

Jahas, enää pari kuukautta uuteen Hobittiin. Ensimmäinen osa ei ollut kummoinen, mutta pakkohan se on vaivautua tämäkin katsomaan, sopivaa joulunajan lomaviihdettä.
Moderator: The Killer Krew
Mitähän sä selität nyt oikein? Jos Van Damme tekee heti alkulämmittelyksi 2 ilmakierrepotkua, niin mistään heikosta fysiikasta ei todellakaan voida puhua eikä missään hiton tapauksessa ole mitenkään vertailukelpoinen minkään John Waynen kanssa, joka oletettavasti ei jalkaansa ole koskaan saanut vyötärön tasoa korkeammalle. Sä voit kattoa Youtubesta pari videota, missä Van Damme treenaa ihan tuota Expendaples-leffaa varten ja voit sen jälkeen sanoa, että ei oikein toi fysiikka toimi. Myöskin Stallonen fysiikka lienee samaa tasoa kuin mitä se oli Rocky IV:n aikana eli eiköhän nyt jätetä tällaiset jutut heti omaan arvoonsa.En tiedä oleksie huomannut, mutta Kickboxer 1:stä meni pyrähtämään tuollainen vuotta vaille neljännesvuosisata-ei se Waynen Johnikaan ollut 1976 enää aivan niin säpäkkä setä liikkumaan, kuin 1952 -leffassaan, junou?
Noo, pointti oli kuitenkin että on vähän epäreilua verrata monta vuosikymmentä vanhempaan suoritukseen, olit sitten vaikka Selänteen Teemu. JW oli turhan ääripään esimerkki, my bad.Lappis wrote:Mitähän sä selität nyt oikein? Jos Van Damme tekee heti alkulämmittelyksi 2 ilmakierrepotkua, niin mistään heikosta fysiikasta ei todellakaan voida puhua eikä missään hiton tapauksessa ole mitenkään vertailukelpoinen minkään John Waynen kanssa, joka oletettavasti ei jalkaansa ole koskaan saanut vyötärön tasoa korkeammalle. Sä voit kattoa Youtubesta pari videota, missä Van Damme treenaa ihan tuota Expendaples-leffaa varten ja voit sen jälkeen sanoa, että ei oikein toi fysiikka toimi. Myöskin Stallonen fysiikka lienee samaa tasoa kuin mitä se oli Rocky IV:n aikana eli eiköhän nyt jätetä tällaiset jutut heti omaan arvoonsa.En tiedä oleksie huomannut, mutta Kickboxer 1:stä meni pyrähtämään tuollainen vuotta vaille neljännesvuosisata-ei se Waynen Johnikaan ollut 1976 enää aivan niin säpäkkä setä liikkumaan, kuin 1952 -leffassaan, junou?
Näin ihan vastaavien lajien harrastajana voin sanoa, että ikä ei paljoa noissa lajeissa merkkaa. Toki siellä alkaa nivuset vihoittelemaan jossain vaiheessa(kuten allekirjoittaneella), mutta lämmittelyillä saa ihmeitä aikaan. Van Dammen kohdalla se ei merkitse vielä mitään ja mies ei ole kuin karvan päälle viiskybä. Että se siitä. Ja edelleenkin, puhutaan leffasta, ei mistään oikeasta urheilutapahtumasta. Triviana voin sanoa sulle, että ne taistelukohtaukset eivät ole yhtä samaa ottoa. Toivottavasti ei tullut ihan kauheana shokkina. Eli jos taitoa löytyy a'la Van Damme ja Stallone, niin siellä voidaan koreografioida vaikka kuinka upea taistelukohtaus. Ja miehet voisivat olla vaikka Clint Eastwoodin ikäisiä. Ukemi päivässä ja lyönti/torjunta/heitto seuraavana päivänä.
Junou?
Laiskuutta, ohjaajan heikkoutta, ajan puutetta, rahan puutetta, motivaation puutetta Etc. Lopputaistelu oli todellinen anticlimax eikä siitä mihinkään pääse.
Joo, mutta ei vaan jotenkaan pysty samaistumaan tuohon itsensämyyntiin. Se poikakaveri oli kylläkin sellissä siinä vaiheessa. Lähtivät toiseen osavaltioon hakemaan huumeita kun omasta loppui, ja sen takia se Jennifer joutukin myymään itteään, kun ei ollut muutakaan keinoa. Tosin mistä se ne huumeet osti kun ne loppu sieltä? Hieman epälooginen leffa.Lappis wrote:^ Se, miten Jennifer Connelly myy itseään pikku rahasummaa vastaan, millä ostaa seuraava annos...se on surullista ja liikuttavaa. Se, miten muistaakseni iso mieskööri ottaa "maksamansa" naisen eli Jenniferin poikakaverin katsoessa vieressä ja rakastaen enemmän sitä rahatukkoa kädessään kuin naistansa...Voi hohhoijaa.
