Guns N´ Roses

[The_Assassin]

Löysin youtubesta mielenkiintoisen vanhan haastattelupätkän, jossa Axl kritisoi hieman Iron Maideniä:

http://www.youtube.com/watch?v=mYoy5PPw ... 0n%20roses

[Peke]

Eilen koin jotain sellaista, mitä ei ole ihan usein viimeaikoina sattunut paatuneelle musakorvalle.

Pistin koneeseen Guns N´Roses Use Your Illusion II lätyn...
"Voi vide en muistannukkaa, että tämä on näin hyvä" mietin siinä biisien vaihtuessa ja mennessä. Plarailin kansivihkoa, naureskelin Get In The Ring sanoituksille... tunnelma oli sssssmugava (sanois Jukka Virtanen)

Sitten alkoi Estranged biisi ja voi jumalauta noita Slashin kitara-melodioita, jotka vetää jalat alta... ja melodiat jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.

Ikinä ei ole ollut iho musasta niin kauaa kananlihalla kuin tuona Estranged biisin ekan 3:n minuutin aikana.... se oli sitä ilopissaa parhaimmillaan

Slash on äijä ja saatanan kova ja tyylitajuinen kitaristi. Parhaimmasta päästä. Estrangedin lisäksi mm So Fine biisissä on ja sellainen tunnelmasoolo, notta tuolit kaatuu ja silimäglassit lentelee valtoimenaan....

Pitääpäs ottaa taas kuunteluun näitä "amerikan rollareita" enemmän.. Meinaan joskus 90-luvun alussa kulutin paljonkin konetta gunnareiden kassuilla.....

[El Maco]

^^ Jep , olen todellakin samaa mieltä kaikesta .

Slash on yksi lempikitaristini , ehkei jopa se suosikkini . Myöskin entiset Gunnarit mahtuvat helposti Top 3 listaan . Jep , Slash vetää soolot sillä Tunteella , isolla T:llä .
Gunnarit sävelsi mielestäni niin saatanasti niitä loisto kipaleita. . . Nightrain , Welcome To The Jungle , Estranged, Live N' Let Die, Dont Cry , November Rain , Civil War, Rocket Queen , Paradise City, Sweet Child O' Mine , Mr . Brownstone ja Its So Easy.

Laskisin Izzyn lähdön bändin alamäen aluksi . Kun Izzy lähti , Axl otti enemmän "valtaa" bändissä (?) mutta kyllähän Kunnarit veti sen UYI Tourin kunniallisesti ilman Issyäkin . Mutta, Izzyn mukana Gunnarit menetti yhden säveltäjistään . Ehkä se näkyykin siinä että UYI : n jälkeen Gunnarit eivät saaneet sävelletyksi biisin biisiä , vaan tekivät Spaghetti Incidentin.. Mutta tuo nyt on vain pientä arvailua ..

[Relic]

Gunnarit sävelsi mielestäni niin saatanasti niitä loisto kipaleita. . . Nightrain , Welcome To The Jungle , Estranged, Live N' Let Die, Dont Cry , November Rain , Civil War, Rocket Queen , Paradise City, Sweet Child O' Mine , Mr . Brownstone ja Its So Easy.

Live and Let Die -biisin säveltivät Paul ja Linda McCartney Paulin Wings -bändille. Oli myös tunnusbiisinä samannimisessä James Bond -elokuvassa vuonna 1973. Hieno biisi kylläkin, ja Gunnareiden versio on varsin mainio .

[El Maco]

Gunnarit sävelsi mielestäni niin saatanasti niitä loisto kipaleita. . . Nightrain , Welcome To The Jungle , Estranged, Live N' Let Die, Dont Cry , November Rain , Civil War, Rocket Queen , Paradise City, Sweet Child O' Mine , Mr . Brownstone ja Its So Easy.

Live and Let Die -biisin säveltivät Paul ja Linda McCartney Paulin Wings -bändille. Oli myös tunnusbiisinä samannimisessä James Bond -elokuvassa vuonna 1973. Hieno biisi kylläkin, ja Gunnareiden versio on varsin mainio .

Niin , juuri sitä tarkoitinkin . Olen kuullut tuon Cartneyn version mutta rakastan Gunnareiden versiota.

