Lappis wrote:Metallimaailma on pullollaan rumpaleita, jotka pieksevät Lombardon. Turhaa hehkutusta siis pääasiassa
Tekniset suorittajat ovat ihan yleisesti tiedossa, mutta Lombardon maine perustuukin miehen innovatiivisuuteen metallirumpaloinnin saralla. Otetaan nyt kuitenkin huomioon aikakausi ja muut hökkeet. Olisi nimittäin tämä thrashrumpalointi osaltaa ihan toisenlaista ilman Lombardoa plus muita.
Ja statementtina vielä lopuun, että tekniset suorittajat voivat suksia v******n .
Meinasin itsekin vastausta tuohon kirjoitella mutta säästyipähän vaiva, voin nimittäin allekirjoittaa Jukan tekstin ihan täysin.
Ja Lombardolla on kuitenkin erittäin tunnistettava tyyli, samoin kuin Nickolla. Asia, jota eniten soittamisessa ylipäätään arvostan.
HuJOs wrote:Helsingin Sanomien mukana tulevassa NYT-liitteessä on Slayeristä lähes koko sivun juttu ja uusimman levyn arvostelu.
Joo.
"Hän on aikamme arvostetuimpia popmuusikoita, basisti ja laulaja Tom Araya."
Heh, meinas vaan mennä vedet äsken väärään kurkkuun kun ton kohdan lukasi.
Pop-musiikki = Populaarimusiikki = Massojen kuuntelema musiikki = Slayer
Eli eipä siinä menneet vedet väärään kurkkuun, kun erittäin tunnettua ja vuosikymmeniä lajiaan vallinnutta metallibändiä sanottiin pop-musiiksiksi. Ei se ole aina perseen vatkaamista ja tissien pomputtelua. Nimikkeet on nimikkeitä.
^ Joojoo, mutta mun käsitys popmuusikosta nyt ei vaan ole just se mikä jossain Arayassa tulisi vastaan. En mä sano Maidenin jäseniäkään popmuusikoiksi vaikka olis kuinka suosittuja tai tunnettuja.
Kuvittelenko vaan, vai oliko tuo Nytin juttu jotenkin negatiivisesta näkökulmasta tehty? Vai lieneekö vain toimittajan oma tyyli.
Itäkeskuksen Anttilasta noita Slayerin vanhempia levyjä sai ainakin pari päivää sitten 2 kpl 15€, vaikka ei muissa Anttiloissa tunnu kuuluvan tuohon kamppikseen. Tosin niillä tuntuu olevan ihan omat käsitykset siitä, mikä kuuluu ja mikä ei
Kaukkis wrote:Kuvittelenko vaan, vai oliko tuo Nytin juttu jotenkin negatiivisesta näkökulmasta tehty? Vai lieneekö vain toimittajan oma tyyli.
No kieltämättä siitä paistoi sellanen "No eikai ny aikuisten oikeesti" -asenne taustalta. Voi johtua siitä että miten ne Arayan kommentit oli sinne käännetty Liekö toimittaja itse sitten ollut ns. klassikkotapaus eli kova hevari skidinä ja nyt aikuiseksi kasvanut. Höhöhöh vaan perään.
Tuli hankittua tämä pyhän kolminaisuuden viimeinen jäsen, eli Seasons In The Abyss. Hyvä levy tämäkin, kovempi miusta kun South Of Heaven. Levyn parhaita biisejä ovat miusta ainakin War Ensemble, Spirit In Black, Hallowed Point ja Seasons In the Abyss. Loput ovat sitä "hyvä" tasoa (Dead Skin Maskia lukuunottamatta, tästä biisistä en vain pidä). Seuraavaksi hyllyyn ilmestynee Show No Mercy.
En juo alkoholia uskonnollisista syistä... vaan ihan muista syistä.
Kaukkis wrote:Kuvittelenko vaan, vai oliko tuo Nytin juttu jotenkin negatiivisesta näkökulmasta tehty? Vai lieneekö vain toimittajan oma tyyli.
No kieltämättä siitä paistoi sellanen "No eikai ny aikuisten oikeesti" -asenne taustalta. Voi johtua siitä että miten ne Arayan kommentit oli sinne käännetty Liekö toimittaja itse sitten ollut ns. klassikkotapaus eli kova hevari skidinä ja nyt aikuiseksi kasvanut. Höhöhöh vaan perään.
Tai sitten ei. Tämä toimittaja, eli Similän Ville on mun entinen bändikaveri Grain-yhtyeen ajoilta, ja soittaa tänä päivänä joidenkin kenties vielä muistamassa bändissä nimeltä Cryhavoc. Diggaili ainakin ennen kovasti Slayeria, vaan tän päivän tilanteesta en oo ihan varma, kun ei oo tullut vähään aikaan oltua yhteyksissä.
