Helloween / Kiske
Moderator: The Killer Krew
-
Peke
- Kärpästen Herra
- Posts: 4785
- Joined: Fri Jan 16, 2004 10:41
- Location: Kotka/Karhulan Metallitehdas 48666
Ehkäpäs odotin liikoja... mutta ei tässä nyt suru puseroon tullut.Iron Constable wrote: Vai kävi sinulle Peke noin Hellojen kanssa, otan osaa. Onneksi mulle putoaa ja kovaa, niin pysyy homma balanssissa.
Helloween kuuntelu ei suinkaan ole päättynyt. Monet uudemmat vaan kokonaisuutena puuduttavat. Jatkan kuuntelua omat lempparit valikoiden ja koostan parille CD:lle oman Helloween-kokoelman.
... ja Keeper Of The Seven Keys I ja II ei koskaan kuole, eikä myöskaan Uli Kusch
Into Iron Maiden Since 1983
Jokos on Pekelle Masterplan tuttu bändi? Rummuissa siis Kusch ja laulajanakin melkein David Coverdale, suosittelen ja niin moni muukin.Peke wrote: ... ja Keeper Of The Seven Keys I ja II ei koskaan kuole, eikä myöskaan Uli Kusch
Gandalf carries the magic staff
Divides the armies in half
In the deeps of Helm's they engage in battle
So insane it'll make you rattle
Divides the armies in half
In the deeps of Helm's they engage in battle
So insane it'll make you rattle
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
HELLOWEEN – The Dark Ride
2000
Andi Deris
Michael Weikath
Markus Grosskopf
Roland Grapow
Uli Kusch
Minä edustan tätä osastoa Helloween-fanikunnasta, joka pitää Andi Derisiä bändin historian parhaana vokalistina. Luonnollisesti myös paras albumi sijoittuu tälle aikakaudelle. The Dark Ride on monien kuunteluiden jälkeen muodostunut ehdottomasti Helloweenin parhaaksi albumikokonaisuudeksi, mikä on periaatteessa hieman yllättävää, albumin ollessa Helloweenin synkin, raskain ja kaikista kauimpana perinteisestä Helloween-musiikista. Alussa en ymmärtänyt tätä levyä. Mielestäni musiikki oli liian kaukana Helloweenin perinteisistä piirteistä, ja biisit olivat ensikertalaisen korvaan hyvin outoja. Tästä ei kuitenkaan lannistuttu, vaan kuunteluita vaan kerättiin lisää, ja lähdettiin avaamaan albumia hitaasti mutta varmasti.
Lopullinen kolahdus tapahtui mökillä. Siinä reilusti keskiyön jälkeen kuuntelin albumia, ja katselin samalla ikkunasta pimeälle järvelle. Kaiken sen ympäristön hiljaisuuden keskeltä löytyi yllättäen se albumin aiemmin kadoksissa ollut punainen lanka, ja siitä oli tartuttava kiinni.
Hyvät albumit ovat aina sellaisia, että ne vaativat kuunteluita avautuakseen, ja niistä löytyy myös sen avautumisen jälkeisten kuunteluiden aikana jotain hienoja juttuja mitkä ovat ennen jääneet huomiotta. The Dark Ride on tyyppiesimerkki tällaisesta albumista. Ennen pidin Keeper Of The Seven Keys 2:sta eniten, mutta The Dark Ride pesi lopulta Keeperin yksinkertaisesta syystä. Keeper sisältää loistavia kappaleita, kuolemattomia klassikoita, mutta sieltä välistä löytyy myös epätasaisempia kappaleita. Vaikka Dark Ridelta ei löydäkään Eagle Fly Freen tai Dr.Steinin kaltaisia ikivihreitä, onnistuvat kappaleet silti luomaan rikkoutumattoman ja kaikenkestävän kokonaisuuden. Minä olen sellaista sorttia, joka musiikkia kuunnellessa yleensä kuuntelee albumin alusta loppuun. Tässä piili se ratkaiseva ero Keeperiin.
Levyn soundit ja tuotanto ovat kautta linjan loistavaa jälkeä. Harvan levyn soundit ovat yhtä kirkkaat, selvät ja biisejä tukevat. Se, että tuottajan jakkaralla on istunut Roy Z, kertoo kaiken oleellisen. Miehen tuotantojälkeä tuntemattomat voivat tutustua vaikkapa Bruce Dickinsonin sooloalbumeihin!
Tämä levy toimii ehdottomasti parhaiten pimeässä, kovalla volyymilla. Varaa aikaa, ota penkin reunoista kiinni ja anna palaa.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Beyond The Portal tuo hymyn huulille. Turvallisuuden ja tuttuuden tunne valtaa mielen heti, kun uuden Helloween-levyn starttaa joku vastaava mahtipontinen intro. Tästä se lähtee. Helloweenin introt ovat komeita; ne nostavat kuulijan mielen heti sille tasolle mille tarvitsee.
45 sekuntia, ja Mr.Torture lähtee käyntiin. Heti tässä vaiheessa, intron aikana kuuluu loistavat soundit, eikö? Torture lähtee käyntiin kunnolla Mr. Kuschin fillittelyn jälkeen, ja rankalla kitarasahauksella edetään. Alussa vierastin sitä, että säkeistö vedettiin yhdellä soinnulla läpi, mutta myöhemmin sen ratkaisun nerous kävi ilmi. Andi pistää narulle tapansa mukaan loistavan laulusuorituksen, ja vaikka miehen ulosanti tunnetusti loistavaa onkin, pitää heittää vielä erityisplussa Mr. Torturen säkeistöstä, joka mielestäni menee erityisellä energialla läpi. Kertosäe on taattua Helloween-laatua.
Helloween on siitä mukava bändi, että osaavat käyttää huumoria musiikissaan sopivassa määrin. Kappaleen lyriikat ovatkin riemukasta luettavaa! Tämä kappale heti näin alkuvaiheessa edustaa levyn ääri-parhaimmistoa, ja odotankin kuulevani tämän sitten Imatralla. Melodisuus, hyvä soitto, huumori ja raskaus ovat vaikeat elementit saada toimimaan yhdessä hyvin, mutta tässä on onnistuttu moitteetta.
Levy jatkuu albumin tyyliin verrattuna yllättävän pirteällä All Over The Nationsilla. Ennen en tästäkään välittänyt, mutta sen Ison kolahduksen satuttua tämä nousi albumin suosikkiraitojeni joukkoon. Synkät albumit ovat usein raskasta kuultavaa, jolloin kaiken pitää toimia erittäin hyvin että kuulija ei puutuisi. Helloween on ratkaissut tämän pistämällä albumille kaksi perinteisempää kappaletta, tämän ja myöhemmän Salvationin. Molemmat kappaleet tasoittavat hyvin synkempää ja raskaampaa kokonaisuutta.
All Over The Nations edustaa tuplabasareineen ja melodioineen sitä taattua, turvallista, iloista Helloweenia. Osa rakastaa ja osa vihaa sitä, minä sijoitun johonkin välimaastoon. Tämä kappale on vienyt sydämeni täysin, eikä kertosäkeen äärellä voi olla hymyilemättä. Tässä vaiheessa on pakko mainita Uli Kuschin loistava rumputyöskentely. Biitti ei horju ei, ja soiton groove ihan paistaa sieltä läpi. Kappaleen soolo tukee perinteisin eväin hienosti biisiä itseään, ja loppusoolon melodioista tulee paikoin Keperit mieleen! Kappale loppuu iloiseen basareiden ja kitaroiden ilotulitukseen.
Escalation 666 ja Mirror, Mirror ovat kuulemistani Helloween-kappaleista ehdottomasti raskaimmat. E666 starttaa rumpujen ja kitaran yhteistyöllä, ja jatkuu jos mahdollista, vielä raskaammin. Tässä Andi esittelee rankempaa puoltaan laulajana. Kertosäettä edeltävä osa ihan hohkaa aggressiivisuutta ja energiaa. Kertosäe itse ei muistuta mitään aiempaa Helloween-kertsiä, tässä on nyt kyseessä aivan oma, uniikki juttuna!
”Escalation sixsixsix” henkäilyt taustalla pistävät ihan kananlihalle; pimeässä tätä kuunnellessa ei voisi fiilis olla parempi. Tätäkin kappaletta vähän vieroksuin alussa; oudon, raskaan ja painostavan tunnelman takia. Nyt tottakai on taas peli selvä, ja digataan kuin hullu puurosta.
Soolo on erittäin hillitty, ja kappaleeseen nähden pirteä. Tämä luo todella oudon tunnelman, eikö? Jälkimmäinen soolo taas vetää pimeämpään osastoon, ja johdattaa taas kertosäkeeseen. Helvetin outoa? Mutta toimiiko? TOIMII! Tämä kappale on itselleni ikuinen mysteeri, outoa, raskasta, painostavaa, tunnelmallista ja aggressiivista tavaraa.
