Albumikeskustelua ja äänestys: The Number Of The Beast 30 v.

[Freejack]

Iron Maiden - The Number Of The Beast

Näin olen arvosteluissani edennyt Brucen ajan alkuun The Number Of The Beastiin. Muistini mukaan hyvä Maiden levy kyseessä, tosin ei mitenkään pärjää muille kasarialbumeille omilla listoillani. Nyt isken Beastin soittimeen ja alan kirjoittaa tästä biisi biisiltä...

Invaders

Jämäkästi alkava tyypillinen avausrokkeri, joka irrottaa kuunteluvaikut korvista sopivalla tavalla. Ei ole mitään tappokamaa, mutta levynavaukseen sopii hyvin. Kertosäe ei jaksa iskeä sen kummemmin, mutta sen sijaan soolo on hyvä, eihän se huonokaan voi olla. Samoin itse pääriffi on mainitsemisen arvoinen, hyvää työtä. Brucen laulusuoritus on täynnä agressiivisuutta, eli Bruce näyttää heti levynavauksessa taitonsa. Ei muodostu miksikään timantiksi, mutta kohtuullinen revittely tämä on, nopeaa maidenia! 3½/5

Children Of The Damned

Yllätävänkin voimakkaasti miksatulla rauhallisella kitaramelodialla käynnistyvä puoliballadi jatkaa rauhallisesti agressiiviseen kertosäkeeseensä asti. Ei ole levyn toiseksi biisikisi paras valinta rauhallisuutensa vuoksi. Hyvää kamaa, liian aliarvostettu biisi. Ei soitettu edes Early Days-tourilla, vaikka olisi paikkansa siellä ehdottomasti puoltanut. Jos revittelyä tästä biisistä etsii, haluamansa myös saa. Ennen sooloa tuleva kitaramelodia (sekä itse soolo) on nopeampaa revittelyä. Bruce laulaa tässäkin biisissä agressiivisesti ja korkealta. Hyvä biisi, ei ehkä ole sitä levyn terävintä kärkeä, mutta paikkansa puoltaa 4/5

The Prisoner

I'm not a number, i'm a free man! Näitten sanojen jälkeen lähtee käyntiin jämäkkä rummutus ja hetkeä myöhemmin kitarat tulevat säestämään mukana. Kunnolla (eli vauhdilla) biisi lähtee käyntiin pian sen jälkeen ja Bruce tulee hetki sen jälkeen tarjoamaan parastaan. Bassottellu ennen kertosäettä ja kertosäkeessä on erittäin jämäkkää ja itse kertosäe on yksinkertainen, mutta toimiva ''mainoskikka'' kertsi. Tempo on erittäin nopea koko biisin, laahailemaan ei ehditä jäädä juuri ollenkaan. Soolot eivät tällä kertaa jää päähän, mutta kyllähän ne jaksaa kuunnella. Aika ihmeellistä, että lähes samanlaisella temmolla kokoajan soiva biisi lunastaa kestonsa ilman turhia laahailuja. Kertosäe voisi olla parempi ja biisissä voisi olla pikkuisen enemmän monipuolisuutta. Clivelle ja Stevelle erityinen kiitos: tarjoavat kaikki mahdolliset lisämausteet tähän biisiin4/5

22 Acacia Avenue

Että minä rakastan tämän biisin alkua! Brucen laulaessa kitaramelodian päälle tämän biisin ensimmäiset sanat kylmät väreet hiipivät selkäpiitä pitkin. Käyntiin lähtö aiheuttaa myös kylmiä väreitä, loppubiisi ei enää osaa samaa aiheuttaa, hyvää materiaalia tosin. Etenkin 22 Acacia Avenue on tarttuva hokema ja sitä seuraavat sanoitukset. Kappale muuttuu kerran lähes kokonaan erilaiseksi kohdassa 1.39, progeakin on siis mukaan tungettu, joten monipuolisuudesta ei pitäisi olla pula, eikä olekkaan. Ennen soolojakin kappale muuttaa hieman muotoaan, tunnelma muuttuu silloin ikäänkuin... käsinkosketeltavaksi. Kappale vedetään kunnialla loppuun, pitkittämättä liikaa. Ei ole läheskään biisi joka olisi eniten mieleeni, mutta toimiva ja sopivan paljon muuttuva on, joten sen ansiosta 4/5 on ansaittu arvosana.

The Number Of The Beast

Vähän liiankin tuttu biisi ja oman kantani tähän olen monesti joutunut ilmaisemaan. Okei, tehdään nyt vielä yksi arvio ja pyöritetään SIXSIXSIX vielä kerran läpi, vaikkei huvittaisi.
Alkupuheen jälkeen tunnelma on onnistuttu luomaan täydelliseksi ja sitä voi suunnilleen käsinkosketella. Hyvältä myös kuulostaa biisin käyntiin tärähtäminen, mutta sen jälkeen kuin kuluneiden osien kimppuun hyökätään hyvyys vähenee. Kertosäe on maailman yksinkertaisin koukku ja 10-vuotiaille se asia, minkä takia he faneja väittävät olevansa. Täytyy kehua tämän kappaleen kitaratyöskentelyä. Biisissä on yksi maailman parhaista kitarasooloista, soittajana luonnollisesti David ''Dave'' Murray. Sanoitukset tulevat Steven unesta ja tämän biisin takia Maidenia väitetään saatananpalvojiksi. Paljon on tämä kappale saanut aikaan joka asiassa . Eipä enää kummemmin jaksa vedota, mutta pakko sille on jo soolon vuoksi antaa 3½/5

Run To The Hills

Toinen kulunut paholainen. Juokse kukkulalle! Olen lopen kyllästynyt tähän kappaleeseen. ''Run To The Hills Run For Your Life'' ei ole välttämättä se paras seitsemää eriversiota kestävä hokema. Dave repäisee jälleen piristykseksi upean soolon ja Steve tarjoilee sen jälkeen namia kolinabassollaan. Rummuille plussaa myöskin. Hyvin laukkaavat ja rytmittävät. Niinikään, myös koko bändi suorittaa parhaansa, mutta Run To The Hillsistä vielä yksikin liveversio niin en kuuntele tätä enää ikinä 3/5

Gangland

Epämaidenmaisella rumpukompilla liikkeelle lähtevä täytekappale. Cliven ensimmäinen ja viimeinen yritys Maidenissa tehdä biisi meni täysin mönkään. Steve katuu ettei ottanut tämän sijasta levylle Total Eclipseä, mutta nyt se on myöhäistä. Niitä tarvittavia koukkuja ei löydy ainuttakaan, ainoastaan mitään sanomattomuus on pääaihe. Kertosäe kuulostaa törkeästi Wannabe Maidenin tekemältä, kuten koko kappale muutenkin, hirveää kotkotusta. Valitettavasti päällimmäisenä tästä biisistä jää mieleen vitutus 1/5

Hallowed Be Thy Name

Universumin paras biisi! Kun kappale pamahtaa käyntiin, kylmät väreet juoksevat selkäpiitä pitkin ylös alas. Paras hidas intro, minkä Maiden on ikinä pystynyt tarjoamaan. Alkuperäisessä studioversiossa on se ongelma, että tempo on aivan liian hidas. Biisin kitarariffin kuulin ensimmäisen kerran kehdossa ja se on tänäkin päivänä kaikkien aikojen paras mikä löytyy. Brucen ääni pursuaa epätoivoisuutta ja bändi säestää niin epätoivoisia säveliä kuin Kielistä/kapuloista irtoaa. Piinaavin kitaraosuus on mm. 4.06 - 4.24 kohdassa käytettävä melodia. Tempo muuttuukin sitten sopivaksi ja taiteilijat Smith/Murray ryhtyvät pistämään parastaan. Totuus on kuitenkin soolojen osalta se, että ikinä ei tulla alkuperäisen studioversion veroisia soittamaan. Lopulta kuin nopealla temmolla saadaan päämelodia käyntiin, niin voidaan laskea ilopissa. Loistavalta kuulostaa. Lopulta Bruce huutaa Hallowed Be Thy Name muutaman kerran, jonka jälkeen piinaava riffi laskeutuu ja kappale päättyy rumpusoolon palasiin.
Nopeampaa tempoa olisin kaivannut ja Intron jälkeinen kitaraosa olisi voinut olla yhtä nopea kuin livenä. Livenä parempi. Universumin paras biisi 5/5 KLASSIKKO!

