Omistan keikan CD-versiona ilman dvd:tä, joten kuvasta en sano mitään. Mutta keikka itse on aivan loistava, voinen antaa ilman pahempia pohdintoja 5/5. Livefiilis kohdallaan, porukka hyvin mukana ja settilista kova.DevilLook wrote:No niin te kaikki Helloween huulut. Onkos teillä tarkempaa tietoa High Live (2cd+dvd) -paketista. Biisilista on kyllä herkkuva mutta muuten. Kehuja haukkuja, jotain. Ps kuva ois kiva =)
Helloween / Kiske
Moderator: The Killer Krew
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
Youtubesta muuten löytyy muutamia biisejä, pistä hakusanaksi "helloween high live". Itse dvd:n kuvanlaadusta ei tietenkään saa sen suurempaa käsitystä mutta yleismeininki tulee selväksi. Sole Survivor jo legendaarisine rumpuintroineen kannattaa ainakin katsoa! 
Gandalf carries the magic staff
Divides the armies in half
In the deeps of Helm's they engage in battle
So insane it'll make you rattle
Divides the armies in half
In the deeps of Helm's they engage in battle
So insane it'll make you rattle
Eipä tässä taida kummempia empiä. Tilaukseen vaan tai sitten käyn kahtomassa anttilasta sattusko olee. Sais jo viikonlopuks katteltavaa. Luulisin meinaan että jos toi ois totaalikuraa niin se ois jo tullu ilmi. Muistinkin juuri että oon tainnu nähä ton paketin. Se oli sellanen hieman erikoinen cd kotelon kokoinen tai pikkasen isompi mutta dvd kotelon laatuinen muovipakkaus. kattelin ihmeissäni sillon mutta jäi hyllyyn. Ja nyt harmittaa. No, jos ei löydy enää kaupasta niin cdonin kusti polkee, jee jee!
-
Iron Constable
- Crusader
- Posts: 7993
- Joined: Tue Jan 06, 2004 15:13
- Location: Bay Area, Southern Finland
^Ei emmitä ei. Minä kommentoin tämän langan sivulla 3 samaista Liveä ja lopuksi laitoin OSTAKAA. Ei siitä enempiä, onhan tuosta ollut juttua tämän topicin varrella kerran jos toisenkin. Hintaansa nähden kelpo ostos, vaikka tosiaan kuvanlaatu ei parhaimmasta päästä, mutta mielenkiintoinen kokooma parista eri keikasta kuitenkin.
Nykyään melkein kaikki on jännää.
-
The_Air_Raid_Siren
- Tuhlaajapoika
- Posts: 2829
- Joined: Mon Dec 27, 2004 2:30
- Location: For the Greater Good of Jyväskylä
Löytyy tuo High Live -dvd hyllystä. Settilista on kyllä hyvä ja bändi esiintyy vallan mainiosti, mutta kuvanlaatu ei tosiaan ole aivan nykypäivän standardien mukaista, ja äänenlaatu/miksaus voisi myös olla parempi. Silti hintansa arvoinen dvd.
Paras kohta on kun Andi yrittää huudattaa yleisöä Powerin aikana, mutta katsojat eivät oikein tajua mitä Andi hakee takaa, ja biisi venyy minuutteja kunnes Andi saa yleisön hoilaamaan haluamallaan tavalla.
Paras kohta on kun Andi yrittää huudattaa yleisöä Powerin aikana, mutta katsojat eivät oikein tajua mitä Andi hakee takaa, ja biisi venyy minuutteja kunnes Andi saa yleisön hoilaamaan haluamallaan tavalla.
Until it rains ice in hell the shit will keep rolling out your mouth
No more of you - It's zero tolerance!
No more of you - It's zero tolerance!
Kyllähän tuo High Live ihan asiallinen keikkavideo on, ei suurempia valittamisia. Kovassa käytössä ollut aikanaan, jokusen vuoden nimittäin tuo VHS kokoelmissa ollut, nyttemmin tosin käyttöä varten on DVD-kopio(!).
Biiseistähän voisi marmattaa vaikka kuinka, Helloweenillä tuota arsenaalia kumminkin on, mutta mun mielestä valinnoiltaan myös varsin onnistunut paketti.
Biiseistähän voisi marmattaa vaikka kuinka, Helloweenillä tuota arsenaalia kumminkin on, mutta mun mielestä valinnoiltaan myös varsin onnistunut paketti.
YOU DON'T ROCK HARD
YOU NEVER DID
YOU NEVER DID
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
Päätin jo viikolla, että tämä viikonloppu menee levyjen parissa, uusia kun on kertynyt hyllyyn lähiviikkoina hyvä määrä. Kuitenkin päätin ensin suorittaa pitkään kutkuttaneen projektin alta pois. Nimittäin nyt Helloweenin viikko sitten Imatralla todistettuani, ovat fiilikset kyseistä bändiä kohtaan vielä niin lämpimät, että päätin tänään ottaa vihdoinkin käsittelyyn kaikki kolme Keeper Of The Seven Keys-albumia. Tokihan nämä musiikillisesti ovat tuttua tavaraa, mutta nyt pohdiskelenkin sitä, miltä kaksikymmentä vuotta vanhat klassikot kuulostavat nykypäivänä, ja miten jatko-osa The Legacy pärjää arvostelussa verrattuna kahteen ensimmäiseen. Moni on varonut Legacya arvostellessa vertaamasta tätä edellisiin Keepereihin. Se on mielestäni turhaa, ja aion siis itse pistää Legacyn heti kovaan seuraan kahden ”alkuperäisen” Keeper of The Seven Keys-albumin kanssa.
Vuosina 1987 & 1988 julkaistut Keeper of The Seven Keys 1&2 ovat jättäneet heavymetaliin lähtemättömän jäljen. Helloween on bändinä ollut myöhemmän powermetalin varmaan suurin vaikuttaja, ja nimenomaan nämä Keeperit. Onko näiden kahden kahdeksankymmentäluvun albumin maine oikeutettu? Ovatko ne niin hyviä kun kaikki puhuvat? Kun uusi tyyppi, juuri bändistä kiinnostunut kysyy konkareilta, mikä levy kannattaisi hankkia ensimmäiseksi, sieltä lentää useiten vastaukseksi joku Keeper. Vastaavatko Keeperit mainettaan? Kyllä.
Keeper Of The Seven Keys, Pt. 1 (1987) on ensimmäisiin Helloween-levytyksiin nähden hyvin erilaista tavaraa. Kokoonpano on muuttunut Walls Of Jericholta sen verran, että laulumikin varressa keikkuu nuori lahjakkuus Michael Kiske, tämä ah, niin loistava mielipiteiden täydellinen jakaja. Minä itse kuulun uudemman Helloweenin faneihin, mutta on minun pakko myöntää, että Kiske istuu näille kahdelle ensimmäiselle Keeperille täydellisesti. Näitä klassikoita on vaikea kuvitella ilman tuota korkeaa, niin tuttua vokalisointia, jota toiset vihaavat ja toiset rakastavat yli kaiken.
Helloweenissa on aina ollut sellaisia asetelmia, että joku bändin jäsen on jollain tietyllä levyllä tunkenut läpi eräänlaisena johtohahmona. Andi Deris on tämän päivän Helloweenissa pitkälti kantava voima niin sävellyksellisesti kuin sanoituksellisesti. Kuitenkin 80-luku oli aika lailla Kai Hansenin (nyk. Gamma Ray) aikaa, ja Walls Of Jerichon tavoin Keeper 1 on pitkälti Hansenin johtama albumi. Hansen on yksin säveltänyt albumin kahdeksasta kappaleesta viisi, ja yhden kappaleen mies on säveltänyt Michael Weikathin kanssa.
1. Initiation (Hansen)
2. I´m Alive (Hansen)
3. A Little Time (Kiske)
4. Twilight Of The Gods (Hansen)
5. A Tale That Wasn´t Right (Weikath)
6. Future World (Hansen)
7. Halloween (Hansen)
8. Follow The Sign (Hansen/Weikath)
Keeper Of The Seven Keys 1 on täyttä klassikkoa alusta loppuun. I´m Alive, Twilight Of The Gods, A Tale That Wasn´t Right, Future World, Halloween... Pelkkä näiden kappaleiden nimeltä mainitseminen aiheuttaa varmaan kylmänväreet monen kasikytluvun heavyyn ihastuneiden iholle. Tuplakitaramelodiat, tuplabasarikomppi, kovaa ja korkealta pistelty laulu, melodisesti maalaileva basso. Albumi on kokonaisuutena loistava, nyt kun viimeinenkin kappale on auennut. Kisken kirjoittama A Little Time ei ensin mennyt kaaliin ollenkaan, mutta nyt olen oppinut pitämään siitä ja paljon pidänkin. Hyviin albumeihin kuuluu olennaisena osana tietyt, ajan kanssa aukeavat ”salaisuudet”, eikö? Cd-versiolle on ympätty piiloraidaksi aikoinaan Kai Hansenin laulama Judas, joka jyrää sekin linjaan sopivalla tavalla, vaikkakin ensi kuulemalta myönnän olleeni hämmästynyt keskeltä Kisken laulamia kappaleita löytyvään räkäisesti huudettuun rypistykseen!
Kaikenkaikkiaan Keeper Of The Seven Keys 1 on loistava albumi, joka vasta vähän aikaa sitten on saavuttanut omissa kirjoissani täyden loistonsa. Albumi on noussut täysin kakkososan rinnalle, jota pidin alussa selvästi ykköstä parempana. Keeperit 1&2 ovat saman kolikon kaksi eri puolta. Mielenkiintoisia vertailukohtia ei voi välttää, kakkososalla kun on parhaat biisit väsännyt taasen toinen kitaristi Michael Weikath.
Keeper Of The Seven Keys Pt. 2 (1988) jatkaa suoraan siitä mihin ykkösosa jäi. Albumilla tarjotaan kuultavaksi jälleen tiivis paketti melodisen heavymetalin huipentumaa höystettynä jälleen hieman kehittyneemmällä soitolla ja miksauksellakin. Tyylillisesti painellaan niin kiinni Keeper 1:ssa, että nämä olisivat yhtenä tupla-albumina melkeinpä parempi paketti. Ja tällaisena albumit on julkaistukin jossain vaiheessa.
Kai Hansen on tällä albumilla huomattavasti pienemmässä roolissa. Itse albumin kappaleista mies on kirjoittanut kaksi, plus tähän vielä cd-versiolle heitetty bonuspala Save Us. Michael Weikath on väsännyt albumille viisi raitaa, jotka kaikki ovat erinomaisia kappaleita. Kuten varmasti tyypilliseen hehkutus-tasooni nähden arvaatte, ei tältäkään levyltä pahemmin heikkoja hetkiä osaa eritellä. Pitkää Keeper 2-analyysia kirjoittaessa ei Rise And Fall ollut ihan täysin auki, enkä arvostanut Save Usia ollenkaan. Nyt on mielipide muuttunut, ja voin hyvillä mielin kehaista albumia täysin tiiviiksi paketiksi. Soundit, tuotanto, kaikki ovat hiukan ykkösosaa kehittyneempiä, ja jos ei Keeper 1 kaikille aiheuta väkisin tapahtuvaa pään heilutusta, ei Keeper 2:sta kuunneltaessa voi teräksisinkään kaveri pitää nuppia paikallaan koko aikaa.
Keeper 2 on eräs aikamme metallilevyjä, sen sisältäessä vielä tänä päivänä moderneja, ajattomia sävyjä + tietenkin 80-luvulle kallistuvaa nostalgiaa. Niistä biiseistä löytää aina joitain uusia, hienoja yksityiskohtia. Mitä levy pitää sisällään?
