HELLOWEEN – Keeper Of The Seven Keys: The Legacy
The King For A 1000 Years 13.54
The Invisible Man 07.17
Born On Judgement Day 06.14
Pleasure Drone 04.08
Mrs. God 02.55
Silent Rain 04.21
Occasion Avenue 11.04
Light The Universe 05.00
Do You Know What You Are Fighting For 04.45
Come Alive 03.20
Shade In The Shadow 03.24
Get It Up 04.13
My Life For One More day 06.51
Joskus ajan tyylistä huomattavasti eroava ratkaisu toimii. 1980-luvun lopun alati raskaammaksi ja synkemmäksi käyvään raskaan musiikin genreen oli saksalaisyhtye Helloweenin mielestä aika saada uusia sävyjä. Vuosina 1987 & 1988 julkaistiin kaksi nykyisen melodisen heavymetalin klassikoiksi tunnustettua albumia, legendaariset Keeper Of The Seven Keysit, jotka mullistivat heavykenttää ja joita pidetään yhden kokonaisen musiikkityylin, power metalin käynnistäjänä. Viidestä nuoresta, raskasta musiikkia rakastavasta kaverista muodostunut yhtye on nykyään suuren kansan silmissä pienoista hiljaiseloa viettävä ryhmä, joka kuitenkin jaksaa aina julkaista uutta materiaalia ja ilahduttaa faneja kiertueilla. Paljon nurinaa on kuultu siitä, kuinka vähän nykypäivän Helloweenissa on alkuperäisjäseniä (2 kappaletta), ja toiset eivät ikinä päässeet yli nuoren kultakurkku Michael Kisken lähdöstä bändistä 90-luvun alussa. Andreas Deris-niminen kaveri hyppäsi suuriin saappaisiin korvaamaan aikamme palvotuimpiin kuuluvaa heavylaulajaa, ja fanien mielenkiinto bändin liikkeisiin oli selvästi hiipumassa. Ei heti, mutta pian kuitenkin, tarkalleen ottaen vuoden 1996 julkaistun albumin The Time Of The Oathin jälkeen bändi nousi jälleen keskisuureen suosioon, josta se on saanut nauttia suurinpiirtein viimeisen kymmenen vuoden ajan.
Alkuperäisjäsenten Michael Weikath (kitara) ja Markus Grosskopf (basso) lisäksi bändissä on tänä päivänä, vuonna 2006 Andi Deris vokalistina, nuori Sascha Gerstner toisessa kitarassa ja Dani Löble-niminen rumpukone rytmihommissa. Tällainen kokoonpano komeilee Helloweenin vuoden 2005 studioalbumin sisäkannessa. Albumissa on kuitenkin jotain sellaista, joka erottaa sen muista Helloween-levyistä. Albumin otsikko sattuu olemaan Keeper Of The Seven Keys – The Legacy.
Voidaan olla montaa mieltä siitä, kuinka kannattavaa on julkaista melkein toista vuosikymmentä vanhalle, klassikko-maineen ansainneelle albumisarjalle jatko-osa. Rahastussyytöksiähän sellaisesta seuraa, ja Helloweenin tapauksessa erityisen paljon. Mikseivät fanit pääse koskaan täysin yli miehistönvaihdoksista? ”Ilman Michael Kiskea ja Kai Hansenia ei ole Keepereitä” –näin sitä sanottiin, ja nykyään Gamma Rayssa jöötä pitävä Kai Hansenkin vakuutteli kovasti samaa.
Helloweenin Andi Derisin kanssa tekemä tuotano on ollut aina vahvaa ja hyvää, pitäen tason koko ajan korkealla, ilman suurempia notkahduksia. Allekirjoittanut puhuu tässä nyt hieman kehnoon saumaan, sillä löysin itse bändin vasta kuluvan vuoden kevätpuolella, jolloin Keeper Legacy oli jo ulkona ja aiemmasta klassikkosaagasta ei ollut vielä itselläni tietoakaan. Yllättäen kaverilta hankittu Keeper Of The Seven Keys 2 käynnisti sisälläni asuvan kurpitsan, ja lopulta tuli diskografiaa kahlatessa eteen myös kolmas Keeper Of The Seven Keys, ja minunkin ajatukseni heittelivät hieman laidasta laitaan.
Siitä lähdetään liikkeelle, että Helloween on hyvä bändi. Yhtyeen tunnuksenomaisina merkkeinä on aina pidetty ennen kaikkea hienoja melodioita, mutta myös tiivistä bändiyhteistyötä. Keeper Of The Seven Keys: The Legacy ei ole pettymys tässäkään suhteessa, sillä albumilla kuullaan kokoonpanoa, joka bändin vetrein vuosikausiin. Livenä Imatralla elokuussa todistettu Keeper Summer Festival-keikka löi luun kurkkuun totaalisesti, ja bändin ”uusi poika” Dani Löble sai vihdoin lopullisen hyväksyntänsä allekirjoittaneelta. Sävellyksellisesti Helloween on tuonut aina esiin erilaisia sävyjä, eri muusikoiden tehdessä huomattavan erilaisia kappaleita. Michael Weikath on panostanut iloisempaan tyyliin, Andi Derisin kappaleet ovat tyyliltään liikkuneet monenlaisessa maastossa. Sascha Gerstnerin vielä toistaiseksi lyhyellä Helloween-uralla tekemät kappaleet ovat usein olleet persoonallisen kulkevia; Markus Grosskopf on harvasanaisen sävellyshistoriansa aikana loihtinut muutamia helmiä. Löble ei uutena miehenä aktiivisesti kynän varressa ole viihtynyt, mikä on melko ymmärrettävää. Kappalemateriaalin jättiläismäisen keston takia Keeper Legacy on jaattu kahdelle CD:lle, joiden yhteiskesto hipoo huimaa 80 minuuttia.