The Number Of The Beastin kokonaiskeskiarvoksi muodostuu tätä kautta: 3.5 Eli huonoin tähän mennessä. Ei tuottanut itselleni suurta yllätystä. Arvosanaa en nosta enkä laske tuosta, 3½ saapi pysyä, sillä levyllä ei ole mitään niin suurta syytä nostaa arvosanaa ylöspäin tai tiputtaa sitä alaspäin. Bändi on vedossa tällä albumilla ja tarjoilee parastaan. Smith/Murraylle jälleen suurkiitos, etenkin Davelle. Dave tarjoaa yhden historian parhaimmista sooloista The Number Of The Beastissa ja on lähes kokoajan vedossa. Brucen laulu on aika agressiivista, mikä on positiivinen juttu. Bruce hoitaa oman tonttinsa täydellisesti jo nyt. Soundillisesti albumi sijoittuu hyvään kastiin. Positiivista. Albumi kärsii sen sijaan Ganglandista ja kuluneista biiseistä, muuten The Number Of The Beast on oikein vakuuttavaa kuunneltavaa

3½/5

+ Hallowed Be Thy Name, universumin paras biisi
+ Biisit ovat yhtä lukuunottamatta toimivia
+ Smith/Murray (erityisesti) sekä koko muu bändi.
+ Soundillisesti hyvä albumi

- Gangland
- Kuluneet biisit Run To The Hills ja The Number Of The Beast eivät jaksa vedota enää hirveästi

[Jazzë]

The Number of the Beast (1982)

Okei, ensimmäinen albumikohtainen arvosteluni minkä olen tehnyt ja jota olen muokkaillut nyt useampaankin kertaan viime päivien aikana. Lisäksi vielä tuo arvosanakin on muuttunut Hallowed Be Thy Name-kappaleen kohdalla paremmaksi.
The Number of the Beast ei ole koskaan miellyttänyt minua jostain kumma syystä. Vaikka levyllä on pari hyvää biisiä, en ole vaan koskaan saanut tästä irti oikeastaan yhtään mitään. Tai noh, muutamat tähtihetket joita kitaristikaksikko Smith/Murray tarjoilee soolojen ja riffien muodossa sekä Bruce Dickinsonin vokaalit, jotka eivät kuitenkaan vielä tällä levyllä nouse sinne miehen parhaiden laulusuoritusten tasolle. Mutta alapuolella nyt jonkinlaista biisikohtaista arviointia, joissa sitten kiriittisyyteni tätä levyä kohtaan tulee vielä tarkemmin esille... tai niin tarkaksi kun se nyt minun kirjoittamassani tekstissä voi ylipäätänsä tulla.

Invaders 1
Niin usein ylistetyn ja legendaariseksi kehutun The Number of the Beast -albumin avausveisu... kaikkea muuta kuin legendaarista ja hienoa. Ehkäpä huonoin Maiden -levyn aloitusbiisi, jossa oikeastaan ainoa positiivinen juttu on kertosäe, joka ei potki kovinkaan kovaa mutta on siitäkin huolimatta parasta mitä tämä kappale voi ylipäätään itselleni tarjota. Enpä viitsi tätä enempää haukkua, sillä sitä ei kestäisi kukaan... en edes minä itse.
+ Kappaleen alku on ihan kiva...
+...ja kertosäekin potkii...
-...mutta pistää pitemmän päälle ärsyttämään
-Loppujen lopuksi tätä ei jaksa kuunnella muutamaa kertaa enempää
-Kaiken kaikkiaan tyhjä ja minulle täysin ilmanaikunen viisu

Children of the Damned 3
Ei vieläkään parasta Maidenia, mutta rökittää avausveisun vähintään kuluneesti sanottuna 666 - 0. Alku on kiva, mutta tuo kertosäe jossa vain hoetaan ”Children of the Damned” ei oikein iske ja se jollain lailla rikkoo kappaleen tunnelmaa. Ihan kivat kitarasoolotkin ja Dickinson vetää hyvin, mutta ei niin hyvin kuin myöhemmillä levyillä.
+ Rauhallinen alku
+ Dickinsonin vokaalit, etenkin kappaleen rauhallisimmissa kohdissa
+ Soolot ja kappaleen "väliosa" noin yleensäkin
- Kertosäe
- Ei aiheuta kuitenkaan parhaiden Maiden-biisien kaltaista "ole mukana" -fiilistä

The Prisoner4
Täydellisyyteen ei päästä tässäkään veisussa, mutta lähellä ollaan. Itse asiassa tällä levyllä ei täydellisyydestä ole tietoakaan mutta siitä huolimatta tämä kappale, The Prisoner, on sitä häränsilmää lähimpänä ja on omissa kirjoissani tämän levyn paras kappale. Alkuhan on jo legendaarinen ja Dickinson vakuuttaa vokaaleissa, samaan aikaan kun kaksikko Smith/Murray soittelee mallikkaita kitarakuvioita ja soolot ovat... eivät nyt ihan kaikkein hehkeintä Maidenia, mutta ei huonointakaan. Erittäin hyvä veisu, mutta on hieman ylipituinen, mutta toimii näinkin vallan mainiosti.
+ Alun puheintro
+ 1.11 -kohdassa alkava kitarariffi
+ "Run, you've gotta fight, to breathe, it's tough..." taustalla kuuluva groovaava kitarariffi
+ Kertosäe vähintään yhtä tarttuva kuin "eripeepperi"
+ Dickinsonin vokaalit
- Lievähkösti ylipitkä
- Ei tämäkään jostain syystä saa aikaan aivan sitä fiilistä, mitä parhaat Maiden-biisit parhaimmillaan saavat aikaan

22 Acacia Avenue 3
Kappale joka jonkin aikaa oli minun henkilökohtainen suosikkini tämän levyn kappaleista, mutta on ilmeisesti liikakuuntelussa päässyt hieman pinta kulumaan ja rapistumaan. Ei kuitenkaan niin pahasti kuin kahdessa seuraavassa tämän levyn klassikkohitissä. Alkuriffi on tehokas ja väliosa on ihan toimiva, mutta tällä kertaa Dickinson ei kuulosta niin hyvältä kuin esimerkiksi kahdessa edellisessä kappaleessa ja kieltämättä vokaaleiden kiireisyys paikoin häiritsee. Ylipituus vaivaa tätä(kin) veisua, mutta huomattavasti enemmän kuin The Prisoneria. Ihan kuunneltava kappale kaiken kaikkiaan, vaikka aihe/lyriikat ei nyt itseäni miellytä.
+ Alun kitarariffi
+ "22, the avenue, that's the place where we all go..."
+ Väliosa ja etenkin se hämärähkö tunnelma
- Dickinsonin vokaalit eivät paikoin vakuuta
- Vokaalien kiireisyys
- Aihe ja lyriikat

The Number of the Beast 2
Kun tästä kappaleesta ensimmäisen kerran kuulin ja siihen päälle vielä kaiken hehkutuksen, olin että pakkohan tämä on ainakin kuunnella kun noin Maiden -klassikkohittiveisuksi hehkutetaan. Noh, kuten arvosanasta voi päätellä en todellakaan ollut kuunteluiden jälkeen kovin hyvin ymmärtänyt tämän kappaleen statusta ja arvostusta, joka tälle on 24 vuoden aikana tullut kannettavakseen. Aika keskinkertainen sävellys, mutta jälleen... aah, jälleen kitarasoolo pelastaa tilanteen. Tosin ei se tässä(kään) kappaleessa ole parasta Maidenia, mutta siltikin kappaleen paras kohta alun puheintron ohella.
+ "Woe to you on Earth and Sea..."
+ Brucen kuiskaava laulu kappaleen alussa
+ Kitarasoolo
- Muuten ei vakuuta kappaleena; tasapaksuhko ja tylsä
- Onhan tämä jo kulunut aika lailla ja vaikka ei olisikaan, niin silti en vain voi sietää tätä.

Run to the Hills 2½
Tälle kappaleelle kiitos siitä että tämä sentään kuulosti minun korvaani(kin) hyvältä, mutta taas... kulunut on se kultainen maalipinta tästä veisusta joka sitten pudottaa arvosanaa. En oikeastaan enää löydä tästä kitarasooloa lukuun ottamatta enää yhtään hitusenkaan sitä taikaa joka minut sai tästä kappaleesta innostumaan. Tosin, en ole pitänyt tätä kappaleena sellaisena jackpot -vetona kuitenkaan vaikka tämä aluksi olikin innostava ja voimallinen veisu joka kummasti piristää, mutta siihen sen viehätysvoima jää. Kyllä tämä nyt herran jestas jonkin TNotB:n voittaa... tosin hyvin niukasti.
+ Laukkakomppi!
+ Kitarasoolo (jälleen kerran)
+ Dickinson kuulostaa ihan siltä ihteltään
- Niin, ei tätäkään enää kovin usein jaksa
- Ei sävellyksenä loppujen lopuksi niin mestarillinen
- "Run to the Hills, run fot you lives" -hokema pistää nykyään lähinnä ärsyttämään ja repimään hiuksia

Gangland 3½
Levyn toiseksi paras veto ehdottomasti on kyseessä. Tai ei ehdottomasti, mutta ehkäpä ja niin tuo arvosana näyttää siltä että vain The Prisoner edelle karkaa. Rumpuintrossa on ihan kivaa chicagolaista fiilistä. Mitähän minä tuolla tarkoitan... no joka tapauksessa. Kokonaisuutena ihan iskevä veisu ja levyn toiseksi paras kertosäe jonka kohdalla soitettava kitarariffi on sellainen joka ainakin itselleni kolisee kuin kivet ämpäriin. Mutkaton, mutta sitäkin tehokkaampi soolo, joka myös kolisee. Hieman kuitenkin tasainen ja jotenkin ei ihan kuitenkaan ole sellainen biisi joka iskee aivan sitä 100 prosenttia. Ei huono kappale, ei todellakaan.
+ Kappaleen alku rumpuintroineen suorastaan mainio
+ "Dead men - tell no tales...!" -kohdan taustalla pauhaava kitarariffi
+ Kitarasoolot
- Kokonaisuutena kuitenkin melkoisen tasainen, eikä muutenkaan nouse parhaiden Maiden-biisien tasolle

Hallowed Be Thy Name 3½
Levyn kolmesta ehkä tunnetuimmasta klassikosta se eniten itseni mieleen oleva veisu, mutta ei tämäkään nyt sitten iske täydellisesti. Ahdistava, synkkä tunnelma... juuri sellainen jolloin on hyvän biisin ainekset ilmassa. Bruce vetelee hienosti ja alettiin olla jo sillä tasolla jolloin timantti alkoi olla kiillottamista vaille valmis. Loppuosan instrumentaalisempi puoli on toimivaa sooloilua ja kitarointia ylipäätänsä, mutta kaiken kaikkiaan minulla jää hieman sellainen ”jotain kuitenkin tästäkin kappaleesta puuttuu” -mielentila. En vain keksi mitä tästä puuttuisi, ehkei vain ole ihan sellainen veisu joka itseeni täydellisesti iskisi. Ei tässä kyllä ihmeellisempää vikaa ole, mutta ei vain iske.
+ Alun kitaranäppäily
+ Brucen vokaalit ja etenkin alun hiljaisessa kohdassa "I'm waiting in my cold cell..."
+ Smith/Murrayn kitaroinnit (riffit ja soolot)
+ Synkkä
- Ei tämäkään jostain syystä sytyä meikäläistä täysin. En vaan osaa selittää että miksi? Olen ehkä tyhmä.
- Lopun "Hallowed Be Thy Name" -huutelut

Keskiarvo: 2.8125
Eli arvosanansa puolesta ei kovin erikoinen tekele, mutta Maidenin uran kannalta sitäkin merkittävämpi albumi. Mutta tosiaan, henkilökohtaisesti allekirjoittaneen mielestä Maidenin uran yksi heikoimpia albumeita näin ensituntumalla ja niin tulee varmaan olemaan vastakin, kun pääsen muihin levyihin kunnolla käsiksi.

