Just meni Stigmata-remasterin Accept-cover-bonus, jossa Sakke soittelee Turn Me Onin (alunperin tottakai) Wolf Hoffmannin soolon ihan loistavasti läpi, omalla soundillaan mutta silti tyylikkäästi. Pirun harvinaista covereissa, kun jotkut imitoivat (tietysti huonommin) ja toiset häpäisevät osoittamalla 'ei mitään välii' ja soittavat sitten ihan päin helvettiä. Noin Z:n tyyliin sen pitäisi mennäkin. FTGON:in Sabbath Bloody Sabbath on myös mahtavasti tehty laina!Lappis wrote:Zacharyn soolot ovat kyllä ihan loistavia. Persoonallisia. Mies soittaa todellakin omalla tyylillään, niitä sooloja oikein jopa odottaa tulevaksi. Harvinaista
TAROT
Moderator: The Killer Krew
Sent from my Panzerkampfwagen Tiger using Enigma
Lappiksen absoluuttinen mielipide:Jussi K wrote:Just meni Stigmata-remasterin Accept-cover-bonus, jossa Sakke soittelee Turn Me Onin (alunperin tottakai) Wolf Hoffmannin soolon ihan loistavasti läpi, omalla soundillaan mutta silti tyylikkäästi. Pirun harvinaista covereissa, kun jotkut imitoivat (tietysti huonommin) ja toiset häpäisevät osoittamalla 'ei mitään välii' ja soittavat sitten ihan päin helvettiä. Noin Z:n tyyliin sen pitäisi mennäkin. FTGON:in Sabbath Bloody Sabbath on myös mahtavasti tehty laina!Lappis wrote:Zacharyn soolot ovat kyllä ihan loistavia. Persoonallisia. Mies soittaa todellakin omalla tyylillään, niitä sooloja oikein jopa odottaa tulevaksi. Harvinaista
Zachary= Suomen kovin soolokitaristi. Ylivoimaisesti. Maailma-listoillakin menee erittäin korkealle.
Todellakin korkeammalle kuin Maiden-kaksikko/kolmikko. Milloin vain.
Ja jos jätetään Tunnetaso* pois, Menee korkeammalle kuin Chuck
*= Mun tunnetaso Chuckia ja hänen kitarajuttuja kohtaan
"To be alive is more than just breathing"
-
Trooper_87
- Hang-Around
- Posts: 192
- Joined: Fri Apr 21, 2006 17:32
- Location: Janakkala / Helsinki
^Taidan kerrankin olla Lappiksen kanssa jostain asiasta samaa mieltä. 
Zachary on älyttömän kova kitaristi, miehessä yhdistyy tyylitaju ja teknisyys. Paikka paikoin vielä tunnetta peliin niin homma toimii.
Mutta sitten itse asiaan, nimittäin ajatuksia levystä nimeltä Stigmata. Tämähän oli bändille yksi uran vaikeimmista levyistä, studiossa sattui kaikkea mahdollista paskaa Marcon sairasteluista aina kamojen totaaliseen reistailuun. Levy tuntuu luonnolliselta jatkeelta To Live Foreverille proge-otteiden pysyessä mukana. Yritän keskittyä analysoinnissa vieraampiin biiseihin (Angels Of Pain, E.T.I, As One ja State Of Grace ovatkin jo kokoelmalta tuttuja), mutta kirjoitan siitä mistä aihetta syntyy.
Angels Of Pain lähtee suht suoraviivaisesti liikkeelle jonkinlaisella "sisäiset demonit" -teemalla. Kappale on aika lailla perus-Tarotia, eli homma toimii ja kolisee alusta alkaen. Rakenteissa on mukavia pikkukoukeroita, kuten tarttuvat, vaisut siirtymät kertosäkeestä seuraavaan säkeistöön, ja itse soolon jälkeinen hiljaisempi kohta toimii. Ja vastaavaahan on tulossa myöhemmin lisää.
E.T.I. lähtee taas ihan eri tavalla käyntiin. Taas mennään isolla vaihteella, kun rujot riffit ja etenkin tuo kolinabasso tuntuu munissa asti. Koskettimet tuovat riffeille hyvää vastapainoa, ja lyriikat ovat puhdasta sci-fiä, ei valittamista. Tästä ei jylhyyttä puutu, ja biisi on levyn ehdotonta kärkeä.
