King Diamond

[Karpaasi]

Ei tässä nyt ketään vastaan vittuiltu, vaan annoin mielipiteeni asiasta. Kyllä minä diggailen Kingiä (4 levyä omistan), mutta hänen mielipiteensä näissä asiassa ovat vähän köö. Kingin mielipiteet ovat ehkä realistisempia, mutta papin tavoitteet ovat kunnioitettavammat vaikkakin jäävät usein hyvin teoreettiselle tasolle.

Esitin mielipiteeni paskalla tavalla, mutta esitin mielipiteeni.

Eikä kenellekään vittuiltu. Paitsi Secret Spede nyt on aina yhtä hyvä aihe.

[Hammer]

Ei tässä nyt ketään vastaan vittuiltu, vaan annoin mielipiteeni asiasta. Kyllä minä diggailen Kingiä (4 levyä omistan), mutta hänen mielipiteensä näissä asiassa ovat vähän köö. Kingin mielipiteet ovat ehkä realistisempia, mutta papin tavoitteet ovat kunnioitettavammat vaikkakin jäävät usein hyvin teoreettiselle tasolle.

Oikeastaan vain tuo sinun äärimmäisen räikeän provosoivaan sävyyn kirjoitettu teksti pomppasi silmään. Itse en ainakaan tietoisesti dissannut esimerkiksi kristinuskoa millään tavoin, vaikka en kyseisen uskonnon tekopyhistä ajatuksista pääpiirteissään välitäkään (myönnän silti, että raamatustakin löytyy joitain hyviä ajatuksia, joita tosin yleensä tulkitaan varsinkin uskovaisten/kristittyjen toimesta väärin). Henkilökohtaisesti olen mielipiteissäni/elämänfilosofiassani/uskomuksissani monissakin paikoin erittäin paljon Kingin linjoilla, mutta en toki vaadi kenenkään muun kannattavan samoja ajatuksia. Kunnioitan sinun uskomuksiasi niin kauan, kuin sinä pystyt hyväksymään minun/kenen tahansa mahdollisesti radikaalistikin eroavat näkemykset asioista. Vaikka et pystyikään ymmärtämään, niin ei tarvitse tulla foorumille tietentahtoen ärsyttämään.

Eikä kenellekään vittuiltu. Paitsi Secret Spede nyt on aina yhtä hyvä aihe.

Vittuilu on tosiaan väärä termi tässä yhteydessä, mutta mitään chat-lauta tyylistä provosotaa ei ole järkeä aloittaa kärjistämällä asioita huippuunsa. Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä, so not. Minä en tykkää Secret Spedestä ja sinä puolestasi et piittaa Kingin ideologiasta. Jaksoin katsoa Italian makaroonien keikan loppuun asti, joten ehkä se ei aivan yhtä pahaa kuraa kuin Suomen iskelmätaivaan tähdet. Hirveää sontaa Secret Sphere joka tapauksessa on, joten tuskin alan koskaan bändiä liiemmin ylistämäänkään. Jonkun rajan yritän pitää niissä huonoissakin dissailuissa, enkä kohdistaa provoa suoraan kenenkään suuntaan.

[Iron Constable]

Kannattaa vissiin arvostella levyjä englanniksi, pääsee ainakin lukija helpommalla. Väsäsin tuonne toisaalle seuraavanlaisen lyhyen arvion tankero-englannillani:

In my books this places itself in 4th position right after Abigail, Them and The Eye. I really like his laid back vocals, even though they are somewhat lazy compared to his evil and high-screaming past. Guitar work is absolutely brilliant, best ever with only Abigail to match. No bad songs here, very very solid release and a couple of true highlights: Never Ending Hill, Mirror Mirror, The Cellar and Give Me Your Soul. Overall much better record than I expected and beats its predecessor in every aspect, as a matter of fact, beats everything King has done for 17 years. Greatest disappointment is the storyline, which is a bit too simple and ordinary for a King Diamond horror story. But that´s a minor fault in otherwise almost flawless offering. 9/10

Siinähän se, pähkinänkuoressa tämä uutukainen. Taisi muuten tulla vähästä aikaa kuunteluennätys tämän kanssa, erittäin hyvin jaksaa pitää otteessaan, suorastaan hämmästyttävän hyvin. Olen varmaan tässä vaiheessa pyöräyttänyt tämän useamman kerran kuin The Puppet Masterin konsanaan...

[Viper]

Nyt on tuo vuonna 1990 Tanskassa käyty (ja televisiossakin näytetty) "Satanism vs. Christianity"/ "King Diamond vs. Priest" keskustelu saatu youtubeen myös englanninkielisillä tekstityksillä. Joitain pieniä (yksi isompikin, kun alustuksessa esipuhuja pitää satanistia saatananpalvojana, LOL) asiavirheitä jutun alustuksessa ja keskustelussa on, mutta pääpointit tulevat erittäin hyvin selviksi. Tehkää itse omat johtopäätöksenne, että kumman esittämät pointit/näkemykset ovat mielestänne parempia.

Part I: http://www.youtube.com/watch?v=0Rz47t92IH8
Part II: http://www.youtube.com/watch?v=CWye6g9sN5Q

Kyseisen väittelyn jatkuvana ongelmana tuntui olevan usko, että satanistit palvovat Saatanaa, mikä ei siis pidä paikkaansa ja tätähän myös King yritti jatkuvasti tähdentää. Hänellä oli paljon hyviä pointteja, joskin perusteet jäivät paikoin hieman hatariksi ja siksipä hän joutuikin niitä selittämään jälkeenpäin. Myöskin hänen väitteensä siitä, ettei välitä kenestäkään jota ei tunne oli hivenen ongelmalline. Tästä hyvänä esimerkkinä tuo liikennevalo juttu josta hän puhui ja josta pappikin huomautti. Jos vasemmalta tulee rekka ja hän ei siksi aja punaisia päin, voidaan kyllä asia tulkita siten, että hän suojelee itseään. Vaan entäs jos vasemmalta tuleekin jalankulkija. Jotta voisi elää ympärille rakennetussa yhteiskunnassa (kuten hän mainitsikin) on kyettävä kunnioittamaan muita siinä eläviä. Ei välttämättä rakastamaan, mutta ainakin välittämään heistä. Tämä on minusta muutenkin varsin tärkeää elämässä, live and let live. Jos King ei välitä muista ihmisistä kuin läheisitään, voi yhteiskunnassa eläminen olla jopa hieman vaikeaa.

Jos pelkkää tuota väittelyä katsotaan niin väitän papin voittaneen sen. Hänellä oli hyviä argumentteja jotka hän myös perusteli varsin järkevästi.

[Hammer]

^ Ensinnäkin kiitos Viperille pohdiskelevasta palautteesta. Yhteiskunnassa eläminen on monesti vaikeaa, mutta miksi ihmisen pitäisi muuttaa itseään yhteiskunnan luomin säännöin? Pakostakin moni joutuu tietyssä määrin/paljonkin joustamaan, koska vaihtoehtoja ei juurikaan ole (periaatteen tasolla ei tarvitse kuitenkaan antaa yhtään periksi). Kaikista ihmisistä ei tarvitse välittää, jos ei niin halua. Kunhan tulee toimeen ja pystyy toimimaan niiden vähemmänkin toivottujen ihmisten kanssa jollain tavoin tarvittaessa. Jokainen saa valita, kenestä välittää ja kenestä ei. Itse en ainakaan oikeasti diggaa (enemmän/paljon) kuin harvoista ja valituista ihmisistä. Sitten on paljon neutraaleja tyyppejä, mutta eniten tässä maailmassa on täysin yhdentekeviä ihmisiä & kusipäitä. Muutan näkökantaani tarvittaessa positiivisemmaksi, jos siihen on aihetta.

Jos pelkkää tuota väittelyä katsotaan niin väitän papin voittaneen sen. Hänellä oli hyviä argumentteja jotka hän myös perusteli varsin järkevästi.

Katsottiinkohan me ollenkaan samaa väittelyä? Pappihan ei ollut edes perehtynyt Kingin elämänkatsomukseen, kun KD sentään oli lukenut raamatunkin. Kyllä se ahdaskatseinen, normeihinsa kangistunut ja alakynnessä ollut kaveri tuossa väittelyssä oli auttamatta tämä pappi, joka yritti tyrkyttää niitä iänikuisia ja "yleisesti hyväksyttyjä" kliseitään joka väliin. Kingi sai myös väittelyn viimeiset sanat, jotka olivat muuten loistavaa piruilua papin suuntaan.

Noh, moni varmasti valitsee väittelyn voittajan pitkälti oman elämänkatsomuksensa mukaan. Omasta mielestäni pappi oli ottavana osapuolena, eikä miehen puheissa ollut juuri mitään kuulemisen arvoista/mielenkiintoista sisältöä.

[Viper]

^ Ensinnäkin kiitos Viperille pohdiskelevasta palautteesta. Yhteiskunnassa eläminen on monesti vaikeaa, mutta miksi ihmisen pitäisi muuttaa itseään yhteiskunnan luomin säännöin? Pakostakin moni joutuu tietyssä määrin/paljonkin joustamaan, koska vaihtoehtoja ei juurikaan ole (periaatteen tasolla ei tarvitse kuitenkaan antaa yhtään periksi). Kaikista ihmisistä ei tarvitse välittää, jos ei niin halua. Kunhan tulee toimeen ja pystyy toimimaan niiden vähemmänkin toivottujen ihmisten kanssa jollain tavoin tarvittaessa. Jokainen saa valita, kenestä välittää ja kenestä ei. Itse en ainakaan oikeasti diggaa (enemmän/paljon) kuin harvoista ja valituista ihmisistä. Sitten on paljon neutraaleja tyyppejä, mutta eniten tässä maailmassa on täysin yhdentekeviä ihmisiä & kusipäitä. Muutan näkökantaani tarvittaessa positiivisemmaksi, jos siihen on aihetta.