Maiden-levyt ranking:
The Number of the Beast 2.8125

[Migo]

The Number Of The Beast

Noniin, nyt on aika arvostella lempilevyni.

Invaders
+alku
-Bruce ei parhaimmillaan
- Muutenkin vähän tylsä, levyn huonoin kappale.

2½


Children Of The Damned
+ Alku tässäkin
+Bruce
+ kertosäe
-ehkä vähän tylsä.

4

The Prisoner
+ alussa hauska
-tylsähkö

3

22 Acacia Avenue
+ ''Meet a lady we all know'' alkava kohta.
+ Sanat hyvät
- Ei oikeastaan mikään

5

The Number Of The Beast
+ ''Woe to you, oh earth and sea'' ja sitä rataa
+ Kertosäe
+ Brucen laulu ja karjahdus
- ei mitään tässäkään

5

Run To The Hills
+Rummut alussa
+ kertosäe
- vähän kulunut nykyään

4+

Gangland
+ Alussa rummut kuulostavat hyvältä
- kertosäe
- kaikki muu, levyn kolmanneksi huonoin kappale

2½

Hallowed Be Thy Name
+Sanat
+Alun ''kong''
+ Running lowsta eteenpäin parasta Maidenia koskaan
+ Maidenin paras kappale
pieni- Studioversio tylsä

5+



KA tuli jotain 3.9..harmittaa että on nuo ganglandit sun muut että lempilevyni keskiarvo näinkin huono

[Aces High]

- Muutenkin vähän tylsä, levyn huonoin kappale.
-ehkä vähän tylsä
-tylsähkö

Tahtoisin ihan mielenkiinnolla tietää , että mikä on tylsää Invaders , Children Of The Damned ja The Prisoner kappaleissa.

[Stratocaster]

IRON MAIDEN – THE NUMBER OF THE BEAST
1982


Jos Iron Maiden ja Killers olivat tasaiseen tahtiin nostaneet Iron Maidenia kartalle, oli viimeistään vuoden 1982 The Number Of The Beast todellinen merkkipaalu, joka sinetöi yhtyeen nousun maailman suurimpien heavymetal-bändien joukkoon. ”The Number Of The Beast” on eräs metallimaailman tunnetuimmista albumeista, josta kuulemisesta tuskin kukaan metallifani on voinut välttyä. Kolmannella pitkäsoitollaan Iron Maiden löysi vihdoin oman soundinsa, ja vaikka kokoonpano olikin vielä yhtä miestä vajaa klassisesta kokoonpanosta, olivat perusasiat jo kohdallaan. The Number Of The Beast nousi ilmestyttyään suoraan Englannin listaykköseksi, ja toimi todellisena lippulaivana bändin Amerikan valloitusta silmällä pitäen. Albumi aloitti tasaisen nousukiidon huimaan suosioon, joka ei näyttänyt päättyvän ollenkaan.

Tärkein yksittäinen muutos Killersiin on tietysti vokalistivalinta. Beastilla äänihuuliaan aukoo ensimmäistä kertaa Maidenin riveissä legendaarinen Bruce Dickinson, joka päätyi Maideniin edellisvuoden puolella Samsonin joukoista. Adrian Smith ja Dave Murray kitaroissa, Steve Harris bassossa ja vielä kerran Clive Burr rummuissa lähdettiin nauhoittamaan kolmatta kokopitkää, josta oli tuleva klassikko. Tällä kertaa myös kappalemateriaalin suhteen oli eroava tilanne edellislevyihin nähden. Yhtäkään kappaletta ei ollut enää varastossa, ja bändi joutui ensimmäistä kertaa kirjoittamaan kaikki kappaleet nimenomaan tulevaa albumia varten. Iron Maiden ja Killers olivat puhdistaneet arkistot, ja alkuaikojen keikkabiiseistä ei ollut TNOTB:a tehdessä enää yhtäkään jäljellä. Killers oli saanut lehdistössä negatiivista palautetta, ja odotukset olivat varmasti ristiriitaiset. Paul Di´Annon potkut saivat jotkut fanit vannomaan yhtyeen kuolemaa. Eivätpä enempää väärässä olisivat voineet olla.

Martin Birch tuottajanaan vetäytyi bändi Battery Studioille Pedon Numeroa tekemään.
Kappalemateriaalin suhteen tuskin tarvitsee epäilyksiä esittää, ja albumi onkin yhtä klassikkoa alusta loppuun. Levyn soundit ovat Maidenille tyypillisesti hyvät ja eloisat, joskin tällä saralla oli vielä paljon parannusta luvassa. Steve Harris on yksin kirjoittanut albumille viisi kappaletta, joista kaksi päätyi singleiksi. The Number Of The Beast ja Run To The Hills julkaistiin sinkkuina, ja nämä legendaariset kappaleet kuuluvat yhä tänä päivänä bändin keikkasettiin. Invaders on pätevä startteri ja vauhdikas kappale, joka käynnistää albumin hienosti. Children Of The Damned alkaa rauhallisesti, mutta kasvaa uhkaavan tunnelman alaisena loppua kohden rankaksi heavy-rypistelyksi, tuoden mieleen debyyttialbumin Remember Tomorrown. The Prisoner ja 22 Acacia Avenue ovat Steven yhdessä Adrian Smithin kanssa tekemiä kappaleita, joista ensiksimainitussa kerrotaan samannimisestä TV-sarjasta. 22 Acacia Avenue taas on Smithin aiemmasta bändistään mukana tuoma klassikko, joka on tarinaltaan jatkoa debyyttilevyn Charlotte The Harlotille.
Gangland on Clive Burrin ja Smithin yhdessä tekemä kappale, ja vaikka yritystä löytyy, jää kappale väkisinkin muiden varjoon ollen albumin selvä väliinputoaja. Hallowed Be Thy Name on albumin paras kappale, ja yksi kaikkien aikojen suurimmista Maiden-klassikoista. Alkaen kuoleman kelloista päätyen sekopäiseen heavyjuoksutukseen ja poukkoileviin kitarasooloihin.

The Number Of The Beast on hyvä albumi, jolla kuitenkin tietyt kappaleet ovat kärsineet kulumisessta. The Number Of The Beast ja Run To The Hills ovat jo livesetissä sen verran kulutettuja, ettei niitä jaksa enää albumiversioinakaan kuunnella. Muuten albumi sisältää Ganglandia lukuunottamatta hienoa tavaraa, joista varsinkin Children Of The Damned jää nykypäivänä liian vähälle huomiolle. Bruce Dickinson laulaa loistavasti. Miehen Maiden-debytoinnilla kuullaan mielestäni vapautuneen nuorta laulua, eikä Dickinson koskaan päässyt samalle tasolle fiiliksen suhteen vaikka hänen tekniikkansa kehittyi koko ajan. Monet ovat sanoneet TNOTB:lla Brucen suoritusten jäävän myöhempien jalkoihin, mutta minä edustan taas toista kantaa. Pedon Numero jää Clive Burrin jäähyväisalbumiksi Maidenin parissa, miehen eläimellisen soiton jäädessä ainakin allekirjoittaneen mieleen. Tällä albumilla Maiden totaalisesti löysi itsensä, ja tämän jälkeen julkaistiin monia sellaisia albumeita, joita nykyään pidetään heavyn suurimpina klassikoina. The Number Of The Beast käynnisti Iron Maidenin kehityskaaren ja potkaisi bändin kovaan suosioon, joka jatkui ylöspäin vuosikausien ajan.

The Number Of The Beast on yksi metallimusiikin suurimmista klassikoista, ja esittää kuulijalle hyvää, parhaimmillaan loistavaa Iron Maidenia bändin suurimman murroskauden ajalta.