1. Invitation (Weikath)
2. Eagle Fly Free (Weikath)
3. You Always Walks Alone (Kiske)
4. Rise And Fall (Weikath)
5. Dr. Stein (Weikath)
6. We Got The Right (Kiske)
7. March Of Time (Hansen)
8. I Want Out (Hansen)
9. Keeper Of The Seven Keys (Weikath)
10. Save Us (Hansen) bonus
Eagle Fly Free, Dr.Stein, I Want Out, Keeper Of The Seven Keys...Onko tuttuja nimiä? Ihanko totta?
Korkealta mennään, Eagle Fly Freen kertosäe jyrää vielä tänä päivänäkin niin että kylmänväreet iskevät selkään. Vaikka Kiske-intoilu meni alkuhuuman jälkeen ohi, yritän silti arvostaa miehen laulantaa sen ansaitsemalla tavalla. Edelleenkin March of Timen kertosäe on jotain sellaista, johon ei Andi Deris pysty ikinä, vaikka kokonaisuudessaan miellyttää minua Michiä huomattavasti enemmän.
Aah, Helloween-huumoria. Kuka voi hymyilemättä lukea Dr. Steinin tai Rise And Fallin sanoituksia? Helloween on aina osannut huumorivedot ällistyttävän hienosti; omalla tavallaan pistävän itseironisesti ja kuitenkin tyylikkään hauskasti. Tohtori Steinin ihmeelliset kyhäelmät, joista voisi tulla hyviä rockmuusikoita tai poliitikkoja? Olen aina pitänyt Helloweenin muusikollista tasoa erittäin hyvänä, ja bändi taitaa olla vähän aliarvostettukin tältä saralta. Kuunnelkaapas niitä Weikathin/Hansenin tuplamelodioita, esimerkiksi albumin eeppisessä nimibiisissä? Kuka voi sanoa, ettei Ingon jyskyttävä tuplabasarikomppi iske tajuntaan? Markus Grosskopf on eräs tämän planeetan parhaista metallibasisteista, joka ei ikävä kyllä koskaan ole saanut osakseen ansaitsemaansa arvostusta.
Tänä päivänä Keeper 2 kuulostaa ajattomalta, tyylikkäältä ja kaikenkaikkiaan mahtavalta. En ole itse 80-lukua elänyt, mutta voin vain kuvitella sitä, minkä fiiliksen nämä levyt ovat ilmestyessään aiheuttaneet.
Paljon on asioita tapahtunut ja vettä virrannut Lempäälän kanavassa ennen kuin oli aika saattaa maailmaan kolmas Keeper Of The Seven Keys. Alkuperäisillä Keepereillä soittavista muusikoista enää Michael Weikath ja Markus Grosskopf ovatporukassa jäljellä. Tämä saattaa olla joillekin ylitsepääsemätön este Keeper Legacyn antaumukselliseen kuuntelemiseen, ja Kiske-fanittajat dissaavat varmasti Derisiä hautaan asti. Kuitenkin Legacyn kokoonpano miellyttää itseäni hyvin paljon, mutta ymmärrän toki vanhan kokoonpanon hehkuttajat ihan vaan siitä syystä, että minun on itseni helpompi samaistua nyky-Helloweenin, kerta olen nykyisen kokoonpanon ajalla bändin löytänyt.
Andi Derisin hoitaessa laulun, Michael Weikath vääntää edelleen kehnossa asennossa, tupakka suupielessä kermanväristä Les Pauliansa. Toisena kitaristina bändissä esiintyy nuori lahjakkuus Sascha Gerstner. Dani Löble takoo kannuja taustalla sellaisella tunteella, että siinä on vastusta monelle nykypäivän metallijyystälälle; unohtamatta tietenkään viekkaasti hymyilevää Markus Grosskopfia.
Näillä eväin Helloween lähti 2000-luvun uusien tuulien saatteleman kyhäämään jatkoa legendaarisille klassikkoalbumeilleen.
Keeper Of The Seven Keys: The Legacy on varmasti eniten mielipiteitä (ei vähiten nimensä takia) jakava Helloween-albumi. Johan sitä Kai Hansenkin kerkesi mediassa puhumaan kuinka kolmannen Keeperin teko ei ole mahdollista ilman sitä iänikuista Michael Kiskeä. Fanit odottivat varmasti sekasortoisin ajatuksin albumia kuullessaan nimen ensi kertaa. Mrs. God/The King For A 1000 Years-sinkku tarjosi faneille ensikosketuksen tulevaan, massiiviseen The Legacy-pakettiin. Lopulta itse albumi ilmestyi kauppojen hyllyille, ja Helloween-fanit kävivät jokainen varmasti suuri kysymysmerkki mielessään noutamaan omansa kaupanhyllyltä pois.
1. The King For A 1000 Years (Helloween)
2. The Invisible Man (Gerstner)
3. Born On Judgement Day (Weikath)
4. Pleasure Drone (Gerstner)
5. Mrs. God (Deris)
6. Silent Rain (Gerstner/Deris)
7. Occasion Avenue (Deris)
8. Light The Universe (Deris)
9. Do You Know What Are You Fighting For (Weikath)
10. Come Alive (Deris)
11. The Shade In The Shadow (Deris)
12. Get It Up (Weikath)
13. My Life For One More Day (Grosskopf(Weikath)
The Legacy on massiivinen, 80-minuuttinen paketti, joka häikäisevän kokonsa ja kestonsa takia pistettiin kahdelle cd:lle. Ykköslevy kumartaa enemmän vanhoihin Keepereihin päin jos lähdetään vertaamaan, ja kakkoslevy taas esittelee tuttua Keeper-tavaraa höystettynä hieman modernimmilla sävyillä.
Andi Deris näkyy olevan kovassa terässä, miehen ollessa mukana puolella albumin kaikista biiseistä. Levy on pitkä, ja näin on melkein itsestään selvää, ettei tasaisemmilta vedoilta voida välttyä. Ykköslevy paahtaa kunniallisesti ja tasokkaasti alusta loppuun, mutta kakkoslevyn biisien seasta löytyy tasaisempaa ainesta. Candice Nightin ja Andi Derisin yhdessä laulama rauhallisempi Light The Universe ei yrityksestä huolimatta onnistu uppoamaan. Lopuista biiseistä löytyy joitakin yksittäisiä tylsähköjä kohtia, jotka olisi voinut toteuttaa toisin. Levyltä olisi hyvin voinut karsia 1-2 biisiä pois, ja näin ollen se olisi (tosin silti kookkaana pakettina) ollut mahtava kokonaisuus. Kuitenkin yksittäisten biisien voimaa ei sovi aliarvioida, ja esim. ykköslevy kokonaisuudessaan, vaikkakin vain kuuden biisin kestollaan, pistää jo kovan vastuksen Keepereille 1&2.
The King For A 1000 Years, The Invisible Man, Pleasure Drone, Mrs. God, Occasion Avenue, Come Alive ja My Life For One More Day ovat kaikki loistavia kappaleita, jotka pääsevät ehdottomasti Helloweenin parhaalle tasolle. The King For A 1000 Years ja Occasion Avenue jatkavat pitkien Keeper-biisien saagaa, ja muut tarjoavat erilaisin maustein höystettyinä erilaisia, mielenkiintoisia juttuja. Bändin ”nuori poika” Sascha Gerstner on säveltänyt kaksi mahtavaa kappaletta, Pleasure Dronen ja The Invisible Manin, joista ensimmäisenä mainittu on tämän hetken suosikkini koko albumilta. Mrs. God, tuttu sinkkubiisi jyrää huumorin ja äärimmäisen grooven voimin, kappaleen ollessa ihan hätkähdyttävän loistava, vanhaan kunnon Dr.Stein-henkeen.
Pitkät Keeper-biisit ovat hyvin mielenkiintoinen sarja, eikö?
Halloween (Hansen)
Keeper Of The Seven Keys (Weikath)
The King For A 1000 Years (Helloween)
Occasion Avenue (Deris)
Mielenkiintoista, katsokaa ketkä biisit ovat tehneet. Jos neljä eri tekijä-yksikköä onnistuu tekemään neljä 5/5-tasoista kappaletta, jotka ovat keskenkään mahdotonta pistää järjestykseen yksinkertaisesti jokaisen armottoman loistavuuden takia, on silloin bändissä oltava jotain maagista.
Näihin sanoihin on hyvä päättää Legacyn yksittäinen setviminen. Albumi kun on hyllyssäni vielä aikamoisen tuore. Kuitenkin olen nyt pistänyt narulle mietteitä kaikista Keepereistä, ja voin tässä vaiheessa sanoa Legacyn yltävän samalla viivalle 80-luvun Keepereiden rinnalle. Kokoonpano, upeat biisit ovat onnistuneet häivyttämään tasaisempien ainesten löyhkän pois, ja sitä paitsi molemmilla varhaisemmalla Keeperillä on ollut tasaisemmat juttunsa, jotka ovat auenneet ajan myötä. Legacyn kanssa kulkemani tie on vasta alussa.
Näihin tunnelmiin on hyvä jatkaa näiden albumeiden luukuttamisa. Np. My Life For One More Day
Cheers, Stratocaster.
Vuosina 1987 & 1988 julkaistut Keeper of The Seven Keys 1&2 ovat jättäneet heavymetaliin lähtemättömän jäljen. Helloween on bändinä ollut myöhemmän powermetalin varmaan suurin vaikuttaja, ja nimenomaan nämä Keeperit. Onko näiden kahden kahdeksankymmentäluvun albumin maine oikeutettu? Ovatko ne niin hyviä kun kaikki puhuvat? Kun uusi tyyppi, juuri bändistä kiinnostunut kysyy konkareilta, mikä levy kannattaisi hankkia ensimmäiseksi, sieltä lentää useiten vastaukseksi joku Keeper. Vastaavatko Keeperit mainettaan? Kyllä.
Keeper Of The Seven Keys, Pt. 1 (1987) on ensimmäisiin Helloween-levytyksiin nähden hyvin erilaista tavaraa. Kokoonpano on muuttunut Walls Of Jericholta sen verran, että laulumikin varressa keikkuu nuori lahjakkuus Michael Kiske, tämä ah, niin loistava mielipiteiden täydellinen jakaja. Minä itse kuulun uudemman Helloweenin faneihin, mutta on minun pakko myöntää, että Kiske istuu näille kahdelle ensimmäiselle Keeperille täydellisesti. Näitä klassikoita on vaikea kuvitella ilman tuota korkeaa, niin tuttua vokalisointia, jota toiset vihaavat ja toiset rakastavat yli kaiken.
Helloweenissa on aina ollut sellaisia asetelmia, että joku bändin jäsen on jollain tietyllä levyllä tunkenut läpi eräänlaisena johtohahmona. Andi Deris on tämän päivän Helloweenissa pitkälti kantava voima niin sävellyksellisesti kuin sanoituksellisesti. Kuitenkin 80-luku oli aika lailla Kai Hansenin (nyk. Gamma Ray) aikaa, ja Walls Of Jerichon tavoin Keeper 1 on pitkälti Hansenin johtama albumi. Hansen on yksin säveltänyt albumin kahdeksasta kappaleesta viisi, ja yhden kappaleen mies on säveltänyt Michael Weikathin kanssa.
