Mercyful Fate

[raastin]

Sinällään vois itekki tulla Hellään katsomaan Portraittia (Cast Iron kiinnostaa myös) kun tässä lokakuussa oli tarkotus vierailla yhen kaverin luona tamperkeleellä niin jos ajottas sen reissun tuon keikan kohalle. Ja tuona päivänä on 20-vuotis synttäritkin joten lähtee kovaan harkintaan tuolle keikalle meno.

[Vekkuli]

Gloriassa Portraitin kohdalla todennäköisesti tiedossa jotain hel-ve-tin kiintoisaa. En voi sen tarkemmin sanoa, koska ton toteutuminen selviää lopullisesti vasta keikkapäivänä.

[Hammer]

Tässä uusi (erään ruotsalaisen KD/MF-fanin ylläpitämä) Mercyful Fate/King Diamond -tietosivusto. Sivun valmistuminen on vielä työn alla, mutta jo nyt tuolta vaikuttaisi löytyvän paljon mielenkiintoista tietoa. Itse ajattelin tarvittaessa joku päivä auttaa puuttuvien settilistojen lisäämisessä.

[sakis]

Pitää jo tännekin kirjoittaa vihdoin. Olen kuunnellut Mercyful Fatea erittäin aktiivisesti viime aikoina ja täytyy kyllä sanoa, että en tällä hetkellä pysty mainitsemaan maailmasta yhtäkään kovempaa bändiä. Bändin diskografia on aivan uskomatonta luokkaa, studio-albumeista on vielä Dead Again hankkimatta ja näillä kuunteluilla omasta mielestä paras albumi on Into The Unknown. Kuten aiemminkin on mainittu, voi helvata mitä riffejä bändi tarjoilee! Päälle vielä Kingin uskomattomat vokaalit, johan kylmät väreet hivelee selkäpiitä lähes jokaisen biisin aikana. Into The Unknownin heikompia biisejä ovat vain The Ghost Of Change ja Deadtimen alkuvokaalit. Ehdottomia lempibiisejä on puolestaan useampi, The Uninvited Quest, Listen To The Bell, Into The Unknown, Holy Water sekä Kutulu (Mad Arab Part Two). Kaikki MF-albumit on hankkimisen arvoisia, eikä hintakaan päätä huimaa (noin 9,90€/kpl uutena).

En dissaile yhtään 80-luvun albumeita, Don´t Break The Oathia varsinkaan, mutta 90-luvun MF on minusta vielä parempaa. In The Shadows, Into The Unknown sekä Time heti kovimpina albumeina. Epäilen Mercyful Faten jääneen aikoinaan vähemmälle huomiolle omassa kuuntelussa Death Metal-kauden ollessa täydessä loistossaan noihin aikoihin. Suurin osa omista ysäri-levyhankinnoista tuli lafkoilta nimeltä Earache ja Roadrunner.

Suurin musiikkin liittyvä haaveeni olisi nähdä Mercyful Fate vielä joskus livenä, jos tämä ei toteudu, paljosta jään paitsi. Ehkäpä sentään King Diamond tulee vielä Suomeen, tai edes lähelle. Missähän olin 1998 Dynamon aikoihin? Death ja Mercyful Fate samalla kertaa, huhhuh. Kateeksi käy teitä jotka olette paikalla olleet.

[Hammer]

^ Into The Unknown, paras??! Onhan se helvetin hyvä lätty, mutta minun mielestäni auttamatta bändin tuotoksista epätasaisin. Tuo sinun vähättelemäsi The Ghost of Change on ehkäpä levyn paras biisi, jos minulta kysytään. Discografia on kyllä uskomattoman kova, kuten mainitsit. Siltikin nostaisin King Diamond -bändin discografian aavistuksen MF:n vastaavan edelle. Hienoa kuitenkin huomata, että löytyy myös eriäviä mielipiteitä. Tuota Mercyful Faten '90-luvun tuotantoa vähätellään aivan suotta. Loistavaa kamaa (vaikka 80-luvun lätyt ovatkin kovempia)!