Tuli tuo uusi levy ostettua ja hyvältähän se kuulostaa. Vaikka onhan sielä tosin pari väliinputoajaa mutta kuitenkin ihan hyvä paketti. Ei mitenkään yllättäviä juttuja tullut vastaan sen jälkeen kun oli lukenut täältä näitä kommentteja. Sanoitukset ovat kyllä hyviä, niinkun Slayerilla yleensäkkin. Sitten vaan odottelemaan marraskuun Slayer keikkaa ...
Lappis wrote:Metallimaailma on pullollaan rumpaleita, jotka pieksevät Lombardon. Turhaa hehkutusta siis pääasiassa
Tekniset suorittajat ovat ihan yleisesti tiedossa, mutta Lombardon maine perustuukin miehen innovatiivisuuteen metallirumpaloinnin saralla. Otetaan nyt kuitenkin huomioon aikakausi ja muut hökkeet. Olisi nimittäin tämä thrashrumpalointi osaltaa ihan toisenlaista ilman Lombardoa plus muita.
Ja statementtina vielä lopuun, että tekniset suorittajat voivat suksia v******n .
Innovatiivisuuteen? Ai siihen perustuu Lombardon maine? Humppakomppi on innovatiivisuutta? Uskallat oikeasti väittää, että rässikomppia ei olisi olemassa ilman Lombardoa? Rässirumpalointi on rässikomppia. piste. Ei siinä mitään neroa tarvita että pieksee rumpujaan humpan tahtiin
Tätä juuri tarkoitin: Yliarvostettu
Eiköhän rässikompit olisi hakattu ilman Slayeriakin. Maailmassa nyt on muitakin vanhoja rässibändejä.
Jos haetaan sitä oman tyylin osaajaa, joka ei ole yliarvostettu...Gene Hoglan. Charlie Benante.
Lappis wrote:Metallimaailma on pullollaan rumpaleita, jotka pieksevät Lombardon. Turhaa hehkutusta siis pääasiassa
Tekniset suorittajat ovat ihan yleisesti tiedossa, mutta Lombardon maine perustuukin miehen innovatiivisuuteen metallirumpaloinnin saralla. Otetaan nyt kuitenkin huomioon aikakausi ja muut hökkeet. Olisi nimittäin tämä thrashrumpalointi osaltaa ihan toisenlaista ilman Lombardoa plus muita.
Ja statementtina vielä lopuun, että tekniset suorittajat voivat suksia v******n .
Innovatiivisuuteen? Ai siihen perustuu Lombardon maine? Humppakomppi on innovatiivisuutta? Uskallat oikeasti väittää, että rässikomppia ei olisi olemassa ilman Lombardoa? Rässirumpalointi on rässikomppia. piste. Ei siinä mitään neroa tarvita että pieksee rumpujaan humpan tahtiin
Kannataisiko rauhoittua ja lukea ihan ajatuksen kanssa. Kuten huomaat, minä en väitä yhtään mitään, joten voit sen unohtaa heti kättelyssä. Siinä lukee: OSALTAAN. Got it? Lombardo vaan sattui olemaan tekniikaltaan UUDISTAMASSA metallin kenttää rumpujensoiton osalta esimerkiksi basaritekniikkansa ansiosta. Ja miehen tyyli on melkoisen unikki, eli tunnistettava soittotyyli. Se on nimittäin kyllä teikäläisenkin myönnettävä, että se thrashrumpalointi on pikkaisen jotain muutakin, kuin "rässikomppia." Nimi. thrashbändissä basistina.
"The nightmare corpse-city of R'lyeh was built in measureless eons behind history by the vast, loathsome shapes that seeped down from the dark stars. There lay great Cthulhu and his hordes, hidden in green slimy vaults."
Nyt on uutta levyä kuunneltu aika intensiivisesti ja kyllähän tämä on kovaa valuuttaa. Tiukkaa soittoa ja tiukat, Slayer-saundit. Myös pientä punk-henkisyyttä on välillä aistittavissa mikä on todellakin hyvä asia. Räkää.
Flesh Storm avaa pelin ja mikä avaus onkaan: Kovilla kuunteluilla biisi on noussut saman tason avaajaksi mun korvissa kuin AOD. Flesh Storm levyn ykköstykki, mutta muut tulevat kyllä perässä tasaisena rintamana. Levyn kliimaksi siis heti kättelyssä ja loppupää tasaista kauraa. Helvetin hyvää kauraa kylläkin. Rässikomppia paiskotaan kuin vanhoina hyvinä päivinä ja sehän kelpaa.
Kyllä Slayer tämän osaa. Pitkiin aikoihin paras Slayer-lätty. Tämä tulee viihtymään soittimessa.