Yhteiskunnallinen paine. Jos ei elä yhteiskunnan asettamien sääntöjen mukaan edes jossain määrin, joutuu väkisinkin ongelmiin. Nykyaikaisen länsimaisen yhteiskunnan sääntöjen mukaan eläminen on kuitenkin varsin helppoa. Aika pitkältihän homma pyörii tämän "kohtele toista niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan" -periaatteen mukaan. Tähän myös pohjaan puheeni muiden ihmisten välittämisestä. Maailmassa on aivan liian paljon kusipäitä, joista ei tarvitse tykätä, mutta kyllä heitä on kuitenkin tietyllä elävän olennon tasolla syytä kunnioittaa. Heidän kanssaan on vain tultava toimeen, aivan kuten sanoitkin. Kaikista ei tarvitse eikä voikaan pitää, mutta lähimmäisestä pitäisi joka tapauksessa välittää, riippumatta siitä onko tätä tavannut ennen. Etukäteen ei voi tietää, onko tämä kusipää vai hyvä tyyppi. Jos kaveri paljastuu kusipääksi, ei hänelle tarvitse sen kummemin ajatuksia uhrata.

Jos pelkkää tuota väittelyä katsotaan niin väitän papin voittaneen sen. Hänellä oli hyviä argumentteja jotka hän myös perusteli varsin järkevästi.

Katsottiinkohan me ollenkaan samaa väittelyä? Pappihan ei ollut edes perehtynyt Kingin elämänkatsomukseen, kun KD sentään oli lukenut raamatunkin. Kyllä se ahdaskatseinen, normeihinsa kangistunut ja alakynnessä ollut kaveri tuossa väittelyssä oli auttamatta tämä pappi, joka yritti tyrkyttää niitä iänikuisia ja "yleisesti hyväksyttyjä" kliseitään joka väliin. Kingi sai myös väittelyn viimeiset sanat, jotka olivat muuten loistavaa piruilua papin suuntaan.

Toisaalta myös Kinkku tukeutui näihin kliseisiin "entäs noitien polttamiset sun muut", jotka eivät olleet edes puheenaiheena. Mielestäni tässä mentiin hieman jopa provosoinnin suuntaan. Pappi kuitenkin vastasi näihin väitteisiin erittäin järkevästi ja rauhallisesti.
Totta, että pappi ei tuntenut satanismia ja osa hänen väitteistään oli näin ollen hataralla pohjalla (kuten koko väittely muutenkin), mutta katsoen sitä kuinka pappi vastasi Kingin argumentteihin ja kuinka King vastasi papin argumentteihin, niin pappi voitti.

Tuo Kinkun viimeinen näpäytys oli tosiaan varsin osuva (olen hänen kanssaan tässä täysin samaa mieltä) ja olisikin ollut mukava kuulla miten pappi siihen vastaa, mutta aika loppui lähetyksestä. Siinäkin mielessä väittely oli epäonnistunut, että näinkin mielenkiintoiselle ja ongelmalliselle aiheelle oli varattu aivan liian vähän aikaa.

Noh, moni varmasti valitsee väittelyn voittajan pitkälti oman elämänkatsomuksensa mukaan. Omasta mielestäni pappi oli ottavana osapuolena, eikä miehen puheissa ollut juuri mitään kuulemisen arvoista/mielenkiintoista sisältöä.

Olen kyllä itsekin enemmän KD:n elämänkatsomuksen puolella tässä kuin papin ja siksipä olinkin hyvin samaa mieltä hänen kanssaan tietyistä asioista (kuten siitä, että suurin osa maailman ihmisistä elää joka tapauksessa satanismin oppien mukaan). Satanismiin en itse ole kääntynyt (vaikka sitä toisinaan olenkin pohtinut ja se ei vaihtoehtona olisi lainkaan huono), sillä uskon sekä Saatanan että Jumalan mahdollisuuteen. Muutenkin luon mieluummin oman maailmankatsomukseni kuin asettaudun johkin jo valmiiksi asetettuun.
Jokainen toki tekee niin kuin itselleen sopii parhaiten enkä satansimia väheksy missään nimessä.

[Hammer]

Yhteiskunnallinen paine. Jos ei elä yhteiskunnan asettamien sääntöjen mukaan edes jossain määrin, joutuu väkisinkin ongelmiin. Nykyaikaisen länsimaisen yhteiskunnan sääntöjen mukaan eläminen on kuitenkin varsin helppoa. Aika pitkältihän homma pyörii tämän "kohtele toista niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan" -periaatteen mukaan. Tähän myös pohjaan puheeni muiden ihmisten välittämisestä. Maailmassa on aivan liian paljon kusipäitä, joista ei tarvitse tykätä, mutta kyllä heitä on kuitenkin tietyllä elävän olennon tasolla syytä kunnioittaa. Heidän kanssaan on vain tultava toimeen, aivan kuten sanoitkin. Kaikista ei tarvitse eikä voikaan pitää, mutta lähimmäisestä pitäisi joka tapauksessa välittää, riippumatta siitä onko tätä tavannut ennen. Etukäteen ei voi tietää, onko tämä kusipää vai hyvä tyyppi. Jos kaveri paljastuu kusipääksi, ei hänelle tarvitse sen kummemin ajatuksia uhrata.

Erittäin hyvin selvensit asiaa. Olen kyllä pääperiaatteiltani lähes samaa mieltä monestakin kohdasta. Lähimmäisestä välittäminen tarkoittaa kuitenkin minulle pitkälti sitä, että välitän niistä ihmisistä, jotka ovat itselleni tärkeitä. Ihmisiä, joita en ole tavannut, en tietystikään tuomitse suoralta kädeltä etukäteen, koska silloinhan en pystyisi ystävystymään niiden huipputyyppien kanssa. Välittäminen oman elämänpiirin ulkopuolisista ihmisistä on kuitenkin vaikeaa, koska ei tiedä koskaan, että millaisia ihmisiä on kysymyksessä. Paljon helpompaa on olla ajattelematta ihmisiä, joita ei ole koskaan tavannut tai ollut missään yhteyksissä. Turhaa stressiä tuskin kannata ottaa "jostain mitä ei ole vielä olemassa" omassa elämässä, eli ihmisistä, joista ei tiedä mitään. "Kohtele toisia niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan" on ajatuksena hieno, mutta se ei käytännössä ole aina toimiva. Entä jos nämä toiset kohtelevat sinua kuin paskaläjää tai käyttävät armotta hyväkseen/kusettavat? Siinä tapauksessa minä ainakin kohtelen näitä ihmisiä yhtä halveksivasti ja pelaan heidän omilla aseillaan heitä vastaan. Eli "Kohtele toisia, niinkuin he kohtelevat sinua" on toimivampi ratkaisu. Hyvässä kuin pahassa.

Olen kyllä itsekin enemmän KD:n elämänkatsomuksen puolella tässä kuin papin ja siksipä olinkin hyvin samaa mieltä hänen kanssaan tietyistä asioista (kuten siitä, että suurin osa maailman ihmisistä elää joka tapauksessa satanismin oppien mukaan). Satanismiin en itse ole kääntynyt (vaikka sitä toisinaan olenkin pohtinut ja se ei vaihtoehtona olisi lainkaan huono), sillä uskon sekä Saatanan että Jumalan mahdollisuuteen. Muutenkin luon mieluummin oman maailmankatsomukseni kuin asettaudun johkin jo valmiiksi asetettuun.
Jokainen toki tekee niin kuin itselleen sopii parhaiten enkä satansimia väheksy missään nimessä.

Yllättävän samoilla linjoilla vaikutettaisiin olevan alkuhämminkien jälkeen. Itsekin luon oman maailmankatsomukseni, enkä siis elä täsmälleen minkään valmiiksi asetetun opin mukaan. LaVeyn The Black Biblea olen kyllä lukenut, josta olen löytänyt paljon yhtäläisyyksiä oman elämäntapani kanssa, mutta myönnän, että sielläkin on joitain asioita, mitä en itse pidä tärkeinä/järkevinä. Luon oman elämäntapani/uskomukseni kaikesta, mitä elämässäni opin/näen/luen/koen/kuulen. Muodostan jatkuvasti omaa maailmankatsomustani sellaiseen suuntaan kuin itse haluan, eli olen siinä mielessä itse oma Jumalani. Kyllä yksittäisiä hyviä ajatuksia löytyy tietyistä uskonnoistakin. Satanismissa on kuitenkin enemmän samaa oman elämäntapani kanssa, joten ennemmin kääntyisin satanistiksi kuin uskoon. Tällä hetkellä uskon kuitenkin lähinnä itseeni ja oman järkeni käyttöön, sekä tietysti Heavy Metallin ilosanomaan.

Tuli kiireessä aika sekavaa tekstiä, mutta toivottavasti tajusit edes pääpointit tästä tekstistä. Väittelyn voittaja on edelleen mielestäni Kingi pelkästään sen mainion loppunäpäytyksen ansiosta. Fanilasit silmillä tai ilman. Vielä kerran kiitokset vaivannäöstä ja kattavista perusteluista.

