Helloween / Kiske

[Haba]

Pistetääs tämä tännekin, eli tuolta löytyy videot Helloweenin Legacy-kierteelta, proshotit Japanista I Want Outista ja Mrs. Godista, sekä boottivideo Future Worldista. Lisäksi kyseisen Kiske-foorumin linkistä löytyy vuoden 2003-mallinen Starlight-proshot.

[scorpions]

^ Kiitos linkistä!

Kyllä se Helloween näyttää taas närhen munat epäilijöille, uskomatonta miten bändi pystyy pitämään tasonsa niin korkealla lukuisten miehistön vaihdosten jälkeen. Usein kun bändeistä lähtee porukkaa menään alas päin ja rominalla, Helloilla se on juuri päinvastoin.

Uutta DVD:tä odotellessa

[Teemu R]

Jaahas, olisko jollain spoilata jotain settilistaa meneillään olevalta helloweenin tourilta? ts. nyt olleilta 3.ja 5. päivien keikoilta

[Graphics]

^ Katsos tuolta -> http://hweensuomi.4.forumer.com/index.p ... c=59&st=75

[Stratocaster]

^ Minulle setti kelpaa enemmän kuin hyvin! Tuttuja biisejä, kiitos teholuukutuksen.

[Teemu R]

kelpaahan se. Pari lisäystä ei tekisi kyllä pahaa

[Stratocaster]

Kuuntelin tuossa eilen Keepereitä (1&2) ja kyllä toimivat putkeen kuunneltuina mahtavana kokonaisuutena. Ykkönen tottakai ollut enemmän kuuntelussa, vastahan sen ostin. Future World, Halloween, I´m Alive, A Tale That Wasn´t Right ja Twilight Of The Gods kovimmat vedot ihan selvästi. Seuraavana Helloween-hankintana voisi olla sitten saagan kolmas osa, sen verran kiinnostavalta vaikuttaa. Olen kuullut siltä Invisible Manin, Mrs. Godin, Occasion Avenuen ja The King For A 1000 Yearsin, ja ovat kelpo tavaraa, 1000 Years kovimpia bändiltä.

[Sameli]

^Mitä vielä! Seuraavaksi ostat kyllä Walls of Jerichon! Sellaista speed tykitystä ettei paremmasta väliä, Kaitsu on tuplasti kovempi kuin Deris ja Kiske yhteensä.

RIDE THE SKY!

[Stratocaster]

Nyt kun ollaan sillä päällä, niin se on levyarvostelua tuleva. Tällä kertaa kolmesta vaihtoehdosta on yksi karsittu voittajaksi, ja se levy sattuu olemaan Helloweenin kovin levy Keeper Of The Seven Keys Pt. 2. Albumi keräsi heti sen saatuani todella paljon kuuntelukertoja, ja heti alussa kävi hyvin selväksi, että tämä hyppää suoraan Iron Maidenin Seventh Sonin kaveriksi sinne maailman kovinten albumikokonaisuuksien listalle. Eli Keeper on levylistani toinen, ja kyseessä onkin mainion bändin enemmän kuin mahtava kokonaisuus. Tänään juuri ostin Keeper 1:n, joten sen osalta en ole vielä arvostelua valmis kirjoittamaan (heh) vaikka nopea olenkin näissä hommissa. Mutta annetaan pikkuveli 1:n kerätä kaikessa rauhassa kuunteluita, ja keskitytään tähän loistavaan Keeper-saagan toiseen ja keskimmäiseen osaan.
Se, että albumi minulle asti kulkeutui, oli sattumien summa. Ajattelin laajentaa vähän musiikillista näkemystäni Iron Maidenin ulkopuolelle, ja tein vähän listaa albumeista mitä pitäisi ostaa. Sattumalta Manun luona vieraillessa (oli pakko lukea ilmaiseksi uusi Inferno ) satuin huomaamaan Keeperin hyllyssä, ja kysyin ihan läpällä mieheltä että paljolla lähtis. Selvisi, että Helloween ei sitten ollutkaan Manulle kova suosikki, ja sanoi että suosiollisella kuuden euron hinnalla lähtisi albumi minulle. Pakkohan sellainen helmi oli saada kokoelmaan, ja eikun kotio ja legendaarinen luuritpäähän-tilanne oli taas syttyvä. Albumi oli ensikosketukseni powermetaliin, enkä tiedä aionko laajentaa kyseisen tyylisuunnan tutkimista Helloweenin ulkopuolelle. Täytyy sanoa yleisesti, että onneksi satuin ostamaan tämän. Sen verran kovaa Kurpitsa puri, että nyt voin löytää itseni keikkalippua ihastelemasta, ja ihQ:n Danten kanssa ollaan matkaakin jo kovasti suunniteltu!
Keeper Of The Seven Keys 2 räjähti suoraan tajuntaan. Ei tarvinnut kuunnella albumi kuin kerran,
ja se iskostui nuppiin lähtemättömästi. Monet viestit tuli Manulle pistettyä, että ”ei helkkari nyt pää räjähtää, sen verran kovaa kamaa Keeper on”! Jopa siinä määrin, että mies lopulta suivaantui ja vastasi ytimekkäästi ”Turpa kiinni jo, olen jumala koska ostit sen multa, piste”
Nyt on aika avata pullo ja jakaa iloliemi teidän neitolaisten kanssa. Deathin Leprosy-arvostelu sai hienoa palautetta, joten käytetään hyväksi havaittua kaavaa ja tehdään samaan tyyliin. Eli siis lopusta tulette löytämään Sonosmaisen koosteen sekä kiitoslistan! Viime kiekon kiitoslistalla olivat Lappis ja Asa, tämän albumin listalta löydätte uudet nimet! (hoho)


HELLOWEEN – KEEPER OF THE SEVEN KEYS PT. 2


Tehdään näin niinkuin Leprosyn tapauksessa, että ensin heitetään yleispätevää kommentointia ja sitten käydään itse materiaalin kimppuun.