[The Prophet]

Muistaakseni Paul McCartney esitti ton Live and Let Dien Super Bowlin väliaikashow'ssa vuonna 2004. Sillo ku kattelin sitä ajattelin vaan et mitä toiki pappa tuol tekee mut kyll se oli sittenkin iha napakymppiveto valoshow'neen kaikkineen.

[Relic]

Paul McCartney esitti ton Live and Let Dien Super Bowlin väliaikashow'ssa vuonna 2004. Sillo ku kattelin sitä ajattelin vaan et mitä toiki pappa tuol tekee.

Samaa saattavat joutua tulevat sukupolvet ihmettelemään kun Bruce Dickinson vuonna 2020 jossain lavalle kapuaa ja yllättyvät varmasti positiivisesti hekin .

[El Maco]

Paul McCartney esitti ton Live and Let Dien Super Bowlin väliaikashow'ssa vuonna 2004. Sillo ku kattelin sitä ajattelin vaan et mitä toiki pappa tuol tekee.

Samaa saattavat joutua tulevat sukupolvet ihmettelemään kun Bruce Dickinson vuonna 2020 jossain lavalle kapuaa ja yllättyvät varmasti positiivisesti hekin .

"Kukas pappa tuol on keltä on ääniki lähteny? "

[Jussi K]

Laskisin Izzyn lähdön bändin alamäen aluksi . Kun Izzy lähti , Axl otti enemmän "valtaa" bändissä (?) mutta kyllähän Kunnarit veti sen UYI Tourin kunniallisesti ilman Issyäkin . Mutta, Izzyn mukana Gunnarit menetti yhden säveltäjistään . Ehkä se näkyykin siinä että UYI : n jälkeen Gunnarit eivät saaneet sävelletyksi biisin biisiä , vaan tekivät Spaghetti Incidentin.. Mutta tuo nyt on vain pientä arvailua..

Onhan se, arvailua siis, kun Gn'R oli käytännössä nauhoittanut nuo coverit UYI-sessioissa. Mitä nyt kiertueen jälkeen Gilby Clarke nauhoitti uudestaan Izzyn kitararaidat. Esimerkiksi unohtumattomassa Ain't It Fun -coverissa (ain't it fun when you've broken up every band that you ever begun..) duetto Michael Monroen kanssa on samassa yhteydessä UYI osa I:sen Bad Obsessionin saksofonit & huuliharput pistetty purkkiin. Axl viittaa tähän (hieman ylimalkaisesti biisien musiikkityylin suhteen) "from our punk covers -album coming next year.." Tokyo Domella 1992 talvella, kuten saamme kuulla ennen Duffin vetämää Attitudea.

Pistin koneeseen Guns N´Roses Use Your Illusion II lätyn..

Sitten alkoi Estranged biisi ja voi jumalauta noita Slashin kitara-melodioita, jotka vetää jalat alta... ja melodiat jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.

Ikinä ei ole ollut iho musasta niin kauaa kananlihalla kuin tuona Estranged biisin ekan 3:n minuutin aikana.... se oli sitä ilopissaa parhaimmillaan

Miekin olen hieman kuunnellut.. UYI II -kasetti vieläkin alkuperäisyytensä takia laatikossa vaikka nauha katkesi kuuntelusta v. 1994-95. Hieman ennen sitä järkyttävää pettymystä, mikä rakkain bändini maailmassa siihen mennessä aiheutti, kun tajusin etteivät taida saada paskaansa kasaan ihan heti. Jos koskaan..

Jännä juttu, että noin pätkäisi, sillä sain osa I:sen ainakin puolta vuotta ennen, ilmestyessään. Äiti kun oli sitä mieltä että "kuuntelet sitä nyt jonkun aikaa; kahta en kerralla osta" & kyllä noita kahta tuli aika samat määrät (=koko ajan) kuunneltua aikaisempien Appetiten & Liesin ohella. Jälkimmäinen oli ensimmäinen oma Gn'R:ni, isosiskoni luovuttua siitä ensin, kun toisen asteen opiskelijana alkoi hard rock/hevilinjaansa löytää uusia kuuntelukohteita kuten Depeche Mode, Billy Ray Curys & Crash Test Dummies.. Taisin olla kotitien ainoa sälli, jolla oli kaikki Gunnarikassut alkuperäisinä, heh oli se nauhoittelu tosiaankin tämän mp3-jutun tilalla aika yhtenevästi.