Shades In Glass lyö koukkua leukaan heti kättelyssä biisin lähtien varsin mallikkaasti käyntiin. Melodia vie biisiä hienosti eteenpäin, jonka vastapainoksi veisusta löytyy koukeroisempia kohtia. Välisoiton alku, siirtyminen sooloihin ja yllättävän hiljainen kohta, aijai mitä tavaraa. Ainoastaan jotkin oudot vokaalisovitukset laskevat biisin tasoa.
Kaksi seuraavaa biisiä ovatkin sitten yksinkertaisempaa, suoraviivaisempaa mutta myös hienoa Tarotia tärkeänä vastapainoa muulle materiaalille kokonaisuuden tasoittamiseksi. As Onen intromelodia ja kertosäe naulautuvat tehokkaasti takaraivoon ja homma toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan. Liideistä jälleen plussaa. State Of Grace on edellistä rauhallisempi ja tunnelmallisempi, joka tekeekin tästä myös hienomman kappaleen. Suorastaan koskettava, Etenkin ensimmäisen osan pätkät sykähdyttävät; ”I used to know where I was heading for / somewhere, somehow it just got lost". Biisi kulkee upean kertosäkeen ja välisoiton jälkeen jatkuvasti eteenpäin rakentuen mahtipontisemmaksi palaten jälleen kertosäkeeseen, ja loppuen rauhallisesti.
Tämän jälkeen Race The Light räjähtää käyntiin niin, että meinaa jäädä kyydistä pois. Säkeistöissä meno rauhoittuu, ja niissä on juuri sellaista tunnelmaa, kuin kuvittelisi itsensä avaruuteen kulkemaan mielettömällä tahdilla tähtien vilistessä ohi silmien. Eli puhdasta sci-fiä tämäkin. Löytyy hakkaavaa riffiä ja kevyempiä melodiakulkuja, mutta itse kertosäe hieman mitäänsanomaton, kuten Shades In Glassissakin. Biisi onkin nopeasti ohitse ilman sen sooloja pidempiä instrumentaaliosuuksia.
Doomahtavasta Expeted To Healista tulee mieleen Sabbath ja Dio. Alun melodiakulkujen ja Marcon vokaalien luoma tunnelma on suorastaan aavemainen. Biisi muuttuu entistä raskaammaksi ennen kertosäettä riffin vaihtuessa, vaikka teema säilyykin. Ja perkele tuota kertosäettä, ehkä se levyn paras kertsi. Biisi palaa uuden toimivan riffin jälkeen päämelodiaan säkeistöön, ja välisoitosta löytyy jälleen hienoa tavaraa koukkuineen ja sooloineen. Upeaa tavaraa.
Sleepless puolestaan liikkuu aivan toisenlaisissa tunnelmissa. Tässä onkin ehkä sitä rauhallisinta ja herkintä Tarotia, kun esillä on vain Marcon vokaalit ja akustiset kitarat. Miehen tulkinta on aivan uskomatonta ja tämä osoittaa myös Marcon erilaisia puolia vokalistina. Sanat ei riitä täysin kuvailemaan tämän kappaleen herättämiä fiiliksi, todella koskettavaa.
Balladin jälkeen The Teeth lähtee hiipien liikkeelle, vokaaleista ja melodioista on heti aistittavissa potentiaalia tulevasta räjähdyksestä, jota ei tarvitse kauaa odotella. Äkkinäinen sahausriffi ja nerokas vokaalimelodia pienillä koukuilla höystettynä rakentavat loistavan kertsin, ennen kuin biisi palaa jälleen alkua vastaavaan hiljaiseen kohtaan, siitä nopeampaan kertosäkeeseen kulkien ensin hakkaavaan, ja jälleen hiljaiseen välisoittoon. Sooloista tempo kasvaa jälleen, ja jyrkkä hidas-nopea-hidas -vaihtelu toimii yllättävän hyvin ensikuuntelujen nihkeästä vaikutelmasta huolimatta. Hieno ja hieman erilaisempi biisi.