Mirror, Mirror lähtee runttaamaan komiasti kitaramelodian + raskaan taustan avulla, ja pian Andi päästelee taas sanallista antia ulos. Tämän kappaleen säkeistöt ovat todella tunnelmallisia, ja Andi pistelee parastaan. Milloin viimeksi Derisin ääni kuulosti yhtä räkäiseltä ja aggressiiviselta? Mahtaa olla Master Of The Rings kyseessä! Kertosäe on varsinainen outolintu, ihan erillään oleva osa muuhun kappaleeseen verrattuna. Siinä se hienous piileekiin, outoja juttuja ihan kuin edellisessäkin kappaleessa. Kertosäkeen jälkeinen riffi tarttuu kuulijaa niskasta kiinni ja pistää pään heilumaan. Kovimpia riffejä ever!
Toinen säkeistö menee erilaisella rumpukompilla, ja että toimii! Edellisen riffin aiheuttama armoton päänheiluminen senkun jatkuu. Täytyy ylistää kitarasoundeja, kitaranrääkkääjänä sitä osaa erottaa hyvät huonoista. Toisen säkeistön jälkeinen väliosa ennen sooloja on OUTO <- siinä vasta Escalationia ja tätä hyvin kuvaava sana. Sooloilu ihan ihme tavaraa, parhautta. Nämä kaksi kappaletta ovat mielestäni täysin erillisiä muusta linjasta, ja outoutensa takia molemmat toimivat.
If I Could Fly on erittäin kaunis, tosin raskas kappale. Alun pianointro pistää kylmän väreet selkään, ja kohta jo bändi paahtaa menemään täydellä teholla. Tässä kappaleessa on mielestäni sellainen laulusuoritus, joka saa hakea vertaistaan pitkän aikaa. En osaa vannoa, onko Andi tässä kovimmassa terässään koko albumilta, mutta sen voin sanoa että kolmen parhaan joukkoon tämä kappale laulunsa osalta menee. Kertosäe on tunnelmallinen, ja alun piano-melodia sopeutuu hyvin basson ja kitaran luomaan valliin. Basso kun tuli mieleen, täytyy kehaista Markuksen aina yhtä moniulotteista ja melodista soittoa. Siinä mies, jonka bassotaiteilu on huomattavan aliarvostettua. HAIL MARKUS!
Toinen säkeistö lähtee tasavarman raskaasti käyntiin. Jos tämä vedetään Imatralla, voi reaktioni olla vaarallinen! If I Could Flyn soolo on ehkä albumin paras, tukee melodisuudessaan ehdottoman loistavasti kappaleen yleislinjaa. ”If i could…if i could Flyy-yyy!!”-huudot lopussa ovat äärimmäistä parhautta korville. Kappale loppuu, ja mitä onkaan seuraavaksi luvassa?
SALVATION! Tässä tämä aliarvostettu helmi, joka mielestäni on tämän levyn ehdottomasti paras kappale, ja tottakai bändin koko tuotannon äärimmäistä kärkikamaa. Jo kappaleen alun äärimelodiset kitarat saavat mielen kirkkaaksi, ja viimeistään siinä vaiheessa missä Mr. beat aloittaa tuplabasariensa tulittamisen, peli on selvä. Andi lähtee tarinaan mukaan eloisasti, ja tulkitsee rivejä niin hienosti kun vaan ihminen pystyy. Michael Weikath ei tämän levyn teossa ikäväkyllä ollut kovinkaan paljon mukana, mutta juuri tämänkaltaiset helmet todistavat miehen ylivertaisuuden säveltäjärintamalla!
Kertosäettä pohjustaa mahtava väliosa, ja kertosäe itse vauhdin saatuaan jyrää eteenpäin loistavasti. Rakastan tätä kappaletta, en vaan voi tajuta miksi tätä ei yleisesti hehkuteta enemmän?
Alun kitaramelodia toistuu, ja sekös kuulijaa hemmottelee. Säkeistö on tämän kappaleen parasta antia, tuplakomppi, hieno taustatyö yhdistettynä Andin vokalisointiin, luo kokonaisuuden joka EI unohdu. Tehkää ystävänpalvelus ja kuunnelkaa Salvation NYT ennen kuin luette lisää!
The Departed (Sun is Going Down) starttaa kunnon delay-kitaran avulla, ja Andi vie taas pisteet kotiin. Groovaa alusta lähtien, ja jälleen nuppi heiluu niin että kyllä lentää karstat korvista kertaheitolla! Onko tämä kertosäe tästä maailmasta? Tähän on kyllä vangittu sellainen tunnelma, että toista ei ole. Andi on jälleen ratkaiseva tekijä kokonaisuuden suhteen. ”Sun is going down!”-taustahuudot ovat loistavia, loistava onkin tämän albumin pääsana! Tätäkin kappaletta kuunnellessa huomio pysyy Andin ilmiömäisessä suorituksessa, ja pitää oikein pohtia että osaa kommentoita muita osa-alueita!
Tunnelma on varmasti hienoin koko albumilla, nimibiisi on ainut joka voi omalla tunnelmallaan yltää samaan. Tässä kitaroiden hieno soundi korostuu parhaiten, ja kokonaisuus on niin tiivis että ei paremmasta tietoa. Pieni sävellajin vaihdos loppuun ja Andin ulvonta + Sun is going down-huudot lopussa tasaavat potin, ja pian kappale alkaakin hiljetä loppuaan kohden. Hillitön meininki! Tämä on myös nykyään suosikeitani, jos ei sitten ennen ollut. Mahtavaa jälkeä!
I Live For Your Pain ja We Damn The Night ovat eittämättä hyviä kappaleitta, mutta ne jäävät kuitenkin muun tuotannon varjoon, yksinkertaisesti muun tavaran ollessa niin loistavaa. Ensiksimainitun parhaat hetket ovat loistava kertosäe, ja jälleen Andin mahtavat laulusuoritukset. 12 Kappaletta on aika pitkä kesto albumille, ja kokonaisuuden toimivuuden kannalta vaaditaan äärimmäisen hyviä kappaleta. Nämä kaksi ovat ehdottomasti keskitason yläpuolella, mutta jos muu kama on KAIKEN yläpuolella, miten nämä voisivat pärjätä?
We Damn The Night on ok-kappale, mutta ei se mieleen jää yhden kuuntelun jälkeen. Riffi on mahtava, sehän on kuin suoraan SLAYERIN DEBYYTILTÄ!? Helloweenin riffiksi siis erittäin poikkeava, ja loistavahan se eittämättä on. Soolot kuitenkin ovat kovia, ehdottomasti.
Nämä kaksi kappaletta toimivat siltana alku ja loppuosien välissä. Nyt on aika käydä lopun kimppuun.
IMMORTAL on albumin kovimpia ehdottomasti. Se starttaa tunnelmallisella, rauhallisella melodialla ja pian lähdetään koko bändin voimin jatkamaan. Tunnelma on suoastaan aavemainen, kun Andi kiskoo narulle rumpujen ja basson kanssa elämää suurempaa sanomaa! Kertosäettä edeltävä osa on tunnelmaa parhaimmillaan. Kertosäe itsessään ei ole kappaleen parasta antia, mutta muilta osin biisi toimii täydellisesti. Kitaramelodiat kertsin jälkeen suorastaan tappavat, ja ihan uusin eväin lähdetään uuden säkeistön kimppuun.
Raskaat kitarat, rumpukompin groove, tunnelmallinen vokalisointi, melodinen bassottelu, hyvät soundit ja tuotto ja siinä se. Tämä on tyypillinen Dark Ride-albumin kappale; hieno biisi joka vaatii kuunteluita avautuakseen, ja avauduttuaan palkitsee kuulijan mitä parhaalla tavalla. Soolot ovat tässäkin mahtavia, Helloween on niitä melko harvoja bändejä, joiden soolot ovat oikeasti kappaletta täysin tukevia ja omanlaisiaan piristysruiskeita kokonaisuuteen.
Kappale loppuu raskaan runttaamisen, ja Andin tarinankerronnan päättämisen yhteistyöhön.
The Dark Ride on loistava kappale, joka alkaa huumorilla, nääs vanhoilla musapätkillä. Ensimmäinen melodia lyö jalat alta, ja tämä enteilee todellakin Pimeän Kyydin alkamista. Tässä on kaikista paras pimeän tunnelma, kuunnelkaas yöllä! Kun säkeistö alkaa, tämä mies on myyty. Andi kiskaisee jälleen mahtavat vokalisoinnit, ja Uli pitää komppia kasassa tiiviisti. Kertosäettä edeltävät jutut ovat äärimmäistä parhautta, piste. Kertosäe on synkkä ja melko surullinen, ja toimii sellaisenaan hienosti. Tunnelma on liian usein sivuun jäänyt seikka kappaleissa, mutta tässä se on pääosassa. Sitä osaa arvostaa kerta toisensa jälkeen.