Mercyful Faten studiolevyistä paras on ehdottomasti Melissa. Ei kahta sanaa.

[sakis]

Mercyful Faten studiolevyistä paras on ehdottomasti Melissa. Ei kahta sanaa.

^Pakko kyllä myöntää The Ghost Of Changen vokaalien olevan ihan huippua, ainoastaan kertosäe ei sytytä. Melissan olen saanut vasta hankittua ensipainoksena, ja aion kuunnella sitä lisää. Ei ole selvästikään vielä auennut täyteen loistoonsa. Ehkä Into The Unknown on hieman epätasainen biiseiltään, mutta jostain syystä olen kuunnellut sitä eniten. Ehkä se kuuluu näihin helpommin avautuviin Mercyful Fate-albumeihin? Pistää pään liikkumaan tahdissaan selvinpäinkin

[Hammer]

^ Itselleni taas ne vaikeiten avautuneet Mercyful Faten levykokonaisuuksista olivat juurikin nuo Into The Unknown ja Melissa. Lukuisien kuunteluiden jälkeen tajusin, että Melissahan onkin melkein maailman paras heavy metal -albumi. Erityisesti Evil ja Satan's Fall taistelevat parhaan kuulemani biisin tittelistä, mutta muutkin putoavat melkein yhtä kovaa. Parasta MF-kamaa on sitten Melissan ohella Mercyful Fate -EP.

Into The Unknownin kanssa on vielä tekemistä, sillä Listen to the Bell (lähinnä kertosäe) ja Deadtime jättävät vieläkin hieman kylmäksi. Yritetty on. Ehkä ne joskus vielä aukeavat. Muutenhan levy on taattua "hittimateriaalia", joka laittaa tosiaan pään heilumaan vaikka selvinpäinkin.

[Terminator X]

^Tuo on jo yllättävää, jos Melissa avautui hitaasti. Levyltähän puskee tauotta kuningasriffejä, jotka todellakin pakottaa samantien pään heilumaan. Itsellä kolahti heti, eikä levy ole myöhemminkään armoa antanut

Kovin MF-biisi tällä hetkellä on ehdottomasti Nuns Have No Fun

[Rawhead]

Kovin MF-biisi tällä hetkellä on ehdottomasti Nuns Have No Fun

Tämä ja Doomed By The Living Dead / A Corpse Without Soul-kaksikko on kovinta Fatea, ylivoimaisesti. Täytynee laittaa The Beginning-kokoelma ihan vain noiden biisien takia hankintaan, kun pentele menin ja kadotin Best Of MF-kokoelmani, jolla nuo kolme tsipaletta olivat. Myös Return Of The Vampire-lätty pitänee ihan kuriositeettina ostaa, onhan sillä vielä muutama Fate-biisi, joita en ole kuullutkaan.

[Hammer]

^ The Beginning on kyllä parhainta Mercyful Fatea. Mainitsemasi EP:n legendabiisit ja muutamat mielenkiintoiset versiot Melissa-klassikoista eivät mitenkään voi jättää kylmäksi.

^Tuo on jo yllättävää, jos Melissa avautui hitaasti. Levyltähän puskee tauotta kuningasriffejä, jotka todellakin pakottaa samantien pään heilumaan. Itsellä kolahti heti, eikä levy ole myöhemminkään armoa antanut

Lähinnä tarkoitin, että levy avautui muihin Mercyful Fate -levyihin verrattuna hitaasti. At the Sound of The Demon Bell ja Curse of The Pharaohs jäivät alussa liikaa muiden biisien varjoon. Nyt diggaan kyllä molemmista kuin isoäiti kaurapuurosta. Kuningasriffejä levyllä puskee niin paljon, että vieläkin ihmetyttää, ettei levy räjäyttänyt pankkia ensimmäisillä kuunteluilla. Yhtäkkiä olin sitä mieltä, että Melissa on selvästi paras bändin levyistä. Vieläkin muuten "Faaraoiden kirous" olisi se levyn heikoin lenkki(loistavasta alkuriffistään huolimatta), jos pitäisi ase ohimolla valita.
Jos Mercyful Fate tekee vielä joskus livekeikkoja, saisivat minun puolestani soittaa vaikka koko Melissa-levyn alusta loppuun.