"Nimibiisi" Stigmata (I Feel For You) on kiekon toinen eepos. Intro jälleen hidastempoinen raskaan kitaran tullessa ajallaan mukaan. Säkeistöissä säröbasso, vokaalit ja koskettimet luovat omalaatuista tunnelmaa, sekä kertosäe on jälleen todella komeaa kuultavaa. Toisen kertosäkeen jälkeen biisi ottaa hiljalleen hieman uusia suuntia kasvaen uusilla osilla nopeammaksi. ”I Feel For You”-huudot päättävät levyn yksinkertaisen hienosti.
Bonuksista sen verran, että Accept-laina Turn Me On ja akustinen veto nimibiisistä ovat varsin onnistuneita. Juuri tällaisia toivoisi lisää, kun nuo demobiisit eivät oikein lämmitä.
Levy on kompaktimman ja tasaisemman tuntuinen kuin edeltäjänsä TLF, mutta täältä puuttuu myös vastaavia kohokohtia. Marcon vokaalit ovat luonnollisesti kohdallaan, Sakke heittää tapansa mukaisesti teräviä sooloja ja Tolsa on melodioillaan varsinainen velho. Pecun rummutus on myös taattua todella tiukkaa tavaraa. Stigmata on siis heikompi kuin kaksi ensimmäistä ja SOP, ja vähäisen kuuntelun takia levylle on vaikea antaa tarkkaa arvosanaa sekä sitä on tällä hetkellä hankala laittaa sen kummoisempaan paremmuusjärjestykseen TLF:n ja FTGON:n kanssa.
Samaisesta syystä Stigmatalta löytyy myös kohtia, jotka odottavat aukeamistaan ajan ja kuuntelun myötä. Hieno levy silti
Tulipas tavaraa, toivottavasti jaksatte lukea.
Kuulin tätä muotoillessani Rautakangesta uuden sinkkubiisin. Sanonpa vaan, että todella lupaavalta kuulostaa. Heti huomenna levykauppaan, kun aikaisemmin en ole ehtinyt.
Zachary on älyttömän kova kitaristi, miehessä yhdistyy tyylitaju ja teknisyys. Paikka paikoin vielä tunnetta peliin niin homma toimii.
Mutta sitten itse asiaan, nimittäin ajatuksia levystä nimeltä Stigmata. Tämähän oli bändille yksi uran vaikeimmista levyistä, studiossa sattui kaikkea mahdollista paskaa Marcon sairasteluista aina kamojen totaaliseen reistailuun. Levy tuntuu luonnolliselta jatkeelta To Live Foreverille proge-otteiden pysyessä mukana. Yritän keskittyä analysoinnissa vieraampiin biiseihin (Angels Of Pain, E.T.I, As One ja State Of Grace ovatkin jo kokoelmalta tuttuja), mutta kirjoitan siitä mistä aihetta syntyy.
Angels Of Pain lähtee suht suoraviivaisesti liikkeelle jonkinlaisella "sisäiset demonit" -teemalla. Kappale on aika lailla perus-Tarotia, eli homma toimii ja kolisee alusta alkaen. Rakenteissa on mukavia pikkukoukeroita, kuten tarttuvat, vaisut siirtymät kertosäkeestä seuraavaan säkeistöön, ja itse soolon jälkeinen hiljaisempi kohta toimii. Ja vastaavaahan on tulossa myöhemmin lisää.
E.T.I. lähtee taas ihan eri tavalla käyntiin. Taas mennään isolla vaihteella, kun rujot riffit ja etenkin tuo kolinabasso tuntuu munissa asti. Koskettimet tuovat riffeille hyvää vastapainoa, ja lyriikat ovat puhdasta sci-fiä, ei valittamista. Tästä ei jylhyyttä puutu, ja biisi on levyn ehdotonta kärkeä.
Shades In Glass lyö koukkua leukaan heti kättelyssä biisin lähtien varsin mallikkaasti käyntiin. Melodia vie biisiä hienosti eteenpäin, jonka vastapainoksi veisusta löytyy koukeroisempia kohtia. Välisoiton alku, siirtyminen sooloihin ja yllättävän hiljainen kohta, aijai mitä tavaraa. Ainoastaan jotkin oudot vokaalisovitukset laskevat biisin tasoa.