[Viper]

^Ei mitään. Kiitos myös sinulle hyvistä vasta-ajatuksista. Keskustelu/väittely on aina mukavaa kun vastapuolella on joku itsenäisesti ajatteleva tyyppi järkevien argumenttien kanssa.

Erittäin hyvin selvensit asiaa. Olen kyllä pääperiaatteiltani lähes samaa mieltä monestakin kohdasta. Lähimmäisestä välittäminen tarkoittaa kuitenkin minulle pitkälti sitä, että välitän niistä ihmisistä, jotka ovat itselleni tärkeitä. Ihmisiä, joita en ole tavannut, en tietystikään tuomitse suoralta kädeltä etukäteen, koska silloinhan en pystyisi ystävystymään niiden huipputyyppien kanssa. Välittäminen oman elämänpiirin ulkopuolisista ihmisistä on kuitenkin vaikeaa, koska ei tiedä koskaan, että millaisia ihmisiä on kysymyksessä. Paljon helpompaa on olla ajattelematta ihmisiä, joita ei ole koskaan tavannut tai ollut missään yhteyksissä. Turhaa stressiä tuskin kannata ottaa "jostain mitä ei ole vielä olemassa" omassa elämässä, eli ihmisistä, joista ei tiedä mitään. "Kohtele toisia niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan" on ajatuksena hieno, mutta se ei käytännössä ole aina toimiva. Entä jos nämä toiset kohtelevat sinua kuin paskaläjää tai käyttävät armotta hyväkseen/kusettavat? Siinä tapauksessa minä ainakin kohtelen näitä ihmisiä yhtä halveksivasti ja pelaan heidän omilla aseillaan heitä vastaan. Eli "Kohtele toisia, niinkuin he kohtelevat sinua" on toimivampi ratkaisu. Hyvässä kuin pahassa.

Hyvä periaate tuokin, joskin ennen kyseisen tyypin tapaamista se ei valitettavasti toimi.
Niinpä onkin hyvä ennen kaverin tapaamista toimia minun mainitsemani periaatteen mukaan ja sen jälkeen sinun. Mutta toisaalta voi myös miettiä, onko tarpeen alentua sen toisen tasolle. Onko sittenkin parempi pyrkiä poistumaan paikalta ja jättää tyyppi kusipäänä omaan arvoonsa. Vaikeaahan tämä on sillä Hammurabin laki on erittäin syvällä ihmisen perimässä ja tietynlainen kostonhalu iskee aina pintaan. Tähänhän liittyy myös Kingin ja papin keskustelu toisen posken kääntämisesta. Olen samaa mieltä KD:n kanssa, että toisen posken kääntäminen on ihmisille, jos ei nyt luonnotonta niin ainakin vaikeaa tietyissä tapauksissa ja luonnollisesti halu puolustaa itseään/läheisiään/omaisuuttaan nousee aina heti pintaan. Mutta toisaalta yhdyn myös papin mielipiteeseen siitä, että hätiköidyt ratkaisut eivät aina ole omaksi tai toisten parhaaksi. Amerikasta, jossa aseiden käyttöluvat irtoavat helpommin kuin anteeksipyyntö Vanhaselta, on tästä paljon hälyttäviä esimerkkejä.

Yllättävän samoilla linjoilla vaikutettaisiin olevan alkuhämminkien jälkeen. Itsekin luon oman maailmankatsomukseni, enkä siis elä täsmälleen minkään valmiiksi asetetun opin mukaan. LaVeyn The Black Biblea olen kyllä lukenut, josta olen löytänyt paljon yhtäläisyyksiä oman elämäntapani kanssa, mutta myönnän, että sielläkin on joitain asioita, mitä en itse pidä tärkeinä/järkevinä. Luon oman elämäntapani/uskomukseni kaikesta, mitä elämässäni opin/näen/luen/koen/kuulen. Muodostan jatkuvasti omaa maailmankatsomustani sellaiseen suuntaan kuin itse haluan, eli olen siinä mielessä itse oma Jumalani. Kyllä yksittäisiä hyviä ajatuksia löytyy tietyistä uskonnoistakin. Satanismissa on kuitenkin enemmän samaa oman elämäntapani kanssa, joten ennemmin kääntyisin satanistiksi kuin uskoon. Tällä hetkellä uskon kuitenkin lähinnä itseeni ja oman järkeni käyttöön, sekä tietysti Heavy Metallin ilosanomaan.

Kaikissa uskonnoissa on sekä hyviä että huonoja asioita, eikä niistä mikään ole minusta toisen yläpuolella. Jos joku on nähnyt South Park jakson scientologiasta, niin minä en kykenen nauramaan sille selitykselle mihin kyseiseen lahkoon kuuluvat henkilöt uskovat, sillä minusta se on aivan yhtä uskottava selitys kuin se, että Jeesus kuoli ristillä syntiemme vuoksi ja nousi kolmantena päivänä kuolleista. Lähinnä nauran ihmisille, joiden mielestä scientologien ajatukset ovat hauskoja ja sen jälkeen pitävät kristinuskoa paljon järkevämpänä vaihtoehtona. Se, että scientologia on/ei ole humpuukilahko, jolla viedään siihen kuuluvien rahat, ei kuulu tähän.

Itse olen täysin samaa mieltä siinä Kingin kanssa, että ihmisten pitäisi saada tehdä mitä tekevät, ilman jatkuvaa pelkoa tai uskoa synnissä elämisestä. Itse en mielestäni ole syntiä tehnyt ja pidän ajatusta perisynnistä varsin naurettavana.

Tuli kiireessä aika sekavaa tekstiä, mutta toivottavasti tajusit edes pääpointit tästä tekstistä. Väittelyn voittaja on edelleen mielestäni Kingi pelkästään sen mainion loppunäpäytyksen ansiosta. Fanilasit silmillä tai ilman.

Varsin selkeitä ja hyvin perusteltuja pointteja mielestäni esitit. Mitä tuohon väittelyyn tulee, niin Kingin loppunäpäytys oli indeed todella hyvä ja olisi voinut hyvinkin tuoda voiton hänelle, mutta valitettavasti aika loppui emmekä koskaan kuulleet papin vastausta.

[Redeemer]

Väittelyssä nousi mielestäni voimakkaasti esiin papin ennakkoluuloisuus Kingin edustamaa aatetta kohtaan. Vastaukset tulivat kuin liukuhihnalta, ollen välillä lähes irti asiayhteydestä.
Omasta mielestäni King piti kuitenkin puheensa erittäin asiallisena ja selkeänä. Ei siis antanut uskovaisille aihetta vastaiskuun.

Varsinkin tämä käännä toinen poski-keskustelu laittoi itseni hymähtelemään. Aattenaa varmasti joidenkin mielestä hieno, mutta ei käytännössä voi koskaan ihmismielessä toimia. Ihminen ajattelee kuitenkin aina ensin itseään, näin ainakin omasta mielestäni.
Jossain kohtaa taidettiin mainita myös okkultismin aiheuttama irtautuminen todellisuudesta. Eipä raamattukaan nyt kovinkaan todellisella pohjalla seisovalta vaikuta, ainakaan oman lukemiseni perusteella.

Hyvä haastattelu/väittely pilattu kuitenkin mielestäni aivan liian lyhyellä kestolla. Mielellään tuota olisi katsellut vaikka kauemmankin.

Aiheesta toiseen.

Kingin uusi levy Give me your soul... Please, vaikuttaa nyt jo kiitettävästi kuuntelua saaneena varsin toimivalta paketilta. Muutamien kappaleiden sanoitukset jääneet jo mukavasti mieleenkin.

Kappaleista varsinkin Never ending hill, Give me your soul, The cellar sekä
The floating head nousevat erinomaisuudellaan esiin.
Yhtäkään huonoa kappaletta en kuitenkaan voisi sanoa levylle mahtuvan, kaikissa on jotain kuunneltavaa jä löydettävää.

Vokaalit ovat mielestäni hieman "laimeammat" kuin edellisillä tuotoksilla, ollen kuitenkin sitä King:in jäljittelemätöntä tyyliä. Vieläkin välillä hämmästyn herran äänen monitahoisuudesta.

Kokonaisuus tarinoineen on onnistunut, tarinaa on mukava seurata lyriikat kädessä. Levy ei myöskään tunnu liian pitkältä, mikä on aina positiivista.

5/5 saattaisin antaa viralliseksi arvosanaksi. Omasta mielestäni erittäin onnistunut levy, joka osoittaa King:in olevan vielä täysissä voimissaan.

Jatkoa sekä Suomen esiintymisiä odotellessa tulee varmaan tämäkin levy kuunneltua puhki.

[Hammer]

^Ei mitään. Kiitos myös sinulle hyvistä vasta-ajatuksista. Keskustelu/väittely on aina mukavaa kun vastapuolella on joku itsenäisesti ajatteleva tyyppi järkevien argumenttien kanssa.

Todellakin. Kun perusteluita ja erilaisia näkökulmia asioihin löytyy, niin homma pysyy mielenkiintoisena. Molemmilla on ollut mielestäni hyviä pointteja, vaikka paikoin eri linjoilla on oltukin. Vaikka kumpikaan ei olisi varsinaisesti oikeassa tai väärässä, niin onnistunut ajatustenvaihto asian tiimoilta saatiin aikaiseksi. Asioiden pohdiskelu useammasta kuin yhdestä näkökulma tekee yleensä aina hyvää.

