EDIT: Soolo meneillään. OMG
Maiden medioissa
Moderator: The Killer Krew
-
Roskisdyykkari
- Lentäjä-Ässä

- Posts: 1253
- Joined: Tue Jan 06, 2004 11:11
- Location: Espoo
iltalehti tänään wrote:Yhtye palaa alkuvuosiensa tunnelmiin
Iron Maiden konsertoi Suomessa
Iron Maiden on ristinyt Helsingin Euroopan hevimetallipääkaupungiksi. Harvinainen paluu takavuosiin tapahtuu livenä Helsingissä ensi heinäkuussa.
Ensi viikolla Early Years -tupla-dvd:n julkaiseva Iron Maiden on palailemassa yhtyeen alkujuurille ja juhlistaa tapausta ulottamalla erikoiskiertueensa myös Suomeen. Heinäkuun kuudentena Hartwall Areenalla raikuvat harvoin kuullut viisut yhtyeen varhaisvuosilta.
Bruce Dickinson kertoi Iltalehdelle odottavansa Suomen-keikkaa erityinen lämpö sydämessään.
- Suomi on meille todella tärkeä maa, ja siellä on aina hauskaa. Viime kiertueiden mittaan fanit ovat kuulleet paljon uutta materiaalia, mutta veikkaan, että vain harva on koskaan kuullut ensimmäisiä biisejä livenä. Nyt siihen on mahdollisuus, Dickinson lupaa.
Bruce paljastaa yhtyeen tuovan tullessaan myös paljon lavaelementtejä vuosien takaa esimerkiksi eri Eddie-hahmoineen.
- Jos löydämme jostain vanhoja kamoja, niitä käytetään, mutta todennäköisesti joudumme rakentamaan suuren osan uudelleen, Dickinson toteaa.
"Maiden-kirja kasvaa edelleen"
Dickinson kiittelee suomalaisfanien aktiivisuutta ja sitä, että täällä ollaan oltu alusta lähtien, ja ollaan aina, keikoilla heti täysillä mukana. Brucelle itselleen Early Years -boksi on niin ikään täynnä elämää - jopa hivenen koomista sellaisia.
- On hauska katsella tekemisiään vuosien varrelta. Toivottavasti ihmiset pitävät tästä paketista. Dvd on täynnä briljantteja muistoja.
- Meillä ei ole mitään syytä päättää tätä hauskanpitoa niin kauan, kun pystymme nauttimaan siitä, eikä se tunnu nololta. Esiintyminen vielä vaikka vuonna 2030 voisi olla aika extremeä, Bruce puntaroi.
Iron Maiden esiintyy tällä hetkellä ehkä suurimmille yleisöille koskaan. Erityisesti nuorten kuulijoiden lisääntyminen on ollut Brucen mieleen.
- Ehkä yksi syy nuorten Maiden-diggailuun on se, että muu musiikki on niin paskaa, Bruce veistelee.
Ensi heinäkuuta kärkkyessä tuskaa lieventänee niin ikään ensi viikolla Suomessa julkaistava Mick Wallin kirjoittama bändielämäkerta Iron Maiden - Run To The Hills.
- Kyseessä on jo kolmas versio samasta kirjasta, ja kirja vain kasvaa uusien levyjen myötä. Kun se joskus on lopulta täysin valmis, siitä tulee varsinainen raamattu, "Book Of Genesis". Noh, ehkä tuota ei kannata käyttää, tai joku vetää herneen nenäänsä, Bruce virnistää.
HETA HYTTINEN
heta.hyttinen@iltalehti.fi
R.I.P. The Iron Maiden Bulletin Board 1998-2006
Nih, vidu! Just tuli se Brucen haastis Cityltä uusintana ja eiköhän just sillon yks pällinaama asiakas soitta ja jääritteli joutavia. prk! Noh, eiköhän se tuu vielä ainakin huomenna siinä rautakangessa. Pitää varmaan virittää kasettidekki taas stereoihin jotta saa ton nauhalle, ku näköjään aina tulee joku häiriötekijä just väärään aikaan. Sylettää!
-
flying Icarus
- Hell Rat

- Posts: 315
- Joined: Thu Aug 26, 2004 18:48
- Location: Lammi
-
putte-possu
- Wimp

- Posts: 36
- Joined: Thu Feb 12, 2004 20:22
- Location: helsinki
-
putte-possu
- Wimp

- Posts: 36
- Joined: Thu Feb 12, 2004 20:22
- Location: helsinki
-
Roskisdyykkari
- Lentäjä-Ässä