Kaksi seuraavaa biisiä ovatkin sitten yksinkertaisempaa, suoraviivaisempaa mutta myös hienoa Tarotia tärkeänä vastapainoa muulle materiaalille kokonaisuuden tasoittamiseksi. As Onen intromelodia ja kertosäe naulautuvat tehokkaasti takaraivoon ja homma toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan. Liideistä jälleen plussaa. State Of Grace on edellistä rauhallisempi ja tunnelmallisempi, joka tekeekin tästä myös hienomman kappaleen. Suorastaan koskettava, Etenkin ensimmäisen osan pätkät sykähdyttävät; ”I used to know where I was heading for / somewhere, somehow it just got lost". Biisi kulkee upean kertosäkeen ja välisoiton jälkeen jatkuvasti eteenpäin rakentuen mahtipontisemmaksi palaten jälleen kertosäkeeseen, ja loppuen rauhallisesti.
Tämän jälkeen Race The Light räjähtää käyntiin niin, että meinaa jäädä kyydistä pois. Säkeistöissä meno rauhoittuu, ja niissä on juuri sellaista tunnelmaa, kuin kuvittelisi itsensä avaruuteen kulkemaan mielettömällä tahdilla tähtien vilistessä ohi silmien. Eli puhdasta sci-fiä tämäkin. Löytyy hakkaavaa riffiä ja kevyempiä melodiakulkuja, mutta itse kertosäe hieman mitäänsanomaton, kuten Shades In Glassissakin. Biisi onkin nopeasti ohitse ilman sen sooloja pidempiä instrumentaaliosuuksia.
Doomahtavasta Expeted To Healista tulee mieleen Sabbath ja Dio. Alun melodiakulkujen ja Marcon vokaalien luoma tunnelma on suorastaan aavemainen. Biisi muuttuu entistä raskaammaksi ennen kertosäettä riffin vaihtuessa, vaikka teema säilyykin. Ja perkele tuota kertosäettä, ehkä se levyn paras kertsi. Biisi palaa uuden toimivan riffin jälkeen päämelodiaan säkeistöön, ja välisoitosta löytyy jälleen hienoa tavaraa koukkuineen ja sooloineen. Upeaa tavaraa.
Sleepless puolestaan liikkuu aivan toisenlaisissa tunnelmissa. Tässä onkin ehkä sitä rauhallisinta ja herkintä Tarotia, kun esillä on vain Marcon vokaalit ja akustiset kitarat. Miehen tulkinta on aivan uskomatonta ja tämä osoittaa myös Marcon erilaisia puolia vokalistina. Sanat ei riitä täysin kuvailemaan tämän kappaleen herättämiä fiiliksi, todella koskettavaa.
Balladin jälkeen The Teeth lähtee hiipien liikkeelle, vokaaleista ja melodioista on heti aistittavissa potentiaalia tulevasta räjähdyksestä, jota ei tarvitse kauaa odotella. Äkkinäinen sahausriffi ja nerokas vokaalimelodia pienillä koukuilla höystettynä rakentavat loistavan kertsin, ennen kuin biisi palaa jälleen alkua vastaavaan hiljaiseen kohtaan, siitä nopeampaan kertosäkeeseen kulkien ensin hakkaavaan, ja jälleen hiljaiseen välisoittoon. Sooloista tempo kasvaa jälleen, ja jyrkkä hidas-nopea-hidas -vaihtelu toimii yllättävän hyvin ensikuuntelujen nihkeästä vaikutelmasta huolimatta. Hieno ja hieman erilaisempi biisi.
"Nimibiisi" Stigmata (I Feel For You) on kiekon toinen eepos. Intro jälleen hidastempoinen raskaan kitaran tullessa ajallaan mukaan. Säkeistöissä säröbasso, vokaalit ja koskettimet luovat omalaatuista tunnelmaa, sekä kertosäe on jälleen todella komeaa kuultavaa. Toisen kertosäkeen jälkeen biisi ottaa hiljalleen hieman uusia suuntia kasvaen uusilla osilla nopeammaksi. ”I Feel For You”-huudot päättävät levyn yksinkertaisen hienosti.