Erittäin hyvin selvensit asiaa. Olen kyllä pääperiaatteiltani lähes samaa mieltä monestakin kohdasta. Lähimmäisestä välittäminen tarkoittaa kuitenkin minulle pitkälti sitä, että välitän niistä ihmisistä, jotka ovat itselleni tärkeitä. Ihmisiä, joita en ole tavannut, en tietystikään tuomitse suoralta kädeltä etukäteen, koska silloinhan en pystyisi ystävystymään niiden huipputyyppien kanssa. Välittäminen oman elämänpiirin ulkopuolisista ihmisistä on kuitenkin vaikeaa, koska ei tiedä koskaan, että millaisia ihmisiä on kysymyksessä. Paljon helpompaa on olla ajattelematta ihmisiä, joita ei ole koskaan tavannut tai ollut missään yhteyksissä. Turhaa stressiä tuskin kannata ottaa "jostain mitä ei ole vielä olemassa" omassa elämässä, eli ihmisistä, joista ei tiedä mitään. "Kohtele toisia niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan" on ajatuksena hieno, mutta se ei käytännössä ole aina toimiva. Entä jos nämä toiset kohtelevat sinua kuin paskaläjää tai käyttävät armotta hyväkseen/kusettavat? Siinä tapauksessa minä ainakin kohtelen näitä ihmisiä yhtä halveksivasti ja pelaan heidän omilla aseillaan heitä vastaan. Eli "Kohtele toisia, niinkuin he kohtelevat sinua" on toimivampi ratkaisu. Hyvässä kuin pahassa.

Hyvä periaate tuokin, joskin ennen kyseisen tyypin tapaamista se ei valitettavasti toimi.
Niinpä onkin hyvä ennen kaverin tapaamista toimia minun mainitsemani periaatteen mukaan ja sen jälkeen sinun. Mutta toisaalta voi myös miettiä, onko tarpeen alentua sen toisen tasolle. Onko sittenkin parempi pyrkiä poistumaan paikalta ja jättää tyyppi kusipäänä omaan arvoonsa. Vaikeaahan tämä on sillä Hammurabin laki on erittäin syvällä ihmisen perimässä ja tietynlainen kostonhalu iskee aina pintaan. Tähänhän liittyy myös Kingin ja papin keskustelu toisen posken kääntämisesta. Olen samaa mieltä KD:n kanssa, että toisen posken kääntäminen on ihmisille, jos ei nyt luonnotonta niin ainakin vaikeaa tietyissä tapauksissa ja luonnollisesti halu puolustaa itseään/läheisiään/omaisuuttaan nousee aina heti pintaan. Mutta toisaalta yhdyn myös papin mielipiteeseen siitä, että hätiköidyt ratkaisut eivät aina ole omaksi tai toisten parhaaksi. Amerikasta, jossa aseiden käyttöluvat irtoavat helpommin kuin anteeksipyyntö Vanhaselta, on tästä paljon hälyttäviä esimerkkejä.

Tietysti ensialkuun on järkevintä toimia tuon sinun mainitsemasi periaatteen mukaan, koska tuo oletettu ihminen on ennestään vieras. Tuo "alentuminen toisen tasolle" on ajatuksena ristiriitainen. Lausahduksen voi myös kääntää muotoon "antaa toisen maistaa omaa lääkettään". Joissain tilanteissa paikalta poistuminen ja tyypin jättäminen omaan arvoonsa on järkevin vaihtoehto. Edellä mainittu lähinnä silloin, jos itselle koituu tilanteesta huomattavasti enemmän harmia kuin hyötyä. Esim. Jos joku huomattavasti itseäni isompi, vahvempi ja kamppailulajitaustan omaava kaveri rupeaa haastamaan riitaa, niin tuskin lähden ottamaan turpaan vain periaatteen vuoksi, jos tilanne on täysin toivoton. Henkisellä puolella edellä mainitun kaverin peittoaminen ei välttämättä olisi lainkaan vaikeaa, mutta kun vastapuoli joutuu ainoana vaihtoehtonaan turvautumaan väkivaltaan, niin silloin jätän tarpeen vaatiessa kaverin omaan arvoonsa. Itseäni, tärkeimpiä ystäviäni ja perheenjäseniä olen kyllä valmis puolustamaan tarvittaessa, koska tumput suorina seisoskeleminen/rukoileminen tai muu vastaava täysin hyödytön toimenpide ei ainakaan tilanteessa auta hetkeäkään. Kaikki, mitä pystyy tekemään mahdollisuuksien parantamiseksi on vaikeassakin tilanteesa hyväksi, eikä toivominen/tekemättä jättäminen edesauta asiaa millään tavoin.

Hätiköidyt ratkaisut eivät ole missään mielessä kannattavia. Kostoperiaate on periaatteen tasolla hyvä olemassa, vaikka sitä ei aina onnistuisikaan soveltamaan käytäntöön. Jos joku kohtelee minua kaltoin/pettää lupauksensa tai sanansa/käyttäytyy kusipäisesti tms., niin takuulla näpäytän kaveria/kostan jollain keinoin tilaisuuden salliessa. Aina kostaminen ei tosin välttämättä ole se paras vaihtoehto. Hyväksikäytettäväksi/uhriksi/"kenenkään orjaksi"/kusetettavaksi joutuminen ottaa aivoon niin paljon, että jonkinlainen opetus vastapuolelle tekee aina mieli antaa, edes periaatteen tai oman mielenrauhan vuoksi.

Kaikissa uskonnoissa on sekä hyviä että huonoja asioita, eikä niistä mikään ole minusta toisen yläpuolella. Jos joku on nähnyt South Park jakson scientologiasta, niin minä en kykenen nauramaan sille selitykselle mihin kyseiseen lahkoon kuuluvat henkilöt uskovat, sillä minusta se on aivan yhtä uskottava selitys kuin se, että Jeesus kuoli ristillä syntiemme vuoksi ja nousi kolmantena päivänä kuolleista. Lähinnä nauran ihmisille, joiden mielestä scientologien ajatukset ovat hauskoja ja sen jälkeen pitävät kristinuskoa paljon järkevämpänä vaihtoehtona. Se, että scientologia on/ei ole humpuukilahko, jolla viedään siihen kuuluvien rahat, ei kuulu tähän.

Kyllä uskonnoissakin tuo rahastaminen/ihmisten hyväksikäyttäminen on hyvin pitkälti verissä. Hälyttävinä esimerkkeinä tietysti ovat nämä kaikki pedofiilipapit tai parantajat, jotka vaativat "parannustyöstään" ensin suuren määrän rahaa lähetettäväksi omaan osoitteeseensa. Sitten naureskellaan setelit kädessä tekemättä yhtään mitään. Tosin edellä mainitussa esimerkissä tyhmimpiä oikeastaan ovatkin ne, jotka sitä rahaa lähettävät. Monissa uskonnoissa myös korostetaan kohtuutta kaikissa asioissa/kielletään ihmisiltä paljon asioita, vaikka useat näitä asioita opettavista uskovaisista itse sortuvat jatkuvasti synteihin ja toimivat omia periaatteitaan vastaan. Erittäin säälittäviä ovat myös nämä papit/uskonnonopettajat ja muut vastaavat, jotka eivät itsekään oikeasti usko opettamaansa asiaan, vaan ovat kouluttautuneet alalle, koska se on niin helppoa ja palkkakin juoksee hyvin.

Kristinuskon pitäminen totuutena/ylipäätään järkevänä ajatusmallina on niin säälittävää, että ihmettelen mihin ihmiset ovat aivonsa heittäneet uskoessaan jatkuvasti samaan satukertomukseen. Itse pidänkin moiseen humpuukiin uskomista lähinnä heikkojen laumaihmisten tapana yrittää torjua suunnatonta kuolemanpelkoaan. Taivas ja helvetti ovat molemmat näissä samoissa kiihkoissa keksittyjä käsitteitä, johon jostain syystä useat ihmiset aivan tosissaan uskovat. Sen takia elämässä ei voi tehdä oikein mitään, kun lähes kaikki on heti syntiä ja taivaspaikan saaminen on vaarassa. Väitänkin, että uskovaisten elämä täällä maan päällä on yhtä kärsimystä verrattuina ihmisiin, jotka elävät tässä ja nyt vailla huolta mistään kuolemanjälkeisestä tai pelkoa "mitä saa tehdä ja mitä ei" -periaatteista. Itse elän omien moraalikäsitysteni mukaan, joita säätelen loppupeleissä minä itse. Tiettyjä yhteiskunnan säätelemiä sääntöjä on kyllä järkevä noudattaa elämisen kannalta, mutta muutoin teen, mikä on omasta mielestäni parhaimmaksi itselleni. Nämä uskovaiset, jotka kieltävät itseltään ihmisen luonnollisista tarpeista nauttimisen pettävät koko elämänsä itseään ja elävät valheessa. Henkilökohtaisesti en edes jaksa vielä miettiä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Todennäköisesti elämä loppuu kuin sähkökatkos, eikä sitten ole enää mitään. Jos jotain kuolemanjälkeistä onkin olemassa, niin sitä ei ole mitään hyötyä murehtia nyt. Ajatuksena esim. uudelleensyntymä on mielenkiintoinen, vaikka en siihen uskokaan käytännössä. Parempi sekin vaihtoehto on kuin tämä järjetön taivas - helvetti asetelma. KD:n uuden levyn tarinassa on muuten mielenkiintoinen taivas-helvetti viittaus, jossa tätä ajatusmallia kyseenalaistetaan mielenkiintoisesta näkökulmasta.