Andi Deris on mielestäni Helloweenin paras laulaja. Tehdään se heti alussa selväksi. Mutta vaikka Andi onkin suosikkini laulajakaartista, kolahtaa tämä levy minulle koviten, ja täällähän kiekuu siis Michael ”Mr. Ego” Kiske. Täytyy sanoa, että kyllähän se Michael hoitaa laulajantontin täysin ainutlaatuisella tavalla, tavalla, johon vain harvat pystyvät. Vertaisin Kiskeä mieluusti Dickinsoniin mutta en kuitenkaan näin nyt tee. Onhan sitä kuultu vaikka mitä selitystä asian tiimoilta. Mutta Kiske on täysin hommassa kiinni, ja sopii biiseihin kuin nokka naamaan. Vaikea kuvitella Hansenia laulamassa March Of Timea. Michael Kiske oli Keeper-levyjen aikaan yksi maailman parhaista vokalisteista, eikä sitä voi kiistää vaikka omaisikin kaunaa itse henkilöä ja hänen myöhempää toimintaansa vastaan. Ei, vaan Kiske rulaa täysin tällä levyllä, ja pitää kuulijan koko ajan täysin hallussaan. Mies vetää korkealta ja kovaa, se on selvä, mutta paikoin vedetään myös upeasti matalalentotasolta! Nyt puhun tottakai klassikkokappaleesta I Want Out. Kiske on levyn ehdottomia kantavia voimia loistavan biisimateriaalin ohella tottakai, ja ilman Kiskeä Keeperit eivät merkkaisi minulle enempää kuin keskivertohyvä heavylevy. Mutta näin asia on, ja Kiske on nyt selitetty.
Bändi on erittäin hyvä muusikollisesti, sitäkään tuskin voimme kiistää missään tapauksessa. Tälle kokoonpanolle on vaikea löytää metallikentästä vastusta, sillä Helloweenissa @ 1988 ei ollut minkäänmoisia pikkuvikoja. Ei ole mitään Lars Ulrichia täällä, vaan bändin muusikkous on korkealla tasolla. Kitaraihmisenä tottakai huomio kiinnittyy välittömästi Michael Weikathiin ja Kai Hanseniin, jotka niin sävellyksellisesti että instrumentillisesti hoitavat homman kotiin runsain kehuin. Markus Grosskopf on varmaan maailman rumin metallibasisti , mutta hoitaa hommansa bassonvarressa ällistyttävän hyvin. Jos Stratolta kysytään (ja nyt kysytään) niin Grosskopf on huomattavan aliarvostettu kyky metallibasistien joukossa. Helloweenin musiikki on moniulotteista ja melodista, ja ilman Markuksen laukkavaa bassotyötä Helloweenista puuttuisi se jokin. Ingo S. (en osaa kirjoittaa sukunimeä ja kuolen ennemmin kun sen opettelen!) hoitaa rumpalinhommat tavalla, jota arvostan suunnattomasti. Ingon soitto svengaa, ja siinä on tietynlaista ns. elävää taikaa, jonka vain aistii joidenkin parhaiden rumpaleiden soitosta. Uli Kushia aina hehkutetaan Helloweenissa tehdyn työn ansiosta, eikä siinä mitään, Uli ”svengaa kuin Hirvi”, mutta silti Ingo tulee aina olemaan minulle Helloweenin ainoa oikea rumpalispoika.
Soundit ovat loistavat. Kitarasoundit ovat sopivan terävät mutta myös tukevat, eikä mitään epäkohtaa tästä tule. Rumpusoundeja olen tällä levyllä ihaillut, varsinkin virvelisoundi kaikessa tyylikkyydessään suorastaan lentää ulos cd-soittimesta. Rumpusoundit kautta linjan ovat hyvät, mutta ennenkaikkea SELKEÄT. Kyllä tietää koko ajan missä mennään. Grosskopfin bassosoundi on sopivan jämäkkä mutta myös pehmeä tukien materiaalia niin hyvin kuin vain pystyy. Levy on tuotettu hienosti, ja miksaus on erityisen selvä. Kyllä meikänkin kaltainen puukorva tietää missä nyt ollaan menossa!

VÄLIHUOMAUTUS: En ole tähän asti ostanut kovinkaan paljon loistavaa-huonompia levyjä. Viisi tähteä tämä saa, eikä tämän arvostelun tarkoitus olekaan kertoa sitä. Vaan tämän tarkoituksena on purkaa omia mietteitä koskien Helloweenia, ja samalla selvittää ne syyt, miksi albumi on tehnyt minuun näin suuren vaikutuksen. Nyt voisi aloittaa itse albumin analysoimisen.


