Fender wrote: TB:n jätkäthän muuten vastasivat helvetin hyvin siihen kun biisien lyriikoita parjattiin liian naiiveiksi: "Niin no, tottakai kun te ymmärrätte niitä. Ruetkaapa lukemaan esimerkiksi brittiläisten hevibändien lyriikoita, ne nimittäin ovat yhtä tyhmiä ja tyhmiempiä kuin meidän."
Kun dinosaurukset kävelivät maan päällä
kun maa oli suota ja luolat koteja
aikana jolloin tärkein omaisuus oli tuli
jonka löytääkseen miehet vaelsivat ympäriinsä...
Voi Steve, mitä menitkään tekemään!
Vankka mielipiteeni on, että nyt kun Suomi on kerran nuokin karnevaalit voittanut, niin nythän olisi paras paikka näyttää keskaria koko instituutiolle ja vetätyä kisoista kokonaan. Ne Irlannit sun muut kananlaulattajat voi jättää keskenään tappelemaan, että kenellä on parhaimmat tissit.
"Aika liikkuu lailla pyövelin, viisaus on hetki hiljaisin"
-Hector
TB:n veikkaan sijoittumaan 10 parhaan joukkoon. Jos voitto tulee, kusen hunajaa kuten muutkin veljeskuntalaiset... olisi taas iso keskisormen näyttö bändin vihollisille.
Suomella ei mikään paras esiintymispaikka ole, mutta uskon silti vähintään sijoitukseen 15 parhaan joukossa. Sikäli en sitten tiedä, vaikuttaako tuo esiintymispaikka nyt niin paljoa, mutta ennakkosuosikeiksi lukeutuvat Ukraina ja Venäjä esiintyy kuitenkin sijoilla 18. ja 24.
Täytyy varmaan muijan kanssa katsoa kisat, viihdytän itseäni leikkimällä levyraatia, katsotaan selviänkö hengissä... Teräsbetoni menee kyllä kärkijoukkoon, selkeää musiikkia kaikenmaailman vinkunan seassa.
Katson kyllä finaalin kuten molemmat semitkin mutta pakko sanoa, että harvinaisen tylsiä biisejä on tänä vuonna tullut vaikkei euroviisumeininki nyt muutenkaan ole kovin kehuttavaa.TB nyt on esiintyjistä ylivoimaisesti paras ja usko menestykseen on täälläpäin kova. Semifinaaliesitys oli kyllä kovaa kamaa,hienot pommit ja selkeästi muista poikkeava tyyli toivat lähinnä unettaviin kisoihin kyllä rutkasti potkua.
Pakko sanoa myös, että tänä vuonna ns "huumoribiisit" ovat olleet Irlannin esityksen johdolla todella kehnoja. Ja Latvian merirosvopelleily aiheutti lähinnä myötähäpeää. Sääli, koska tälläiset esitykset ovat kuuluneet edellisvuosina kisojen parhaimmistoon.
maidenpoker wrote:
Pakko sanoa myös, että tänä vuonna ns "huumoribiisit" ovat olleet Irlannin esityksen johdolla todella kehnoja. Ja Latvian merirosvopelleily aiheutti lähinnä myötähäpeää. Sääli, koska tälläiset esitykset ovat kuuluneet edellisvuosina kisojen parhaimmistoon.
Olen samaa mieltä, tänä vuonna huumoriosasto on ollut todella mitäänsanomaton. Kalkkunabiisissä oli kyllä ok sanoitus mutta muuten se ei ollut mistään kotoisin. Venäjän esitys on kyllä vedetty niin överiksi että sekin tosin melkein menee huumoribiisien joukkoon.
Tuskin TB voittaa mutta hyvään sijoitukseen kyllä uskon. Itse kannatan Portugalia. Ainoa maa jonka euroviisuhistoria on Suomeakin synkempi. Nyt on kerrankin näyttävä biisi, joko viimein tärppää??
Jostain syystä tykkään Azerbaizanin kappaleesta.. Ihan kova biisi ensi kertaa kisaavalta maalta, vaikka englannin lausuminen kuulostaa kyllä vähän erikoiselta... Ja TB:n kyllä pitäisi top-10 sijoitus napata..
In Finland we have this thing called: REILU MEININKI!
Chuck Norris approved!
^Kieltämättä. Hihitin koko esityksen ajan, kun en ollut "lämmitellyt" semifinaaleita katsomalla tms. On se hassun näköistä kun paidattomat pitkätukat soittaa hevisoittimilla heviä euroviisuissa. Näin esityksen jälkeen en näekkään voittoa niin mahdottomana, mutta eiköhän tuon Ruotsi vie
We'd go where no man has gone before. And stay twice as long.
Icarus sanoikin, että Azerbaidjanin esitys on hyvä. Siinä on vaan sitä jotakin, rytmi on kiehtova ja duettolaulu iskee, eikä ne laulajat ihan perseestä edes ole. Kisojen paras, ellei TB:tä oteta huomioon
Sir wrote:Ei ole sitten kenelläkään teistä käynyt mielessä, että silläkin aikaa kun seuraatte säälittävää homoseksuaaleille ja/tai vammaisille tarkoitettua nihkeää viihdeshowta entisestä itäblokista kotoisin olevine kammottavine esiintyjineen, voisitte kuunnella vaikkapa sellaista musiikkia, josta oikeasti pidätte?
No mä haluan pitää musiikkimakuni laajana. Kuten olen sanonut, niin tyylillä eikä genrellä ole väliä. Jos iskee niin iskee . Esim yksi parhaimpia biisejä, joita olen koskaan kuullut ja luultavasti tulen koskaan kuulemaankaan on Axel F. Ihan noin esimerkkinä. Ja toi lienee tosi kaukana metallista
Axel F rulettaa kyllä. Ja Ghostbusters myös
Ei Suomi tunnu oikein pointseja saavan itse loppukilpailussa.
Wtf Malta! 12 pistettä Ruotsille.. Siitä harvinaiset kisat tänä vuonna että vaivauduin jopa äänestämään, Turkkia ja Azerbaizania.. Poppis linjalle palattiin tänä vuonna, ja kyllähän itä-mafia jälleen hallitsi..
In Finland we have this thing called: REILU MEININKI!
Chuck Norris approved!
Eipä tuo nyt suuresti ihmetytä, suurin osa maista kun tuntuu antavan isoimmat pisteet omille naapurimailleen tai ainakin suht lähellä oleville, ja milläs näitä on eniten? Jep. Eipä tuolla juurikaan ole musiikin kanssa mitään tekemistä, maiden välistä nuoleskelua koko nyky-euroviisumeininki.
Through the darkness of future past, the magician longs to see. One chants out between two worlds: Fire walk with me.
ruotsalaista avautumista Venäjän voiton jälkeen:
FUCKING CRAPPY SONG, ATLEAST RUSSIA, HEPATIT INFECTED FKIN COLD WAR COMMUNIST SHITTY COUNTRY THAT CHEATED TO WIN. YES, THEY CHEATED, WHICH IS A FACT BECAUSE THEY SPENT MILLIONS AND MILLIONS OF MONEY JUST ON THIS. THEY WOULDNT SPEND MILLIONS UNLESS THEY WON, RIGHT? Fkin cheaters... x-soviet countries are slaves to russia
In Finland we have this thing called: REILU MEININKI!
Chuck Norris approved!