Itse olen täysin samaa mieltä siinä Kingin kanssa, että ihmisten pitäisi saada tehdä mitä tekevät, ilman jatkuvaa pelkoa tai uskoa synnissä elämisestä. Itse en mielestäni ole syntiä tehnyt ja pidän ajatusta perisynnistä varsin naurettavana.

Tässä pääsemmekin kysymykseen, että mitä on synti? Se, mitä jotkut toiset pitävät syntinä, saattaa olla jonkun muun mielestä luonnollista toimintaa, josta hän ei koe minkäänlaista katumusta/omantunnon tuskia. Jokainen ihminen eläköön parhaaksi katsomallaan tavalla, sillä elämä on omista valinnoista kiinni. Jokainen ihminen varmasti tekee jonkinlaista syntiä huomaamattaan elämänsä aikana, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Koska kaikki kuitenkin tekevät jollain tasolla syntiä, niin sellaisesta jatkuva murehtiminen tuottaa ihmiselle vain lisää tuskaa. Ennemmin on tajuttava omat väärät/typerät tekonsa ja yritettävä parhaiksi katsomillaan keinoilla päästä sinuiksi niiden kanssa (vaihtoehtoisesti nämä väärät teot voi muuttaa myös hyväksytyksi toiminnaksi oman järkensä rajoissa), kuin surkutella jotain väärää tekoa koko loppuelämäänsä tai vielä naurattavampaa, maksamalla kirkon tapaisella turhalle organisaatiolla rahaa syntiensä sovittamiseksi.

Varsin selkeitä ja hyvin perusteltuja pointteja mielestäni esitit. Mitä tuohon väittelyyn tulee, niin Kingin loppunäpäytys oli indeed todella hyvä ja olisi voinut hyvinkin tuoda voiton hänelle, mutta valitettavasti aika loppui emmekä koskaan kuulleet papin vastausta.

Aivan, eli väittely jäi harmillisesti kesken ja näin ollen myös selvä voittaja jäi ratkaisematta. Olisihan tuo ollut mielenkiintoista kuulla loppuun astikin, kun jäi noin jännittävään kohtaan. Toivottavasti jatko-osa tehdään nyt, kun kaikki reunionit ja vastaavat ovat muutenkin muodissa. Sama pappi, juontaja ja Kingi uudestaan studioon, mikäli ovat vielä elossa.

[Wrathchild.]

Noniin! Seuraavaksi on sitten "THEMIN" vuoro. Loistavaa Abigailia seurasi myös todella hieno levy, jossa Andy jatkaa hienojen soolojensa soittelua ja Pete Blakk tekee komean debyytin bändiin. Musiikillisesti levy tosiaan on erittäin laadukas ja myös levyn tarina on eräs Kingin parhaita.

"THEM"

Varsin hyytävän Out From The Asylumin jälkeen levyn starttaava legendaarinen Welcome Home on ollut ensi kuulemasta eräs suosikeistani, ja kuuluu yhä ainakin viiden kovimman biisin joukkoon. Pääriffi ja "Let me help you out of the chair...." osuudet kuulostavat kerta toisensa jälkeen yhtä hienoilta. Myös Andyn soolo on yksi herran uran parhaista. Tätä sooloa seuraava säkeistökin on nautinnollisen hyvä. Jälleen kerran mallikas avausbiisi levyllä.

Kovalla linjalla jatketaan myös seuraavassa biisissä kun peräti yhdeksän sooloa sisältävä The Invisible Guests on vuorossa. Varsinkin biisin loppupuoliskolla oleva neljän soolon putki on komeaa kuunneltavaa. Itse biisihän on todella kova, mutta on viime aikoina jäänyt armottomassa seurassa alemman keskikastin vedoksi levyllä. Silti jo mainitut hienot soolot ja "cups were rising..." osiot pitävät tason erittäin laadukkaana.

Seuraavana tuleva Tea on itselleni levyn heikoin lenkki. Hyvä toki sekin on, mutta mielestäni hieman tylsähköt perussäkeet pudottavat sen muiden biisien rintamasta vähän jälkeen. Kuitenkin esim. Peten ekan soolon taustat ja sitä seuraava säkeistö ovat aivan ensiluokkaista kamaa.

Neljäs varsinainen biisi Mother´s Getting Weaker jatkaa edelleen kovaa tasoa. Biisin lyhyt kahdesti toistettava kertosäe ja tappava pääriffi ovat kappaleen parasta antia. Aikalailla Invisible Guestin tasoinen raita, joka pitää paikkaa levyn alemman keskitason vetona.

Tämän jälkeen alkaakin sitten todellinen tappaminen. Viimeiset neljä varsinaista biisiä kuuluvat tätä nykyä kaikki viiden kovimman joukkoon. Ensimmäinen näistä on Bye Bye Missy, jonka laulumelodiat ovat mielestäni kerrassan hienoja. Ehdottomia kohokohtia ovat myös molempien kitaristien ekat soolot, niiden taustat, sekä niiden jälkeen lähtevä loistava riffi. Hieno biisi.

Bye Bye Missya seuraakin sitten yhtä kova veto A Broken Spell, jossa on myöskin erittäin tyylikkäät laulumelodiat. Varsinkin eka säkeistö on laulumelodioiltaan todella upea. Taas kerran myös kitarasoolot ovat mainiot ja niiden välinen osio vasta todellista herkkua onkin. Loistavaa!

Seuraava biisi The Accusation Chair on vähintään samaa tasoa kuin kaksi edellistä. "Oh i was lying..." ja "Oh i was lucky..." osuudet, sekä "Stop it" kohtaa seuraava riffi ovat biisin parhaiden hetkien joukossa. Myös soolojen jälkeinen säkeistö on mahtava. Kaikenkaikkiaan jopa Top 3 biisi levyltä eli todella kovaa kauraa.

Tässä välissä saadaan hieman hengähtää tunnelmallisen "THEMIN" kanssa, jonka jälkeen tulee levyn viimeinen varsinainen biisi Twilight Symphony. Kyseinen kipale oli aikanaan ekalla kuuntelu kerrallani se, joka iski selvästi lujiten. Vaikka se ei enää selvästi kovin olekaan, niin kyseessä on edelleenkin suosikkini. Mahtavat laulumelodiat, Andyn tyylikäs soolo ja fantastinen kertosäe ovat kertakaikkiaan niin upeita kun olla ja voi. Myös "Nobody found a trace of Missy..." säkeistö on hieno. Todella komea "lopetus" levylle. Tämän jälkeenhän tulee vielä mainio Coming Home joka paketoi levyn kauniiseen pakettiin, joka ansaitsee arvosanan 5/5

[Jussi K]

Metalreviewsin arvio, efforttia ainakin käytetty.

[Hammer]

^ Pisteet arvostelijalle siitä, että oli perehtynyt asiaan ja jaksanut kirjoittaa levystä hieman enemmänkin. Omasta mielestäni "Daddy's got a hole in his head" -kohdassa ei ole mitään epäselvää, vaikka arvostelija niin väittikin. Ei tarvitse olla suuremman luokan nero tajutakseen isän ampuneen itsensä. Kingin audiohaastattelun kuulleena johtopäätös ei voi mennä vikaan. Noh, noita tarinan selostuksia en jaksanut ainakaan vielä lukea, koska stoori on itselleni jo ennalta tuttu. Siellä olisi saattanut olla virheellisiä/omasta näkemyksestäni poikkeavia tulkintoja, mutta muuten arvostelija oli kirjoittanut varsin pätevän tekstin. Tietenkin itse olen eri mieltä, että levy häviäsi The Puppet Masterille. Kyllä tämä uusin taistelee KD-rankingin kakkospaikasta yhdessä "Them":n kanssa.

Tässä vielä -Victoria-:n toisaalle (Invisible Guests-foorumille) kirjoittama suomennos & tulkinta Give Me Your Soul... Please -levyn tarinasta (mukana myös joitain meikäläiseltä "pöllittyjä" pointteja):

ANNA MINULLE SIELUSI... OLE KILTTI

King Diamondin toistaiseksi uusimman levyn kauhukertomus sijoittuu nykyaikaan - tarina tapahtuu juuri samaan aikaan, kun kuuntelija kuuntelee levyä. Tässä piileekin sekä levyn kauhuefekti että artistin välitön kontakti kuulijaan: levyn henkilöinä olet sekä SINÄ että King itse muiden hahmojen ohella. King jopa puhuttelee kuulijaa postmodernismin keinoin metafiktiivisen suorilla kysymyksillä ja vetoaa kuulijan aisteihin.

Varsinaisen tarinan tapahtumat starttaavat käyntiin jo suoraan introsta: kellosta, jonka aika tikittää ensin taivaan ja helvetin välillä. Sisarukset, tyttö ja poika, keskustelevat pojan aloittaessa:
- Missä me olemme nyt? Mikä tämä paikka on?
- Etkö muista, pikkuveli? Me kuolimme... Olemme kuolleita...
- Mutta mitä he aikovat tehdä minulle? Olenko joutumassa helvettiin?
- En tiedä, mutta niin ainakin HE sanovat. Yritän löytää sinulle toisen sielun... Kuuntele... Kuuletko urunsoittoa? Minun täytyy mennä sinne, mistä soitto kuuluu. Minun täytyy mennä, mutten koskaan voi jäädä... Nyt menen tähän taloon.
- Älä anna kenenkään nähdä veristä mekkoasi!