4/5



Tähän mennessä ranking:
Iron Maiden 4/5
Killers 4½/5
The Number Of The Beast 4/5

[Ruusteri]

Offtopikkii vähä, mutta Yle Teemalta tulee huomenna maanantaina 2.10 klo 20.00 Iron Maiden dokkari jossa kertovat NOTB levyn tekemisestä.
http://www.telkku.com/telkku?ks=1&p=20061002

[Esko666]

Nyt olisikin sitten arvosteluvuorossa pedon luku ja Brucen tulo kehiin.
Number of the beast


Invaders

Mainiosti lähdetään liikkeelle! Mutta siitä eteenpäin ei olekaan enään kovin mainiota. Hieman liian tylsää mutta ihan ok. Soolot ovat mitäänsanomattomia. Ekalla kerralla kun kuulin tämän tuli mieleen että no kyllä sieltä varmaan tulee sitten joku kova kertosäe. Ja niin kuin moni varmasti tietää se ei ole kova, se ei ole kohtalainen, vaan se on täys paska. On muuten Maidenin huonoin levynavaaja, Eiku eipäs olekaan onhan Dance of deathissa tuo Wildest dreams. Ei muuta tästä. 3

Children of the damned

Nyt sitten vuorossa tällainen puoliballadi, ja hyvä sellainen onkin. Mainiosti lähtee akustisesti menemään ja steven bassomelodia kuulostaa hyvältä. Vähän aikaa edetään tasaisesti mutta varmasti aina kertosäkeesen saakka jossa biisi muuttuukin yllättävän raskaaksi. Tästä hiljennytään taas. Ja tietysti sieltä taas noustaan. Sitten lähdetäänkin menemään ja kovaa ja tässä vaiheessa sanottakoon että Cliven rummutus on mahtavaa. Smithin soolo on sellaista tilutusta mutta kovaa sellaista ja sopii biisiin. Sitten vielä kertosäettä nopsasti ja se on siinä. 5

The Prisoner

Mukavan alkupuheen jälkeen siirrytään itse biisiin joka alkaa Cliven rummuttelulla ja tähän mainio riffi päälle. Tämän jälkeen biisi lähtee varsinaisesti käyntiin. Kaikille pojot tästä biisistä etenkin Stevelle. Kertosäe on helvetin mahtava! Soolot ihan hyviä mutta jälkimmäinen parempi, taitaa olla Murray asialla. Minusta tämä olisi sopinut levyn aloitusbiisiksi introineen päivineen. 5

22 Acacia Avenue

Sanottakoon jo nyt että tämä biisi on parempi kuin charlotte debyytillä. Alkaa kivalla riffillä Johon Bruce alkaa vähän ajan päästää laulamaan jotenkin salamyhkäisesti. 0.23:ssa lähtee kunnolla käyntiin. rytminvaihdokset toimii mainiosti. Kaikki on kohdallaan Sooloja myöten varsinkin Smithin. Pituutta on ehkä hiukan liikaa. 5

The Number of the beast

Nimibiisi jonka kaikki tuntee varmasti vähän liiankin hyvin. Intropuheeseen sitä ei ikinä kyllästy mutta entäpäs itse biisiin. Kivalla riffillä alkuun ja sitten Bruce kehiin mahtavasti. Kuulostaa todella hyvältä, mutta tästähän käytiinkin ”pientä” sanasotaa Birchin kanssa. Sitten jossain 1.23 paikkeilla Brucen huudon jälkeen se on menoa. Tässäkin kaikki toimii todella mainiosti kertosäe mukaan lukien vaikka onhan tuota 666:ta kuultu monet monet kerrat. Dave vetää sellaisen soolon että heikommat saa sydänkohtauksen. Smithin soolokin on mainio. Mitä tästä voi sanoa klassikkohan tämä on niin kuin kyllä kolme edellistäkin. 5


Run to the hills

Alkaa ihan kivalla rumpuintrolla johon lähtee legenda riffi mukaan vingutuksineen. Ja Brucehan laulaa mahtavasti kuten aina. Tästä lähtee laukka kohti kertosäettä joka ekalla kerralla kun kuulin
biisin niin iski täysillä mutta nyt noin ties kuinka monennen kerran kuultuna ei oikein jaksa innostaa, on se silti pirun kova. Sitten taas säkeistöä laukaten kohti kertosäettä. Tämän jälkeen vähän sooloilua ja siitä taas kertosäkeeseen joka toistetaan muutaman kerran ja se on siinä. Mahtava biisi on kyseessä mutta tuota Run too thee hiills kertosäettä on tullut kuultua enemmän kuin 666 kertaa vuodessa niin että kyllästyttää jo joten 4 (Muuten kyllä täydellinen)

Gangland

Kun on kuultu joukko klassikoita niin pitäähän sieltä tulla se perkeleen täytebiisikin. Hyvin soitetulla Rumpuintrolla joka ei kuitenkaan sano yhtään mitään lähdetään liikkelle. Kitarat yrittävät pelastaa mutta turhaan. Kun biisi lähtee kunnolla käyntiin ei sano mitään. Kertosäe ei ole mikään päätähuimaava, aika tylsä. 2.15-2.45 kohta kuitenkin kuulostaa hyvältä mutta tämän jälkeen ei mitään enää tapahdukkaan. Miksi tämä piti tunkea alkuperäiseen (tietysti Harrisin piti jotain Burrin matskua levylle laittaa säälistä) eikä Total Eclipseä joka sen sijaan olisi pitänyt keskiarvon korkealla. Tämä kun laskee sitä pahasti. 2

Hallowed be thy name
Turha tästä on ruveta mitään sanomaan. Silkkaa parhautta alusta loppuun. Ei haittaa paskaakaan jos numberit ja hillsit jää keikalla näkemättä mutta tämä… tämä on pakollinen aina ja ikuisesti! 5

Ja keskiarvoksi tuli 4,3

Keskiarvot tähän mennessä

Number of the beast= 4,3
Iron Maiden= 4,2
Killers= 3,4

[Viper]

^Eikös Burr ollut tekemässä Total Eclipseakin, vai muistanko väärin?
Muutenkin olen aina hieman ihmetellyt Ganglandin suoranaista maahan polkemista. Minusta se on oikein menevä ralli, jossa on ihan kelpo sanoituksetkin vielä. No, minähän pidän Can I Play With Madnessistakin.

[Esko666]

Kyllä mutta sitä oli tekemässä Burrin ja Harrisin lisäksi myös Dave, ja hän kyllä osaa.

[Tolppanen]

6. Run To The Hills
Voi peijakas, kyllä nyt on nannaa tulossa oikein kunnolla. Heti perään toinen klassikkobiisi, alkaen Cliven hienolla rumpuintrolla ja legendariffillä. Säkeistökin kuulostaa poikkeuksellisen hyvältä. Ja sitten se kertosäe. JEEEE! Ruun too thee hiiils! Run foor yoour liiivees!!" Jotain aivan täydellistä. Brucen ehdottomasti paras laulusuoritus Beast-levyllä. Vaikkei ääni välttämättä keikoilla menisikään samalla aksentilla, ei sillä ole väliä, kun levyllä menee sitäkin mahtavammin. Tämä oli todellinen kahden biisin legendaputki. Mahtava klassikkobiisi tämäkin. 5

Voi helvetti...

Kuinka se vielä yhdeksän kuukautta sitten tuntuikin noin hyvältä...

[Stratocaster]

Löytyykö neidon porukasta muita usvakuulia, jotka pitävät Brucen suoritusta The Number Of The Beast-albumilla miehen parhaimpiin lukeutuvana allekirjoittaneen tapaan?

Monesti sanotaan että TNOTB-aikaan ei Brucen ääni vielä ollut parhaassa terässä ja tekniikka vielä hakusessa. Tekniikka ehkäpä juu mutta mielestäni erityisesti kohokohdat The Number Of The Beast - Beast Over Hammersmith - Piece Of Mind puhuvat puolestaan. Siihen aikaan Brucella oli vielä rahkeita käyttää pelkkää voimaa keuhkojen pohjasta asti, ja ilmankos tuollainen tekniikka alkaa kuluttaa ääntä ajan myötä.

En mä sillä tarkoita etteivätkö muut kasari-Maidenit olisi Brucen osalta hyviä. Loistavaa kamaa kaikki tyynni. NPFTD - Fear Of The Dark-aikaan ääni olikin jo paskassa kunnossa. Nykyään Brucen ääni on eritavalla kulunut, arvokkaasti vanhentuen. Kaksi parasta Brucea:

The Number Of The Beast
A Matter Of Life And Death

[The Prophecy]

The Number Of The Beast
Maidenin kolmas levy, ja myös oman top-listan 3. Levyllä on maailman paras kappale, varmaan ainoa syy jonka takia se on niin korkealla top-listalla.

1.Invaders
Rummut lähtevät hyvin käyntiin, ja tehokas riffi seuraa tätä.
Meno on hyvä siihen kertosäkeeseen asti...Brucen ääni kuulostaa huonolta kertosäkeessä. Ilman tuota kertsiä kappale ei olisi yhtään pöllömpi. Mutta kertsillä
Maidenin kaikkien aikojen huonoin levyn avaaja (pidän Wildest Dreamsista ).
Kappaleen soolot kusevat, mutta Harris pomputtaa bassoa kiitetävästi.

3


2. Children Of The Damned
Akustinen kitara alussa, tunnelma katossa koko kappaleen ajan.
Burr rummuttaa hyvin, ja Bruce on parhaimmillaan. Kertosäe Maidenin top5-listalla.
Upeat sanat ja hienot soolot. Eipä muuta keksi, että kuin loistava kappale!

5


3. The Prisoner
Hauska alku . ''Im not a number, I'm a free man!''
Tämän jälkeen lähdetään komealla riffillä, ja rummut hyvin mukana.
Harris jälleen tulessa, kertosäe levyn parhaita.
Soolot hyvät, ja Bruce loistaa. Toimisi hyvin livenä, kuka tietää .

5


4. 22 Acacia Avenue
Hieno riffi, ja rummut upeasti mukana. Brucen laulusuoritus parhaita levyllä.
Toimi upeasti ainakin Live After Deathilla (levyllä kuunneltuna). Joten miksei vieläkin?
Upea kappale, kuuluisi ehdottomasti settilistaan. ''Meet a lady we all know''-> eteenpäin
todellista täydellisyyttä. Hienot soolot kruunavat kappaleen, joka on Maidenin top 10-listalla.