Ei sen enempää tästä kappaleesta, ettei lukijan mielenkiinto huku.
Tämä arvostelu on edellistä (keep2) lyhyempi. Joskus liian pitkät arvostelut kääntyvät kirjoittajaa vastaan. Toivon tämän olevan sopivan mittainen. Tässä on sanottu kaikki mitä pitää.
THE DARK RIDE 4½/5
+ Loistava tuotanto ja kristalliset soundit
+ Muusikot tottakai kirkasta kärkeä
+ Kappaleet tunnelmallisia, synkkiä ja raskaita
+ Andin uran komeimmat laulusuoritukset
+ Albumia hallitseva ainutlaatuinen tunnelma
- Kesto vähän turhan pitkä
- Vaatii monta kuuntelua avautuakseen
Kiitokset Dantelle, jonka ansiosta:
1) Ylistän tässä nyt Dark Ridea
2) Näen Helloweenin livenä Imatralla
LET THE METAL FLOW!
2000
Andi Deris
Michael Weikath
Markus Grosskopf
Roland Grapow
Uli Kusch
Minä edustan tätä osastoa Helloween-fanikunnasta, joka pitää Andi Derisiä bändin historian parhaana vokalistina. Luonnollisesti myös paras albumi sijoittuu tälle aikakaudelle. The Dark Ride on monien kuunteluiden jälkeen muodostunut ehdottomasti Helloweenin parhaaksi albumikokonaisuudeksi, mikä on periaatteessa hieman yllättävää, albumin ollessa Helloweenin synkin, raskain ja kaikista kauimpana perinteisestä Helloween-musiikista. Alussa en ymmärtänyt tätä levyä. Mielestäni musiikki oli liian kaukana Helloweenin perinteisistä piirteistä, ja biisit olivat ensikertalaisen korvaan hyvin outoja. Tästä ei kuitenkaan lannistuttu, vaan kuunteluita vaan kerättiin lisää, ja lähdettiin avaamaan albumia hitaasti mutta varmasti.
Lopullinen kolahdus tapahtui mökillä. Siinä reilusti keskiyön jälkeen kuuntelin albumia, ja katselin samalla ikkunasta pimeälle järvelle. Kaiken sen ympäristön hiljaisuuden keskeltä löytyi yllättäen se albumin aiemmin kadoksissa ollut punainen lanka, ja siitä oli tartuttava kiinni.
Hyvät albumit ovat aina sellaisia, että ne vaativat kuunteluita avautuakseen, ja niistä löytyy myös sen avautumisen jälkeisten kuunteluiden aikana jotain hienoja juttuja mitkä ovat ennen jääneet huomiotta. The Dark Ride on tyyppiesimerkki tällaisesta albumista. Ennen pidin Keeper Of The Seven Keys 2:sta eniten, mutta The Dark Ride pesi lopulta Keeperin yksinkertaisesta syystä. Keeper sisältää loistavia kappaleita, kuolemattomia klassikoita, mutta sieltä välistä löytyy myös epätasaisempia kappaleita. Vaikka Dark Ridelta ei löydäkään Eagle Fly Freen tai Dr.Steinin kaltaisia ikivihreitä, onnistuvat kappaleet silti luomaan rikkoutumattoman ja kaikenkestävän kokonaisuuden. Minä olen sellaista sorttia, joka musiikkia kuunnellessa yleensä kuuntelee albumin alusta loppuun. Tässä piili se ratkaiseva ero Keeperiin.
Levyn soundit ja tuotanto ovat kautta linjan loistavaa jälkeä. Harvan levyn soundit ovat yhtä kirkkaat, selvät ja biisejä tukevat. Se, että tuottajan jakkaralla on istunut Roy Z, kertoo kaiken oleellisen. Miehen tuotantojälkeä tuntemattomat voivat tutustua vaikkapa Bruce Dickinsonin sooloalbumeihin!
Tämä levy toimii ehdottomasti parhaiten pimeässä, kovalla volyymilla. Varaa aikaa, ota penkin reunoista kiinni ja anna palaa.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Beyond The Portal tuo hymyn huulille. Turvallisuuden ja tuttuuden tunne valtaa mielen heti, kun uuden Helloween-levyn starttaa joku vastaava mahtipontinen intro. Tästä se lähtee. Helloweenin introt ovat komeita; ne nostavat kuulijan mielen heti sille tasolle mille tarvitsee.
45 sekuntia, ja Mr.Torture lähtee käyntiin. Heti tässä vaiheessa, intron aikana kuuluu loistavat soundit, eikö? Torture lähtee käyntiin kunnolla Mr. Kuschin fillittelyn jälkeen, ja rankalla kitarasahauksella edetään. Alussa vierastin sitä, että säkeistö vedettiin yhdellä soinnulla läpi, mutta myöhemmin sen ratkaisun nerous kävi ilmi. Andi pistää narulle tapansa mukaan loistavan laulusuorituksen, ja vaikka miehen ulosanti tunnetusti loistavaa onkin, pitää heittää vielä erityisplussa Mr. Torturen säkeistöstä, joka mielestäni menee erityisellä energialla läpi. Kertosäe on taattua Helloween-laatua.
Helloween on siitä mukava bändi, että osaavat käyttää huumoria musiikissaan sopivassa määrin. Kappaleen lyriikat ovatkin riemukasta luettavaa! Tämä kappale heti näin alkuvaiheessa edustaa levyn ääri-parhaimmistoa, ja odotankin kuulevani tämän sitten Imatralla. Melodisuus, hyvä soitto, huumori ja raskaus ovat vaikeat elementit saada toimimaan yhdessä hyvin, mutta tässä on onnistuttu moitteetta.
Levy jatkuu albumin tyyliin verrattuna yllättävän pirteällä All Over The Nationsilla. Ennen en tästäkään välittänyt, mutta sen Ison kolahduksen satuttua tämä nousi albumin suosikkiraitojeni joukkoon. Synkät albumit ovat usein raskasta kuultavaa, jolloin kaiken pitää toimia erittäin hyvin että kuulija ei puutuisi. Helloween on ratkaissut tämän pistämällä albumille kaksi perinteisempää kappaletta, tämän ja myöhemmän Salvationin. Molemmat kappaleet tasoittavat hyvin synkempää ja raskaampaa kokonaisuutta.
All Over The Nations edustaa tuplabasareineen ja melodioineen sitä taattua, turvallista, iloista Helloweenia. Osa rakastaa ja osa vihaa sitä, minä sijoitun johonkin välimaastoon. Tämä kappale on vienyt sydämeni täysin, eikä kertosäkeen äärellä voi olla hymyilemättä. Tässä vaiheessa on pakko mainita Uli Kuschin loistava rumputyöskentely. Biitti ei horju ei, ja soiton groove ihan paistaa sieltä läpi. Kappaleen soolo tukee perinteisin eväin hienosti biisiä itseään, ja loppusoolon melodioista tulee paikoin Keperit mieleen! Kappale loppuu iloiseen basareiden ja kitaroiden ilotulitukseen.
Escalation 666 ja Mirror, Mirror ovat kuulemistani Helloween-kappaleista ehdottomasti raskaimmat. E666 starttaa rumpujen ja kitaran yhteistyöllä, ja jatkuu jos mahdollista, vielä raskaammin. Tässä Andi esittelee rankempaa puoltaan laulajana. Kertosäettä edeltävä osa ihan hohkaa aggressiivisuutta ja energiaa. Kertosäe itse ei muistuta mitään aiempaa Helloween-kertsiä, tässä on nyt kyseessä aivan oma, uniikki juttuna!
”Escalation sixsixsix” henkäilyt taustalla pistävät ihan kananlihalle; pimeässä tätä kuunnellessa ei voisi fiilis olla parempi. Tätäkin kappaletta vähän vieroksuin alussa; oudon, raskaan ja painostavan tunnelman takia. Nyt tottakai on taas peli selvä, ja digataan kuin hullu puurosta.
Soolo on erittäin hillitty, ja kappaleeseen nähden pirteä. Tämä luo todella oudon tunnelman, eikö? Jälkimmäinen soolo taas vetää pimeämpään osastoon, ja johdattaa taas kertosäkeeseen. Helvetin outoa? Mutta toimiiko? TOIMII! Tämä kappale on itselleni ikuinen mysteeri, outoa, raskasta, painostavaa, tunnelmallista ja aggressiivista tavaraa.
Mirror, Mirror lähtee runttaamaan komiasti kitaramelodian + raskaan taustan avulla, ja pian Andi päästelee taas sanallista antia ulos. Tämän kappaleen säkeistöt ovat todella tunnelmallisia, ja Andi pistelee parastaan. Milloin viimeksi Derisin ääni kuulosti yhtä räkäiseltä ja aggressiiviselta? Mahtaa olla Master Of The Rings kyseessä! Kertosäe on varsinainen outolintu, ihan erillään oleva osa muuhun kappaleeseen verrattuna. Siinä se hienous piileekiin, outoja juttuja ihan kuin edellisessäkin kappaleessa. Kertosäkeen jälkeinen riffi tarttuu kuulijaa niskasta kiinni ja pistää pään heilumaan. Kovimpia riffejä ever!