1. Initiation (Hansen)
2. I´m Alive (Hansen)
3. A Little Time (Kiske)
4. Twilight Of The Gods (Hansen)
5. A Tale That Wasn´t Right (Weikath)
6. Future World (Hansen)
7. Halloween (Hansen)
8. Follow The Sign (Hansen/Weikath)
Keeper Of The Seven Keys 1 on täyttä klassikkoa alusta loppuun. I´m Alive, Twilight Of The Gods, A Tale That Wasn´t Right, Future World, Halloween... Pelkkä näiden kappaleiden nimeltä mainitseminen aiheuttaa varmaan kylmänväreet monen kasikytluvun heavyyn ihastuneiden iholle. Tuplakitaramelodiat, tuplabasarikomppi, kovaa ja korkealta pistelty laulu, melodisesti maalaileva basso. Albumi on kokonaisuutena loistava, nyt kun viimeinenkin kappale on auennut. Kisken kirjoittama A Little Time ei ensin mennyt kaaliin ollenkaan, mutta nyt olen oppinut pitämään siitä ja paljon pidänkin. Hyviin albumeihin kuuluu olennaisena osana tietyt, ajan kanssa aukeavat ”salaisuudet”, eikö? Cd-versiolle on ympätty piiloraidaksi aikoinaan Kai Hansenin laulama Judas, joka jyrää sekin linjaan sopivalla tavalla, vaikkakin ensi kuulemalta myönnän olleeni hämmästynyt keskeltä Kisken laulamia kappaleita löytyvään räkäisesti huudettuun rypistykseen!
Kaikenkaikkiaan Keeper Of The Seven Keys 1 on loistava albumi, joka vasta vähän aikaa sitten on saavuttanut omissa kirjoissani täyden loistonsa. Albumi on noussut täysin kakkososan rinnalle, jota pidin alussa selvästi ykköstä parempana. Keeperit 1&2 ovat saman kolikon kaksi eri puolta. Mielenkiintoisia vertailukohtia ei voi välttää, kakkososalla kun on parhaat biisit väsännyt taasen toinen kitaristi Michael Weikath.
Keeper Of The Seven Keys Pt. 2 (1988) jatkaa suoraan siitä mihin ykkösosa jäi. Albumilla tarjotaan kuultavaksi jälleen tiivis paketti melodisen heavymetalin huipentumaa höystettynä jälleen hieman kehittyneemmällä soitolla ja miksauksellakin. Tyylillisesti painellaan niin kiinni Keeper 1:ssa, että nämä olisivat yhtenä tupla-albumina melkeinpä parempi paketti. Ja tällaisena albumit on julkaistukin jossain vaiheessa.
Kai Hansen on tällä albumilla huomattavasti pienemmässä roolissa. Itse albumin kappaleista mies on kirjoittanut kaksi, plus tähän vielä cd-versiolle heitetty bonuspala Save Us. Michael Weikath on väsännyt albumille viisi raitaa, jotka kaikki ovat erinomaisia kappaleita. Kuten varmasti tyypilliseen hehkutus-tasooni nähden arvaatte, ei tältäkään levyltä pahemmin heikkoja hetkiä osaa eritellä. Pitkää Keeper 2-analyysia kirjoittaessa ei Rise And Fall ollut ihan täysin auki, enkä arvostanut Save Usia ollenkaan. Nyt on mielipide muuttunut, ja voin hyvillä mielin kehaista albumia täysin tiiviiksi paketiksi. Soundit, tuotanto, kaikki ovat hiukan ykkösosaa kehittyneempiä, ja jos ei Keeper 1 kaikille aiheuta väkisin tapahtuvaa pään heilutusta, ei Keeper 2:sta kuunneltaessa voi teräksisinkään kaveri pitää nuppia paikallaan koko aikaa.
Keeper 2 on eräs aikamme metallilevyjä, sen sisältäessä vielä tänä päivänä moderneja, ajattomia sävyjä + tietenkin 80-luvulle kallistuvaa nostalgiaa. Niistä biiseistä löytää aina joitain uusia, hienoja yksityiskohtia. Mitä levy pitää sisällään?
1. Invitation (Weikath)
2. Eagle Fly Free (Weikath)
3. You Always Walks Alone (Kiske)
4. Rise And Fall (Weikath)
5. Dr. Stein (Weikath)
6. We Got The Right (Kiske)
7. March Of Time (Hansen)
8. I Want Out (Hansen)
9. Keeper Of The Seven Keys (Weikath)
10. Save Us (Hansen) bonus
Eagle Fly Free, Dr.Stein, I Want Out, Keeper Of The Seven Keys...Onko tuttuja nimiä? Ihanko totta?
Korkealta mennään, Eagle Fly Freen kertosäe jyrää vielä tänä päivänäkin niin että kylmänväreet iskevät selkään. Vaikka Kiske-intoilu meni alkuhuuman jälkeen ohi, yritän silti arvostaa miehen laulantaa sen ansaitsemalla tavalla. Edelleenkin March of Timen kertosäe on jotain sellaista, johon ei Andi Deris pysty ikinä, vaikka kokonaisuudessaan miellyttää minua Michiä huomattavasti enemmän.
Aah, Helloween-huumoria. Kuka voi hymyilemättä lukea Dr. Steinin tai Rise And Fallin sanoituksia? Helloween on aina osannut huumorivedot ällistyttävän hienosti; omalla tavallaan pistävän itseironisesti ja kuitenkin tyylikkään hauskasti. Tohtori Steinin ihmeelliset kyhäelmät, joista voisi tulla hyviä rockmuusikoita tai poliitikkoja? Olen aina pitänyt Helloweenin muusikollista tasoa erittäin hyvänä, ja bändi taitaa olla vähän aliarvostettukin tältä saralta. Kuunnelkaapas niitä Weikathin/Hansenin tuplamelodioita, esimerkiksi albumin eeppisessä nimibiisissä? Kuka voi sanoa, ettei Ingon jyskyttävä tuplabasarikomppi iske tajuntaan? Markus Grosskopf on eräs tämän planeetan parhaista metallibasisteista, joka ei ikävä kyllä koskaan ole saanut osakseen ansaitsemaansa arvostusta.
Tänä päivänä Keeper 2 kuulostaa ajattomalta, tyylikkäältä ja kaikenkaikkiaan mahtavalta. En ole itse 80-lukua elänyt, mutta voin vain kuvitella sitä, minkä fiiliksen nämä levyt ovat ilmestyessään aiheuttaneet.
Paljon on asioita tapahtunut ja vettä virrannut Lempäälän kanavassa ennen kuin oli aika saattaa maailmaan kolmas Keeper Of The Seven Keys. Alkuperäisillä Keepereillä soittavista muusikoista enää Michael Weikath ja Markus Grosskopf ovatporukassa jäljellä. Tämä saattaa olla joillekin ylitsepääsemätön este Keeper Legacyn antaumukselliseen kuuntelemiseen, ja Kiske-fanittajat dissaavat varmasti Derisiä hautaan asti. Kuitenkin Legacyn kokoonpano miellyttää itseäni hyvin paljon, mutta ymmärrän toki vanhan kokoonpanon hehkuttajat ihan vaan siitä syystä, että minun on itseni helpompi samaistua nyky-Helloweenin, kerta olen nykyisen kokoonpanon ajalla bändin löytänyt.
Andi Derisin hoitaessa laulun, Michael Weikath vääntää edelleen kehnossa asennossa, tupakka suupielessä kermanväristä Les Pauliansa. Toisena kitaristina bändissä esiintyy nuori lahjakkuus Sascha Gerstner. Dani Löble takoo kannuja taustalla sellaisella tunteella, että siinä on vastusta monelle nykypäivän metallijyystälälle; unohtamatta tietenkään viekkaasti hymyilevää Markus Grosskopfia.
Näillä eväin Helloween lähti 2000-luvun uusien tuulien saatteleman kyhäämään jatkoa legendaarisille klassikkoalbumeilleen.
Keeper Of The Seven Keys: The Legacy on varmasti eniten mielipiteitä (ei vähiten nimensä takia) jakava Helloween-albumi. Johan sitä Kai Hansenkin kerkesi mediassa puhumaan kuinka kolmannen Keeperin teko ei ole mahdollista ilman sitä iänikuista Michael Kiskeä. Fanit odottivat varmasti sekasortoisin ajatuksin albumia kuullessaan nimen ensi kertaa. Mrs. God/The King For A 1000 Years-sinkku tarjosi faneille ensikosketuksen tulevaan, massiiviseen The Legacy-pakettiin. Lopulta itse albumi ilmestyi kauppojen hyllyille, ja Helloween-fanit kävivät jokainen varmasti suuri kysymysmerkki mielessään noutamaan omansa kaupanhyllyltä pois.
1. The King For A 1000 Years (Helloween)
2. The Invisible Man (Gerstner)
3. Born On Judgement Day (Weikath)
4. Pleasure Drone (Gerstner)
5. Mrs. God (Deris)
6. Silent Rain (Gerstner/Deris)
7. Occasion Avenue (Deris)
8. Light The Universe (Deris)
9. Do You Know What Are You Fighting For (Weikath)
10. Come Alive (Deris)
11. The Shade In The Shadow (Deris)
12. Get It Up (Weikath)
13. My Life For One More Day (Grosskopf(Weikath)
The Legacy on massiivinen, 80-minuuttinen paketti, joka häikäisevän kokonsa ja kestonsa takia pistettiin kahdelle cd:lle. Ykköslevy kumartaa enemmän vanhoihin Keepereihin päin jos lähdetään vertaamaan, ja kakkoslevy taas esittelee tuttua Keeper-tavaraa höystettynä hieman modernimmilla sävyillä.
Andi Deris näkyy olevan kovassa terässä, miehen ollessa mukana puolella albumin kaikista biiseistä. Levy on pitkä, ja näin on melkein itsestään selvää, ettei tasaisemmilta vedoilta voida välttyä. Ykköslevy paahtaa kunniallisesti ja tasokkaasti alusta loppuun, mutta kakkoslevyn biisien seasta löytyy tasaisempaa ainesta. Candice Nightin ja Andi Derisin yhdessä laulama rauhallisempi Light The Universe ei yrityksestä huolimatta onnistu uppoamaan. Lopuista biiseistä löytyy joitakin yksittäisiä tylsähköjä kohtia, jotka olisi voinut toteuttaa toisin. Levyltä olisi hyvin voinut karsia 1-2 biisiä pois, ja näin ollen se olisi (tosin silti kookkaana pakettina) ollut mahtava kokonaisuus. Kuitenkin yksittäisten biisien voimaa ei sovi aliarvioida, ja esim. ykköslevy kokonaisuudessaan, vaikkakin vain kuuden biisin kestollaan, pistää jo kovan vastuksen Keepereille 1&2.
The King For A 1000 Years, The Invisible Man, Pleasure Drone, Mrs. God, Occasion Avenue, Come Alive ja My Life For One More Day ovat kaikki loistavia kappaleita, jotka pääsevät ehdottomasti Helloweenin parhaalle tasolle. The King For A 1000 Years ja Occasion Avenue jatkavat pitkien Keeper-biisien saagaa, ja muut tarjoavat erilaisin maustein höystettyinä erilaisia, mielenkiintoisia juttuja. Bändin ”nuori poika” Sascha Gerstner on säveltänyt kaksi mahtavaa kappaletta, Pleasure Dronen ja The Invisible Manin, joista ensimmäisenä mainittu on tämän hetken suosikkini koko albumilta. Mrs. God, tuttu sinkkubiisi jyrää huumorin ja äärimmäisen grooven voimin, kappaleen ollessa ihan hätkähdyttävän loistava, vanhaan kunnon Dr.Stein-henkeen.
Pitkät Keeper-biisit ovat hyvin mielenkiintoinen sarja, eikö?