Tämä albumi edellisen mukaan alkaa tunnelmallisella fiilistelyllä. INVITATION starttaa tämän kokonaisuuden tavalla, josta käy jo selväksi levyn mahtipontisuus ja kunnianhimo. Intron jälkeen annetaan kunnon heavylle valta ja EAGLY FLY FREE starttaa kunnon voimasointuriffittelyllä. Kuulostaa heti alkuun perkeleellisen hyvältä, ja jo muutoskohta introsta ensimmäiseen kunnon kappaleeseen kertoo, että tämä albumi on kokonaisuus, eikä ole kyseessä mikään parihyvääbiisiä + loput täytekamaa-setti. Ennen vanhaan tehtiin rehellisesti kunnon albumeita! Kotka Lentää Vapaana, näin tekee heti kun Kiske tarttuu mikrofoniin ja tarina itse alkaa. Koko systeemi rullaa eteenpäin pelottavalla tarkkuudella ja svengillä. Ainakin on heti alusta lähtien selvä homma että ei anneta armoa, tämä on sitä itseään. Kertosäkeeseen tullessa Kiske jo vetelee korkeammalta, ja fiilikset ovat jo huipussaan. Tämän kertosäkeessä on tiettyä ennalta-arvattavuutta, mitä koko albumilta muuten löytyy jonkun verran, mutta tässä suhteessa Helloween onkin erilainen bändi.
He osaavat tehdä ns. kliseiset sävelratkaisut tyylitajuisesti ja hienostuneesti, siten, että ei jää mikään pahvinen maku siitä että kierrätetään jo tehtyjä ideoita. Pikemminkin pienet ennalta-arvattavuudet tuovat turvallisuuden ja tuttuuden-fiiliksiä, ja nämä puolestaan auttavat avaamaan albumia mahdollisimman helposti kuulijaa ajatellen.
Basso jyrisee, kitarat jauhavat riffiä riffin perään, Kiske ulvoo minkä keuhkoista lähtee, Ingo pistää rumpusetin suorastaan elämään. Tämä on heti alkuun sitä mistä niin kovasti pidän, perinteistä ja toimivaa powermetalia kunnon speedmetal/perinteisemmän heavyn vivahteiden vaikuttamana. Soolot eivät ole mitään maailmaa räjäyttäviä (ei enää Adrian Smithin jälkeen) mutta tähän materiaaliin ne sopivat. Bassosoolokin kuullaan, ja viimeistään tässä vaiheessa on selvää että kyseessä on albumin parhaimmistoon tiukasti sijoittuva biisi.
YOU ALWAYS WALK ALONE on vasta lähiaikoina kolahtanut sillä tavalla mitä olen odottanut jo pienen tovin tapahtuvan. Se on tämän levyn tunnelmallisemmista kappaleista se parempi, ja vaikka toisessakaan ei ole vikaa, toimii tämä vaan niin hyvin. Kun laulu alkaa, kuullaankin jo melkein parasta Kiskeä (ei sen puoleen, koko levy on sitä.) Rytmi on hieno, ja tuplahommiakin kuullaan melkoista tyylitajua noudattaen. Kuten Death-ketjussa sanoin, joskus homman pointti on soittamatta jätetty tuplabasarikuvio. Ingon soitossa on kyse juuri tästä, tyylitajuisesta ja tilannetietoisesta soitosta.
Kappaleen kertosäe on melkeinpä KAUNIS, mikä on hieno käsite raskaammassa musiikissa.
Hienoa kappaleen eteenpäinkuljettamista niin rumpujen kuin kitarakikkojenkin osalta. Sanat eivät yllä millekään verbaalisen lahjakkuuden huipentuma-tasolle, mutta tekevät kunniaa musiikille loistavasti.
Hansen/Weikath on hieno pari kitaranvarressa, siitä erityismaininta.
Tämän kappaleen jälkimmäinen soolo on Helloweenin kovin, ja samalla eräs suosikkisooloistani ikinä. KUITENKIN on pakko sanoa, että Helloweenin soolot eivät ole minulle ikinä kolahtaneet henkilökohtaisella tasolla paljon, mikä on sekin yksinkertaista selittää. Sen jälkeen kun Iron Maiden kolahti, ei ole H:n soolojen takia löytynyt mitään totaalitappoa mistään. Tämä You Always Walk Alonen rockhenkinen soolo on eräs niitä harvoja jotka tähän yltävät, mutta muita ei taida Helloweenilla olla. Biisi toimii kaikenkaikkiaan loistavasti (hehkutusta, heh) ja kuten Pasi Tampereen Musiikista sanoi: ”Eikai voi muutakun antaa tapahtua jos kerran on tapahtuakseen” ja näinhän se nimenomaan on. You Always Walk Alone on noussut erääksi suosikeistani albumilla, ja vaikka ei mikään balladihenkinen olekaan, on silti pienenlainen fiiliksellinen tasoittaja ollut, ja kyllähän hyvältä albumilta pitää sellaistakin tavaraa löytyä. Tässä vaiheessa levyä ollaan saatu jo melkoisesti kehua aikaan, ja paljon on vielä edessä. Koittakaa jaksaa, heh, nyt näppäimistölle kyytiä ja seuraava biisi.