Bonuksista sen verran, että Accept-laina Turn Me On ja akustinen veto nimibiisistä ovat varsin onnistuneita. Juuri tällaisia toivoisi lisää, kun nuo demobiisit eivät oikein lämmitä.
Levy on kompaktimman ja tasaisemman tuntuinen kuin edeltäjänsä TLF, mutta täältä puuttuu myös vastaavia kohokohtia. Marcon vokaalit ovat luonnollisesti kohdallaan, Sakke heittää tapansa mukaisesti teräviä sooloja ja Tolsa on melodioillaan varsinainen velho. Pecun rummutus on myös taattua todella tiukkaa tavaraa. Stigmata on siis heikompi kuin kaksi ensimmäistä ja SOP, ja vähäisen kuuntelun takia levylle on vaikea antaa tarkkaa arvosanaa sekä sitä on tällä hetkellä hankala laittaa sen kummoisempaan paremmuusjärjestykseen TLF:n ja FTGON:n kanssa.
Samaisesta syystä Stigmatalta löytyy myös kohtia, jotka odottavat aukeamistaan ajan ja kuuntelun myötä. Hieno levy silti
Tulipas tavaraa, toivottavasti jaksatte lukea.
Kuulin tätä muotoillessani Rautakangesta uuden sinkkubiisin. Sanonpa vaan, että todella lupaavalta kuulostaa. Heti huomenna levykauppaan, kun aikaisemmin en ole ehtinyt.
Nothing can never take away what I've seen with these tired eyes!!
-
Prince of the Dusk
- Peräruiske
- Posts: 99
- Joined: Thu Jul 21, 2005 18:15
- Location: Sauna Open Air -city
Keikkaa pukkaa, keikkaa pukkaa...
Jaahans, lähdetäänkös sitten vähitellen valumaan jou-talon suuntaan...?
-P"otanpa tuopin"D
-P"otanpa tuopin"D
-
Trooper_87
- Hang-Around
- Posts: 192
- Joined: Fri Apr 21, 2006 17:32
- Location: Janakkala / Helsinki
Nyt kun oon kolmatta päivää uutta sinkkua luukuttanu, niin pakko päästä avautumaan. Tämä hipoo uhkaavasti Undead Sonin tasoa.
Introriffi tekee heti selväksi, mistä on kyse; vanhemman Hietalan kuvaus "suoraviivaisesta" ja "simppelistä" biisistä osuu kutakuinkin oikeaan. Ei mitään erikoista, mutta Tarotin tasolla peruskama on helvetin hyvää. Säkeistö kulkee mallikkaasti, mutta sitten kertosäe vie jalat alta. Toiseen säkeistöön tuodaan pieniä lisäjuttuja mukaan, ja välisoitosta löytyy myös mukavasti pientä variaatiota ratkaisuineen kipaleeseen, mutta Zachary vetää soolon mielestäni liikaa varman päälle. Näiden jälkeen kertosäe läimäyttää jälleen adrenaliinin virtaamaan ja meikäläisen elämöimään kuin viimeistä päivää. Ja kerpele tuota Hietalaa, mies jyrää jo tässä huikean tuntuisella intensiteetillä. Lopetuskin on lähes yhtä tyly, kuin sinkun kansikuva. Kuuntelun jälkeen on sellainen fiilis, kuin kunnon selkäsaunan jälkeen pitää ollakin; jyrän alle jääneenä, hieman hölmön hyväntuulinen ilme naamalla. Metallia.
Rauhallisempi Veteran Of The Psychic Wars toimii hyvänä vastapainona sinkkubiisille. Vaikka en alkuperäistä ole kuullut, biisistä hohtaa silti hyvä toteutus ja kyllähän tuota Salmelaakin kelpaa kuunnella. Jotain jylhää ja kiehtovaa tässäkin on.
Eiköhän tällä maistiaisella uskalla jo tykkilevyä odotella. Kolme euroa ei ole paha hinta, ja kun albumiakin saa vielä tovin ilmeisesti odotella, ostakaa hyvät ihmiset sinkku kaupan hyllyiltä pois.