Toinen säkeistö menee erilaisella rumpukompilla, ja että toimii! Edellisen riffin aiheuttama armoton päänheiluminen senkun jatkuu. Täytyy ylistää kitarasoundeja, kitaranrääkkääjänä sitä osaa erottaa hyvät huonoista. Toisen säkeistön jälkeinen väliosa ennen sooloja on OUTO <- siinä vasta Escalationia ja tätä hyvin kuvaava sana. Sooloilu ihan ihme tavaraa, parhautta. Nämä kaksi kappaletta ovat mielestäni täysin erillisiä muusta linjasta, ja outoutensa takia molemmat toimivat.
If I Could Fly on erittäin kaunis, tosin raskas kappale. Alun pianointro pistää kylmän väreet selkään, ja kohta jo bändi paahtaa menemään täydellä teholla. Tässä kappaleessa on mielestäni sellainen laulusuoritus, joka saa hakea vertaistaan pitkän aikaa. En osaa vannoa, onko Andi tässä kovimmassa terässään koko albumilta, mutta sen voin sanoa että kolmen parhaan joukkoon tämä kappale laulunsa osalta menee. Kertosäe on tunnelmallinen, ja alun piano-melodia sopeutuu hyvin basson ja kitaran luomaan valliin. Basso kun tuli mieleen, täytyy kehaista Markuksen aina yhtä moniulotteista ja melodista soittoa. Siinä mies, jonka bassotaiteilu on huomattavan aliarvostettua. HAIL MARKUS!
Toinen säkeistö lähtee tasavarman raskaasti käyntiin. Jos tämä vedetään Imatralla, voi reaktioni olla vaarallinen! If I Could Flyn soolo on ehkä albumin paras, tukee melodisuudessaan ehdottoman loistavasti kappaleen yleislinjaa. ”If i could…if i could Flyy-yyy!!”-huudot lopussa ovat äärimmäistä parhautta korville.
Kappale loppuu, ja mitä onkaan seuraavaksi luvassa?SALVATION! Tässä tämä aliarvostettu helmi, joka mielestäni on tämän levyn ehdottomasti paras kappale, ja tottakai bändin koko tuotannon äärimmäistä kärkikamaa. Jo kappaleen alun äärimelodiset kitarat saavat mielen kirkkaaksi, ja viimeistään siinä vaiheessa missä Mr. beat aloittaa tuplabasariensa tulittamisen, peli on selvä. Andi lähtee tarinaan mukaan eloisasti, ja tulkitsee rivejä niin hienosti kun vaan ihminen pystyy. Michael Weikath ei tämän levyn teossa ikäväkyllä ollut kovinkaan paljon mukana, mutta juuri tämänkaltaiset helmet todistavat miehen ylivertaisuuden säveltäjärintamalla!
Kertosäettä pohjustaa mahtava väliosa, ja kertosäe itse vauhdin saatuaan jyrää eteenpäin loistavasti. Rakastan tätä kappaletta, en vaan voi tajuta miksi tätä ei yleisesti hehkuteta enemmän?
Alun kitaramelodia toistuu, ja sekös kuulijaa hemmottelee. Säkeistö on tämän kappaleen parasta antia, tuplakomppi, hieno taustatyö yhdistettynä Andin vokalisointiin, luo kokonaisuuden joka EI unohdu. Tehkää ystävänpalvelus ja kuunnelkaa Salvation NYT ennen kuin luette lisää!
The Departed (Sun is Going Down) starttaa kunnon delay-kitaran avulla, ja Andi vie taas pisteet kotiin. Groovaa alusta lähtien, ja jälleen nuppi heiluu niin että kyllä lentää karstat korvista kertaheitolla! Onko tämä kertosäe tästä maailmasta? Tähän on kyllä vangittu sellainen tunnelma, että toista ei ole. Andi on jälleen ratkaiseva tekijä kokonaisuuden suhteen. ”Sun is going down!”-taustahuudot ovat loistavia, loistava onkin tämän albumin pääsana! Tätäkin kappaletta kuunnellessa huomio pysyy Andin ilmiömäisessä suorituksessa, ja pitää oikein pohtia että osaa kommentoita muita osa-alueita!
Tunnelma on varmasti hienoin koko albumilla, nimibiisi on ainut joka voi omalla tunnelmallaan yltää samaan. Tässä kitaroiden hieno soundi korostuu parhaiten, ja kokonaisuus on niin tiivis että ei paremmasta tietoa. Pieni sävellajin vaihdos loppuun ja Andin ulvonta + Sun is going down-huudot lopussa tasaavat potin, ja pian kappale alkaakin hiljetä loppuaan kohden. Hillitön meininki! Tämä on myös nykyään suosikeitani, jos ei sitten ennen ollut. Mahtavaa jälkeä!
I Live For Your Pain ja We Damn The Night ovat eittämättä hyviä kappaleitta, mutta ne jäävät kuitenkin muun tuotannon varjoon, yksinkertaisesti muun tavaran ollessa niin loistavaa. Ensiksimainitun parhaat hetket ovat loistava kertosäe, ja jälleen Andin mahtavat laulusuoritukset. 12 Kappaletta on aika pitkä kesto albumille, ja kokonaisuuden toimivuuden kannalta vaaditaan äärimmäisen hyviä kappaleta. Nämä kaksi ovat ehdottomasti keskitason yläpuolella, mutta jos muu kama on KAIKEN yläpuolella, miten nämä voisivat pärjätä?
We Damn The Night on ok-kappale, mutta ei se mieleen jää yhden kuuntelun jälkeen. Riffi on mahtava, sehän on kuin suoraan SLAYERIN DEBYYTILTÄ!? Helloweenin riffiksi siis erittäin poikkeava, ja loistavahan se eittämättä on. Soolot kuitenkin ovat kovia, ehdottomasti.
Nämä kaksi kappaletta toimivat siltana alku ja loppuosien välissä. Nyt on aika käydä lopun kimppuun.
IMMORTAL on albumin kovimpia ehdottomasti. Se starttaa tunnelmallisella, rauhallisella melodialla ja pian lähdetään koko bändin voimin jatkamaan. Tunnelma on suoastaan aavemainen, kun Andi kiskoo narulle rumpujen ja basson kanssa elämää suurempaa sanomaa! Kertosäettä edeltävä osa on tunnelmaa parhaimmillaan. Kertosäe itsessään ei ole kappaleen parasta antia, mutta muilta osin biisi toimii täydellisesti. Kitaramelodiat kertsin jälkeen suorastaan tappavat, ja ihan uusin eväin lähdetään uuden säkeistön kimppuun.
Raskaat kitarat, rumpukompin groove, tunnelmallinen vokalisointi, melodinen bassottelu, hyvät soundit ja tuotto ja siinä se. Tämä on tyypillinen Dark Ride-albumin kappale; hieno biisi joka vaatii kuunteluita avautuakseen, ja avauduttuaan palkitsee kuulijan mitä parhaalla tavalla. Soolot ovat tässäkin mahtavia, Helloween on niitä melko harvoja bändejä, joiden soolot ovat oikeasti kappaletta täysin tukevia ja omanlaisiaan piristysruiskeita kokonaisuuteen.
Kappale loppuu raskaan runttaamisen, ja Andin tarinankerronnan päättämisen yhteistyöhön.
The Dark Ride on loistava kappale, joka alkaa huumorilla, nääs vanhoilla musapätkillä. Ensimmäinen melodia lyö jalat alta, ja tämä enteilee todellakin Pimeän Kyydin alkamista. Tässä on kaikista paras pimeän tunnelma, kuunnelkaas yöllä! Kun säkeistö alkaa, tämä mies on myyty. Andi kiskaisee jälleen mahtavat vokalisoinnit, ja Uli pitää komppia kasassa tiiviisti. Kertosäettä edeltävät jutut ovat äärimmäistä parhautta, piste. Kertosäe on synkkä ja melko surullinen, ja toimii sellaisenaan hienosti. Tunnelma on liian usein sivuun jäänyt seikka kappaleissa, mutta tässä se on pääosassa. Sitä osaa arvostaa kerta toisensa jälkeen.
Ei sen enempää tästä kappaleesta, ettei lukijan mielenkiinto huku.
Tämä arvostelu on edellistä (keep2) lyhyempi. Joskus liian pitkät arvostelut kääntyvät kirjoittajaa vastaan. Toivon tämän olevan sopivan mittainen. Tässä on sanottu kaikki mitä pitää.