Hieno leffa kyllä. Mutta kauttaaltaan kauhean surullinen ja masentava. Herää kysymys, miksi joku oikeasti tieten tahtoen laittaa itsensä asemaan, että ei ole muuta vaihtoehtoa? Että kaikki on menetetty? Ja se menetys johtuu vain omista ratkaisuista?
Kaikista surullisinta tietty on se, että sehän on jokapäiväistä elämää around us.
Niin, ja laihdutuspillereihin varsinkin. Riippuvuudet yleensäkin aiheena, olisivat tosin voineet jonkun omaperäsemmän aiheen valita, kuin huumeet.Lappis wrote:^ Ainiin, se äidin suhteellisen epäterve suhde tositelkkariin...
Nytku sanoit, niin eikö se just toi ollut pointtina koko leffassa? Ajaudutaan tilanteisiin, mihin elämä sut heittää?
Tai taas toisaalta, eihän leffoista välttämättä tarvitse mitään pointtia hakea? Eikä sellaista välttämäti olekkaan? Ihan kuten musiikki, leffatkin on tehty vain ja ainoastaan sen takia, että ne viihdyttäisivät. Eri asia sitten dokkarit, tositarinat Etc. Toisaalta edellämainitutkin leffamuodot ovat vain ja ainoastaan viihdyttämistä varten.
On muuten aivan tolkuttoman hieno kohtaus. Rourke & Stallone, ei perkele kun on karismaa ruudussa!Lappis wrote:Ja mä muuten just diggasin E-ykkösessä siitä, että siinä oli sitä vakavuutta. Mickey Rourken puhe siitä, miten hän EHKÄ olisi saanut sielunsa pelastettua aikoinaan oli ihan tolkuttoman kova kohtaus. Tippaa iski leffassa linssiin ja vaimolla kuulemma kanssa. En hiffaa, miksei ns. kieli poskessa tehdyssä actionleffassa voisi olla kohtauksia, jotka toisivat myös sitä vakavuutta kehiin?!
En nyt ihan ymmärrä mitä haet tällä tekstillä, mutta totta helvetissä on musassa ihan pirusti "tunteella" ja "sielulla" vaikutusta, vaikka se vaikutus olisikin sitten vain välillistä ja näkyy esimerkiksi niissä valituissa äänissä, saundeissa ja muissa raktaisuissa. "Osasi valita oikeat äänet" on mielestäni todella kovan muusikon merkki, jolla ei tosiaan kyllä musiikin teorian tuntemisen kanssa ole välttämättä mitään tekemistä, mutta on yksi tärkeimmistä jutuista kitarasooloissa. Musiikki on kuitenkin vielä enemmän itseilmaisua ja tunteiden peilaamista kuin vaikka elokuvat, ja ihan tutkitusti herättää kovastikin aivoissa tunnereaktioita. Itse ainakin olen oppinut entistä enemmän arvostamaan tiettyjä yksinkertaisempia juttuja sitä mukaa mitä enemmän sitä on oppinut kitaraa (ja vähän muitakin instrumentteja) soittamaan: jotkut Adrian Smithin jutut ovat vain yksinkertaisesti mun korvaan todella musikaalisia ja mies on todellakin osannut valita ne "oikeat äänet" niihin tiettyihin sooloihin, ja kyllä, vetää todellakin tunteella ja antaumuksella ne jutut. Onhan miehen vibrato nyt esimerkiksi ihan uskomattoman vivahteikas ja bluesiin pohjautuvat soolot vähän eri kamaa kuin jonkun tusinakepittäjän.Hatebreeder wrote:Jälkimmäiseen yhdyn. Itse oon aina kelannu, että kuuntelen ja teen musiikkia ensisijasesti sen takia, että mikä kuulostaa hyvältä ja näin ollen viihdyttää, enkä niinkään minkään tunteen tai pointin tai muun "taiteellisen" syyn takia. Kitarasoolot parhaimpana esimerkkinä; aina joku vetää soolon "tunteella" tai "sielulla". Näin muusikon näkökulmasta se vaan heitti vibraaton ja/tai bendin siihen koska kuulosti hyvältäMutta saa niitä ihmisiä noinkin huijattua.
Tai no, tarkennetaan hieman; Kyllä on tunnetta, mutta ei ihan sillä tavalla kun väitetään. Mutta nämä että "osasi valita juuri oikeat äänet" ja muuEi musiikin teorian tuntemisella ole mitään tekemistä asian kanssa. Saati sitten nämä "tilutuksessa ei ole tunnetta".