5


5. The Number Of The Beast
Legendaariselle puheella lähdetään, sitten alkuriffiin, jonka kaikki tuntevat .
Sanat varmaan Infinite Dreamsin Ja HBTN:n jälkeen Maidenin parhaat.
Brucen karjaisusta koko kappale lähtee hurjaan liikkeeseen, jonka kruunaa kaikkien aikojen hienoin kertosäe Evil That Men Don jälkeen. Soolot ovat varmaan yhdet kaikkien aikojen tunnetuimmista. Bruce liekeissä.

66..5!


6.Run To The Hills
Varmaan Maidenin kaikkien aikojen parhaalla rumpuintrolla lähdetään liikkeelle.
Sen jälkeen lähdetään vähintäöän yhtä hyvillä ja legendaarisilla kitaroilla mukaan.
Legendaariset sanat, ja kertosäe yksi legendaarisimmista koskaan. Vuosia settilistassa, muttei tänä vuonna. Lord Of Lightin olisi voinut korvata RTTH:lla. ;P mun mielipide, pidän LoL:ia ( ) AMOLADin heikompana kappaleena. Kappale loppuu hienosti.
Vähän kulunut, muttei koskaan kyllästytä .

5


7.Gangland
Rummut kuulostavat hyvältä,ja riffi on tarttuva. Mielestäni ei ollenkaan pöllömpi kappale!
Bruce on vauhdissa, ja muu bändi täysillä mukana. Burr on jälleen kerran upea.
Kertosäe vähän outo, mutta soolot hyvät. Toki vähän kahden suuren,HBTN:n ja RTTH:n varjoon (väliin) jäänyt kappale, muttei kuitenkaan huono.

3½


8. Hallowed Be Thy Name
Maailman paras kappale. Alun legendaarinen ''KONG!'', ja kun tullaa Running loooooooooooow-kohtaan, lähtee liikkeelle Maiden, täydellisempänä kuin koskaan.
Bruce kajauttaa upean laulusuorituksen, Harris on taas saanut suuren idealampun päänsä päälle kun tätä teki. Livenä vitun kova. Oikeastaan koko muu settilista on aivan sama, kunhan The Evil That Men Do ja tämä sieltä löytyvät! Kitaraosuus koko Maidenin historian paras kohta. Lopun ''YEAA!! HALLOWED BE THY NAMEE!!!- kohta suorastaan pakottaa laulamaan mukana. Kuuntelen HBTN:n aina vähintään 5 kertaa päivässä, muttei se koskaan kyllästytä. Vaikka studioversio onkin liveversiota kökömpi, ei voi muuta sanoa kuin että jopa studioversio jättää kaikki kappaleet kirkkaasti taakseen.
Kun sain ensimmäisen Maiden-levyn, en ollut kuullutkaan kappaleesta. Ensimmäisestä kuuntelukerrasta asti ollut oma favoriitti. Fuck you, CoF, kun raiskasitte tämän. Tätä ei osaa kukaan muu kuin Maiden. UP THE FUCKING IRONS!!!!!!!!!!!!

5+++

KA:ksi tuli 4.5625, ~ 4.6. Kokonaisuutena 5. Ilman HBTN:a ei varmaan olisi edes top 5-kamaa, nyt 3. Huolimatta siitä että levyllä on muitakin huippukappaleita.

Levyranking
1. Seventh Son 4.8125
2. The Number Of The Beast 4.5625
3.Powerslave 3.875

[bultsi]

Invaders (3½)
Hyvin lähtee käyntiin ja ihan jees riffintynkä päälle. Brucen räväkkä laulusuoritus tuo pisteitä, mutta ei tämä mikään tajunnan räjäyttäjä ole. Soolot parantavat arvosanaat ja sanat myös. "Longboats have been sighted and the evidence of war has begun" Pirun kova bassolinja.

+Alku räväkkä kuten pitääkin
+Bassolinja nerokas
+Soolot
+Kertosäe yksitoikkoinen, mutta iskevä
-Liian yksitoikkoinen

Children of the Damned (4½)
Alkaa hienolla melodialla ja sitä seuraa tunteellinen Brucen laulu.
"He's walking like a small child..." Burr pitää homman hienosti kasassa ja soolo komea. Kaikinpuolin onnistunut biisi.

+Bruce täydellinen tässä
+Burr'n komea rummutus täydentää kokonaisuutta.
+Kertosäe ja melodia onnistunut hienosti
+Soolo

The Prisoner (2)
Alkaa jännällä introlla ja sitä seuraa onnistunut riffi + komppi. Meno kiihtyy ja Bruce tempaa mukaan. Itselleni tämä ei kuitenkaan ole iskenyt kunnolla. Jotenkin meno väliosassa on puuduttava ja soolot eivät säväytä kuten parissa ekassa biisissä. Täytebiisi.

+Intro
-Alun jälkeen meno puuduttavaa ja jää jannaamaan paikalleen
-Hieman ylipitkä

22 Acacia Avenue (5)
Alkuriffi aivan loistava ja Bruce laulaa mahtavasti. Burrin rummutus kuulostaa energiseltä ja meno tuntuu paranevan koko ajan. Kolmas säe hieno ja soolot yhtä kovat.

+Alkuriffi
+Energisyys yleisesti biisin aikana
+Rummutus energistä ja iskevää
+Bruce
+Sanat.."Beat her, mistreat her, do anything that you please
Bite her, excite her, make her get down on her knees"

The Number of the Beast (5)
Kulutuksesta huolimatta legenda ja täysi timantti. Intro myös legendaarinen ja sitä seuraava Murrayn riffi myös. Six,Six,Six!

+Intro -> riffi
+Kertosäe legenda
+Soolot

Run to the Hills (5)
Haitsualku onnistunut ja alkumelodia myös. "The white man came across the sea
He brought us pain and misery" Homma kiihtyy entisestään ja kylmät väreet nousevat selkään. "Run to the Hiiiilllls!" "Run for your liiiiiiiiveeeess!" Bruce kuulostaa taas hyvältä ja Burr pitää temmon hyvin koossa. LEGENDA, ja vielä parempi livenä.

+Alku, ja sitä seuraava melodia
+Rummut onnistuneessa pääosassa
+Soolo

Gangland (2)
Rumpualku kammottavan kuuloinen mutta sitä seuraava melodia ihan jees. Brucen tulo mukaan parantaa menoa entisestään. Mutta loppu onkin sitten aivan kammottavaa...kitarat kuulostavat munattomilta ja Burr pitää samaa komppia koko ajan. Miksei otettu levylle 'Total Eclipseä' ?! Täydellinen veto mutta minkäs teet.

+Bruce ja alun melodia
-Rumpuintro kammottava
-Rummut hirveän kuuloiset koko biisin ajan.
-Soolossa ei munaa

Hallowed Be Thy Name (5+)
Parhaimpia biisejä ikinä. Alun kongi tuo kylmät väreet ja Brucen laulu kuulostaa komealta. Sovitus on nerokas, ja sanat tuovat oman mausteensa. "Hallowed Be Thy Naaammmmeeh!" Laulumelodiat ovat aivan uskomattomat, ja biisi toimii kaikenlisäksi livenä vielä kymmenen kertaa paremmin! Kun päämelodia alkaa soimaan voidaan kyllä ruveta itkemään ilosta. Sen verran kovaa tämä oikeesti on. K-L-A-S-S-I-K-K-O-!

+Alku, aivan kuin kuolema olisi tulossa
+Brucen uskomattomat laulumelodiat, tarinaan hyvin sopiva epätoivoisuus
+Päämelodia, joka räjäyttää tajunnan
+Kitarat ja rummut sovitettu hyvin yhteen
+Sanat täydentävät kokonaisuuden. Ihanuus.

4,0 ~ 4,0

Ranking
01. Seventh Son of a Seventh Son - 4,4
02. No Prayer for the Dying 4,1
03. The Number of the Beast 4,0

[Pystis]

Nyt voisin minäkin aloittaa arvosteluni kaikista omistamistani Maiden-levyistä aikajärjestyksessä. Kahden ensimmäisen albumin uupuessa hyllystä on aloitettava Dickinsonin depyytistä:

The Number Of The Beast - 1982

Invaders
Levy pistetään käyntiin ihan menevillä riffeillä, jotka eivät kuitenkaan säväytä kunnolla. Kappaleen kertosäe ei toimi ollenkaan. Soolot ovat erittäin vaisuja ja mitäänsanomattomia. Kaiken kaikkiaan kappale ei potki oikein millään tavalla ja jää erittäin vaisuksi.1

Children Of The Damned
Aloitusbiisiin verrattuna tämä on jo aivan toista maata. Kauniit akustiset soinnutukset ja hieno kitaramelodia lupaavat heti hyvää. Laulumelodiat ja lyriikat ovat hienot. Kertosäe on hyvä ja sen raskaammat kitarat tuovat kappaleeseen hienosti kontrastia. Puolivälissä alkava tunnelman nostatus toimii hienosti ja siihen seuraava melodia. Soolo on myöskin ihan mukava, mutta siihenkin olisi voitu käyttää enemmän mielikuvitusta, mutta hyvä näinkin. Kaiken kaikkiaan hieno,melodinen ja kaunis biisi.4

The Prisoner
Kuuluu omiin suosikkeihin. Raskaasta alkuriffistä lähtien ollaan hyvillä oikeilla raiteilla.
Biisi kulkee mukavan nopsasti ja vaikka kertosäe ei olekaan aivan niin särötön, biisi toimii silti kaiken kaikkiaan erinomaisesti. Soolotkin ovat suht' meneviä. Kappaleen arvoa nostaa minulle paljon se, että tämä on ensimmäisiä kuulemiani Maidenin-biisejä, jotka silloin aikoinaan iskivätkin käsittämättömän kovaa.4