THE DARK RIDE 4½/5
+ Loistava tuotanto ja kristalliset soundit
+ Muusikot tottakai kirkasta kärkeä
+ Kappaleet tunnelmallisia, synkkiä ja raskaita
+ Andin uran komeimmat laulusuoritukset
+ Albumia hallitseva ainutlaatuinen tunnelma
- Kesto vähän turhan pitkä
- Vaatii monta kuuntelua avautuakseen
Kiitokset Dantelle, jonka ansiosta:
1) Ylistän tässä nyt Dark Ridea
2) Näen Helloweenin livenä Imatralla
LET THE METAL FLOW!
^^ Aivan loistava arvostelu . Kertakaikkiaan. Fantastic.
Itsekin olin aikomassa tutustumaan Helloweeniin ja olenkin imuttanut yhden maistiaisen , "Halloweenin" . Ja kuullostaa aika loistavalta korvaani . Mutta en ole aivan varma mistä albumista aloittaisin , olisi helppoa aloittaa tutustuminen jostain helposti avautuvasta levystä.
Keeper Of The Seven Keys ? Tai 2 ?
Itsekin olin aikomassa tutustumaan Helloweeniin ja olenkin imuttanut yhden maistiaisen , "Halloweenin" . Ja kuullostaa aika loistavalta korvaani . Mutta en ole aivan varma mistä albumista aloittaisin , olisi helppoa aloittaa tutustuminen jostain helposti avautuvasta levystä.
Keeper Of The Seven Keys ? Tai 2 ?
Let The Metal Flow !
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
Hohoo. Uusi Strato-arvostelu. Pitääkin lukea ajatuksella kun on taas aikaa. Ja toivotaan, ettei haittaa vaikka itse levy ei olekaan ennestään tuttu. If I Could Flyn kuuntelin youtubesta kerran ja hienoltahan se vaikutti (Wikathilla hieno parta 
). Tjaa-a. Saisinkohan minäkin jossain välissä sen The Time Of The Oathin arvosteltua. Pitääpä koittaa jaksaa ja muistaa.
). Tjaa-a. Saisinkohan minäkin jossain välissä sen The Time Of The Oathin arvosteltua. Pitääpä koittaa jaksaa ja muistaa."Aika liikkuu lailla pyövelin, viisaus on hetki hiljaisin"
-Hector
-Hector
Nämä on toki makuasioita, loistavia levyjä molemmat. Ykkösen vakavampi ote ja tunnelma vain vakuuttavat enemmän kuin kakkosen hilpeät huumoriviritykset keskimäärin. Hansen dominoi ekalla, Weikath tokalla, joten samasta puusta veistettyjä eivät levyt ole vaan ns. kolikon kaksi puolta.Stratocaster wrote:Ykkösellä on toki Twilight Of The Gods, Future World, Halloween ja I´m Alive, mutta kakkonen voittaa kuitenkin.Relic wrote:Ensimmäinen, vie kakkosta mennen tullenEl Maco wrote:Keeper Of The Seven Keys ? Tai 2 ?
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
Kiitos taas Stratolle! The Dark Ride on aika syvälle meikäläisellä jo pureutunut selkäytimeen, mutta tuota arvostelua lukiessa tuli tunne, että voisi albuimn tässä jossain välissä pyöräyttää sun ajatuksia samalla vilkuillen, ja hieman vertailla. Yleisnäkemys meinaan menee aika yksiin, mitä nyt en lähtisi Escalation 666:sta ihan surutta hehkuttamaan, mutta onhan silläkin hetkensä. Ja Helloween-foorumillakin jo hehkuttamasi Salvation on kyllä hieno jyrä, ja ne väliosan kitaramelodiat, huh huh .
."Life is a bitch, too expensive to be your friend"
Hieno arvostelu jälleen. Teksti soljuu yhtenäisenä virtana eteenpäin ja on helppolukuista, mutta samalla paljon ajatuksia sisältävää. Levystä en osaa sanoa mitään kun ei vielä tuttu ole. Mutta kyllä vielä jonain päivänä...
Kuitenkin oli mukava lukea taas näitä mietteitä, jotka tulevat selvästi musiikkia rakastavan ihmisen ajatuselimistä. Näin juuri. Seuraavaa odotellen.
Kuitenkin oli mukava lukea taas näitä mietteitä, jotka tulevat selvästi musiikkia rakastavan ihmisen ajatuselimistä. Näin juuri. Seuraavaa odotellen.
"Aika liikkuu lailla pyövelin, viisaus on hetki hiljaisin"
-Hector
-Hector
-
Peke
- Kärpästen Herra
- Posts: 4785
- Joined: Fri Jan 16, 2004 10:41
- Location: Kotka/Karhulan Metallitehdas 48666
Aloin oikein ihmettelemään, että enkö muka pidä enää Helloweenistä.
Pistin omat vanhat suosikit koneeseen 80-luvulta.
"Higher
It's what I expect from my life
It's like a wire
That holds me back down to the ground"
Täytyypä todeta, että on kahdenlaista Helloweenia.... Kuuntelin tänään ajatuksella läpi Keeper 1 ja 2 levyt. Tämä mun rakastama 80´matsku on kovin erilaista kuin 1990-luvun Helloween. Paljoakaan yhteistä ei tarkemmassa kuuntelussa löydy. Genrestä en tiedä, enkä tienyt silloin 16-vuotiaanakaan vuonna 1988... kuulostaa vaan niin perkeleen hyvältä edelleen. Melko heavy-rock-metal- painoitteistä matskua.
Here I stand all alone
Have my mind turned to stone
Have my heart filled up with ice
To avoid it's breakin' twice
Vanhat keepperit kolisee silleen, notta välillä on roska silmässä, mutta näitä uusia levyjä kokonaisuutena ei saa putomaan kuin kermat päältä valiten. Onneks niitä hyviä rallejakin riittää.
Oikestaan yhtään turhaa kamaa ei ole kasari keeppereillä. Muutenkaan musa ei ole mitään tukutuku-matskua. RIP Ingo
Kyllä se paras homma tais kuitenkin kaatua Kai Hansenin lähtöön....
Hail Kiske & Hansen!
Now that you've made your choice
Follow the sign
Did you make your choice?
You're the Keeper of the seven key
Our only hope's your victory
So follow the sign
Pistin omat vanhat suosikit koneeseen 80-luvulta.
"Higher
It's what I expect from my life
It's like a wire
That holds me back down to the ground"
Täytyypä todeta, että on kahdenlaista Helloweenia.... Kuuntelin tänään ajatuksella läpi Keeper 1 ja 2 levyt. Tämä mun rakastama 80´matsku on kovin erilaista kuin 1990-luvun Helloween. Paljoakaan yhteistä ei tarkemmassa kuuntelussa löydy. Genrestä en tiedä, enkä tienyt silloin 16-vuotiaanakaan vuonna 1988... kuulostaa vaan niin perkeleen hyvältä edelleen. Melko heavy-rock-metal- painoitteistä matskua.
Here I stand all alone
Have my mind turned to stone
Have my heart filled up with ice
To avoid it's breakin' twice
Vanhat keepperit kolisee silleen, notta välillä on roska silmässä, mutta näitä uusia levyjä kokonaisuutena ei saa putomaan kuin kermat päältä valiten. Onneks niitä hyviä rallejakin riittää.
Oikestaan yhtään turhaa kamaa ei ole kasari keeppereillä. Muutenkaan musa ei ole mitään tukutuku-matskua. RIP Ingo
Kyllä se paras homma tais kuitenkin kaatua Kai Hansenin lähtöön....
Hail Kiske & Hansen!
Now that you've made your choice
Follow the sign
Did you make your choice?
You're the Keeper of the seven key
Our only hope's your victory
So follow the sign
Into Iron Maiden Since 1983
Onkin muuten ihan järjettömän hieno biisi tuo A Tale That Wasn't Right. Meinasi tulla roska silmään kun ensimmäisen kerran sen kuunteli. Toinen kappale joka meinasi tehdä saman reaktion oli Forever And One (Neverland). Hmm... Voisihan sitä Keeper ykkösestä jotain arvostelua koittaa vääntää myös.Peke wrote: Here I stand all alone
Have my mind turned to stone
Have my heart filled up with ice
To avoid it's breakin' twice
"Aika liikkuu lailla pyövelin, viisaus on hetki hiljaisin"
-Hector
-Hector
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
^^ Peke on taas hyvin lähellä asian ydintä, niinkuin niin usein aikaisemminkin. ( ) Mutta vaikka Keeperit kokonaisuudessaan ovat loistavia albumeita, joskus siihenkin kamaan turtuu. Tällaisia hetkiä varten on olemassa erinomainen The Dark Ride, joka korostaa eri asioita kuin Keeperit. Ensin Keeper 2 oli suosikkini, sen jälkeen The Dark Ride, mutta nyt tulee ihan kiusaantunut olo kun alleviivaa jotain tiettyä yksilöä ja muita yhtä kovia jää ulkopuolelle. Lähtökohta on kuitenkin tämä:
Keeper Of The Seven Keys 1 & 2
The Dark Ride
Näitä kolmea en lähde erottelemaan enää toisistaan. Joskus toinen kolahtaa, sitten taas toinen. Lähipäivinä Keeper 1 on ollut useiten soittimessa. Saman levyn Halloween kolahti aivan uudella tavalla kuultuani sen Derisin laulamana Graspop-festarilta. Youtube on kaveri.
