Location: Kotka/Karhulan Metallitehdas 48666
Minusta taas debyytillä ja Killersillä on biisien laatu kohdallaan, varsinkin ekalla lätyllä. Kyseessähän on historialliset Iron Maidenin ekat biisit, joista parhaat kaikki saivat paikkansa levyilla Iron Maiden ja Killers. Vuosien saatossa 1976-1980 kyllä kevyet sovitukset sai kenkää ja parhaat versiot pääsi narulle Iron Maiden ja Killers levyillä.Xolair wrote: Di'Annon aikakaudella tehtiin pari mukavaa ja joskus rankkaa punkbiisiä, mutta ei kolahda ei. Suurimmaksi osin itseään toistavaa perussäettä ja muuta tylsyyttä. Jopa NPFTD:in kalkkunavedot hakkaavat kaikki Di'Annon ajan biisit.
Iron Maiden levyn biisit on kaikki kovaa, innokasta, raakaa settiä.
Jotkut mollaa Killers levyä "Fillers"- levyksi, koska siihen todellakin laitettiin biisejä, jotka eivät debyytille mahtuneet, mutta ei ne biisit (Purgatory, Wrathchild, Innocent Exile ) todellakaan huonoja ole. Myös uudet biisit kuten Murders In The Rue Morgue ja Killers ovat abouttirallaa parasta maidenia edelleen.
Pitää myös myös muistaa sovittaa ko ajan biisit siihen aikaan jolloin ne on tehty.
Se siis biiseistä, jos Paulista ei diggaa, niin se on oma häpee

Into Iron Maiden Since 1983
-
- Kisälli
- Posts: 581
- Joined: Sun Nov 16, 2008 22:41
- Location: Planet hell
Re: Aika, Joka miellyttää eniten?
Kyllä se on se kultainen kasari! Tarkoitan siis tätä 83-88 aikaa. Tuolla ajalla tehtiin kolme Maidenin TOP4 levyistä ja soundit miellyttävät myös tuolla aikakudella eniten.
Old man: What is this garbage you're watching? I want to watch the news!
Headbanger: This IS the news.
Headbanger: This IS the news.
Re: Aika, Joka miellyttää eniten?
Brucen paluu.
Jotenkin tämä uudempi tuotanto vain iskee. Kyllähän minä vanhemmastakin Maidenista tykkään, ja myös eri kokoonpanoista, mutta jotenkin vain tulee kuunneltua paljon enemmän tätä Brucen paluu -aikakautta.
Jotenkin tämä uudempi tuotanto vain iskee. Kyllähän minä vanhemmastakin Maidenista tykkään, ja myös eri kokoonpanoista, mutta jotenkin vain tulee kuunneltua paljon enemmän tätä Brucen paluu -aikakautta.
Where is your will to be weird?
-
- Peräruiske
- Posts: 77
- Joined: Mon Oct 06, 2008 18:03
- Location: Somewhere In Jyväskylä
Re: Aika, Joka miellyttää eniten?
Maidenin menestynein aika, koska sillä ajalla tuli mielestäni parhaimmat levyt ja homma muutenkin toimi sillon. Kyllähän se tietenkin vieläkin toimii, olympiastadionin keikka todisti sen.
Iron Maiden:
18.7.2008 Olympiastadion
18.7.2008 Olympiastadion
Re: Aika, Joka miellyttää eniten?
Vastasin 90-92. Olen aina pitänyt Brucen raspi soundista.. on se vaan niin mahtavaa kuultavaa.
Time is always on my side.