RISE AND FALL taitaa olla Keeper-levyjen huonoimpana pidetty kappale yleisesti. Täytyy myöntää,
että se ON heikompi kappale kuin muut, eikä asiaa parane mitenkään kaunistella. Kuitenkin albumin
muu tavara yksinkertaisesti toimii loistavasti, niin loistavasti että Rise And Fallin pienehkö tasoheittely
ei mitenkään onnistu keskiarvoa laskemaan, ja legendaarinen hehkutusarvosana 5/5 päätyy
edelleenkin albumille. Kappale alkaa pirteällä rumputulella, ja siihen päälle isketään repeilyä
herättävä naureskelupätkä. Sitten itse säkeistön kimppuun, joka meneekin täysin Kisken voimin
eteenpäin, muiden soitinten jumputtaessa uskollisesti mukana. Tässä vaiheessa pelkkää hyvää,
mutta kertosäe on se ns. ongelmakohta. Meikälle ei ole ikinä toiminut, ja se onkin
albumikokonaisuuden ainoa epäkohta. Ei kyseessä kuitenkaan huono biisi ole, ehkä sellainen 3/5
kappale, ei sen puoleen.
Tuplapoljennat, kitaroiden rytmikikat ja muut johtavat biisiä ja samalla albumikokonaisuutta
tyyliuskollisesti eteenpäin. Soundien kirkkaus ja hyvyys kiinnittää huomion jälleen, ja niinhän hyvien
soundien kuuluukin tehdä. Erityismaininta vielä Ingon vähintään loistavasta rumpusoundista! Tässä
kappaleessa on muuten kitarakomppauksissa käytetty hienoja demppaus/rytmikuvioita, jotka
kiinnittävät väkisinkin kuulijan huomion. Kyllä nämä kuulkaas kovia muusikoita ovat, eikä sitä kiistä
sekään seikka, että Kiske levyttää nykyään poppia & häpeää heavyaikojaan ja se, että Kai Hansen
jätti Helloweenin Gamma Rayta rakennellessa. Tässä vaiheessa on käynyt hyvin selväksi albumin
yleinen taso, korkealla mennään ja sieltä ei vielä olla laskeutumassa (Chameleon odottaa
tulevaisuudessa ) Tiukkaa kuritusta tämä on, ja yleislinjaltaan sitä Helloweenia joka meikälle on
sitä parasta.
Aika porskutella eteenpäin! Seuraavaksi legendaarista kamaa tulossa, ja sehän tarkoittaa Doctor…

STEIN:ia! Dr.Stein on suosikkibiisejäni Helloweenilta, ehdottomasti! Stein on aivan omanlainen
tapaus, ja siinä
yhdistyy kaikki tietyt heavymetallin olennaiset seikat. Dr.Stein on koko metallikentän hienoimpia
tapauksia johtuen sen monista pienenpienistä hienouksista jotka yhdessä muodostavat hyvän
kokonaisuuden. Dr.Stein on todella hauska biisi, ja kun sanoituksia lukee niin löytänee sieltä vähän
perusvakavasta poikkeavaa ilmaisua. Tässä kappaleessa Helloweenille niin tyypillienn humoristisuus
ja tietynlainen itseironia korostuvat sopivassa määrin antaen tälle kappaleella tietyn, hienon
lisämaun. Lisäksi kappale on rakenteeltaan hyvä heavykappale sen ollen samalla hyvin kulkeva perusheavybiisi, kuten myös kertosäkeensä ansiosta mukava, rennompi ”bilekappale.”
Minä olen aina tullut hyvin juttuun Steinin kanssa, ja mielestäni se kappaleena tuo joskus turhankin synkkään heavykentän silmäkulmaan vähän sitä kuuluisaa pilkettä.
Itse kappale alkaa omituisten humina/huutoefektien ryydittämänä ja jatkuu tiukkasoundisella kitaranhyväilyllä. Ingo pitää heti alusta alkaen kompissa kovan svengin, ja kappale alkaakin rullata heti ensitahdeista lähtien tavalla, josta kunnon biisin aina tunnistaa. Kiske vetää hyvin säkeistön, vähän teatraalisuutta ja huumoriakin mukana, jos minulta kysytään. Kertosäettä edeltävä väliosa nostattaa fiilistä, ja kun vihdoin päästään sinne kuuluisaan kertosäkeeseen, ollaan jo henkisesti valmiita yhtymään Tohtori Steinin iloiseen monsterikuoroon. ”
”Dr. Stein grows funny creatures
Lets
them run into the night
They become great
Rock
musicians
And their time is right!”

Mahtavaa kamaa, joka aina jaksaa nostattaa hymyn huulille. Dr.Stein on kappale, joka mielestäni kiteyttää hyvin Helloweenin perusolemuksen. Vakavasti tehtyä heavya, josta kuitenkin löytyy humoristinen osuus, toki koko hoito varustettuna osaavalla instrumenttien hallinnalla ja kaikinpuolin pätevää soitannollista antia tarjoillen.