- Posts: 1253
- Joined: Tue Jan 06, 2004 11:11
- Location: Espoo
Nyt on Iron Maidenia tullut totaalisesti joka tuutista mutta mainittakoon nelosen uutiset jossa oli jotain Maidenista (en paljoa nähny).
Jos joillain on jäljellä noita Iltalehtiä ja Iltasanomia, missä on noi tuoreimmat Maiden- jutut niin olis tosi hyvä jos joku voisi skannata niitä tonne lehtijuttu- osioon.
Kiitoksia etukäteen jo jos joku viitsisi nähdä vaivaa.
Jos joillain on jäljellä noita Iltalehtiä ja Iltasanomia, missä on noi tuoreimmat Maiden- jutut niin olis tosi hyvä jos joku voisi skannata niitä tonne lehtijuttu- osioon.
Kiitoksia etukäteen jo jos joku viitsisi nähdä vaivaa.
-
Roskisdyykkari
- Lentäjä-Ässä

- Posts: 1253
- Joined: Tue Jan 06, 2004 11:11
- Location: Espoo
Laitetaan tämäkin tänne, kun en nähnyt tästä olevan juttua missään muuallakaan:
Radio Cityn nettisivut kertovat seuraavaa:
Tulevana viikonloppuna (lauantaina ja sunnuntaina klo 10-15) Radio Cityssä keskitytään Iron Maideniin. Luvassa paljon bändin musaa. Haastattelussa Bruce Dickinson sekä Adrian Smith. Viikonloppuna jaetaan myös bändin uutta DVDtä sekä harvinaista keräilykamaa!
Cityn nettisivuilla on siis käynnissä Iron Maiden -aiheinen kilpailu, jossa voi siis voittaa bändin uuden DVD:n (Early Days) tai harvinaista Iron Maiden keräilykamaa.

Hartwall Areena, Helsinki: 30.06.2003, 21.12.2003, 06.07.2005.
Jäähalli, Tampere: 12.11.2006.
Olympiastadion, Helsinki: 18. 07.2008.
Jäähalli, Tampere: 12.11.2006.
Olympiastadion, Helsinki: 18. 07.2008.
-
Pertti Keinonen
- Rautakansleri

- Posts: 5436
- Joined: Sun Jan 04, 2004 21:07
- Location: Länsirannikko
- Contact:
Kiitoksia Hannulle VaasaanApo wrote:Laitetaan tämäkin tänne, kun en nähnyt tästä olevan juttua missään muuallakaan:
Radio Cityn nettisivut kertovat seuraavaa:
Tulevana viikonloppuna (lauantaina ja sunnuntaina klo 10-15) Radio Cityssä keskitytään Iron Maideniin. Luvassa paljon bändin musaa. Haastattelussa Bruce Dickinson sekä Adrian Smith. Viikonloppuna jaetaan myös bändin uutta DVDtä sekä harvinaista keräilykamaa!
Cityn nettisivuilla on siis käynnissä Iron Maiden -aiheinen kilpailu, jossa voi siis voittaa bändin uuden DVD:n (Early Days) tai harvinaista Iron Maiden keräilykamaa.
Mitä ryppyisempi rusina, sitä makiampi maku!
http://www.yle.fi/top40/videoaanestys.shtml
Eli ensi perjantaina nähdään varmasti Number of the Beast TOP 40- ohjelmassa! Valittavana on kolme vaihtoehtoa: alkuperäinen video, joku animaatioversio ja livevideo Dortmundista ´83. Eikun äänestämään!
Eli ensi perjantaina nähdään varmasti Number of the Beast TOP 40- ohjelmassa! Valittavana on kolme vaihtoehtoa: alkuperäinen video, joku animaatioversio ja livevideo Dortmundista ´83. Eikun äänestämään!
-
Pertti Keinonen
- Rautakansleri

- Posts: 5436
- Joined: Sun Jan 04, 2004 21:07
- Location: Länsirannikko
- Contact:
Maiden LApin Kansassa
Oli muuten Iron Maiden juttu Lapin Kansassakin, oisko se ollu eilen tai torstaina. Näköjään olin nakannut lehden jo pois. Olisin tarvittaessa voinut skannata jutun. Saattaa löytyä Lapin Kansan sivuilta...
- J.Lehto -
http://www.intervention.fi" onclick="window.open(this.href);return false; | http://www.maplecross.fi" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.intervention.fi" onclick="window.open(this.href);return false; | http://www.maplecross.fi" onclick="window.open(this.href);return false;
^^Ja heti kun minä käännän kanavalle niin tulee jotain vitun Ismo Alankoa, hyi saatana 
Ilmoittiko ne muuten cityllä mihin aikaan pukkais noita haastatteluja, mistä tuossa ylempänä on maininta. Ne ois ihan kiva kuunnella, mutta ei viittis koko aikaa pitää radiota päällä, kun sieltä tuntuu myös tuota kakkaa välillä tulevan.

Powerslave
- Hell Rat

- Posts: 338
- Joined: Wed Jan 07, 2004 13:11
- Location: Helsinki