Listausta loppuun.
Helloween top10:
Where The Rain Grows
Keeper Of The Seven Keys
The King For A 1000 Years
Steel Tormentor
Salvation
Mr. Torture
Eagle Fly Free
Twilight Of The Gods
Murderer
Dr. Stein
Näin maailma makaa.
) Mutta vaikka Keeperit kokonaisuudessaan ovat loistavia albumeita, joskus siihenkin kamaan turtuu. Tällaisia hetkiä varten on olemassa erinomainen The Dark Ride, joka korostaa eri asioita kuin Keeperit. Ensin Keeper 2 oli suosikkini, sen jälkeen The Dark Ride, mutta nyt tulee ihan kiusaantunut olo kun alleviivaa jotain tiettyä yksilöä ja muita yhtä kovia jää ulkopuolelle. Lähtökohta on kuitenkin tämä:Keeper Of The Seven Keys 1 & 2
The Dark Ride
Näitä kolmea en lähde erottelemaan enää toisistaan. Joskus toinen kolahtaa, sitten taas toinen. Lähipäivinä Keeper 1 on ollut useiten soittimessa. Saman levyn Halloween kolahti aivan uudella tavalla kuultuani sen Derisin laulamana Graspop-festarilta. Youtube on kaveri.
Listausta loppuun.
Helloween top10:
Where The Rain Grows
Keeper Of The Seven Keys
The King For A 1000 Years
Steel Tormentor
Salvation
Mr. Torture
Eagle Fly Free
Twilight Of The Gods
Murderer
Dr. Stein
Näin maailma makaa.
-
Peke
- Kärpästen Herra
- Posts: 4785
- Joined: Fri Jan 16, 2004 10:41
- Location: Kotka/Karhulan Metallitehdas 48666
Lainaampa itseäni tähän alustukseksi:
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta,.......... rakastaa kuitenkin
Helloween kuin kovasti puhuttaa niin voisi tähän laittaa (vaikka IC:n iloksi) ne biisit joista diggaan uudemmasta tuotannosta.
Master Of Rings
on kokonaisuutena tosi hyvä. Uppoo melkein koko paketti. Parhaimmistona Sole Survivor, Where The Rain Grows, Why?, In The Middle Of A Heartbeat, Still We Go.
The Time Of The Oath
Ihan kelpo tekele lajissaan. Levyllä tosin paikoin liikaa tyyliä: "tukutuku-aimitä?"
Levyltä tulee poimittua seuraavat helmet Wake Up The Mountain, Power, The Time Of The Oath, Steel Tormentor... Mielenkiintoinen ja rauhallisempi A Million To One toimii mulle hienosti. Todella mielenkiintoinen sovitus dumppausskittoineen kaikkineen. Muutenkin hitaammat palat Forever And One (Neverland), If I Knew toimii nekin silloin tällöin tarpeeseen mainiosti. Sellainen loppullinen kolahtaminen jää noilta slovareilta tosin puuttumaan.
Better Than Raw
Tämä on osoittautunut vaikeaksi tapaukseksi Time, Hey Lord, A Handful Of Pain parhaimistona vierailee toisinaan koneessa. Muuten levy jää siihen tukutuku-massaosastoon. Vokaalit menee paljolti sillä "juhlallisella power-tasolla" mikä ei tähän ukkoon oikein istu.
The Dark Ride
Paljon helpompaa kuunneltavaa. Pidän levystä itse asiassa paljon. If I Could Fly, The Departed (Sun Is Going Down), I Live For Your Pain, Mirror Mirror, The Dark Ride toimii meikäläiselle. Kunnon raskautta ja bassoo jumalauta!
Keeper Of The Seven Keys -The Legacy
Kuuntelukertoja tuli, mutta sellaista pysyvää kamua ei tästä ole mulle kasvannut. Onhan mun syvällinen arvostelukin tällä narulla jossain.
Legacyssä on paljon monotonista tukutukua. Laulu on melkoista "jollotusta" paikoin (mm Judgement Day). Deris osaa vetää kyllä munallakin mm Pleasure Dronella homma pelaa.
Nykyisin valikoiden skippailen seuraavat todella loistavat biisit kuunteluun: The King for A 1000 Years, Pleasure Drone, Occasion Avenue, Light The Universe,
Myös High Live DVD on mainiota viihdettä. UP THE ULI KUSCH on the fucking drums!
Pink Bubbles Go Ape, Chameleon, Rabbit Don't Come Easy levyt ovat vielä tuntemattomia mulle. En niin kova fanipoika ole, että hinku noiden perään olisi, mutta jollain aikavälillä otetaan nuokin kuunteluun.
Olihan tämänkin päivän kuuntelusessiossa hyvät hetkensä. Joitakin biisejä tulee kyllä kuunneltua lisää, kun sain muistuteltua mieleen vanhoja suosikkeja ja vanhoja inhokkeja myös, heh. Moni biisi alkoi taas kiinnostamaan.... Helvetti on tämä melkoinen tunteita herättävä bändi tämä Helloween. Osansa tunnekuohuissa silläkin kun on nuorena poikana jo tutustunut bändiin.
Up ... eikun sincerely... Yours
Peke
ja taas mennään tutulla teemalla:Peke wrote:Aloin oikein ihmettelemään, että enkö muka pidä enää Helloweenistä.
Pistin omat vanhat suosikit koneeseen 80-luvulta.
"Higher
It's what I expect from my life
It's like a wire
That holds me back down to the ground"
Täytyypä todeta, että on kahdenlaista Helloweenia.... Kuuntelin tänään ajatuksella läpi Keeper 1 ja 2 levyt. Tämä mun rakastama 80´matsku on kovin erilaista kuin 1990-luvun Helloween. Paljoakaan yhteistä ei tarkemmassa kuuntelussa löydy. Genrestä en tiedä, enkä tienyt silloin 16-vuotiaanakaan vuonna 1988... kuulostaa vaan niin perkeleen hyvältä edelleen. Melko heavy-rock-metal- painoitteistä matskua.
Here I stand all alone
Have my mind turned to stone
Have my heart filled up with ice
To avoid it's breakin' twice
Vanhat keepperit kolisee silleen, notta välillä on roska silmässä, mutta näitä uusia levyjä kokonaisuutena ei saa putomaan kuin kermat päältä valiten. Onneks niitä hyviä rallejakin riittää.
Oikestaan yhtään turhaa kamaa ei ole kasari keeppereillä. Muutenkaan musa ei ole mitään tukutuku-matskua. RIP Ingo
Kyllä se paras homma tais kuitenkin kaatua Kai Hansenin lähtöön....
Hail Kiske & Hansen!
Now that you've made your choice
Follow the sign
Did you make your choice?
You're the Keeper of the seven key
Our only hope's your victory
So follow the sign
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta,.......... rakastaa kuitenkin
Helloween kuin kovasti puhuttaa niin voisi tähän laittaa (vaikka IC:n iloksi) ne biisit joista diggaan uudemmasta tuotannosta.
Master Of Rings
on kokonaisuutena tosi hyvä. Uppoo melkein koko paketti. Parhaimmistona Sole Survivor, Where The Rain Grows, Why?, In The Middle Of A Heartbeat, Still We Go.
The Time Of The Oath
Ihan kelpo tekele lajissaan. Levyllä tosin paikoin liikaa tyyliä: "tukutuku-aimitä?"
Levyltä tulee poimittua seuraavat helmet Wake Up The Mountain, Power, The Time Of The Oath, Steel Tormentor... Mielenkiintoinen ja rauhallisempi A Million To One toimii mulle hienosti. Todella mielenkiintoinen sovitus dumppausskittoineen kaikkineen. Muutenkin hitaammat palat Forever And One (Neverland), If I Knew toimii nekin silloin tällöin tarpeeseen mainiosti. Sellainen loppullinen kolahtaminen jää noilta slovareilta tosin puuttumaan.
Better Than Raw
Tämä on osoittautunut vaikeaksi tapaukseksi Time, Hey Lord, A Handful Of Pain parhaimistona vierailee toisinaan koneessa. Muuten levy jää siihen tukutuku-massaosastoon. Vokaalit menee paljolti sillä "juhlallisella power-tasolla" mikä ei tähän ukkoon oikein istu.