The Spaghetti Incident olikin sitten kauan odotettu, viidesluokkalaisen Jussin 1993 joululahja. Kaikki kelpasi, mikä tuli ulos bändiltä & siltäkin tuon aiemman hyytävän tunteikkaan dueton lisäksi helmiä löytyi, Since I Don't Have Youn, Raw Powerin & Attituden lisäksi: mahtavan munakasta kitaraa sisältävä Black Leather, jonkalaatuista tavaraa en edes tiennyt Sex Pistolsin laittaneen loppuaikoinaan ulos!
_____________________________________________________________________

Niin, se Estranged, mikä toi flashbackit mieleen.. tämä bändi saa tarinoimaan vaikka kirjan verran. Heh, olisipa mukava joskus koettaa. Paul Stenningin "a Band That Time Forgot" -unauthorised biography oli leppeää junalukemista mutta sisälsi muutamia asiavirheitä. Pystyin vuosien jälkeenkin muistamaan kaikkien Info-kirjakauppaan Suosikin lisäksi tulleiden 1990-luvun vaihteen musiikkilehtien (joihin viikkorahat menivät) tiedot, nippelit & faktat, jotka pieleentarkastettuina riepovat muissa lähteissä aina eteentullessa. Petyin myöhemmin nettiaikana lukiossa kun Wikipedia ei ainakaan silloin tarjonnut yhden yhtä pientä uutta faktatietoa päähäni Mie tykkään aina päivittää noita kuitenkin; noh, tietääpä lähibaarin musavisassa ainakin yhdestä bändistä jotain..


Mutta niin, edelleen tämä part II:sen November Rain -'vastine', kuten sitä tapaan kutsua. Tapaamistani Gn'R:ää hiemankaan enemmän ajatuksella kuunnelleista (eli lähes kaikki ) ihmeen harva on ennalta ollut samaa mieltä teoriassani tästä W. Axl Rosen kenties hienoimmasta mestariteoksesta eräänlaisena edellämainitun NR:n peilikuvana.

Kappaleen alku on jo niin tuskaisen yksinäisen & eristäytyneen ('Estranged') kuuloinen, että kappaletta ensi kertaa kuulevat varmasti maailman sivu ovat miettineet että "mikä ihmeen itsemurhaviesti tämä nyt on?". Kakkoslauseessa palataan Axlin 'keskimmäiseen äänensävyyn', joka aloittaa tarinaa (tai, kuten 'Without You' -tarinan hengessä kulkevan trilogian mukaisesti tiedämme, jatkaa sitä): so nobody ever told you baby
How it was gonna be. Kylmät väreet olivat varmasti 9-vuotiaana ensi kertaa kuullessa selviö viimeistään bändin tullessa mukaan klassisella huudolla kohdassa: guess we'll have to wait and see one, two!

Slashin melodiat jatkuvat, kuten Pekekin mainosti, upeudella josta WAR kiittääkin levyn vihkossa sanavalinnalla "killer melodies". Kappale kun on kreditoitu niistä huolimatta Rosen nimiin. Biisin ikä tulee varmasti loppuelämäni mieleen yksinkertaisesti kohdasta, jossa Axl (s. 1962) käy läpi tilannettaan: old at heart but I'm only 28 and I'm much too young to let love break my heart. Tuolta lauseen ensimmäiseltä kielikuvalta on tuntunut muutamankin kerran vuosien varrella, ensikuuleman jälkeen..

Biisi jatkaa yhtä helvetin upeana kuin se alkoikin, pianon & SEN Guns n' Rosesin yhteissoiton kuljettamana, välillä 'disorted' -lauluefektein, välillä Axlin peruspuhtaimman ulosannin kanssa. Aina Slashin 'sanat-eivät-riitä' -melodian tullessa väliin, taustalle & noussen kaiken päälle. On se huikeaa. No niin, tässä 4 minuutin paikkeilla rakennetun rauhoittelevan pianovetoisen soittelun päällehän voisi tyylikkäästi jo lopettaa normimittaisen kappaleen, eikö? still talkin' to myself and nobody's home (alone) & pakettiin?

Ei. Tässä kappaleessa ei ole mitään tylsän & tavallisen 'vain normaalia'. Tästä lähdetään tuohon jossain kaukana mainitsemaani 'peilikuva' -asiaan. November Rain, kuten kaikki tiedämme, on käytännössä samanmittaisesta 9 minuutin kestostaan n. 2/3 positiivissävytteistä, kunnes viimeisen kolmasosan legendaarinen Slashin soolo (musiikkivideossa Stephanie Seymourin kuoleman jälkeen, flyygelin päällä ) aloittaa lopun 'synkemmän' osion [don't ya think that you need somebody].