Siirrytään levyn ensimmäiseen varsinaiseen biisiin ja samalla Kingin kotiin Never Ending Hillillä, joka on ainoa paikka, jossa aika toisinaan seisahtaa. Talosta voi nähdä Paholaisjärven, eikä samettinen auringonlasku ole koskaan liian myöhäinen. Kuulija voi nähdä Vanhan Tammen seisovan pihalla liikkumattomana ja kuulla lintujen laulun ja tuulen kahistelun sen lehdissä. Taivaalla kullanhohtoiset pilvet liikkuvat Kingin silmien edessä, ja musta Magic-kissa on järvellä jahtaamassa perhosia, jotka eivät pääse karkuun. Pian pimeys onkin jo tulossa Auringon hukkuessa Paholaisjärveen. King huutaa Magiciä tulemaan sisälle, sillä valo on hiipumassa ja on myöhä.

Seuraavaan kappaleeseen siirryttäessä yö on jo tullut, on hyvin kuuma ja minuutti minuutilta varjot käyvät suuremmiksi. King tarvitsee lisää valoa, koska pimeässä hänen silmänsä eivät kykene näkemään, ja hänestä tuntuu kuin joku tarkkailisi häntä.
- Kuuletko pimeyden hengityksen? hän kysyy jälleen suoraan kuulijalta.
- Onko siellä ketään, piilossa varjoissa?
King kuulee oudon äänen huutavan apua, mutta luulee sen olevan kuvitelmaa, koska talossa ei ole muita kuin hän ja Magic-kissa.

King sytyttää kattokruunun, joka valaisee huoneen kirkkaasti. Hän kuulee pieniä askeleita eteiskäytävästä, ja yhtäkkiä valo alkaa vilkkua ja lopulta sammuu kokonaan. Yön pimeydessä King näkee vain täysikuun. Jokin eteiskäytävässä on lumonnut Magicin, ja King miettii, voisiko kissa aistia Pimeydessä asuvan voiman. King löytää kynttilän antamaan valoa, mutta äkkiä jokin kolahtaa hänen päähänsä kivuliaasti. King on todella peloissaan, sillä hän tietää jonkun olevan läsnä, vaikkei hän näekään sitä. Hiljaa hän seuraa eteisestä kuuluvien askelten ääntä ja katsoo peiliin. Hän ei näe siellä itseään eikä edes eteiskäytävää, vaan tytön verisessä mekossa seisomassa alhaalla kellarissa.
- Miksi olet täällä? Mitä etsit tästä talosta... minuako? King kysyy.
- Miksi käsissäsi on niin paljon verta? Ja hiuksissasi, hyvä Jumala...
King ei pysty yön pimeydessä sanomaan, onko tyttö pukeutunut punaiseen vai veriseen valkoiseen.
- Pikku tyttö, mitä ovat nuo jäljet kaulassasi? Oletko kuollut?
King on kauhusta kankeana ja tietää jonkun olevan läsnä - tyttö on lähellä. King näkee veritahran seinällä ja krusifiksin roikkumassa ylösalaisin. Peilin läpi veri tippuu lattialle.

King tietää, että hänen pitäisi pysyä poissa, mutta silti hän laskeutuu alas kellariin, missä pieni tyttö voisi näyttäytyä. Pimeys on niin hallitsevaa, ettei kynttilänvalo pysty murtamaan pelon tuntua. King näkee jälleen verijäljen, joka johtaa alas pimeyteen, jonne kenenkään ei pitäisi mennä. Kingin ei pitäisi olla siellä tänä yönä, kun pahuutta on ilmassa, mutta paluuta ei ole.

Yllättäen valonsäde halkaisee pimeyden, ja King näkee tytön hahmon. Pienet mustat siivet räpyttelevät vasten Kingin kasvoja ja sumentavat hänen näkökenttänsä, kun hän astuu kellariin. Hän kuulee tytön hengityksen, ja sitten tyttö osoittaa häntä sormella kuiskien:
- Minun... Minun... Minun... Minun... Anna minulle sielusi, ole kiltti...
- Pysy poissa läheltäni! King huudahtaa kauhuissaan. Hän yrittää lähteä pakoon, mutta tuntee tytön silmien porautuvan mieleensä ja kaatuu. Kynttilä Kingin kädessä ei enää pala, ja hän luulee sekoavansa, mutta pystyy kuitenkin ihmeekseen ryömimään ulos kellarista eteiskäytävän lattialle. Hän kuulee ääniä pimeydestä ja tuntee olonsa niin väsyneeksi - kuolleeksi.

- Mene nukkumaan, niin kerron sinulle, miksi olen täällä, tytön ääni kehottaa. King ei tiedä, onko hän unessa vai hereillä, sillä hän näkee punasävytteisiä kuvia pikkutytöstä, jonka hän tietää nähneensä jossain aiemmin. Kuvissa - jotka siis havaitsemme takaumiksi - tyttö leikkii pojan kanssa kellarissa, kun yhtäkkiä raivostunut isä astuu sisään karjuen ja huutaen. Kirves kädessään hän on kylmä kuin jää, ja näyttää siltä, kuin hän tulisi hulluksi. Hän tappaa pojan lyömällä tätä kirveellä päähän. Tuonpuoleisessa 13 tuomaria toteavat pojan syylliseksi itsemurhaan ja tuomitsevat tämän helvettiin, vaikka tämä yrittää huutaa, että on sattunut virhe. Kuvat palaavat takaisin kellariin, missä pieni tyttöä peittää veri, joka ei ole hänen omaansa. Hän pyytää yhä uudelleen ja uudelleen Kingiä antamaan sielunsa kuolleelle. Seuraavassa punasävyisessä kuvassa isä menettää toistamiseen järkensä, kuristaa tytön kuoliaaksi ja ampuu lopuksi itsensä.

Seuraavaan kappaleeseen siirryttäessä King on noussut eteiskäytävän lattialta ja alkaa sytyttää kynttilöitä kaikkialle, sillä hän ei kestä enää pimeää. Hänen mielessään painajaisista tulee totta, eikä hän kykene enää kontrolloimaan tunteitaan. Hän näkee edelleen punasävytteisiä kuvia, eikä hän tiedä, voiko hän uskoa näkemäänsä, sillä hän näkee jopa leijuvan irtopään ulkona - se katselee häntä.

Vihdoin näky katoaa, ja Kingin täytyy saada vettä kasvoilleen. Pienen lavuaarin täyttyessä hän vilkaisee peiliin ja näkee takanaan kuolleen naisen ryppyisen pään ilman vartaloa. Yhtäkkiä King tuntee kaulansa ympärillä vahvat kädet, jotka pakottavat hänen päänsä veden alle. King on hukkumaisillaan, mutta vihdoin hän pääsee irti ja saa henkeä. Hän istuu sängylle kylmänä ja märkänä.

Kynttilöiden valo alkaa heiketä, seinillä olevat varjot kasvaa ja huone kylmetä. Kingin iho muuttuu siniseksi, ja hänen hengityksensä höyryää, vaikka on kesä. Pimeys hiipii hiljalleen sisään ja ottaa vallan. Näyttää kuin varjot eläisivät omaa elämäänsä. Henget Kingin huoneessa vahvistuvat, ja pimeys on kuin avonainen ovi, joka kutsuu HEIDÄT sisään.

Yhtäkkiä King on pukeutunut mustaan ja hänellä on hattu ja kävelykeppi. Hän ajattelee, että tämä on loppu, josta kaikki alkaa. Hän näkee mustia hahmoja lattialla ja jokaisen oven takana. Ne imevät kaiken valon, ja King tervehtii todellisuutta ja sanoo hyvästit järjelleen. Mustat hahmot ovat hänen sängyllään ja hänen ympärillään hänen kuiskatessaan kuulijalle:
- Hys... HE ovat täällä... Kuuletko HEIDÄN hengityksensä?
Hämähäkki seinällä katselee ryömiviä varjoja. King miettii, onko Pimeys ainoa tie, jonka kautta tuonpuoleinen voi astua elämäämme. King näkee ja tuntee HEIDÄT yhä lähempänä. Hän näkee myös mustan koin taistelevan hengestään viimeisen palavan kynttilän valossa. Mustat hahmot yrittävät sammuttaa liekin ja tekevät Kingin hulluksi. On niin vähän aikaa ja niin vähän valoa... Kunnes yksi hahmoista puhaltaa viimeisenkin tulen sammuksiin.

Äkkiä tyttö verisessä mekossa ilmestyy Kingin eteen suoraan tuonpuoleisesta. King näkee jälleen kuun yön pimeydessä, sekä tytön tahraiset kasvot yhä lähempänä. King tuntee tytön silmät sielussaan katselemassa kaikkea, mitä hän on eläessään tehnyt. Tyttö lohduttaa:
- Älä pelkää, tämä ei satu yhtään... Tarvitsen sinun sielusi.
- Ei, ei, ei, sieluni on täynnä SYNTIÄ! King huudahtaa. Tyttö piilottaa kätensä pimeässä - hän kantaa pedon merkkiä. King tuntee tytön kädet omissaan, ja ne ovat todella täynnä tytön veljen verta. Keskustelu Kingin ja tytön välillä jatkuu Kingin tähdentäessä:
- Eikä minun sieluni ole lainkaan hyvä, sinun täytyy siirtyä eteenpäin ennen kuin Aurinko nousee!
- Tiedän, että petin veljeni, hänen täytyy mennä helvettiin...
- Ei, ei, ei, sinulla on vielä aikaa! Anna, kun pyyhin kyyneleet silmistäsi.
- Kunpa voisin ottaa hänen paikkansa tuonpuoleisessa... Näen ja tunnen hänen kyyneleensä... Me tarvitsemme toisiamme... Yön pimeydessä hän on kaikki, mitä minulla on.
- Aika lähestyy loppuaan... Sinun täytyy edetä nyt - etsi toinen talo ennen auringonnousua, etsi synnistä vapaa sielu! King kehottaa, ja tyttö jättää hänet vihdoin rauhaan. Yksinään tyttö jatkaa:
- Minä yritän... Itkettää... Yritän... En ole varma pystynkö... Siirryn eteenpäin... Yön pimeydessä... Siirryn TÄHÄN (kuulijan) taloon!