MF-ranking 10.11.2008:
1. Melissa
2. Mercyful Fate EP
3. Don't Break The Oath / 9 / Time
6. Dead Again / In The Shadows / Into The Unknown

Mahdoton tehtävä laittaa levyt järjestykseen. Heikoimmatkin ovat silkkaa timanttia.

[sakis]

En kyllä nuku öitäni hyvin ennenkuin kaikki viralliset Mercyful Fate-julkaisut on kotona. En voi jättää edes sinkkuja hankkimatta näin kovan bändin ollessa kyseessä (Black Funeral & The Bell Witch vinyylit). Maksakoon mitä maksaa. Menin tilaamaan tuon Dead Againin Äxästä, ja tässä on joutunut odottamaan jo ihan liian kauan (noin 3 viikkoa), hankin sen kohta muualta. Muutama vinyyli mukaanlukien Mercyful Fate EP on tulossa Saksasta ja tuskin maltan odottaa.

Jos näitä timantteja voi laittaa järjestykseen, niin nyt näyttää tältä:

1. Into The Unknown
2. Time
3. In The shadows
4. Don´t Break The Oath / Melissa
5. The Beginning

[Hammer]

^ Täällä ei ole nukuttu vuosikausiin hyvin, sillä nuo MF:n sinkutkin vielä uupuvat. Pakko ne on hommata ennemmin tai myöhemmin.

Onko tuo Saksasta tilaamasi Mercyful Fate EP se alkuperäinen painos, kuvavinyyli vai joku muu remasteroitu vinyyli? Jos on original olisi mielenkiintoista tietää paljonko tulit maksaneeksi, jos se ei ole valtionsalaisuus? Itse omistan kuvavinyyli-version ko. EP:stä, joka on kyllä nunnakuvituksineen aivan törkeän hieno. Alkuperäisen ostan sitten joskus, kun on ylimääräistä rahaa millä mällätä. Hiljattain hankkimani alkuperäinen Melissa LP on siihen asti ihastelun kohteena.

[Ipe]

Kovin MF-biisi tällä hetkellä on ehdottomasti Nuns Have No Fun

Tämä ja Doomed By The Living Dead / A Corpse Without Soul-kaksikko on kovinta Fatea, ylivoimaisesti. Täytynee laittaa The Beginning-kokoelma ihan vain noiden biisien takia hankintaan, kun pentele menin ja kadotin Best Of MF-kokoelmani, jolla nuo kolme tsipaletta olivat. Myös Return Of The Vampire-lätty pitänee ihan kuriositeettina ostaa, onhan sillä vielä muutama Fate-biisi, joita en ole kuullutkaan.

Evil Eyes, Evil ja A Dangerous Meeting ovat bändin kovimmat teokset.

Mercyful Faten hetket:

Hanki nämä: Kaikki levyt Don't Break the Oath -levyyn asti.
Jos halvalla lähtee: Time
Jätä hyllyyn: 9
Älä koske tikullakaan: Dead Again

[Hammer]

^ Ota nyt se Dead Again uusintakuunteluun. Tunnelmallisempaa levyä saa hakea. Voittaa kokonaisuutena esim. sinun ylistämäsi The X-Factorin mennen tullen, vaikka sekin on aliarvostettu ja kerrassaan loistava levy.

[AntiSmuli]

Mitäs sontaa tämä nyt on. Time hyllyyn heti ensimmäisenä The Oathin kanssa, sitten vasta päästään Melissaan.

[Hammer]

^ Noin olisin muuten sanonut itsekin vielä pari-kolme vuotta sitten. Time oli ensimmäinen Mercyful Fate -levy, jonka ostin ja koukutti aivan välittömästi. Ei kokonaisuutena kuitenkaan Melissan tasoa. Hieman tiivistystä (pari biisiä pois), niin sitten oltaisiin lähellä. Mirror ja Castillo Del Mortes pois (vaikka oikein hyviä kappaleita ovat nekin), niin levy olisi vieläkin tiukempi. Time levystä puhuttaessa on aina annettava erityismaininta Snowyn rumputyöskentelylle!