Tässä taas, lähes samoilla paikoin, tosin n. 5 & puolen minuutin jälkeen kaikki kappaletta maalannut musta, pimeä ahdistuneisuus ja synkkyys kuin valkenee. Pilvet pois edestä tai sinnepäin!
Yksi upeimmista lyriikanpätkistä tässä maailmassa alkaa silti, kaikesta kirkastumisesta huolimatta, jotenkin 'positiivis-melankolisena', mutta musiikin hengessä havaittava piristäytyminen, jos niin nyt voi sanoa, on kaikkien kuultavissa:

when I find out all the reasons
maybe I'll find another way
find anotherday
with all the changing seasons of my life
maybe I'll get it right next time

Jotenkin eteenpäin jatkava, mutta hyväksyneen lannistava lataus saa aina, pakko myöntää, palan kurkkuun. Tämän kohdan kun kaikki ihmiset kuuntelisivat ennen hätiköintiä, ties minkä mentyä paskasti, olisi uskoakseni ainakin pari paremmin päättynyttä tarinaa. Mahtavuus jatkuu, eikös se lopu koskaan?!

and now that you've been broken down
got your head out of the clouds
you're back down on the ground
and you don't talk so loud
and you don't walk so proud
any more, and what for..

Tästä ^ tosiaan fanaatikko-pikkupoika luuli v. 1991, että W.A.R. olisi rauhoittunut kaikkien (jo senaikaisten ) katastrofien jälkeen, kun tällaista osaa, pystyy & ÄLYÄÄ kirjoittaa. Olisi sopinut tälle sankarille jo silloin..
>> & NYT se herra Hudsonin soolo! Huh, johan sitä odottikin. Lyhyt, mutta tarkoitustaanpalveleva: tarinan on jatkuttava päätökseen.

Samalla, yhdellä kaikkien aikojen parhaalla vokaalimelodioilla aloitettavat uudet säkeistöt jatkavat sitä vain tässä kappaleessa olevaa & ainutlaatuista 'positiivista, mutta lannistunutta' rehellisen toteavaa linjaa:

well I jumped into the river too many times
to make it home
I'm out here on my own, an drifting all alone
if it doesn't show give it time
to read between the lines

'cause I see the storm getting closer
and the waves they get so high
seems everything we've ever known's here
why must it drift away and die

Nuokin kohdat ovat vuosien varrella saaneet niin soineet taustalla, jättäneet miettimään syvempiä, kuin myös nostattaneet nousuhumalaisen nuoren fiilistä, jättäen silti jotain sinne taustalle funailtavaksi myöhemmin.. raskassoutuista kenties, mutta ajattelu palkitsee. Kaiketi. Joskus.

Vielä pitää tottakai päättää tämä bändin top3 (jollei paras..) biisi, sen(kin) inspiroineen lyhyttarinan nimeen. Kirjoittajana bändin sisäpiiriin kuulunut Del James:

I'll never find anyone to replace you
guess I'll have to make it thru, this time
oh this time
without you

Kuten sanottua, itse ainakin olen aina käsittänyt nämä kaksi Axlin suuritöistä huippuhetkeä kuin palapelin vastakkaisiksi paloiksi, tai peilikuviksi toisistaan poikkeavien 2/3 & 1/3 -sävyrakenteidensa vuoksi. NR:n päättyvä tuskaisa synkkyys avaa E:n, kunnes tosiaan tuo 'finaalikolmasosa' päättää kappaleen käsittämättömän tajuntaaräjäyttävän lakonisella, mutta tosiaan kuten hoettua, myös positiivisella näkökulmallaan. Oli sitten mitä hyvänsä tapahtunut Noin pitää rakentaa lähestulkoon tahattomalta kuulostava mahtipontisuus! Tai sitten se on vain omassa päässäni fiiliksenä joka ainut kerta.. & sehän riittää.

[Relic]

Pistin koneeseen Guns N´Roses Use Your Illusion II lätyn.

Sitten alkoi Estranged biisi ja voi jumalauta noita Slashin kitara-melodioita.