WE GOT THE RIGHT starttaa rauhallisesti Kisken ja Markuksen voimin, pian muu porukka yhtyy mukaan rauhalliseen fiilistelyyn, ja kohta alkaa olla raskaampaa kamaa mukana. Säkeistö on laatutavaraa, Kiske on aina ollut kova näissä rauhallisemmissa fiilistelybiiseissä. Bassokuvio on aivan v*tun hieno! Mahtavaa tavaraa. BTW, Ingon basarisoundi on tosi hieno. Noussut Grosskopfin arvostus vielä korkeammalle tasolle juurikin TÄMÄN arvostelun takia, nyt kun oikein on tullut kiinnitettyä huomiota tarkemmin. Hyvä biisi, rauhallinen veto ennen loppulevyn tappotavaraa. Kunnon fiilistelyä, pieniä instrumentillisia hienoja kikkoja, korkeampaa tulkintaa Mr.Egon suunnalta ja välillä myös raskaampaa bändityötä. Taustalauluhommakin on aina sujunut Helloweenilta hienotunteisesti ja taiteellisesti, sopivissa määrin. Kahden minuutin loppupuolella mennessä alkaa kuulua hienoja tuplakitaramelodioita, jotka Stratocasterin arvosteluasteikolla saavuttavat kaikki kunnon melodian tyylipisteet. Myönnettävä on, Hansen/Weikath ON kova pari kitaran varressa, tai siis OLI, ikävä kyllä.
Hienosti kuljetellaan tarinaa eteenpäin, ja ihan hymy nousee huulille. Mahtipontistakin tavaraa, joskus. Rumputyö on kyllä hienoa, Ingo, lepää rauhassa ja pistä tuplaan polkua sielläkin missä nyt olet…Kappale jatkuu loistavien tuplabasarikikkojen, virvelitulittelun ja toki jopa kauniin bändiyhteistyön voimin. Loistavaa melodiantajua tämä Helloween osoittaa, täytyy vain sen verran sanoa. Kappale loppuu hienosti rumpuilottelun viedessä kuulijan huomion. Ensi alkuun We Got The Right ei ollut suosikeitani, mutta se You Always Walk Alonen kanssa aukesivatkin yllättäen samoihin aikoihin ja paljastuivat hienoiksi tasoittajaksi, vaikka YAWA ei kyllä olekaan niin balladi.
Nyt tämä kappale on auennut, ja sen jaksaa monesti kuunnella. Se on mielestäni juuri oikeassa paikassa ns. rajaporttina alku/loppulevyjen välissä, alkuosan johdattaessa tunnelmaan ja loppulevyn lopulta lyöden kuulijalta tajun kankaalle.

MARCH OF TIME on taideteos. Kertosäkeen laulujen osalta kovinta mitä Kiske on ikinä tehnyt. Kappale alkaa hienolla, raskaalla melodia/harmoniakikkailulla, ja rumpufilliäkin kiskotaan taustalla. Basso vielä viimeistelee potin, ja lopputulos on eräs melodisen musiikin kauneimpia introja, ikinä. Hyvin lyhyeltä tuntuvan ajan päästä annetaan tuplabasareille kaikkivalta, ja kitaran ryydittämänä päästään asiaan. Raskasta riffittelyä, ja KISKE on IN. Hyvin pelaa, ja rumpukomppi tukee systeemiä mahtavasti. Tässä vaiheessa on jo selvää, että helpolla et pääse. Mutta yritä, sitten kun jaksat loppuun asti, palkintona on jotain niin hienoa…Pienen johdattelun jälkeen musiikin historian kauneimpaan (posersana) kertosäkeeseen, jossa vedetään niin korkealta että ihan munissa tuntuu! (kyllä, Akiman, olen OIKEASTI mies! ) Kiske oli mies paikallaan ´weenissa, piste. Sama kaava jatkuu ja tätä äärimmäistä parhautta tuuttaa sitä mallia että heikompaa hirvittää. Kertosäkeen voimin jaksaa aina kuunnella suoraan seuraavaan kertsiin asti…toimiva koukku, heh!
Rakastan tätä biisiä, ja kerron mikä tämän fiiliksen sinetöi. Olimme perheen kanssa ajamassa jostain kotiinpäin moottoritietä, ja minulla sattui cd-soittimessa olemaan Keeper 2. Pistin sitten soimaan Dr.Steinistä lähtien, ja kohta oltiin tässä kohtaa. Aurinko paistaa silmiin, silmät kiinni kunnon lepoasennossa, kovaa mennään autolla ja Kiske laulaa korkealta ”Tiiimmmeeee maaarcheesss tiimmeee…!” Se oli siinä! Hymynkare huulilla vielä kotonakin, omassa huoneessa ja pari kuuntelua lisää niin sen jälkeen on kappale ollut suosikkejani.
Tässä biisissä on Sitä Jotain, joka kulminoituu mahtavassa kertosäkeessä. Lappis-tribuutti: Tolokutonta kamaa! (hoho!), muulla tavoin EI voi tätä mahtavaa kappaletta kuvailla. Ette arvaakaan, että ylistyssanat vain jatkuvat albumin loppuun mennessä, sillä katsokaas nyt mikä seuraava biisi sattuu olemaan….