Enpäs olekaan vielä laittanut mitään kommenttia uutukaisesta lätystä.
Eli en sitä mitenkään mielettömästi odotellut, olisiko ollut muutama päivä ilmestymisestä, kun hävin hakemassa. Mutta albumi ylitti odotukset. Erittäin vahva, tasainen kokonaisuus ja kuten moneen kertaan todettu, Slayerin paras albumi pitkään aikaan.
Keikkaa odotan kyllä vesi kielellä. Miltähän mahtaa Maiden maistua Slayerin tykityksen jälkeen..? No, Slayeriin mennään riehumismielellä ja Maidenit katsotaan sivistyneesti katsomosta.
Lappis wrote:Nyt on uutta levyä kuunneltu aika intensiivisesti ja kyllähän tämä on kovaa valuuttaa. Tiukkaa soittoa ja tiukat, Slayer-saundit. Myös pientä punk-henkisyyttä on välillä aistittavissa mikä on todellakin hyvä asia. Räkää.
Flesh Storm avaa pelin ja mikä avaus onkaan: Kovilla kuunteluilla biisi on noussut saman tason avaajaksi mun korvissa kuin AOD. Flesh Storm levyn ykköstykki, mutta muut tulevat kyllä perässä tasaisena rintamana. Levyn kliimaksi siis heti kättelyssä ja loppupää tasaista kauraa. Helvetin hyvää kauraa kylläkin. Rässikomppia paiskotaan kuin vanhoina hyvinä päivinä ja sehän kelpaa.
Kyllä Slayer tämän osaa. Pitkiin aikoihin paras Slayer-lätty. Tämä tulee viihtymään soittimessa.
Mulle taas Christ Illusion alussa upposi ja nyt on jäänyt melko kehnoksi kokonaisuudeksi hyllyyn roikkumaan ilman sen suurempia kuuntelutarpeita. Albumissa sinänsä kokonaisuutena ei ole pahemmin vikaa, mutta kehnoksi Slayeriksi se jää joka tapauksessa. Flesh Storm on paras, ja usein sen jälkeen tuleekin jo vaihdetuksi levyä. Tylsää kamaa.
Itsempä vielä en ole Crist Illusion levyhyllyyn eksynyt, pitäisi varmaan hankkia vanhojen levyjen ohella, kyseessähän on parasta thrahsia parin muun bändin ohessa. Seasons in the Abyss on minun mieletäni heidän kovin veto. Reign in Blood ja South of Heaven on myös klassisen parhaita levyjä!
"This is Iron Maiden, and the beast is back! I feel from the outset we all clicked on this one."
Slayer on kuulunut jo yli 20 vuotta metallin arvostetuimpiin ryhmiin, ja kautta historian on Slayer toteuttanut omaa juttuaan jääräpäisesti ja kompromissittomasti. Bändin viimeisenä klassikkona pidetyn Seasons In The Abyssin jälkeen Slayer kokeili rajojaan 90-luvulla tehden parin albumin verran aiempaa hieman hidastempoisempaa ja tyyliltään simppelimpää runttausta Paul Bostaphin hääriessä rumpupatteriston takana, Dave Lombardon mittailessa kykyjänsä mm. Testamentissa.
2000-luvun alkuvuosien aikana oli Bostaphin vuoro siirtyä kilometritehtaalle, ja legendaarinen rumpukone Lombardo nähtiin taas verisateen keskellä tuplia poljeskelemassa. 2001 ilmestyi God Hates Us All-niminen studioalbumi, joka on Bostaphin viimeinen taidonnäyte Slayerissa. Albumi ei ainakaan allekirjoittaneelle maistunut sitten pätkän vertaa, ja Lombardon kanssa toteutettavaa uutta studioalbumia odotettiin kuin kuuta nousevaa.
Lopulta, syksyn suulla 2006 ilmestyi Christ Illusion levykauppoihin. Iron Maidenin tapaan Slayer oli pistänyt nettisivuilleen kuultaviksi parit biisit höyryäväntuoreelta kiekolta, ja allekirjoittanut toisin kuin Maidenin tapauksessa kuunteli näistä vain yhden. Tämän näytekappaleen pohjalta osasin odottaa perushyvää Slayeria, mutta sen kummemmin kappale ei sykähdyttänyt. Sittemmin se (Cult) on kylläkin noussut albumin parhaiden joukkoon. Christ Illusionia tuottamassa olivat Josh Abraham ja Rick Rubin. Tuotantopuolessa on onnistuttu, ja soundillisesti albumi on Slayerin paras. Kitarat murisevat Marshall-säröineen raskaasti ja dynaamisesti, Lombardon tiukka ja kuiva rumpusoundi erottuu edukseen, niin kuin aina ennenkin. Basso murisee kilpaa huutavan Tom Arayan kanssa, ja Hanneman/King-kaksikon ampiaissoolot tarjoavat hermomyrkkyä metallipäille – ihan niin kuin ennenkin.