Use Your Illusionit olivat tosiaan kovaa kamaa ilmestyessään ja ovat edelleen. Itse pidin tuolloin 1991 enemmän II:sta, jonka ostin vinyylinä Citymarketista viikkoa ennen I:stä. Nykyään ovat melko tasoissa, ainoa biisi jota tuskin koskaan kuuntelen on järkyttävä My World.

Estranged saattaisi olla jopa levyn paras biisi ellei Civil War olisi karvan mitan parempi .

Biisin ikä tulee varmasti loppuelämäni mieleen yksinkertaisesti kohdasta, jossa Axl (s. 1962) käy läpi tilannettaan: old at heart but I'm only 28 and I'm much too young to let love break my heart.

Eli biisi on duunattu vuonna 1990? Axlin ikä taas on helppo muistaa Civil War -biisin lyriikoiden avulla: "And in my first memories they shot Kennedy." Voisiko Axl oikeasti muistaa jotain mikä tapahtui hänen ollessaan 1v 9kk, on eri asia .

[Jussi K]

Eli biisi on duunattu vuonna 1990? Axlin ikä taas on helppo muistaa Civil War -biisin lyriikoiden avulla: "And in my first memories they shot Kennedy." Voisiko Axl oikeasti muistaa jotain mikä tapahtui hänen ollessaan 1v 9kk, on eri asia .

Jjep, eli aika tuore tuolloin. Ainakin kolmasosa UYI -biiseistähän oli jopa way back 1980-luvun puoliväliinkin asti meneviä. Don't Cry, noin esimerkkinä, oli valmiina muttei uskallettu laittaa Appetite For Destructionille, ettei albumin linja aivan 'lässähdä'. Mukana kun oli inttämisen jälkeen jo Sweet Child O' Mine tuomassa hempeilyä 'katujen kovuuteen'.

Tokihan se Axl sen voi muistaa Koko ameriikka kuitenkin märissyt tv:n ääressä.

Itsekin muistan ulkona olleen myräkän, kun puita kaatui & sähköt katkesivat n. 1-2 -vuotiaana. Tai milloin lie Mauri-nimetty myrsky nyt suomessa riehuikaan.. joku old geezer kuitenkin muistaa? Kenties Peken toisen vaimon auton murskasi sen kaatama puu? heh heh..

[Peke]

Upeeta Jussi.... perinpohjaista pohdintaa.... Nyt lähtee Estranged soimaan.. ja ne melodiat... UP The Slash!

[Kaukkis]

Täytyi kuunnella tämän topicin innoittamana eräs omista suosikeistani, eli UYI ykkösen päätöskappale Coma. Gunnarit eivät koskaan ole ollut mun suosikkibändi, vaan lähinnä "ihan kiva"-tason juttu, mutta kuitenkin aina joskus suorastaan tekee mieli kuunnella vähän simppelimpää rokkia, kaiken heavymman kaman vastapainona ja Gnr on siihen omiaan.

Yhdyn täysin porukoiden Enstranged ylistyksiin, mutta nostaisin tuon edellämainitun Coman lähes samalle tasolle sen kanssa. Biisi alkaa hieman yksinkertaisesti, rakentuu hiljalleen ja huipentuu n.8 minsan kohdalla, kun laulun päähenkilö elvytetään jonka jälkeen alkaa koko levyn paras kohta, jossa Axl suorastaan sylkee suustansa sanat nopealla tahdilla ja kitarat vetävät aivan uskomattoman hienoja juttuja.
Perskeles, täytyykin varmaan ensi viikolla käydä ostamalla Illusion II, kun sitä vielä halvalla saa

[scorpions]

http://www.youtube.com/watch?v=QJ7TZ6DIEVo
GnR - Paradise City w/ Sebastian Bach on Lead Vocals

Axl oli huonossa hapessa niin ex-Skid Row tuli tilalle keikan lopussa, tietääkö kukaan mitä Axelille tapahtui??

[The_Assassin]

Eli biisi on duunattu vuonna 1990? Axlin ikä taas on helppo muistaa Civil War -biisin lyriikoiden avulla: "And in my first memories they shot Kennedy." Voisiko Axl oikeasti muistaa jotain mikä tapahtui hänen ollessaan 1v 9kk, on eri asia .

Ei voi muistaa. Ihmisen muisti kehittyy muistaakseni vasta joskus neljän vuoden iässä, joten sitä ennen olleita tapahtumia ei vain yksinkertaisesti voi muistaa. Tai yrittäkää itse, minä en ainakaan muista yhtään niin varhaista tapahtumaa.