I WANT OUT! Nyt päästiin suoraan tökkäämään veitsi puhtaaseen LEGENDAAN, legendaan joka kaikessa komeudessaan kertoo sen, mistä Helloween-nimisessä saksalaisbändissä loppujenlopuksi onkaan kysymys. Kun kuulin kappaleen ensi kertaa, tajunta lähti. Porukat veivät minut hätääntyneenä sairalaan, ja kaksi päivää koomassa maattuani sain vihdoin silmäni auki. Janosta kärsineellä äänellä sopersin vain yhden selvän lauseen…”I..want..out!” Kuolemankielissä maattiin, hengityskoneessa. Lopulta elintoiminnot lakkasivat, ja toivo oli jo menetetty. Kunnes joku osui vahingossa cd-soittimeni nappulaan, ja tämä käynnisti I WANT OUTIN päälle! Meikä oli taas täysissä ruumiin ja sielun voimissa! (hoho!!)
Tuossa vähän osviittaa siihen minkälainen kappale tämä oikeasti on. Täydellinen biisi, ja kaikenkaikkiaan yksi unoversumin kovimmista, olkoot sitten vaikka kuinka kulunut. Kuten todettu, ensireaktio oli melkoinen, ja sen jälkeen sydämessäni on aina ollut kappaleen nimellä varustettu lokerikko!
Biisihän alkaa virveliniskusta, ja lähdetään vetämään melko toimivalla kaavalla kitaramelodian siivittämänä. Jo ensimmäisten tahtien jälkeen on selvää, että tästä ei enää ole paluuta. Tässä on Kisken hienoin laulusuoritus March Of Timen kanssa toki, ja tässä onkin hienoa se että Mr.Laulutaiteilija vetääkin vähän matalammalta! Tunnelma on kohdillaan, ja vaikka kappale kaikinpuolin on melko ennalta-arvattavaa kamaa, se jostain kumman syystä onnistuu kerta toisensa jälkeen vahvistamaan asemaansa. Kertosäe on pelkkää juhlaa, tämä kertsi itseasiassa oli se todellinen niitti silloin ensikuulemalla, ja tietyllä tapaa on sitä vieläkin. Sanoituksista sen verran, että ne sopivat tähän biisiin täydellisesti, ja toisen säkeistön Kiske vetää niin pelottavalla karismalla että siihen ei ole kenelläkään urputtamista.

KEEPER OF THE SEVEN KEYS

Heh, hehkutusta ylempänä. Ja tässä vielä enemmän, kyseessä nääs on mielestäni Helloweenin paras kappale kautta aikain. Vaikka The King For A 1000 Years aina toisinaan kiipeääkin ihan Keeper-nimibiisin viereen, ei se kuitenkaan onnistu varastamaan sitä todellista hohtoa mitä vain tästä kappaleesta lopulta löytää. Koko kappale kokonaisuutena onnistuu olemaan täydellinen heavyooppera, melkein kuin Helloweenin Seventh Son Of A Seventh Son! Tässä, kuten Maidenilla edellämainitussa, kiteytyy koko se homma, minkä takia Minä Kuuntelen Ylipäänsä Helloweenia. Tämä oli Manun levy alun perin tämä Keeper 2, ja silloin en Kisken ääntä kovin hyvänä pitänyt. Keeper-nimibiisi kuitenkin kertosäkeensä takia jäi pyörimään päähän, ihan sietämättömästi ja se olikin jo sitä kohtaa missä ei enää voi perääntyä… Keeper Of The Seven Keysissä puristetaan yhteen tunnelma, rauhallisemmat kohdat, hienot instrumentilliset ratkaisut, melodisuus, harmonisuus, raskaus ja tiukka yhteissoitto. Ymmärtänette, että minun on kovin vaikea tätä kirjoittaa juuri siksi, että pitäisi keksi jotain ei-niin-sekavaa sanottavaa, prkl.
Kappale alkaa ilmeisesti akustisella fiilistelyllä. Hieno kitarakuvio, jonka kovin pointti on ala-E:llä soitetut yksittäiset sävelet, näin kitaristin näkökulmasta. Hyvin nopeasti paljastuu, että ei, tämä kappale ei anna armoa vaan pikemminkin kasvaa koko ajan, ja vasta loppuosassa lopulta paljastuu tämän mammuttimaisen teoksen todellinen luonne. Tässä on niin monia osiakin, että en tiedä mitä niistä oikein selittäisi. Kertosäe itsessään on se pointti, mikä minulle alun perin jäi päähän tästä kappaleesta, se kohtalokas niskaa kutittava tunne, että ”nyt on kyllä jotain..” tiedätte varmaan! Taidan nyt suosiolla jättää hehkutuksen tähän, ja tyytyä vain kertomaan, että tämä on Helloweenin paras kappale. Jos väität muuta, olet poser. (Okei, Dante ei ole koska se on niin kova flicka!)
SAVE US:ia en sen paremmin aio arvostella. Sen sanon, että kappale on pieni miinus muuten kovassa kokonaisuudessa, jonka Keeperin lopputahdit olisivat varmasti paremmin lopettaneet. Eli turha veto tämä Save Us.

LOPPUKOOSTE:

Helloween – Keeper Of The Seven Keys Pt. 2 (1988)
* * * * * - kuten arviossa selvisi, sen ON OLTAVA 5/5.