[P.K.]

Mä en juurikaan osaa arvostaa Mercyful Faten reunion-levyjä. Onhan ne omalla tavallaan hyviä levyjä mutta ei ne säväytä samaan malliin kuin Melissa ja Oath. Enkä usko että satanistisuuden puutteessa on vika vaan siinä etteivät ne yksinkertaisesti ole niin hyviä kuin nuo kaksi ensimmäistä.

[Hammer]

Enkä usko että satanistisuuden puutteessa on vika vaan siinä etteivät ne yksinkertaisesti ole niin hyviä kuin nuo kaksi ensimmäistä.

Satanistisuuden puutteessa? Jos puhtaasti lyriikoista puhutaan, niin ei ainakaan omasta mielestäni ole yhtään sen satanistisempaa laulaa joka toiseen väliin "Hail Satan", kun sen saman tarkoituksen voi ajaa toisellakin tavalla (molemmat tyylit putoaa kyllä tänne!). Kyllä sitä satanistisuutta löytyy verhoiltuna kaikilta MF-/KD-levyiltä, toisilta enemmän toisilta vähemmän. Satanismia tosin on monenlaista, KD keskittyy enemmän siihen LaVey-osastoon. 9-levy on esim. ihan yhtä Satan-kamaa kuin nuo vanhemmatkin. Jos musiikillisesti ja yleisfiiliksestä puhutaan, onhan niissä '80-luvun levyissä kuitenkin se mystinen ja musta tunnelma kieltämättä eri luokkaa kuin uudemmissa.

[P.K.]

Onhan se nyt selvää ettei ole niin satanistisia nuo loput Mercyful Fatet. Enkä tarkoittanut mitenkään tuota lyyrista antia saati mitään tuollaista köyhää Hail Satan-meininkiä, jätetään ne Dark FUNeraleille yms paskoille. Tuossa sun lainauksessa siellä lopussa on se mun tarkoittama pointti eli että ne myöhemmät levyt ei vaan ole läheskään niin hyviä kuin ne ekat. Niissä on koukut vesiselvät eikä tarvitse hakemalla hakea hyviä juttuja.

Sori nyt vitusti jos en palvo Kingiä parhaana enkä tiedä joka asiaa etu- ja takaperin.

[Ipe]

^ Ota nyt se Dead Again uusintakuunteluun. Tunnelmallisempaa levyä saa hakea. Voittaa kokonaisuutena esim. sinun ylistämäsi The X-Factorin mennen tullen, vaikka sekin on aliarvostettu ja kerrassaan loistava levy.

The X Factor -levyä parempaa levyä saa hakea ja kaukaa, mm. mikään Mercyful Faten levy ei pärjää The X Factorille.

Dead Againia olen kuunnellut tasaisin väliajoin (lue: kerran vuodessa), mutta en kertaakaan, ettei olisi vituttanut. Kingin ääni levyllä vain sattuu olemaan niin rasittavaa rääkymistä ettei yksinkertaisesti korvat kestä. Riffit sekä kappaleet loistavat myös mitäänsanomattomuudellaan. Missä itsekritiikki? Ei iske. Niitä harvoja levyjä kertakaikkiaan, joita ei pysty kuuntelemaan alusta loppuun. Valitan. Yritetty on.

[Ipe]

Ymmärrän hyvin Hammerin fanituksen Kingin tuotoksia kohtaan, joillekkin levyt / bändit iskeytyvät sydämeen, joillekkin kyseiset bändit edustavat jotain muuta. The X Factor on yksi niistä harvoista levyistä, jotka ovat iskeytyneet omaan sydämeen, joka taas tarkoittaa nykykielellä ilmiötä: fanilasit.