[Jussi K]

^^ www.heretodaygonetohell.com tietää kertoa vain seuraavaa myös:

July 30th, 2006 - London, UK @ Wembley Arena Sold Out!
Setlist: Welcome To The Jungle, It's So Easy, Mr. Brownstone, Live And Let Die, Robin Guitar Solo (God Save The Queen), Sweet Child O' Mine, Knockin' On Heaven's Door, Dizzy Piano Solo, The Blues, Richard Guitar Solo, Richard & Robin Guitar Duet (Beautiful), You Could Be Mine, Ron Guitar Solo (Dont Cry), Out Ta Get Me, November Rain, You Gotta Move (with Izzy Stradlin & Del James), Patience (with Izzy Stradlin), Nightrain (with Izzy Stradlin & Sebastian Bach), Paradise City (with Sebastian Bach, without Axl Rose)

Notes: Axl got sick and left the stage during Nightrain. Sebastian Bach took over on vocals and he also sang Paradise City.

Opening acts: Sebastian Bach, Bullet For My Valentine

Capacity: 12,750

Tosiaan sääli homma, kuitenkin hienosti menneen festarikesän viimeinen keikka tuo. Syksyllä vielä jokin näyttää olevan. Mutta: Axl ei ole lopettanut keikkoja, vaikka paikoin ovat ääliöt heitelleet rojulla Helposti voisi kuvitella homman olevan siinä; mutta ilmoitettu vain seuraavasta heitosta bändin lopettavan.

[The_Assassin]

Eli biisi on duunattu vuonna 1990? Axlin ikä taas on helppo muistaa Civil War -biisin lyriikoiden avulla: "And in my first memories they shot Kennedy." Voisiko Axl oikeasti muistaa jotain mikä tapahtui hänen ollessaan 1v 9kk, on eri asia .

Ei voi muistaa. Ihmisen muisti kehittyy muistaakseni vasta joskus neljän vuoden iässä, joten sitä ennen olleita tapahtumia ei vain yksinkertaisesti voi muistaa. Tai yrittäkää itse, minä en ainakaan muista yhtään niin varhaista tapahtumaa.

[Black_Adder]

http://www.youtube.com/watch?v=QJ7TZ6DIEVo
GnR - Paradise City w/ Sebastian Bach on Lead Vocals

Axl oli huonossa hapessa niin ex-Skid Row tuli tilalle keikan lopussa, tietääkö kukaan mitä Axelille tapahtui??

Axl oli sairastunut ennen tuota toista Lontoon keikkaa, jossa siis Sebastian Bach veti Paradise Cityn. Lääkäri oli kehottanut Axlia perumaan keikan johon Axl oli ilmeisesti vastannut vain jotain tyylin "haista vittu, mä en peru keikkaa". Läpi tuon keikan Axl oli ollut heikossa hapessa ja Nightrainin kohdalla setin lopussa veto loppui sitten kokonaan, onneksi Bach otti homman hanskaansa ja veti encoret. Gunnareiden Euroopan Turnee on siis ohi ja kalenterissa on merkittynä tällä hetkellä yksi keikka Jenkkilässä, mutta ilmeisesti kunnollinen Amerikan kiertuekin on luvassa, ja huhujen mukaan uusi levy julkaistaisiin nimenomaan tuon kiertueen alla tai sen aikana...

[Childhood`s End]

Helvetin hyvä yhtye ja november rain on kyllä balladeista parhain....
Appetite For Destruction taitaa olla kyseisen bändin parhain levy.

[El Maco]

Tulipas tuossa kuunneltua vanha kunnon Appetite For Destruction . Mielestäni kaikkien aikojen
paras kevyemmän rockin albumi. Rosen ääni on aivan huipussaan ja bändi vetää todella hyvin. Mielestäni levyltä ei löydy yhtään heikkoa biisiä . Jotkut tuntevat Gunnarit noista nyyhkykappaleista ( Dont Cry, November Rain . . . ) mutta tällä albumilla on juuri sellaista katu-meininkiä. No ehkä Sweet Child O' Mine erottuu joukosta pikkaisen mutta loistobiisi myös.


Slash vetää soolonsa jälleen tunteella ja taidolla. Jätkähän on keksinyt kaksi aivan legenda introa , Sweet Child O' Mineen ja Paradise Cityyn. Itse pidän eniten kuitenkin November Rainin sooloista.