Halloween (Hansen)
Keeper Of The Seven Keys (Weikath)
The King For A 1000 Years (Helloween)
Occasion Avenue (Deris)
Mielenkiintoista, katsokaa ketkä biisit ovat tehneet. Jos neljä eri tekijä-yksikköä onnistuu tekemään neljä 5/5-tasoista kappaletta, jotka ovat keskenkään mahdotonta pistää järjestykseen yksinkertaisesti jokaisen armottoman loistavuuden takia, on silloin bändissä oltava jotain maagista.
Näihin sanoihin on hyvä päättää Legacyn yksittäinen setviminen. Albumi kun on hyllyssäni vielä aikamoisen tuore. Kuitenkin olen nyt pistänyt narulle mietteitä kaikista Keepereistä, ja voin tässä vaiheessa sanoa Legacyn yltävän samalla viivalle 80-luvun Keepereiden rinnalle. Kokoonpano, upeat biisit ovat onnistuneet häivyttämään tasaisempien ainesten löyhkän pois, ja sitä paitsi molemmilla varhaisemmalla Keeperillä on ollut tasaisemmat juttunsa, jotka ovat auenneet ajan myötä. Legacyn kanssa kulkemani tie on vasta alussa.
Näihin tunnelmiin on hyvä jatkaa näiden albumeiden luukuttamisa. Np. My Life For One More Day
Cheers, Stratocaster.
-
Peke
- Kärpästen Herra
- Posts: 4785
- Joined: Fri Jan 16, 2004 10:41
- Location: Kotka/Karhulan Metallitehdas 48666
Kivasti niputettu levyjen tunnelmat, mutta itse en old school miehenä Legacystä (pt3) löydä yhtään mitään 1987 ja 1988 albumeihin viittaavaa, en ainakaan sävellys/sovituspuolella. Kummastutti jo alkumetreillä ajatus keeper jatko-osista... Taitaa olla sarjassa " talli määrää ja taiteilijat seuraa" osa 102 
NP: vanha ikisuosikkini..... A Little Time
NP: vanha ikisuosikkini..... A Little Time
High Live DVD on todellakin ostamisen arvoinen, kovaa settiä! ja kannattaa tsekata tätä lankaa taaksepäin... ketä teos kiinnostaa. Löytyy myös mun arvostelu.... Uli Rocks!Iron Constable wrote:^Ei emmitä ei. Minä kommentoin tämän langan sivulla 3 samaista Liveä ja lopuksi laitoin OSTAKAA. Ei siitä enempiä, onhan tuosta ollut juttua tämän topicin varrella kerran jos toisenkin. Hintaansa nähden kelpo ostos, vaikka tosiaan kuvanlaatu ei parhaimmasta päästä, mutta mielenkiintoinen kokooma parista eri keikasta kuitenkin.
Into Iron Maiden Since 1983
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
-
Peke
- Kärpästen Herra
- Posts: 4785
- Joined: Fri Jan 16, 2004 10:41
- Location: Kotka/Karhulan Metallitehdas 48666
HehStratocaster wrote:^ Mulla onkin ollut se eri juttu, että kaikki on ollut samaan aikaan saatavilla. Eli olen alusta lähtien pistänyt kaikki samalle viivalle.
Oldschoolmies vs. oppipoika
Oli miten vaan, mutta aivan erityylistä on pt3 vs pt1/pt2.
Legacyä hallitsee se 2000 luvun tukutuku meno ja kasarille ominainen luonnollisempi rumpu-skitta-basso työskentely loistaa poissaolollaan. Myös PT1/pt2 biisit on enemmän persoonia ja toisistaan erottuvia eivätkä puuroidu sellaiseksi massaksi kuin pt3 kokonaisuudessaan osoittautui.
Älkääkä nyt herneitä imasko... pidän kyllä paljon bändistä, mutta tämä keeper-marssi ei oikein uppoa... Time Marches
Terveisin
Vanha setä ja rautalanka
Into Iron Maiden Since 1983
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
^ Tietyllä tavalla mä en menisi sanomaan Legacya "Keeper III:ksi", koska kyseessähän on "Legacy" eli osan päättäjä. Tämä on tällaista pilkunnussintaa, mutta joka kuitenkin loppupeleissä antaa vähän suuntaa suhtautumisesta albumiin.
Jos kyseessä OLISI keeper 3, sillon olisin minäkin närkästynyt uuden levyn kappaleiden sopivuudesta alkuperäisiin, mutta nyt juttu on vähän eri.
Terveisin
Nuori poika ja kuparilanka
Tämä on tällaista pilkunnussintaa, mutta joka kuitenkin loppupeleissä antaa vähän suuntaa suhtautumisesta albumiin.Jos kyseessä OLISI keeper 3, sillon olisin minäkin närkästynyt uuden levyn kappaleiden sopivuudesta alkuperäisiin, mutta nyt juttu on vähän eri.
Terveisin
Nuori poika ja kuparilanka
-
Peke
- Kärpästen Herra
- Posts: 4785
- Joined: Fri Jan 16, 2004 10:41
- Location: Kotka/Karhulan Metallitehdas 48666
Joo ymmärrän nyt.. viimein... kuparilankaa siis tarvittiinStratocaster wrote:^ Tietyllä tavalla mä en menisi sanomaan Legacya "Keeper III:ksi", koska kyseessähän on "Legacy" eli osan päättäjä.
Jos kyseessä OLISI keeper 3, sillon olisin minäkin närkästynyt uuden levyn kappaleiden sopivuudesta alkuperäisiin, mutta nyt juttu on vähän eri.
Terveisin
Nuori poika ja kuparilanka
Over and out.
Into Iron Maiden Since 1983
Kylläpä sulta Strato lähtee hyvää tekstiä. Tossa part I kohdassa jossa luin biisi listaa, mulle tosiaan tuli kylmät väreet. Ja sitten repesinkun seuraavassa lauseessa jo sanoitkinettä kelle ei tulis jne... Mä oon kanssa tätä vanhempaa fania joka on ostanu noi "keepperit" sillon kun ne ilmesty. Enkä minäkäänoikein löydä pt3:sta kovin kummosia yhteyksiä ekaan kaksikkoon. Mutta on ne kaikki kolme silti vertailu kelpoisia. Ja hyvin sen vertailun kestääkin. Pt3:n oli mulle todella positiivinen yllätys. En odottanut siltä juuri mitään mutta vieläkin se paranaa joka kuuntelulla. Mielenkiintoista onkin verrata näitä kolmea joskus kymmenen vuoden kuluttua. Jos LEgacy kestää sen ajan hampaat, on se mielestäni osa "pyhää kolminaisuuta" (jeh, tosi ärsyttävä vertaus). Jatka Strato noita juttujes kirjottelemista. Mä ainakin luen niitä mielelläni ja tota tahtia sä ootkin jossain kirjottamassa työkses.
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
Hieno homma, sittenpäs sanoma on mennyt hyvin perille.DevilLook wrote:Kylläpä sulta Strato lähtee hyvää tekstiä. Tossa part I kohdassa jossa luin biisi listaa, mulle tosiaan tuli kylmät väreet. Ja sitten repesinkun seuraavassa lauseessa jo sanoitkinettä kelle ei tulis jne... Mä oon kanssa tätä vanhempaa fania joka on ostanu noi "keepperit" sillon kun ne ilmesty. Enkä minäkäänoikein löydä pt3:sta kovin kummosia yhteyksiä ekaan kaksikkoon. Mutta on ne kaikki kolme silti vertailu kelpoisia. Ja hyvin sen vertailun kestääkin. Pt3:n oli mulle todella positiivinen yllätys. En odottanut siltä juuri mitään mutta vieläkin se paranaa joka kuuntelulla. Mielenkiintoista onkin verrata näitä kolmea joskus kymmenen vuoden kuluttua. Jos LEgacy kestää sen ajan hampaat, on se mielestäni osa "pyhää kolminaisuuta" (jeh, tosi ärsyttävä vertaus). Jatka Strato noita juttujes kirjottelemista. Mä ainakin luen niitä mielelläni ja tota tahtia sä ootkin jossain kirjottamassa työkses.
Mielestäni Legacy ainakin näimn lyhyen omistusajan perusteella on hyvinkin vertailukelpoinen vanhempien Keepereiden kanssa, jos asiaan osaa suhtautua oikealla tavalla. Eli ei odota jatkoa 87/88-vuoden jutuille, niistä kun on se melkein 20 vuotta aikaa, mahdotontahan se olisi vaikka kuinka olisi Hansseenia ja Kiskeä mukana. Keeper of The Seven Keys: The Legacy on ihan kansista musiikkiin asti modernistettua Helloween-teema-kamaa. Mielestäni kaikki tällaiset jutut vaativat tietyn asennoitumisen. Ei Legacyyn kannata suhtautua sillain että "okei en vertaa tätä edellisiin."Hienoa että maistuu. Lisää tulee kerta tykätään, se on varmaa.
Nyt soi I Live For Your Pain.
^^^^Öö, koska se on "osan päättäjä" niin silloin se ei ole samaa sarjaa kuin edeltäjät? Väännätkö vielä tuon siitä kuparista.
Keeper 3 = Gamma Ray - Land of the Free
Tervesin
Jotain siitä nuoren ja vanhan väliltä, eikä lankaa laisinkaan.
edit: viddu noiden nuolien kanssa kun pari viestiä kerkes väliin.
alas: ok, asia bueno.
Keeper 3 = Gamma Ray - Land of the Free
Tervesin
Jotain siitä nuoren ja vanhan väliltä, eikä lankaa laisinkaan.
edit: viddu noiden nuolien kanssa kun pari viestiä kerkes väliin.
alas: ok, asia bueno.
Last edited by poolrules on Fri Aug 18, 2006 21:20, edited 2 times in total.
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
Ehei. Vaan sitä meinasin, että ajatuksena sarjan päätösosa on vähän eri asia kuin suora Part 3. Part 3 merkkaisi mielestäni sitä, että jatketaan suoraan siitä mihin kakkososa jäi, mutta Legacy heittää sellaisen lopuntunnun, että tämä on nyt ratkaiseva osa, ja viimeinen.poolrules wrote:^^^^Öö, koska se on "osanpäättäjä" niin silloin se ei ole samaa sarjaa kuin edeltäjät? Väännätkö vielä tuon siitä kuparista.
Keeper 3 = Gamma Ray - Land of the Free
Tervesin
Jotain siitä nuoren ja vanhan väliltä, eikä lankaa laisinkaan.
En osaa selittää, mutta kyseessä on fiilikseen perustuva temppu.
Hail kuparilanka.
Tuli fiilis, että minunkin olisi (taas) auottava leipäläpeäni täällä.
Ensinnäkin: Hieno tekstiä, Strato. Mielenkiinnolla luin. Siinä oli asiat mallillaan ja oikeassa järjestyksessä.
Keepereistä puhuttaessa on minun tavallaan vaikea valita ykkösen ja kakkosen välillä myöskin. Kakkosen hankittuani se tuntu paremmalta kuin ykkönen. Nyt taas ykköstä kuunneltuani tuntuu se kakkosta paremmalta. Mielipide vaihtuu miltei alkkareitten mukana. Molemmat todella ovat kovia levyjä, ja puhuit kyllä aivan totta tuosta kitaristien esiinpuhkeamisesta.
Ensimmäinen Keeper esitteli minulle miehen nimeltä Kai Hansen. Totesin hänet heti todella taitavaksi kitaroijaksi ja biisinikkariksi. Sanoitukset olivat tosin hiukan korneja (we all live in a happiness, our life is full of joy ), mutta nyt olen myöhemmin ymmärtänyt ettei Hansen oikein pitänyt tästä Kisken mukanaan tuomasta uudistuksesta, ja veti ehkä sen vuoksi homman täysin yli. Tosin Halloweenin sanoitus on kaikkine Tenavat-viittauksineen varsin mainio (repesin ensimmäisellä kerralla lyriikoita lukiessani - sitting there with gleaming eyes, waiting for big pumpkin to arise ). Soolot mies veti älyttömän hyvin (Future Worldin soolo = aivan mahtava).