[Hammer]

Onhan se nyt selvää ettei ole niin satanistisia nuo loput Mercyful Fatet. Enkä tarkoittanut mitenkään tuota lyyrista antia saati mitään tuollaista köyhää Hail Satan-meininkiä, jätetään ne Dark FUNeraleille yms paskoille. Tuossa sun lainauksessa siellä lopussa on se mun tarkoittama pointti eli että ne myöhemmät levyt ei vaan ole läheskään niin hyviä kuin ne ekat. Niissä on koukut vesiselvät eikä tarvitse hakemalla hakea hyviä juttuja.

Pointti ymmärretty. Kokonaisuutena ei yksikään '90-luvun levyistä tosiaan ole niin satanistista/evil-meininkiä kuin nuo vanhat. Kyllä Time- ja 9-levyiltä sitä saatanaa löytyy riittävästi kuitenkin, vaikkei nyt välttämättä koko levyllisen vertaa.

Musiikki ratkaisee, kuten sanoit. Sama täällä - kuuntelen vaikka kristillistä meininkiä, jos musiikki on täyttä asiaa ja kuulostaa muulta kuin tekopyhältä/hengelliseltä titityy-meiningiltä. (esim. Trouble).

Sori nyt vitusti jos en palvo Kingiä parhaana enkä tiedä joka asiaa etu- ja takaperin.

Lähinnä kysyin perusteluita, enkä yrittänyt päteä/vittuilla sinne suuntaan. Täällä foorumilla tulee toisinaan pahastikin väärinymmäretyksi. Turha tästä enempää vääntää, kun molemmat diggailee eniten juurikin vanhaa Mercyful Fatea.

Dead Againia olen kuunnellut tasaisin väliajoin (lue: kerran vuodessa), mutta en kertaakaan, ettei olisi vituttanut. Kingin ääni levyllä vain sattuu olemaan niin rasittavaa rääkymistä ettei yksinkertaisesti korvat kestä. Riffit sekä kappaleet loistavat myös mitäänsanomattomuudellaan. Missä itsekritiikki? Ei iske. Niitä harvoja levyjä kertakaikkiaan, joita ei pysty kuuntelemaan alusta loppuun. Valitan. Yritetty on.

Hyvä, jos olet kuitenkin yrittänyt. Niitä levyjä löytyy paljon, joita ylistetään aivan helvetisti, enkä minä saa niistä juuri mitään irti. Ei ole minun teekupistani pois.

Ymmärrän hyvin Hammerin fanituksen Kingin tuotoksia kohtaan, joillekkin levyt / bändit iskeytyvät sydämeen, joillekkin kyseiset bändit edustavat jotain muuta. The X Factor on yksi niistä harvoista levyistä, jotka ovat iskeytyneet omaan sydämeen, joka taas tarkoittaa nykykielellä ilmiötä: fanilasit.

Tottahan tämäkin. Jokaisella on eri aaltopituuksille viritetyt korvat, kuten Konstaapeli sanoisi tässä vaiheessa. Silloin, kun joku musiikki iskee "13 kertaa kovempaa kuin muu" tulee aiheestakin hehkutettua - joskus liikaakin. Vastapainoa niille tavallisille "ihan hyvää", "ihan jees" kommenteille ja dissaamiselle.

[P.K.]

Noniin, eiköhän tämä tästä. Ja kyllä Vasaran fanilasit ja niiden paksuus tiedetään varsin hyvin. Helposti vaan menee aina näissä tapauksissa niin ettei niiden takaa pystytä ymmärtämään omista linjoista poikkeavia kommentteja.

[sakis]

Onko tuo Saksasta tilaamasi Mercyful Fate EP se alkuperäinen painos, kuvavinyyli vai joku muu remasteroitu vinyyli? Jos on original olisi mielenkiintoista tietää paljonko tulit maksaneeksi, jos se ei ole valtionsalaisuus? Itse omistan kuvavinyyli-version ko. EP:stä, joka on kyllä nunnakuvituksineen aivan törkeän hieno. Alkuperäisen ostan sitten joskus, kun on ylimääräistä rahaa millä mällätä. Hiljattain hankkimani alkuperäinen Melissa LP on siihen asti ihastelun kohteena.