22 Acacia Avenue
Tämäkin on niitä biisejä, joita tuli aikoinaan luukutettua ja paljon. Kitarakomppailut toimivat hyvin. Kappaleen laulumelodiat ja lyriikat ovat hitsautuneet niin syvälle selkärankaan, että ei niitä voi muutakuin laulaa mukana. Keskiosan instumentaaliosuus on hyvää keskitasoa ja sen jälkeinen Brucen lauluosuuden arvoa nostaa sen Nostalgisuus. Loppujen lopuksi eihän tämäkään niin kovin kummoinen biisi ole, mutta kyllä tämänkin biisin tunnearvo nostaa sen tasoa roimasti.4

The Number Of The Beast
On varmaan sanomattakin selvää, että biisi on aivan puhkikulunut
Kaikki osa-alueet ovat erittäin hyvällä mallilla. Riffit ovat erittäin hyvää tasoa, lyriikat ja laulumelodiat erinomaisia. Soolot ovat nekin oikein hyviä. Tosiaasia on vain se, että hyväkin biisi kuluu joskus loppuun.3.5

Run To The Hills
Tähän pätee sama vika kuin edelliseenkin, liian kulunut. Kappale ei vain ole kaikilta osa-alueiltaan niin hyvä. Kertosäe toimii erittäin hyvin, mutta kappale toistaa itseään liikaa, sen lisäksi tämä ei ole ollut minulle aikoinaan mikään kärkisuosikki, joten tunnearvo ei pääse nyt kappaleen arvoa nostamaan.3

Gangland
Tätä ei biisiä ei ole todellakaan tullut paljon kuunneltua. Hyvin vaisuksi jää tämä biisi kokonaisuutena. Kitarariffit tai lyriikat eivät pääse mitenkään säväyttämään, tämän lisäksi kappale alkaa toistamaan itseään varsin nopeasti.1.5

Total Eclipse
Minulle varsin tuntemattomaksi jäänyt kappale. Riffittelyt ovat ihan mukiinmeneviä,
laulumelodiat eivät jää erityisemmin mieleen, muutenkin kokonaisuus jää vaisuksi. Tätäkin jää vaivaamaan se liiallinen toisto.2.5

Halloweed Be Thy Name
Aikoinaan tämä biisi vaati monta kuuntelukertaa ennen kuin aukesi minulle. Mutta sitten kun se lopulta aukesi.. Huhhuh! Koko kappale on aivan yhtä täydellisyyttä. Laulu- ja kitaramelodiat ovat mestarillisia. Sanoitukset ovat Maidenin kärkipäätä. Kaikki tässä kappaleessa edustaa minulle sitä, millaista hyvän musiikin pitää olla. Biisi on yksinkertaisesti aivan käsittämättömän hieno mestariteos.5

Nykyään kyseinen levy on jäänyt minulle hieman unohduksiin, vaikka se sisältääkin minulle tunnearvoltaan ehkä tärkeimpiä Maiden-klassikoita. Vaikka kappaleet HBTN:ta lukuunottamatta eivät vedä vertoja Maidenin kulta-ajan mestariteoksille, kuuluu tähän levyyn juuri niitä kappaleita, jotka saivat minut pitämään Maidenista ja ylipäätänsä auttoivat muodostamaan käsitystä siitä, mitä oikeasti hyvä musiikki on.

Levyn arvosana on kappaleiden keskiarvon perusteella:
3.1666666666.....
eli:

3.2

Ranking:
Seventh Son Of A Seventh Son - 4.8
Somewhere In Time - 4.8
Powerslave - 3.9
Piece Of Mind - 3.9
Number of The Beast - 3.2

Edit: Ranking

[Icarus666]

Otetaanpas sitten käsittelyyn Iron Maidenin uran kannalta kenties merkittävin albumi ja Mr.Burrin viimeinen Maiden levytys..

Invaders
Erittäin paljon parjattu levyn openeri jonka olemassaolon tarkeyttä jopa Steve Harris kyseenalaistaa. Periaatteessahan biisin ensimmäiset kymmenen sekunttia lupaavat varsin hyvää biisiä mutta sitten iskee kieltämättä varsin kehnon oloinen riffi ja vähintäänkin mielenkiintoiset sanoitukset. Kyllähän näiden "mighty norsemenien" taistelut liittyvät kiinteästi Englannin historiaan, mutta miksi ihmeessä biisissä on aivan hirvittävä kiire? Säkeistöt nykäistään sellaista vauhtia että heikompia hirvittää, ja sitten iskevät "Invaders" lollotukset kuin nyrkki silmään snagari jonossa. Ei erityisen vakuuttava avaus, joka kyllä tulee 90%.sti skipattua syystä joka ilmenee seuraavassa kohdassa.
2

Children of the damned
ja nyt ollaan yhden Maidenin aliarvostetuimman klassikon äärellä, hidas intro joka ei missään nimessä ole liian pitkä, perässä seuraa pahaenteisen hiljainen säkeistö ja sitten *TÄTÄNG TäTÄNG* CHILDREN OF THE DAMNED! Tässä vaiheessa viimeistään katkeaa kenen tahansa haikailut Paul Di'annon perään, sen verran eri sfääreissä leijailee nuoren Dickinsonin vokaalit. Väliosan alun rytmi+kitarariffi+sanoitukset irrottavat lihat luista, soolo on varsin perus tappingiä mutta palvelee biisin lopuua kohti kasvavaa fiilistä mainiosti. Kappaleen lopetus sanoituksineen ja loppu kiekaisuineen on varsinaista murhaa. Levyn ehdoton helmi ja tunnelmaltaan lopetusbiisin tasolla.
5 ja tulet roviolle..

The prisoner
Alkuhöpinät eivät näin ei-britillevarmaankaan ilman wikipediaa tai Run to the hills kirjaa avaudu mutta eipä sillä suurta merkitystä ole. Varsin messevä riffi johdattelee sanoitusten pariin, jotka ovat, noh, varsin perus Harrisia. Kertosäe ehkä jopa kaikessa korniudessaan kuulostaa hyvältä. Basso sykkii koko biisin ajan varsin hyvin kuultavissa joka kuljettaa tätä aikalailla rytmin varassa kulkevaa biisiä hyvin. Sooloissa alkaa olla varsin paljon olla kuultavissa mihin suuntaan kehitys jatkuikin H vetää vähän rauhallisemman soolon ja Dave pistää vaan menemään joka itse asiassa on varsinainen vahvuus.Ei mitenkään ihmeellinen biisi mutta hyvät asiat voittavat puutteet ja eleis soundi ja fiilis pelastavat paljon.
3

22 Acacia Avenue
Charlotte the Harlot is back.. Varsin perus rockkeri mutta joka mielyttää vaan korvaa jostain syystä. Sanoitukset varsin "äijämäiset" ja suorat piilo merkityksiä saa etsiä jos haluaa. Soolo varsin mainio, yleissuoritus pätevä. Tämä biisi on vähän kuin alkoholi joka tiettyihin rajoihin asti aiheuttaa hyvää oloa mutta yliannostus vetää vähintäänkin hiljaiseksi.
3

The number of the beast
Nyt päästään biisiin joka sai ameriikkalaiset kukkahatut vetämään herneet palkoineen ja juurineen niin syvälle nenäonteloon etteivät ole varmaan vieläkään tulleet ulos. Jos tämä biisi olisi tehty puhtaasti tarkoitukseen huomion herättäminen ja kiinnostavuus niin Steve Harrisille pitäisi kyllä antaa vähintään jonkin sortin Nobelin-mainonta palkinto. Kappale jonka nimi on "The number of the beast" ja alkaa raamattu lainauksella ja kertosäkeessä huudellaan 666:ta on varmaan iskenyt vuoden 82 pieniin hevareihin aivan järkyttävän kovaa. ja iskee vielä nyky nuoriinkin. Erittäin päälle hyökkäävä kappale ja Brucen ulosanti kiljaisuineen iskevät vielä yli 20 vuotta myöhemminkin vaikut korvista. Loistava beatti, melodiat, rytmi, soolot pitävät tämän kappaleen sadoista tai tuhansista kuuntelukerroista huolimatta kappaleen tuoreen oloisena. jo puhdas shokki arvo nostavat biisin arvosanan kiitettävään. Sacrifice is going on tonight..
5

Run to the Hills
Ehkäpä Maidenin yliarvostetuin biisi. Livenä "paetkaa kukkuloille" huudot ovat kivoja mutta levyllä varsin latteita. Kitarointi ja yleinen soittosuoritus kuitenkin varsin hyviä, mutta tämä vaan on niin selkeästi LIVE biisi. Alun kitara melodia oli kyllä aloittelevana kitaristina hieno opetella mutta nykyisellään kuulostaa siltä kuin Steve olisi vain keksinyt bassomelodian ja ajatellut "well, kyllähän kitarat voi vetää tätä samaa, vai mitä lads..?"
Kiistaton klassikkohan on kyseessä mutta ei vaan enää innosta. Jos nykypäivän live setistä jonkun saisi poistaa se olisi kyllä tämä, tilalle olisi tältäkin levyltä vahvasti tarjolla Children of the Damned.
3

Gangland
Levyn toinen reilusti haukuttu biisi, eikä ihan suotta. intro nyt näin rumpujen soittoa sen suuremmin tajuamattoman ihmisen korviin kuulostaa siedettävältä. Mutta sitten iskee sama synti kuin invaderssilla, perhananmoinen kiire, lätkitään rumpuvetoisesti menemään ja kertosäe viimeistään antaa väristyksiä huonossa mielessä. Väliosa kitarointeineen ja kiljaisuineen sentään innostaa hieman, mutta ei reilu puolen minuutin positiivinen vaikutelma pelasta liki neljä minuuttista biisiä. levyn heikoin kappale ja yksi Maidenin heikoimmista levylle päässeistä biiseistä
2

hallowed be thy name
May this song be hallowed forever. Maidenin paras biisi ikinä, sellainen tunnelataus ja suoritus koko bändiltä ja varsinkin Brucelta että tähän ei pysty kuin kerran uralla. Jos joku kappale soi meikäläisen hautajaisissa niin se on tämä. Voin nähdä sieluni silmin Maidenin jäähyväiskeikan: yleisö liikuttuneessa tilassa, kaiken nähneet ja kokeneet herrat Harris, Mcbrain, Murray, Smith, Gers ja Dickinson iskevät viimeistä kertaa tajuntaan tällä biisillä ja mahtava, elämiä muuttanut ura lähenee päätöstään ja ilmoille kantautuu rivit "when you know that your time is close at hand, maybe then you'll begin to understand, life down here is just a great illusiooooon.." Dave aloittaa hitaan kitara melodian joka edeltää sooloja ja sen jälkeen viimeisen kerran kaikuu ilmoille "yeaaaah, Hallowed be thy nameeeeee!" Daven melodian saattelemana sitten lopetukset ja se on sitten siinä...
6

Siinä se sitten olisi meikäläisen arvostelu eräästä heavy maailman klassikosta..