Tämän herran siis tältä levyltä bongasin. Kuitenkin mielenkiinto suuntautui myös todella herkkään kappaleeseen nimeltä A Tale That Wasn't Right, jonka oli tehnyt bändin toinen kitaristi, Michael Weikath (hän kyllä oli jo minulle tuttu Legacylta, joka oli ensimminen Helloween levyni). Kappale iski sydämmeeni samantien loistavalla sävellyksellään ja koskettavalla sanoituksellaan.
Keeper kakkonen osoitti minulle lopullisesti miten mahtava Weiki on tekemään loistavia kappaleita: Eagle Fly Free, Keeper Of The Seven Keys, Dr. Stein, Rise And Fall... Jokainen todella hyvä, mieleenpainuva biisi. Hienoja melodioita, eivätkä sanoituksetkaan olleet lainkaan pöllömpiä (Dr. Stein ja Rise And Fall on kyllä aivan varmasti tehty jonkinlaisessa pilvessä ).
The Legacy taasen oli ensimmäinen Helloween levyni (kuten ylempänäkin mainitsin). Sain sen edellisenä vuotena pikkuveljeltäni joululahjaksi. Kerroin hänelle tästä varsin mielenkiintoiselta vaikuttavasta tiluliluhevibändistä, josta olin kuullut jonkin verran, ja sanoin haluavani tutustua siihen joskus.
Legacy siis esitteli minulle tämän kyseisen yhtyeen, Markuksen mahtavat bassottelut, Weikin ja Saschan ilotulittavat kitarat, Danin tajuntaan porautuvat rumpusoolot, sekä kaiken päällä Andi Derisin käheän, mutta todella toimivan äänen. The King For A 1000 Years oli ensimmöinen kuulemani Hello-kappale, ja edelleenkin pidän siitä suunnattomasti. Sen sanoituksetkin, jotka aikaisemmin vaikuttivat aivan käsittämättömiltä, aukenivat aivan uudella tavalla Keeper Of The Seven Keysin kuultuani. Aijai, sitä jumalatonta tunnetta kun Andi rääkäisee "I Know it aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaall...." ja samantien lähtee uskomattomat rummuttelut ja kitaroinnit liikkelle.
Albumin ykköslevyä on tullut kuunneltua useamminkin, ja todella hyväksi se on osoittautunutkin, parhaimpina kappaleinaan edellä mainittu 1000 Years, Gerstnerin Invisible Man sekä Derisin leikittelevä Mrs. God, joka on varsinkin sanoituksellisesti todella mielenkiintoinen. Samassa huumorihengessä mennään kuin Dr. Steinessä ja Rise And Fallissa, mutta tällä kertaa on -kajahtaneen tiedemiehen ja elämän ylä- ja alamäkien sijaan- teemana Jumalan sukupuoli. Mistä sitä tietää vaikka Setä olisikin Täti.
Kaikenkaikkiaan varsin hauska, mutta tavallaan jopa pohdiskeleva sanoitus.
Kakkoslevy ei yllä ykkösentasolle, muutamaa biisiä lukuunottamatta. Light The Universe iskee minuun jostain selittämättömästä syystä, vaikka vähän pitkäpiimainen onkin. Myös Occasion Avenue toimii varsin mallikkaasti (vaikka tuntuukin hieman liikaa venytetyltä).
Kyseinen biisi muuten alkaa todella hauskasti klipeillä noista kahdesta muusta Keeperistä, ja ovat varmasti monelle vanhanajan Hellodiggarille mukava nostalgiapiikki (itsehän kuulin levyt täysin väärässä järjestyksessä ).
Muuten on aika tasapaksua ja latteaa menoa, vaikka Shade In The Shadow ja My Life For One More Day antavaktin hetkellisiä pilkahduksia. Tuo MLFOMD lopettaa levyn kyllä varsin hyvin, saattaen seitsemän avaimen tarinan loppuunsa, mutta jättäen samalla lopun hieman avoimeksi.
Levyistä itselleni kalisee (ainain tällä hetkellä) parhaiten ykkösen hieman vakavampi suhtautuminen. Lempikappaleeni täältä ovat Kisken A Little Time (iski heti alkuun, hieno kertosäe ja huvittavat kellonpärisyttelyt), A Tal That Wasn't Right (on se vaan niin mahtava), Halloween (bändin parhaita kappaleita, upeita melodian vaihteluita ja komeaa tilutusta) sekä Future World, hieman kornihkoista sanoituksista huolimatta.
Paljon tuli juttua, vaikka tarkoitus oli pysyä ytimekkäänä.
No, niin käy joskus.
Cheers, minunkin puolestani.
P.S. Hemmetin amikset, kun tykyttävät sitä hemmetin jumputustaan suoraan ikkunan alla.
Ensinnäkin: Hieno tekstiä, Strato. Mielenkiinnolla luin. Siinä oli asiat mallillaan ja oikeassa järjestyksessä.
Keepereistä puhuttaessa on minun tavallaan vaikea valita ykkösen ja kakkosen välillä myöskin. Kakkosen hankittuani se tuntu paremmalta kuin ykkönen. Nyt taas ykköstä kuunneltuani tuntuu se kakkosta paremmalta. Mielipide vaihtuu miltei alkkareitten mukana. Molemmat todella ovat kovia levyjä, ja puhuit kyllä aivan totta tuosta kitaristien esiinpuhkeamisesta.
Ensimmäinen Keeper esitteli minulle miehen nimeltä Kai Hansen. Totesin hänet heti todella taitavaksi kitaroijaksi ja biisinikkariksi. Sanoitukset olivat tosin hiukan korneja (we all live in a happiness, our life is full of joy
), mutta nyt olen myöhemmin ymmärtänyt ettei Hansen oikein pitänyt tästä Kisken mukanaan tuomasta uudistuksesta, ja veti ehkä sen vuoksi homman täysin yli. Tosin Halloweenin sanoitus on kaikkine Tenavat-viittauksineen varsin mainio (repesin ensimmäisellä kerralla lyriikoita lukiessani - sitting there with gleaming eyes, waiting for big pumpkin to arise ). Soolot mies veti älyttömän hyvin (Future Worldin soolo = aivan mahtava). Tämän herran siis tältä levyltä bongasin. Kuitenkin mielenkiinto suuntautui myös todella herkkään kappaleeseen nimeltä A Tale That Wasn't Right, jonka oli tehnyt bändin toinen kitaristi, Michael Weikath (hän kyllä oli jo minulle tuttu Legacylta, joka oli ensimminen Helloween levyni). Kappale iski sydämmeeni samantien loistavalla sävellyksellään ja koskettavalla sanoituksellaan.
Keeper kakkonen osoitti minulle lopullisesti miten mahtava Weiki on tekemään loistavia kappaleita: Eagle Fly Free, Keeper Of The Seven Keys, Dr. Stein, Rise And Fall... Jokainen todella hyvä, mieleenpainuva biisi. Hienoja melodioita, eivätkä sanoituksetkaan olleet lainkaan pöllömpiä (Dr. Stein ja Rise And Fall on kyllä aivan varmasti tehty jonkinlaisessa pilvessä
).The Legacy taasen oli ensimmäinen Helloween levyni (kuten ylempänäkin mainitsin). Sain sen edellisenä vuotena pikkuveljeltäni joululahjaksi. Kerroin hänelle tästä varsin mielenkiintoiselta vaikuttavasta tiluliluhevibändistä, josta olin kuullut jonkin verran, ja sanoin haluavani tutustua siihen joskus.
Legacy siis esitteli minulle tämän kyseisen yhtyeen, Markuksen mahtavat bassottelut, Weikin ja Saschan ilotulittavat kitarat, Danin tajuntaan porautuvat rumpusoolot, sekä kaiken päällä Andi Derisin käheän, mutta todella toimivan äänen. The King For A 1000 Years oli ensimmöinen kuulemani Hello-kappale, ja edelleenkin pidän siitä suunnattomasti. Sen sanoituksetkin, jotka aikaisemmin vaikuttivat aivan käsittämättömiltä, aukenivat aivan uudella tavalla Keeper Of The Seven Keysin kuultuani. Aijai, sitä jumalatonta tunnetta kun Andi rääkäisee "I Know it aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaall...." ja samantien lähtee uskomattomat rummuttelut ja kitaroinnit liikkelle.
Albumin ykköslevyä on tullut kuunneltua useamminkin, ja todella hyväksi se on osoittautunutkin, parhaimpina kappaleinaan edellä mainittu 1000 Years, Gerstnerin Invisible Man sekä Derisin leikittelevä Mrs. God, joka on varsinkin sanoituksellisesti todella mielenkiintoinen. Samassa huumorihengessä mennään kuin Dr. Steinessä ja Rise And Fallissa, mutta tällä kertaa on -kajahtaneen tiedemiehen ja elämän ylä- ja alamäkien sijaan- teemana Jumalan sukupuoli. Mistä sitä tietää vaikka Setä olisikin Täti.
Kaikenkaikkiaan varsin hauska, mutta tavallaan jopa pohdiskeleva sanoitus.
Kakkoslevy ei yllä ykkösentasolle, muutamaa biisiä lukuunottamatta. Light The Universe iskee minuun jostain selittämättömästä syystä, vaikka vähän pitkäpiimainen onkin. Myös Occasion Avenue toimii varsin mallikkaasti (vaikka tuntuukin hieman liikaa venytetyltä).
Kyseinen biisi muuten alkaa todella hauskasti klipeillä noista kahdesta muusta Keeperistä, ja ovat varmasti monelle vanhanajan Hellodiggarille mukava nostalgiapiikki (itsehän kuulin levyt täysin väärässä järjestyksessä
).Muuten on aika tasapaksua ja latteaa menoa, vaikka Shade In The Shadow ja My Life For One More Day antavaktin hetkellisiä pilkahduksia. Tuo MLFOMD lopettaa levyn kyllä varsin hyvin, saattaen seitsemän avaimen tarinan loppuunsa, mutta jättäen samalla lopun hieman avoimeksi.
Levyistä itselleni kalisee (ainain tällä hetkellä) parhaiten ykkösen hieman vakavampi suhtautuminen. Lempikappaleeni täältä ovat Kisken A Little Time (iski heti alkuun, hieno kertosäe ja huvittavat kellonpärisyttelyt), A Tal That Wasn't Right (on se vaan niin mahtava), Halloween (bändin parhaita kappaleita, upeita melodian vaihteluita ja komeaa tilutusta) sekä Future World, hieman kornihkoista sanoituksista huolimatta.
Paljon tuli juttua, vaikka tarkoitus oli pysyä ytimekkäänä.
No, niin käy joskus.
Cheers, minunkin puolestani.
P.S. Hemmetin amikset, kun tykyttävät sitä hemmetin jumputustaan suoraan ikkunan alla.