Itse en siellä tuolla Suomen keikalla ollut , ei kiinnosta nähdä Axl ja hänen bändi. Jos menen Gunnareiden keikalle, lavalla pitää olla Axl, Slash, Izzy, Duff ja Adler. Tosin kyllä pidän tuosta 91-92 kokoonpanosta missä olivat Dizzy, Gilby ja Matt. Kenties Appetiten porukka on jäänyt mieleen tuosta Ritz klubin esiintymisestä 88. .

G N ' R

EDIT: Tulipa nopeasti kirjoitettua, vähän sekavaa tekstiä..

[Jussi K]

^ Heh, eipä tarvitse sulla mennä sitten edes millekään teoreettiselle reunio-keikallekaan, kun kukaan ei Steven Adlerin kanssa samaan kelkkaan lähtisi!

Vai että 'kevyemmän rockin'.. sen raskaamman rockin on parempi sitten tuolla asteikolla olla metallia, sillä nythän puhutaan maailman parhaimmasta HARD ROCK albumista

Tuo Don't Cry:han oli valmiina jo AFD:n aikaan; sitä ei vain liian rauhallisena uskallettu laittaa mukaan. Olet oikeilla jäljillä myös Sweet Child O' Minen kanssa, sillä senkin kanssa epäröitiin. Nousi singleykköseksi sitten.

November Rain:ia vielä voi jokin viimeisiä hitaita mukana tanssinut 'nyyhkyksi' sanoakin, mutta jos vastakappalettaan (^ x 10) Estranged:ia vielä niin pataan tulee

[Jazzë]

Guns N' Rosesiin tuli törmättyä Greatest Hits -kokoelman aikoihin siinä parisen vuotta sitten ja hommasinkin piraattina sen Tallinnasta... ja kiven saa nakata, kunhan "ee ole" liikaa vauhtia Joka tapauksessa tänä kesänä sitten pääsin kunnolla Gunnareiden makuun kun hyllyyn löysivät tiensä Use Your Illusion -kaksikko ja ne olivatkin oikeastaan minulle menneen kesän jonkin sortin soundtrack -levyjä.
Eihän noista valittamista paljoa löydä. Sekä UYI I että myös -II ovat lähes täyttä timanttia alusta loppuun muutamaa tasaisempaa veisua lukuunottamatta. Pistin vielä pienet (ja ehkä huontokin) pikkuarviot kummastakin teoksesta joten viestin ala osasta lisää stooria.
Sen sijaan vielä en ole, useista hyvistä tilaisuuksista huolimatta, tullut hommattua tuota himoistemaani Gunnariden debyyttialbumia. Jostain kumman syystä on allekirjoittaneelle se kynnys ottaa levy ja viedä kassalle maksettavaksi ollut liian iso Mutta kyllä se tulee vielä hyllyyn hommattua, aivan kuten vissiin G N' R Lies -lättykin sekä Live Era vai mikä sen tuplalive-levyn nimi nyt olikaan. Cover-levyn voin lainata velipuolelta, jolla se kerran levyhyllyssä näytti olevan ja tehdä päätös sen lisäämisestä (erittäin pitkälle) ostoslistalle sen jälkeen.

Eli vielä jotain viesintäytettä ettei viesti olisi liian lyhyt... no vitsi vitsi. Teen itsestäni varmaan tässä idiootin mutta pistän vielä kommenttia UYI -levyistä vaikkei niitä kukaan ole kaivannutkaan... ainakaan minun kaltaiselta Rautaneito -foorumin keltanokalta.

Use Your Illusion I: 14 biisiä 16:sta toimii ja suurin osa levyn tarjonnasta on ihan ässäkamaa, eli montakaan vain "ihan hyvä" tai "kohtuu"-vetoa ei ole levylle eksynyt vaan 99,9 prosenttisella laatulinjalla mennään. "Don't Damn Me" on kahdesta väliinputoajasta parempi mutta "Bad Apples" on ehdottomasti levyn heikoin lenkki josta en ole saanut oikein hyvää otetta.
Allekirjoittaneen ehdottomat suosikkizipaleet rajautuvat seuraaviin teoksiin: "Right Next Door To Hell", "Perfect Crime", "Back Off Bitch", "November Rain", "Garden of Eden" sekä "Dead Horse". "Live And Let Die" ja "Don't Cry" ovat sen sijaan alkaneet menettämään otettaan, ilmeisesti pienen kulutuksen myötä joten niistä en saa enää parasta iloa irti. Arvosana 4/5.