Tähänastisista:
Iron Maiden: 4.125
Seventh son of a seventh son:4
Somewehere in time: 4
Dance of death: 3.6666
->The number of the beast: 3.625
The x-factor: 3.341[/b]

[Lowerslave]

Tilaisuus arvioida The Number of the Beast oli otollinen, sillä en muista, milloin olisin viimeksi lätyn soittimessani pyöräyttänyt. Näin ollen kyllästymisaste minkään biisin kohdalla ei ollut korkealla, mikä takaa puolueettomamman arvostelun.

Invaders

Bruce Dickinsonin aikakauden paljon parjattu ensimmäinen kappale alkaa räväkällä rummutuksella, jonka jälkee vauhtiin polkaistaan riffi, joka groovaavuudessaan jatkaa siitä, mihin Killersillä jäätiin. Bruce avaa pelin upealla tulkinnalla, joka tosin latistuu hieman pre-chorusin (mikä tämä on suomeksi ?) aikana. Kertosäkeelle nauravat oravatkin. Daven soolo on menevää tiluttelua, joka soljuu sulavasti eteenpäin sopien täydellisesti biisiin. Adrianin veto ei säväytä. Kokonaisuutena biisin ainoaksi suureksi miinukseksi jää kertosäe, joten kappaleen heikko maine johtunee ennemmin siitä, ettei herra Harris itse pidä hengentuotteestaan kuin siitä, että itse biisissä olisi jotain vikaa.

4

Children of the Damned

Komea akustinen intro johdattelee pehmeän soolonpätkän myötä ensimmäiseen säkeistöön, jossa Bruce näyttää edeltäjälleen kaapin paikan herkällä tulkinnallaan, josta luontevasti päästäänkin tuskaisella sävyllä huudettuun kertosäkeeseen. Toinen säkeistö vielä pönkittää Brucen asemaa alan vokalistien huipulla. Toisen kertosäkeen jälkeen pistetään hieman nopeampi vaihde silmään ja kohta onkin ensin harmonioiden ja sitten vähän turhan itseääntoistavan soolon vuoro. Bruce pääsee vielä kerran ääneen ja lopettaa kappaleen komealla venytyksellä, joka nousee jonnekkin pilvien yläpuolelle muuttuen vielä karuksi rääkäisyksi lopussa. Sitten se on loppu. Jos koko kappale olisi ollut alun kaltaisesti hidastempoinen, olisi ainakin meikäläisen veikkauksen mukaan lopputulos ollut vielä huikeampi. Temmonmuutos latisti mielestäni biisin tunnelmaa sen verran, että puoli pistettä karisi sen sileän tien.

4,5

The Prisoner

"I am not a number! I am a free man!" Biisi alkaa tasaisen kompin ympärille rakentuvalla keskitemoisella riffittelyllä, joka pikaisesti vaihtuu nopeampaan ja myös Bruce saapuu kuvioihin. Tässäkin pre-chorus on heikko verrattuna muuhun laulumelodiaan, mutta Invadersista poiketen kertosäe on täyttä rautaa. Bruce tulkitsee räyhäkkäästi, korkealta ja kovaa eikä ole enää epäilystäkään, että Harrisin rykmentti teki oikean ratkaisun värvätessään miekkosen. Kolmen ja puolen minuutin jälkeen alkaa väliosa, joka johtaa sooloihi, jotka sopivat kappaleeseen, mutta eivät itsessään erityisesti häikäise. Vielä palataan upeaan kertosäkeeseen, minkä jälkeen biisi loppuu. Ei tässä pre-choruksen (oikeasti, mikä helvetti tämä on suomeksi?) lisäksi mitään suuria miinuspuolia ole, mutta jostain syystä se jokin jää puuttumaan, että tämä aivan täydellinenkään olisi.

4+

22 Acacia Avenue

Biisi alkaa ehkä Maidenin repertuaarin yksinkertaisimmalla riffillä, jonka päälle Bruce aloittaa laulunsa. Pian lisätään vauhtia hetkeksi, kunnes palataan jälleen alkuun ja kuvio käydään uudestaan läpi. Puolentoista minuutin kohdalla riffitkin muutuvat hieman monimutkaisemmiksi ja parin minuutin kohdalla tulee kertosäe, joka ei jätä kylmäksi. Bruce jatkaa vanhan tutun, Charlotten, moittimista samalla fiiliksellä läpi kappaleen eikä mitään jää puuttumaan. Hetki ennen neljän minuutin rajaa biisi muuttuu hitaammaksi ja ilmoille kajahtaa upeasti fiilistelevä soolo, jonka jälkeen Cliven kiihtyvä rummutus palauttaa entisen temmon. Adrianin soolo on loistavaa kuunneltavaa ja toimii oivallisena päätöksenä levyn ensimmäiselle täyden vitosen biisille.

5

The Number of the Beast

Ilmestyskirjan lainaus käynnistää tämän yhden bändin suurimmista hiteistä, joka ei minulle tosin koskaan ole niitä aivan parhaimpia ollut. Eikä kyse ole siitä, että biisi olisi kulunut. Bruce tulkitsee Steven unta salaperäisesti ja sitäkin upeammin ja päästää komean rääkäisyn ennen kun biisi varsinaisesti polkaistaan käyntiin puolentoista minuutin kohdalla. Onhan se myönnettävä, että kertosäkeen "Six, six, six" -huudoissa on jotain maagista, vaikka nämä 666-jutut jokseenkin kliseeksi ovat metallin puolella muodostuneetkin. Soolot ovat täyttä rautaa ja meno jatkuu kovana kolmannen säkeistön merkeissä. Jälleen huudetaan kutosia ja palataan alun meininkeihin (ja hekotellaan "I will return" ja "I have the force" -huudoille ) enne kuin tämäkin klassikko on saatu päätökseen. Nyt tarkemmin kuunneltuna tämä kuulostikin paremmalta, kuin muistinkaan, muttei silti aivan kirkkaimpaan kärkeen selviä.

4,5

Run to the Hills

Jälleen yksi kokeneempien keikkakävijöiden painajainen ja wannabefanien lemppari. Lienen siis wannabefani . Cliven komeat rummuttelut ajavat biisiä eteenpäin alun haikattelusta loppubiisin laukkakomppeihin. Bruce vetää tunteella ja kertosäkeissä meinaa joka kerta alkaa huutaa mukana kurkku suorana. Ympäristön kannalta lienee kuitenkin parempi, että osaan hillitä itseni. Daven soolo on yksi Maidenin historian parhaista ja sen jälkeinen tunnelmaa nostattava väliosa Brucen nousevine öninöineen johtaa vielä kerran kertosäkeeseen, jota toistellaan muutamaan kertaan. Biisi päättyy Brucen komeaan venytykseen ja eräs kappale bändin historiaa on jälleen koettu. Olkoon sitten kuinka kulunut biisi tahansa, Run to the Hills säilyy meikäläisen kirjoissa huipulla nyt, huomenna ja ikuisesti. Täydellistä.

5

Gangland

Alun rummuttelu tuo mieleen kieli ulkona kannuja takovan jatsarin ja saa väkisinkin hymyn huulille. Säkeistöt ovat sitä "perusookookamaa", mutta kertosäe jää kauas loistavasta. Brucen laulaessa karusti tulee mieleen väkisinkin ajatus, että tämä biisihän olisi sopinut loistavasti myös Paulin äänelle. Kolmannen kertosäkeen jälkeen isketään käyntiin nopeat harmoniat, joiden jälkeen ilmaa halkoo lyhyt soolo, joka ei sano oikein mitään. Vielä kerran Bruce laukoo yhden säkeistön ja piinaa kertosäkeellä ja sitten se on ohi.