Levyn katalooginumero on Rave-on RMLP-002. Epäilen että kyseessä on toinen painos, levy ei ole vielä tullut perille. Alkuperäisessä pitäisi olla valkeat reunukset etukannessa ja tuossa ostamassani niitä ei ole. Ei se hintakaan salaisuus ole, se jäi melko alhaiseksi, 28,50€. Voi muuten olla tuo kuvavinyyli pian harvinainen tuosta EP:stä, en ole ainakaan vielä sellaiseen törmännyt. Tuo Melissa-vinyyli on tulossa mullekin pian, siitä pitäisi saada vielä kuvavinyyli-verssu haltuun. Sen hinnat liikkuu jo kipurajalla, eli lähemmäs 100 euroa ellei ylikin.

The X Factor -levyä parempaa levyä saa hakea ja kaukaa, mm. mikään Mercyful Faten levy ei pärjää The X Factorille.

Makuja on todellakin moneen lähtöön. Itse en Blaze-ajan Maidenia pysty kuuntelemaan vaikka kovasti haluaisinkin, yritetty on.

[Hammer]

Helposti vaan menee aina näissä tapauksissa niin ettei niiden takaa pystytä ymmärtämään omista linjoista poikkeavia kommentteja.

Itse kukin varmasti syyllistyy ajoittain tähän tälläkin foorumilla. Aina ei ole helppoa avarakatseisesti ymmärtää eriäviä mielipiteitä oli kyse sitten musiikista, elämänkatsomuksesta tai ihan mistä tahansa. Ymmärrän kyllä, että kaikille '90-luvun hieman erilainen MF ei uppoa, mutta ylempänä kommentoinut sakis vaikuttaisi olevan elävä esimerkki, ettei se kasarituotanto olekaan kaikkien mielestä itsestäänselvästi parasta. Se siitä, jatkan Mercyful Faten palvomista ja ostan tarvittaessa paksumpisankaiset fanilasit näiden edellisten tilalle. Kritiikki sivaltaa silloin harvoin, kun en muista laittaa niitä silmille.

Levyn katalooginumero on Rave-on RMLP-002. Epäilen että kyseessä on toinen painos, levy ei ole vielä tullut perille. Alkuperäisessä pitäisi olla valkeat reunukset etukannessa ja tuossa ostamassani niitä ei ole. Ei se hintakaan salaisuus ole, se jäi melko alhaiseksi, 28,50€. Voi muuten olla tuo kuvavinyyli pian harvinainen tuosta EP:stä, en ole ainakaan vielä sellaiseen törmännyt. Tuo Melissa-vinyyli on tulossa mullekin pian, siitä pitäisi saada vielä kuvavinyyli-verssu haltuun. Sen hinnat liikkuu jo kipurajalla, eli lähemmäs 100 euroa ellei ylikin.

Toinen painos on kuitenkin myös julkaistu vuonna 1982, joten ei sekään mikään täysin arvoton ole. Ensimmäistä painosta on ilmeisesti painettu vain 200 kpl, joten sen vuoksi sillä on tuota keräilyarvoa merkittävästi enemmän. Tuo kuvavinyyli on MF/KD-tietosivuston mukaan epävirallinen/bootleg, mutta kuitenkin sellainen fanijulkaisu, jota ei tietääkseni ole liikkeellä mitään suuria määriä. En tainnut maksaakaan ko. vinyylistä juuri mitään, joten sen epävirallisuus ei niin hirveästi haittaa. Jopa bootleg-vinyyleitä voisi joskus MF/KD-bändeillä keräillä (jos halvalla lähtee), sillä monesti ne ovat erittäin tyylikkäitä. Itseltäni löytyy yksi MF:n bootleg-live "Live '95 (USA)" ja Timen bootleg-vinyyli (Timestä ei ole julkaistu virallista LP:tä muutoin kuin CD:nä, en tiedä onko kasettia liikkeellä). Tuossa Time-vinyylissä on muuten korvia hivelevät soundit. Ennen bootleg-vinyyleiden keräilemistä olisi kuitenkin tarkoitus saada ne loputkin viralliset haltuun.