Ykkösalbumi esittelee vuoden 2006 Helloweenia hieman vanhaan nojaavin maustein. Albumi käynnistyy heti sen kirkkaimmalla tähdellä, vanhojen, eeppisten Keeper-klassikoiden Halloween ja Keeper Of The Seven Keys-henkeen jyystävällä The King For A 1000 Yearsilla. Kappale on niin kattava katsaus eri tyylisiä tunnelmia ja maisemia, että sen lopulliseen sisäistämiseen tarvitaan kymmeniä kuunteluita, mutta kun se on auennut, antaa se joka kuuntelulla kuulijalle jotain ainutlaatuista. Koko bändin yhdessä väsäämä veto esittelee sen, mitä Helloween pystyy parhaimmillaan, bändinä tekemään, ja kappale ei häviä sitten piirun vertaa vanhoille Keeper-kappaleille, mahtaen olla jopa näitä parempi. Kovan pelinavauksen jälkeen materiaalin taso alkaakin heitellä huomattavasti, mikä loppua kohden mennessä alkaa haitata koko ajan enemmän.
Gerstnerin väsäämä upea The Invisible Man, saman miehen tarttuva rockaavampi rypistys Pleasure Drone (jossa Deris vetää Kiskeäkin korkeammalta!) ja Andi Derisin kyhäämä tyypillisen kieroa Helloween-huumoria todistava Mrs. God esittelevät ykköslevyn parhaimmiston. Kokonaisuus ei kuitenkaan jää samalle tasolle; Born On Judgement Dayn ollessa väsynyt uudelleenlämmittely-henkinen versio vanhasta Eagle Fly Freesta, onnistutaan Silent Rainissa sentään yrittämään, kappaleen jäädessä lopulta kuitenkin melko yhdentekeväksi paketiksi.
Hyvä, muttei loistava. Näillä fiiliksin kakkoslevyn kimppuun. Occasion Avenue on yksin Andi Derisin tekemä eeppinen Keeper-kappale, ja suureksi ilokseni täytyy sanoa Derisin onnistuneen vangitsemaan alkuperäiset Keeper-tunnelmat kappaleelle loistavasti. Perusärsyttävän iloisen Helloween-kaman vastapainoksi Occasion tarjoaa synkkää, raskaampaa ja tummempaa Helloweenia, joka käy vaihtelusta enemmän kuin hienosti. Kakkoslevy esittelee muutenkin hieman modernisoituneempaa Helloweenia, toki edelleen tarkoituksenaan liikkua Keeper-otsikon alla. Ikävä kyllä Occasion jää kakkoslevyn alkupuoliskon kiintotähdeksi, kappalemateriaalin tason laskiessa koko ajan. Albumikokonaisuuden päättävä My Life For One More Day onnistuu vielä kerran herättämään vanhat, nostalgiaan päin kallistuvat Helloween-muistot pintaan melodioiden maalaillessa synkempiä sävyjä, kappaleen ollessa kaikenkaikkiaan yksi levyn parhaista. Muista biiseistä ei sitten kehumista löydykään; monissa on erittäin hyviä yksittäisiä osia, mutta kokonaisuutta kuuntelevana ei moinen pahemmin lämmitä. Light The Universe menee joskus harvoin tietyissä mielentiloissa, Get It Upissa on tasokasta rumpalointia ja yksittäisiä hyviä melodioita löytyy sieltä täältä. Kuitenkin DYKWYAFF, Come Alive ja Shade In The Shadow jäävät heikon puuduttaviksi Helloween-kappaleiksi ilman koukkuja, jotka saisivat palaamaan luokseen uudestaan.
Albumin parhaasta annista on vastuussa Andi Deris, mies joka on jo vuosia toiminut Helloweenin laaduntakeena. Ikävä kyllä Michael Weikathin sävellyskynä senkun heikkenee koko ajan. Sascha Gerstner tarjoaa myös albumille kaksi loistavaa kappaletta, siitä propsit hänelle. Kokonaisuus jää kuitenkin erittäin epätasaiseksi, ja albumin ajoittainen kuuntelu onkin aina yksittäisten loistobiisien varassa. Helloween yritti, onnistui osin mutta toinen puoli jää viileäksi. Onko tämä Keeper Of The Seven Keys-arvoinen albumi?
3/5
).
Livenä tunnutaan vittuilevan myös naisille korkokenkineen, perseineen ja tisseineen 
taisin sekoittaa tuohon Stranger In Us All -kiertueeseen.
Judas in the Operan laulusuoritukset vie vanhoja vetoja kuin pässiä narussa.