"Aika liikkuu lailla pyövelin, viisaus on hetki hiljaisin"
-Hector
-Hector
Niin kuin tonne levyostostopikkiin jo kirjoittelin, niin nyt onHigh Live tsekkauksessa. Ja kyllä tää mulle toimii ja hyvin. Fiilis on hyvä ja vaikka onkin pätkitty kolmelta keikalta niin live tunnelma tulee todella hyvin esille. Ehkäpä toi heikohko kuvan laatu lisää sitä livemäisyyttä. Ainoa miinus tähänasti on tosiaannoi feidaukset biisien välissä. Eagle Fly Free tosiaan veti kylmätväreet selkäpiihin. Hitto se biisi saa aina fiilarit huippuunsa. Vaikka Deris vetääkin sen hyvin, niin kyllä siinä silti kaipas Kiskeä niissä korkeimmissa kohdissa. Ehkäpä siksi, että sellaisena olen sen biisin tottunut kuulemaan ja sellaisena sen aina kuulen vaikka joku sitä toisin tulkitsisikin. Mutta eipä enempää tuota iänikuista vertailua. Joka tapauksessa hieno live. Ei mitään valittamista. Toimii kuin junan vessa * 666 muuta kliseetä. Pitänee täydentää lähiaikoina tämän bändin kokoelmia entisestään.
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
Kuuntelin yöllä Keeper Legacyn kakkoslevyn ajatuksella läpi, minua kun oli jäänyt vähän vaivaamaan tuo CD 2 muutenkin. Biiseihin ei oikein ole löytynyt tarttumapintaa, ja kokonaisuus on vaikuttanut selvästi ykköslevyä heikommalta.
Kuulokkeet päähän, volyymia vähän isommalle ja levy pyörimään.
Occasion Avenue on kevyesti Helloweenin huippukappaleita, ja se kuulostaa paremmalta kerta kerran jälkeen. Olen jo nostanut sen pitkien Keeper-biisien valiokastiin suoraan Keeperin, Halloweenin ja Tuhannen Vuoden Kuninkaan pariin. Occasion on erilainen Helloween-kappale, raskaampi, synkempi ja ihmeellisen salaperäinen ja hiiviskelevä.
Tämän kappaleen aukeaminen saattaa vaatia aikaa, joten suosittelen että te jotka ette ole tätä täysin sisäistäneet, kuuntelette minun mielikseni ajan kanssa vielä uudestaan.
Tässä vaiheessa alkaa kuitenkin Legacy CD2:lle tyypillinen hienoja elementtejä/turhaa täytekamaa-vaihe, joka on äärimmäisen hämmentävä arvosteltava.
Light The Universe toimii tietyllä fiiliksellä hienosti, ollen herkkä ja kaunis tunnelmapala, mutta löytyy sieltäkin niitä ärsyttiä piirteitä, joiden takia biisistä ei voi tosissaan nauttia. Candice Night ei ota sopiakseen biisiiin, taino; kappale itsehän toimisi varmasti paremmin, jos kyseessä olisi Candice Nightin kappale, jossa Andi Deris olisi vierailemassa! Kuitenkin Helloween-biisinä kappale on jotenkin vieraannuttava, ja omituinen Keeper Of The Seven Keys-albumilla.
Do You Know What Are You Fighting For on osaltaan niitä erittäin omituisia biisejä, jotka ovat mielentilan mukaan joko mahtavia ralleja, tai sitten puuduttavia täytebiisejä. Ns. puolueettomasti tätäkin biisiä on erittäin vaikea arvostella. Kuitenkin yksi asia on selvää; vaikka Michael Weikath on omia musiikillisia sankareitani, on pakko myöntää että miehen sävellyskynä on huomattavasti tylsistynyt, viimeisten täysien pointtien sävellysten ollessa kuuden vuoden takaisella The Dark Ridella. Biisi kulkee, mutta se on ärsyttävä, mutta se toimii hyvin, mutta se ei olekaan kovin erikoinen biisinä, mutta siinä on fiilistä mutta.... Mitä tästä sanoisi? Tällaisten biisien äärellä on vaikea miettiä kokonaisuutta.
Come Alive on Occasionin jälkeen seuraava biisi, jonka voi huoletta ja helposti heittää sarjaan "hyvät Helloween-kappaleet." Tämä biisi on hyvää perusHelloweenia, tosin nytkään mitään mieltämullistavaa ja tajunnanräjäyttävää teosta ei tarjota. Kuitenkin on kaikki hyvät elementit kasassa, ja biisi pistää pään heilumaan. Yllätysyllätys, oli tämä juuri Weikiellekin single-vaihtoehto, muiden jyrätessä kuitenkin ääni-enemmistöllä Mrs. Godin piikkiin. Kertosäe tässä on loistava, ja muutenkin on meininki ihan kohdillaan.
The Shade In The Shadows on taas näitä kappaleita, jotka eivät itselle pahemmin toimi. Löble paiskoo kyllä komppia kovalla groovella, mutta muuten tämä kappale on liian ihmeellinen outolintu jopa minulle. Tästä ei saa pahemmin minkäänlaista tarttumapintaa, ja on vaikea poimia elementtejä selvään "hyvä" tai "huono" leiriin. Uskoisin, että lisäkuuntelu ei olisi pahitteeksi tämän kanssa, pitää siis kokeilla myöhemmän kerran uudestaan ja katsoa onko mielipidemuutoksen aika.
Get It Up ja My Life For One More Day ovat hienoja biisejä, jotka ilman omantunnontuskia voi nostaa Keeper Legacyn parhaimmistoon. Meno ja meininki on kohdallaan, ja fiilistä löytyy. Näissäkin kappaleissa on kuitenkin pieni vara vielä kasvaa lisäkuunteluiden osalta. My Life For One More Day päättää levyn hienosti, mutta biisin loputtua jää kakkoslevystä yleensä vähän tyhjä olo, outo, lisäkuunteluita kipeästi kaipaava olo.
LOISTAVIA:
Occasion Avenue
My Life For One More Day
HYVIÄ:
Come Alive
Get It Up
EI OSAA SANOA:
Light The Universe
Do You Know What Are You Fighting For
HUONOJA:
The Shade In The Shadow
Melkolailla hajaantunut jako, eikö? Tässä kun on koko Legacy-sopasta vasta puolet menossa. Lisätäänpäs tähän melkein täydet pisteet saava ykköslevy ja mitenkäs sitten kokonaisuus?
Nyt on pakko sanoa, että tällaisenaan Legacysta EI ole vastusta vuosien 1987/1988 Keeper Of The Seven Keyseille. Kuuntelin eilen Keeper ykkösen läpi, ja on pakko sanoa, että Legacy on vähän turhan kovassa seurassa jos sen pistää rinta rinnatusten vanhojen Keepereiden kaveriksi. Lähipäivien Keeper-raportti on ehkä vähän erilaisen oloinen, mikä kuvaa hyvin ristiriitaista suhtautumistani Legacyyn.
Minun Keeper of The Seven Keys: The Legacyni näyttäisi tältä:
1. The King For A 1000 Years
2. The Invisible Man
3. Pleasure Drone
4. Mrs. God
5. Silent Rain
6. Occasion Avenue
7. Come Alive
8. Get It Up
9. My Life For One More Day
Näin ollen neljä kappaletta saisi monoa omalta ihanne-Legacyltani.
Arvosanaa en kokonaisuutena paketille osaa pistää, se jättäisi hervottomat omantunnontuskat. Legacy on ehdottoman kiinnostava paketti, joka KUITENKIN menee Helloweenin Deris-kauden parhaiden levyjen kirkkaaseen kärkeen. Kuitenkin on vielä matkaa matkattavana.
Mitä Keeper Legacy kertoo Helloweenin säveltäjistä?
Andi Deris on Helloweenin ehdoton kantava voima tämänpäivän Helloweenista puhuttaessa. Ilman Deristä ei olisi enää Helloweenia. Michael Weikath on tylsistynyt huomattavasti, eikä mies tarjoa paljonkaan tarttumapintaa tältä albumilta. Gerstner jos jää pidemmäksi aikaa Helloweenin riveihin, tulevaisuus on lupaava. Mies on kiskaissut tällekin albumille kaksi Helloween-huippukappaletta. Pleasure Drone ja Invisible Man! Markus Grosskopf kaikessa harvasanaisuudessaan on pistänyt levylle yhden sen hienoimmista kappaleista.
Näillä eväin etiäppäin.
Kuulokkeet päähän, volyymia vähän isommalle ja levy pyörimään.
Occasion Avenue on kevyesti Helloweenin huippukappaleita, ja se kuulostaa paremmalta kerta kerran jälkeen. Olen jo nostanut sen pitkien Keeper-biisien valiokastiin suoraan Keeperin, Halloweenin ja Tuhannen Vuoden Kuninkaan pariin. Occasion on erilainen Helloween-kappale, raskaampi, synkempi ja ihmeellisen salaperäinen ja hiiviskelevä.
Tämän kappaleen aukeaminen saattaa vaatia aikaa, joten suosittelen että te jotka ette ole tätä täysin sisäistäneet, kuuntelette minun mielikseni ajan kanssa vielä uudestaan.
Tässä vaiheessa alkaa kuitenkin Legacy CD2:lle tyypillinen hienoja elementtejä/turhaa täytekamaa-vaihe, joka on äärimmäisen hämmentävä arvosteltava.
Light The Universe toimii tietyllä fiiliksellä hienosti, ollen herkkä ja kaunis tunnelmapala, mutta löytyy sieltäkin niitä ärsyttiä piirteitä, joiden takia biisistä ei voi tosissaan nauttia. Candice Night ei ota sopiakseen biisiiin, taino; kappale itsehän toimisi varmasti paremmin, jos kyseessä olisi Candice Nightin kappale, jossa Andi Deris olisi vierailemassa! Kuitenkin Helloween-biisinä kappale on jotenkin vieraannuttava, ja omituinen Keeper Of The Seven Keys-albumilla. Do You Know What Are You Fighting For on osaltaan niitä erittäin omituisia biisejä, jotka ovat mielentilan mukaan joko mahtavia ralleja, tai sitten puuduttavia täytebiisejä. Ns. puolueettomasti tätäkin biisiä on erittäin vaikea arvostella. Kuitenkin yksi asia on selvää; vaikka Michael Weikath on omia musiikillisia sankareitani, on pakko myöntää että miehen sävellyskynä on huomattavasti tylsistynyt, viimeisten täysien pointtien sävellysten ollessa kuuden vuoden takaisella The Dark Ridella. Biisi kulkee, mutta se on ärsyttävä, mutta se toimii hyvin, mutta se ei olekaan kovin erikoinen biisinä, mutta siinä on fiilistä mutta.... Mitä tästä sanoisi? Tällaisten biisien äärellä on vaikea miettiä kokonaisuutta.
Come Alive on Occasionin jälkeen seuraava biisi, jonka voi huoletta ja helposti heittää sarjaan "hyvät Helloween-kappaleet." Tämä biisi on hyvää perusHelloweenia, tosin nytkään mitään mieltämullistavaa ja tajunnanräjäyttävää teosta ei tarjota. Kuitenkin on kaikki hyvät elementit kasassa, ja biisi pistää pään heilumaan. Yllätysyllätys, oli tämä juuri Weikiellekin single-vaihtoehto, muiden jyrätessä kuitenkin ääni-enemmistöllä Mrs. Godin piikkiin. Kertosäe tässä on loistava, ja muutenkin on meininki ihan kohdillaan.
The Shade In The Shadows on taas näitä kappaleita, jotka eivät itselle pahemmin toimi. Löble paiskoo kyllä komppia kovalla groovella, mutta muuten tämä kappale on liian ihmeellinen outolintu jopa minulle. Tästä ei saa pahemmin minkäänlaista tarttumapintaa, ja on vaikea poimia elementtejä selvään "hyvä" tai "huono" leiriin. Uskoisin, että lisäkuuntelu ei olisi pahitteeksi tämän kanssa, pitää siis kokeilla myöhemmän kerran uudestaan ja katsoa onko mielipidemuutoksen aika.