Joo, kelasin että pitänee ottaa se pois siitä kun en osaa selittääIndianaJones wrote:En nyt ihan ymmärrä mitä haet tällä tekstillä, mutta totta helvetissä on musassa ihan pirusti "tunteella" ja "sielulla" vaikutusta, vaikka se vaikutus olisikin sitten vain välillistä ja näkyy esimerkiksi niissä valituissa äänissä, saundeissa ja muissa raktaisuissa. "Osasi valita oikeat äänet" on mielestäni todella kovan muusikon merkki, jolla ei tosiaan kyllä musiikin teorian tuntemisen kanssa ole välttämättä mitään tekemistä, mutta on yksi tärkeimmistä jutuista kitarasooloissa. Musiikki on kuitenkin vielä enemmän itseilmaisua ja tunteiden peilaamista kuin vaikka elokuvat, ja ihan tutkitusti herättää kovastikin aivoissa tunnereaktioita. Itse ainakin olen oppinut entistä enemmän arvostamaan tiettyjä yksinkertaisempia juttuja sitä mukaa mitä enemmän sitä on oppinut kitaraa (ja vähän muitakin instrumentteja) soittamaan: jotkut Adrian Smithin jutut ovat vain yksinkertaisesti mun korvaan todella musikaalisia ja mies on todellakin osannut valita ne "oikeat äänet" niihin tiettyihin sooloihin, ja kyllä, vetää todellakin tunteella ja antaumuksella ne jutut. Onhan miehen vibrato nyt esimerkiksi ihan uskomattoman vivahteikas ja bluesiin pohjautuvat soolot vähän eri kamaa kuin jonkun tusinakepittäjän.Hatebreeder wrote:Jälkimmäiseen yhdyn. Itse oon aina kelannu, että kuuntelen ja teen musiikkia ensisijasesti sen takia, että mikä kuulostaa hyvältä ja näin ollen viihdyttää, enkä niinkään minkään tunteen tai pointin tai muun "taiteellisen" syyn takia. Kitarasoolot parhaimpana esimerkkinä; aina joku vetää soolon "tunteella" tai "sielulla". Näin muusikon näkökulmasta se vaan heitti vibraaton ja/tai bendin siihen koska kuulosti hyvältäMutta saa niitä ihmisiä noinkin huijattua.
Tai no, tarkennetaan hieman; Kyllä on tunnetta, mutta ei ihan sillä tavalla kun väitetään. Mutta nämä että "osasi valita juuri oikeat äänet" ja muuEi musiikin teorian tuntemisella ole mitään tekemistä asian kanssa. Saati sitten nämä "tilutuksessa ei ole tunnetta".
Muttajoo menee ohi aiheesta.
"Maybe soon, maybe never" tokaisi kun Dolp Lundgren kysyi milloin palaa takaisin.Lappis wrote:Jotain taisi sanoa koneessa ennen hyppyä kiinaan, mutta en muistanut sitä teatterin jälkeen enkä muista sitä nytkään.
Jackie oli itse tuolloin tekemässä "The Chinese Zodiac" -unelmaprojektiaan, joka ihan äskettäin saapui Jenkkilän kierrokselle. Samanlaista JackieChan -hömppää kuin muutkin miehen tuotokset, mutta jälleen kerran lopputaistelun koreografia muistuttaa miksi Jackie on loistava. Pelkästään tuon lopun takia kannatti katsoa filmi.Lappis wrote:.Statham myös vakuutti taisteluissaan ja muutenkin. Edelleenkin ihmettelen sitä tönkköä tyylïä, millä Jet Li alun jälkeen suorastaan heitetään leffasta ulos. Ei mitenkään selitetä, mihin mies häipyy. Jäi Kiinaan vai? Ymmärrän, että rahat loppuvat kesken palkanmaksun muodossa, mutta tuollaista älyttömän surkeaa miehen, tai puolimiehen, ulosheittoa en ymmärrä. Jotain taisi sanoa koneessa ennen hyppyä kiinaan, mutta en muistanut sitä teatterin jälkeen enkä muista sitä nytkään.
Ja miksei Jackie Chan ole saanut roolïa tässä leffassa/leffasarjassa? Jumaliste sitä koreografioiden ilotulitusta?! Wesley Snipesia huhuilevat kovasti jatko-osaan, toivotaan, että tulee ja toivotaan, että miehen potentiaali saadaan käytettyä. Ehkä tyylikkäin kaikista taistelukohtauksissa
? Ei se tuossa näyttele.WhiteRabbit wrote: Itsekin odotan minkälainen rooli Jackiellä on Exp3:ssa, toivottavasti tekee omat koreografinsa ja stunttinsa.
Leffa on kuvattu ja post-production vaiheessa. Kyllä ne näyttelijät ovat jo nyt selvillä.Lappis wrote:^ Ei munkaan käsittääkseni. Mutta sittenhän se nähdään, ketkä näyttelee, jahka leffaan toi tulee.