The Dark Ride
Paljon helpompaa kuunneltavaa. Pidän levystä itse asiassa paljon. If I Could Fly, The Departed (Sun Is Going Down), I Live For Your Pain, Mirror Mirror, The Dark Ride toimii meikäläiselle. Kunnon raskautta ja bassoo jumalauta!
Keeper Of The Seven Keys -The Legacy
Kuuntelukertoja tuli, mutta sellaista pysyvää kamua ei tästä ole mulle kasvannut. Onhan mun syvällinen arvostelukin tällä narulla jossain.
Legacyssä on paljon monotonista tukutukua. Laulu on melkoista "jollotusta" paikoin (mm Judgement Day). Deris osaa vetää kyllä munallakin mm Pleasure Dronella homma pelaa.
Nykyisin valikoiden skippailen seuraavat todella loistavat biisit kuunteluun: The King for A 1000 Years, Pleasure Drone, Occasion Avenue, Light The Universe,
Myös High Live DVD on mainiota viihdettä. UP THE ULI KUSCH on the fucking drums!
Pink Bubbles Go Ape, Chameleon, Rabbit Don't Come Easy levyt ovat vielä tuntemattomia mulle. En niin kova fanipoika ole, että hinku noiden perään olisi, mutta jollain aikavälillä otetaan nuokin kuunteluun.
Olihan tämänkin päivän kuuntelusessiossa hyvät hetkensä. Joitakin biisejä tulee kyllä kuunneltua lisää, kun sain muistuteltua mieleen vanhoja suosikkeja ja vanhoja inhokkeja myös, heh.
Moni biisi alkoi taas kiinnostamaan.... Helvetti on tämä melkoinen tunteita herättävä bändi tämä Helloween. Osansa tunnekuohuissa silläkin kun on nuorena poikana jo tutustunut bändiin.Up ... eikun sincerely... Yours
Peke
Into Iron Maiden Since 1983
Hienoa että poimit tämän loistokkuuden esille! Omasta mielestänikin ollut albumin ilmestymispäivän 1. kuuntelusta asti levyn paras biisi & samoin yksi Helloweenin parhaista. Kuitenkin suosikkibändini kyseessä, niin tuo ei ole kovin heppoisesti sanottuStratocaster wrote:SALVATION! Tässä tämä aliarvostettu helmi, joka mielestäni on tämän levyn ehdottomasti paras kappale, ja tottakai bändin koko tuotannon äärimmäistä kärkikamaa. Jo kappaleen alun äärimelodiset kitarat saavat mielen kirkkaaksi, ja viimeistään siinä vaiheessa missä Mr. beat aloittaa tuplabasariensa tulittamisen, peli on selvä. Andi lähtee tarinaan mukaan eloisasti, ja tulkitsee rivejä niin hienosti kun vaan ihminen pystyy. Michael Weikath ei tämän levyn teossa ikäväkyllä ollut kovinkaan paljon mukana, mutta juuri tämänkaltaiset helmet todistavat miehen ylivertaisuuden säveltäjärintamalla!
Kertosäettä pohjustaa mahtava väliosa, ja kertosäe itse vauhdin saatuaan jyrää eteenpäin loistavasti. Rakastan tätä kappaletta, en vaan voi tajuta miksi tätä ei yleisesti hehkuteta enemmän?
Alun kitaramelodia toistuu, ja sekös kuulijaa hemmottelee. Säkeistö on tämän kappaleen parasta antia, tuplakomppi, hieno taustatyö yhdistettynä Andin vokalisointiin, luo kokonaisuuden joka EI unohdu
Koko biisi määrittää sen melodia- & rytmitajun, jolla kaikki maailman kappaleet olisivat entistä parempia. Pelkkien säkeistöjen melodioista monet muut orkesterit saisivat loistavia kertsejä kehnoon tuotantoonsa; mutta parhaat voivat 'herkutella' niillä jo tähän tapaan 'yliviljelemällä', heh.
Aliarvostus saattaa johtua, niistä syytöksistä kertosäkeen sävelkulun samanlaisuudesta Stratovariuksen Father Timeen (julk. 1996) nähden, mitä tämä silloin syksyllä 2000 sai joltain tahoilta. Mutta mitä sitten? 'ween käyttää melodiaa paljon paremmin, vaikka kyseessä onkin Stratojen parhain biisi myös
On se vain upea & klassinen tämä mollivoittoinen kertsimelodia.Weiki teki tälle levylle tosiaan vain 2 biisiä, tämän & All Over The Nationsin ollessa samalla ne perinteisimmät Helloween-helmet tällä (oikein hyvällä) levyllä.
Salvationin jälkeen nostaisin korokkeelle aivan_helvetin_kovan nimibiisin, jossa Grapowin kuningasidea yhdistää kaksi demosävellystään; balladi & perusnopea ralli, nousee suorastaan kliimaksiin! Aika helposti huomaa, mitkä osat ovat kummasta alunperin. Kolmannelle sijalle tunkua olisi hieman liikasoitosta & kokoelmien ylinäkyvyydestä kärsineiden Mr Torturen & If I Could Flyn lisäksi kenties hieman yllättäen I Live For Your Painin & The Departedin myötä. Toisessa perinteisen bassovetoinen puolitempoilu tekee loistavuudellaan selväksi, miksi tämä pääsi ko. kiertueen setlistiinkin mukaan. Lisänimetyn The Sun Is Going Downin taas tuodessa sitä TDE:n mainostettua rankempaa kitarasoundia Kuschin lähes konemaisen jylevään komppiin.
Foorumin perinnehevimiesten kehuja oletan kuulevani myös If I Could Fly -singlen b-puolesta Deliver Us From Temptation, joka on Grosskopfin hyvinkin Painkiller-tyyppinen helmiraita; yllättävän rankasti Andilta vedetyt säkeistöt & tarttuva kertsi, mitäs sitä muuta. Yksi parhaista b-puolista Helloweenilla koskaan; sai turhan paljon sinkun ilmestyttyä lukea jopa "jos tämä olisi ollut albumilla, kyseessä olisi levyn paras biisi" -henkisiä kommentteja tästä. Tsekatkaa jos ei ole tuttu!
Sent from my Panzerkampfwagen Tiger using Enigma
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
Noniin.
Helloweenia aloin kuuntelemaan kevään loppupuolella, kaveri kun halusi myydä Keeper Of The Seven Keys pt. 2-cd:n jollekin koska ei siitä pitänyt. Meikällä oli juuri silloin sellainen vaihe päällä, että halusin kovasti tutustua uusiin bändeihin. No, ostin sitten kuudella eurolla levyn kaverilta ja totesin että eipä ainakaan kallis ollut vaikka en pitäisi. Kotiin, soittimeen, Eagle Fly Free.
Nähdään Imatralla tasan viikon päästä, sillä tokihan kaikki rautaneidon itseäänkunnioittavat poserit ovat jo pakanneet reppunsa Helloween-matkan tähden? Helloween kuulkaas kolahti niin kovaa, että oli pakko ruveta järjestelemään matkaakin ihan mutu-tuntumalta vaikken tuntenut pahemmin ketään jonka kanssa voisi lähteä, ja paikka itsekin on jossain susirajan synkissä metsissä. Dante kuitenkin osoittautui eteväksi matkaseuraksi miehensä Jonin kanssa, ja nyt tällä loistavalla porukalla matkustamme kuulemaan Tuhannen Vuoden Kuninkaan ilosanomaa Kurpitsalampun valoon.
Helloween on vakiinnuttanut asemansa minun toisena suosikkibändinä suoraan Bruce Dickinsonin rintakarvoillaan ohjaileman Iron Maidenin jälkeen. Ei käy kiistäminen; se kolahti ja kolahtikin niin kovaa että mistään "paluusta" menneeseen on enää turha puhua. Dante kiilasi väliin ratkaisevassa vaiheessa ja ohjasi minut pois vääriltä raiteilta Kisken-ylistämisen turmiolliselta tieltä ja nyt sitä ollaan tässäkin louskuttamassa leukoja Andi Derisin puolesta suu vaahdossa.
Omistan vasta viisi albumia; MINILP/Walls, Keeperit 1&2, Master Of The Rings ja The Dark Ride. Jokaista näistä on kuunneltu tuhottomasti, ja The Dark Ride on vakiintunut suosikiksi. Helloweenin tasosta kertoo jo se, että melkein tulee pala kurkkuun kun yrittää pistää albumeita parhausjärjestykseen; jo tässä vaiheessa.
Konfirmaatio + juhlat huomenna, ja sehän meinaa sitä että rippikoulupojan taskussa painaa vähän rahaa illalla. Maanantaina sitten ryntään kulli kolmantena jalkana Swampiin putsaamaan tarpeellisen Helloween-yleissivistyksen haltuuni.
- The Time Of The Oath
- Better Than Raw
- Rabbit Don´t Come Easy
- Keeper Of The Seven Keys: The Legacy
Nämä mestariteokset siirtyvät omistukseeni maanantaina, ja sitten minulla onkin jo kaikki sellaiset Helloween-studiot jotka koen tarpeelliseksi omistaa. High Live hankintaan myös, katsellaan paljonko tulee rahaa.