***

Varustan nyt tämänkin käännöksen edellisten tapaan vielä muutamilla omilla huomioillani. Ensinnäkin laitan tähän quotena tuon, minkä jo sanoinkin tarinaan liittyen tuolla levykeskustelutopicissa aiemmin:

Kuka tahansa huomaa, että tässähän on ihan täysi Hohto-tribuutti kyseessä. Mutta sen lisäksi viitteitä löytyy toki jälleen muuhunkin perinteiseen kauhuun - en voi taaskaan olla mainitsematta sitä Oopperan kummitusta tässä heti ensimmäisenä, koska erityisesti peili/kellari-kohtauksesta tulee ko. tarina mieleen, vaikkein juonellisia yhteyksiä löydykään. Tarinasta on helppo huomata, mistä King on saanut inspiraationsa, ja myös tapa sekoittaa näinkin paljon todellisuutta fiktioon on erittäin Edgar Allan Poe -tyylistä. Samaan kategoriaan voidaan laittaa myös perinteinen elämän ja kuoleman rajattomuuden käsittely juonessa. Jostain syystä minulle tuli myös The Others -niminen vähän uudempi kauhuleffa mieleen varsinkin tästä perhetragediasta / siskosta & veljestä (tosin kyseisessä leffassa se oli perheen äiti, joka murhasi lapsensa). Ja samantyylinen sielujen ja tuonpuoleisen sekoitus tässäkin on tietysti kyseessä.

Tämän lisäksi nostan esille myös Hammerin toisessa topicissa mainitseman ”murhan jälkeen itsemurha” -aiheisen pointin, jota itsekin pidän hyvin tärkeänä:

Levyn teemahan on puhuttelevan dramaattinen, sillä tosi elämässäkin käy liian usein niin, että vanhempi tappaa lapsensa ja sen jälkeen itsensä. Surullista, sairasta, mutta erittäin totta. Tämänkin valossa on hienoa, että Kingi käsitteli kyseistä asiaa levyllään, vaikka kaikki kuulijat eivät viestiä välttämättä fiktiivisen stoorin välistä tajuakaan etsiä.

Tarinaa aavistuksen verran kritisoidakseni tuon vielä uudelleen esille sen, että muutamassa kohdassa on selkeästi käynyt vähän samalla tavalla kuin esim. Conspiracy-levyllä: biisimateriaalia on enemmän kuin lyriikkamateriaalia, ja lyriikoihin on myös päässyt muutamia pieniä epäkohtia, jotka voivat toki olla tahallisia, mutta jotka ainakin minua vähän häiritsevät. Ja tuo lyriikoiden venyttäminenkin saattaa tosin olla tahallinen tunnelmanluontikeino.

Sitten siirtykäämme vielä tuoreempaan aiheen pohdintaan, jota suomennosprosessi herätti. Yleisesti ottaen ensin pari huomiota tarinan symboliikasta.. Tarinan taustalta löytyy jälleen hyvin kingimäiseen tapaan satanistisen filosofian mukaisia aatteita ja uskontojen (lähinnä Jumala - Saatana / taivas - helvetti -asetelmien) kritisointia. Tämä on nähtävissä useissakin kohdissa, esimerkiksi siinä, kun King itse vapautuu kauhun tunteesta ja tytön vainosta tarinan lopussa sen avulla, että hänen sielunsa on syntinen. Tytön jatkaessa matkaansa kuulijan taloon on kuulijallakin ainoastaan tämä yksi mahdollisuus pelastua - tähän tapaan kyseessä ei ole pelkkä kauhuefekti, vaan taustalla on myös luettavissa rivien välistä kuinka King kehottaa kuulijaansakin tekemään asioita, joita pidetään yleisesti syntinä, sillä vain siten voi pelastua. Tästä laajentaen tyttö voisi symboloida myös tätä Jumala - Saatana -asetelmaa, jossa Jumala ja Saatana kätyreineen yrittävät kerätä ihmisten sieluja itselleen. Selkeä uskonnolliseen epäkohtaan tarttuminen on myös kertomus siitä, kuinka poika on joutumassa helvettiin täysin ilman syytä, ja vastaavia pieniä viitteitä on löydettävissä pitkin tarinaa.

Itse kertomuksen henkilöistä nostaisin vielä esille erään mielenkiintoisen hahmon, nimittäin tämän leijuvapäisen naisen. Tarinasta itsestään ei käy ilmi, kuka kyseinen hahmo on ja miksi hän yrittää hukuttaa Kingin. Itse olen miettinyt, josko kyseessä voisi olla tytön ja pojan äiti, jonka heidän järkensä menettänyt isänsä on tappanut jo aiemmin katkaisemalla tältä pään. Äidin henki yrittää auttaa tytärtään saamaan Kingin sielun, ja tahtoo siksi hukuttaa miehen. Mutta kukin tehköön aiheesta oman tulkintansa, tämä oli vain yksi ehdotus.

Lopuksi kokosin yhdessä Hammerin kanssa levyn lyriikallisia viitteitä KD/MF-bändien aikaisempaan tuotantoon - näistähän Kingi on itsekin maininnut haastatteluissa. Eli tässä joitakin mielenkiintoisimpia:
1. THEY isolla kirjoitettuna --> ”Them”
2. Devil Lake --> Spider’s Lullabye
3. Old Oak Tree --> In The Shadows; Into The Unknown
4. Magic (nyt tosin konkreettisesti kissan muodossa), butterflies --> The Puppet Master
5. ”Hiding in the shadows” (Is Anybody Here?) --> In The Shadows
6. ”It’s so hard to see” (Black Of Night) --> ”It’s so hard to breathe” (Six Feet Under)
7. kellariin / portaita alas meneminen --> Abigail; House Of God; The Puppet Master
8. ”I think I’m losing my mind” --> ”I think I’m losing it again” (Up From The Grave); ”And he is losing his mind” (Spider’s Lullabye)
9. ”Must be a dream from below” (Give Me Your Soul) --> ”Must be a visit from the dead” (Visit From The Dead)
10. ”You’re going down” --> löytyy sekä Daddy- että Give Me Your Soul –biisistä
11. ”Dressed in black” (Shapes Of Black) vrt. Dressed In White
12. Cold As Ice --> mainitaan Legend of the Headless Rider -biisissä, mistä edelleen voimme jatkaa tulkintaa näihin irtopäihin liittyen, sillä Cold As Icea edeltävä biisi levyllä on The Floating Head
13. 13 judges --> numero 13 toistuu useissa KD/MF-biiseissä
14. Aivan erikseen täytyy mainita vielä levyn House Of God -viitteet, joita löytyy erittäin paljon - tuo mainitsemani uskonnon kritisointi ei siis ole ainoa juttu. Esimerkiksi ”Help me” Is Anybody Here? -biisin lopussa viittaa HoG:n Help!!!:iin; ”Halo of light” (The Cellar) mainitaan HoG:ssa sellaisenaan niin ikään ja esimerkiksi kynttilän valoon liittyvät kohdat, seinillä tanssivat ja kasvavat varjot jne. ovat kaikki myös HoG:lta tuttuja.

[Lord_Hypnos]

http://www.youtube.com/watch?v=ZswcQQNdHUY

Näyttäisi olevan vastikään upittu video, vähän tuoreempaa King-haastattelua siis Tanskan TV:stä. Melko laimeaksi kyllä kyselytuokio jää, haastattelija ottaa vähän pintaraapaisua Kingille läheisiin aiheisiin sanoilla "evil" ja "Halloween", mutta varsinaista asiaa ei hirveästi saada irti. Kuitenkin kiinnostavaa aina kuulla kaikenlaisia Kingin näkemyksiä, ehkäpä jotakuta tällä foorumilla (=Hammeria, haha) kiinnostaa kuulla vaikkapa Kingin kommentit lintuinfluenssasta.

[Redeemer]

Mielenkiintoinen video. King:illä on eittämättä loistavat puheenlahjat, keskusteu soljui eteenpäin todella kevyesti.

Uuteen levyyn palatakseni:

Nyt jo useamman kymmenen kertaa kuunneltuna uusi levy vain vahvistaa asemiaan omassa hyllyssäni.
Kokonaisuus on todella vahva, yhtäkään väsymystä aiheuttavaa kappaletta ei ole vastaan tullut.
Vähintään The puppet masterin veroinen esitys, kilpailee jopa Kingin parhaan levyn asemasta.


Levyn on myös siitä erikoinen, että se toimii lähes yhtä hyvin sekä aktiivisessa kuuntelussa, että taustamusiikkina.
Jotkut äänitteet menettävät osan tehostaan ollessa taustamusiikkina, tahi toisinpäin.