3-

Hallowed Be Thy Name

Ei tarvinne tarkempia esittelyjä, ei tätä turhaa hehkuteta. Alun kelloniskuista ja Brucen syvällä tunteella ladatuista alkusanoista lähtien biisi kuuluu Maidenin ehdottomiin klassikoihin. Pääriffi on jotain niin upeata että oksat pois ja säkeistöjen laulumelodiat hipovat täydellistä. Instrumentaaliosuudet saavat katseen kääntymään nurkassa seisovaan kitaraan ja sieltä pöydän alla olevaan roskakoriin. Onko järkeä edes yrittää kehittää mitään hienoa, kun se on lyöty lyttyyn jo 25 vuotta sitten ? Soolot kuuluvat niinikään ehdottomaan eliittiin. Loppuun vielä komeat huudot Brucelta ja tämän levyn tarina on ohi. Parempi niin, sillä Hallowed Be Thy Namen jälkeen mikään tuskin olisi kuulostanut enää miltään. Paremman tästä biisistä saa ainoastaan se, että se soitetaan livenä nykään, jolloin astetta nopeampi tempo ja kolmannen kitaran tuoma ylimääräinen raskaus vievät taideteosta vielä yhden sysäyksen pitemmälle. Täydellistä. Ei tähän muuta voi sanoa.

Ehdoton 5

Keskiarvoksi saadaan näin ollen 4,38, joka ei aivan riittäisi pyöristykseen vitoseksi, mutta kun mukaan lasketaan levyn klassikkoarvo, Hallowed Be Thy Namen ja kumppaneiden ylitsevuotava loistokkuus sekä kannen Eddien pärstäkerroin, annetaan äänestykseen täysi 5. Sitäpaitis Total Eclipse, joka on myös täyden vitosen biisi, olisi nostanut keskiarvoa edelleen, joskin se silloinkin olisi jäänyt 4,44:ään.

[Viper]

^Pre Chorus tunnetaan myös nimellä bridge (näin ainakin olen asian ymmärtänyt).
Eipä sille mitään suomenkilistä nimeä taida ollakaan.

Btw, ei hassumpi arvostelu. Ihan hyvää kamaa.

[Stratocaster]

^^ Hyvää tekstiä, mutta ihmettelin kyllä että miksi levy pitää väkisin saada pyöristettyä siihen viiteen tähteen?

[Jukka]

^Pre Chorus tunnetaan myös nimellä bridge (näin ainakin olen asian ymmärtänyt).
Eipä sille mitään suomenkilistä nimeä taida ollakaan.

No ei ihan, vaan bridge on osa kappaleesta joka yhdistää kaksi eri osaa toisiinsa. Bridge menee vielä yleensä eri sävelestä, kuin muu biisi.

Ero on tosin selkeästi kerrottu tässä:

The term may also be used to refer to the section between the verse and the chorus. Although this is more commonly referred to as the pre-chorus, it is not completely incorrect, as often the transition between the two themes of a sonata form in classical music is similarly referred to as a bridge. A more formal way of describing this transition between two themes (in classical music structures) is by referring to it as the "transition theme".

[Viper]

^Ahaa. Kiitoksia selvennyksestä. Menee taas puurot ja vellit sekaisin lihakeiton kanssa.

[Lowerslave]

^^ Hyvää tekstiä, mutta ihmettelin kyllä että miksi levy pitää väkisin saada pyöristettyä siihen viiteen tähteen?

Tämä siksi, että levyllä on yleisesti niin vahvaa materiaalia, ettei parin suvantokohdan aiheuttama keskiarvon putoaminen ole ikään kuin oikeudenmukaista, mikäli asian näin voi ilmaista. Ilman Ganglandia keskiarvoksi olisi tullut 4,61, joka olisi pyöristettynä oikeuttanut täyteen vitoseen. Asiahan on niin, ettei Operation: Mindcrimen kaltaisia mestariteoksia, joilla ei ole yhtäkään heikkoa biisiä, ole kovinkaan montaa. Ja painotetaan vielä loppuun, että kysessä ei ole meikäläiselle mikään Maidenin lempilevy, joten sen tuottamasta pakotteesta ei ole kyse. Eikös topikin aloittajakin (jos ei tässä, niin jossain toisessa topikissa) tehnyt selväksi, että musiikin lisäksi myös muut seikat, kuten kansitaide, saavat vaikuttaa keskiarvon pyöristelyyn.

Toivottavasti selkisi .

[Xolair]

THE NUMBER OF THE BEAST

01. Invaders (2,5)

Aika tasapaksu aloitus tälle albumille.

Hyvää:
+ Jotenkuten energinen.
+ Perussäe rokkaa sinällään
+ Welcome mr. Dickinson!
+ Harrisin kikkailut

Huonoa:
- Kertosäe ontuu
- Puuduttava


02. Children of the Damned (4½)

Tunnelmallinen biisi.

Hyvää:
+ Intro
+ Bruce
+ Soolokohta nopeine tempoineen
+ Lopetus ja Brucen korkea venytys

Huonoa:
- Ehkä se jokin loppusilaus vielä puuttuu.


03. The Prisoner (5)

Tässäpä albumin ensimmäinen mestariteos. Hyvä tunnelma, ja toisaalta myös harvinaisen rokkaava menopala. Näin.

Hyvää:
+ Bruce
+ Voi sitä Menoa!
+ Lyriikat
+ Kertosäe
+ Soolokohta
+ Lopetus

Huonoa:
- Ei mitään.


04. 22 Acadia Avenue (4+)

Parhaimmillaan varsin erinomainen kappale. Lyriikat ja aihe eivät sinällään kirvoita hurraa-huutoja, mutta voi että biisi taas rokkaa. Kunnon head banging-matskua... jos omistaisin heviletin.

Hyvää:
+ Aloitus
+ ’’Meet a lady that I know...’’
+ Bruce eläytyy hienosti
+ Kertosäe
+ Harrisin kolinat kuuluvat mehukkaasti läpi
+ Lopetus Adrianin sooloon

Huonoa:
- Aihe ei iske
- Lyriikat heikohkoja siellä täällä


05. The Number of the Beast (5)

Toinen täysosuma. Dickinson päästää ensimmäisen kunnon nuottinsa Maiden-urallaan ja legendaarinen biisi on valmis. Hyvä sävellys ja hyvät lyriikat sekä aihe.

Hyvää:
+ Intro
+ Aihe
+ Bruce
+ Kertosäe
+ Lyriikat
+ Soolot
+ Harrisin kilinkolinat

Huonoa:
- Eipä oikein löydy tästäkään.


06. Run to the Hills (3,5)

Yksi Maidenin ehkä legendaarisimmista kipaleista... itse biisistä voi olla monta eri mieltä. Kyllähän tämä välillä iskee ja bassolla kiva yrittää veivata, mutta muuten jotenkin puuduttava hittibiisi.

Hyvää:
+ Intro rumpuineen ja bassoineen
+ Laukkakomppi
+ Kertosäe
+ Bruce
+ 2.34-> nostatus ja Bruce siinä kohdassa

Huonoa:
- Ehkä Maidenin yliarvostetuin biisi The Trooperin ohella
- Tasapaksu
- Lopun kertosäkeen toistelu aika ärsyttävää


07. Gangland (3+)

Monien parjaama Gangland on minusta ihan kohtalainen. Toisaalta, Total Eclipse olisi silti ansainnut albumipaikan.

Hyvää:
+ Intro, kun bassot tulevat mukaan
+ Perussäe rokkaa
+ ’’Once you were glad...’’
+ 2.15-2.46 erinomaista...
+ Brucen B5-nuotti ihan järkyttävä!

Huonoa:
- Kertosäe
- Mihinkäs se kunnon soolo jäi?
- Liian pitkä kesto, alle 3 minuuttia ja voila.


08. Hallowed Be Thy Name (5)

Periaatteessa Maidenin paras biisi koskaan. Uskomatonta tunnelmointia, tykitystä ja Brucen raastavaa tulkintaa, eikä mitään jää puuttumaan. Ja ennen kaikkea mahtava lopetus koko albumille. Toisaalta, albumilla tempo tosiaan tökkii mutta livenä ihan uskomaton biisi!

Hyvää:
+ Aihe
+ Lyriikat, Harris veti napakympin.
+ Intro ’’gongeineen’’ ja bassoineen
+ Brucen parasta tulkintaa koko levyllä
+ Rokkaavampi komppi myöhemmässä vaiheessa
+ 6.43 ->, aivan uskomaton lopetus!

Huonoa:
- Soolot aikamoista tilutusta ainakin albumiversiossa.
- Tempo hieman liian hidas, mutta toisaalta, kyllä albumiversiokin menettelee vallan mainiosti!


LYHYESTI:
Varsin hieno albumi, melkein Top-3 –matskua omissa kirjoissani. Muutama hieman ala-arvoisempi veto, muttei mitään aivan surkeata. Soundit tunkkaiset siellä täällä, mutta muuta nalkuttamista ei löydy. Hyvä albumi.


Keskiarvo: 4,13.


Ranking:

1. Piece of Mind - 4,4.
2. The Number of the Beast - 4,13.

[Lowerslave]

Keskiarvo Noin 4,38 (ihme kyllä..!)

Mikäs ihme tässä, kun ne ylimääräiset plussat siellä vitosten perässä nostivat keskiarvoa melkein kymmenesosapisteellä. Eiköhän pitäydytä sillä asteikolla 1-5, niin pysyy järjelliset rajat tässäkin touhussa ja arvostelut samassa skaalassa. Tämä tosin on vain meikäläisen mielipide .

[Xolair]

Keskiarvo Noin 4,38 (ihme kyllä..!)

Mikäs ihme tässä, kun ne ylimääräiset plussat siellä vitosten perässä nostivat keskiarvoa melkein kymmenesosapisteellä. Eiköhän pitäydytä sillä asteikolla 1-5, niin pysyy järjelliset rajat tässäkin touhussa ja arvostelut samassa skaalassa. Tämä tosin on vain meikäläisen mielipide .

Noh, jos biisit kerta on niin hyviä niin voihan niitä plussia sinne antaa... mutta yritänpä hieman vähentää nuita liiallisten plussien antoa.

[Johnnyboy]

.