Introriffi tekee heti selväksi, mistä on kyse; vanhemman Hietalan kuvaus "suoraviivaisesta" ja "simppelistä" biisistä osuu kutakuinkin oikeaan. Ei mitään erikoista, mutta Tarotin tasolla peruskama on helvetin hyvää. Säkeistö kulkee mallikkaasti, mutta sitten kertosäe vie jalat alta. Toiseen säkeistöön tuodaan pieniä lisäjuttuja mukaan, ja välisoitosta löytyy myös mukavasti pientä variaatiota ratkaisuineen kipaleeseen, mutta Zachary vetää soolon mielestäni liikaa varman päälle. Näiden jälkeen kertosäe läimäyttää jälleen adrenaliinin virtaamaan ja meikäläisen elämöimään kuin viimeistä päivää. Ja kerpele tuota Hietalaa, mies jyrää jo tässä huikean tuntuisella intensiteetillä. Lopetuskin on lähes yhtä tyly, kuin sinkun kansikuva. Kuuntelun jälkeen on sellainen fiilis, kuin kunnon selkäsaunan jälkeen pitää ollakin; jyrän alle jääneenä, hieman hölmön hyväntuulinen ilme naamalla. Metallia.
Rauhallisempi Veteran Of The Psychic Wars toimii hyvänä vastapainona sinkkubiisille. Vaikka en alkuperäistä ole kuullut, biisistä hohtaa silti hyvä toteutus ja kyllähän tuota Salmelaakin kelpaa kuunnella. Jotain jylhää ja kiehtovaa tässäkin on.
Eiköhän tällä maistiaisella uskalla jo tykkilevyä odotella. Kolme euroa ei ole paha hinta, ja kun albumiakin saa vielä tovin ilmeisesti odotella, ostakaa hyvät ihmiset sinkku kaupan hyllyiltä pois.
Nothing can never take away what I've seen with these tired eyes!!
Kuvia tampereen keikalta voi löytää täältä
The Stench of the Burning Death..
http://www.last.fm/user/Gravehill" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.last.fm/user/Gravehill" onclick="window.open(this.href);return false;
Jaahas, tänään voisi mennä tarkastamaan yhtyeen (ja samalla oman) kisakunnon Lutakkoon. Ei muuta kuin kovaa ja korkealta.
"The nightmare corpse-city of R'lyeh was built in measureless eons behind history by the vast, loathsome shapes that seeped down from the dark stars. There lay great Cthulhu and his hordes, hidden in green slimy vaults."
Dark Days Ahead
DDA@Facebook
Dark Days Ahead
DDA@Facebook
Tampereelle tuli sit lähdettyä Tarottia kattomaan Weekend Warriorin kanssa ja ei voi kun ihmetellä jätkien kuntoa, ei flunssasta tietoakaan. Suomen kovin bändi, ei epäilystäkään. Zachary on kyllä ihan uskomaton kitaravirtuoosi! Keikkamestanakin, YO-talo, toimi helvetin hyvin. Paitojakin oli ihan mukavasti myynnissä ja kaksin kappalein raha vaihtoi omistajaa. Tuli pari neitolaistakin morjestettua, muistaakseni 
TAROT ON PARHAUTTA!
Tarot Yo-talo settilista:
Crawlspace
Warhead
Wings Of Darkness
Back In The Fire (Tommi 'Tuple' Salmela laulu)
Angels Of Pain
You
Convulsions
Veteran Of The Psychic Wars (Tommi 'Tuple' Salmela laulu)
Pyre Of Gods
Descendants Of Power
Rose On The Grave
Colour Of Your Blood
Do You Wanna Live Forever
-------------------------------------------
Lady Deceiver
I Rule
TAROT ON PARHAUTTA!
Tarot Yo-talo settilista:
Crawlspace
Warhead
Wings Of Darkness
Back In The Fire (Tommi 'Tuple' Salmela laulu)
Angels Of Pain
You
Convulsions
Veteran Of The Psychic Wars (Tommi 'Tuple' Salmela laulu)
Pyre Of Gods
Descendants Of Power
Rose On The Grave
Colour Of Your Blood
Do You Wanna Live Forever
-------------------------------------------
Lady Deceiver
I Rule
"Life goes on....until it doesn't"
Oleellinen onkin sanottu tuossa ylempänä, sanon vaan, että oli aivan mahtava. Niin olin kyllä minäkin.