Get It Up ja My Life For One More Day ovat hienoja biisejä, jotka ilman omantunnontuskia voi nostaa Keeper Legacyn parhaimmistoon. Meno ja meininki on kohdallaan, ja fiilistä löytyy. Näissäkin kappaleissa on kuitenkin pieni vara vielä kasvaa lisäkuunteluiden osalta. My Life For One More Day päättää levyn hienosti, mutta biisin loputtua jää kakkoslevystä yleensä vähän tyhjä olo, outo, lisäkuunteluita kipeästi kaipaava olo.
LOISTAVIA:
Occasion Avenue
My Life For One More Day
HYVIÄ:
Come Alive
Get It Up
EI OSAA SANOA:
Light The Universe
Do You Know What Are You Fighting For
HUONOJA:
The Shade In The Shadow
Melkolailla hajaantunut jako, eikö? Tässä kun on koko Legacy-sopasta vasta puolet menossa. Lisätäänpäs tähän melkein täydet pisteet saava ykköslevy ja mitenkäs sitten kokonaisuus?
Nyt on pakko sanoa, että tällaisenaan Legacysta EI ole vastusta vuosien 1987/1988 Keeper Of The Seven Keyseille. Kuuntelin eilen Keeper ykkösen läpi, ja on pakko sanoa, että Legacy on vähän turhan kovassa seurassa jos sen pistää rinta rinnatusten vanhojen Keepereiden kaveriksi. Lähipäivien Keeper-raportti on ehkä vähän erilaisen oloinen, mikä kuvaa hyvin ristiriitaista suhtautumistani Legacyyn.
Minun Keeper of The Seven Keys: The Legacyni näyttäisi tältä:
1. The King For A 1000 Years
2. The Invisible Man
3. Pleasure Drone
4. Mrs. God
5. Silent Rain
6. Occasion Avenue
7. Come Alive
8. Get It Up
9. My Life For One More Day
Näin ollen neljä kappaletta saisi monoa omalta ihanne-Legacyltani.
Arvosanaa en kokonaisuutena paketille osaa pistää, se jättäisi hervottomat omantunnontuskat. Legacy on ehdottoman kiinnostava paketti, joka KUITENKIN menee Helloweenin Deris-kauden parhaiden levyjen kirkkaaseen kärkeen. Kuitenkin on vielä matkaa matkattavana.
Mitä Keeper Legacy kertoo Helloweenin säveltäjistä?
Andi Deris on Helloweenin ehdoton kantava voima tämänpäivän Helloweenista puhuttaessa. Ilman Deristä ei olisi enää Helloweenia. Michael Weikath on tylsistynyt huomattavasti, eikä mies tarjoa paljonkaan tarttumapintaa tältä albumilta. Gerstner jos jää pidemmäksi aikaa Helloweenin riveihin, tulevaisuus on lupaava. Mies on kiskaissut tällekin albumille kaksi Helloween-huippukappaletta. Pleasure Drone ja Invisible Man!
Markus Grosskopf kaikessa harvasanaisuudessaan on pistänyt levylle yhden sen hienoimmista kappaleista.Näillä eväin etiäppäin.
-
-Moonchild-
- Kisälli
- Posts: 576
- Joined: Fri Dec 09, 2005 19:04
- Location: Oulu
Joo, nyt on Jalometallista palauduttu. Eipä vaan vakuuttanut Helloween minua livenä...Oikeastaan King of 1000 Years, I Want Out ja Dr. Stein olivat ainoat kovat vedot, tai oikeastaan ainoat biisit jotka tarttuivat mieleen vielä keikan jälkeen. Tulipahan taas todettua, että rumpu/kitarasoolo kesken keikan on puuduttavinta mitä keikalla voi olla.
Se täytyy tosin sanoa, että omasta mielestäni Andi Deris on loistava laulaja, ja melko karismaattinen live-esiintyjä. Lähti korkeaa ja matalaa ääntä. Eräs välispiikkikin jäi mieleen:
"Hello, Jullu! How are you doing?"
*Huutoa*
"I just want to ask, how do you actually say Jullu"
*OULU*
"Jullu?...Stupid german..."
Henkilökohtainen Helloween-kohokohtani oli kuitenkin se, että sain aivan älyttömällä munkilla napattua rumpalin rumpukapulan. Dani Löble on herran nimi? Ainakin kapulassa lukee niin.
Se täytyy tosin sanoa, että omasta mielestäni Andi Deris on loistava laulaja, ja melko karismaattinen live-esiintyjä. Lähti korkeaa ja matalaa ääntä. Eräs välispiikkikin jäi mieleen:
"Hello, Jullu! How are you doing?"
*Huutoa*
"I just want to ask, how do you actually say Jullu"
*OULU*
"Jullu?...Stupid german..."
Henkilökohtainen Helloween-kohokohtani oli kuitenkin se, että sain aivan älyttömällä munkilla napattua rumpalin rumpukapulan. Dani Löble on herran nimi? Ainakin kapulassa lukee niin.
^Eipä vakuuttanut Helloween minuakaan perjantaina Oulussa. King For A 1000 Years oli keikan kohokohta. Rumpu-ja kitarasoolot olisi voitu suosiolla jättää pois, koska moiset ovat mielestäni keikoilla turhaa ajantäytettä, ellei niissä oikeasti ole jotain perussettiä mielenkiintoisempaa esitettävänä. Aika vähän biisejä bändi loppujen lopuksi soitti, koska festariaikataulu oli ilmeisen kiireinen. Todennäköisesti Helloween olisi kuulostanut huomattavasti paremmalta, jos en olisi sitä ennen nähnyt Dismemberiä ja Tarotia.
Vai ollaan täällä pettyneitä Helloweeniin... mielestäni bändi oli todella kova Jalometallissa. Fiilis laski oikeastaan vain rumpu/skebasoolojen ja Mrs. Godin (ei livebiisi edelleenkään) aikana, muuten aivan upeaa. Illan parhaat olivat selvästi A Tale That Wasn't Right ja Halloween, niitä laulettiin kuorossa ja lujaa. Future Worldin, Eagle Fly Freen ja I Want Outin meininkiä ei tarvinne erikseen mainita...
Gandalf carries the magic staff
Divides the armies in half
In the deeps of Helm's they engage in battle
So insane it'll make you rattle
Divides the armies in half
In the deeps of Helm's they engage in battle
So insane it'll make you rattle
-
Keeper Of The Seven Keys
- Hang-Around
- Posts: 116
- Joined: Sat Jan 07, 2006 1:14
- Location: The City
Happy Helloween, Happy Helloween...
Nyt tuli pitkästä aikaa pengottua levyhyllyä ja tuli kuunneltua Keeperit (1 ja 2) ja koska edellisestä kuuntelukerrasta oli aikaa, niin tuli sellanen tunne, kuin kokisi kaiken sen sanoinkuvaamattoman fiiliksen ja tunnelman uudestaan kuin aikoinaan levyn hankkiessa.
Kummatkin Keeperit loistavia, mutta ykkönen vie kokonaisuutena kyllä voiton tässä kamppailussa.
Tuli netin kautta tutustuttua myös aikasempaan ja uudempaan Helloweeniin ja ajattelin tässä hankkia lisäystä Helloween kokoelmaan. Meinaan sen verran kovaa potkeivat Walls Of Jerichon ja The Dark Riden "samplet".
Tässä on tullut Straton arvosteluja tullut luettua ja täytyy vielä lukea ne tarkemmin ja niiden perusteella kattoa mikä olisi seuraavaksi hankittava.
Kiitos mielenkiintoisista arvosteluista.
Ja eipä muuta. Ei tässä viestissä ollut varmaan mitään järkeä, tulin vaan kertomaan, että on mahtava fiilis olla takaisin Helloween- perheessä.
Happy Helloween, Happy Happy Helloween! Miten menikään
Nyt tuli pitkästä aikaa pengottua levyhyllyä ja tuli kuunneltua Keeperit (1 ja 2) ja koska edellisestä kuuntelukerrasta oli aikaa, niin tuli sellanen tunne, kuin kokisi kaiken sen sanoinkuvaamattoman fiiliksen ja tunnelman uudestaan kuin aikoinaan levyn hankkiessa.
Kummatkin Keeperit loistavia, mutta ykkönen vie kokonaisuutena kyllä voiton tässä kamppailussa.
Tuli netin kautta tutustuttua myös aikasempaan ja uudempaan Helloweeniin ja ajattelin tässä hankkia lisäystä Helloween kokoelmaan. Meinaan sen verran kovaa potkeivat Walls Of Jerichon ja The Dark Riden "samplet".
Tässä on tullut Straton arvosteluja tullut luettua ja täytyy vielä lukea ne tarkemmin ja niiden perusteella kattoa mikä olisi seuraavaksi hankittava.
Kiitos mielenkiintoisista arvosteluista.
Ja eipä muuta. Ei tässä viestissä ollut varmaan mitään järkeä, tulin vaan kertomaan, että on mahtava fiilis olla takaisin Helloween- perheessä.
Happy Helloween, Happy Happy Helloween! Miten menikään
Peace Sells....But Who's Buying?
Ne jotka haluaa lukea tekstiä perjantaista, miten jätkät soitti tai musiikillista arvostelua yms. skipatkoon tämän
Seuraavaksi on nimittäin vuorossa sekavaa euroforisessa tilassa näpyteltyä fiilis pälätystä.
Perjantai klo 15.00 istun junaan tre-oulu. Matka on aivan kamala. Ei kestonsa vuoksi vaan siksi, että aloin taas jännittämään niin paljon, että tuli huono olo. Yritin rauhoittaa itseäni kuuntelemalla mp3 soittimella Helloweenia, Maidenia, Running Wildia, Athraxia yms.
Oulussa lähdin talsimaan kohti Teatriaa. Onnistuin eksymään oikealta kadulta, vaikka mulla oli kartta. Eräs vanhempi herrasmies sitten neuvoi minut oikeaan suuntaan.
Alueen ulkopuolella tapasin kaksi nuorta neitiä, joidenka seuraan lyöttäydyin. Olipas mukavaa saada juttuseuraa, kun kerkesin tulemaan kovin yksinäinen olo.
Mää olen tottunut, että metalli-ihmiset pitävät yhtä, ovat ystävällisiä jne. mutta juuri tuolal sitten tuli ne poikkeukset vastaan. Eräs känniääliö lähti meidän perään kävelemään ja halusi vetää turpaan, jes. Ja sitten nuoret klopit alkoivat soittamaan suutaan meikäläisen varsilenkkareista, mutta eivät sentään päälle yrittäneet käydä
Klo oli noin 20:45, kun pääsin alueelle. Tärinä alkoi käymään niin pahaksi, että oli pakko mennä muutamat rauhoittavat Smirre Icet vetämään anniskelualueelle (olen sen päätöksen tehnyt, että ennen keikkaa en juo, kun ei se pysy lapasessa [mm. Down @ Pakkahuone]).
Dismemberin katsastin turvallisesti kauempaa ja keskityin Helloweenin odotteluun. Äijien lopetettua puikkelehdin eturivin läheisyyteen ja aidasta kiinni. Mielenrauhaa hetkeksi. Taas oli muuten sama eturivin paikka kuin Imatrallakin. Aivan sama kohta. Oikealla puolellani olevan nuoremman tytöt kanssa siinä sitten rupateltiin se odotustunti ja hän yritti rauhoitella meikäläistä, jolle alkoi taas jännitys käymään liian voimakkaaksi.