Helloween edustaa minulle kaikkea sitä, mitä hyvässä musiikissa pitää olla. Hienoja melodioita, tunteikasta tulkintaa, hienoa instrumenttien käsittelyä ja sitä huumoria. Kuinka moni bändi toteuttaa huumorin musiikissaan yhtä tyylikkäästi kuin saksan HHJJ-poserit?
Imatralla vietetään sitten laatuaikaa, kuunnellaan Helloweenia, menemme todistamaan näin etukäteen jo loistavaksi kehumaani keikkaa, seuraavana päivänä mielenkiinnolla, uupuneena mutta onnellisena keikan jälkianalyysit. Ja onhan se selvää, että sen jälkeen ei Helloween poistu stereoista kirveelläkään.
Helloweenin Parhaat Top10:
1. Where The Rain Grows
2. Steel Tormentor
3. Salvation
4. The King For A 1000 Years
5. Keeper Of The Seven Keys
6. Halloween
7. Murderer
8. Future World
9. Just A Little Sign
10. + kaikki ne jotka unohdin, ja loput loistavasta MiniLP:stä.
LET THE METAL FLOW!
Ps. Helloween top10-muuttuu päivittäin.
Helloweenia aloin kuuntelemaan kevään loppupuolella, kaveri kun halusi myydä Keeper Of The Seven Keys pt. 2-cd:n jollekin koska ei siitä pitänyt. Meikällä oli juuri silloin sellainen vaihe päällä, että halusin kovasti tutustua uusiin bändeihin. No, ostin sitten kuudella eurolla levyn kaverilta ja totesin että eipä ainakaan kallis ollut vaikka en pitäisi. Kotiin, soittimeen, Eagle Fly Free.
Nähdään Imatralla tasan viikon päästä, sillä tokihan kaikki rautaneidon itseäänkunnioittavat poserit ovat jo pakanneet reppunsa Helloween-matkan tähden? Helloween kuulkaas kolahti niin kovaa, että oli pakko ruveta järjestelemään matkaakin ihan mutu-tuntumalta vaikken tuntenut pahemmin ketään jonka kanssa voisi lähteä, ja paikka itsekin on jossain susirajan synkissä metsissä.
Dante kuitenkin osoittautui eteväksi matkaseuraksi miehensä Jonin kanssa, ja nyt tällä loistavalla porukalla matkustamme kuulemaan Tuhannen Vuoden Kuninkaan ilosanomaa Kurpitsalampun valoon. Helloween on vakiinnuttanut asemansa minun toisena suosikkibändinä suoraan Bruce Dickinsonin rintakarvoillaan ohjaileman Iron Maidenin jälkeen. Ei käy kiistäminen; se kolahti ja kolahtikin niin kovaa että mistään "paluusta" menneeseen on enää turha puhua. Dante kiilasi väliin ratkaisevassa vaiheessa ja ohjasi minut pois vääriltä raiteilta Kisken-ylistämisen turmiolliselta tieltä ja nyt sitä ollaan tässäkin louskuttamassa leukoja Andi Derisin puolesta suu vaahdossa.
Omistan vasta viisi albumia; MINILP/Walls, Keeperit 1&2, Master Of The Rings ja The Dark Ride. Jokaista näistä on kuunneltu tuhottomasti, ja The Dark Ride on vakiintunut suosikiksi. Helloweenin tasosta kertoo jo se, että melkein tulee pala kurkkuun kun yrittää pistää albumeita parhausjärjestykseen; jo tässä vaiheessa.
Konfirmaatio + juhlat huomenna, ja sehän meinaa sitä että rippikoulupojan taskussa painaa vähän rahaa illalla. Maanantaina sitten ryntään kulli kolmantena jalkana Swampiin putsaamaan tarpeellisen Helloween-yleissivistyksen haltuuni.
- The Time Of The Oath
- Better Than Raw
- Rabbit Don´t Come Easy
- Keeper Of The Seven Keys: The Legacy
Nämä mestariteokset siirtyvät omistukseeni maanantaina, ja sitten minulla onkin jo kaikki sellaiset Helloween-studiot jotka koen tarpeelliseksi omistaa. High Live hankintaan myös, katsellaan paljonko tulee rahaa.
Helloween edustaa minulle kaikkea sitä, mitä hyvässä musiikissa pitää olla. Hienoja melodioita, tunteikasta tulkintaa, hienoa instrumenttien käsittelyä ja sitä huumoria. Kuinka moni bändi toteuttaa huumorin musiikissaan yhtä tyylikkäästi kuin saksan HHJJ-poserit?
Imatralla vietetään sitten laatuaikaa, kuunnellaan Helloweenia, menemme todistamaan näin etukäteen jo loistavaksi kehumaani keikkaa, seuraavana päivänä mielenkiinnolla, uupuneena mutta onnellisena keikan jälkianalyysit. Ja onhan se selvää, että sen jälkeen ei Helloween poistu stereoista kirveelläkään.
Helloweenin Parhaat Top10:
1. Where The Rain Grows
2. Steel Tormentor
3. Salvation
4. The King For A 1000 Years
5. Keeper Of The Seven Keys
6. Halloween
7. Murderer
8. Future World
9. Just A Little Sign
10. + kaikki ne jotka unohdin, ja loput loistavasta MiniLP:stä.
LET THE METAL FLOW!
Ps. Helloween top10-muuttuu päivittäin.
^ Pistä nyt, hyvässä lykyssä allekin, 20 likoon lisää & hanki ne Chameleon ja Pink Bubbles Go Ape kanssa 
Jos bändi tuotakaan vertaa on kolhatanut / merkkaa jotain niin, on itsestäänselvää olla edes kuunnellut koko studiotuotanto omilta levyiltään, useita kertoja & ajatuksen kanssa, että mielipiteen on edes kykenevä muodostamaan. Muutenhan kaikki on vain tyhjää sanahelinää!
Jos bändi tuotakaan vertaa on kolhatanut / merkkaa jotain niin, on itsestäänselvää olla edes kuunnellut koko studiotuotanto omilta levyiltään, useita kertoja & ajatuksen kanssa, että mielipiteen on edes kykenevä muodostamaan. Muutenhan kaikki on vain tyhjää sanahelinää! Sent from my Panzerkampfwagen Tiger using Enigma
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
Aloitin levyjen (Muiden kuin Maiden) ostamisen tänä vuonna, minulla on noin 2000 levyä ostettavana, enkä viitsisi (todennäköisesti) kovin pientä lahjasummaani pistää levyihin, joista en takuuvarmana pidä. Olen molemmilta albumeilta kuullut kolmisen biisiä, ja aivan järkyttävää paskaa se on. Mieluummin ostan Derisin ajan kunnon levyjä.Jussi K wrote:^ Pistä nyt, hyvässä lykyssä allekin, 20 likoon lisää & hanki ne Chameleon ja Pink Bubbles Go Ape kanssa
Uskon, että mielipiteeni voi muuttua jos joskus näitä levyjä rupean kuuntelemaan hankittuani ne, mutta nyt ei ole sen aika.
-
Iron Constable
- Crusader
- Posts: 7993
- Joined: Tue Jan 06, 2004 15:13
- Location: Bay Area, Southern Finland
^Kyllähän niitä ostoksia kannattaa priorisoida. Sitten kun kaikki tähdelliset on hankittu, voi alkaa ostelemaan niitä ei ihan viimesen päälle levyjä.
Helloweenin tuotannosta viimeiseksi kannattaa ehdottomasti jättää Pink Bubbles Go Ape ja Chameleon, kun ne nyt kerran heikoimmat ovat. Minun mielestäni Eikä valinta ole edes vaikea. Pink on pitemmän päälle ihan ok, mutta Chameleon on näin vuosienkin jälkeen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sen verran heikko esitys, ettei siihen kannata ropoja tuhlata, ellei todella halvalla saa.
Kyllähän mä sen toki olen hankkinut, että kokoelma olisi täydellinen, mutta taidan olla Stratocasteria jonkun verran edellä hankinnoissa ?
Helloweenin tuotannosta viimeiseksi kannattaa ehdottomasti jättää Pink Bubbles Go Ape ja Chameleon, kun ne nyt kerran heikoimmat ovat. Minun mielestäni
Eikä valinta ole edes vaikea. Pink on pitemmän päälle ihan ok, mutta Chameleon on näin vuosienkin jälkeen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sen verran heikko esitys, ettei siihen kannata ropoja tuhlata, ellei todella halvalla saa.Kyllähän mä sen toki olen hankkinut, että kokoelma olisi täydellinen, mutta taidan olla Stratocasteria jonkun verran edellä hankinnoissa ?
Nykyään melkein kaikki on jännää.