Yksi keräilee levyjä, toinen nimmareita, kolmas muuta krääsää. Keräilytavaraa ovat nimmarit mielestäni siinä kun muutkin. Luontainen arvo voi olla häilyvä, mutta mielestäni levyn/tavaran houkuttelevuus on suurempi, jos taiteilija itse on sitä käsitellyt ja puumerkkinsä siihen laittanut. Luonnollisesti nimmarin tunnearvo muistoesineenä on täysin eri asia.
Yleisesti pitäisin nimmarin pyytämistä lähinnä vakiintuneena tekosyynä lähestyä artistia, itse tapaamisen (ja mahdollisesti kuvan) ollessa se tärkein asia. Toki siistit ja onnistuneet nimmarit ajavat asiaansa myös koriste-esineenä, esimerkiksi promokuva seinällä tms. CD-kanteen en suosittelisi ottamaan kuin yhden nimmarin ja loput sitten vaikka sisäsivuille, muuten tulee sotkua. Yksi hyvä syy lisää suosia vinyyliä.
On kunnioitettavaa että niin moni täällä tähtää hankkimaan nimmarinsa henkilökohtaisesti. Silti, kuinka monella tulee elämässään siihen tilaisuutta? Maidenin kaverit, niin entiset kuin nykyisetkin, ovat onneksi sentään vielä elossa ja hyvissä voimissa. Sanoisin olevan, jos tahtoa ja rahaa löytyy, realistista saada nykybändi kasvotusten haltuun vuoden sisällä. Ex-jäsenistä Di'Anno ja Blaze eivät myöskään ole kovin vaikeita tapauksia. Stratton ja Burr ovat ehkä hankalimmat, mutta eivät mahdottomat nekään.
Itselläni tuhraantui taannoin
tähän aikaa noin 1½ vuotta. Kuluja en viitsi ruveta edes laskemaan, niiden alittaessa kuitenkin tunnearvon kevyesti.
Jos/kun Maiden soittaa Suomessa tulevana vuonna vain yhden keikan, on ilman backstage -passia melko turha haaveilla bändin tapaamisesta. Asuvat pirulaiset kuitenkin Ruotsissa tai ties missä muualla paitsi Suomessa.