Use Your Illusion II: Pidin oikeastaan koko kesän tätä Illusion -kaksikosta kovempana kiekkona, mutta pikku hiljaa on alkanut mieleni kääntyä ykkösen suuntaan, vaikka toki tällä on ehkä isompi paikka sydämmessäni juuri allekirjoittaneen kahden suosikki Gunnari-biisin "Civil War"in ja "Estranged"in takia. Voi helkkari noita kitarariffejä ja melodioita... yeah.
Tältäkin kiekolta löytyy oikeastaan vain pari kappaletta jotka eivät innosta, eli "So Fine" sekä se aivan helvetin paska "My World" Oikeastaan kummatkin levyt saattavat hyvin soida yhteen putkeen soittimessa ja tunnelma on hieno kaikkiaan 27 kappaleen ajan, mutta kyllä mahdollisimman karun lopun tämän kaksion jälkimmäinen osa saa tämän Axlin rap-viritelmän takia. Onneksi ei tarvitse kuunnella jos ei halua... enkä kyllä haluakkaan. Jotkuthan tuosta saattavat tykätä, mutta kun itse olen tällainen rapista ymmärtämätön puupää niin en osaa suhtautua siihen mitenkään. Joka tapauksessa tasoihin taidetaan mennä sekä UYI I ja -II -albumien välillä eli 4/5 tällekin allekirjoittaneelta.

Taisi taas runopuro ruveta vuotamaan ajatustulvan takia joten parasta kait nostaa näpit pois näppäimistöltä ja lähteä viettämään Perjantai-iltaa muumilimun merkeissä Noh, hyvvee limukkaa sekin on... ja Faith No Morea koneeseen.

Ps. Kirjoitusvirheitä saattoi tulla, mutta pikkuveljellä on "taas" niin kiire päästä koneelle että virheen tarkistus jää nyt pikkuisen pintapuoliseksi, mutta korjaan ne niin nopeasti kuin on mahdollista.

Kiitos ja anteeksi.

[Jussi K]

Päh, Don't Damn Me (miten kukaan ei voi olla tykkäämättä siitä riffistä?! entä 'in your face lyriikat!) & So Fine ovat Use Your Illusions -kokonaisuuden parhaimmistoa Ultimaaliset kännitotuudet Oulun Etu-Lyötystä päättää tähän.

Twilightning soitti muuten juuri coverina Nightrainin! Jumalauta että meni ääni, eihän se olekaan kuin universumin parhain ei-hevibiisi meikälle (Future World pitää 'sen toisen' puolen piikkipaikkaa); sääli miten vähän sakkia oli Teatrian klubipuolella, tällaista juopottelukappaleiden aatelia soisi useamman karjuvan perjantai iltana mukana.

tän biisin laulo eräs punatukkanen jätkä amerikasta ja tää kertoo viinasta


edit: heei, missäs vaiheessa mie muka tuhat viestiä oon kirjoottanu..

[Jazzë]

No niin minäpä korjaan hieman... siis "Don't Damn Me" -biisin riffi on hyvä, mutta kokonaisena biisinä se ei iske, vaikka ihan kuunneltava zipale onkin. Oikeastaan kysymys on siitä, että UYI -kaksikon materiaalin taso on sen verran kova että jopa sellaiset hyvä -kategorian bisit meinaavt jäädä parempien teoksien varjoon ja vajota sinne heikommalle asteelle. Oikeastaan sama koskee hieman myös "So Finea" josta myös kuitenkin löytyvät omat hienot hetkensä. Pidän sen biisin tunnelmasta, mutta se kalpenee vertailussa sitä edeltävään että myös sitä seuraavaan veisuun.

Noh, mielipiteet on jokaisella omansa, tosin allekirjoittanut ei aina välttämättä tiedä mistä pitää ja mistä ei... lepo ja rauha

[MuurarinEno]

Itteäni on alkanu vituttamaan GNR vaan kokoajan enemmän ja enemmän, ennen tykkäsin aika paljonkin nykyään en voi sietää ollenkaan.

Varsinkin Axl:n ääni on semmonen joka saa vitutuksen nousemaan ihan helvetisti.