Yleisö ei kovin lämmennyt huutamaan mukana Happy, happy Helloweenia. Ei ainakaan kunnolla lähteny ääntä. Andi sai alussa ja keikan aika synttärilaulunsa, tosin nekin kaatuivat siihen, kun jengi eriaikaan yritti jotain hoilottaa. Mutta pointti tajuttu ja Andi kumarsi pariin kertaan kohteliaasti yleisölle.
Onko mun kuuloon alkanu tulla vikaa, vai mikä ihme niitä soundeja vaivasi? Andin ääni hukkui totaalisesti. Imatralla oli aivan eriluokkaa. Kameraa ei ollut mukana. Harmi sillä lava oli sen verran pieni ja matala, että olisi ollut ihanteellinen kuvaamiseen. Tosin keikan alettua paine ym. oli sen verran kova, että ei siinä paljon kuvaamaan olisikaan pystynyt. Loppujen lopuksi kummallekkin puolelleni oli ilmestynyt miehistä edustusta. Mutta loppu keikka oli aika suojaisaa katsottavaa, sillä taakseni tuli pidempi jätkä, joka piti kummaltakin puoleltani käsillä aidasta kiinni, joten takaa ei tullut enää painetta niskaan. Joten oli aika hyvät oltavat, kun joku oli suojana takana.
Taas lähti tälläkin keikalla Weikin reunasta/keskeltä kovin huuto, joten Andi heitti vedet suoraan päälle. Mahtavan virkistävää. Häviäjät saivat vaan Andilta runkkuranneliikettä
Markus oli taas vauhdissa. AC/DC koikkalointia lavalla ja ilmeilyä. Kuten viime keikalla, niin tälläkin kertaa Markuksen kanssa tuijoteltiin vähän aikaan toisiamme. Markus vetää ilmeen, repesin ja hän repää myös. Sen jälkeen nostan kättä hitaasti ilmaan ja Markus seuraa esimerkkiä ja nostaa basson kaulan kattoon ja väläyttää veijarimaisen hymyn.
Parasta Helloweenin livekeikoilla juuri bändin vuorovaikutus yleisön kanssa, onhan se jotain aivan mieletöntä.
Andi heittää taas Weikin kitaralla loppuun pikkusetit, olisiko ollut lyhyemmät kuin Imatralla? Lopuksi heittää plekun, joka tippuu yleisön ja lavan väliseen tilaan. Pyydän mua lähimpänä seissyttä järkkäriä noutamaan plekun ja hän kiltisti haki sen ja laittoi nyrkkiini, jottein muut sitä saaneet. Todella mukana järkkäri siis.
Andilta irtoaa lopussa veikeä hymy, lämmin katse ja lentosuukot. Andi on Äijä. Kruunasi mun illan täysin.
Biiseistä vielä sen verran, että Halloween oli myös jotain upeaa taas kerran. Yleisö oli mukana, kuten koko keikan (lähti meinaan ääntä ja kunnolla!). Fiiliksissä heilutin lettiä ympärillä olevien jätkien kanssa. Andin lavaesiintyminen oli taas mainiota. Kaikki ne liikkeet, ilmeet, kädet, välispiikit. Toimii muhun kuin häkä.
Dr. Steinin aikana oli hienoa kun Sascha, Weiki ja Markus hiipailivat savussa ihan ihmeellisesti, mistä tuli sopivan riipivä olo. Hienon näköstä jätkät!
Keikan jälkeen oli sekava olo. Iloinen, väsynyt, uskomaton.
Takana seisoi pari itseäni vanhempaa mies fania. Toinen ainakin oli ollut Kisken aikaisellakin keikalla. Siirryin heidän seurassaan pihan kalja-alueelle. Rupateltiin kaikenlaista siinä musiikista ja sitten Jussi K ilmestyi. Jatkettiin siinä Jussin ja kahden miehen kera juttuja, kunnes pihan anniskelualuetta ruvettiin sulkemaan.
Niiden kahden muun miehen kanssa siirryttiin taksilla juna-aseman lähellä olevaan baariin, mikä paljastui paikalliseksi teinipopmestaksi. No löydettiin sopivan hiljainen ja rauhallinen kulmaus, missä pystyttiin sulkemisaikaan juttelemaan. Baarista poistuttua menimme kadun toiselle puolelle grillille hakemaan yöpalaa ja sen jälkeen herrat saattoivat junan ovelle. Siinä hyvästelyt ja hakea olo tuli. Kuin todella pitkäaikaiset ystävät olisi hyvästellyt.
Nähdään keikoilla ja kiitos kaikesta!
Juna lähti kohti Tamperetta klo 04:45. Nukahdin lippu kourassa penkille ja loppumatka meni puoliunessa, kunnes taas tuli huono olo. Ei ollut enää mitään jännitettävää, mutta kai se oli se Andin käyttämä pleku, mikä kuumotti taskussa...
Seuraavaksi on nimittäin vuorossa sekavaa euroforisessa tilassa näpyteltyä fiilis pälätystä.
Perjantai klo 15.00 istun junaan tre-oulu. Matka on aivan kamala. Ei kestonsa vuoksi vaan siksi, että aloin taas jännittämään niin paljon, että tuli huono olo. Yritin rauhoittaa itseäni kuuntelemalla mp3 soittimella Helloweenia, Maidenia, Running Wildia, Athraxia yms.
Oulussa lähdin talsimaan kohti Teatriaa. Onnistuin eksymään oikealta kadulta, vaikka mulla oli kartta. Eräs vanhempi herrasmies sitten neuvoi minut oikeaan suuntaan.
Alueen ulkopuolella tapasin kaksi nuorta neitiä, joidenka seuraan lyöttäydyin. Olipas mukavaa saada juttuseuraa, kun kerkesin tulemaan kovin yksinäinen olo.
Mää olen tottunut, että metalli-ihmiset pitävät yhtä, ovat ystävällisiä jne. mutta juuri tuolal sitten tuli ne poikkeukset vastaan. Eräs känniääliö lähti meidän perään kävelemään ja halusi vetää turpaan, jes. Ja sitten nuoret klopit alkoivat soittamaan suutaan meikäläisen varsilenkkareista, mutta eivät sentään päälle yrittäneet käydä
Klo oli noin 20:45, kun pääsin alueelle. Tärinä alkoi käymään niin pahaksi, että oli pakko mennä muutamat rauhoittavat Smirre Icet vetämään anniskelualueelle (olen sen päätöksen tehnyt, että ennen keikkaa en juo, kun ei se pysy lapasessa [mm. Down @ Pakkahuone]).
Dismemberin katsastin turvallisesti kauempaa ja keskityin Helloweenin odotteluun. Äijien lopetettua puikkelehdin eturivin läheisyyteen ja aidasta kiinni. Mielenrauhaa hetkeksi. Taas oli muuten sama eturivin paikka kuin Imatrallakin. Aivan sama kohta. Oikealla puolellani olevan nuoremman tytöt kanssa siinä sitten rupateltiin se odotustunti ja hän yritti rauhoitella meikäläistä, jolle alkoi taas jännitys käymään liian voimakkaaksi.
Yleisö ei kovin lämmennyt huutamaan mukana Happy, happy Helloweenia. Ei ainakaan kunnolla lähteny ääntä. Andi sai alussa ja keikan aika synttärilaulunsa, tosin nekin kaatuivat siihen, kun jengi eriaikaan yritti jotain hoilottaa. Mutta pointti tajuttu ja Andi kumarsi pariin kertaan kohteliaasti yleisölle.
Onko mun kuuloon alkanu tulla vikaa, vai mikä ihme niitä soundeja vaivasi? Andin ääni hukkui totaalisesti. Imatralla oli aivan eriluokkaa. Kameraa ei ollut mukana. Harmi sillä lava oli sen verran pieni ja matala, että olisi ollut ihanteellinen kuvaamiseen. Tosin keikan alettua paine ym. oli sen verran kova, että ei siinä paljon kuvaamaan olisikaan pystynyt. Loppujen lopuksi kummallekkin puolelleni oli ilmestynyt miehistä edustusta. Mutta loppu keikka oli aika suojaisaa katsottavaa, sillä taakseni tuli pidempi jätkä, joka piti kummaltakin puoleltani käsillä aidasta kiinni, joten takaa ei tullut enää painetta niskaan. Joten oli aika hyvät oltavat, kun joku oli suojana takana.
Taas lähti tälläkin keikalla Weikin reunasta/keskeltä kovin huuto, joten Andi heitti vedet suoraan päälle. Mahtavan virkistävää. Häviäjät saivat vaan Andilta runkkuranneliikettä
Markus oli taas vauhdissa. AC/DC koikkalointia lavalla ja ilmeilyä. Kuten viime keikalla, niin tälläkin kertaa Markuksen kanssa tuijoteltiin vähän aikaan toisiamme. Markus vetää ilmeen, repesin ja hän repää myös. Sen jälkeen nostan kättä hitaasti ilmaan ja Markus seuraa esimerkkiä ja nostaa basson kaulan kattoon ja väläyttää veijarimaisen hymyn.
Parasta Helloweenin livekeikoilla juuri bändin vuorovaikutus yleisön kanssa, onhan se jotain aivan mieletöntä.
Andi heittää taas Weikin kitaralla loppuun pikkusetit, olisiko ollut lyhyemmät kuin Imatralla? Lopuksi heittää plekun, joka tippuu yleisön ja lavan väliseen tilaan. Pyydän mua lähimpänä seissyttä järkkäriä noutamaan plekun ja hän kiltisti haki sen ja laittoi nyrkkiini, jottein muut sitä saaneet. Todella mukana järkkäri siis.
Andilta irtoaa lopussa veikeä hymy, lämmin katse ja lentosuukot. Andi on Äijä. Kruunasi mun illan täysin.
Biiseistä vielä sen verran, että Halloween oli myös jotain upeaa taas kerran. Yleisö oli mukana, kuten koko keikan (lähti meinaan ääntä ja kunnolla!). Fiiliksissä heilutin lettiä ympärillä olevien jätkien kanssa. Andin lavaesiintyminen oli taas mainiota. Kaikki ne liikkeet, ilmeet, kädet, välispiikit. Toimii muhun kuin häkä.
Dr. Steinin aikana oli hienoa kun Sascha, Weiki ja Markus hiipailivat savussa ihan ihmeellisesti, mistä tuli sopivan riipivä olo. Hienon näköstä jätkät!
Keikan jälkeen oli sekava olo. Iloinen, väsynyt, uskomaton.
Takana seisoi pari itseäni vanhempaa mies fania. Toinen ainakin oli ollut Kisken aikaisellakin keikalla. Siirryin heidän seurassaan pihan kalja-alueelle. Rupateltiin kaikenlaista siinä musiikista ja sitten Jussi K ilmestyi. Jatkettiin siinä Jussin ja kahden miehen kera juttuja, kunnes pihan anniskelualuetta ruvettiin sulkemaan.
Niiden kahden muun miehen kanssa siirryttiin taksilla juna-aseman lähellä olevaan baariin, mikä paljastui paikalliseksi teinipopmestaksi. No löydettiin sopivan hiljainen ja rauhallinen kulmaus, missä pystyttiin sulkemisaikaan juttelemaan. Baarista poistuttua menimme kadun toiselle puolelle grillille hakemaan yöpalaa ja sen jälkeen herrat saattoivat junan ovelle. Siinä hyvästelyt ja hakea olo tuli. Kuin todella pitkäaikaiset ystävät olisi hyvästellyt.
Nähdään keikoilla ja kiitos kaikesta!
Juna lähti kohti Tamperetta klo 04:45. Nukahdin lippu kourassa penkille ja loppumatka meni puoliunessa, kunnes taas tuli huono olo. Ei ollut enää mitään jännitettävää, mutta kai se oli se Andin käyttämä pleku, mikä kuumotti taskussa...