^
Samoilla linjoilla. Vaikka soundit perseestä ovatkin, niin musiikki itsessään iskee minuun. Se viha ja Daven tulkinnat, biisit nopeita ja raivokkaita.. Levyltä ei löydy yhtään väliinputoajaa tai hirveän heikkoa biisiä, kyllähän materiaali on kokoontunut kauan ja sen kyllä levyltä huomaa, mutta ei siitä kyllä mielestäni nämä "räpeltäminen" ja "paskat soundit" pudota pohjaa pois. Menee listallani parhaimpien debyyttien joukkoon ehdottomasti. Biisit:
Last rites/Loved to death: Tunnelmallisen ja pahaaenteilevän intron jälkeen lähtee riffi päälle ja sitten tulevat rummut mukaan.. Päälle vielä Daven kirkaisu ja minut on myyty. Ja kuka väittää että Samuelson olisi ollut muka paska rumpali
Killing is my business: Tämä taas on mielestäni pienehkö "hidastus" äskeisen hienouden jälkeen, mutta biisi on silti täynnä hyviä riffejä ja lopun huutaminen nostaa aina tunnelman pintaan.
Skull beneath the skin: Ehdottomasti levyn kovimpia vetoja, ei voi kieltää. Intron jälkeen Mustaine pääsee taas huutelemaan eetteriin jonka lähteen lähtee erittäin korviani miellyttävät vingutukset. Lyriikat hienot ja Mustaine tulkitsee ne tyylikkäästi huumeiden kyllästämällä äänellä. Mahtavaa.
Rattlehead: Itselleni tärkeimpiä biisejä koskaan. Levyn parhaimmistoa tämäkin ja sen kyllä huomaa. Jos tämän tahdissa ei pää hakkaa niin ei sitten minkään. Hienot bassotyöskentelyt Juniorilla käynnissä ja Samuelsonkin loistaa (jälleen kerran) edukseen. Löytyy ehkä parhaimmat thrash-lyriikat koskaan:
A dose of metal you need
To bang your head 'til you bleed
It's time for snapping some neck
Slashing, thrashing to Megadeth
Tässä siitä pitäisi ola kyse, hakataan päätä ja annetaan mennä vaan.
Chosen ones: Hienon alkuriffin jälkeen lähtee ensimmäinen säkeistö käyntiin, ja tämäkin on taas vähän hidastelua äskeisen repäisyn jälkeen. Kokonaisuudessaan hyvä biisi ja erittäin hyvin rakennettu. Voisin jopa odottaa tämän löytyvän Peace sellsiltä tai muiltakin myöhemmiltä albumeilta.
Looking down the cross: Ja sitten taas sitä niin sanottua PARHAUTTA. Helvetin kova ja tunnelmallinen biisi. Alku enteilee taas "pahaa" ja sitten lähtee baaso mukaan, vähän ajan päästä kitara sooloilemaan ja sitten odotellaan vähän kunnes Dave taas murahtaa niin alkutunnelma on täydellinen. Biisi lähtee hitaasti ja lyriikat + tulkinta loistaa taas. Toisen ja kolmannen säkeistön välissä mahtavat riffit ja soolonpoikanen, ja kolmas säkeistökin on kultaa. Tästä eteenpäin minulla ei oe oikeastaan mitään lisättävää, kuin että huononpaan suuntaan biisi ei ainakaan mene, vaan loppuakohden saavutaan semmoiseen kliimaksiin että hyvä ettei pää räjähdä. Ai prkl..
Mechanix: Sitten tietenkin tämä.. Levyn kiistellyin kappale (hmm.. mistäköhän syystä). En siihen asiaan ota paskaakaa kantaa, enkä vertaile. Biisi lähtee hyvin ja reippaasti käyntiin, ja hienoja riffejä taas riittää. Lyriikat nyt eivät mitään laukeamista aikaansaavia ole, kuin esim. edellisessä biisissä, mutta eipä sillä niin väliä, muu biisi toimii senverran hyvin. Tunnelma on luotu hyvin ja pää alkaa nykiä riffien mukaan melkein vaarallisella tahdilla. Lopun soolot ovat myös tyylikkäitä ja tunnelmaa nostattavia.
These boots: Levyn selvästi heikoin lenkki, mutta eipähän tätä enään taida niiltä löytyäkkään.. Alun rummutukset ja bassorenkutukset ainakin kuullostavat hyviltä. Lyriikat kai on tarkoitettu "hauskoiksi" mutta en minä niissä hirveästi huumoria näe. Biisi ei itsessään ole hirveän huono, enemmänkin vain kännimusaa. Ollut pojilla liikaa aikaa käsissään ja 2 jazz muusikkoa. Siitä sitten syntyi tämmöinen. Kyllähän tässäkin biisissä on kohokohtansa, alku ja Mustaine. Muuten murtuu vähän sieltä ja täältä.
Elikkäs: Kokonaisuudessaan erittäin hyvä debyytti, joka liian haukkumisen ja soundi-intoilujen takia on jäänyt vähän liikaa taka-alalle. Niinkuin aiemmin sanoin, menee listallani parhaimpien debyyttien joukkoon ehdottomasti. Isot plussat koko levyllä Samuelsonin ja erityisesti Ellefsonin työskentelystä, joka näyttää jo tällä levyllä mihin kykenee.
Elikkäs näin..