+ Kokonaisuus albumina
+ Bändi kovimmassa kunnossa EVER
+ Kappaleet moniulotteisia ja mielenkiintoisia, myös huumoria mukana
+ Teema-albumina/saagan kakkososana aivan mainio
+ Soundit ovat hienot, varsinkin rumpusoundeista suuri plussa
+ Tuotanto melko lailla täydellistä
- Kuten sonos sanoo, ”pieniä albumin kokonaisuuteen vaikuttamattomia seikkoja”, eli kappaleet Rise And Fall ja Save Us hivenen heikkoa tavaraa, jälkimmäinen turha.

Mutta kuten sanoman pitää, Ei vaan VOI rokottaa tuollaisesta muun annin ollessa se mitä on.

Ja nyt tulevaisuuden klassikko, kenties, eli LOPPUTEKSTI: Kiitokset Dantelle, pitkälti hänen ansiostaan näen tämän loistavan bändin livenä. Kiitokset Roskisdyykkarille, joka on kaivanut verta nenästään selittämällä Manowarin historiaa monet, monet kerrat.

Omistettu Ingon muistolle, lepää rauhassa mies.



Ps: arvioita on mukava kirjoittaa. Toivottavasti muistatte minut vähän arvioistakin eikä pelkästään siitä että kaiketi olen tytön näköinen.

[ozz3]

^Sulla on Strato joko aivan liikaa vapaa-aikaa kesätöistä tai vähän kavereita kun tälläisiä jaksat meille vääntää.

Miellyttävää luettavaa, kaunkos meni aikaa kirjoitusprosessiin?

[Stratocaster]

^Sulla on Strato joko aivan liikaa vapaa-aikaa kesätöistä tai vähän kavereita kun tälläisiä jaksat meille vääntää.

Miellyttävää luettavaa, kaunkos meni aikaa kirjoitusprosessiin?

Ei ole kesäduunia, täälläpäin kunnalle pääsee 16-vuotiaana.
En tiedä kauan meni enkä haluakaan tietää.

[Peke]

Pistipäs Strato perinpohjaisen pohdinnan laudalle (taas). Sulla on hyvä tyyli ja tulevaisuutta vaikka journalistina. Teksti soljuu jo nyt hyvin ja sulla on aikaa kokemusta kartuttaa.

Ko levy on munkin suuria suosikkeja, mutta ihan noin vuolaaseen hehkutukseen en itse pysty.

.... muuten.... Save Us on vain bonari eikä kuulunut orkkis LP versioon. C-kasetissa se oli ja on mukana näissä CD-julkaisuissa

[Ipe]

Mielestäni levylle mistä löytyy kaksi turhaa kappaletta ei kertakaikkiaan voi kokonaisuutena antaa täysiä pisteitä. Puhuttiin sitten Maidenistä tai Kari Tapiosta. Mielummin olisin lukenut biisikohtaisia arvosteluja, numeroiden kera, kun romaania ja loppuun: "jeejee, 5/5-levy vaikka levyltä kaksi turhaa biisiä löytyykin". Muuten mielenkiintoista ja hyvin analyyttistä tekstiä.

Mielipiteensä toki kullakin. Hehkuttaa saa, kunhan pysyy arvosanat realistisina.

[E-Wil]

Strato kylläkin sai multa jo mielipiteen tuosta arvostelusta, mutta ei se ketään haittaa jos vähän mainitsen siitä täälläkin.

Ensimmäinen ajatus: "Tää arvostelu on aivan helvetin upee." Mahtavaa kielenkäyttöä. Ja oli sitä muutenkin mukavaa lukea, kun oma mielipide on suunnilleen sama. Sydän hakkasi sitä kovemmin, mitä pidemmälle luin. Yksinkertaisesti: tätä lisää.

Keeper 2 on kova levy ja (yllättäen) tutustuin siihenkin Straton kautta. Helloween on noussut omalla listalla niin korkealle niin nopeasti, että Keeper-saaga on pakkohankinta: hyllyyn heti, kun lompakolle sopii.

Ja Stratolle vielä siitä March Of Time:n bassosta... Se olikin ihan nenän edessä. Olishan se pitäny huomata.

[Roskisdyykkari]

Hieno arvostelu kaikenkaikkiaan, täytyy myöntää että repesin lievästi bongattuani oman nickini "kiitoksista".

Olen muuten lähes täysin samaa mieltä joka ikisestä kohdasta, etenkin siinä että Rise and Fall ei kuulu levyn parhaimmistoon. Toisaalta We got the right ei ole mulle vieläkään avautunut, ja Save Us onkin ihan skeidaa, tosin sehän on - kuten peke totesi - bonusbiisi.

[Haba]

Kiitos Strato, loistotekstiä!

Kuunnelkaapa muuten Rainbow:Kill The King ja tuo bonari-Save Us perätysten, pientä tribuuttia Rainbow´n suuntaan Kaitsulta tuo Save US, myös jotkut Ingon fillit ja pysähdyksetkin ovat suoraan Kill The Kingista !

[poolrules]

Mielestäni levylle mistä löytyy kaksi turhaa kappaletta ei kertakaikkiaan voi kokonaisuutena antaa täysiä pisteitä.