[Hammer]

http://www.youtube.com/watch?v=ZswcQQNdHUY
Näyttäisi olevan vastikään upittu video, vähän tuoreempaa King-haastattelua siis Tanskan TV:stä.

Hauska pätkä, vaikka ei tuossa mitään varsinaista asiaa ollut juurikaan. Huumorina kuitenkin oikein toimivaa kauraa.

[OsmaGunner]

Nonnih, eka kuuntelukerta House of God -levyä (ja King Diamondia ylipäätään) takana. Kingin laulut vaatii ainakin tän levyn osalta jonkin verran totuttelua, mutta silti olen positiivisesti yllättynyt kuinka hyvin tämä loppujen lopuksi jo ensimmäisellä kuuntelukerralla iski. Arvostelua ei tästä, niin kuin ei mistään muustakaan levystä, voi vielä tässä vaiheessa kirjoittaa, mutta jossain vaiheessa kunhan pääsen kunnolla sisäistämään albumin niin sitten.

Kingin laulanta on kyllä todella omaperäistä, mutta levyn edetessä siihenkin alkaa tottua. Kappaleet olivat pääsääntöisesti kokonaisuudessaan hyvän kuuloisia, mutta joitain (ainakin tässä vaiheessa) aika heikkoja vetojakin mahtui mukaan. Saas nähdä mitä tästä tulee jos alan oikein kunnolla tykätä tästä levystä, kun kyseessä ei ilmeisesti ole kuitenkaan mikään Kingin ykköslevy. Seuraavaksi voisi harkita Abigailin tai The Puppet Masterin hankkimista.

[Rawhead]

^IMO, heikointa Kinkkua Abigail II:n ohella, tosin mullakaan ei ole miljuunaa kuuntelua takana.

Ota seuraavaksi ehdottomasti haltuun Abigail, The Puppet Master JA "Them". Siinä ainakin suurimmat suosikkini, ja jos ei sulle iske kovempaa kuin House of God, niin johan on...

[OsmaGunner]

^Tuskin maltan odottaa että saan käsiini noi levyt, jos kerran HoG iski jo ekalla kuuntelukerralla kohtalaisesti. Mulla kun yleensä ei mikään levy iske ekalla kerralla, ei edes Maiden. Yks kaveri joka kuuntelee Kingiä aika lailla oli myös sun kans suunnilleen samoilla linjoilla, siis että HoG & Abigail II olis sitä heikointa Kingiä. Saa nähdä miten noi kovimmiksi hehkutetut sitten iskee

[puolisukeltaja]

^ Joo "Them" vaan mahd. pian kuunteluun! Ei hitto, miullakaan ikinä iske melkein mikään levy ekalla kuuntelulla, mutta ai sitä fiilistä kun pamahti Welcome Homen alkuriffi tiukan rympuintron jälkeen soimaan. Tosin seuraavaksi säikähtikin aika kivasti kun Kingin Grandmaaaa!!! huuto kajahti ilmoille. Tämä siis oli ensikosketus herran musiikkiin, pitääkin laittaa taas soimaan kunhan saa Rushit kuunneltua alta pois. Mielestäni jopa parempi lätty kuin Abigail.

[huussi]

^ Joo "Them" vaan mahd. pian kuunteluun! Ei hitto, miullakaan ikinä iske melkein mikään levy ekalla kuuntelulla, mutta ai sitä fiilistä kun pamahti Welcome Homen alkuriffi tiukan rympuintron jälkeen soimaan. Tosin seuraavaksi säikähtikin aika kivasti kun Kingin Grandmaaaa!!! huuto kajahti ilmoille. Tämä siis oli ensikosketus herran musiikkiin, pitääkin laittaa taas soimaan kunhan saa Rushit kuunneltua alta pois. Mielestäni jopa parempi lätty kuin Abigail.

Themissä on muutenkin jotain kieroutuneisuutta, jollaista en ole nuissa muissa Kinkuissa kuullut. Ne on vissiin ne "It is time for tea" -lurittelut. Ainakin minuun iskivät selkäydintä myöten karmivuudellaan.

[puolisukeltaja]

^ Jep, toinen ihan ässä-vokalisointi-kohta on Invinsible Guestsissa oleva Speaking to no-one!, siinä huudahduksessa vaan on jotain ihan loistavaa. King ainakin osaa luoda levyihinsä, varsinkin Themiin vokalisoinnillaan ihan helvetinmoisen tunnelman aina. Abigail tulikin korkattua mökillä, kahden aikaan yöllä hurjassa kaatosateessa mp3-soittimesta kuunneltuna ja kansivihkoa taskulampun valossa pläräten, siinä muuten tuli eläydyttyä levyyn aika vahvasti. Tietty olis ollut parempi jos sade olisi ollut ukkosta ja taskulamppu kynttilä, mutta kyllä se noinki meni.

[reptile]

Themin lisäksi itse suosittelen Conspiracya. Siinä on kanssa vahvatunnelmainen levy. Tuohan on jatkoa tuolle Themille, joten sinänsäkin ihan looginen ostos.

Itsekin olen vasta-alkaja, mitä tulee King Diamondiin, mutta sekin vähä mitä on tullut tutustuttua, vakuuttaa vahvasti. Eka kosketus King Diamondiin oli Mercyful Faten 9-levy. Olihan siinä totuttelemista niihin vokalisointeihin, musiikkikaan kun ei ollut mistään yksinkertaisimmasta päästä. Myöhemmin tutustuin Abigail 2:seen, joka oli "vain" hyvä levy. Abigailin eka osa muutti kuitenkin käsitykseni ihan kokonaan. Jumalauta kun ekan kerran kuulin Mansion In Darknessin... "And the shadows at the gates, they seemed to be alive..." Hyytävää!

Meni itse asiassa melko pitkän aikaa, useampi vuosi, että en kuunnellut yhtään King Diamondia tai Mercyful Fatea, mutta Anttilassa oli jokin aika sitten tarjouksessa Kingin levyjä ja mukaan tarttui Them, Conspiracy ja The Eye. Nyt olen uudestaan "löytänyt" tämän mahtavan vokalistin ja tarkoituksena olisi hankkia lisää levyjä. Mercyful Faten Melissa löytyy jo ja siinäpä onkin mahtava paketti okkultista ja saatanallista heavy metallia.

Vokalistina King on ihan omaa luokkaansa. Äänenkäyttö on loistavaa ja tuo oman tunnelmansa musiikkiin. Ei ole ketään hänen kaltaistaan, eikä tule!

[WhiteWorm]

Jos nyt avautuisi, kun pientä orastavaa faniutta on jo havaittavissa Kingin suhteen.
Omistuksesta löytyy siis Deadly Lullabyes live, The Puppet Master ja Abigail. Mitään muuta en tältä herralta ole VIELÄ kuullut.

Ensiksi käsiksi tuoreempaan pitkäsoittoon, The Puppet Mastersiin. Erittäin hieno levy. Riffit, soundit ja erityisesti Kingin hieman maltillisemmat vokalisoinnit miellyttävät todella paljon korvaa. Tarina toimii, vaikka dvd:llä olevat Kingit höpinät ovatkin katsomatta. Magic, Blood To Walk ja Blue Eyes toimivat parhaiten, eikä levy todellista väliinputoajaa mielestäni sisälläkään. Lähes viittä tähteä voisin tarjota, mutta pistetään nyt kuitenkin "vain" 4½ ps. cdon tarjoaa tästä hienoa dvd:n sisältävää digipak-versiota alle 9 eurolla!

Sitten hehkutetuimpaan Diamond-levyyn; Abigailiin. Biisit aivan ässäkamaa, jopa parempia kuin The Puppet Mastersilla. Tunnelma ja tarina menevät Nukkemestarin ohi. Diggaan tästä levystä muuten aivan vitusti, mutta jatkuvat falsetit alkavat ärsyttää. Aina kun mennään matalammalta on orgasmi taattu. Eli totuttelua vielä vaatii tämä levy. Eiköhän se laulun mahtavuus vielä avaudu minullekin. Bonusbiisi Shrine on myös todella upea. Parhaita tältä levyltä tietysti nämä über-klassikot A Mansion In Darkness, Black Horsemen ja The Possession. Annetaan nyt tällekin arvosanaksi 4½. Täydet mahdollisuudet nousta viiden tähden klassikoksi omissa silmissäni.

Tuplalive Deadly Lullabyes on järkyttävän hieno paketti. Upea digipäkki (cdonista tämäkin alle 9 eurolla!) sisältää hienon bookletin ja ulkoasukin hivelee täydellisyyttä. Musiikki itsessään on vielä rautaisempaa! Kun en Kingin tuotantoa hirveästi tunne, niin paha sanoa puuttuuko tältä levyltä jotain hittejä/killeribiisejä, mutta ainakin omaan korvaani settilista (ja itse levy myös) kuulostaa todella hienolta. Soundit ja yleisö kuuluvat juuri sellaisena kuin pitääkin: täydellisinä. Kakkoslevy vie tällä hetkellä ykköslevyä. Selvä klassikko tämä live. 5

Seuraavaksi täytyy katsella ainaki Themin ja The Eyen ostoa, vai mitä?

[reptile]

Seuraavaksi täytyy katsella ainaki Themin ja The Eyen ostoa, vai mitä?

Joo, ja Mercyful Faten Melissa myös haltuun! Itsellekin aika tuore tuttavuus, mutta iskee kuin miljoona volttia. Tuskin petyt.