Alussa Christ Illusion oli todellinen turpaanvetäjä ja ehdottoman kova kokonaisuus. Kaikista biiseistä Slayer-fanina repäisi hirveät fiilikset pintaan, eikä pahaa sanaa ollut sanottavana sitten mistään. Useamman viikon tauon jälkeen kun pamautti Illusionin soittimeen, paljastui todellinen tilanne. Eihän se albumi niin hyvä sitten ollutkaan. Kyse on Slayerista, joten hirveästi ei voi mennä pieleen, rummuissakin sentään itse Dave Lombardo. Kappaleiden joukosta löytyy todellisia helmiä, kuten Cult ja Jihad, ja erityisesti 80-luvunkin klassikot haastava Flesh Storm. Lisäksi albumilta löytyy kourallinen perusvarmoja Slayer-tappobiisejä, kuten Consfearacy, Skeleton Christ, Eyes Of The Insane. Kuitenkin suurta osaa kappalemateriaalista kuunnellessa iskee mieleen Se lause ”Tämä on hyvää musiikkia, mutta ei erityistä Slayeria.”
On totta, että bändi on parhaat päivänsä nähnyt. Slayer ei koskaan toipunut Dave Lombardon potkuista, eikä Christ Illusionkaan kovin kumarrettavaksi ”paluulevyksi” jää. Pintapuolisesti kaikki näyttää olevan kohdallaan, mutta pinnan alta se jokin puskee ikävää fiilistä pintaan. Tässäkö kaikki?
Bändi, joka on levyttänyt Reign In Bloodin, South Of Heavenin ja Seasons In The Abyssin kaltaisia metallimaailmaa tärisyttäneitä klassikoita, tuskin voi mitenkään päästä uudella albumillaan vanhojen tasolle. Jos se on mahdollista, ainakin erittäin harvassa. Kuitenkin Iron Maidenin kuluvana vuonna ilmestynyt tuore kiekko pyyhki bändin vanhoilla levyillä lattiaa, propsit siitä heille. Slayerilla yritystä löytyy, ja biiseistäkin löytyy ainesta, mutta silti sitä albumin loppua kohden mennessä huomaa miettivänsä, milloin tämä jo loppuu. En missään nimessä kyseenalaista Slayerin kykyjä; on mahdollista, joskin epätodennäköistä että bändi jokusen vuoden kuluttua rypistää ilmoille toisen South of Heavenin. Mutta Slayerin teho on aina ollut pitkälti livekeikoissa, joten suosittelen että uudempien kiekkojen päiväkautisten luukutusten sijasta käväisette todistamassa aktin livenä. Sitä tietä minä bändiin rakastuin, ja Sauna Open Air 2005 oli ensimmäinen metalli-keikkani. Sanomattakin selvää että se Angel Of Death on vieläkin kovin. Ehkä.
80-luvun klassikot jäävät kauaksi taakse. Bostaph-ajan albumit tällä kuitenkin lyödään, ja kokonaisuuden sisältäessä kuitenkin muutamia mahtavia kappaleita ja muutenkin runsaasti perushyvää Slayeria, ei kokonaisarvosana voi olla huonompi tai parempi kuin 3/5.
^Vittu, tuossahan on nuorelta jannulta tekstiä kuin Soundista olisi lukenut. Jos olisit jättänyt vuoden 2005 mainitsematta, olisin luullut Nalle Östermanin kirjoittamaksi, tosin ilmaiset viinat puuttuivat tekstistäsi, ja muutenkin olit keskittynyt musiikkiin liikaa ilmaisen alkoholin kulutuksen kustannuksella.
Häpeän tunnustaa, että itse vasta olen pääsemässä koko orkesteriin pikkuhiljaa sisälle. Seasons in the Abyss on ollut viime aikoina tehopyörityksessä autossa. Parasta musiikki liian aikaisen herätyksen aiheuttamaan vitutukseen.
Häpeän tunnustaa, että itse vasta olen pääsemässä koko orkesteriin pikkuhiljaa sisälle. Seasons in the Abyss on ollut viime aikoina tehopyörityksessä autossa. Parasta musiikki liian aikaisen herätyksen aiheuttamaan vitutukseen.
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt tehopyöritykseen Reign in Blood. Takaan että tulee autolla ajaessa helposti sakot kun huomaamattaan painaa turhan kovaa sitä kaasupedaalia.
.
No, Slayeriin mennään riehumismielellä ja Maidenit katsotaan sivistyneesti katsomosta.