Voihan, jos ne muut biisit on tasoa 6/5.

Pitkät tarinat on taas Stratolta irronnut. Itse asiassa niin pitkät, että en edes yritä lukea sitä kokonaan näin jalkapallon sivussa. Tuollaiselle panostukselle kuitenkin. :thumbs up:

[Iron Constable]

Keep Up The Good Work, Strato. Hyvää pitää hehkuttaa ja parasta vielä enemmän.

[Stratocaster]

Mielestäni levylle mistä löytyy kaksi turhaa kappaletta ei kertakaikkiaan voi kokonaisuutena antaa täysiä pisteitä. Puhuttiin sitten Maidenistä tai Kari Tapiosta. Mielummin olisin lukenut biisikohtaisia arvosteluja, numeroiden kera, kun romaania ja loppuun: "jeejee, 5/5-levy vaikka levyltä kaksi turhaa biisiä löytyykin". Muuten mielenkiintoista ja hyvin analyyttistä tekstiä.

Mielipiteensä toki kullakin. Hehkuttaa saa, kunhan pysyy arvosanat realistisina.

Heh, meikällä on tähänkin luonnollinen selittelynmaku-selitys!
Eli Save Us on se turha biisi, Rise And Fall ei kuitenkaan. RAF ei ole mikään loistobiisi, mutta ei se nyt varsinaisen turha ole. Save Usissa on se tilanne, että se nyt on bonusbiisi alunperin, että en taida antaa sen vaikuttaa lopulliseen arvosanaan, koska itseasiassa jätän sen useimmiten albumia kuunnellessakin kokonaan huomiotta. Luulen että bändi on tarkoittanutkin levyn loppuvan Keeperiin, ja pistänyt Saven ihan muuten vaan bonukseksi. Leikitään että Save Usia ei albumilla ole. Jäljelle jää vain Rise And Fall, joka on muuta tavaraa huonompi kappale. Sama tilanne kuin Seventh Son Of A Seventh Sonilla!
Kuitenkin albumi kokonaisuudessaan on niin kova, ettei tuo yksi filleri lopultakaan VOI haitata arvosanaa, eikä mikään muu kuin täydet pisteet sovi albumille ollenkaan. Pätee molempiin levyihin.

Ja näin pääsimme toteamaan, että Strato myös keksii pahan tekosyyn tarpeen vaatiessa. Olen hehkuttaja, en dissaaja, prkl.

[scorpions]

Stratocasterille propsit mahtavasta panostamisesta hommaansa, erittäin antoisaa luettavaa. Tuommoiseen kun itsekin pystyisi, mutta jo tämä kaksi sormi järjestelmäni tekee siitä niin työlään että jätän nämä hommat ammattimiehille. Nyt vaan odottelemaan Deris aika kauden arvosteluja

[Stratocaster]

Stratocasterille propsit mahtavasta panostamisesta hommaansa, erittäin antoisaa luettavaa. Tuommoiseen kun itsekin pystyisi, mutta jo tämä kaksi sormi järjestelmäni tekee siitä niin työlään että jätän nämä hommat ammattimiehille. Nyt vaan odottelemaan Deris aika kauden arvosteluja

Seuraavana työn alla tämän viikon loppupuoliskolla saagan ensimmäinen osa ja sen jälkeen periaatteessa Derisin aikainen tavara tulkoon julkisuuteen.

[Saabas]

^ Derisin aikasista ensimmäisenä käsittelyyn Better Than Raw kiitosssz.. Edelleen mun mielestä se kovin Helloween lätty.

[Stratocaster]

^ Derisin aikasista ensimmäisenä käsittelyyn Better Than Raw kiitosssz.. Edelleen mun mielestä se kovin Helloween lätty.

Se nähdään sitten.
Yritän nyt ostaa Helloweenia ennen keikkaa, ja Derisin aikaista mahdollisimman paljon, joten katsellaan!

[Stratocaster]

Muuten, onko kukaan törmännyt King For A 1000 Yearsin kitaratabloihin missään? Olen metsästänyt paljon näitä.

[Viper]

Hieno arvostelu oli. Vaivaa oli selvästi nähty ja teksti soljui eteenpäin todella hyvin. Mitä nyt noin kova hehkutus alkoi jo jossain välissä käymään tylsäksi, mutta kun kerran levy on hyvä, niin vaikeahan sitä on muuten arvostella.

Minä muuten pidän Rise And Fallista. Todella huvittava kappale, jossa on juuri sitä pilkettä siellä näköelimen kulmassa. Sanoitus varsinkin on niin piripäinen, että aina tulee repeiltyä sitä kuunnellessa.

"A little dragon could spit fire, but never so for something bad
He didn't know the nights desire to throw a lance into his head"
SPLAT!



Kertosäe ei nyt mikään huippu ole, mutta menee siinä ohessa mukavasti.
Pitänee itsekin taas tehdä noita levyarvosteluja. Oma Keeper 2 arvosteluni jäi hieman torsoksi kun alkoi väsyttämään eikä jaksanut enää niin keskittyä tai panostaa. Pitää yrittää uudestaan jonkin toisen kohdalla.
Mutta pidäpä tasoa yllä ja kirjoittele lisää. Keeper 1:n arvostelua odotellen.