"The nightmare corpse-city of R'lyeh was built in measureless eons behind history by the vast, loathsome shapes that seeped down from the dark stars. There lay great Cthulhu and his hordes, hidden in green slimy vaults."
Dark Days Ahead
DDA@Facebook
Dark Days Ahead
DDA@Facebook
-
Trooper_87
- Hang-Around
- Posts: 192
- Joined: Fri Apr 21, 2006 17:32
- Location: Janakkala / Helsinki
Juuri näin. Toivottavasti Tarotin lippujen kelpuuttaminen Teräsbetonin keikalle ei sulje pois uuden keikan järjestämistä. Vaikka festareillakin tämä tullaan näkemään ehkä pariinkin otteeseen, kunnon klubikeikalle on päästävä.Ipe wrote:Vitutus sen kuin kasvoi, kun luki settilistan. Tarotin olisi paras järjestää korvaava keikka tolle menetetylle stadin keikalle. Ei mitään wimp-festarisettejä jaksaisi pelkästään kuunnella.
Noh, saatiin sentään You virallisen singlelistan ykköseksi.
Nothing can never take away what I've seen with these tired eyes!!
-
Wrathchild.
- Kisälli
- Posts: 529
- Joined: Tue Feb 07, 2006 17:47
- Location: jyväskylä
-
Sodom
- Wimp
- Posts: 33
- Joined: Thu Sep 29, 2005 20:14
- Location: Mouhijärvi, City of Horror and sadness..
Ihan hyvää musaa pojat paukuttavat itseläni on yksi levy mutta en muista minkä niminen. Pyre of Gods on aikas hyvä ja sitä toista en muista..Arvosanan olis asteikolla 4-10 ehkä 9.
itseläni on yksi levy mutta en muista minkä niminen. Pyre of Gods on aikas hyvä ja sitä toista en muista..Arvosanan olis asteikolla 4-10 ehkä 9.Oh Well, wherever, wherever you are,
Iron Maiden's gonna get you, no matter how far.
See the blood flow watching it shed up above my head.
Iron Maiden wants you for dead.
Iron Maiden's gonna get you, no matter how far.
See the blood flow watching it shed up above my head.
Iron Maiden wants you for dead.
-
Iron Constable
- Crusader
- Posts: 7993
- Joined: Tue Jan 06, 2004 15:13
- Location: Bay Area, Southern Finland
^^Pakko kommentoida sen verran, että jos et yhtään viitsi nähdä vaivaa viestisi eteen sen sisällön puolesta, pärjäämme mainiosti ilman. Kiitos ja näkemiin, onnettomin tuherrus pitkään aikaan ja keskisormen nosto niiden suuntaan, jotka viitsivät tänne suoltaa sisällökästä tekstiä kiinnostuneiden luettavaksi.
Jestas.
Jestas.
Nykyään melkein kaikki on jännää.
Jos Tarotin historia kiinnostaa, niin Imperiumista kannattaa käydä lukemassa tuo mapen postaama teksti. Ihan mielenkiintoista luettavaa.
poolrules wrote:Jos Tarotin historia kiinnostaa, niin Imperiumista kannattaa käydä lukemassa tuo mapen postaama teksti. Ihan mielenkiintoista luettavaa.
Tapio Rautavaara kuoli vuonna 1979, Esa Pakarinen vuonna 1989, eli muisti taitaa hiukan pettääImperiumi.net wrote:”Sillä Marcon bändillä oltiin lämmittelemässä Tapio Rautavaaraa Tervon kesäpäivillä. Välittömästi sen jälkeen Tapio Rautavaara kuoli ja Tarotin karma alkoi nähtävästi jo näyttäytyä. Seuraavana kesänä oltiin Esa Pakarisen lämmittelybändinä ja välittömästi sen jälkeen Esa Pakarinen kuoli! Ei kestänyt kummassakaan tapauksessa kuukauttakaan, kun äijät heivas.”
.
mie luulin aina, että sekin rippasi 1970-luvulla. Näytti ainakin siltä.